Monthly Archives: heinäkuu 2016

SKIDIT FESTARIT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Huh. En edes tiedä mistä kirjoittaisin. Eilisillä Skidit Festareilla oli niin paljon aktiviteetteja ja katsomista, että olen vieläkin pyörryksissä. Moni juttu jäi myös tsekkaamatta, kuten DJ-paja!

”Täällä mamma aina bailaa” pääsi suustani, kun astelimme Kaiku-Kutonen-Siltanen kompleksiin. Aamu kymmenestä iltapäivä kolmeen vanha Elannon alue oli metrin mittaisten valloittama. Ohjelmassa oli Risto Räppääjää, trampparataa, prinsessasalonkia, kasvomaalausta, ilmapallojen koristelua, skeittiparkkia, jättisaippuakuplia, esityksiä, syömistä, juomista, sekä pääsy ambulanssi-, että rekkakuskin paikalle..

Olimme ensimmäistä kertaa muksujen kanssa Skidit festareilla! Tuumailin mennessämme, että ensi vuonna Leevi on varmaan jo liian iso. Mutta siellä se puhalsi vatsastapuhujan pyytäessä, lauloi mukana Räppääjän hittejä ja fiilisteli upean Felix Zengerin beatboxausta.  Felixin esitys oli niin uskomaton, että nuorimmat eivät varmasti edes tajunneet musiikin tulevan pelkästään Felixin suusta. Vatsastapuhuja Sari Aalto nauratti simpanssi Anssillaan, Silja Linen hylje ja miehistö tanssittivat kun aikuiset jonottivat hattaroita. DJ Orkidean aamudisko laittoi myös Antti Tuiskuillaan pyllyt pyörimään.

Toki valituksiakin kuunneltiin, ilmapallot pamahtelivat ikävästi (Leevi), ranskiksia ei ollut myynnissä ja jouduttiin syömään pastaa (Aapo).. Festareiden alussa motkotin, että emme koskaan enää lähde mihinkään kun on niin kaameaa, mutta loppupäivästä festareiden tarkoitus oli kaikille auennut ja iloitsimme festarihumusta melkein loppuun asti! Ihana helteinen päivä!

Juhannuksesta heinäkuun puoleen väliin asti olen tehnyt töitä ja ottanut pieniä breikkejä, kun lapset ovat olleet ulkomailla ja mökkeilemässä. Nyt meillä on meneillään loppukesän spurtti. Suoritimme Suomenlinnan, Porvoon, rannalla pötköttelyn, Serenan ja Skidit Festarit yhden viikon aikana. Elokuu on vielä täynnä ohjelmaa. Tuli melkein paniikki, kun heinäkuu lähestyi loppuaan ja en ollut tehnyt juuri mitään lasten kanssa. Nyt kiritään! Kesä 2016, bring it!

 

(Aapolla on jalassaan Vimman leggarit ja Aarrekidin paita)

2

FS 2016

Näyttökuva 2016-07-30 kello 20.30.51

FS 2016

J. Karjalainen – Koska taas nähdä sut saan?

Mä näin telkkarista ohjelman
Et pitäis elää tässä ja nyt
Ei ole helppoa, on vaikeaa
Kun jotain odottaa

Koska taas nähdä sut saan?
Siitä on ikuisuus

 Kun viimeks nähdä sain sun silmäsi
Kun sain kuulla äänesi
Kun sain tuntea sun lämpösi
Kun sain sua koskettaa
Eikai ihminen voi viisastuu
Mut se voi oppii jotakin
Jos ei muuta niin se vanhenee
Päivä kerrallaan

Koska taas nähdä sut saan?
Siitä on ikuisuus

0

SUOKKI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Sää oli mystinen. Lupasi aurinkoa, mutta Suomenlinnassa vallitsi kostea, pilvinen, jopa sumuinen ilmasto. Istuimme suurten puiden katveessa syömässä piknik-eväitämme, kun päivän ainoa hötöinen tihkusade iski.

Olen käynyt Suokissa muistaakseni kahdesti. Molemmilla kerroilla olen ollut siellä työkeikalla. Vietimme Aapon kanssa viikonloppua kahden ja saimme kutsun Suokkiin ystävältäni Minniltä. Tartuimme siihen oitis!

Lapset kolusivat Suomenlinnaa huolella. Juoksivat linnan tunneleissa, sekä perhosten perässä. Metsästivät leppäkerttuja, keräsivät kukkia ja rellestivät leikkipuistossa. Leikkivät ampuvansa tykeillä muun muassa minut ja nauttivat lauttamatkasta. Eväät maistuivat ihanilta, vaikkakin useat kahvilat houkuttivat ainakin minua. Minnin vegaaninen sienipiirakka kylläkin piti niin kylläisenä, että jätskit riittivät jälkiruoaksi.

