Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Verkkokurssien maailma on kiehtonut minua pitkään. Koen, että mulla on monenlaista osaamista pääni sisällä, josta voisi olla hyötyä juuri sinulle. Uskalla pikkuhiljaa sanoa ääneen, että luominen on käynnissä ja kurssia on tulossa.

Ennen kuin pääsen julkaisemaan teille mitään, minulla on itselläni vielä oppimisen tietä edessä. Sisältö on hallussa, kurssin luominen käytännössä vielä kesken.

Mitä verkkokursseja on tulossa? 

Ammattivalokuvaajana minulla on yli vuosikymmenen kokemus kuvaamisesta ja useat kurssi-ideat keskittyvät kuvaamiseen. Olen myös kaavaillut kursseja aivan muista aiheista, kuten tavarakaaoksen selättämisestä; semi-minimalismista. Lähden kuitenkin liikkeelle suoraan työhöni liittyvistä asioista.

Olen kouluttanut viime vuonna yrityksille sisällöntuotannon kuvapuolta, jossa keskitytään puhelimella kuvaamiseen. Kaikilla on puhelin ja täten monilta työntekijöiltä nykyään odotetaan sisällön luomista yrityksen kanaviin. Puhumattakaan siitä, että olet yksityisyrittäjä ja vastuussa kaikesta markkinoinnista. Koulutukseni on ollut pidetty ja kun tämän lisäksi saan Instagramin puolella toiveita yksityishenkilöiltä puhelimella kuvaamisen opettamiseen – ensimmäisen verkkokurssin aihe oli helppo valita ideoiden pakasta.

Teillä on into ja kiinnostus tallentaa arkea loistavin kuvin, sen tiedän. Usealta ei löydy enää kameraa, puhelin on ainoa tallennin ja kuvista halutaan loistavia. Saattaa kuitenkin olla, että kuva on sekava, keltainen, epätarkka tai perspektiivi vinossa – eikä sinulla ole hajuakaan kuinka kuvasta saisi paremman.

Puhelimella kuvaamisen kurssini sisältö on laaja. Ensimmäisellä viikolla sukelletaan valokuvan ja kuvaamisen saloihin, seuraavalla viikolla tutkitaan hyvin syvällisesti kuvankäsittelyä.

Pidän yksinkertaistamisesta ja kurssien visuaalisuus noudattaa tätä maailmaa, haluan kuitenkin jakaa oppeja laadukkaasti ja paljon. Voit itse päättää, jos jokin osio ei kiinnosta. Kokonaisvaltainen pläjäys on missioni, mutta asiat on yksinkertaistettu ja tiivistetty niin, ettei ahdistus iske. Koulutusteni kautta olen saanut kysymyksiä, joihin on vastattu verkkokurssilla. Paketti on hyvin pitkälle kasassa, mutta aina on varaa täydentää.

Kursseja on valokuvaamisen saralla paljon tarjolla ja täten haluan tietää mitä sinä haluaisit oppia?

Mitä jos sinulla on jokin selkeä haaste tai ongelma johon haluat neuvoa – enkä ole hiffannut käsitellä juuri sitä?
Nyt on aika kertoa toiveet ja tuskailut! 

Vastaa tätä kautta nopeaan kyselyyn, joka auttaa minua luomaan kurssin juuri teille sopivaksi!

Kiitos avusta ja toivottavasti heitämme virtuaaliheippoja kursseillani! <3

Follow my blog with Bloglovin

2

Korvaani on kuluneen viikon aikana särähtänyt erityisesti lause Nyt on aika olla luova!
Kun yrittäjältä tyhjeni kalenteri pandemian vuoksi, on hyvä hetki kehittää uusia ideoita ja tarttua vanhoihin.

Kuulostaa kenties fiksulta, mutta ei välttämättä toimi käytännössä alkuunkaan.

Voiko joku käsi sydämellä sanoa, että jos tulot tippuvat kertarysäyksellä nollaan, ihminen on erittäin luovalla tuulella, eikä lainkaan esimerkiksi ahdistunut tai peloissaan? Keksit välittömästi uuden palvelun tai tuotteen, jonka myynti räjähtää pilviin heti, eikä kukaan edes ehtinyt huomata yrityksesi tulojen notkahdusta. Ihanaa, jos näin tapahtuu – mutta pitää ymmärtää jos ei.

