Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

fiilistely

KÖÖPENHAMINA – ruoka, keramiikka ja muut vinkit

Pyöräilin pitkin Kööpenhaminan kujia toista kertaa elämässäni. Kaupunki on kaunis, kulturelli ja ajan hermoilla oleva kokonaisuus, jossa pyörät ovat the thing. Mutta niin on käsillä tekeminenkin.

Hankin matkalta käsintehtyjä keramiikkakuppeja, teekannun, maljakon ja ihanan seinäryijyn pienistä putiikeista liki keskustaa. Sain niin monta utelua Instagramin puolella näistä puodeista, jotta päädyin kirjaamaan ne tänne teidän kaikkien luettavaksi.

Mainintana myös muutama muu vinkki tulevia reissujanne varten.

Yōnobi / itsyonobi.com /
Useita eri keramiikkataiteilijoita, suurin osa ulkomaalaisia. Puoti järjestää myös keramiikkakursseja. Mieleen jäi pikkiriikkinen ovi, jonka lukko teki sisäänpääsyyn haastetta ja erittäin ihana asiakaspalvelu.

Vanishing Point / vanishing-point.dk /
Tanskalaista, luonnon materiaaleja, villapaitoja, printtejä, taidetta, koruja. Seinäryijymme löytyi täältä.

MK Studio / mk-ceramics.com /
Työtila ja myymälä samassa, myynnissä vain omaa tuotantoa. Muutama erilainen astiamalli ja niistä kovin paljon eri lasituksia ja värimassoja. Liikkeessä iski valinnan vaikeus ja nappasin mukaani lopulta vain yhden kupin.

Tina Marie Cph
Sisäpihalla ja oven yläpuolella luki Viktoria Ceramic Studio Cph. Ihastelin muutamaa vaasia, mutta hinnat olivat melko korkeat. Tämä on visiittinä kuitenkin aivan must, jos olet keramiikan perään ja etenkin jos lompakkosi on paksu.

Näiden lisäksi vierailimme toki Illums Bolighusissa, josta nappasin Ferm Livingin tuotteita ja HAY House nyt on tietenkin listalla, kun Tanskaan menee. Ytimessä suosittelen kulkemaan myös Kompagnistræde kadun, jolla ainakin kolme keramiikkaa myyvää puotia ja useita söpöltä vaikuttavia ravintoloita terasseineen.

Ravintoloista mainittakoon mielettömän hyviä aasialaisia ruokia tarjoillut Sidecar. Söin siellä elämäni ensimmäisen bao:n ja rakastuin välittömästi. En voi ymmärtää, miten olen onnistunut elämään ilman baoja. Mietin öisin ainoastaan sitä, että minun pitää löytää bao-taikinan resepti ja opetella tekemään niitä itse. Sidecar jäi makujen puolesta mieleeni loistavana ravintolana.

Aasialaisen lisäksi söimme italialaista. Italia on lempilapsemme – ruoan, juoman ja matkailun suhteen. Nautimme Scarpetta ravintolassa 5 ruokalajin menun ja se tuntui paranevan askel askeleelta. Minä, joka en yleensä välitä äyriäisistä – söin edeltävänä päivänä Sidecarissa friteerattuja ravunpyrstöjä majoneesilla kuin hullu ja sen jälkeen Scarpetassa elämäni parhaan risoton ala sini- ja kampasimpukat. Persiljalla maustettu risotto räjäytti makunystyräni, mutta oli myös niin syvän vihreän värinen, että ihastelin sitä alkuun silmilläni pitkään.

Meatpacking District on alueena hupaisa, kesällä etenkin. Söimme siellä Motherissa ja Hija De Sanzesissa. Jälkimmäinen on Netflixissäkin maailman parhaaksi taco-paikaksi tituleerattu. Meidän tacot jäähtyivät viileässä ilmassa, sisäpaikkoja kun ei riittänyt minikokoisessa ravintolassa. Kesällä ehdoton vierailun kohde, terdellä on tilaa – jos on! Hija on hyvin suosittu.

