Tietoa mainostajalle ›

Monthly Archives: joulukuu 2016

FS 2016

Näyttökuva 2016-12-28 kello 10.38.56

 

FS 2016

Töölön Ketterä feat Vesta – Valitsemaanne numeroon

Olimme ystäväni kanssa Töölön Ketterän keikalla muutama kuukausi sitten ja siellä kesken keikan hyppäsi ihana nainen, Vesta, lavalle ja vetäisi kipaleen joka liikutti meitä kovin.

Pian meille selvisi, että kappale oli julkaisematon herkku ja se löytyisi Spotifysta 27.12. Eiliseen asti veisasin kappaleesta yhtä kertosäkeen kohtaa ja nyt olen kuunnellut kipaleen ainakin 20 kertaa. Toimii!

Klikkailkaa seurantaan mun soittolista, jonne edelleenkin lupaan jossain vaiheessa vetää kaikki täällä julkaistut biisisuositukset. Nyt sieltä löytyy viimeiset 27 kappaletta. Alan jossain vaiheessa linkkaamaan kipaleet suoraan siihen listaan.

3

YKSIN RANTALOMALLA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ystäväni ovat parhaillaan Balilla. He olivat olleet kohteessa noin 12 tuntia, kun ensimmäiset blogipostaukset täyttivät somen. Ihailtavaa ja kadehdittavaa. Minä olin matkalla syyskuussa ja eilen tartuin reissukuviin.

Matkani oli erilainen. Olin viikon reissussa täysin yksin. Toki olen ollut työmatkoilla itsekseni, mutta lomamatka on aivan eri juttu. Olin tuumaillut reissuun lähtemistä jo jonkin aikaa, mutta jokin minua pidätteli. Stressasin rahasta, kohteesta ja ajankohdasta. Heinäkuussa aloin olla niin poikki, että päätin lähteä reissuun, no matter what.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiesin täysin mitä halusin matkaltani. Hotelli rannalta, jotta voin maata rannalla ja altaalla helposti stressaamatta, että joku pöllii tavarani kun olen luonnon omissa aalloissa. Halusin hyvän, ilmastoidun hotellin koska olin lähdössä rentouttavalle lepolomalle ja minun piti nukkua yöni hyvin ja turvallisesti. Olen kaukana seikkailevasta reppureissaajasta. Hotellista piti löytyä myös toimiva wifi. Minulla ei ollut aavistustakaan kuinka paljon saattaisin ahdistua yksin hotellihuoneessa, joten verkon piti vörkkiä!

Halusin maahan jossa en ole ennestään ollut. On satoja kohteita joihin haluaisin vierailulle, mutta tahdon ensin löytää puolisoni tai suunnitella matkan ystäväni kanssa. Niihin kohteisiin ei pidä mennä yksin, ne matkamuistot pitää jakaa toisen kanssa. Aikomuksena oli makoilla altaalla, uida ja lukea. Edes syöminen ei ollut ykkös prioriteettina, eikä kaupungin tarvinnut antaa mitään. Päädyin Kreikkaan, Kreetan Plataniakseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lamaannuin vielä kertaalleen, kun tajusin kuinka hemmetin kallista on matkustaa yksin. Aurinkomatkat ja Finnmatkat tarjosivat hävettävän huonoa palvelua yksin matkustavalle ja lopulta tulosta tuotti Apollomatkat. Löysin avuliaan asiakaspalvelun kautta sopivan kohteen, ylitin matkabudjettini parilla sadalla, mutta löysin kohteen ja neljän tähden hotellin jotka vastasivat kaikkiin odotuksiini.