Luovuus ja inspiraatio ovat asioita, joita ei aina voi jäädä odottelemaan, vaan pitää tarttua tuumasta toimeen. On kuitenkin ymmärrettävä, että tällaisessa poikkeustilassa tarvitaan enemmän riman laskemista, arvostusta ja ymmärrystä. On ymmärrettävä, että tilanne on katastrofaalinen useille.

Saatat kriisin keskellä olla aktiivinen ja toimia yritteliäästi, jopa uudistua. Itsekin kehitin heti ideoita päässäni – se on usein osa yrittäjän luonnetta. Kenties kuitenkin huomaat vellovasi asioita ja panikoivasi. Saatat huomata, että muutama päivä sitten tulleet ajatukset korjausliikkeistä vaativat aivan liikaa henkistä kapasiteettia tällaisen tilanteen keskellä. Kuten Pinterest quote tietää; mikään ei voi olla täydessä kukassa kokoajan.

Korona tai ei, meillä on nykyään ihan mahdottomia odotuksia itseämme ja välillä muitakin kohtaan. Pitäisi koko ajan olla satakymmenen lasissa – ylittää, kehittää, olla paras versio. Olla paras pomo, paras vaimo, paras äiti. Nyt hyvin useat meistä ovat tilanteessa, jossa pitäisi keksiä pyörä uudelleen ja siinä ohella suorittaa uutta ammattiaan opettajana tai omaishoitajana, kun lapset ovat kotona kaiken aikaa ja elämän ikäihmiset ovat karanteenissa (tai pitäisi olla ja se onkin toinen tarina).

Meidän lapset ovat olleet etäkoulussa viime päivinä lomautetun isänsä luona. Minulle tilanne on ollut pelastus, hän taas on ollut muutamaan otteeseen hajoamispisteessä, vaikkei hänellä ole omia töitä hoidettavana. Wilma räjähti ja hyvin erilaisia tehtäviä tulee joka tuutista, etenkin 14-vuotiaalla näkyy tuntiopettajien keskenään hyvin erilaiset ja sekavat toimeksiannot. Osaa tehtävistä ei löydy, osasta linkit eivät toimi ja vaikka opettajat varmasti tekevät parhaansa – etäkoulun aloitus on ollut ainakin meidän päädyssä hitusen takkuisa. Lapset ovat kotona epämotivoituneita, ihmeissään tilanteesta ja kun he tulevat vuorostaan meille, työaikani (jolloin pitäisi kehittää uusia muuveja) menee heidän tehtäviensä parissa. Ei kehittävä, saatikka motivoiva tilanne. Vaikka lapset ovat jo koululaisia – apua ja tukea he tarvitsevat joka tunnilla. Sekä ruokaa. Miten voikin tuoda lisästressiä pakettiin se, että lounaskin pitää järjestää.

Pandemia itsessään on jo niin stressaava, että siitä huolehtiminen ja murehtiminen voi syödä energiaa huomattavan paljon. Joka tuutista tulee aiheeseen liittyviä uutisia, tartunnat ja kuolleisuusluvut nousevat. Aiemmin ikäihmisiin iskevä tauti kaataa nyt jo nuoriakin. Kaiken tämän keskellä tekee mieli heittää hanskat tiskiin ja nukkua maailmanlopun yli.

Voi olla, että luovuus ja ideointi ei ole vahvoilla. Voi olla, että mieluummin ajautuu konkurssiin kuin yrittää.
Vielä viikko sitten tuntui siltä, että jos tämä vain menisi kahdessa viikossa ohitse, suurin osa meistä selviäisi. Nyt ymmärrämme kaikki, että moni ei tule selviämään. Kuten Reetta Räty aamu-tv:ssä mainitsi: ihminen ja talous kulkevat käsi kädessä. Vaikka itse säästyisi ja talous ei, etenkin yrittäjillä tilanne muodostuu karmivaksi.

Ajatus siitä, että ei selviä on musertava.

Inspiroidu siinä sitten. Luo uutta. Kehity. Kasva. Kouluta ja ruoki lapset samalla.

