kulttuuri ja taide

MODERNIA MAAKUNTARUOKAA

 

Tällä viikolla juhlin julkkareita, oikein kaksi kertaa. Tiistaina julkaistiin Modernia Maakuntaruokaa ja torstaina Eat Cake! Olen ihastellut sen jälkeen pöydälläni olevaa maljakkoa jossa sojottaa värikäs leikkokukkien lajitelma.

Modernia Maakuntaruokaa oli pitkä, mutta antoisa projekti. Ollaan reissattu maakunnissa, kuvattu ruokaa kallioilla tuulen tuivertaessa, lennetty Lappiin könöttämään porojen keskelle. Kiroiltu, naurettu, laulettu! Matkassa oli muutama tuskan taival, mutta aina ne on selätetty ja tiesimme koko ajan, että tästä tulee jotain suurta ja upeaa!

Modernia Maakuntaruokaa on läpileikkaus Suomen luontoa, suomalaisia ja etenkin suomalaista ruokaa. Kirjan 95 reseptiä ovat herkullisia ja kauniilla tavalla uudistettuja. Niiden, sekä ruokakuvausten stailauksesta vastasi projektin myötä ystäväkseni muovautunut, Juuli Hakkarainen. Olen syönyt vuoden ajan Juulin keitoksia ja on aivan pakko kaavailla uusia yhteisiä projekteja, en pärjää ilman hänen kokkailujaan!

Ja niin.. Siitä kirjasta tuli sitä mitä kaavailtiin: kerrassaan upea. Se noudattaa satokauden kulkua, lipuu keväästä kevääseen. Yhdeksäntoista maakuntaa, liki kolmesataa sivua herkullisia maisemia, mielettömiä ihmisiä ja maukasta ruokaa!

Maakuntien menuja voi sekoitella, kenties kulkea ruoan kautta Etelä-Karjalaan isovanhempien luokse. Tarjota helsinkiläisille ystävilleen kotikuntansa safkaa. Olen yhtä mieltä Juulin kanssa siitä, että nyt on viimeinen hetki pelastaa maakuntien herkut. Juuli on fressannut vanhoja hittejä ja tuonut ne tähän päivään yrttien ja mausteiden myötä. Kirjassa on varmasti jokaiselle jotakin ja reseptit ovat helppoja. Ei outoja valmistusvälineitä ja jokaisen voi loihtia yksiönkin keittiössä.

Kirja on osa Suomi 100 -prokkista ja tämä onkin oiva, ajaton opus juhlavuoden kunniaksi.

Tällä hetkellä kirjan voi tilata TÄÄLTÄ.

7

PÖYTÄ YHDELLE

tableforone

”Länsimaita riivaa yksinäisyysepidemia. Yksinäisyys sairastuttaa ja on täten kansanterveysriski, josta koituu yhteiskunnalle huomattavat menetykset. Yksinäisyys tappaa enemmän ihmisiä kuin ylipaino. Pahimmillaan yksinäisyys tuhoaa sekä psyykkisen että fyysisen mielenterveyden, aiheuttaa työkyvyn menetyksen, tärvelee perhesuhteet ja johtaa itsetuhoon.”

Laura Honkasalo kirjoittaa yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta. Kirja lähtee liikkeelle melko pelottavista lauseista ja laittaa heti alkuunsa todella ajattelemaan yksinäisyyttä monelta kantilta.

Tartuin Honkasalon teokseen, koska aihe on ollut jo vuosia minulle ajankohtainen. Asuin yksin ensimmäistä kertaa elämässäni 28-vuotiaana, sen lisäksi olen herkkä tuntemaan ulkopuolisuuden tunnetta ja vaikka nautin yksinolosta, yksinäisyyden tunne on kamala. Kirja pohjautuu Lauran tutkimustietoihin, mutta myös hänen henkilökohtaisiin kokemuksiin aina lapsuudesta, avioeron kautta nykyhetkeen.

Kirja jättää pois nuorten syrjäytymisen ja vanhusten yksinäisyyden ja lähes puolet kirjasta keskittyy juurikin sinkkuudesta johtuvaan yksinäisyyteen, joka toki oli erittäin mielenkiintoista luettavaa. Honkasalo pohtii paljon muun muassa sitä millaista sinkkuna olo nyky-yhteiskunnassa on.

