Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

design

KIND FOR DOGS – Parasta Simolle

Mitä tulee eläinten tarvikkeiden valitsemiseen, en halua romua. Vaadin arjessa itselleni kestävyyttä, puhtaita materiaaleja ja kauneutta. Simo ei ansaitse yhtään vähempää.

Olen ihminen, joka ei kestä rumia asioita ympärillään – Simon tarvikkeiden piti sopia meidän kotiin ja niiden piti sen lisäksi olla laadukkaita. Pienen tutkimisen jälkeen Suomesta löytyi kuin löytyikin brändi, joka kestää katsetta ja sai minut huokailemaan onnesta. Kind For Dogs yhdistää luonnonmateriaalit tyylikkääseen, pohjoismaiseen tyyliin. Olin myyty.

Meille valikoitui monista ihanista vaihtoehdoista (niin ajatelkaa, monia ihania vaihtoehtoja) villainen Nokoset-peti. Simon nenukki on ahdas ja täten herra kuorsaa öisin. Minä nukun kuin tukki, mutta Kai on ottanut käyttöönsä korvatulpat. Totesimme empiirisen tutkimuksen jälkeen, että Simoliino kuorsaa kun on huonossa asennossa. Hänen ensipetinsä on reunallinen versio ja Simo toki sijoittaa yöllä useasti kaulansa reunalle, hankaloittaen näin hengittämistään. Onneksi emme olleet löytäneet Kind For Dogsia ennen koiran saapumista, koska olisin tietysti tilannut reunallisen söpön pesän pennulle. Nyt me päädyimme tasaiseen tyynyyn, jolla Simpukan nukkuma-asento lieventää kuorsaamisen mahdollisuutta.

S-kokoinen peti tulee riittämään hänelle aikuisenakin ja tavallaan tuo on hauska senkin vuoksi, että siinä voi röhnöttää rennosti puolet ruumiista lattialla. Simpura kuopsuttaa ja möyrii petiä usein. Sen sisällä on pallokuitua ja höyheniä, joten sen saakin möyhittyä kuohkeaksi uudelleen ja uudelleen. Villa materiaalina puolestaan pitää huolen siitä, että talvella ei palele ja kesällä on viileää. Pedissä on irroitettava päällinen ja vaaleanharmaa kangas tulee varmasti kaipaamaan villa-pesua kerran jos toisenkin.

Parasta siis Simolle – myös ruokailussa. Pallero syö kupin tyhjäksi noin kolmessa sekunnissa. Oikeasti. Täten ruokailuun sopi erittäin hyvin painavat keraamiset Ole Hyvä -kulhot, jotka pysyy eittämättä paikallaan! Meille tuli M-koko ja se on Simon kokoiselle koiralle passeli. Kupit könöttävät melkein aina esillä, joten oli heti selvää, että niiden on oltava kauniit. Periaatteessa ihmisille valmistettavat kulhot kävisivät tähän tarkoitukseen, mutta syöminen on niin riehakasta, että nautimme kuppien raskaammasta olomuodosta. Ne pysyvät siinä, missä niiden on tarkoituskin olla.

Entäs lenkille sitten? Kasviparkittua nahkaa, konjakin värissä tietenkin. Tyylistä ei tingitä! Eikä laadusta tässäkään tapauksessa. Lenkille mennään tällä hetkellä parin kolmen tunnin välein, eli aika monta kertaa päivässä. Toivottavasti jossain vaiheessa elämää lenkkejä on kolme vuorokaudessa, mutta silti se tekee monta ulkoilua viikossa. Kyllähän nyt välineiden pitää olla ihanat ja toimivat. Juu, valjaat voi jossain kohti tulla kysymykseen, mutta nyt mennään pannalla.

Laatu voi maksaa hieman enemmän kuin romu, mutta kestävyys on omalla tasollaan. Eikä pidä unohtaa sitä tyyliä. En löytänyt kivijaloista, enkä nettikaupoista mitään näin kaunista koirille. Tässäkin asiassa pidän myös siitä, että työ ja matskut on pitkälti suomalaista ja Suomesta. Muuallakin osataan, mutta jos voi tukea suomalaisia yrityksiä – tähtään aina siihen.

Mitäs Simo on mieltä näistä mamman valinnoista? Arvostaa, tietenkin. Hahah!

Kind For Dogsilta puuttuu valikoimistaan vielä kakkapussin pitelijä, se löytyi Italiasta, nahkaisena. Kuten sanoin, Simolle vain parasta.

