Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

ihan somessa

IHAN SOMESSA – JIRKA VÄÄTÄINEN

 Hetki sitten somessa keskusteltiin siitä, että vaikuttajat eivät uskalla sanoa omia mielipiteitään ja  heidän todettiin pelkäävän massan reaktiota. Mutta onko kaikkien vaikuttajien tehtävä mielipiteitään selväksi? Onko kaikkien pakko olla sanansaattajia? Onko pakko herättää huomiota mielipiteillään? 

Entä jos miettii mitä muut ajattelevat, vaikka ei haluaisi? Entä jos ei ole täysin varma omista mielipiteistään? Entä jos ei jaksa yksin kantaa myrskyjä, joita mielipiteet voivat aiheuttaa?

Jirka Väätäinen on taitava taiteilija. Niin taitava, että hänen Instagram-tililleen on löytänyt yli kaksisataatuhatta seuraajaa. Taide ei kuitenkaan ole se, mitä Jirka haluaa tuoda jatkuvasti esille ja hän pohtii paljonkin sitä mitä seuraajat häneltä kaipaavat. 

”Mietin aivan liikaa kelpaanko mä? Kun laitan someen omaa ideaali minää ja pistää sen jälkeen merkille, että luvut elää – se tuntuu kovin henkilökohtaiselta.”

Jirkan feedi ei ole enää niin instant kuin aikoinaan: sisältöä mietitään ja kokonaisuutta suunnitellaan, se on yksi osa Jirkan työtä. Väistämättä ihminen tuntee piston lihassaan, jos hänen työnsä ei kelpaa. Kun välineenä ovat omat kasvot, keho ja aatteet, pisto menee vieläkin syvemmälle. 

 

 

 

Väätäisellä on tarve tuoda itseään esille, on aina ollut. Hän myöntää kaipaavansa hyväksyntää sekä huomiota. Lapsena hän brändäsi itsensä hahmoksi joka huomataan ja ratsasti erilaisuudella. ”Olen luontaisesti varuillani ja epävarma, silti halusin olla esillä. Pikku hiljaa kasvatin varmuutta ja uskalsin olla oma itseni.” Jirka kertoo. Kun hän lähti Kuopiosta taidekouluun Englantiin, hän vapautui askeleen lisää. ”Siellä opiskelijat pukeutuivat paljon minua oudommin ja todella olivat omia itsejään. Pystyin ilmaisemaan itseäni vapaammin, mutta täysin sinut en  vielä tuolloin ollut.” 

Nykyään Väätäinen on tasannut tilit itsensä kanssa, mutta ristiriitainen puoli on edelleen aistittavissa. Hän haluaa herättää huomiota, mutta ei halua tehdä itsestään numeroa. Hän tavallaan haaveilee istuvansa muottiin jota normaaliksi kutsutaan, koska se näyttäytyy helpompana kuin erilainen. Hän haluaa luoda ihania mielikuvia, jopa täydellisiä ja sitten seuraajat kommentoivat narsistiksi. 

 Jirka ymmärtää hyvin, että kaikkia ei voi miellyttää, mutta ottaa sisällön tuottamisesta paljon paineita. ”Videoiden kautta ihmiset ovat tehneet vahvoja tulkintoja minusta. Olen lukenut olevani kusipää ja ylimielinen. On hämmentävää, kun ei itse ymmärrä miten voi ärsyttää toisia niin paljon.” Hän miettii mitä sanoo, miten, miltä näyttää, kiinnostaako tämä ketään ja kannattaako tätä julkaista – kuitenkin tähdäten rentoon ulostuloon.

 

 

 

Ennen kuin Jirka oli edes liittynyt Instagramiin, hän loi opiskeluaikanaan Real Life Disney -hahmoja ja päivitteli niitä muiden töiden lomassa blogiinsa. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä oli luvassa.