Koska meillä oli neljästä päivästä kahtena pyörät alla, ehdimme koluta kaupungin läpikotaisin. Kävimme kaikkialla ja vahingossa ajauduimme useille nähtävyyksille. En voi alleviivata kylliksi pyörien helppoutta kaupungilla. Kaikkialla ei ole omaa pyöräkaistaa, mutta autot ovat tottuneet pyöräilijöihin ja liikenteen seassakin ajaminen on mukavaa. Pyöräilyn miinuspuolena mainittakoon vauhti. Me ajettiin todella kovaa, koska paikallisten vauhti tarttuu. Sen vuoksi hujautimme ohi monesta mielenkiintoisesta kohteesta malttamattomina ja kerran suunnitellusta risteyksestä ohi kolmen risteyksen verran.. Pyörien kanssa ei tarvitse aikatauluja ja niillä pääsee helposti kokemaan vanhan kaupungin ulkopuolella olevat kiinnostavat kaupunginosat, kuten Nørrebron.

Tivoliin astelin ensimmäistä kertaa ja houkuttelin (pakotin) Kain 1914 valmistuneeseen vuoristorataan kanssani. Kyyti muistutti taas siitä kuinka on hyvä käydä huvipuistolaitteissa näin vanhana vähintään kerran vuodessa. Se pistää sopivasti kropan sekaisin ja hysteerisestä naurustani ei meinannut tulla loppua.
Tivolin alue on aivan mieletön. Sisäänpääsymaksu peritään ja yksittäiset liput maksavat mammonaa (rannekkeet suhteessa paljon edullisempia), mutta alue itsessään on todella kaunis ja mikäli sinne menee; kannattaa suunnitella ruokailu johonkin alueen useista ravintoloista.

Kauppahallia ei myöskään saa jättää kokematta. Siellä pääsee jotenkin vauhdikkaasti tanskalaisen hyggeilyn syliin. Hallissa vaikutti olevan enemmän paikallisia kuin turisteja.

Matkamme jälkeen minulle tuli vahva tunne, että Kööpenhamina on nyt koettu ja nähty. Toisaalta taas edellisestä vierailustani oli 7 vuotta ja nyt oli kylällä taas ihan toinen meininki. Ehkä rikon tulevaisuudessakin vielä uudelleen matkustusfilosofiaani ”aina uuteen kohteeseen”..

6

SLURP – kahvia kansalle

Kaupallinen yhteistyö – Slurp

Minä en juo kahvia. Kovin usein olen miettinyt, että miksi en ja kysyin äidiltäni parikymppisenä, että pitäisikö aloittaa. Hän tokaisi salamana, että älä nyt hyvä ihminen aloita varta vasten, jos olet tältä koukulta välttynyt.

Mutta toisaalta koukut on kivoja. Kahvi on nautintoaine, siinä missä viini tai limu. Se on monille hifistelyä, jonka kanssa voi puuhata hakemalla tuoreet pavut, jauhamalla ne omalla myllyllä ja duunata millälie Aeropress hommelilla niin laadukasta kahvia, että se lähentelee jo totaalista euforiaa. Jään tästä paitsi.

Olin 17-vuotiaana opiskeluiden kautta kahvilassa harjoittelussa ja rakastuin kahvin tuoksuun. Se on niin yksinkertaisen huumaava. Olen maistanut kahvia elämässäni, hyvänen aika, varmaan alle 10 kertaa. Siinä missä tuoksu menee aivolohkojeni nautintokeskukseen, maku ei.

Jos joisin kahvia, olisin aivan varmasti se ilmaprässillä läträävä oman myllyn omistava hihhuli, jonka päivä lähtisi käyntiin vasta kun on saanut huumaannuttavan kupposen kuumaa kaffetta. Kokeilisin eri papuja, paahtoja ja keskustelisin kahvista intohimoisesti. Jos joisin kahvia, tilaisin sen Slurpilta.

