Monthly Archives: helmikuu 2014

NEBRASKA

Kuvankaappaus 2014-2-25 kello 20.28.34

Kuvankaappaus 2014-2-25 kello 20.30.26

Kuvankaappaus 2014-2-25 kello 20.27.56

Kuvankaappaus 2014-2-25 kello 20.29.29

Kuvankaappaus 2014-2-25 kello 20.29.47

 

Perjantaina tulee jälleen ensi-iltaan Oscar -ehdokkuuksia kahminut elokuva, Nebraska.

Kokonaan mustavalkoinen elokuva kertoo sympaattisen tarinan Woodysta joka uskoo voittaneensa miljoona dollaria arpajaisissa. Hän pakottaa nuoremman poikansa kuskiksi halki neljän osavaltion noutamaan voittoa jota ei oikeasti edes ole.

Ihan sama vaikka tietää ja tajuaa, Amerikan tyhjyys ja laakeus yllättää aina. Maisemat ja miljööt näyttävät siltä kuin siellä ei eläisi ketään. Ainoastaan katumaasturit ja lava-autot kertovan pikkukylissä olevan ihmisiä.

Nebraska on ihana tarina jonka parissa viettää mielellään muutaman tunnin. Kaikkiin päätähtiin on helppo rakastua. Omaksi suosikiksi nousi Woodyn mahtava vaimo, melko täpäkkä mummeli. Elokuva sai jälleen miettimään vanhuutta, ympärillä olevia ihmisiä, perhettä. Välejä oman isäni kanssa. Leffa on rauhallinen, mutta täynnä elämänmakuista huumoria. Lipuu ohi ihanan musiikin kanssa kuin aika pikkukylässä keskellä Amerikkaa.

Nebraska kisaa muun muassa parhaan elokuvan palkinnosta.

 

0

POHJANTÄHDEN ALLA

 

Youtubesta löytyy uusi sovitus ja musiikkivideo Kari Tapion laulusta Olen suomalainen. Sen esittävät kaksitoista ihmistä, joilla on Suomen kansalaisuus, mutta joiden juuret ovat joka puolella maailmaa: Senegalista Kiinaan ja Syyriasta Peruun.

Tiistain aamukyyneleet irtosivat tästä klipistä. Tämä on rikkaus sanon minä.

 

0

TALLINNA

DSCF7949 DSCF7973 DSCF8025 DSCF8040 DSCF8053 DSCF8031 DSCF8050 DSCF8057 DSCF8065 DSCF8067 DSCF8029 DSCF8015 DSCF8011 DSCF8179 DSCF8146 DSCF8042 DSCF8094 DSCF8184 DSCF7953

 

Leevillä oli hiihtoloma, tai on. Viimeistä päivää täällä viettelemme. Leevi pääsi lomallaan isänsä kanssa käymään Englannissa, tätiään katsomassa. Sitten hän on käynyt Hoploppaamassa kaverin kanssa, viettänyt leikkipäiviä ja lopulta perjantaina otimme myös Aapolle ja äidille vapaapäivän ja suuntasimme päiväreissulle Tallinnaan, ihan extempore.

Aapo otettiin ensimmäistä kertaa reissuun mukaan, hän oli laiva-neitsyt. Kokemus oli siis suuri! Pojille mieluisin osuus olikin laiva ja jättikokoinen lelukauppa Kaubamajassa. Reissu meni perinteisesti; kiersimme vanhaa kaupunkia, löysimme lopulta ihanan kahvilan jossa nautimme aamukaffet ja pullat. Lähdimme jo puoli kahdeksan laivalla, joten Tallinnassa oltiin puoli kymmenen. Käppäilykierrokselta suuntasimme Virukeskukseen ja Kaubamajaan, sieltä blogissa vinkattuun Sfääriin syömään, josta tulossa erillinen juttu myöhemmin! Sitten kiersimme vielä Rottermannin keskuksen ja lopulta päädyimme Rimiin ostoksille, toki.

Seitsemän ja puoli tuntia maissa oli paljon kivempi kuin se jämä neljä tuntia. Ehti tassutella verkkaisesti, käydä sekä kahvilla, että syömässä ja pyörähtää kaupoilla. Mutta pirun rankka päivä siitä tuli. Lapset nukahtivat kahdeksan jälkeen autoon, Aapo meni siitä suoraan nukkumaan. Minäkin kuukahdin jo kymmenen jälkeen, noh olimmehan heränneet puoli kuudelta. Lauantaina heräsimme kymmeneltä! Aapo veti 14 tuntia unta, minä melkein 12. Koko eilinen päivä meni niin koomassa, ihan kuin olisi ollut pahempikin darra!

Mutta hyvä, että reissu tuli tehtyä! Saatiin vähän vaihtelua tähän kotioleskeluun ja löytyi sieltä tuliaisiakin.. Niistä myöhemmin.

Tallinnasta sen verran, että onhan se aika nähty. Muistelin vanhassa kaupungissa kuinka joskus 18-vuotiaana olin haltioitunut sen kauneudesta ja halusin muuttaa sinne! Kauppojen tyyli ei ole minua, eikä vanha kaupunki inspiroi enää, vähän kuin kävisi Helsingissä, niin nähty. Muutamia helmiä toki joukossa on ja ehdottoman kivaa onkin löytää joka reissulla joku uus puoti tai ravintola! Luulen kuitenkin, että jos haluaisi saada Tallinnasta enemmän irti, se vaatisi nykyään hyvän pohjaduunin Suomessa ja pidemmän viipymisajan. Jos sinne lähtee ilman osoitteita, tuppaa käymään samat kaupat ja ravintolat, silloin homma menee tylsäksi.

0

FS (favourite songs) 2014

Kuvankaappaus 2014-2-23 kello 15.50.11

FS (favourite songs) 2014

Elektrisk Gonner – Uknowhatiwant

Lo-lo-lo-loving!!! UUUH!

0

PIKATIPIT EESTIMAAHAN

Kuvankaappaus 2014-2-19 kello 19.16.25

 

Nyt lukijat. Pistäkää parastanne! Tallinna talvella. Tarvitaan keskustasta ja lähistöltä hipstereimmät ravintolat ja khuuleimmat shoppailupaikat? Rimiä ja Old Hansaa ei lasketa, mutta muuten kaikki vinkit otetaan vastaan! Aikaa seitsemän tuntia ja päivä ylihuomenna.

Kiire! Kiire! Hyvää ruokaa ja ihania puoteja!

 

0

WEEK PIC 3/52

_MG_6500

 

Tällä menolla mun vuoden kestävä ”viikon kuva” -projekti kestää kolme vuotta. Aktiivista toimintaa, hyvä Jouppi!

Nostin framelle ruudun joka kuvattiin viime viikolla. Työhuoneellani toimii vaatelainaamo Vaatepuu ja lisää tästä setistä on tulossa kuvia lähiaikoina. Mallilla (okei, se on mun sisko) on päällä Dead Birds & Lion Heartin törkeen törkee kultamekko ja jaloissa Pertti Palmrothin kengät. Dead Birds on lainaamon tuote ja Palmroth kertoo siitä toisesta villistä puolesta; liikkeeseen voi tuoda omiakin laatutuotteita lainattavaksi eteenpäin. Tiivis infopaketti ja kuvia lainaamossa pyörivistä merkeistä coming soon.

0
1 2 3 5