Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

koti

KIND FOR DOGS – Parasta Simolle

Mitä tulee eläinten tarvikkeiden valitsemiseen, en halua romua. Vaadin arjessa itselleni kestävyyttä, puhtaita materiaaleja ja kauneutta. Simo ei ansaitse yhtään vähempää.

Olen ihminen, joka ei kestä rumia asioita ympärillään – Simon tarvikkeiden piti sopia meidän kotiin ja niiden piti sen lisäksi olla laadukkaita. Pienen tutkimisen jälkeen Suomesta löytyi kuin löytyikin brändi, joka kestää katsetta ja sai minut huokailemaan onnesta. Kind For Dogs yhdistää luonnonmateriaalit tyylikkääseen, pohjoismaiseen tyyliin. Olin myyty.

Meille valikoitui monista ihanista vaihtoehdoista (niin ajatelkaa, monia ihania vaihtoehtoja) villainen Nokoset-peti. Simon nenukki on ahdas ja täten herra kuorsaa öisin. Minä nukun kuin tukki, mutta Kai on ottanut käyttöönsä korvatulpat. Totesimme empiirisen tutkimuksen jälkeen, että Simoliino kuorsaa kun on huonossa asennossa. Hänen ensipetinsä on reunallinen versio ja Simo toki sijoittaa yöllä useasti kaulansa reunalle, hankaloittaen näin hengittämistään. Onneksi emme olleet löytäneet Kind For Dogsia ennen koiran saapumista, koska olisin tietysti tilannut reunallisen söpön pesän pennulle. Nyt me päädyimme tasaiseen tyynyyn, jolla Simpukan nukkuma-asento lieventää kuorsaamisen mahdollisuutta.

S-kokoinen peti tulee riittämään hänelle aikuisenakin ja tavallaan tuo on hauska senkin vuoksi, että siinä voi röhnöttää rennosti puolet ruumiista lattialla. Simpura kuopsuttaa ja möyrii petiä usein. Sen sisällä on pallokuitua ja höyheniä, joten sen saakin möyhittyä kuohkeaksi uudelleen ja uudelleen. Villa materiaalina puolestaan pitää huolen siitä, että talvella ei palele ja kesällä on viileää. Pedissä on irroitettava päällinen ja vaaleanharmaa kangas tulee varmasti kaipaamaan villa-pesua kerran jos toisenkin.

Parasta siis Simolle – myös ruokailussa. Pallero syö kupin tyhjäksi noin kolmessa sekunnissa. Oikeasti. Täten ruokailuun sopi erittäin hyvin painavat keraamiset Ole Hyvä -kulhot, jotka pysyy eittämättä paikallaan! Meille tuli M-koko ja se on Simon kokoiselle koiralle passeli. Kupit könöttävät melkein aina esillä, joten oli heti selvää, että niiden on oltava kauniit. Periaatteessa ihmisille valmistettavat kulhot kävisivät tähän tarkoitukseen, mutta syöminen on niin riehakasta, että nautimme kuppien raskaammasta olomuodosta. Ne pysyvät siinä, missä niiden on tarkoituskin olla.

Entäs lenkille sitten? Kasviparkittua nahkaa, konjakin värissä tietenkin. Tyylistä ei tingitä! Eikä laadusta tässäkään tapauksessa. Lenkille mennään tällä hetkellä parin kolmen tunnin välein, eli aika monta kertaa päivässä. Toivottavasti jossain vaiheessa elämää lenkkejä on kolme vuorokaudessa, mutta silti se tekee monta ulkoilua viikossa. Kyllähän nyt välineiden pitää olla ihanat ja toimivat. Juu, valjaat voi jossain kohti tulla kysymykseen, mutta nyt mennään pannalla.

Laatu voi maksaa hieman enemmän kuin romu, mutta kestävyys on omalla tasollaan. Eikä pidä unohtaa sitä tyyliä. En löytänyt kivijaloista, enkä nettikaupoista mitään näin kaunista koirille. Tässäkin asiassa pidän myös siitä, että työ ja matskut on pitkälti suomalaista ja Suomesta. Muuallakin osataan, mutta jos voi tukea suomalaisia yrityksiä – tähtään aina siihen.