”Moni ei kaipaa yksin eläessä pelkkiä panoja tai seksuaalista hellyyttä, vaan jokapäiväistä koskettamista. Television katsomista oman rakkaan kainalossa, halauksia töihin lähtiessä, selänpesua tai paijaamista. —- Sinkkuuteen kytkeytyvää yksinäisyyttä ei voi ymmärtää, jollei sitä ole kokenut. Moni pariutunut unohtaa yksinäisyyden sen sileän tien, kun löytää kumppanin. Se, joka on yksinäinen parittomuuden takia, joutuu kohtaamaan oman pimeät puolensa eri tavalla kuin se, jolla riittää aina seuraa, seurustelukumppaneita ja seksiä.”

Olemme sinkkutovereitteni kanssa pohtineet paljonkin sitä, auttaako yhden illan jutut vai pahentavatko ne asiaa. Useimmat meistä kaipaavat kosketusta, mutta kun sitä kuukausien koskemattomuuden jälkeen saa, ja se jää vain yhteen iltaan, voi pudotus olla kova. Yhden illan juttuihin voi kuitenkin myös tottua. Se, että toinen huomioi, kehuu kauniiksi, suutelee intohimoisesti, nostaa omantunnonarvoa. Jos ihastusta ei synny, on talteen imetty hyvät fiilikset ja niiden voimin edetään taas muutama kuukausi.

”Sinkkuja neuvotaan innokkaasti, aivan kuin parittomuus olisi sairaus, josta voi parantua tahdonvoimalla. Jotain sairasta sinkuissa usein nähdäänkin: neuvotaan, että ennen kuin rakkaus voi löytyä sinkun pitää tulla sinuiksi itsensä kanssa, täytyy löytää tasapaino ja mielenrauha, nauttia omasta seurasta, siivota luurangot kaapeista ja hämähäkinseitit ullakolta. Miksi parisuhteessa elävät saavat olla rauhassa sekaisin kuin seinäkello, roikkua kiinni traumoissaan, potea läheisriippuvuutta ja paeta omia pimeitä sopukoitaan?”

Aivan. Toitotan aina kanssasinkuille, että jos se iskee, se iskee. Ei ole oikeaa aikaa, eikä edellisestä suhteesta ole pakko parantua. Ihmisen ei tarvitse olla yksin tiettyä ajanjaksoa, ollakseen parempi seuraavassa suhteessa. Jokaisen pitäisi osata olla yksin ja viihtyä omassa seurassaan, selvittää traumansa. Mutta lakiin ei ole kirjoitettu aikarajaa seurustelusuhteiden välille, eikä kaikki tunne oloaan sataprosenttisen onnellisiksi ilman puolisoa.

On erilaisia tapoja olla yksinäinen ja tuntea yksinäisyyttä. Laura kirjoittaa myös Brittiläisestä dokumentista Dreams of a Life, jossa 38-vuotias nainen löytyy kuolleena kodistaan vasta kolme vuotta kuolinhetken jälkeen.

”Joyce istui sohvalla keskellä paketoituja joululahjoja, televisiokin oli vielä päällä. Hän oli sosiaalinen ja pidetty, silti kukaan ei kaivannut häntä kolmeen vuoteen. Dokumentin tekijää kiinnosti Joycen mysteeri. Kävi ilmi, että vaikka Joycella oli laaja kaveripiiri, kukaan ei ollut hänelle niin läheinen, että olisi kaivannut häntä.”

Tätä pohdin toisinaan, huomaisiko kukaan jos katoaisin? Kaipaisiko kukaan? On mielestäni tervettä pohtia sitä, koska toisinaan se ajatus patistaa laittamaan tekstarin siskolle tai sopimaan treffit ystävän kanssa. Minä yritän ja panostan, vaikka se on välillä vaikeaa, kun väsyneenä haluaisi olla vain omassa seurassaan. Toisilla ei ole ketään ja Honkasalo kirjoittaa myös totaaliyksinäisyydestä. Yksinäisiä kehotetaan olemaan sinut itsensä kanssa, epätoivo kun karkottaa kaikki sosiaaliset mahdollisuudet.