Kun lentokone nousi ilmaan, tilasin kuohuviiniä ja tapas-lautasen. Kurkin ikkunasta taivaalle ja tirautiin muutamat kyyneleet. Kaipaan sitä toista puoliskoa, mutta olen ylpeä itsestäni, uskallan elää. Lähdin reissuun yksin, jätin kaiken ja vaikka kyse oli vain viikon reissusta, moni ei koskaan tee tätä irtiottoa. Moni ei uskalla, moni ei halua. Minulla olisi ollut parikin mahdollista matkakumppania, mutta minä halusin lähteä yksin. Tämä reissu piti tehdä. Kaipasin lepoa, totaalinollausta ja sen tein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Söin muutamia kertoja ravintoloissa ja koin pientä ahdistusta kun ihmiset tuijottivat minua, jonka neljän hengen pöytään ei liittynytkään seuralaisia. Siemailin viiniä, tuijottelin ihmisiä ja flirttailin tarjoilijoille. Viinilasin jälkeen en enää välittänyt kyselevistä katseista ja päätin, että kaikki kelaavat minun olevan rohkea itsenäinen nainen, eikä säälittävä yksinäinen muija.

Kreikkalainen ruoka ei tehnyt minuun vaikutusta ja muutaman köykäisen salaatin jälkeen tyydyinkin syömään paljon hotellilla ja nautiskelin iltaisin kaupasta ostettuja antimia huoneessani. Kaipasin päivääni yhden aterian tuhdin hotelliaamiaisen lisäksi ja vaikka useana iltana suunnittelin syöväni kaupungilla, löysin itseni leipäpalan ääreltä huoneesta. Kuumassa ei niin nälätä.

Useat päivät toistivat samaa kaavaa. Aamupala yhdeksältä hotellilla, oman loossin varaaminen altaalta tai penkin varaaminen rannalta. Lukemista, lepoa, rasvailua, juomista. Loppuiltapäivästä lököttelyä ja peseytymistä huoneessa, kuuden aikaan kaupungille. Nukuin melkein joka yö vähintään yhdeksän tuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ilmat hellivät, poltin selkäni ja jalkani heti ensimmäisenä päivänä, toki. Aurinkorasvan ja hoitavien aloeverojen levittäminen olikin yksi ärsyttävimmistä asioista joita yksin matkustava kohtaa. Onneksi olen suht venyvää sorttia ja äheltämisen jälkeen löysin kulmat joista sain levitettyä rasvat koko selkään.

Olen viileän ilman ihminen, mutta halusin lomalle lämpimään. Nautin kuumasta kun ei tarvitse tehdä mitään, lapset eivät hötkyile vierellä ja saan pulahdella altaaseen tai mereen kun siltä tuntuu. Meri kuohusi ensimmäiset kaksi päivää aivan älyttömästi, punaiset liput olivat salossa. Kuvaillessani aaltoja, hotellin työntekijä tiesi kertoa tuulen tyyntyvän ja kolmantena päivänä niin tapahtui. Merivesi oli mieletöntä, pitkän tauon jälkeen. Niin lämmintä, niin puhdasta, niin keinuttavaa. Itkin onnenkyyneliä kun tuijottelin ulapalle. Kävin meressä joka päivä.

Pääsin testaamaan myös Apollomatkojen retken viimeisenä iltana, vierailimme Elafonissin vaaleanpunaisella hietikolla. Matkasimme bussilla vuoriston läpi toiselle puolelle saarta, katsoimme auringonlaskun ravintolassa kallion kielekkeellä ja nautimme kreikkalaista perinneruokaa upeissa maisemissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kokemus oli voimaannuttava. Tunsin yksinäisyyttä kerran, vaikka olin hotellillani ainut yksin matkustava ihminen. Olin perheiden, nuorien parien ja eläkeläisryhminen ympäröimä. Viihdyin omassa seurassani, luin kaksi kirjaa ja ison kasan lehtiä. Kuuntelin musiikkia ehkä kerran, kävin kaksilla Tinder-treffeillä. Treffejä olisi ollut vaikka joka illaksi, mutta en jaksanut. Halusin olla yksin. Tilasin rannalla kiwi- ja mansikkamargaritoja sekä ranskalaisia. Nauroin useasti ääneen, kun luin Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävää ja taas sain kummaksuvia katseita. En välittänyt!