Vuonna 2012 ihmiset bongasivat hahmot verkosta ja kommentteja alkoi sadella – minuutin välein. Jirka pyöritti blogia ja Facebook-sivujaan, vastaili haastatteluihin ja työtarjouksia alkoi sadella. Kun muutama vuosi myöhemmin Väätäinen oli puuhastellut Disneyn mies-hahmojen parissa ja julkaisi sarjan Instagramin puolella – suosio oli taattu.

Jirkan taide on mahdollistanut vaikuttajana toimimisen ja tuonut kivan lisän freelancer-graafikon elämään. Hänellä ei kuitenkaan koskaan ollut tarkoitus luoda vaikuttajan uraa taiteella. Hän on henkilöbrändi, joka on taiteen lisäksi myös jotain ihan muuta. Edelleen Disney-kuvat keräävät mielettömät määrät tykkäyksiä ja ihmiset palaavat kuvien ääreen useasti. ”Yritän kuitenkin olla ajattelematta seuraajia, joita kiinnostaa pelkkä taide, se kun ei koskaan ollut se juttu. Koen toki painetta sen tuottamisesta, koska sen kautta ihmiset löysivät minut.” 

Väätäinen kuitenkin yrittää antaa virran viedä. Hän ei ole viemässä uraansa tiettyyn suuntaan, vaikkakin tekee koko ajan päätöksiä mitä jakaa ja mitä ei. ”Haluan tehdä mahdollisimman hyvin sen mitä virta minulle tuo. Teen asioita jotka minua kiinnostavat ja täten virta viekin juuri oikealta tuntuvaan suuntaan.” 

Jirka haluaa myös antaa jatkuvasti arvoa ystävällisyydelle. Hän keskustelee päivittäin kymmenien seuraajien kanssa. ”Olen innoissani ja kiitollinen, kun ihmiset ovat kiinnostuneita. Haluan antaa huomiota takaisin – toisille kivan sanominen tuottaa pelkästään hyvää.” Jirka lataa. Tätä empatia-lähettilästä on vaikea kuvailla sanoilla kusipää, ylimielinen tai narsisti. 

Jirka Väätäinen on aina ollut kiinnostunut vaatteista ja piirtämisestä. Hänellä on upea visuaalinen lahja, joka toimii sekä muodin, että taiteen parissa. Sen pitää riittää meille – ja se riittää. 

Sen lisäksi Jirka kuitenkin vaikuttaa maailmaan paljonkin. Hän uskaltaa sanoa kun sattuu, kertoo avoimesti haavoittuvuudesta ja on puhunut mielenterveyteen liittyvistä asioista. Hän tekee tietoisen valinnan ja ei alleviivaa seksuaalista suuntautumistaan. ”Erilaisuus on rikkaus, mutta toivoisin, ettei homouden tarvitsisi olla vahvasti eriyttävä leima, joka taas korostaa epätasa-arvoisuutta.” Vaikka Jirka ei korosta jatkuvasti homouttaan feedissään, hän antaa useinkin yksityisviesteissä vertaistukea seuraajilleen. 

Vaikuttajia on useanlaisia. Kaikille ei ole tärkeää alleviivata omia ajatuksiaan ja vaikuttaa maailmaan, vaikka se olisi kuinka tarpeen ja positiivista. Jotkut haluavat vaikuttaa kevyesti ja viihdyttää, tuoda iloa ja välttää konflikteja. 

 

 

3
Kommentit pois päältä artikkelissa IHAN SOMESSA – JIRKA VÄÄTÄINEN

IHAN SOMESSA – Jenni Rotonen

Rotonen soittaa 10 minuuttia ennen tapaamista ja ilmoittaa, että hän on alasti.

Olen liki vuosikymmen sitten kuvannut Jennin hänen vanhan asuntonsa rappukäytävässä Trendi-lehteen. Sittemmin olemme tutustuneet paremmin ja toveruuteemme kuuluu suorasanaisuus ja toistemme päälle puhuminen. Meillä on kova halu tavata usein, mutta olemme niitä ihmisiä, jotka kohtaavat yleensä sattumalta ja jäävät silloin suustansa kiinni. 