Meiltä jäi varmasti ainakin puolet saarista kiertämättä, silti meillä riitti hyvin toimintaa neljäksi tunniksi. Istuessamme leikkipuistossa totesin Minnille, että kyllä minä tällä tavalla näissä viihdyn.. Saimme turista kuulumisia kun kakrut viihdyttivät itse itseänsä. Ilman toista aikuista, leikkipuistoissa ei mielestäni ole kovin mukavaa..

Aapo jaksoi tallustaa reippaasti koko päivän ja oli muutenkin esimerkillinen matkakumppani. Mantereelle päästyämme heitimme heipat Minnin seurueelle, mutta Aapo halusi jatkaa vielä Helsinki-kierrosta. Suuntasimme Stokkan leluosastolle ja herra vaati toki myös ranskalaisia. Ihana mystinen kesäpäivä ja Suomenlinna täytyy ottaa vähintään vuosittaiseksi tapahtumaksi omaan kalenteriin.

6

ILTAPÄIVÄ LAURA PEHKOSEN SEURASSA

_96A7502 _96A7480 _96A7543 _96A7469 _96A7695 _96A7621 _96A7714 _96A7625_96A7564 _96A7516 _96A7678 _96A7703 _96A7615 _96A7699 _96A7706 _96A7525 _96A7505 _96A7645 _96A7623_96A7592

 

Eräällä lastauslaiturilla mustavalkoisessa hameessa minua odotti nauravainen taiteilija. Laura Pehkonen kehotti seisomaan vakaasti ja nosti minut lastaushissillä ylös, keskelle taiteilijayhteisöä.

Olen törmännyt vuosien saatossa Lauran töihin siellä täällä.. Jubilee kynttilänjalat näkyivät joulumyyjäisten aikaan kaikkialla, Lauri Ahtisen kotona upeat keraamiset tornit tekivät vaikutuksen ja kun kuulin makkaroista ja kikkareista, oli aika tavata tämä upea saven muovaaja.

Laura oli valmistanut raikkaan salaatin korianterista, valkosipulista, kikherneistä, fetajuustosta ja tomaateista. Istahdettiin aurinkoon, sain käteeni niin hyvän salaatin rinnalle raikasta rosmariini-minttu-sitruuna vettä ja sitten oli aika puhua Lauran urasta, ja elämästä. Jutut polveilivat, vierailimme myös Jussi Juurisen työhuoneella turisemassa, puhuimme Lauran kanssa parisuhteista, mutta ennen kaikkea töistä ja taitelijoiden tulevaisuudesta.

Pehkonen on keramiikkataiteilija, jolle kotimaisuus on erittäin tärkeä elementti. Keramiikan tehdastuotanto on katoamassa Suomesta ja Pehkonen on hyvin tietoinen tästä. Savion työhuoneella hän muovaa, muotoilee, polttaa uunissaan, maalaa, valmistaa alusta loppuun asti kotimaista keramiikkaa. Pöydällä makaa valkoiset pienet kaakelit, jokaisesta on tulossa uniikisti koristeltu laatta Lauran ystävän kotiin. Pehkosen kädenjälki on nimenomaan uniikkia. Ideoita ei puutu ja niitä syntyy koko ajan lisää. Kuukausi Ranskassa taiteilija-residenssissä toi muun muassa uutta pontta töihin. Näin vilaukselta uusia suunnitelmia ja en malta odottaa mitä tuo nainen keksiikään!

Laura tekee taidetta ja esimerkiksi keramiikka-tornit ovat nimenomaan taideteoksia. Toinen tie oli tyrkyllä, Laura olisi voinut suunnitella suomalaisten arkeen keramiikkaa, mutta silloin töitä ei enää tehtäisi omalla pienellä keramiikkauunilla ja kotimaisuudesta joutuisi varmasti tinkimään. Vaikka haluaisin mieluusti juoda teeni ja syödä salaattini Pehkosen suunnittelemilta arkiastioilta, olen iloinen, että hän matkaa nykyistä polkuaan.

Pehkonen on ehdottomasti yksi kiinnostavimmista suomalaisista taiteilijoista. Keramiikka on vuosia ollut intohimoni ja salaa toivon löytäväni käteni saven parista vielä jonain päivänä. Ehkä se tapahtuu pian, jäimme nimittäin pohtimaan keramiikkapajan järjestämistä. Toivottavasti kuitenkin näitä iltapäivähetkiä tulee lisää tulevaisuudessa Lauran kanssa, aivan ihana tyyppi!

Pieneen Pehkos-nälkään suosittelen söpöjä, mutta jälleen uniikkeja korviksia. Mielestäni kuitenkin jokainen tarvitsee kotiinsa oman torninsa, mikä tekee onnelliseksi jokaisella silmäyksellä. Näytän teille myöhemmin mitä vierailulta tarttui minun kotiini.

Lauran löytää Instasta @lpehkonen ja nettisivut täältä!