 

4

MUOVAAVAT MUOTOILIJAT – Katri-Maria Huhtakallio

Rakastan tavata ihmisiä, jutella heidän työstään ja kertoa heidän tarinan kuvin ja sanoin teille. Toivottavasti te olette tästä yhtä innoissanne – koska haluan tehdä tätä koko ajan enemmän ja enemmän. Siksi nimeän taiteeseen liittyvät henkilökuvat jatkossa samalla tittelillä ”Muovaavat muotoilijat”. Vaikka toinen tuntee itsensä taiteilijaksi, toinen muotoilijaksi, toinen tekijäksi, he kaikki muovaavat muotoja tavalla tai toisella. Minulle saa vinkata taiteilijoista, joiden tarinan haluaisitte kuulla! Nyt tutustutaan muotoilijaan, jonka teos Henkipullo kosketti minua kovasti. 

Katri-Maria Huhtakallio, 35, kertoo lasihytistä Suomenlinnassa ja minä mietin maisemaa Muumeissa, niin satumaiselta ja mystiseltä lasinpuhallus kuulostaa. Kuinka lasinpuhaltajasta tuli keramiikkataiteilija, entä kumpaa hän rakastaa enemmän?

Helsinkiläinen Huhtakallio mietti lukion jälkeen mitä lähtisi opiskelemaan ja löysi pian Ikaalisten lasiopinnot. Katri-Maria hyppäsi tuntemattomaan ja kolme vuotta koulussa lasin parissa vei täysin mukanaan; materiaali tuntui mielenkiintoiselta. Hän rakastui lasiin ja päätyi koulun jälkeen yhden Suomen arvostetuimman lasinpuhaltajan, Jaakko Liikasen assistentiksi Riihimäelle. Huhtakallio summaa työpaikan olleen upea mahdollisuus, mutta vuoden jälkeen hän väsyi pitkään työmatkaan ja hieman työhönkin. He toteuttivat isojen asiakkaiden tuotteita, joten työstä puuttui oma luominen. ”Tunsin olevani tuossa vaiheessa hieman hukassa. Olin uppoutunut koulussa opintoihin täysin, enkä ollut aivan varma mitä haluaisin tehdä työkseni. En ollut valmis asettumaan paikoilleni.” Katri-Maria summaa.

 

 

Vuoden ajan hän opiskeli tekstiilialaa, mutta haki samalla silloisen Taikin keramiikka- ja lasitaiteen linjalle. ”Vaikka minusta ei tullut pukuompelijaa, se vaihe tuntui kohtalokkaalta. Vuoden ajalta minulle jäi hyvin tärkeitä ystäviä, jotka ovat elämässäni edelleen. Opin myös kaavoittamaan, mistä on ollut myöhemmin hyötyä myös veistosprojekteissa.” Taikissa Huhtakallio ajatteli jatkavansa rakkaan lasin parissa, mutta löysi yllättäen yhteyden keramiikkaan. Polttavalla lasilla on oma tahto, nyt hän survoi kädet saveen ja pystyi tuntemaan materiaalin sormissaan.

Pikkuhiljaa myös taide alkoi tunkeutua Huhtakallion reviirille. Hän etsi omaa tyyliään ja huomasi maisteria tehdessään hakeutuvansa taiteen laitoksen kursseille, vaikka opiskeli muotoilua. ”Yliopisto-opintoni kestivät kymmenen vuotta ja minulle se oli paras tie. Sain välissä kylläkin kaksi lasta ja pidin taukoa opinnoista. Kymmenen vuoden aikana kypsyttelin ja kokeilin erilaista juttuja – etsin suuntaa, ja se tuotti tulosta.”

Sitten veistoksia alkoi syntyä. Katri-Maria löysi aiheet, pinnat ja oman kädenjäljen. Epävarmuus väistyi, kun palaute oli positiivista ja tunne oikeasta tiestä vahvistui. Huhtakallio yhdistää töissään henkilökohtaisia kokemuksia kansanuskomuksiin ja tarinoihin, jotka häntä inspiroivat. Veistokset käsittelevät usein erilaisia tunteita ja pelkoja.

 

 

”Tapani työskennellä on toisinaan jopa terapeuttista. Materiaalin luonne vaikuttaa teoksen muovautumiseen. Aloittaessani teoksella on lähtökohta ja voin nähdä sen kuvina mielessäni, mutta en juurikaan luonnostele etukäteen. Annan intuition ohjata työskentelyä.” Katri-Marian työt syntyvät tehdessä. ”Teen ja poistun. Palaan työn äärelle ja edistän sitä taas hieman. Jos liian kauan tuijottaa samaa teosta, sille sokeutuu. Siksi työstän usein vähintään kahta teosta samanaikaisesti, jotta toisen voi pitää välillä piilossa.” Kun kaikki menee putkeen, tunnelma on Huhtakallion mukaan mieletön. “Toki sekä keramiikka, että lasi voivat nostaa paljonkin verenpainetta.” Katri-Maria nauraa ja mainitsee, että lasi on selvästi haastavampi materiaali. ”Lasi voi pistää vastaan, sulaa liian nopeasti tai jäähtyä väärästä kohdasta. Virheitä on myös vaikea korjata jälkikäteen. Sen kanssa täytyy toimia nopeasti, kun taas keramiikka vaatii aikaa.” Hän tuntuu kuitenkin nauttivan haasteesta. “Materiaaleilla on erilainen luonne. Lasinpuhallus on kuin tanssia ja savityö meditaatiota.”

