Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Se on varmasti meidän oma vika. Me ei olla viety ravintoloihin, eikä tarjottu erikoisia raaka-aineita. Sain Leevin kun olin 20v ja teimme kotona perinteistä – kotona opittua kotiruokaa. Se saattaa myös olla geeneissä. Itse en syönyt koko kahdeksannen luokan aikana kouluruokaa näkkäriä enempää, enkä hampurilaisravintoloissa moneen vuoteen muuta kuin ranskalaiset. Nyttemmin olenkin ottanut ja isolla kädellä takaisin. Lapseni ovat ronkeleita. Isolla ärrällä. Niin ronkeleita, että oikeasti usein hävettää. He rakastavat noin kolmea eri ruokaa ja eläisivät niillä päivästä toiseen varsin mieluusti. Toki kolmas päivä samaa ruokaa laittaa heidät valittamaan siitäkin. Eilen tuumasin, että teen kasvissosekeittoa vaan pokkana kaikille. Noh. He nuolivat 45 minuutin aikana vähän lusikoita, nyrpistelivät neniään ja kommentoivat, että eivät pidä ruoasta. Jaaha. Tämän vuoksi me käymme lasten kanssa hyvin harvoin ulkona syömässä. Jos kerran jauhelihakastike ja siskonmakkarakeitto on parasta maailmassa, miksi edes yrittäisin. Olen kuitenkin vuosikausia itsepintaisesti yrittänyt saada heitä maistamaan ja nauttimaan ruoasta, kevyesti painostaen ”Et voi sanoa, että et pidä, ellet maista!” ja syytellen ”Joillain ei ole ruokaa ollenkaan!” Lähes tuloksetta. Maistamaan saan toisinaan, välillä oksennusrefleksin kera. Hyväksyin vuosia sitten ronkeliuden ja kun huomasin tulevani kovin vihaiseksi ja pettyneeksi nyrpeistä nenistä, kun olin kokannut ahkerasti – luovutin. Päätin, että kuhan kasvavat, syökööt niitä mistä pitävät. Ulkona syöminen on matkoilla välttämätöntä ja kolmivuotias Aapo söi Mallorcalla aikoinaan viikon verran perunaa ja maitoa. Perusarjessa se ei ole useinkaan välttämätöntä, mutta ronkelinkin mielestä ulkona syömisessä on oma taikansa.  Sen vuoksi meidän irtiotot tapahtuvat Hesburgerin sijaan joskus ihan oikeisiin ravintoloihin. Kun lapset eivät saa suurta nautintoa (vaan pikemminkin ahdistusta) ruoasta, haluamme kehittää oheen muuta ohjelmaa. Tässä vaiheessa kauppakeskukset astuvat kuvaan. Oli aivan pakko napata Itiksen joulukoristeista ja lasikatosta kuva. Ollessani pieni tyttö, kävimme muutaman kerran vuodessa Itiksessä. Kauppakeskuksen valtavat joulukoristeet kuusineen, korkeus ja se, että katto oli lasia – toivat suuren maailman meininkiä kehiin. Meillä taisi siihen aikaan olla Järvenpäässä Seppälä ja Kauppamies. Matka Jäkestä Itikseen kestää autolla noin 35 minuuttia, mutta lapsena se tuntui pitkältä reissulta ja seikkailulta. Sydäntäni lämmitti, kun lapset kikattivat ajaessamme parkkiin pyöreää tötteröä pitkin, talon katolle. Muistan sen olleen hauskinta ja kreiseintä, kun olin pieni! Itis on tosiaan nostalginen paikka minulle, eikä vähiten siitä syystä, että olen myös esiintynyt meidän playback Spice Girls -bändin kanssa (älkää kysykö) tuolla suuren maailman stagella, Itiksen lavalla. Olin Mel B, kera peruukin ja aurinkopuuterin (edelleen – älkää kysykö). Sittemmin on tullut Jumbot, Sellot, Isot Omenat ja Redit – Itis meinaa jäädä sinne nostalgian aalloille. Kilpailu on kuitenkin kovaa ja kauppakeskusten on pakko uusiutua. Me lähdimmekin tsekkaamaan mielenkiintoisen Ravintolamaailman lisäksi Finnkinon uusimman teatterin, kohutun IMAX -salin. The Grinch nauratti niin, että Leevi sanoi elokuvan jälkeen ”Taas sai hävetä!” ja lopussa jopa itketti. Jos olisimme olleet aikuisten kesken, olisin ehdottomasti halunnut testata ennen elokuvaa Oscar´s Barin, joka on ihan teatterin yhteydessä. Mutta lasten kanssa piti pelata varman päälle ja astelimme Vapianoon. Aikuiset saivat joulustressin keskelle oluen ja viinin, lapset maitoa ja limua. Vapianon konsepti on hauska, vaikkakin se voi ruuhkassa olla kaaosmainen. Joitain ruokia odotetaan ja jotkut haetaan myöhemmin. Lasten kanssa kuitenkin aivan passeli ravintola ja vaihtoehtoja on mukavasti, sekä lapsille oma lista. Pastaa, salaattia, risottoa ja pizzaa. Kyllä! Lapseni syö pizzaa! Yhtä makua ainoastaan, eikä kertaakaan vielä kokonaan, mutta tämä taito opittiin viime kesänä Italiassa ja se on tuonut toivoa tähän hulluuden keskelle. Selkeästi siis kannattaa ulkoiluttaa, altistaa ja ehkä se siitä.. Innostuin Itiksestä sen verran, että aion suunnata sinne huomenna jouluostoksille ja Ravintolamaailmasta testiin menee The Lucky Bastard. Vaihtelu virkistää ja vaikka kauppakeskuksien määrää kauhistellaan (minäkin), olen kuitenkin sitä mieltä, että perheenä siellä on mukava liikkua ja usein on etu, että kaikki palvelut löytyy saman katon alta. Kuten kuvasta näkyy, tämä yrittäjä vetelee tän vuoden osalta viimoisia. Nyt tsemppi päälle loppuviikoksi ja jouluaatosta eteenpäin aion ottaa uuteen vuoteen asti helkutin rennosti. Ehkä mä suuntaan välipäivinä Itikseen uudestaan leffaan. Nähdään siellä.   itis.fi]]>