Mitäs Simo on mieltä näistä mamman valinnoista? Arvostaa, tietenkin. Hahah!

Kind For Dogsilta puuttuu valikoimistaan vielä kakkapussin pitelijä, se löytyi Italiasta, nahkaisena. Kuten sanoin, Simolle vain parasta.

 

5

TÖNÖ

Odottelemme tarjouksia. Taloprojekti etenee tuskaisen hitaasti – ainakin kun kysyy tällaiselta halki-poikki-pinoon-ihmiseltä.

Koska me emme ole päättäneet rakennusmateriaalia, emmekä tiedä runkoon liittyvää kokonaisuutta, emme voi edistää lupien hakemista. Eli odottelemme tarjouksia.

Koska kumpikaan ei ole rakennusalalta valmistunut, eikä suurta kiinnostuta kattopalkkeihin löydy, olemme muiden ihmisten mielipiteiden varassa. Yksi sanoo yhtä, toinen vannoo toista. Päätämme ja sitten puramme päätöksen.

Muutamia varmoja asioita kuitenkin on. Talon pohja ja malli sekä lämmitysmuoto. Kauhulla odotan, että me maalämpöön päätyneet saamme kuulla, että sitä ei voi syystä tai toisesta toteuttaa meidän kohteeseen. Olen meinaa hyvin tyytyväinen, että tutkimme asiaa ja teimme päätöksen sen suhteen.

Projekti on yhtä aikaa tuskainen ja mukava. Käyttäisin mielelläni päivistäni kaiken työajan kontaktointiin ja asioiden selvittelyyn, mutta en saa tästä rahaa. Koen siis jatkuvasti tuskaa sekä huonoa omaatuntoa, kun en myy valokuvauspalveluitani vaan ajaudun tutkimaan suurelementtejä ja miettimään välipohjan lattiaa.

Haaveilin viime vuonna, että huhtikuussa iskisi kauhakuormaaja maahan. Haaveeksi se muodostuikin. Ylihuomenna on maaliskuu ja vaikka olemme pitkällä, emme tavallaan ole aloittaneet mitään. Maaliskuun aikana meidän on päätettävä materiaali ja toteutustapa. Muuten se on joulu ennen kuin kukaan pääsee tekemään mitään tontille.

Tämä vaatii malttia ja luulen, että juuri tämä vaihe on minulle tuskaisin. Kun asiat alkavat tapahtua ja tulee jotain varmuutta, luotan, että asiat hoituvat. Nyt kaikki tuntuu kovin etäiseltä ja mikään ei ole kovin konkreettista.

Minua saa soitella oikein mieluusti keikoille, jotta saan happea tästä talokuplasta!

3

MATRI LEMPI – kaunein yöpöytä

Kaupallinen yhteistyö

       Kylmän betonin ja tasaisen valkean jälkeen elämääni on hiipinyt lämpöä tuova puu ja materiaalien tuntu. Yöpöytiä etsin tovin jos toisen – kotimaiselta Matrilta löytyi täydelliset.

Kyllästyn nopeasti, joten kun etsin huonekaluja, haaveena on löytää ajaton tuote, jota jaksaisi katsella pitkänkin tovin. Hankinnoissa mietin tulevaa taloamme, heidän on istuttava sinne. Se on oikeastaan tärkein pointti tällä hetkellä. Plussaa on se, että tuotteet sopivat myös tähän väliaikaiseen kotiimme.

2006 rakastin todella paljon puuta. Meillä oli tiikkiä ja puulaatikoita. Tummasta puusta alkoi vähitellen tulla tunkkainen olo ja vähitellen se poistui tavara kerrallaan kotoamme. Maalasin tiikkisen tason (anteeksi) ja laatikot. Raikkaus oli kaivattua, mutta samalla piilotin tekstuurin ja aitouden.

Nykyään puuta käsitellään todella kauniisti. Käsiteltiin varmasti jo silloinkin, mutta vaaleaksi käsiteltyä puu-pintaa löytyy nyt lattioita myöten monelta valmistajalta. Nämä Lempi yöpöydät ovat juurikin siis sitä mitä toivoin löytäväni – puun syyt esillä, raikkaasti käsiteltynä. Puoli metriä korkeat pöydät ovat massiivisaarnia ja puun peittona on valkolakka. Se kestää hyvin, vaikka unohtaisin pyyhkiä teekupin läikähdykset ennen seuraavaa aamua.