Taiteellisen työnsä ohessa Huhtakallio työskentelee Annantalon taidekeskuksessa. Hän myös viihtyy jatkuvasti lasin parissa, vuokraamalla lasihyttiä kolmesta viiteen kuukauteen vuodessa ja unelmoi joskus omasta hytistä. “Siihen kuitenkin tarvitsisi hyvän porukan, koska on liian riskiä hankkia tilaa ja laitteita vain itselleen. En myöskään haluaisi sitoutua pelkästään yhteen materiaaliin – päinvastoin – haluaisin oppia vielä paljon uusiakin!”

Toisinaan Katri-Maria miettii lasin ja keramiikan yhdistämistä mutta ei näe sitä välttämättömyytenä. Molemmat materiaalit tuntuvat omilta, eikä Huhtakallio osaa sanoa kumpi on rakkaampi. Eikä tarvitsekaan – olen varma, että jonain päivänä näen työn, jossa hän on yhdistänyt täydellisesti nämä kaksi rakasta materiaalia.

Uusia innovaatioita odotellessa Katri-Marian teoksia voi ihastella ja hankkia Ornamon teosmyynnistä Kaapelilta 8.-17.3. Sekä Helsingin taiteilijaseuran taidelainaamosta (Rikhardinkatu 3). Suomenlinnassa puhallettuja tuotteita myy tällä hetkellä Ruuk Store Kellokosken Ruukilla.

Toukokuun 17. päivä Suomen käsityön museossa, Jyväskylässä aukeaa keramiikkataidetta esittelevä ryhmänäyttely, jossa myös Huhtakallio on teoksineen mukana.

Katri-Marian löytää Instagramista @katrimariahuhtakallio ja kannattaa ottaa myös haltuun Ruuk Storen tili (@ruuk.store), siellä on muitakin mahtavia juttuja!

KATRI-MARIAN PORTFOLIO

 

3

MATRI LEMPI – kaunein yöpöytä

Kaupallinen yhteistyö

       Kylmän betonin ja tasaisen valkean jälkeen elämääni on hiipinyt lämpöä tuova puu ja materiaalien tuntu. Yöpöytiä etsin tovin jos toisen – kotimaiselta Matrilta löytyi täydelliset.

Kyllästyn nopeasti, joten kun etsin huonekaluja, haaveena on löytää ajaton tuote, jota jaksaisi katsella pitkänkin tovin. Hankinnoissa mietin tulevaa taloamme, heidän on istuttava sinne. Se on oikeastaan tärkein pointti tällä hetkellä. Plussaa on se, että tuotteet sopivat myös tähän väliaikaiseen kotiimme.

2006 rakastin todella paljon puuta. Meillä oli tiikkiä ja puulaatikoita. Tummasta puusta alkoi vähitellen tulla tunkkainen olo ja vähitellen se poistui tavara kerrallaan kotoamme. Maalasin tiikkisen tason (anteeksi) ja laatikot. Raikkaus oli kaivattua, mutta samalla piilotin tekstuurin ja aitouden.

Nykyään puuta käsitellään todella kauniisti. Käsiteltiin varmasti jo silloinkin, mutta vaaleaksi käsiteltyä puu-pintaa löytyy nyt lattioita myöten monelta valmistajalta. Nämä Lempi yöpöydät ovat juurikin siis sitä mitä toivoin löytäväni – puun syyt esillä, raikkaasti käsiteltynä. Puoli metriä korkeat pöydät ovat massiivisaarnia ja puun peittona on valkolakka. Se kestää hyvin, vaikka unohtaisin pyyhkiä teekupin läikähdykset ennen seuraavaa aamua.

Meille ei yksitasoiset yöpöydät riittäisi. Pöydillämme on aina kirjoja, lamppu, silmä- ja juomalasit, sekä puhelin. Kaille olisi pitänyt kyllä löytyä pöytä, jossa on lisänä laatikko. Hänellä on tapana pitää pöydällä myös avaimia ja lompakkoaan. En yhtään tiedä miksi, mutta nyt etsinkin jotain söpöä kulhoa, jonne hän voisi tilpehöörinsä piilottaa. Etsin, koska hän ei ole useista yrityksistäni huolimatta, suostunut säilyttämään lompakkoaan missään muualla. Hahah.