8

Olen ahminut elokuvia viime aikoina. Turhanpäiväisiä ja sellaisia, jotka herättävät pinnallisia tunteita, kuten ihastumista ja bailufiilistä. En ole löytänyt koukuttavaa tv-sarjaa, eikä keskittymiskykyni olisi siihen lähiaikoina riittänyt.

Laitoin pyörimään Ibizan, koska Netflix sitä minulle tarjoili 98% sopivuudella. Elokuvan pääroolia esittää Gillian Jacobs, josta olen pitänyt valtavasti Netflixin Love-sarjassa.

Ibizan juoni oli yllättävän raikas. Sekoilureissu se tietenkin on, osiltaan kliseinenkin sellainen, mutta raamien sisällä tapahtuu varsin mielenkiintoinen tarina. Ennen kaikkea, Gillian Jacobsin piirittämä mies on mieletön herkku ja parin välillä olevan kipinän aistii.

 

Ai, että määä rakastan chicklittejä!!

 

Saan välittömästi ihastuksen tuntee kehossani ja alan etsiä Kaita asunnosta. On päästävä pusailemaan, heti! On haaveiltava hullusta suhteesta, jossa kaipaa toista niin, että järki lähtee! Ibizassa pidin erityisesti siitä, että mies ei ollut peluri, vaikka niin voisi olettaa. Leffa ei myöskään pääty kliseisesti, vaan erittäin feministisesti.

Elokuvan parasta antia yllättäen oli klubbailu Espanjassa. EDM-musiikki junkkasi hikisillä, täpötäysillä klubeilla. Aistin vibat tv:n läpi ja tuli mielettömän suuri tarve olla umpitunnelissa, joraamassa aamuyöllä kuin viimeistä päivää!

Leffan kruunaa toki yksi jos toinenkin torvelo toveri. Punapää Vanessa Bayer vetää roolin kivasti kotiin.

3

Mielettömän ihana.

Vaikeudet ja loppu hieman kliseisiä, mutta miten piristävä ja hupsu romanttinen komedia osuikaan eteeni eilen. Tarina on aivan älytön.

Eddie taputtaa ammatikseen turhissa tv-ohjelmissa. Eräs talk show isäntä tunnistaa hänet (huikeista valeasuista huolimatta) useasta yleisöstä ja he ottavat Eddien silmätikuksi. Eddie taas haluaisi elää normaalia ja rauhallista elämää, sekä viedä Judyn treffeille.

Ed Helms tekee mukiin menevän suorituksen, mutta Amanda Seyfriedistä en saanut silmiäni irti. Hän on taivaallisen kaunis ja hänen viaton Judy-rooli meinaa viedä kaiken huomion, joka kerta kun hän astuu kehiin.

Amanda sopii kuin nakutettu tällaiseen rooliin. Hieman outo, aito, ihana ja viaton. Heidän kömpelösti alkava yhteys kutkuttaa sisältä ja saa suun hymyyn.

Elokuva pitää sisällään muutaman muunkin kerrassaan oudon ja hupaisan sivuosan. Paljastamatta enempää; lämmin suositus, elokuva löytyy Netflixistä.

1

 Koskettava, ihana ja etenkin aito Lady Bird tuli tsekattua perjantaina Kain kanssa.

Lady Birdin matkassa tulee elävästi mieleen omat teinivuodet ja niiden ilot, ailahtelut sekä kipuilut. Lady Bird on aidoin teinielokuva aikoihin. Ehkä koskaan. Elokuvassa käydään läpi perinteisen chicklitin/teinileffan draaman kaari, mutta ihanalla vaivattomalla ja, kyllä vain! aidolla tavalla.