8

ENTÄ JOS MÄ KUOLEN YKSIN?

image

 

Sadepisarat valuvat makkarin ikkunaa pitkin. Mieleni valtaa ajatus – mitä jos mä kuolen yksin?

Olen kolmekymmentäyksi ja olen ollut jo hetken sinkkuna. Parisuhdemarkkinat ovat paskat, ketään likimainkaan kiinnostavaa ei tunnu löytyvän ja jos johonkuhun iskee silmänsä, voi lyödä päänsä pantiksi, että se juoksee karkuun ennen kuin ehdin edes mainita asiasta.

Kuolema tulee yleensä nopeasti, aiheellista onkin pelätä sairastumista. Olen nuori, mutta myös sen ikäinen, että melko moni sairaus rintasyöpää myöten voivat olla ajankohtaisia. Jos nyt on sellainen olo, että arkea ei jaksa yksin ja haluaisi helvetin paljon jonkun jakamaan tämän elämän. Niin mitä mä teen, jos oikeasti sairastun vakavasti ja olen yksin?

Nyt pisarat valuvat poskiani pitkin. Sänky tuntuu isolta, edes x-asennossa en saa täytettyä sitä kokonaan. Hautaudun neljän tyynyn, kahden peiton ja viltin sekaan. Ulkona ropisee ja tyynyni on märkä kyynelistä.

Kukaan ei lohduta, kenellekään ei voi purkaa päivittäisiä huolia ja mietteitään. Kukaan ei naura kanssani, kukaan ei hauku mulle päivittäin typerää pomoaan. Kukaan ei lähde matkalle tai ravintolaan mukaani. Kukaan muu ei koskaan imuroi tai vie roskia. Kukaan ei kommentoi kuinka laulan taas aivan väärin radiossa soinutta biisiä. Kukaan ei kokkaa kanssani. En saa tehdä kenellekään aamupalaa, eikä kukaan keitä minulle teetä. Teen kaiken yksin, päivittäiset murheet puran päiväkirjani sivuille tai Snapchattiin tuntemattomille. Naurahtelen vuoroon lapsille, kissalle, tv-sarjoille.. Yksin.

Yllä olevat asiat painavat mieltäni ja satuttavat, mutta entä jos sairastun? En varmaan murehtisi teekupposien keittämisistä.. Hajoaisinko? Jaksaisinko? Kykenisinkö? Vai luovuttaisinko koko elämän suhteen? En tiedä. Ja se pelottaa. Aika menee valtavan nopeaa vauhtia. Entä jos en ehdi löytää puoliskoani?

Jostain kuitenkin kumpuaa täysin selkeä ajatus siitä, että kuka tahansa ei kelpaa. Jokin idioottimainen voima sisälläni väittää, että jonain päivänä se maailman paras tyyppi löytää ja huomaa mut. Toivottavasti en sairastu tai kuole sitä ennen. En ole vielä valmis. Enkä halua lähteä täältä yksin.

 

34

KOLMEKYMMENTÄYKSI

_96A7863 _96A7779 _96A7750 _96A7743 _96A7787 _96A7800 _96A7753 _96A7916 _96A7910 _96A7778 _96A7745 _96A7901 _96A7907 _96A7822 _96A7891 _96A7803 _96A7918 _96A7930 _96A7946

 

Täytin vuosia ja Helsinki tuli luokseni. Kukaan vanhoista ystävistäni, äitiäni lukuun ottamatta, ei päässyt paikan päälle. Taloni täyttyi ihmisistä, joista liki kaikki vierailivat luonani ensimmäistä kertaa. Päätin järjestää kemut kovin lyhyellä varoitusajalla, joten olen keskikesän tyttönä onnekas, kun edes nämä uudehkot ystävät pääsivät paikalle.

Tein täysin vegaanisen menun elämässäni ensimmäistä kertaa. Vatkasin marenkia kikherneiden liemestä epäuskoisena, sekoitin soijajugurtista tsatsikia ja ostin vegaanista kreikkalaistyyppistä juustoa. Pavlova katosi parempiin suihin pikana, Lansonin shampanjan siivittämänä. Kesäperunoista tehty kirkas perunasalaatti ja Jäävuorenhuippu kirjasta kokeiltu kurkku-fenkoli-basilika-salaatti maistuivat myös!

Hummuksen ja tsatsikin jämät odottivat krapulaani, kaikki muut katosivat massuihimme sipsejä myöten. Puputtamisesta huolimatta puhuimme suut vaahdossa. Keskustelimme vakavasti, nauroimme ja loppuyöstä kemutimme Järvenpään yössä. Kotiin palasin yksin, tuntemattoman kyydillä ja itkin menetettyä rakkautta.

Mulla oli synttäripöytä täynnä ihmisiä jotka ovat tulleet elämääni viimeisen vuoden aikana. Aikamoista. Yhtä aikaa upeaa ja hämmentävää. Olisiko mun paikkani Helsingissä? Siellä mun ihmiset tuntuu ainakin olevan.

10