MOHAIRVILTTI ON EKOTEKO

lapuankankurit-7953 lapuankankurit-7876 lapuankankurit-7974 lapuankankurit-8029 lapuankankurit-7924 lapuankankurit-7916 lapuankankurit-7936 lapuankankurit-8002 lapuankankurit-7909 lapuankankurit-7884

 

Muutin 2003 alkusyksystä lapsuuden kodistani pois, kerrostaloon. Kun ilmat viilenivät ja vietin alkutalvesta iltaa porukoillani, olin aivan jäässä. Olin tottunut muutamassa kuukaudessa kerrostalon lämpöön ja ruumiini adaptoitunut +23 sisälämpötilaan. Äitini lämmittää osittain omakotitaloaan puilla ja sisälämpötila talvella pyörii +18-20 asteen tuntumassa. Vaikka puhutaan vain muutamista asteista, ero on merkittävä. Myös lämmityskuluissa.

Viitisen vuotta sitten siirryimme ydintalvella kerrostalosta vanhaan rivitaloon ja olimme ensimmäiset kuukaudet nuhanenäisinä koko perhe. Sisälämpötila tipahti ja villasukkia kului. Niin kului vilttejäkin.

Olen aina nauttinut siitä, että voin mönkiä peiton alle. Olla turvassa, omassa pesässä. Rakastan vilttejä, peittoja, shaaleja, huopia ja hautaudun niihin ympäri vuoden. Meidän sohvalla on syksystä kevääseen kolme vilttiä. Jokaiselle oma. Nojatuolissa saattaa vielä majailla neljäskin kaunotar.

Nykyään valmistetaan upeita peittoja ja Lapuan Kankureiden mohairviltit ovat väreiltään kuin kotiini luotuja. Pidän kotimaisuudesta (joka on myös ekoteko), laadusta ja Lapuan Kankurit on vastaus näihin toiveisiin. Heidän viltit ovat aidosti lämpimiä (70% Mohairia ja 30% Villaa).

Viltti on ekoteko. Huoneen sisäilman ei tarvitse olla yli +20 astetta. Kroppa tottuu nopeasti, mieli on viileässä virkeämpi, unen laatu on parempaa ja viltti lämmittää tarvittaessa. Säästä luontoa, pue enemmän päälle ja kaivaudu kotona tarvittaessa peiton lämpöön, älä nosta lämpötilaa. Villa on ikuinen, villasta ei jää jätettä, villa on puhdas luonnontuote. Kaiken tämän lisäksi, peitot ovat ihana sisustuselementti, valloittavan kauniita.

 

Lapuan Kankureilta löytyy vilttien lisäksi muitakin upeita tuotteita, koodilla MUUTAMAHETKI saat parin viikon ajan (17.2-3.3.2017) -20% verkkokaupasta

 

2

MINNIN MURUT MEILLÄ

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minni ystäväiseni kanssa meillä on hyvät vibat. Homma kulkee lasten kanssa mainiosti. Äiti-kavereita pitää äiti-ihmisellä olla. Lapset saavat seuraa toisistaan ja voi jutella äiti-juttuja muiden juttujen lisäksi. En ole perinteinen mamma, mutta silti tietenkin kaipaa vertaistukea lapsiin liittyvissä jutuissa. Kokemusten jakaminen, turhautumisen purkaminen, fiilistely, suunnittelu sekä harrastusten tarpeesta ja jalkapohjan nopeasta kasvamisesta pitää saada puhua.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se, että lapset ovat suht saman ikäisiä, on toki merkittävä juttu. Tuorein kummilapseni on nyt reilun vuoden ja ne äiti-jutut ovat minun puolestani nostalgisointia ja hämmästelyä siitä miten sekin oli niin eri tavalla viisi vuotta sitten. Juttelemme enemmän nopeasti kehittyvästä ja kasvavasta lapsesta, kun taas Minnin kanssa juoruamme vanhempainilloista ja alkavasta murrosiästä.

Meidän kuusikolla klikkaa hyvin ja pidän siitä, että Minnin lapset kapuavat kainalooni siinä missä äitinsäkin. Viime viikonloppuna kolmikko oli meillä kaksi päivää ja yhden yön. Käytiin Lauantaina illalla katsomassa Lego Batman elokuva, kokkailtiin ja sunnuntaina pulkkailtiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Jengi on suht itse ohjautuvaa ja viihtyivät nelisteen sekä pareina leikkien. Viikonloppuun toki kuului myös kyyneleitä, kinaamista ja jatkuvaa jänkkäämistä esiteinini kanssa. Silti kokonaisuus pysyy kasassa, rauha maassa ja suunnittelemmekin kesälle lomamatkaa tällä jengillä. Halutaan viikoksi uimaan johonkin lämpimään!

