Tietoa mainostajalle ›

kirjallisuus

KÖÖKKI – KANTARELLITÄYTTEISET LETUT

Äskettäin aloitimme sarjan jossa Kai ja Kaisu kokkaa. Nimeksi muodostui Köökki ja itsekkäistä syistä sarjan toisessa osassa kokkaillaan kirjasta jossa itse olen toisena tekijänä.

Huomasin myös viimeeksi erittäin vaivalloiseksi kopioida reseptejä kirjasta, joten tästä eteenpäin saatte tyytyä kuvaan reseptistä, jos se vain on mahdollista. Jos aikaa voi säästää, sen teen. Jatkossa yritän ottaa kuvan suoraan..

Kyseessä on Suomi 100 -juhlateos, Juuli Hakkaraisen ja allekirjoittaneen Modernia Maakuntaruokaa. Liki kolmesataa sivuinen opus pitää sisällään Juulin huikeita reseptejä ja niitä on kirjassa yli yhdeksänkymmentä. Me tartuimme kuvauksissa maistamiini kantarellilettuihin, koska kaappiini oli ilmestynyt ex-anopin tuomana litroittain kantarelleja.

Ensinnäkin: alkuperäinen ohje on nimenomaan muurikkaletuille, mutta me paistoimme nämä ihan kotikeittiössä pannulla. Lettutaikina on huippu! Korvasimme ohrajauhot speltillä, koska niitä oli kaapissa. Maku pysynee about samassa, koostumus ainakin. Täytteeseen tulee aika tuhdisti timjamia ja minä pidin siitä. Kai tuumaili, että vähempikin riittäisi, peitti kuulemma liikaa kantarellin makua. Itse pidin tätä juuri modernina asiana. Koska me nautimme rasvasta, teimme vielä erikseen soosin letuille creme fraichesta. Lisäsimme joukkoon perinteisesti sitruunaa, suolaa ja pippuria.

Modernia maakuntaruokaa on ylistys suomalaiselle ruoalle ja se mukailee satokauden kiertoa. Kirjaan on tallennettu suomalaisuuden ydintä ja sieltä löytyy ruokakuvien lisäksi tallentamiani otoksia Suomesta ja suomalaisista. Teos joka ehdottomasti pitää saada ja säästää jälkipolville. Teos josta ehdottomasti pitää kokkailla, jotta emme unohda mistä olemme tulleet, emmekä sitä millaisia meistä on tullut. Onhan kyseessä modernia maakuntaruokaa.

 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

0

KÖÖKKI – MAAPÄHKINÄ-LEHTIKAALINUUDELIT

Kaisun ja Kain köökissä.

Nyt alkaa sarja jossa Kaisu ja Kai kokkaa. Meikällä on tuhottomasti keittokirjoja. Rakastan niitä, mutta hävettävän harvoin kokkaan niistä. Nyt mulla on mies joka tykkää syödä ja on myös kiinnostunut ruoasta, aivan kuten minä. Kappas.

Nopeasti meille muodostui idis testata reseptejä ja kertoa tulokset sekä resepti teille. Tänään vuorossa on Viola Virtamon upouusi Vege Budjetilla ja reseptinä raikkaat maapähkinä-lehtikaalinuudelit. Taka-ajatuksena on saada teidät ihastumaan keittokirjoihin (eli ostamaan niitä) ja kokkaamaan enemmän! Itse koen tärkeänä tukea printtipisnestä ja mikään ei yksinkertaisesti voita uuden kirjan tuoksua.

____

1-2 annosta
20min
Gluteeniton

Maapähkinäkastike:
3rkl maapähkinävoita (sokeroimatonta)
1 rkl seesamiöljyä
1,5 rkl soijakastiketta
1-2tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 valkosipulin kynsi
6-5rkl vettä

50g lehtikaalia
1rkl rypsiöljyä
suolaa
n. 10cm pala kurkkua
160-200g täysjyvänuudeleita (halutessasi gluteenittomia)

 

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään kulhossa tasaiseksi. Leikkaa lehtikaalista paksu lehtiruoti pois ja leikkaa lehdet paloiksi.
Paista kuumalla pannulla öljyssä, kunnes kaali on rapeaa ja hieman reunoilta ruskistunut.
Mausta reilulla ripauksella suolaa. Siivuta kurkku mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.
Kypsennä nuudelit, siivilöi. Sekoita nuudelit ja kastike keskenään ja viimeistele annos rapealla lehtikaalilla ja kurkkusiivuilla.
Nauti heti!

____

Ruoka oli helppo valmistaa (kuulemma, leivoin kun Kai teki tätä). Ruoka oli hyvää! Meillä oli määrällisesti ehkä hieman enemmän nuudeleita kuin ohjeessa, joten kastiketta olisi voinut olla hieman enemmän. Tuoreet kurkkuviipaleet toivat ihanan tvistin ja lehtikaali oli helppoa valmistaa, vaikka olen aina pelännyt, että poltan sen heti. Turha pelko! Kunhan on valppaana.

Violan kirja on täynnä helppoja reseptejä ja kuvat ovat ilo silmälle. Me tullaan kokkaamaan kirjasta tulevaisuudessa aivan varmasti muitakin reseptejä.