Kaksi tasoa on siis ehdoton plussa ja raikkauden lisäksi rakenne on pehmeä ja kevyt. Lempit ovat kuin meidän makuuhuoneeseen tehdyt; ajattomat, upean käsityön ja suomalaisen suunnittelun jälki sekä puhtaat ja pehmeät muodot ja materiaalit. Ne istuvat tänne ja aivan varmasti tulevaan taloon.

4

MUOVAAVAT MUOTOILIJAT – Saija Halko

 

Saija Halko astui työväenopiston keramiikkakurssille ja rakastui – saveen. Ajantaju hävisi ja materiaali vei mukanaan. Halko pääsi opiskelemaan Aalto yliopistoon ja alkoi keskittymään täysillä keramiikkaan ja luottamaan omaan vaistoon. Syntyi kädenjälki, joka on täydellinen, pehmeä ja kaunis.

Nämä samat elementit huokuvat vaatimattomasta Saijasta, joka ei taida itse edes hiffata kuinka upeita luomuksia hänen sirot sormet valmistavat. Niin upeita, että Saijan astioita löytyy muun muassa Kansallismuseosta ja huippusuositusta Grön-ravintolasta. Saija toteuttaa unelmaansa ja työskentelee alalla, jolla itsensä elättäminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Aallossa Saijalla on maisterin rippeet jäljellä. Hän oli viimeisten onnekkaiden opiskelijoiden joukossa, jotka pääsivät keramiikan ja lasitaiteen linjalle. Nykyään linja on lakkautettu ja useat keraamikot harmittelevat asiaa. ”Taiteilijat ymmärtävät, että työllistyminen alalta on haastavaa, mutta linjalla oli hyvin pitkä ja arvokas historia. Nyt tieto ei enää vaihda samalla tavalla omistajaa.” Halko summaa.

Ajoitus oli kohdallaan, mutta harmonisten astioiden muotoiluun tarvitaan muutakin. Tietoa, taitoa ja esteettistä silmää.

Mutta mikä niistä Saijan astioista tekee niin kevyitä ja sileitä, ne ovat kuin suoraan tehtaalta! Vähänkin keramiikan kanssa työskennelleet sen tietävät heti: kipsimuotit.
”Muoteilla saa toistettua samaa muotoa useita kertoja. Valuissa näkyy keveys ja skarppius. Dreijaaminen vaatisi isommissa tuotannoissa aivan hirmuisesti työtä.”

Hirmuisesti työtä on älyttömän paljon, koska kipsimuoteillakin tekeminen on melko köykäistä. Keramiikka on laji, jossa maltti on valttia ja oikeastaan ainoa vaihtoehto. Mikäli Saija haluaa tehdä tilaajalle 50 kulhoa, hän valmistaa 3-5 muottia ja yhdestä muotista tulee päivän aikana 3-4 kulhoa. Sen jälkeen ne kuivuvat ja menevät polttoon. Mikäli tuotteeseen tulee lasite, on vielä dipattava tuotteet lasitteeseen yksittäin ja poltettava uudelleen.

Halkon teokset ovat eittämättä upeita, mutta keraamikkona työskentely vaatii muutakin – muun muassa tuuria ja markkinointia. Ura urkeni kun helsinkiläisen Lokal-liikkeen Katja Hagelstam otti Saijan teoksia myyntiin ja sitä reittiä tuotteet levisivät kuvauslainojen kautta lehtiin ja ihmisten tietoisuuteen.

Aistin Saijasta, että hän ei kuitenkaan jää tuleen makaamaan. Tilaustyöt ovat toki keramiikkataiteilijalle upeita mahdollisuuksia ja mahdollistavat työn tekemisen, mutta Halko haluaisi tehdä myös taiteellisia projekteja – jotain muuta kuin käyttöesineitä. ”Olisi ihanaa suunnitella ilman rajoitteita. Astioita suunnitellessa on aina mietittävä esineen kestävyyttä ja toimivuutta. Haluaisin herkutella materiaaleilla ja muodoilla oikein kunnolla.”

Toivon todella, että printtejäkin suunnitellut taiteilija heittää kunnolla vapaalle ja antaa muotojen vain tulla. Niitä luomuksia löytyy varmasti tulevaisuudelta minun olohuoneen hyllyltä. Sitä ennen tuotteita voi löytää kevään myötä Saijan sivuilta SAIJAHALKO.COM

 

5
Kommentit pois päältä artikkelissa MUOVAAVAT MUOTOILIJAT – Saija Halko
1 2 3 36