Matkustin bussilla Haniaan 10 kilometrin päähän, kävelin vanhassa kaupungissa ja söin puiden katveessa. Join complimentary snapsin Rakea viinipullon lisäksi ja lähetin menetetylle elämäni rakkaudelle viestin. Hymyilin paljon, itkin onnesta. En ikävöinyt kotiin. Juttelin pitkään nahkakaupan omistajan kanssa ja silittelin hänen uutta kissanpoikasta. Ostin tuliaisia pojille ja vanhemmilleni. Tuumailin, että Kreikasta ei tule uutta suosikkikohdettani, mutta Santorinille haluan vielä joskus rakkauslomalle.

Viikko oli liian lyhyt aika. Uupumukseni olisi vaatinut aivokuollutta toimintaa ainakin kaksi viikkoa, mutta en valita. Onneksi lähdin , oli joka pennin arvoinen reissu. Näin vuoden lopussa Kreikan meri on häilyvä muisto vain ja sieluni kaipaa uudelle matkalle. Kenties seuraavaksi ystävien voimin.

23

JOULUFIILIS, MISSÄ OLET?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä jännitetään parhaillaan aattoiltaa ja lahjoja, tietenkin. Pojat pääsivät lomille tiistaina ja siitä asti on kränätty ja sekoiltu siihen malliin, että minä olen erittäin onnellinen, kun aatto on vihdoin täällä!

Joulufiilikseni on ollut totaalisen kadoksissa tänä vuonna. Ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana. Se on varmasti monen asian summa, enkä ole siitä niin välittänyt. Iskee illalla jos iskee. Perinteisesti ruokailemme vanhemmillani kello kolme ja aatto etenee tuttuun ja turvalliseen tapaan.

Olen sillai onnellisessa asemassa, että voin fiilistellä joulun läpi juuri niin kuin haluan. Äitini on kokkaillut selkä vääränä monta päivää ja minun panostukseni joulupöytään on saaristolaisleipä. Leivoin kylläkin kuusi leipää, että olihan siinäkin tekemistä. Hehe. Pääsen kuitenkin valmiiseen pöytään ilman sen suurempaa joulustressiä. Aika luksusta. Eilen vierailimme siskoni luona pikkuisten jouluherkkujen äärellä ja tänään peruutin riisipuuron tekemisen, koska nukuimme niin myöhään. Ihan vapaamatkustajana täällä.

Tämä on neljäs joulu eron jälkeen ja sinkkujoulu toki tekee osansa siinä, ettei joulumania nouse korkealle. Rakastan myös lunta ja sen tuomaa valoa, joten varmaan tämä musta joulukin hieman syö fiilistä.

Lapset tuovat tietenkin aimo annoksen joulua elämääni, mutta he jatkavat jouluaan alkuillasta isänsä luona. Aion nostattaa omaa jouluvibaa lepäämällä ja syömällä.

Summasummarum: kaikki hyvin, vaikkei joulufiilis iskisikään. Minulla on sellainen kutina, että ehdin elämäni aikana vielä fiilistelemään joulua monta kertaa ihan täpöö. Tänä vuonna tällä tavoin.

Rauhallista, lämmintä joulua kaikille teille ihanille! <3
Ensi vuonna olisi tarkoitus aktivoitua kaiken suhteen, myös blogin. Katsotaan kuinka käy. Pysykää mukana ja muistakaa tsekkaa muutkin somekanavat; Snapchat ja Insta (@kaisujouppi)! Pus!

7

FS 2016

jvg

 

FS 2016

JVG + Gracias + Paperi-T + Juno + Stepa + Särre + Gasellit ja Kube
Mistä sä tuut part 2

Kansaa on viime päivät hytkyttänyt Mistä sä tuut part 2. Mahti meno, etukeno JA JA.
Kohta osaan kaikkien räppikohdat ulkoa. Hyvä biitti. Tsädäm. Parasta joulumusaa!

Mulla on jo HUIMAT VIISI seuraajaa mun Spotify-listalla. Menkää täppää seurantaan ja mä lupaan ensi vuoden aikana heittää sinne kaikki vanhatkin tsipaleet.

0