Tietoa mainostajalle ›

VIIKONLOPUN VILINÄÄ

Pyyhin homeet luistimistani, enkä ollut ennen ensimmäisiä vetoja ollenkaan varma, tarvitsenko saattajaa joka liu´ulla. Lähdin riskillä mukaan. Mielenkiinnosta ja innosta.

Olen intona elämästäni. Lapseni näki minun luistelevan ensimmäistä kertaa koskaan. Tästä on tasan Kaita kiittäminen. Hän ei painosta, hän ehdottaa. Koska viihdyn hänen kanssaan, lähden mukaan. Hän olisi mieluusti mennyt Leevin kanssa kaksin, mutta jotenkin kummasti minä nökötin penkan laidalla ja tungin villasukkaista jalkaani jäätävän jäykkään luistimeen.

Olin laittanut luistimet jalkaan viimeeksi varmaankin vuonna 2000, kun pelasimme ringetteä liikuntatunnilla. Kymmenen minuutin totuttelun jälkeen luistelin taaksepäin, jarrutin, tein makkaroita, epämääräisiä piruetteja ja vaa´an. Uskaltauduin luistelemaan melko kovaakin!

Intoon liittyi myös lievästi pervot fiilikseni lätkäjätkiä kohtaan. Jokin heissä sytyttää ja tuo siippani on entinen sellainen. Toissa viikolla pojat lähtivät luistelemaan kaksin ja pyysin heitä laittamaan videon reissultaan. Video tuli. Kai oli kuvannut Leeviä. Vienosti kiitin ja lisäsin: Voisko se Leevi kuvata vuorostaan sua.. Haha. En tiedä mikä minua vaivaa!! Mutta siellä minä jäällä läähätin perässä, kun Kaitsu viiletti menemään ja vei kiekkoa Leevilta. Mamma miiiiia!

Rakastan näitä viikonloppuja. Saamme höpsötellä menemään omaan tahtiin. Lapset kaivautuvat meidän kainaloon ja seuraavassa hetkessä he lähtevät kavereiden luokse. Kai viihtyy meidän kanssa ja pitää meitä kolmea perheenään. Kun kuulen sanat ”Käynkö mä heittää Aapon sinne pulkkamäkeen?” sydämeni värähtää. Kaista on tulossa kovaa vauhtia perheenjäsen, joka auttaa myös lasten kanssa. Vapaaehtoisesti.

Jäällä lätsähdin Kain kainaloon ja supisin hymyillen ”Im a lucky girl”. Ja se on totista totta.

18

PAPANA PAPUINA!

Esikoisen kanssa jänkätään ja korotetaan ääntä. Millainen hänen elämästään tulee, on hänen valintansa. Hänestä ei tarvitse huolehtia, hän pärjää joka tapauksessa aivan varmasti.

Kuopusta katsoessani tunnen usein huolta.

En ole varma miten tuo maailman herttaisin ja kiltein poika tulee pärjäämään. Luovuus, vilkas mielikuvitus ja herkkyys ovat loistavia piirteitä, mutta niiden kanssa on vaara eristäytyä, pelätä ja unohtua suremaan.

Vuosia sitten kikattelimme Aapo-vauvan huolta täynnä oleville eleille. Kutsuimme kaljua poikaa masentuneeksi kilpikonnaksi. Toisinaan tuumailen millainen tulevaisuus tuolla murulla oikein on, osuiko vitsailu liiankin paljon oikeaan.

Nyt kun ekasta luokasta on kevät jäljellä, Aapo on ottanut askelia kohti omatoimisuutta. Samalla tunnen kuinka hän vetäytyy luotani. Hän ei enää turvaudu minuun samalla tavoin kuin ennen, eikä aina muista kertoa kuulumisiaan.

En voi kuin tukea, kannustaa, rohkaista. Kaappailla syliin ja tuijotella silmiin. Käsitellä huolen kerrallaan. Kertoa, että olen aina tässä. 

Onneksi tuon papanan päivät ovat myös täynnä kikattelua ja riemua. Intoa, ihania leikkejä, parhaita kavereita ja turvaa. Huolen lisäksi Aapo tekee minut ylpeäksi alvariinsa ja hehkun rakkautta kun istutaan sylikkäin.

 


 

Usein Aapon kuteet kiinnittävät huomiota. Hupsut ja toisinaan villitkin vaatteet ovat Aapon tavaramerkki. Ainakin siihen asti kun hän itse nauttii niistä. Hiihtoloma alkaa Papun Drop kakkosen kledjuissa ja se on saatavilla 22.2 teille muillekin, isoille ja pienille taiteilijasieluille. Sopivasti tämän malliston nimi on ”I hear you.” I rest my case.

PAPU

17

KERAMIIKKAA – omin käsin

Olen edelleenkin aivan kohtuuttoman huono keramiikassa. Heti alussa totesin, että minulla ei riitä kärsivällisyyttä tehdä sileitä ja symmetrisiä töitä. Olen hyväksynyt sen, mutta toisaalta minua ärsytti hyväksyä se. Haluaisin olla parempi, oppia enemmän ja tehdä upeampia juttuja.

Tunneilla kuitenkin turvaudun toistamaan samoja muotoja ja asioita, suurin osa töistä lentää roskiin lasituksen jälkeen ja koska prosessi sinne asti on pitkä, harrastus tuntuu toisinaan melko epäantoisalta. Silti tilaan ohjaajalta savikönttejä toistensa perään ja jo nyt tuumailen, että jos sitä vielä ensi syksynä sitten kuitenkin jatkaisi harrastusta.

Keramiikka vaatisi hieman enemmän suunnitelmallisuutta, tekoa tarpeeseen ja pitkäjänteisyyttä. Toisaalta hyväksymisen myötä päätin, että teen omaa jälkeä. Epätasaisuus olkoon tavaramerkkini. Korostakaamme sitä mitä ei voi piilottaa! Ehkä en edes haluaisi tehdä tasaisen tylsää laatua.

Näistä astioista meillä syödään. Pilkkusavi tulee ihanasti esiin valkoisen lasitteen jälkeen. Monimuotoiset muodot sopivat meille, uniikki sopii minulle. Ärsyttävä ja pirullisen ihana harrastus tullut valittua!

6
1 2 3 486