Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

kulttuuri ja taide

PULLO CAVAA & AURINKOA

Teatteriesityksiä on ympäri vuoden, ympäri maailmaa, jatkuvasti. Teatteri on lähestulkoon aina hieno kokemus, mutta jotenkin sitä odottaa keski-ikää, jolloin teatterista tulee osa elämää. Kultturelli viisikymppinen, joka harrastaa teatterissa käyntiä kerran kuussa. Kuka myöntää ajattelevansa samoin?

Haluan muuttaa tämän ajattelutavan välittömästi! Olimme eilen katsomassa Helsingin kaupungin teatterilla komedian Pullo cavaa ja aurinkoa, jossa sopivasti aiheena on eläköityvät naiset. Juuri ne, joilla on rajattomasti aikaa taiteelle ja kulttuurille.

Otin seurakseni äitini (kohta eläköityvä kultturelli), joka puolestaan tarjosi meille cavat ennen esitystä. Kun äitini koki samaistumista, minä tuumailin ajan menevän niin nopeasti, että ihan kohta minäkin voin samaistua tähän täysillä. Sali oli tupaten täynnä ja tunnelma oli katossa! Ihmiset taputtivat loistaville letkautuksille kesken shown ja näyttelijöilläkin oli muutamia repeämisen hetkiä.

Tarina on toki hullu ja mukaansa tempaava. Rouvat ovat matkalla Portugalissa, teemana on rahahuolet ja tulevat elämän viimeiset hetket. He ratkovat omien dementoituneiden vanhempiensa ongelmia ja tuumailevat eksien kohtaloita. Ilman draama ja sekoilua ei toki show olisi mitään.

Komedia on parasta elämässä! En muista, olenko koskaan käynyt katsomassa draamaa teatterissa. Haluaisin tämänkin erheen korjata piakkoin, mutta samalla mietin millainen kokemus se oikein olisi. Nauraminen on ollut aina osana minun teatterikokemuksia. Eilen sain nauraa alusta loppuun, vaikka välillä pohdittiinkin vakavasti elämän rajallisuutta.

Näytelmän päärooleissa ovat ehdat teatterintekijät – Eija Vilpas, Heidi Herala, Jaana Saarinen ja Aino Seppo. Jokaisen naisen persoona ja suoritus on loistokas, mutta sydämeeni tanssi eilen Eija Vilpas ja Aino Seppo. Yksinkertaisesti heidät roolit olivat osuvimmat ja uskottavimmat. Näiden neljän naisen ystävyys on sellaista johon itse haluan tähdätä. Hulvatonta ja suoraa, loppuelämän cast!

Pullo cavaa ja aurinkoa pyörii vielä vuoden loppuun Helsingin kaupungin teatterilla. Ota oma mammasi tai ystäväporukkasi kainaloon ja nauttikaa pari tuntia hupsuista rouvista.

4

IHAN SOMESSA

Huomasin pyöritteleväni sosiaalista mediaa koskevia kysymyksiä, vaikuttajien näkökulmasta usein mielessäni. Kun joku asia jää rullaamaan pääkoppaani, olen todennut, että paras ratkaisu on selvittää kysymyksiin vastaukset. Syntyi idea projektista ”Ihan somessa”, jonka artikkelit julkaisen suoraan täällä.

Aion istua alas vaikuttajien kanssa ja pohtia, että mistä tässä kaikessa on kyse. Mukaan on lähtenyt ihanasti ihmisiä niin blogi- Instagram-, kuin tubemaailmastakin. Jokaisen kanssa tuumaillaan somea heille luontevasta kulmasta, mutta minua kiinnostaa etenkin se mitä jää ulkopuolelle ja miksi.  Pohditaan somen tulevaisuutta ja parannetaan siinä ohessa maailmaa.

Somepersoonille on tänä päivänä melkoisesti valtaa vaikuttaa ihmisiin, mutta maailma on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Ensimmäisessä osiossa juttelin Pupulandia-blogin Jenni Rotosen kanssa aitoudesta.

Koska olen valokuvaaja ennen kaikkea, haluan kuvata jokaisesta myös ihanat kuvat. Pääsette kurkkimaan niiden kautta hieman kulissien taakse, kun menen kameran kanssa heidän koteihin ja tallennan hetket arkisuutta korostaen.

En malta odottaa, että pääsen jakamaan teille tarinoita ja pohdintoja eri kanavien somestaroista. Ensimmäinen stoori tulossa pian!

 

3
Kommentit pois päältä artikkelissa IHAN SOMESSA

FS 2018

FS 2018

Käärmeen sisällä – Ruusut

Tovi siinä meni, kuten Reginankin kanssa aikoinaan. Ruusuissa on jotain samaa kuin entisaikojen Reginassa ja Ringan äänessä ja tavassa käyttää sitä, paljon Iisaa (Reginan solisti).

Ruusut ei ole sitä tavallisinta pop-musiikkia. Se ei toki minua pelota pois, päinvastoin. Nyt tässä meni vain hetki. Ei ollut intohimoa salamana, vaan hitaasti kypsymistä ja ihastumista.

Ruusut luo hienon maailman, jonne kannattaa sukeltaa ja jolle kannattaa antaa aikaa.

 

Olis hyvä jos et sanoiskaan
Paljon mitään muutakaan
Eihän sulla oo suutakaan

 

0
Kommentit pois päältä artikkelissa FS 2018

ASAVI CERAMICS – ajatuksia Anni Paunilan kanssa

”Keraamikolla on yhteys tuotteeseen ja se välittyy ostajalle.” 