Slurp tuo tuoreen, loistavan kahvin teidän luppasuiden huulille postitse. Slurpin agendana on tehdä korkealaatuisten pienpaahtimokahvien nauttiminen niin helpoksi kuin mahdollista. Parasta on, että sun ei tarvitse edes huolehtia tilauksesta, Slurp postittaa suosikkikahvisi tuoreena kotiin automaattisesti tasaisin väliajoin. Helsinkiläinen saattaa kulkea kahvipuodin ohi päivittäin, mutta jos tuoretta kahvia jauhava puoti ei ole työmatkasi varrella, Slurp pelastaa. Voin sanoa näin, koska minä juon teetä. Ja kyllä – olen se teestä intohimoisesti puhuva, uusia lajeja testaileva hihhuli, joka huolehtii veden läpötilasta ja jonka päivä lähtee käyntiin vasta kun on saanut kupposen teetä. Ja kyllä – Slurp toimittaa kotiin myös laadukasta, tuoretta teetä.

Järvenpääläisellä teepuoteja ei ole joka nurkalla. Meidän lähikaupat (Citymarket ja Prisma) tarjoilevat kyllä laajat teevalikoimat, mutta kaukana on huippulaatu, tiettyjen merkkien kohdalla tuoreuskin kyseenalainen. Teetoimitusta en tarvitse viikoittain, mutta tilaaminen netistä ja postilaatikkoon toimitus (mahtuvat laatikosta yksittäispakkauksissaan) on niin kätevää, että oksat pois. Meikälle kelpaa toisinaan myös Lipton, mutta piruvie kyllä sen laadun vaan maistaa ja niin maistoi Kaikin.

Kai juo kahvia. Ei juuri koskaan kotona, mutta töissä lipittää kupin tai kaksi päivässä. Kotona meillä ei ole halvinta, mutta ei kalleintakaan kahvia. Kun kysyin Kailta, joisiko hän enemmän kahvia mikäli se olisi laadukkaampaa, vastaus oli selvä: kyllä. Hän huokaili muutamaan otteeseen ensimmäisen Slurpin toimittaman kahvikupposen äärellä. Jälleen kerran – kyllä sen laadun maistaa.

Koska meillä ei juurikaan kuluteta kahvia, meiltä löytyy perinteinen Moccamaster, eikä meiltä todellakaan löydy kahvimyllyä. Okei, meidän vuokrakämpän seinässä on kahvikone, mutta ei me olla jaksettu opetella käyttämään sitä. Siinä ymmärtääkseni on mylly.. Slurpilta täten tilasimme valmiiksi jauhettua kahvia.

Slurpilla on muuten valikoimassa erilaisia kahvin ja teen valmistukseen vaadittuja välineitä. Kuvissa näkyvä Hario on vedenkeitin, ei siis ”pelkkä” liedellä toimiva pannu. Ilo silmälle ja sopii etenkin sinulle, joka haluat hifistellä ja kaataa veden kahvipurujesi päälle tasaisena ohuena norona.

Klikkaa Slurpin sivuille ja nauti. En malta olla fiilistelemättä sitä, että samalla tuet pienpaahtimoita/teepuoteja, jotka oikeasti rakastavat kahvia/teetä ja toimivat reilusti.

Teevalikoiman löydät suoraan täältä!
Alekoodilla ”kaisujouppi” saat -30% jatkuvan tilauksen ensimmäisestä kahvista ja koodilla ”kaisuntee” -5% koko teevalikoimasta. Oppaa!

3
Kommentit pois päältä artikkelissa SLURP – kahvia kansalle

MIELIALALÄÄKE – lopetus

Tovi sitten tuumin miten mielialalääkkeiden lopettaminen lopulta tulee sujumaan. Viimeeksi kirjoitin, että pelkään olla ilman lääkettä. Tovi myöhemmin säpsähdin liikenteessä kun auton ratissa muistin, että en ole syönyt lääkettä viikkoihin.