Sekä lounaiden, opettamisen ja luomisen suhteen aion pitää riman matalalla. Tähtään ainoastaan siihen, että selviämme jotenkin. Suosittelen samaa kaikille. Tee parhaasi, ja se voi olla tosi vähän.

Huolet ovat toisilla nyt todella suuria. Jos sinulla on mahdollisuus – tue pienyrittäjiä. Jos joskus, niin nyt me tarvitaan kaikki tuki ja sen tuen avulla me voidaan taas tulevaisuudessa keksiä uusia ideoita.

 

10

 

Tein granolaa. Ensimmäistä kertaa. Kuten monessa muussakin, myös tässä tulen hieman jäljessä. Olen makustellut mahdollisuutta tehdä omaa granolaa jo vuosia ja nyt yksi kirjan teksti sai minut tarttumaan kaupan liki viimeiseen kaurahiutalepakettiin.

Kuten on uutisissa todettu, ruoka ei ole vielä loppumassa ja Eloveenaakin on taas hyllyissä. Jos tässä etätyön ja lasten hoitamisen ja opettamisen lomassa jää iltoihin aikaa, tee ihmeessä itse seuralainen esimerkiksi jogurtille.

Luin (ja rakastuin) hetki sitten  Saku Tuomisen Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta -kirjaan. Se ei ole keittokirja, vaan Saku puhuu hyvästä ruoasta, tuo omat mielipiteensä ja oivalluksensa esiin. Saku on ehta multitalentti ja meiltä löytyy suurin osa hänen tuotoksistaan kirjahyllystä – arvostus on syvällä, mutta tämä kirja muodostui koko tuotannon kruunuksi. Ajatusmaailmamme kohtaavat ja ahmin kirjan yhdessä viikonlopussa.

Olen lukukokemuksen jälkeen palannut kirjan äärelle epämääräisten reseptien lomaan. Tuomisen ydin on yksinkertaistaa asioita ja käyttää laatua määrää enemmän, tehdä ruokaan liittyvistä asioista helpompia. Hän kirjoittaa oman elämänsä tottumuksista ja löysin niistä paljon tarttumapintaa. Koska laatu määrää tahtia heidän taloudessa enemmän kuin määrä – granola täysrasvaisen jogurtin kanssa kuuluu etenkin viikonloppujen aamupalapöytään.

 ”Rakastan asioita, joiden tekeminen on helppoa mutta jotka lisäävät laadun tuntua arjessa. Omatekoinen granola on yksi näistä. Sen tekeminen kuukauden tarpeisiin vie alle tunnin, ja siitäkin ajasta yli puolet menee odotteluun.”

Jos olet suurperheen vanhempi, granola ei välttämättä ole vastaus muromyslin korvaamiseen, mutta kahden aikuisen kodissa se on juuri noin!

Granolasta löytyy reseptejä vaikka kuinka, mutta päädyin kokeilemaan Sakun suurpiirteisellä reseptillä. Ymmärsin heti, että granola ei tule halvaksi, mutta valmistamisen jälkeen todella ymmärsin laadun merkityksen. Oivalsin myös ensimmäisen kokeilun jälkeen, että granolasta voi tehdä halvemman version jättämällä kalliit pähkinät pois. Kolmen tai neljän arvokkaan pähkinän sijaan voi valita yhden ja lisätä settiin auringonkukan siemeniä ja maapähkinöitä. Laatu tippuu toki, mutta ei merkittävästi ja hinta on kukkarolle suotuisampi.

Tuominen kannustaa ihmisiä kokkaamaan kokeilemalla, tiukoille resepteille on paikkansa, mutta hänen kirjastaan ei niitä löydy.

 

Kirjan granola 

Pilko isö määrä erilaisia pähkinöitä, mielellään tuoreita ja mahdiollisimman hyvälaatuisia. Lisää joukkoon pähkinöiden verran kaurahiutaleita ja sekoita käsin. Lisää 1-2 dl vaahterasiirappia, ihan vähän öliiviöljyä ja suolaa. Sekoita lastalla. 

Vatakaa 1-2 kananmunan valkuaiset vaahdoksi ja sekoita joukkoon. 

