KONTTORI KALLIOSSA

_MG_0188 _MG_0172 _MG_0185 _MG_0190 _MG_0196 _MG_0168 _MG_0158 _MG_0170 _MG_0175 _MG_0202

Saatatte muistaa kuinka elokuun alussa siirsin työpisteeni Kallioon. Siellä ollaan ja Torkkelinmäellä on viihdytty. Konttorimme on pieni, toisella puolella on neljä paikkaa ja toisella puolella vuokraemäntämme Hannamari Shakyan ja hänen miehensä tila. Jonne toki mekin saamme mennä sohvalle makoilemaan jos sellainen hetki työpäivän aikana tulee.

Kallioon kulkeminen on sujunut erittäin hyvin, autolla noin puoli tuntia ja olen työhuoneellani. Kuvauksiin kulkeminen on ollut helpompaa ja muutenkin viihdyn Helsingissä, etenkin upouudessa IPI Kulmakuppilassa, joka on naapurissani. Toki ajatuksissani siintää tila johon saan studion ja kenties isomman yhteisön, mutta toistaiseksi kaikki on vallan hyvin ja tämä on hyvä testi Helsinki-työhuoneelle.

Mukana remmissä on harkkarini lisäksi ystäväni Anne Ventelä joka tekee jos jonkinmoista viestintähommaa. Sami kirjoittelee runoja ja novelleita, Hannamari on upean Raw View lehden päätoimittaja ja valokuvausalan monitaituri. Hänen miehensä pitää muutamana iltana viikossa kitaratunteja.

Yksi paikka on edelleen vapaana ja toivoisin, jotta sinne löytyisi joku ihana toimittaja tai graafikko joka viettäisi siellä aikaa kanssani kun harkkarini karkaa Saksaan ja Ventelä istuu muissa töissä osan viikostaan. Jos tiedät jonkun helsinkiläisen joka kaipaa pientä työyhteisöä ja kodin ulkopuolista toimipaikkaa, ottakaa minuun yhteyttä! 

5

MUMMO

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän mummo on sairas.

Olen tässä pohtinut miten voisin olla enemmän läsnä. Vanhat ihmiset ja ihmisten kuolevaisuus ahdistaa minua monellakin asteella. Kuihtuminen.

Mummoni on ollut elämässäni erittäin vakaasti läsnä ensimmäiset 18 vuotta, kun asuimme samalla tontilla. Kolmen vuoden päästä poismuutosta sain esikoiseni ja aloimme viihtymään lapsuudenkodissani enemmän, ja täten näin mummoa taas jatkuvasti. Eron jälkeen visiittini kotona ovat vähentyneet ja mummoni on alkanut siinä ohella häviämään muutenkin omiin oloihinsa. Ennen hän käveli naapuritaloon välittömästi kun autoni kaarsi pihaan, enää häntä ei kuulu.

Kuskasin mummoani muistihoitajalle eräs aamu ja aloin miettimään terveyden heikkenemistä ja sairauksia joita hän nyt kohtaa. Mitä jos tallentaisin kameralle tämän ajanjakson Lailan elämässä? Se voisi olla terapiaa minulle, hänelle ja läheisillemme. Se, julkaisisinko ikinä kuvasarjaa mummosta, on toinen juttu. Mutta kuten kaikki edellisetkin projektini, tästä tuli heti tunne: tämä on tehtävä.

Ajatus saa muhia päässäni ja ehdotan sitä varmasti mummolleni kun seuraavan kerran kohtaamme. Jos ottaisin käsiini erillisen tehtävän kohdata mummoani, uskoisin, että siitä tulisi matka jota en katuisi. Sairaan ihmisen luota on helppo pysyä poissa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Pienellä projektilla pakottaisin hieman itseäni kohtaamaan rakkaan mummoni seuraavan vuoden tai vuosikymmenen ajan, aktiivisesti. Ja onhan tässä selkeästi itsellä tarve ikuistaa rakas ihminen, kun se vielä on mahdollista.

20

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oon tuijottanut yllä olevaa kuvaa nyt tunnin. Mietin mistä kertoisin. Puhuisinko meneillään olevasta mielenilmauksesta johon mulla olis parikin valittua sanaa. Purkaisinko ajatusta miehistä tai siitä kuinka tajusin miksi eniten kaipaan kumppania. Mainitsisinko loma-matkasta jonka jukoliste sain varattua ja jonne lähden ihan kohta! Kirjoittaisinko kodistani? Leevin hampaasta? Kirjahypen jälkeisestä ajasta? Uusista projekti-ideoista? Yksinäisyydestä? Onnellisuudesta? Peloista? Menetyksestä? Rakkaudesta? Selvitymisestä? Laiskuudesta? Surusta? Ystävistä? Ahdistuksesta? Pakolaisista? Vihasta? Tv-ohjelmista?