 

 

TallennaTallenna

TallennaTallennaTallennaTallenna

7

KERRO MINULLE JOTAIN HYVÄÄ

 

Oletko jo ahminut miljoonia myydyn Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää? Tästä opuksesta on tehty jo aikaa sitten elokuvakin, mutta minä kajosin kirjaan vasta nyt.

Jos nyt päätät ryhtyä toimeen, niin sinua odottaa laadukas chicklitti. Se vei minut ja ilmeisesti monet muutkin mukanaan. Liki viisisataa sivuinen romaani kertoo nuoresta Lou Clarkista, joka ajautuu reilu kolmekymppisen komean neliraajahalvaantuneen miehen avustajaksi.

Itkin silmät päästäni viimeiset sata sivua, vahva suositus siis, sen enempää spoilaamatta! Olen nyt päässyt lukemisen makuun ja se on ihanaa! Kävin tänään pyörähtämässä kirjakaupassa ja nappasin mukaani kolme uutta kirjaa. Viikonloppuna mökillä aion avata ikisuosikkini the one and only Anna-Leena Härkösen uusimman; Valomerkki.

Tykkään kevyestä, mutta koukuttavasta kirjallisuudesta. Seuraavaksi jonossa on Miki Liukkosen O, Donna Tarttin Tikli ja Liane Moriartyn Nainen joka unohti. Liukkosen ja Tarttin teokset ovat varmasti kaukana kevyestä chicklitistä, ne tuntuu silti järkälemäisestä koostaan huolimatta houkuttavan minua. Saatan silti raportoida niistä vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Älkäätten siis pidätelkö hengitystä!

Oletko lukenut kesällä jonkun ihanan kirjan joka nauratti ja liikutti? Vinkkaa! <3

0

PAIKKANI YHTEISÖSSÄ

Pienessä kylässä olet outo ulkopuolinen tai täysillä inessä skenessä. Tällaisen mielikuvan sain vietettyäni vapaaehtoistyöpäivää Lapinjärven kirjastolla. Koen tulevani kaikkien kanssa toimeen, mutta haluanko elää kylässä jossa kaikki tuntevat kaikki ja usein vielä tietävät toistensa asiat?

Ennen Lapinjärvelle tuloa minulla oli käsitystä ajatuksistani ja ne osoittautuivat oikeiksi; en ole yhteisöihminen. Haalin lähelleni ihmisiä joista pidän ja tekemistä josta pidän. Olen maailman huonoin osallistumaan vanhempainiltoihin tai tarjoamaan auttavaa kättäni talkoissa. En pidä yhteisöistä. Pidän omasta yksiköstäni ja sinne valikoiduista tyypeistä. Läheisilleni voin sanoa suoraan, huonona päivänä kauppajonossa en jaksa sosialisoida.

Yhteisötoiminta tekee minusta välittömästi introvertin. Haluan mahdollisimman kauas ja nopeasti. Luulen kuitenkin, että pieni kylä jossa yhteisö ei pelaa yhteen hiileen, on pian entinen pitäjä. Kuntaliitoksissa ynnä muissa muuten jäädään jalkoihin, eikä uusia ihmisiä saada kylään jollei se ole elinvoimainen. Ihmiset ja heidän yhteisöhankkeensa tekevät kylistä elinvoimaisia. Näin on toki isommissakin kaupungeissa, mutta paine osallistua ja olla aktiivinen ei kohdistu joka toiseen asukkaaseen. Minun on siis parempi pysyä kaupungissa, täten voin vain nauttia toisten aktiivisuudesta.

Aktiiviset yhteisöt varmasti pelastavat monia. Suurella osalla on sisällään tarve tehdä ja touhuta muiden kanssa. Ihmiset joilla ei ole ystäviä tai perhettä, saavat varmasti yhteisöstä oman perheen. Onneksi siis meistä ihmisistä on moneksi ja toivottavasti mahdollisimman moni löytää paikkansa.

Lapinjärven kirjastossa pääsee osaksi yhteisöä nopeasti. Samassa talossa toimii kaikille vapaa työhuonetila, jolla on oma emäntä. Kirjastosta löytyy tällä hetkellä myös Verner Thoménin näyttely. Lapinjärvellä paljon maalannut taiteilija oli Helene Schjerfbeckin oppipoikia. Kirjaston henkilökunnan kanssa pääsee myös keskustelemaan varmasti asiasta kuin asiasta, kunhan vain avaa suunsa. He vastaanottivat minut halaten ja juttelu siirtyi siitä sulavasti Suomen sisällissodan kauheuksiin. Vanhainkodin ruokalassa seurasin kuinka puolitutut juttelivat uusista asumisjärjestelyistä. Tammiset ja Haloset ovat hänen seinänaapureitaan, vastapuoli toki tiesi keistä on kyse ja millaisia persoonia perheistä löytyy.

Ulkopuoliselle tiiviit yhteydet ovat toisinaan myös harvinaista luksusta. Gilmoren tytöt -henkinen toiminta on ainakin täällä totta. Kun et saa jotain kiinni puhelimella, joku on hänet juuri nähnyt ja voit juosta perään!

0
1 2 3 11