Levitä granola tasaisesti uunipellille. Paista noin 40 minuuttia 160-asteisessa uunissa. Ota pois, kun granola alkaa hieman tummua. Se saa ruskistua hieman muttei palaa. Anna jäähtyä ja kovettua ainakin puolituntia ja siirrä esimerkiksi isoon lasiastiaan. 

 

Saku kirjoittaa myös, että vaahterasiirapin määrään vaikuttaa se kuinka makeasta granolasta pidät. Hän mainitsee, että granolaa voi maustaa vaikkapa kookoshiutaleilla, kanelilla tai sekaan voi lisätä kuivattuja marjoja tai hedelmiä – ilmoittaen, ettei itse pidä kummastakaan versiosta. Hahah. Hän myös muistuttaa, että ei pidä ahnehtia uunipellin täyttämisen kanssa, liian paksulla kerroksella granolasta ei tule rapeaa.

Omat oivallukseni liittyivät edellä mainittuihin ainesosiin ja seuraavan kerran aion koittaa hieman halvempaa versiota. Aino myös lisätä joukkoon aavistuksen kanelia. Käytin itse 7dl murskattuja pähkinöitä ja täten 7dl kaurahiutaleita, se määrä ei mahtunut yhdelle pellille, eikä lasipurkkiini. Seuraavaksi testaan 5+5dl. Lisäsin joukkoon liki 2dl siirappia, koska pidän makeudesta enemmän kuin Saku. Käytin tuohon määrään myös 2 kananmunaa. Poltin melkein toisen vajaan uunipellin, mutta sekoitettuna yhteen, mausta tuli passeli. Kannattaa olla tarkkana uunin kanssa, paahtuminen riippuu pitkälti pellillä olevasta määrästä.

Nyt vain odotan, että marjat tulevat sesonkiin ja pääsen lisäämään niitä luksusaamupalaani, jonka tekeminen ei tosissaan vaatinut ihmeitä.

Aivan todella suurella lämmöllä suosittelen tutustumaan Tuomisen kirjaan. Se oli ihana lukukokemus ja läpäisee kirjojeni rankan konmaritus-seulani. Tämä teos tulee kulkemaan mukanani aina.

2

 

Eilinen Instagram-päivitys:

Istuimme raksalla lautapinon päällä, ihmettelimme kattoikkunoiden tuomaa valoa ja ensimmäistä kertaa mittasimme sisustukseen liittyviä asioita. Ulkoilimme, teimme ruokaa ja höpöttelimme isäni kanssa. Luimme kirjoja sohvalla, taustalla soi jazz ja keskeytimme lukukokemuksen vuorotellen kertoaksemme mistä omassa kirjassa puhutaan. Peruutin esikoisen ensi viikonlopun juhlat ja mietin, että huomenna olen ollut 14 vuotta äiti. Sanoin Kaille, että haluaisin jo pakata muuttoa varten ja hän totesi sen olevan ihan ok (rrrakastan tuota miestä!). Muuttoon on siis aivan vähintään kolme kuukautta. Vähän koronaa, enemmän ihan normaalia elämää. Vähän on kurkku kipee, enemmän uskon sen olevan luulosairautta. Välillä tekee myös hyvää sanoa toiselle: Siis se olis ihan kamalaa, jos sä kuolisit!

Elämä tuntuu nyt juuri oudolta. Yhtä aikaa vaaralliselta ja tavalliselta.

Tänään on esikoiseni neljästoista syntymäpäivä. Huomenna lapset palaavat kouluun, Kai jatkaa etätöitä ja minulla kalenteri ammottaa tyhjyyttään.

Vuosi elämästäni -projekti tuntuu koko ajan tärkeämmältä. Valo ja rakkaus inspiroi kuvaamaan.
Jännittävää, kuinka olen muuttunut viimeisten kahden viikon aikana ajatuksiltani taas huimasti. Mikroteoista voi tulla suuria muutoksia, kun niiden antaa hieman muhia.

Korona, töiden puute ja raksa tuovat jokainen oman palikan soppaan, joka nostaa stressileveleitä. Olen kuitenkin hirmu onnellinen ja kiitollinen siitä mitä tässä ympärillä on.

6

Tapojeni orja. Rutiinien runkkaaja.