Lopettaminen meni oiretta. En kärsinyt fyysisiä sivuvaikutuksia, en tuntenut kehossa mitään muutoksia. Mielialakin on pysynyt suht korkealla. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, olen paljon tunteva ihminen ja olen nyt lääkkeiden lopettamisen jälkeen kohdannut jälleen isoja tunteita. Jotkut ovat kovin ärsyttäviä.

Minulle on varsin ok itkeä ilosta, surusta, onnesta ja myötätunnosta. Itken hyvänen aika asiasta kuin asiasta, enkä ole ihan varma olenko ollut aina näin herkkä. Todennäköisesti. Reagoin kuukautisiin voimakkaammin. Olen varmaan reagoinut aina näin, mutta nyt olen laittanut asian oikein huolella merkille. Yhden viikon vihaan kaikkea ja kaikkia. Toisen viikon puhun koko ajan ja hupsuttelen. Kaksi viikkoa kuukaudesta taas menee suht normaalisti. Hormonit toimivat myös lääkkeiden kanssa, mutta lopettamisen jälkeen ne kuplivat täydellä teholla.

Sitten tullaan siihen, joka on todella ärsyttävä piirre minussa. Menetän hermoni. Pinnani on millimetrin mittainen, kiroan pienimmistäkin asioista ja tunnen maailman kaatuvan päälleni. Tilanteet jatkuvat vuorokauden tai menevät puolessa tunnissa ohitse. Joten kyse on reagoinnista vaikeisiin asioihin, ärsyttäviin asioihin. En aisti tässä masennusta, vaan tapani kohdata maailma; pessimistin silmin. Ai, että mä tulen kuolemaan nuorena – eikös ne positiivarit täällä hengaile pal pidempään.. Hahah.

Kireät hermot on kirjoitettu temperamenttiini, kiitos iskä. Mutta niiden kanssa voi myös pelata. Jankuttamalla, että negatiiviset vibat ovat vain tunteita, sekä lepäämällä. Pinnani kiristyy usein, kun en saa tarpeeksi aikaa itselleni. Minun varmasti pitäisi olla ihminen, joka ei halua lapsia. Oman ajan tarve on suuri. Noh, lapset on tehty ja ei auta kuin kiukuspäissä selittää tilanne kerrallaan auki lapsille.

Hermot ovat usein kireällä myös, koska olen väsynyt. Toitotan olevani elämäntapaväsynyt. Olen elänyt yrittäjän elämää kohta 10 vuotta ja kieltämättä se on jättänyt jäljet. Kun on kiire, on stressi. Kun on vähän töitä, on stressi ja liki toimeton. Paradoksaalista tämä on siksi, että rakastan yrittäjänä olemista. Uskon myös, että neljä vuotta yksin lasten kanssa (vaikka he olivatkin vain 50% ajastaan minulla) teki tehtävänsä väsymyksen saralla. Elämästä tekee mukavaa se, että väsymys kasaantuu, mutta varastoon ei voi nukkua. Jos voittaisin sata miljoonaa (eikä yhtään vähempää!) lotossa, sulkisin puhelimen ja nukkuisin. Epäilen, että nukkuisin varmaan kolmisen kuukautta. Sen jälkeen ostaisin talon Italiasta.

Terapiasta viisautuneena voin kuitenkin vakuuttaa itselleni, että en tarvitse lottovoittoa. Elelen nyt vitamiinien voimin ja kannattelen upeasti itseäni. Itkeskelen uutisille, tv-sarjoille, eilen itkin kun Kai nukkui sylissäni ja tunsin vain niin suurta onnellisuutta siitä hetkestä. Seuraavassa hetkessä voin raivota kun Simo kakkaa lattialle, lapsi on unohtanut koekirjat kouluun tai Kai tuo kaupasta väärää ketsuppia. Suurimman osan ajasta olen kuitenkin suht tasapainoinen, hymyilevä nainen, joka tekee kaikkensa, että töitä riittää, arki toimii ja aikaa jää kaikelle kivalle.