Meille ei yksitasoiset yöpöydät riittäisi. Pöydillämme on aina kirjoja, lamppu, silmä- ja juomalasit, sekä puhelin. Kaille olisi pitänyt kyllä löytyä pöytä, jossa on lisänä laatikko. Hänellä on tapana pitää pöydällä myös avaimia ja lompakkoaan. En yhtään tiedä miksi, mutta nyt etsinkin jotain söpöä kulhoa, jonne hän voisi tilpehöörinsä piilottaa. Etsin, koska hän ei ole useista yrityksistäni huolimatta, suostunut säilyttämään lompakkoaan missään muualla. Hahah.

Kaksi tasoa on siis ehdoton plussa ja raikkauden lisäksi rakenne on pehmeä ja kevyt. Lempit ovat kuin meidän makuuhuoneeseen tehdyt; ajattomat, upean käsityön ja suomalaisen suunnittelun jälki sekä puhtaat ja pehmeät muodot ja materiaalit. Ne istuvat tänne ja aivan varmasti tulevaan taloon.

4
Kommentit pois päältä artikkelissa MATRI LEMPI – kaunein yöpöytä

IRTI MIELIALALÄÄKKEISTÄ

Reilut kaksi vuotta sitten kymmenen milligrammaa Escitalopramia nosti minut suosta, jonne olin jumiutunut. Olin itkuinen, alati uupunut, hermostunut, ahdistunut ja näin kaiken negatiivisten lasien läpi. Tiesin koko ajan, että se en ollut minä. Jotain oli pielessä, mutta ajattelin sen menevän ohi itsestään – vaan se ei mennyt.

En nähnyt oikein missään mitään positiivista ja kun alkoi tuntua siltä, että oli kova työ selvitä tavallisesta arjesta, terapeuttini puuttui asiaan. Keskivaikea masennus on tänä päivänä varmasti monen sairaskertomuksessa. Niin minunkin – ja se on hienoa. Se, että se paikannettiin hyvissä ajoin. Se, että olin jo avun piirissä. Se, että nyt pystyin hyväksymään sen, ettei henkinen ja fyysinen paha olo ollut normaalia.

Siihen asti olin ollut mielestäni ihminen joka ei masennu. Koska näen aina asian positiiviset puolet. Koska näen aina hyvää ihmisissä, koska olen hemmetin empaattinen. Vaan enpä tajunnut, että samaan aikaan koin suurta surua, olin käsittämättömän vaativa itselleni, tein yksin rankoista aiheista kertovia projekteja ja olin läpikäynyt isoja elämänmuutoksia. Aloin väsyä. Huomaamattani aloin muuttua ja painua alas. En puhunut, en jakanut. Ajattelin olevani huono, paska ihminen jota kukaan ei halua, eikä kukaan kaipaa. Haukuin itseäni päiväkirjaan, kirjoitin kaikki epäonnistumiset ja soimasin huonouttani. Vasta vuosia jälkeenpäin tajusin, että syötin itselleni pahaa oloa uskottelemalla näin päiväkirjan sivuille.

Siihen asti olin ollut ihminen, joka ei koskaan tulisi syömään masennuslääkkeitä.
Syitä oli kaksi: en halunnut sivuvaikutuksia (kuten sairaalloinen lihominen), enkä ymmärtänyt kuinka niistä lopulta päästään eroon.

Olin ennen lääkkeiden aloitusta käynyt terapiassa puolisen vuotta ja luotin lääkäriini. Hän vakuutti, että kenenkään ei tarvitse lihota lääkkeen vuoksi – sitten vaihdetaan lääkettä. Hän vakuutti, että 10mg määrällä sivuvaikutukset tuskin olisivat suuria ja jos olisivat – sitten vaihdetaan lääkettä. Lopuksi hän selitti miten lääkkeestä pääsee eroon.