Meillä on niin paljon automatisoituneita rutiineja, että kun niiden äärelle pysähtyy ja niitä purkaa osiin, saattaa hävettää. Osa rutiineista on toki hyviä ja kaikin puolin palvelevia, kuten hampaiden pesu tai turvavyön käyttö. Mutta meihin on muodostunut paljon tapoja, joista voisimme päästä eroon.

Kun tartuin James Clearin kirjaan Pura rutiinit atomeiksi, ajattelin nimenomaan räjäyttää kaikki tyhmät rutiinit elämästäni. Hävittää kertakaikkiaan rutiinit ja elellä villisti ja vapaana. Alkumetreillä minulle kuitenkin selvisi, että James ei todellakaan anna meidän villiintyä, hän haluaa luoda uusia rutiineja jotka ohjaavat meitä haluaviamme asioita kohti.

”Tämän kirjan avulla voit tehdä hyvien rutiinien noudattamisesta ällistyttävän helppoa ja huonojen ylläpitämisestä mahdotonta.” 

Pohdimme taannoin kollegan kanssa, kuinka tv-sarjan katsomisesta tulee aina huono omatunto, kirjan lukemisesta ei koskaan. Niin kauan kuin suoratoistopalveluita on ollut olemassa, olen puhunut siitä kuinka pitäisi katsoa vähemmän televisiota. Olen aina katsonut paljon draamasarjoja ja jossain kohti tosi-tv:täkin, mutta suoratoistot tekivät tehtävänsä. Kun ei enää joudu painaa edes nappia seuraavaa jaksoa varten, helppous on muuttunut minun näkövinkkelistäni huonoksi. En tiedä mitään häpeällisempää kuin Netflixin kysymys ”Katsotko vielä?”

Televisio on ollut lapsuudesta asti rentoutumisen keino. Se on opittu tapa ja nyt opetan esimerkilläni sitä lapsilleni. Kuten yleensä, saatan pohtia asiaa vuosia ja sitten jossain vaiheessa mitta tulee täyteen. Tämän kirjan aikana aloin ihan toden teolla tarkastella tätä rentoutumisrutiiniani kriittisillä silmälaseilla.

Vaikka määrällisesti katsoisin ”vain” yhden 30 minuutin jakson lempisarjaani illassa, rutiinista on tullut pelottavan jykevä. Huomasin, että kotityöt, lasten läksyt, koiran ulkoilutus ja kauttaaltaan muu elämä oli tämän hetken tiellä. Kun kaivelin syvemmälle, löysin jotain vielä kamalampaa. Minussa on asunut vuosikausia asenne, jonka vuoksi vihaan harrastuksia ja kavereiden kohtaamisia arki-iltoina. Jep.. Jotta ne eivät vie aikaa minun rentoutumishetkeltäni. Mikäli minulla ei jää aikaa toljottaa telkkaria yhden tai viiden jakson verran, päivä on pilalla. Minua kuvotti.

Ja kuvottaa edelleen, mutta kuin taikaiskusta olen muuttanut jo asennettani ja jopa ehtinyt mennä ääripäähän. Tämän viikonlopun aikana olen katsonut televisiosta yhden kotimaisen elokuvan ja lukenut 500 sivua kirjoja.

Kirjaa lukiessani kävin myös keskustelun Kain kanssa aiheesta Mitä jos vaan tykkää telkkarin katsomisesta ja se on elämän suola?

Hyvinkin mahdollista, että nautinto on vahva ja nollaus tarpeellinen. Kenties et keksi muuta nollaustapaa tai et halua nollata, kuin telkkaria katsomalla. Kuitenkin kun kuvittelen itseni siellä kuuluisalla kuolinvuoteella, en ole ollenkaan sinut sen asian suhteen, että arki-iltojeni riemu ja rentoutumiseni ydin olisi ollut pelkästään televisio. Olen edelleen sitä mieltä, että sarjat voivat sivistää ja tunteita herättävät elävöittää sielunmaisemaa – mutta ne voivat myös turruttaa ja niiden parissa voi kadottaa päiviä.

Clearin kirjassa tehdään huonoista rutiineista näkymättömiä, vastenmielisiä, vaikeita toteuttaa ja epätyydyttäviä. Hyvistä rutiineista tehdään ilmeisiä, houkuttelevia, helppoja ja tyydyttäviä. Kuulostaa simppeliltä ja sitähän se onkin. Minun missioni ei ole pysyä tämän viikonlopun ääripäässä, missioni on uskaltaa löytää turvasatama toisaalta. Useammasta lähteestä, joista tv voi olla yksi.