Omasta ajasta puheenollen; tämän jutun kuvana on mun vielä hieman keskeneräinen toisinto Klimtin Suudelmasta. Olen kuluttanut tämän kevään perjantait maalauskurssilla Kaapelilla ja taulu on yksi tehtävistä. Vaikka olen tuntenut suurta luomisen tuskaa, kurssi on ollut eittämättä parasta hetkeen. Olen oppinut omasta tekemisestä ja tajunnut kuinka nopeasti maalaamisessa voi kehittyä. Ehkä voin kehittyä myös ihmisenä ja jonain päivänä olla hieman vähemmän pinna kireällä..18

Kommentit pois päältä artikkelissa MIELIALALÄÄKE – lopetus

IHAN SOMESSA – JIRKA VÄÄTÄINEN

 Hetki sitten somessa keskusteltiin siitä, että vaikuttajat eivät uskalla sanoa omia mielipiteitään ja  heidän todettiin pelkäävän massan reaktiota. Mutta onko kaikkien vaikuttajien tehtävä mielipiteitään selväksi? Onko kaikkien pakko olla sanansaattajia? Onko pakko herättää huomiota mielipiteillään? 

Entä jos miettii mitä muut ajattelevat, vaikka ei haluaisi? Entä jos ei ole täysin varma omista mielipiteistään? Entä jos ei jaksa yksin kantaa myrskyjä, joita mielipiteet voivat aiheuttaa?

Jirka Väätäinen on taitava taiteilija. Niin taitava, että hänen Instagram-tililleen on löytänyt yli kaksisataatuhatta seuraajaa. Taide ei kuitenkaan ole se, mitä Jirka haluaa tuoda jatkuvasti esille ja hän pohtii paljonkin sitä mitä seuraajat häneltä kaipaavat. 

”Mietin aivan liikaa kelpaanko mä? Kun laitan someen omaa ideaali minää ja pistää sen jälkeen merkille, että luvut elää – se tuntuu kovin henkilökohtaiselta.”

Jirkan feedi ei ole enää niin instant kuin aikoinaan: sisältöä mietitään ja kokonaisuutta suunnitellaan, se on yksi osa Jirkan työtä. Väistämättä ihminen tuntee piston lihassaan, jos hänen työnsä ei kelpaa. Kun välineenä ovat omat kasvot, keho ja aatteet, pisto menee vieläkin syvemmälle. 

 

 

 

Väätäisellä on tarve tuoda itseään esille, on aina ollut. Hän myöntää kaipaavansa hyväksyntää sekä huomiota. Lapsena hän brändäsi itsensä hahmoksi joka huomataan ja ratsasti erilaisuudella. ”Olen luontaisesti varuillani ja epävarma, silti halusin olla esillä. Pikku hiljaa kasvatin varmuutta ja uskalsin olla oma itseni.” Jirka kertoo. Kun hän lähti Kuopiosta taidekouluun Englantiin, hän vapautui askeleen lisää. ”Siellä opiskelijat pukeutuivat paljon minua oudommin ja todella olivat omia itsejään. Pystyin ilmaisemaan itseäni vapaammin, mutta täysin sinut en  vielä tuolloin ollut.” 

Nykyään Väätäinen on tasannut tilit itsensä kanssa, mutta ristiriitainen puoli on edelleen aistittavissa. Hän haluaa herättää huomiota, mutta ei halua tehdä itsestään numeroa. Hän tavallaan haaveilee istuvansa muottiin jota normaaliksi kutsutaan, koska se näyttäytyy helpompana kuin erilainen. Hän haluaa luoda ihania mielikuvia, jopa täydellisiä ja sitten seuraajat kommentoivat narsistiksi. 

 Jirka ymmärtää hyvin, että kaikkia ei voi miellyttää, mutta ottaa sisällön tuottamisesta paljon paineita. ”Videoiden kautta ihmiset ovat tehneet vahvoja tulkintoja minusta. Olen lukenut olevani kusipää ja ylimielinen. On hämmentävää, kun ei itse ymmärrä miten voi ärsyttää toisia niin paljon.” Hän miettii mitä sanoo, miten, miltä näyttää, kiinnostaako tämä ketään ja kannattaako tätä julkaista – kuitenkin tähdäten rentoon ulostuloon.

