TRIKOOT IKKUNALLA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hipelöin kangaspakkoja Helsingissä Telakkakadulla.. ”Voiskohan trikookangasta heittää verhoksi?” utelin Vimman perustajalta. Hän tokaisi siihen ”Miksei voisi!”

Siellä ne nyt roikkuu ikkunalla, lapsukaisten huoneet saivat toivottua uutta ilmettä kevääseen. Totesimme Vimman kivijalkapuodissa, että mikäli materiaalia olisi valtavasti, trikoo alkaa toki venymään. Mieletöntä painoa se ei tietenkään kestä, mutta perus pari/kolme metriä kyllä menee, todistetusti. En tietenkään malttanut ommella tikin tikkiä ja kankaat pääsivät ikkunalle suoraan ostoskassista. Trikoo on siitäkin kiva, että se kiertyy sisäänpäin, eikä päärmeitä varsinaisesti tarvita.

Ei ole mikään salaisuus, että rakastan Vimman vaihtuvia ja omaperäisiä kuoseja. Verhokankaani olen tähän asti ostanut Marimekolta, sieltäkin jo vuosia vaatekangas pinosta, koska siellä on ollut mielenkiintoisimmat kuosit. Kun koti tästä eteenpäin tarvitsee vaihtelua, tulee varmasti tsekattua myös Vimman pakat.

Vaihtelua koti tosiaan usein kaipaa ja sitähän tietenkin saa tekstiileillä helposti. Verhot eivät ole vuosiin olleet suosiossa, mutta itse tässä normaali korkuisessa rivitalossani kaipaan niitä. Ne vaimentavat ääniä ja erilaisilla kuoseilla saa sopivaa tvistiä eloon. Olen myös maalannut tehosteseiniä ja täten verho hienosti pehmentää esimerkiksi Aapon huoneessa olevan mintun ja valkoisen rajaa mukavasti.

Vimmalla on myös puuvillaisia kankaita, mutta kuoseja ainakin tällä kertaa oli huomattavasti vähemmän. Luonnollisesti, koska Vimman vaatteet ovat pääosin trikoosta.

Myös olohuoneessamme on uusi ihana verho Vimmalta, tutustutan teidät häneen myöhemmin.

VIMMA

4

PANOPASTAA PAREMPI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Se on virallista. Meikä on panopastaa parempi! Tai noh, kirjaimellisesti paremi, mutta kuka näitä nyt niin tarkkaa lukee.

Halparuokakirja tuli kauppoihin juuri ja minäkin pääsin lutraamaan tässä projektissa. Natalia ja Alisa kokosivat reseptit, kokkasivat ja kuvasivat. Varmasti myös söivät luomuksensa.  Minä taas kuvasin neitokaiset. Häärittiin pitkin Helsinkiä ja etenkin Natalian sängyssä. Varsin hupaisaa ruokakirjan kuvaamista, täytyy myöntää.

Kirjan taitto on mahti ja kyllähän tuo Tolmatsova ja Wilska kuvata osaavat. Ruokien maut ja reseptien toimivuus ovat minulle täysi mysteeri. Ehdin kirjan julkkareihin viime tipassa ja sain mukaani vain kortsuja ja vibraattorin, enkä päässyt maistamaan kokkailuja. Liikkeellä on kuitenkin huhuja, että panopasta toimii ja muutenkin minulle kelpaa halpa ruoka, joten uskon, että käyttöön tulee. Panopasta taitaa lähteä testiin ensimmäisenä.

Halparuokakirja (No Tofu Publishing, 2017)

1

OMG, OUMPH!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ihania, maistuvia lihaklönttejä! VÄÄRIN! Nämä taivaallisen hyvin maustetut möhkäleet, jotka löytyvät tästä hamaan tappiin asti muun muassa burrittojeni välistä, ovat soijaproteiinia.

Oumph! on käsittämättömän hyvä lihan korvike. Oumph! on tehnyt pirun hyvää työtä pakettien ulkoasussa, sekä itse tuotteen maussa, myös säilyvyys on taattu, klöntit löytyy pakastealtaista. Oupmh!:ja löytyy useampiakin, en ole tosin tohtinut niitä kokeilla, tämä kun on täydellinen herkku.

Soijaprotskua on monenlaista ja kuten nythökauraakin, niitä on tarkoitus maustaa oman maun mukaan. Oumph! ei ole keksinyt pyörää uudelleen, se vain on maustanut soijaprotskunsa erinomaisesti. Voisin lyödä pääni pantiksi, että useat eivät huomaisi mitään eroa kanan ja Oumph!:in välillä.