Clearin kirjan lisäksi kuuntelin rinnalla Saku Tuomisen Juu ei – pieni kirja priorisoinnista (aivan loistava muuten!) ja näiden yhdistäminen olikin loistava sattuma. Ymmärsin jotain kiitollisuudesta ja sen kautta pääsin soveltamaan asioita rentoutumisen lähtökohdista. Yksinkertaisesti päätin esimerkiksi, että ruoanlaitto ja astianpesukoneen täyttäminen eivät ole ärsyttäviä askareita, vaan miellyttäviä ja olen erittäin onnekas, että voin ylipäänsä tehdä näitä asioita. Näin ollen voin nollata myös siivotessani.

James Clearin ajatuksena on todella murtaa vanhat pinttyneet tavat ja mennä uusia kohti. Itse näen taikaa mikromuutoksissa ja niistä myös James lähtee liikkeelle – pieniä askelia ja helppoja rutiineja. Jo asioiden ajattelu liikuttaa tapojen orjaa ja muutoksen kynnyksellä sekin riittää.

James Clear – Pura rutiinit atomeiksi (Tuuma, 2020)

2

Varmasti ainut asia, jota en ole taloprojektissa spekuloinut, enkä miettinyt sekuntiakaan viimeiseen kolmeen vuoteen, on talon ulkoverhoilu. Olen hyvin, hyvin pitkään tiennyt, että talomme ulkokuoreksi tulee käsittelemätön lehtikuusi. Parilla eri leveydellä, pystylaudoituksena, epätasaisella rytmityksellä.

Paketin kruunaa musta huopakatto, mustat räystäslaudat, ikkunankarmit, ovet ja valaisimet. Tiesin tämän kaiken jo ennen kuin olin tavannut Kain ja onneksi asiasta ei tarvinnut vääntää sekuntiakaan. Näytin pari esimerkkikuvaa ja hän oli myyty. Kun lautaa alkoi nousta seinälle ja tuijotin sitä hiljaisena, Kai huolestui ”No miltä se nyt näyttää? Eikö oo hyvä?” Hän rauhoittui kun kerroin, että tää nyt oli ainoa asia josta mulla ei ollut epäilystäkään.

Se on niin kaunis, että vallan mykistyin kun vihdoin näin sen paikoillaan.

Lehtikuusi harmaantuu vuosien saatossa ja riippuen sääolosuhteista, sen tummuus vaihtelee. Tulemme näkemään varmasti talon kulmasta riippuen eri sävyisenä – autokatos jonne ei sada eikä juuri paista, harmaantuu varmasti täysin eri tahdissa, kuin sateelle ja valolle enemmän altistuvat seinät. Lauta vaikuttaa todella laadukkaalta ja ihanan kirjavalta. Me pidämme valtavasti puun tuomasta elävyydestä. En laita vastaan myöskään sille faktalle, että tämä ulkoverhoilu hengittää täysillä.

Nyt aletaan olla jo lähellä lopullista ulkomuotoa, mutta ilme varmasti muuttuu vielä hitusen kun räystäät, katto ja ikkunanpielet pelteineen asettuvat paikoilleen. Toki talosta osa on myös vielä Paroc-villan logoin varustettuna, eli kun kämppä on kauttaaltaan laudassa, on se varmasti myös ihana hetki! Eikä unohdeta tosiaan sitä faktaa, että vuoden päästä tuo verhoilun sävy on varmasti aivan erilainen kuin nyt!

Huomenna talolla on edessä taas iso askel, kun lattiavalu tulee jäljellä oleviin tiloihin. Aiemmin maakostealla valetut märkätilat saavat kaveriksi nyt märempää betonia. Jännitämme sitä hengittämättä ja toivomme parasta.

5

Saatan suhtautua hyvin skeptisesti uusiin asioihin. Olen varmasti se mummo, joka ei suostu ostamaan lentävää autoa, vaan päristelee maan tasalla tottuneesti. Olisin se mummo, joka ei usko internetiin ja haluaisi käydä pankissa maksamalla tilisiirroilla, koska niin on aina tehty.