9

PS OLEN VEGAANI

IMG_0637

Aloitin aamuni leivällä jonka päällä oli chorizo makkaraa. Ja kyllä. Tunsin siitä huonoa omaatuntoa. Kiitos Cowspiracy dokumentin, olen noin vuoden ajan vähentänyt lihan syömistä.

Eläinten huonot olosuhteet, tehotuontanto ja rääkkäämiset eivät ole muuttaneet mieltäni lihan syömisestä. Ei siksi, että olisin kylmäsydäminen, vaan en ole koskaan suostunut katsomaan kettutyttöjen videoita. En yksinkertaisesti pystyisi elämään tämän ihmiskunnan kanssa nähtyäni ne videot. Rikkaan empatiakykyni kanssa täytyy olla varovainen.

Olen ihminen joka ei kiellä itseltään ruokia. Muinoin yritin aloittaa karkkilakkoa tai dieettiä, mutta ne kaatuivat aina seuraavana päivänä. Totaalikieltäytyminen ei ole juttuni. Päämottoni elämässä on, että jos tekee mieli pullaa, syö pulla. Kohtuudella, mutta nauttien. Netflixin Cowspiracy dokumentti muutti paljon. Se toi tietouteeni ekologisen näkökulman ja se teki sen hienosti.

Salakavalasti aloin vähentämään. Yhtäkkiä tuijotin kinkkuviipaletta leipäni päällä ja minun ei tehnytkään sitä enää mieli. Tartuin kaupassa Luomu naudan jauhelihaan ja jätin kanan pois tortillan välistä.

IMG_0638

Sattumalta ystäväpiiriini alkoi eksyä ihmisiä, jotka olivat vegaaneja. Tietoisuus kasvoi ja olen sittemmin seurannut kahden ystäväni, Pajun ja Minnin PS Olen vegaani -tubekanavan nousua yleisön suosioon. Lähes joka tapaamisella keskusteluissa nousee aiheeksi ruoka. Viimeeksi eilen Minnin ollessa yökylässä tutustuin hemmetin hyvään Oumph!:in soijaproteiini ”kanaan” ja sain jälleen uuden tutun arkeeni. Teen parhaillaan myös kirjaa, jossa kaikki reseptit ovat vegaanisia ja täytyy myöntää, että olen rakastunut jokaiseen herkkuun!

Minni ja Paju räjäyttivät potin tekemällä joulun alla graavilohta porkkanasta. Porkkalaksi kutsuttu herkku tyhjensi kaupat savuaromista ja hitti oli syntynyt. Harmittaa sanoa, mutta luonnollisesti ihmiset ärsyyntyivät. Miksi vegaanit eivät syö porkkanaa porkkanana, kun kerran ovat jättäneet kalan pois ruokavaliostaan?

En voi käsittää, että ihmiset eivät ymmärrä, ettei vegaaniksi tai kasvissyöjäksi ryhdytä sen takia, että vihaa eläimen lihan makua vaan useimmat lähtevät eettisistä ja ekologisista syistä tähän elämäntapaan. Porkkalasta tuli hitti, eikä suotta. Söin juuri juhlissa Porkkala-voileipäkakkua ja se oli parasta voileipäkakkua mitä olen syönyt. Samalla säästyi yksi kala ja hieman maapalloa ja me saimme maiskutella kalalta maistuvaa majoneesi-kakkua. Sanoisin, että win-win.

IMG_0639

Chorizo kummittelee edelleen mielessäni.. Jotkut muuttavat elämänsä kertaheitolla, itselleni sopii pienemmät askeleet. Olen erittäin fiiliksissä siitä, että kaupoista löytyy koko ajan enemmän vaihtoehtoja ja netti on täynnä reseptejä. Netistä löytyy nyt myös maailman paras tubekanava, jossa ihan oikeat kokopäivävegaanit kertovat vinkkejä ja reseptejä hauskoilla videoillaan. Hekään eivät ole natsi-vegaaneja, vaan yrittävät tuoda kasvipohjaista ajattelua suuren yleisön tietoon. Hyviä ja oikeasti hyvältä maistuvia vaihtoehtoja on, paljon. Lihan syönnin vähentäminen on avainkysymys. Jokainen tavallaan ja vähäkin auttaa palloa, eläimiä sekä omaa terveyttä. Mielestäni esimerkiksi kouluissa voisi olla joka päivä vain kasvisruokaa ja jokaisen pitäisi katsoa edes hetki peiliin chorizo-leivän jälkeen.

Kuten hyvä vegaaniystäväni Anne sanoi syödessään lehmänmaidosta tehtyä kermaviilidippiä; En mä mikään Jumala ole, mutta Jeesus kyllä.