Mun burritot sisältää nykyään salsaa (tai sweet chili soosia, vallan hyvä vaihtis), ranskankermaa, kurkkua, korianteria, salaattia, ituja, punasipulia ja tietenkin Oumph!:ia.

Oumph!:issa on yksi miinus, se on melko kallista. Täten sitä ei joka viikko lautaselta löydy, mutta erityisiin herkkuhetkiin se on must!

4

FS 2017

613_1024x411

 

 

FS 2017

HBO:n uusimpiin sarjoihin kuuluva Big Little Lies ilahduttaa upealla soundtrackilla. Visuaaliset maisemat, tunteikas musiikki, Hollywood tähdet ja The Affair tyylinen juoni (ja meriteema) koukuttaa ja tuo nautintoa.

Tässä muutamia biisitärppejä ensimmäisestä neljästä jaksosta:

River – Leon Bridges
Coming Home – Leon Bridges
September Song – Agnes Obel
Bloody Mother Fucking Asshole – Martha Wainwright
Casimir Pulaski Day – Sufjan Stevens
Anyone Who Knows What Love Is – Irma Thomas

1

PÖYTÄ YHDELLE

tableforone

”Länsimaita riivaa yksinäisyysepidemia. Yksinäisyys sairastuttaa ja on täten kansanterveysriski, josta koituu yhteiskunnalle huomattavat menetykset. Yksinäisyys tappaa enemmän ihmisiä kuin ylipaino. Pahimmillaan yksinäisyys tuhoaa sekä psyykkisen että fyysisen mielenterveyden, aiheuttaa työkyvyn menetyksen, tärvelee perhesuhteet ja johtaa itsetuhoon.”

Laura Honkasalo kirjoittaa yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta. Kirja lähtee liikkeelle melko pelottavista lauseista ja laittaa heti alkuunsa todella ajattelemaan yksinäisyyttä monelta kantilta.

Tartuin Honkasalon teokseen, koska aihe on ollut jo vuosia minulle ajankohtainen. Asuin yksin ensimmäistä kertaa elämässäni 28-vuotiaana, sen lisäksi olen herkkä tuntemaan ulkopuolisuuden tunnetta ja vaikka nautin yksinolosta, yksinäisyyden tunne on kamala. Kirja pohjautuu Lauran tutkimustietoihin, mutta myös hänen henkilökohtaisiin kokemuksiin aina lapsuudesta, avioeron kautta nykyhetkeen.

Kirja jättää pois nuorten syrjäytymisen ja vanhusten yksinäisyyden ja lähes puolet kirjasta keskittyy juurikin sinkkuudesta johtuvaan yksinäisyyteen, joka toki oli erittäin mielenkiintoista luettavaa. Honkasalo pohtii paljon muun muassa sitä millaista sinkkuna olo nyky-yhteiskunnassa on.

”Moni ei kaipaa yksin eläessä pelkkiä panoja tai seksuaalista hellyyttä, vaan jokapäiväistä koskettamista. Television katsomista oman rakkaan kainalossa, halauksia töihin lähtiessä, selänpesua tai paijaamista. —- Sinkkuuteen kytkeytyvää yksinäisyyttä ei voi ymmärtää, jollei sitä ole kokenut. Moni pariutunut unohtaa yksinäisyyden sen sileän tien, kun löytää kumppanin. Se, joka on yksinäinen parittomuuden takia, joutuu kohtaamaan oman pimeät puolensa eri tavalla kuin se, jolla riittää aina seuraa, seurustelukumppaneita ja seksiä.”

Olemme sinkkutovereitteni kanssa pohtineet paljonkin sitä, auttaako yhden illan jutut vai pahentavatko ne asiaa. Useimmat meistä kaipaavat kosketusta, mutta kun sitä kuukausien koskemattomuuden jälkeen saa, ja se jää vain yhteen iltaan, voi pudotus olla kova. Yhden illan juttuihin voi kuitenkin myös tottua. Se, että toinen huomioi, kehuu kauniiksi, suutelee intohimoisesti, nostaa omantunnonarvoa. Jos ihastusta ei synny, on talteen imetty hyvät fiilikset ja niiden voimin edetään taas muutama kuukausi.