Jenni avaa oven alusvaatteissa, kääriytyneenä villapaitaan. Hän halaa ja kertaamme pikaisesti kuulumiset. Kun Jenni ottaa happea, isken väliin ja keskeytän turhat lötinät – nyt on kuitenkin tarkoitus jutella vakavasti sosiaalisesta mediasta. Jenni aloittaa meikkivoiteen levittämisen kasvoilleen ja sukeltaa suoraan syvään päätyyn: Hän on juuri käynyt Instagram Storiesin puolella keskustelua omasta aitoudestaan, joka lähti kriittisestä kommentista häntä kohtaan. 

Pupulandia-blogia 11,5 vuotta kirjoittanut Jenni Rotonen on yksi Suomen tunnetuimmista somepersoonista. Hänen bloginsa tavoittaa 60 000 ihmistä joka kuukausi ja Instagramin puolella häntä seuraa reilut 32 000 silmäparia. Muotia, sekä Jennin kiinnostuksen kohteita käsittelevät kanavat ovat olleet jo vuosia hänen työnsä ja brändi on vakaalla pohjalla. Yksi tärkeimmistä tavoitteista Jennille onkin tuottaa aitoa materiaalia. Mutta mitä aitous on? Entä mistä johtuu, että seuraajille saattaa muodostua mielikuva epäaidosta ihmisestä?

”Ihmiset ovat kenties olleet mukana alusta asti, asuessani vielä Jyväskylässä ja ollessani tuntematon opiskelijatyttö. Muutin Helsinkiin, blogi kasvoi ja siitä tuli vähitellen ammatti. Julkisuuskuvani hieman muuttui ja elämäni on lipunut kauemmaksi tavallisuudesta. Kenties ihmiset tuntevat, että en ole enää niin samaistuttava” Rotonen pohtii ja jatkaa ”Joskus myös seuraajilta tuntuu unohtuvan, että ihminen muuttuu. Kaikki muuttuvat ja olisikin enemmän huolissani, jos mikään ei olisi muuttunut vuosikymmenessä.” Jenni kertoo tuottaneensa aina aitoa materiaalia. Sen hän kuvailee tarkoittavan, että hän on aina ollut somessa oma itsensä ja tuo esille myös inhimillistä puoltaan. Silti Jenni törmää silloin tällöin palautteeseen, jossa kommentoidaan hänen vaikuttavan teennäiseltä. 

 

Kuinka paljon somepersoonan on annettava elämästään, pihtaatko informaatiota, Jenni? 

Rotonen hilluu keittiössään edelleen puolialastomana, heittää villatakin tuolille ja rasvaa itseään päästä varpaisiin. ”On eri asia olla yksityinen kuin henkilökohtainen. Voin säilyttää yksityisyyteni, mutta voin samalla tuoda henkilökohtaisia mielipiteitäni julki. Minulla on paljon läheisiä ja ystäviä, jotka eivät halua olla julkisia ihmisiä ja minun on kunnioitettava sitä. Usein asiat liittyvät toisiinsa ja joudun toisinaan miettimään paljonkin, mitä voin somessa jakaa. Minulla on käsissäni sekä oma, että läheisteni yksityisyys ja heidän valinnat – useamman ihmisen dynamiikka.” 