 

Riihimäellä, keraamikon työhuoneella tuoksui tutulta. Kuivan saven pölyä oli ilmassa, tasoilla ja lattialla. Hyllyt pursusivat muoteista, tuotteita oli rullakossa kuivumassa, uunista nostettiin pöydälle lämpimiä lautasia ja toinen rullakko veti sisälleen valmiita töitä kulhoista taideteoksiin. Aivan kuten keramiikkakurssillani viime keväänä.

Anni Paunila on keraamikko, joka tuli minun tietoisuuteni isosta teekupista. Tre-kauppa jälleenmyy muun muassa Paunilan 3,5 desin teekuppia, josta tuli melko nopeasti lempimukini. Paunila tekee kuitenkin paljon muutakin.

Sukelsimme Annin kanssa keramiikan maailmaan ja mietimme – miksi juuri nyt kaikki hamuamat koteihinsa kotimaista keramiikkaa.

 

 

”Meistä jää jäljelle vain keramiikkaa.
Tuli tekee savesta ikuista, kiveä joka ei maadu.”

 

Olen kerännyt sarjoja. Olen saanut lahjaksi sarjoja. Joinain jouluina paketista on nostettu kuusi mukia, kuusi lautasta. Arabiaa. Katan pöydän useammalle kuin kuudelle ihmiselle ehkä kerran vuodessa. Kuka on iskostanut meidän päähän sen, että kaapeissa pitää olla neljä, kuusi tai kahdeksan samanlaista mukia, lasia tai lautasta? Rakastan astioita, mutta onko minulla aivan pakko olla kuusi samanlaista?

Huomasin kyllästyväni ja kyllästyminen tuli ilmoille samoihin aikoihin, kun studio keramiikka alkoi yleistyä design puodeissa. Kotimaisia tekijöitä alettiin nostaa esiin ja valikoimat monipuolistuivat. Kenties keraamikot oppivat markkinoimaan, kenties trendi tuli maailmalta. Kenties ihmisille tuli tarve poiketa valtavirrasta.

”Ihmisillä on primitiivisiä tarpeita tässä kulutusjuhlan keskellä. Tulee tarve kestävyydelle.”

 

Maailman meno on siis ajanut meidät tähän – alkukantaisuuden äärelle. Haluamme yksilöllisiä tavaroita, jotka kestävät. Toki Arabiat kestävät samalla tavalla, toisinaan jopa paremmin, mutta yksilöllisyyttä niistä ei juuri löydy. Kun ostan keramiikkaa, kulhot ovat juurikin yksilöitä ja niistä huokuu rakkaus. Ostan yhden mukin Paunilalta, toisen Johanna Ojaselta. Mukeissa näkyy kädenjälki, se jonka teollisuus on huolella tuotteistaan poistanut.

”Tuotteista tulee tunteettomia esineitä, joita ei kukaan kaipaa.” 

 

 

Suomessa ei ole samanlaista keramiikan historiaa, kuten Ruotsissa ja vaikka Tanskassa. Täällä ei ole siemailtu 1800-luvulla posliinikupeista, ylellinen posliinihistoria uupuu. Paunila on opiskellut Taikissa linjalla jota ei enää ole. Häntä harmittaa, että vanhat perinteet ovat uusien tekniikoiden myötä unohdettu ja koulutuksissa ei enää opeteta samoja asioita kuin hänelle. Keramiikka on ennen kaikkea tekniikkalaji. Toisinaan juuri se tulee luovuuden tielle.

Keramiikka ja etenkin lasittaminen on kemiaa. Miten värit ja savi reagoi keskenään – yllättää toisinaan vanhankin tekijän. Joskus yllätykset ovat pettymyksiä, toisinaan on vahingossa luonut jotain mielentöntä. Keramiikkataide ja veistokset nostavat myös päätään Suomessa. Paunila onkin työstänyt isoja teoksia haluttujen käyttötavaroiden rinnalla jo tovin.

Kun pyörin Riihimäellä Paunilan työhuoneella, pystyin kuvittelemaan kuinka aika juoksisi varkain käsien ollessa savessa. Kuinka ajatukset pyörisivät muovattavan materiaalin ympärillä ja muu maailma poistuisi päästäni.

 

”Kermiikkaa on tehty 10 000 vuotta. Se on osa ihmistä ja meillä on suorastaan geneettinen tarve työntää kädet saveen. Se on terapeuttista ja pyhää.”

 

Anni työstää keramiikkaa kuuden lapsen kasvattamisen ohella ja on mukana monenlaisessa. Kursseja, tilaustöitä, ravintola-astioita, pientuotantoa, omia taiteellisia töitä.. Hän on tehnyt 2000-luvun alussa kuppeja joissa oli värillinen sisus, ollut edellä aikaansa monessa ja nyt hänen 3,5 desilitran mukit ovat koko ajan loppu.

Annilla, mutta myös monilla muilla keraamikoilla menee lujaa ja siitä olen varsin onnellinen. Käsintekemistä on syytäkin arvostaa. Paunila dreijaa ison kulhon hetkessä, mutta siihen vaaditaan vuosien treenaus ja märkä savikulho on prosessin alku. Vasta monta vaihetta ja päivää myöhemmin sen saattaa asiakas asettaa pöydälleen.

 

Annin löytää Instagrammista ja häneen voi olla yhteydessä, mikäli mielii oppia keramiikan saloja tai himoitsee hänen tuotteitaan. Toki voit myös metsästää TRE:stä Mikonkadulta (Helsinki) isoja kuppeja, saatat hyvällä tuurilla ehtiä nappaamaan omasi.

7
1 2 3 21