Toisaalta minusta löytyy palasia, jotka himoavat uuden äärelle ja haluan ehdottomasti kehittyä.

Kun sain maalauskurssilla tehtäväksi valita muotokuvan, jonka pohjalta maalaisin elämäni ensimmäistä kertaa öljyväreillä, olin hieman kauhuissani, mutta varovaisen innostunut. Olin ajatellut, että tarkka työskentely ei ole minua varten. Epäonnistun varmasti, olen huono, en osaa… Huomasin tuumivani, että öljyvärien hidas kuivuminen ja kerrosten maalaaminen rauhallisesti yksi kerrallaan eivät ole myöskään minua varten. Ajatus kokeilemisesta kuitenkin kiehtoi, kenties yllätän itseni – ehkä jopa ylitän!

Kolmannen kerran jälkeen minulla oli käsissä teos, jonka äärellä olin ollut täysin uppoutuneena yhteensä kuusi tuntia. Olin tutustunut ruutusuurennokseen, tarkkaan työskentelyyn ja öljyväreihin. Näen maalauksessa toki kaikki ne puutokset, joita vielä tekisin jos jatkaisin työtä (kurssilla aika loppui), mutta näen myös onnistumista ja ennen kaikkea uuden oppimista.

Sain varmuutta maalaamiseen. Sain lisää uskoa kykyihini, vastauksia kysymyksiini. Rakkaus maalaamiseen syveni. Kaikki tämä pienen itsensä ylittämisen kautta. 

Tällä hetkellä yritän hitaan varovaisesti muuttaa pieniä asioita arjessani. Huomaan pyöritteleväni ajatusta kuolemasta ja hetkestä sitä ennen. Nykyinen arki ei useinkaan anna tyydyttävää vastausta kysymykseen ”Otinko kaiken irti, elinkö arvojeni mukaisesti?”

En ota tätä haudanvakavasti, heheh. Tähtään mikromuutoksiin. Erityisesti haluan tuoda hetki hetkeltä enemmän uutta päiviini, uutta tietoa. Se voi olla niinkin yksinkertainen asia, kuin valita dokumentti Areenasta turhan draamasarjan sijaan.

Toivon, ettei altistaminen uudelle katoa mummoutuessani vuosi vuodelta. Oppiminen ja yllättävät kokemukset antavat hirmuisesti. Myös arjen moninaisuus tuottaa varmasti enemmän iloa kuin ahdistusta.

 

6

Sain opiskelupaikan syksyksi 2005, tulin kesän aikana raskaaksi. Olin valmistumassa ja lähtemässä yrittäjäksi 2010 keväällä, tulin lopputalvesta raskaaksi. Olen menettänyt asioita, joita on ollut vaikea kohdata. Kipuillut aikani ja löytänyt jotain parempaa ja arvokkaampaa, kuin mistä olen joutunut luopumaan.

Aika kultaa muistot, mutta minulla on myös vahva luotto siihen, että asiat tapahtuvat kun on niiden aika. Koska tulin raskaaksi ennen opiskeluja, se viivästytti opintojani kahdella vuodella. Olin 25-vuotias valmistuessani valokuvaajaksi ja koska olin siinä vaiheessa 5-vuotiaan äiti, olin aivan satavarmasti kokeneempi lähtemään yrittäjäksi kuin 23-vuotias lapseton Kaisu. Yrittäjyys on paljon sitä kuuluisaa elämänkokemusta, erilaisten tilanteiden kohtaamista ja käsittelyä, organisointikykyä sekä pitkää pinnaa – ammatillisen osaamisen lisäksi. Olisin ollut aivan eri ihminen ilman opiskeluiden viivästymistä. Leevin olemassaolo jopa auttoi minua saamaan huipun harjoittelupaikan – sain jälkikäteen kuulla, että nimenomaan äitiys teki minusta pomon silmissä vastuuntuntoisen ja elämää nähneen. Kuvatkaan eivät kuulemma olleet huonoja. Höhö.