”Sinkkuja neuvotaan innokkaasti, aivan kuin parittomuus olisi sairaus, josta voi parantua tahdonvoimalla. Jotain sairasta sinkuissa usein nähdäänkin: neuvotaan, että ennen kuin rakkaus voi löytyä sinkun pitää tulla sinuiksi itsensä kanssa, täytyy löytää tasapaino ja mielenrauha, nauttia omasta seurasta, siivota luurangot kaapeista ja hämähäkinseitit ullakolta. Miksi parisuhteessa elävät saavat olla rauhassa sekaisin kuin seinäkello, roikkua kiinni traumoissaan, potea läheisriippuvuutta ja paeta omia pimeitä sopukoitaan?”

Aivan. Toitotan aina kanssasinkuille, että jos se iskee, se iskee. Ei ole oikeaa aikaa, eikä edellisestä suhteesta ole pakko parantua. Ihmisen ei tarvitse olla yksin tiettyä ajanjaksoa, ollakseen parempi seuraavassa suhteessa. Jokaisen pitäisi osata olla yksin ja viihtyä omassa seurassaan, selvittää traumansa. Mutta lakiin ei ole kirjoitettu aikarajaa seurustelusuhteiden välille, eikä kaikki tunne oloaan sataprosenttisen onnellisiksi ilman puolisoa.

On erilaisia tapoja olla yksinäinen ja tuntea yksinäisyyttä. Laura kirjoittaa myös Brittiläisestä dokumentista Dreams of a Life, jossa 38-vuotias nainen löytyy kuolleena kodistaan vasta kolme vuotta kuolinhetken jälkeen.

”Joyce istui sohvalla keskellä paketoituja joululahjoja, televisiokin oli vielä päällä. Hän oli sosiaalinen ja pidetty, silti kukaan ei kaivannut häntä kolmeen vuoteen. Dokumentin tekijää kiinnosti Joycen mysteeri. Kävi ilmi, että vaikka Joycella oli laaja kaveripiiri, kukaan ei ollut hänelle niin läheinen, että olisi kaivannut häntä.”

Tätä pohdin toisinaan, huomaisiko kukaan jos katoaisin? Kaipaisiko kukaan? On mielestäni tervettä pohtia sitä, koska toisinaan se ajatus patistaa laittamaan tekstarin siskolle tai sopimaan treffit ystävän kanssa. Minä yritän ja panostan, vaikka se on välillä vaikeaa, kun väsyneenä haluaisi olla vain omassa seurassaan. Toisilla ei ole ketään ja Honkasalo kirjoittaa myös totaaliyksinäisyydestä. Yksinäisiä kehotetaan olemaan sinut itsensä kanssa, epätoivo kun karkottaa kaikki sosiaaliset mahdollisuudet.

”Valitettavasti yksinäisyyden hyväksymiseen liittyy usein katkeruus. Ollaan sitten yksin, kun ei ketään kiinnosta. Ihminen käpertyy itseensä ja hänen on vielä vaikeampi yrittää solmia sosiaalisia suhteita.”

Honkasalo käsittelee somen tuomaa yksinäisyyttä ja kateutta, ulkopuolisuuden tunnetta. Pohditaan suomalaisia jotka eivät harrasta elämänsä aikana kertaakaan seksiä. Sitä miten yksinäisyyteen tottuu, sitä miten yksinäisyys siirtyy geeneissä ja miten yksinäiset vanhemmat kasvattavat huomaamattaan yksinäisiä lapsia. Mitä koulukiusaaminen tekee ihmiselle, miltä tuntuu kun jätetään ja jää yksin.

Laura matkustaa faktojen kautta omiin tunteisiin ja siihen pisteeseen jossa oppi olemaan yksin. Hän kirjoittaa kirjailijan työstä ja siitä kuinka hänestä nykyään tuntuu tärkeältä vain istua yksin kahvilassa ja olla kaivamatta puhelinta turvaksi. Monille suomalaisille yksinolo on helppoa nimenomaan kotona, kuten minulle. Mutta yksin ravintolaan syömään? Ehei! Yksinolo pelottaa, mitä muutkin ajattelevat jos juon viinilasiani vain omassa seurassani? Kirjan lopussa kehotetaan aloittamaan yksin oleminen helpoista kohteista, kuten museosta tai elokuvateatterista. Viinilasi suositellaan nauttimaan alkuun hotellin baarissa.