Jotenkin nyt tuntuu siltä, että päässäni on asioita hieman liikaa, enkä pysty tarttumaan yhteenkään ajatukseen ajatuksella.

Yhtä aikaa haluan puhua kaikesta, kertoa mielipiteeni, keskustella näkökulmista, puhua ääneni käheäksi. Toisaalta taas haluan vaan olla hiljaa ja kadota. Elämässäni parasta juuri tällä hetkellä on musiikki. Uppoudun siihen ja avaan vihdoin selaimelle välilehden jonka googlehakuun kirjoitan Lissabon.

11

JÄKELÄISET PILEET

DSCF7634 DSCF7572 DSCF7579 DSCF7566 DSCF7621 DSCF7600 DSCF7605 DSCF7653 DSCF7655 DSCF7649 DSCF7625 DSCF7620 DSCF7637

Juhlien Facebook-sivuille oli tullut sunnuntaiaamuna viesti ystäväni mieheltä: Onko täällä jotain löytötavarakoria? Minulta hävinnyt muisti noi kello 21. Löytöpalkkio.

Vaikka vain puolet juhlakaluista (4x 30v) asuu enää Järvenpäässä, nämä olivat jäkeläiset pileet. No questions asked. Tai oikeastaan minkä tahansa taajaman pileet.. Tai oikeastaan perinteiset suomalaiset kotipileet. Koko yö yhdessä, tanssittiin kaikkea iskelmästä uusimpiin hitteihin (kolmekymppisyydestä kielii se, että paikalle oli kuitenkin palkattu ehta tiskijukka..) Vaihdoimme sulavasti paritanssista sooloiluun ja about kaikilta meni muisti, kiitos pirtuboolin.

Panostus oli siis viinassa ja musiikissa. Söimme 12 tunnin aikana popkornia ja noin kolmesataa makkaraa. Nauroin hervottomasti, näin vanhoja kuomia ja keskustelin vaikeista sairauksista, kiitos kirjani. Vuokrattuna oli kaikille jäkeläisille tuttu Niemennokka, jonne olisi mahtunut vielä sata vierasta lisää. Käsittämättömän edukas, jumalattoman suuri talo jonne olisimme voineet jäädä yöksi. Päädyin kuitenkin sopimaan aamuyöllä Tindertreffit ja helsinkiläistynyt turkkilainen nouti minut, kun muut vielä reivasivat lasit kädessä laulaen vuoroon Baddingiä ja Beyoncéa. Kaiken kaikkiaan aivan pimeä ilta ja moni kohta jääkin täysin pimeäksi.

7

#KISSAGATE

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Oili? Ei vaan Unto! Mitä?!

Oili lähti tekemään vauvoja maaliskuussa ja sen jälkeen tuli oikeastaan vain ongelmia. Oili synnytti vauvat, mutta hormoonien hyrrätessä luonne muuttui kiukkuiseksi ja häntä oli kasvattajankin vaikea hoitaa. Tässä mentiin ees taas ja mietittiin kaikkea kissattomuudesta kahteen kattiin. Lopulta lähdin kurkkaamaan Oilia kasvattajalle, joskos saisin häneltä kynnet leikattua ja turkin pestyä.. Ei onnistunut.

Juttelimme kasvattajan kanssa ja päädyimme jättämään Oilin kasvattajalle. En kykene hoitamaan Oilia Exotic-kissojen hoito-ohjeiden mukaan, joten kasvattaja ei pystynyt antamaan kissaa mukaamme. Kantolaatikkoon käveli suoraan sisälle Unto-herra.

Tämä, kohta viisikuinen ulkoinen Oili-kopio on luonteeltaan aivan jotain muuta. Kun hänet nostaa syliin hän on kuin räsynukke, aivan veltto. Hän on sylissä, hän nukkuu vieressä, hän kehrää ja hän juttelee. Unto omaa juuri sellaisen luonteen jota toivoisi kaikille lemmikeille. Lasten leikkiessä hän nukkuu keskellä olohuoneen mattoa sikeästi ja hän kynsii puntteja jotta pääsee syliin. Aamulla hän suukottaa kun kelloni soi.

Yritämme kaikkemme, jotta Untolla olisi turvallinen olo ja hänen luonteensa pysyisi tuollaisena. Olenkin naureskellut, että nyt mulla on todellinen miehenkorvike. Oili oli viime syksynä seuranani samassa huoneessa, mutta Unto tulee nukkumaan rinnalleni, kehrää ja lämmittää. Upea luomus! Kaiken kissa-ressin jälkeen olen tyytyväinen lopputuloksesta.

16