Tästä videosta on hyvä lähteä liikeelle!
Ja PS. Likkoja voi ja kannattaa seurata myös Instassa (@psolenvegaani), koska siellä jaetaan koko ajan reseptejä, kivoja kilpailuja ja sitä tärkeintä; tietoutta.

 

15

FS 2017

Näyttökuva 2017-02-05 kello 13.50.01

 

FS (favorite songs) 2017

Vesta – Vielä 1
Kauriinmetsästäjät feat. Vesta – Revi Mua

Vesta, Vesta. Hän on mukana monessa ja juuri nyt tuntuu siltä, että kaikki mihin hän koskee, muuttuu kullaksi. Smuah! Golden biaats!

0

PAREMPI JO

kaisu

 

 

 

Keskivaikea masennus. Anteeksi, mitä?

En ole ollut niin yllättynyt pitkään aikaan. Olen tehnyt lääkärissä masennustestin kaksi kertaa aiemmin ja tiennyt jo etukäteen, että ei minulla varmasti mitään masennusta ole. Olin aloittanut terapian pari kuukautta aiemmin ja kun terapeuttini halusi tehdä jälleen kyseisen testin, pyörittelin silmiäni ja vastailin kysymyksiin kuin liukuhihnalta. Viimeisen raksin jälkeen terapeuttini totesi: Keskivaikea masennus, miltä nyt tuntuu?

Enhän minä nyt masentunut ole. Enhän minä nyt tule koskaan masentumaan, minä kyllä pärjään. Olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, että masennus voi tulla kenelle tahansa. Olen aina ollut tukena ja ymmärtänyt, ollut lääkityksen kannalla. Mutta kyseisen sairauden ei pitänyt lähestyä minua. En kokenut olevani immuuni, enkä todellakaan muita parempi. Olin vain yksinkertaisesti kuvitellut, että en ole masentuvaa sorttia, vaikka olin samaan aikaan oikeasti sitä mieltä, että masennus ei katso sorttia.

Koen masennuksen olevan kohdallani jotenkin väärä sana. Terapeutti tarttui testiin, koska olin kahden kuukauden aika ollut melko alakuloinen hänen vastaanotollaan. Tajusin tämän toki vasta myöhemmin. Elin normaalia arkea, mutta minulla oli jatkuvasti pala kurkussa. Normaalilla arjella tarkoitan sitä, että hoidin työni, lapset, kodin. Mutta minua ahdisti. Minua ahdisti mennyt, tuleva ja nykyhetki. Kun koin vastoinkäymisen, oli se sitten mikä hyvänsä, reagoin voimakkaasti ja otin kaiken henkilökohtaisesti. Kivi painoi rinnallani ja huokailin syvään jatkuvasti. Tätä tapahtui paljon kun olin itsekseni. Energiani olivat kadonneet, en jaksanut tehdä ylimääräistä, joka kuuluu perusluonteeseeni. Pieni ekstran tekeminen töissä ja viikonloppuna saa minut tuntemaan itseni tehokkaaksi ja saan siitä lisää iloa ja energiaa. Nyt en yhtäkkiä kyennyt. En jaksanut, ei huvittanut. Katsoin mieluummin telkkaria kotona kuin lähdin tapaamaan ystäviä tai sisustin kotia. Lopulta aloin alisuorittamaan ja silloin heräsin. Nyt ei kaikki ole kunnossa. Tämä ei ole enää tuntemani minä.

Aloitin välittömästi lääkityksen muutama kuukausi sitten. Se ei ollut helppo päätös. Ajattelin suruni olevan heikkoutta. Ajattelin, että olen eronnut, käynyt läpi kaikenlaista paskaa ja olen heikko kun en jaksa. Olen heikko kun olen ahdistunut. En saisi olla surullinen, en saisi olla itkuinen, en saisi olla jatkuvasti herkillä. Olen luuseri kun en saa itseäni paremmalle tuulelle, olen tyhmä kun loukkaannun niin helposti. Olen liian tunteellinen kun otan pettymykset näin raskaasti. Syyllistin itseäni jatkuvasti, soimasin kaikesta. Terapiassa aika pian selvisi, että olen kohtuuttoman vaativa itseäni kohtaan. Se puoli palvelee, mutta jos se menee äärimmäisyyksiin, se on uhka. Koskaan ei ole tyytyväinen ja aina vika on itsessä. Aina voisi tehdä enemmän, aina voisi olla parempi.