Valmistumisen jälkeen yrittäjyys starttasi vähitellen. Tein pohjatyötä ja satunnaisesti kuvauksia koko raskauteni ajan, joulukuussa, kun olin ollut yrittäjänä 6kk, syntyi Aapo. Kolme päivää synnytyksestä olin kuvauksissa. Täytyy kyllä täsmentää, että kyseessä oli pikainen henkilökuvaus Espoossa, mutta muistan ikuisesti kuvattavan ilmeen, kun eteisessä tokaisin, että hipsin nyt takaisin vastasyntyneen luokse. Kolmen päivän ikä pysäytti hänen suunsa auki toviksi.

Vuosi yrittäjyyttä tuli täyteen ja pohjatyö alkoi konkretisoitua, kalenterini täyttyi vauhdilla Aapon ollessa kuusikuinen. Lasteni isä työskenteli vuorotyössä, hänellä oli edessään kesälomat ja palapelin tarkka suunnittelu mahdollisti erittäin tiukan työtahdin minulle. Nuuskutin vauvaa minkä kerkesin ja imetin samalla kun tein kuvankäsittelyä. Olin onneni kukkuloilla! Handlasimme arjen niin mainiosti, hehkuin onnessani pienestä kääröstä ja siitä, että yritykseni lähti rullaamaan vailla stressiä.

Aapon vauvavuoden jälkimmäisen puolikkaan ajan töitä oli siis mukavasti, mutta ehdin myös rentoutua beibin kanssa. Kymmenkuisesta alkaen Aapo oli satunnaisesti hoidossa pieniä aikoja eräällä äidillä, joka oli omien lasten kanssa kotona. Se helpotti aikoja jolloin halusin ottaa vastaan kuvauksen, mutta lasten isä oli töissä. Reilun vuoden ikäisenä Aapo aloitti päiväkodissa ja minä starttasin täyspäiväisen arjen yrittäjänä. Ymmärsin muutaman vuoden kuluttua, että tuo oli juuri oikea aika saada toinen lapsi. En olisi vuosikausiin uskaltanut katkaista yrittäjyyttä ja riskeerata asiakkaiden katoamista pitkän äitiysloman myötä.

Kysymyksiä on ollut ilmoilla, kun elämä on heittänyt häränpyllyä juuri kun on ollut suunnitelmat käsissä. Muutamia vuosia sitten olimme molemmat siskoni kanssa kiinnostuneita edesmenneen mummoni talosta. En kyennyt taistelemaan, vaikka sillä hetkellä tuntui erittäin pahalta etten yksin lasten kanssa päässyt vanhempieni viereen asumaan. Tyydyin tonttiin, niin kornilta kuin se kuulostaakin. Ei ollut minun aikani, ei ollut meidän aika edetä elämässä. Oli luotettava siihen fiilikseen, että lähivuosina rakennutan itse tai jonkun kanssa siihen talon. Ja kuinkas kävikään.

Ajoitukseen luottaminen kulkee toisinaan käsi kädessä intuition kanssa. Joskus sitä on kuitenkin aivan ulapalla, että miksi just nyt kävi näin tai noin. Silloin hoen: elämä kantaa ja tällä kaikella on joku syvempi tarkoitus. Ja jos ei ole, sille voi myöhemmin keksiä sellaisen. Hahah!

6

Mitä sinä mieluiten urkkisit nurkan takaa?

Kenties haluat kuulla lisää valokuvaamisesta, ehkä vihaat henkilöjuttujani taiteilijoista ja toivoisit kuulevasi yksityiskohtaisia juttuja mielenterveydestä tai sisustamisesta. Ilman, että annat palautetta – en voi tietää!

Meneillään on supertärkeä lukijatutkimus, joka tällä kertaa koskee nimenomaan tätä, Kaisu Joupin Muutama hetki -blogia. Sinne voit oksentaa ajatuksesi siinä toivossa, että niihin tartun.

Ja tartunhan minä! Luon sisältöä omista lähtökohdista ja minun kornerissani on paljon asiaa. Täten on upeaa, jos saan kuulla mitkä aiheet juuri sinua kiinnostavat eniten. Voin kanavoida ja inspiroitua palautteesta.

Niin ja jos on valinnan vaikeus – siellä on vaihtoehto joka käytännössä tarkoittaa, että ihan sama mitä minä suollan, sinä rakastat silti. <3

Kiitos kun olette ja toivottavasti autatte!

Tässä vielä suora linkki kyselyyn!

1