Pääasiassa positiivisen palautteen ohella Jenni on saanut muutamia kommentteja, joissa hänen aitouttaan on kyseenalaistettu. Hän epäilee, että yhtenä syynä voi olla siirtyminen Snapchatista Instagram Storyyn. Seuraajat kenties olettivat sisällön siirtyvän kanavasta toiseen sellaisenaan, mutta Jenni ei koskaan ajatellut kahta eri kanavaa toisilleen rinnasteisina. ”En missään vaiheessa ollut aikeissa tehdä Instagramiin samanlaista sisältöä kuin olin Snapchatissa jakanut. Snäpissä juttujani seurasi noin parituhatta henkeä, mutta Instassa yleisö on paljon suurempi. On eri asia puhua asioistaan pienemmälle, suljetulle joukolle kuin kymmenille tuhansille. Instagramin seuraajajoukko on niin valtava, että tein tietoisen valinnan rajata sisältöjäni tiukemmin.”

Aitous nousikin esille, kun Jenni laajensi blogin teksteistä liikkuvan kuvan puolelle. Vuosia blogitekstejä lukeneet ihmiset olivat muodostaneet mielipiteensä. Kun Jenni asettui kameran eteen ja seuraajat kuulivat hänen äänensä sekä näkivät häneen eleensä, se ei välttämättä vastannut mielikuvia. ”Ihmiset usein yllättyvät kuinka eläväinen olenkaan, kun blogin puolella ilmaisuni on hillitympää.” Jenni vetää farkkuja jalkaan ja surauttaa meille smoothiet.

Onko aitous pääasiassa siis avoimmuutta?

Rotonen on huomannut somemaailmassa sen, että yleisö ei aina ole kirjoittajan puolella – blogia käy lukemassa myös ihmisiä, joiden motiivina on vain urkkia ja parjata. ”Mitä enemmän annan heille, sitä enemmän annan heille tavallaan aseita itseäni vastaan. Voisi sanoa, että kun somessa kerran avaa arkun, sitä on liki mahdoton sen jälkeen sulkea.” Hän toteaa, että jos itsellä on omassa elämässä jokin tilanne päällä, sitä on todella haavoittuvainen ja pitää miettiä kuinka paljon on valmis jakamaan. Somessa ihmisten kyky empatiaan on hetkittäin kateissa. ”Joskus ihmiset unohtavat, että kuvien ja tekstien takana on oikea ihminen ja että he näkevät hänen elämästään vain pienen osan.” Jenni kuitenkin haluaa puhua vaikeistakin asioista, kuten masennuksesta ja muista vaikeista teemoista. Hän haluaa vaikuttaa, kun siihen on mahdollisuus. 

 

Ihmisten käsitykseen aitoudesta vaikuttaa moni muukin asia. Blogia Jenni kirjoittaa suomeksi, mutta Instagramia hän on tehnyt aina englanniksi. Osa ei tunne englanninkielistä sisältöä omakseen ja on kokenut, että Jenni meni valinnallaan kauemmas heistä. Jennille englannin kielen käyttäminen on kuitenkin luonteva valinta – hänellä on myös vieraskielisiä seuraajia ja lisäksi hänen parisuhteensa ja monen ystävyyssuhteensa kielenä on englanti. Eikä häntä yhtään harmita, että se on täydellinen tapa pitää huolta omasta kielitaidosta. 

Kun Jenni miettii, mistä mielikuva epäaitoudesta voi johtua, hän mainitsee myös, että ammatikseen bloggaavalla somekuplan sisäpuolella olevat jutut korostuvat. Instagramin kaupallistumisen myötä Jenni on halunnut antaa enemmän aikaa myös somesta vapaalle olemiselle ja yksityisyydelleen. Videot ja kuvat pyörivät pitkälti työn parissa ja niissä esiintyy somepiireistä tuttuja tovereita. Kun tulee aika tavata tosiystävää tai käydä iltakävelyllä, some usein hiljenee. ”En koe, että puhelin olisi koskaan häirinnyt läsnäoloani tilanteissa, mutta somettaminen on työtäni ja vaikka siellä ollaan periaatteessa läsnä 24/7, haluan ottaa siitä myös lomaa.” 

Paradoksaalista onkin, että ihmiset haluavat tietää juuri siitä somen ulkopuolisesta elämästä ja samaan aikaan kyseenalaistetaan: onko kaikki jaettava?