Kirjan lempi lainaukseni liittyy kasvatukseen:

”Sara Maitland kirjoittaa teoksessaan How to Be Alone, miten tärkeää olisi antaa lasten viettää aikaa yksin. —— Maitland painottaa, että on tärkeää opettaa lapset viihtymään omassa seurassaan, nauttimaan yksinolosta ja puuhaamaan omia juttuja sen sijaan, että jokainen hetki on aikataulutettu seuralla ja toiminnalla” 

Yhdyn tähän täysin. Muuten et opi olemaan itsesi kanssa ja kun lapsi kasvaa aikuiseksi, yksinäisyys voi iskeä täysillä naamaan. Painiskelen kuitenkin usein huonon omantunnon kanssa, koska en jaksa/ehdi leikittää. Huutelen alvariinsa ”Mitä teet?” ja tuumailen onko teinillä kaikki hyvin, kun se kapuaa omaan huoneeseen yksinään. Nyt tajuan, että tämä on heille hyväksi. Olen läsnä ja tavoitettavissa, se on tärkeintä. Koen myös, että ei ole tervettä tehdä aivan koko ajan jotain. Kroppa ja mieli tarvitsevat lepoa ja rauhaa. Hullun hektiset aikuiset pelottavat minua, paikallaan pitäisi pystyä olemaan.

Ihmiset usein kertovat, että nauttivat ruoasta ja sen tekemisestä, mutta eivät tee sitä yksin, se kun on niin yksinäistä. Ajattelin samoin, kunnes luin Lauran sanat ”Jokainen on hyvän aterian arvoinen ja kun laittaa ruokaa itselleen, voi tehdä juuri sellaista kuin haluaa.”

Yksinäisyys voi olla musta pilvi ja pilata ihmisen kokonaan. On syytä tähdätä siihen, että ketään ei jätetä yksin. Yksin olemisessa on kuitenkin puolensa ja tämän homman kanssa pitää löytää kultainen keskitie. Minä opin olemaan yksin, opin matkustamaan yksin. Viihdyn omassa seurassani. Kenenkään ei pidä kuitenkaan viettää koko elämäänsä yksin, eikä edes pitkää pätkää. Ihminen tarvitsee toista ihmistä.

 

LAURA HONKASALO – Pöytä Yhdelle (Kirjapaja 2016)

21

KESÄRULLA, RAKKAUTENI

IMG_1190

Vähintään kerran kuussa pyöräytän Vietnamilaisia kesärullia. Voin syödä niitä viisi, tai seitsemän ja ne on isoja. Niiden raikkaus on ihanaa, mutta parasta tässä kombossa on soosi, jonka valmista heidän rinnalle. Sen jälkeen ei todellakaan puhuta mistään kevyestä kasvisruoasta.

Yhdistelmä on pettämätön, vaikkakin riisipaperiin väännetystä pötkylästä voi ensimmäisellä kerralla (ja sen jälkeenkin) tulla mieleen eräs nimeltämainitsematon ehkäisyväline. Suosittelen sulkemaan mielikuvan välittömästi pois mielestä ja keskittymään pötkylän dippaamiseen.

Mitä sinne pötkylän sisään sitten laitetaan? Yleensä keitän nuudelia, pilkon korianteria ja romainea, sekä suikaloin kurkkua, porkkanaa ja avocadoa, keon päälle heitän vielä mungpavun ituja. Vahva minttu toimii joukossa erittäin hyvin, mutta usein unohdan sen kauppaan.. Mikäli laitat minttua, jättäisin korianterin pois.

Riisipaperilettu on kaiken ydin, itse laitan paistinpannulle vettä ja painan paperin veden alle. Kun se pehmenee, nostan sen leikkuulaudalle ja kokoan keskelle kasan täytteitä. Käännän alareunan keon päälle, käännän reunat sisään ja rullaan loppuun. Alkuvaikeuksia voi olla, mutta harjoitus tekee mestarin ja rohkeamman lima-paperin käsittelijän. Hehe.

Entäs se soosi? Olen todennut, että paras soosi tulee seuraavista aineksista: maapähkinävoi (makeuttamaton), hoisin kastike, soija ja vesi. Muuta ei tarvita. Laitan melko paljon soijaa ja hoisinia, koska pidän siitä, että soosi on enemmän suolainen kuin makea. Mutta tämähän on toki makuasia. Pistän kulhoon haluamani määrän maapähkinävoita ja lisään joukkoon pikkuhiljaa notkistaen muita kolmea ainesosaa. Avot! Sitten vaan dippaamaan pötkylöitä!

 

12