Olen parhaillaan syönyt puolikasta annosta kolmen viikon ajan. Muuton jälkeen rutiinit muuttuivat hieman ja unohtelin joulukuun läpi lääkettä alvariinsa, joten tavallaan olen ollut puolikkaalla annoksella jo viitisen viikkoa. Mielialalääkkeestä pääsee eroon porrastetusti. Vähennetään siis määrää pikkuhiljaa, omaan tahtiin. Olen syönyt lääkettä vasta kaksi vuotta. Kyllä, se on vähän aikaa. Olen myös syönyt todella pientä annosta. Joten luopumisen ei pitäisi olla kovin haastavaa.

Koko prosessi on kuitenkin haastava juurikin henkisesti, minimaalinen pahoinvointi sivuvaikutuksena ei ole mitään. Tuo pieni määrä lääkettä nosti minut sieltä suosta. En saanut sivuvaikutuksia (sitä pikkuista pahoinvointia lukuunottamatta) ja neljän viikon jälkeen aloin olla oma itseni – eli normaali. Lääke kavensi ahdistusta valtavasti, poisti itkuisuuden, mutta olen kuitenkin saanut olla tunteva ihminen. Liikutun, nauran, panikoin. Nyt siis pelkään samaa kuin alussa.. Tiedän, että lääkkeestä pääsee eroon, mutta mitä se vie mukanaan?

Terapia on ollut koko tämän ajan viikoittainen apuni ja olen oppinut itsestäni paljon. Koen kaiken kuitenkin kovin fyysisesti. Ihastumiset, pelot, jännitykset, surut.. Ahdistus tuntuu fyysisesti palana kurkussa ja kivenä rinnan päällä. Vaikka olen työstänyt asioita ja hengitellyt mindfulnessissa – en ole aivan varman pystynkö olemaan ilman lääkettä.

Miksi sitten olen keskellä prosessia, jonka päätepysäkkinä on lääkkeettömyys? Koska aika tuntuu oikealta. Jokin osa uskoo siihen, mitä minulle aluksi sanottiin. Lääke nostaa sinut syvyyksistä, aivot alkavat taas pitämään normaalia normaalina ja lopulta huijaus toimii niin hyvin, että lääkettä ei enää tarvita.

Olen voinut pitkään todella hyvin. Uskon, että pärjään ilman lääkettä. Kun nyt tunnen ahdistusta, jännitystä ja itku tulee helpommin. Minun on muistettava, että isoilla tunteilla reagoiminen on osa minua – on aina ollut. Olen tunteellinen ihminen. Isot reaktiot eivät tarkoita sitä, että en huomenna selviä arjesta. Masennus ja tunteellisuus ovat kaksi eri asiaa. Aivan varmasti lääkkeetön elämää tulee olemaan tunteiden vuoristorataa, mutta se on minua. Se on se ihan oikea normaali, kun tunneskaalojen kärkiä ei ole Escitalopram hionut.

Pelkään hirmuisesti luopua lääkkeestä, koska ne toimivat juuri niin kuin pitää. Olen myös pitänyt tästä hieman suppeammasta tunneskaalasta, elämä on ollut jokseenkin helpompaa. Mutta on aika kokeilla seisoa taas omilla jaloilla, kaikkine tunteineen. Keskivaikea masennus on vähän kuin pyörtyminen. Kun olet kerran pyörtynyt pää kolisten lattialle, osaat seuraavalla kerralla mennä heti alas istumaan, kun päässä alkaa huipata. Olen kerran jumiutunut alavireeseen masennukseni kanssa ja kokenut kuinka lääkkeistä oli apua juuri minulle. Uskon, että tulevaisuudessa kuuntelen itseäni herkemmin ja tunnistan mahdolliset oireet aiemmin. Mikäli jumiudun suohon, en pelkää hakea apua ajoissa.

 

Ps. Vaativuus on piirre persoonassani, josta en tule koskaan pääsemään lopullisesti eroon. Maalasin kuvassa olevan taulun olohuoneeseen ja häpeän sitä. Jos se olisi jonkun toisen, oikean taidemaalarin tekemä – ihastelisin sitä eittämättä. Mutta se on minun raapustus, eikä se ole koskaan täydellinen. Se kuitenkin saa jäädä tuohon, ainakin hetkeksi. Kiitos terapian ja lukuisien kirjojen, jotka jankuttavat uskomaan itseensä.

28
1 2 3 26