Aitouden lisäksi tuumailimme keskustelua, jota seuraajien kanssa käydään. Jenni käyttää paljon työaikaa mahtaviin keskusteluihin seuraajiensa kanssa. Kun hän tarttui kriittiseen kommenttiin aitoudesta, siitä seurasi laaja ja analysoiva keskustelu, jonka päätteeksi alkuperäisen kommentin lähettäjä muutti mielipidettään. Asioita avaamalla, kommentoija oivalsikin mistä oli ollut kyse. Usein bloggaaja kohtaakin someraivoa väärinymmärrysten kautta. ”Somessa loukkaannutaan usein omalle tulkinnalle. Rivien väleihin lisätään omia päätelmiä, äänensävy ja unohdetaan kysyä mitä tarkoitit? Moni hermostuu ennen kuin on edes lukenut otsikkoa pidemmälle.” Jenni toivoisikin, että luettaisiin koko juttu, eikä takerruttaisi yhteen lauseeseen tai sanavalintaan. Toisaalta joskus ajatus on kristallin kirkkaana omassa päässä, mutta oman idean välittäminen muille tekstin kautta ei onnistukaan tai jokin olennainen näkökulma unohtuu lopullisesta jutusta. Silti hän toivoisi ennemmin keskustelua ja tarkennuksia kuin välitöntä hyökkäystä.

Mutta hyökkäätkö itse, Jenni?

”Olen temperamenttinen ja paras strategia ärsyyntyessä olisi, jos voisin nukkua yön yli. Toisinaan kirjoitan vastauksen ensin Word-dokumenttiin ja luen sen seuraavana aamuna. Usein lopullinen vastaus onkin paljon ”pehmeämpi”. Somessa on kuitenkin oltava hereillä koko ajan. Mikäli kiivaana käyvää keskustelua ei kommentoi heti, asia saattaa paisua skandaaliksi sillä välin, kun itse jäi hengittelemään ja harkitsemaan sanojaan. Kun ei ole aikaa miettiä rauhassa omaa vastausta, on joskus haastavaa pysyä rauhallisena, varsinkin jos kommentit menevät henkilökohtaisuuksiin” 

Voisimmeko lisätä empatiakykyä nostamalla raivoajat ja kiusaajat jalustalle? Jos jokainen saisi huomiota ja vääristyneet käsitykset avattaisiin, maailma olisi varmasti parempi paikka. Me Jennin kanssa kuitenkin toivotaan, että somekiusaajat herättelisivät empatiakykyään ja raivoajat nukkuisivat yön yli.

Jenni uskoo, että uteliaisuus on osa ihmisen perusluonnetta ja siksi hän ei usko ihmisten kiinnostuksen muiden elämää kohtaa koskaan katoavan. Työ tekee osasta hänen elämäänsä vapaata riistaa keskustelulle. Täten ei auta kuin yrittää parhaansa ja taiteilla ristiriitaistenkin toiveiden ja vaatimusten aallokossa. ”Usein tuntuu, että on mahdotonta vastata siihen mitä odotetaan. Pitäisi olla virheetön ja samaan aikaan inhimillinen virheineen kaikkineen – virheet saisivat kuitenkin olla vain tietynlaisia. Pitää olla oma itsensä, mutta se oma persoona ei kuitenkaan saisi ärsyttää. Toisaalta, ihan kaikkia on mahdotonta miellyttää ja eri asiat ovat eri ihmisille ärsyttäviä.”

Rotosen muistivihko on täynnä juttuideoita, joten saamme varmasti nauttia vielä toisen vuosikymmenen Pupulandian tarinoita. Olen melko varma, että lähdettyäni Jenni heitti vaatteet taas nurkkaan ja jatkoi töitä alusvaatteillaan. Siinä teille kerrassaan aito mielikuva, aidosta ihmisestä.  

10