Rakastan elokuvia ja tv-sarjoja joissa pääroolissa oleva nainen on itsepäinen ja erilainen. Voisi jopa sanoa: outo. Olen itsekin ollut tietyllä tavalla oman tien kulkija, en tosin uskaltanut sanoa asioita useinkaan ääneen. Täten nostan hattua Lady Birdille, joka on toisinaan sanomisissaan häpeilemätön. Rohkea nuori nainen, jolla on unelmia.

Useassa kohdassa olin ainut joka nauroi salissa (mustan huumorin suurin fani) ja lopussa kyynelehdin kylmien väreiden saattelemana. Kai piti elokuvasta myös, joten tämä on kaukana perinteisistä teinileffoista. Meitä nauratti ja liikutti.

Leffan keskeisenä teemana on Lady Birdin ja hänen äitinsä suhde, josta ei ongelmia puutu, mutta ei myöskään rakkautta. Elämään kuuluu toki herttainen isä, adoptoitu veli ja lempeä paras ystävä. Poikia tulee ja menee, neitsyys menetetään.

Ihana kuvaelma tämän hetken nuorisosta ja teini-iän ajattomista ajatuksista. Iloinen, hupsu ja aito.

Lady Bird elokuvissa, nyt!

2

Netflix julkaisi dokumentin Lady Gagasta ja mainosti sitä etusivullaan. Halusin nähdä sen välittömästi, vaikka en ole koskaan kuunnellut Gagan musiikkia. Paitsi toki humalassa.

Pitkään Gagan musiikki oli baareissa soitettavaa tanssimusaa. Musiikki vaati oman ympäristönsä, mutta mainoksessa näytetty maailma kiinnosti heti. Tuli tunne, että tämän kautta pääsen Gagan ihon alle.

Ja niinhän siinä päästiinkin. Gagan musiikki on nykyään jotain muuta kuin pelkästään baarissa kuunneltavaa tanssimusaa. Gaga itsessään on toki jo vuosia ollut feministi ja monimuotoisuuden asialla, mutta dokumentin kautta tähänkin maailmaan pääsi vielä paremmin kiinni. Se, että Gaga osaa oikeasti laulaa oli minulla jo tiedossa, mutta rakastuin syvästi naiseen joka soitti pianoa ja kitaraa valtaisalla taidolla. Gaga on taiteilija.

Dokumentti herätti paljon keskustelunaiheita, julkisuudessa elämisestä, Gagan aatteista, Gagan kivuista, Gagan yksinäisyydestä, Gagan upeasta urasta ja siitä mistä hän on joutunut luopumaan päästäkseen siihen pisteeseen.

Dokumentin kautta arvostukseni nousi, haluan kuunnella Joanne levyn (joka on nimetty Gagan 19-vuotiaana kuolleen tädin mukaan) ja imeä itseeni vähän Gagamaista munaa.

NETFLIX – FIVE FOOT TWO

1

Kuvankaappaus 2016-1-3 kello 21.24.43

 

Laura oli hullu varhaisteini joka keksi, että purjehtii maailmanympäri, yksin! Laura oli kasvanut isänsä kanssa Hollannissa vanhempien eron jälkeen ja purjehtinut koko ikänsä. Hän oli syntynyt Uudessa-Seelannissa, elänyt elämänsä ensimmäiset 5 vuotta veneessä ja testiksi hän purjehti yksin Hollannista Englantiin.

Kun hän koulussa puhui unelmastaan, opettajat ilmoittivat asiasta lastensuojeluun. Kymmenen kuukauden oikeustaistelun jälkeen Laura voitti, valtio ei saanut hänen huoltajuuttaan, vaan se pysyi hänen vanhemmillaan. Mikään laki ei estänyt matkaan lähtöä!

Hän lähti Guppyn kanssa Hollannista vasta 14-vuotiaana ja vajaan kuuden sadan päivän päästä hän purjehti Saint-Martinille 16-vuotiaana, rikkoen ennätyksen maailman nuorimpana maapallon ympäri -matkaajana!

Dokumentissa, joka löytyy Netflixistä (Maidentrip), seurataan Lauran matkaa alusta loppuun. Veneessä kuvattu materiaali on Lauran kuvaamaa ja pysähdyspaikoilla dokumentintekijöiden. Aivan mieletön matka! Aivan mieletön muija! Noin rohkeita ja aikuisia 14-vuotiaita harvoin kohtaa! Laura rakastui yksinäisyyteen, mereen ja päätti reissun aikana, ettei palaa Hollantiin. Hän joutui matkallaan ohittamaan synnyinmaansa, Uuden-Seelannin ja päätti heittää Saint-Martinilla veneen ympäri. Matka jatkuu ja jatkuu varmasti pitkään. Kerrassaan tunteita herättävä dokumentti, etenkin näin äidin näkökulmasta. Omiani en päästäis! Jestas mikä nuori nainen! Olen edelleen aivan pöyristynyt!

 

5