Lääkkeissä suurin huoleni oli se, että mikäli ne tuottavat minulle paremman olon, miten hitossa niistä pääsee eroon? Terapeuttini selitti kyseessä olevan pitkäaikaislääkitys. Hän painotti, että minun tapauksessani todella pieni annos varmasti riittää ja kun tunnen oloni olevan parempi, haluan lopettaa lääkkeet, siitä mennään vielä puoli vuotta eteenpäin täyden annoksen kera. Mikäli sen jälkeen elämä tuntuu edelleen olevan kasassa, aloitetaan lääkkeen vähentäminen asteittain. Tartuin lääkkeeseen optimistisesti, mutta myös skeptisesti. Kolmen viikon kuluttua oloni oli täysin erilainen.

Istuin sohvalla kun olin kokenut jälleen pienehkön pettymyksen miesrintamalla, aloin tuntemaan ahdistusta ja sitten. Mitä ihmettä? Minne se meni? Miksei rintaani paina? Miksen itke? Missä epätoivo? Missä suru? Se stoppasi.

Näitä hetkiä on tullut monia lisää. Näen tilanteet eri tavalla, tiedostan, että tässä ja tässä tilanteessa olen muutaman vuoden ajan tuntenut näin ja nyt en. Opin koko ajan itsestäni uusia asioita. Lääkkeet ovat poistaneet kovimman kärjen, mutta ne eivät ole turruttaneet. Kun tulee iso pettymys, itken. Lääkkeet ovat tehneet juuri sen mitä luvattiin ja minä pystyn taas hengittämään.

Olin halunnut aloittaa psykoterapian jo pitkään. Halusin tehdä matkan itseeni, halusin analysoida, saada uusia näkökulmia ja toivoin löytäväni sitä kautta työvälineet hankaliin tilanteisiin. Olin innoissani terapiasta, mutta vasta lääkkeiden aloituksen jälkeen näin kunnolla taaksepäin, olin aika romuna. Kielsin sen vain kovin voimakkaasti itseltäni. Jopa niin voimakkaasti, että nyttemmin olemme tulleet tulokseen, että olen elänyt hoitamattoman masennuksen kanssa jo tovin.

Nyt ajattelen, näen, koen ja suhtaudun asioihin eri tavalla, positiivisemmin. Jatkuva itkeskely ja herkillä olo on väistynyt, saan asioita aikaan ja suhtautumiseni elämään on energinen, iloinen, toiveikas. Edelleen on huonoja päiviä, edelleen vituttaa ja se on ihanaa! Koska se tarkoittaa juurikin sitä, että en ole lääkkeillä turrutettu zombi tai maaninen positiivikko! Pystyn kurkkimaan taakse päin, pystyn käymään läpi asioita. Terapeuttini sanoin; terapia on turhaa, mikäli potilas ei pysty vastaanottamaan. Olin majaillut jonkin aikaa kuplan sisällä. Läheiset seurasivat sivusta kun minulle tapahtui kivoja asioita, itse en niitä nähnyt.

Tiedän olevani onnekas, satuin saamaan apua vähän kuin vahingossa ja tilanteeni ei koskaan mennyt pahaksi. Tajuan nyt, että suruni ja ahdistukseni ei ollut enää normaalia, mutta elämäni ilman lääkkeitä oli kuitenkin melko hyvää elämää. Pääsin aina sängystä ylös ja jaksoin hoitaa pakolliset asiat, nauroin ja nautin. Sen vuoksi minun on edelleen hieman vaikeaa myöntää, että masennus olisi sana jolla tilaani kuvailisin. Kahdenkymmenenyhden kysymyksen perusteella tilanne kuitenkin on niin, että aivokemiat kokivat muutoksia ja sain diagnoosiksi keskivaikean masennuksen.

Terapiassa olen kokenut kymmeniä ahaa-elämyksiä ja suosittelen käymään psykoterapia-matkan, vaikka elämä olisi täysin #hallussa. Se on parasta mitä ihminen voi itselleen tehdä.

Joulukuun lopussa tajusin kuinka erilainen olin vuosi sitten. Katselin vuoden 2015 loppuun jolloin kelasin, että en odota vuodelta 2016 mitään. En yhtään mitään. Edeltävät vuodet olivat olleet mielestäni täysin paskoja ja nyt loppui odotus paremmasta. Tämän vuoden lopussa yksinkertaisesti päätin, että vuodesta 2017 tulee parempi. Asenteeni on aivan erilainen.

Mulla on hyvä fiilis, eikä mua yhtään haittaa se, että huono fiilis on poistunut pienellä lääkemäärällä. Hyvä fiilis on tärkeintä. Ilman sitä saattaisin ajaa itseni loppuun. Mulla on ollut paha olo syystä, mutta sitten se paha olo kasvoi liian isoksi ja nyt sitä paikkaillaan ulkopuolisella avulla. Hakekaa ajoissa apua. Olkaa rohkeita.

 

71