 

 

 

Ennen kuin Jirka oli edes liittynyt Instagramiin, hän loi opiskeluaikanaan Real Life Disney -hahmoja ja päivitteli niitä muiden töiden lomassa blogiinsa. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä oli luvassa.

Vuonna 2012 ihmiset bongasivat hahmot verkosta ja kommentteja alkoi sadella – minuutin välein. Jirka pyöritti blogia ja Facebook-sivujaan, vastaili haastatteluihin ja työtarjouksia alkoi sadella. Kun muutama vuosi myöhemmin Väätäinen oli puuhastellut Disneyn mies-hahmojen parissa ja julkaisi sarjan Instagramin puolella – suosio oli taattu.

Jirkan taide on mahdollistanut vaikuttajana toimimisen ja tuonut kivan lisän freelancer-graafikon elämään. Hänellä ei kuitenkaan koskaan ollut tarkoitus luoda vaikuttajan uraa taiteella. Hän on henkilöbrändi, joka on taiteen lisäksi myös jotain ihan muuta. Edelleen Disney-kuvat keräävät mielettömät määrät tykkäyksiä ja ihmiset palaavat kuvien ääreen useasti. ”Yritän kuitenkin olla ajattelematta seuraajia, joita kiinnostaa pelkkä taide, se kun ei koskaan ollut se juttu. Koen toki painetta sen tuottamisesta, koska sen kautta ihmiset löysivät minut.” 

Väätäinen kuitenkin yrittää antaa virran viedä. Hän ei ole viemässä uraansa tiettyyn suuntaan, vaikkakin tekee koko ajan päätöksiä mitä jakaa ja mitä ei. ”Haluan tehdä mahdollisimman hyvin sen mitä virta minulle tuo. Teen asioita jotka minua kiinnostavat ja täten virta viekin juuri oikealta tuntuvaan suuntaan.” 

Jirka haluaa myös antaa jatkuvasti arvoa ystävällisyydelle. Hän keskustelee päivittäin kymmenien seuraajien kanssa. ”Olen innoissani ja kiitollinen, kun ihmiset ovat kiinnostuneita. Haluan antaa huomiota takaisin – toisille kivan sanominen tuottaa pelkästään hyvää.” Jirka lataa. Tätä empatia-lähettilästä on vaikea kuvailla sanoilla kusipää, ylimielinen tai narsisti. 

Jirka Väätäinen on aina ollut kiinnostunut vaatteista ja piirtämisestä. Hänellä on upea visuaalinen lahja, joka toimii sekä muodin, että taiteen parissa. Sen pitää riittää meille – ja se riittää. 

Sen lisäksi Jirka kuitenkin vaikuttaa maailmaan paljonkin. Hän uskaltaa sanoa kun sattuu, kertoo avoimesti haavoittuvuudesta ja on puhunut mielenterveyteen liittyvistä asioista. Hän tekee tietoisen valinnan ja ei alleviivaa seksuaalista suuntautumistaan. ”Erilaisuus on rikkaus, mutta toivoisin, ettei homouden tarvitsisi olla vahvasti eriyttävä leima, joka taas korostaa epätasa-arvoisuutta.” Vaikka Jirka ei korosta jatkuvasti homouttaan feedissään, hän antaa useinkin yksityisviesteissä vertaistukea seuraajilleen. 

Vaikuttajia on useanlaisia. Kaikille ei ole tärkeää alleviivata omia ajatuksiaan ja vaikuttaa maailmaan, vaikka se olisi kuinka tarpeen ja positiivista. Jotkut haluavat vaikuttaa kevyesti ja viihdyttää, tuoda iloa ja välttää konflikteja. 

 

 

3

Kommentit pois päältä artikkelissa IHAN SOMESSA – JIRKA VÄÄTÄINEN
1 2 3 86