Tietoa mainostajalle ›

Monthly Archives: syyskuu 2011

mitä hemmettiä?!!

Maniac. Joka luki edellisen postauksen, tietää että olemme sekaisin. Väsyneitä ja noh.. VÄSYNEITÄ.
Käytiin sitten tarjoamassa 179 000e yhdestä asunnosta. Ne helvetti hyväksyi sen. Tiistaina olisi kosteusmittaus ja jos siinä on kaikki kunnossa asunto on meidän joulukuussa.
Se pitää remontoida. Se on kaamea kaamea. Siinä on 102neliötä, mutta se tuntui ahtaalta. Se on vanha. Se on kaamea. Me ostettiin se silti. Se oli halpa ja suunnilleen siltä alueelta mistä haettiin. Se on rivari, eli meillä on myös pieni piha. Se on niin perusrivari, että yök. MUTTA. Parempaa ei löytynyt tähän tilanteeseen. Meidän tarkoitus olisi nyt remontoida se ja myydä muutamien vuosien päästä.
MUTTA ETTÄ REMONTOIDA. Mitä helvettiä. Siis tähän samaan rumbaan vielä joku remontti. En kestä. Kuaaalen.

Silti. Oma koti. Vihdoin. Kyllä me siitä hyvä tehdään. Ellei erota ennen valmistumista. Mieheni on jäärä. Ja jänkkää vastaan vain koska ei halua olla samaa mieltä ja antaa minun päättää kaikesta. Vänkää ja vääntää. TUSKAA. Hänen makunsa on niin päinvastainen. Jösses. Tulen kuaaaalemaaaaaaaaaan.

0

toteutus kusee

Siipan viimeinen lomapäivä on tänään, nyt.
Isyysvapaa on lusittu. Mun pää on särkenyt jo viikon kun olen heti viisi päivää lasten kanssa keskenään ja kolmea eri hoitopaikkaa töiden vuoksi sumplittu. KAMALAA.

Haluttiin tehdä jotain spessua. Hyvää ruokaa kenties. Elokuva?
Ei jaksettu tehdä ruokaa, tilattiin pitsat. Istuttiin alas ja nauhalta viikon takainen Moderni Perhe. Leevi kiljuu tietokoneella kun videopätkät ei lataudu. Aapon itku kuuluu itkuhälyttimestä.
Pitsat kylmiä. Aapolle aika lääkäriin. Leevi pihalle. Aapo söi mainokset jotka meinasin tilata. Kaikki kiroilee. Pää ja leikkausarpi suussa särkee. Otan buranan, sitten panacodia. Syön kylmän pitsan. Katkaisin Modernin Perheen jo aikaa sitten.
Tunnin kitinän jälkeen keinutetaan Aapoa vuorotellen uneen parvekkeella. Haaveillaa nukkumaanmenosta.
Päätä särkee kahta kauheammin. Ahdistaa ja pelottaa tuleva. Vaikka suoriuduinhan mä tästä jo aiemminkin..

Illalla katsotaan Moderni Perhe loppuun. Mennään ajoissa nukkumaan. Syödään leipää, minä juon teetä ja siippa olutta.
Aamulla siivotaan, kun siipalla on iltavuoro.
Yksi vaihe taas ohi. Yritys tehdä jotain kivaa kaatuu väsymykseen. Ruuhkavuosia. Nyt ne tuntuu siltä iteltään. Se johtuu vain siitä, että yritän tehdä kaikkea yhtä aikaa. Ei kaikkia ole suunniteltu sellaisiksi. Hulluiksi.

Toivon todella, että Aapon hoidon aloittaminen rauhoittaa vähän tätä hullua myllyä.

On meillä silti välillä aika hauskaa. Etenkin sitten kun lapset on tainutettu sänkyyn.
Eilen olimme kuuntelemassa Tori Amosta Jäähallilla. Kauneutta on kun saa keikalla painaa pään siipan olkapäähän ja kuunnella itse Jumalaa. Strange little girl where are you going?

0

delegoin

Saimme hoitajan. Ihanan hoitaja joka hoitaa Aapoa kun tarve vaatii. Tarvetta tulee olemaan sen lupaan. Aapo on 14pv 10kk. 12pv hän menee 9-12 ekaa kertaa uuden tyypin luokse. Olen onnellinen että tämä järjestyi. Ei tarhaa, hoito järjestetty itse. Tammikuu voi olla tarhan aika, mutta jos kaikki menee hyvin, kenties tarhaan vasta ensi syksynä. Se olisi hyvä. Tuolla hän saa huomiota ja hoivaa. Hoitajalla on ihanata 5-vuotiaat kaksoset ja yksi 3-vuotias.

Ah. Yksi probleema pois harteilta. Mukavuutta.

0

kansi

Kuvasin ihanan jutun Kotivinkin 101 ideaa -lehteen. Parolan asemalla oltiin ja vietettiin herkullisia hetkiä. Yllätyksekseni he olivat laittaneet aseman emännän kanteen. Se oli sitten ensimmäinen kansikuva, vaikkakin vain 1/3 siitä.
Miltä tuntui? Ei nyt mitenkään ihmeelliseltä. Kuten ei mikään. Kutkuttaa kyllä. ”Ehkä tämä tästä” on yleisin fiilis. Mutta että olisin pyörtynyt tai seonnut. Ei.
Luulen, että sekoaminen tulisi siinä vaiheessa jos vaikka joku superlehti pyytäisi kuvaamaan kannen. Sen suunnittelu ja tekeminen olisi silkkaa rääkkäystä. Jännittäisin NIIIIIN paljon. Kun kansi tulisi ulos, arvostelisin sitä nuivaan sävyyn..
Se fiilistely onkin siis aina etukäteen. Kun ne on painettu ja lehti kaupoissa, ei tunnu enää missään. Tämä tietty oli yllätys. Mutta silti vain 1/3. On se kuitenkin kiva tunne kävellä kaupassa ja oma kuva on joka lehtitelineessä. Siis ei minun OMA kuva, vaan minun ottama.

Että ehkä tästä vielä jotain tulee..

Lesket etenee. Kutkuttavaa. Jännittävää sekin.
Alan kylläkin seota pikkuhiljaa. Miljoona asiaa tehtävänä. Sanoin ”ei mulla oo hommaa” kun yksi soitti ja halusi mulle harjoitteluun. Kadun sanojani koko ajan. Mullahan nimenomaan olisi vaikka mitä hommaa. Mun luona oppisi valokuvaamisen lisäksi yrittäjyyttä. Mä todellaki haluan harjoittelijan. Mä tarvitsen sitä. Tsiisus. Luulin ennen, että jaksan mitä vaan. Nyt mä kyllä kuljen putkessa, sumeassa sellaisessa. Liikaa kaikkea. Mutta silti niin kivaa.

En todellakaan halua luopua mistään. Delegoida tahtoisin. Sekä lapsia, että töitä.

0
1 2 3 7