”Valitettavasti yksinäisyyden hyväksymiseen liittyy usein katkeruus. Ollaan sitten yksin, kun ei ketään kiinnosta. Ihminen käpertyy itseensä ja hänen on vielä vaikeampi yrittää solmia sosiaalisia suhteita.”

Honkasalo käsittelee somen tuomaa yksinäisyyttä ja kateutta, ulkopuolisuuden tunnetta. Pohditaan suomalaisia jotka eivät harrasta elämänsä aikana kertaakaan seksiä. Sitä miten yksinäisyyteen tottuu, sitä miten yksinäisyys siirtyy geeneissä ja miten yksinäiset vanhemmat kasvattavat huomaamattaan yksinäisiä lapsia. Mitä koulukiusaaminen tekee ihmiselle, miltä tuntuu kun jätetään ja jää yksin.

Laura matkustaa faktojen kautta omiin tunteisiin ja siihen pisteeseen jossa oppi olemaan yksin. Hän kirjoittaa kirjailijan työstä ja siitä kuinka hänestä nykyään tuntuu tärkeältä vain istua yksin kahvilassa ja olla kaivamatta puhelinta turvaksi. Monille suomalaisille yksinolo on helppoa nimenomaan kotona, kuten minulle. Mutta yksin ravintolaan syömään? Ehei! Yksinolo pelottaa, mitä muutkin ajattelevat jos juon viinilasiani vain omassa seurassani? Kirjan lopussa kehotetaan aloittamaan yksin oleminen helpoista kohteista, kuten museosta tai elokuvateatterista. Viinilasi suositellaan nauttimaan alkuun hotellin baarissa.

Kirjan lempi lainaukseni liittyy kasvatukseen:

”Sara Maitland kirjoittaa teoksessaan How to Be Alone, miten tärkeää olisi antaa lasten viettää aikaa yksin. —— Maitland painottaa, että on tärkeää opettaa lapset viihtymään omassa seurassaan, nauttimaan yksinolosta ja puuhaamaan omia juttuja sen sijaan, että jokainen hetki on aikataulutettu seuralla ja toiminnalla” 

Yhdyn tähän täysin. Muuten et opi olemaan itsesi kanssa ja kun lapsi kasvaa aikuiseksi, yksinäisyys voi iskeä täysillä naamaan. Painiskelen kuitenkin usein huonon omantunnon kanssa, koska en jaksa/ehdi leikittää. Huutelen alvariinsa ”Mitä teet?” ja tuumailen onko teinillä kaikki hyvin, kun se kapuaa omaan huoneeseen yksinään. Nyt tajuan, että tämä on heille hyväksi. Olen läsnä ja tavoitettavissa, se on tärkeintä. Koen myös, että ei ole tervettä tehdä aivan koko ajan jotain. Kroppa ja mieli tarvitsevat lepoa ja rauhaa. Hullun hektiset aikuiset pelottavat minua, paikallaan pitäisi pystyä olemaan.

Ihmiset usein kertovat, että nauttivat ruoasta ja sen tekemisestä, mutta eivät tee sitä yksin, se kun on niin yksinäistä. Ajattelin samoin, kunnes luin Lauran sanat ”Jokainen on hyvän aterian arvoinen ja kun laittaa ruokaa itselleen, voi tehdä juuri sellaista kuin haluaa.”

Yksinäisyys voi olla musta pilvi ja pilata ihmisen kokonaan. On syytä tähdätä siihen, että ketään ei jätetä yksin. Yksin olemisessa on kuitenkin puolensa ja tämän homman kanssa pitää löytää kultainen keskitie. Minä opin olemaan yksin, opin matkustamaan yksin. Viihdyn omassa seurassani. Kenenkään ei pidä kuitenkaan viettää koko elämäänsä yksin, eikä edes pitkää pätkää. Ihminen tarvitsee toista ihmistä.

 

LAURA HONKASALO – Pöytä Yhdelle (Kirjapaja 2016)

22

HYGGEILY ON ITSESTÄÄNSELVYYS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Meik Wiking avaa kirjassaan HYGGE sitä, miksi tanskalaiset ovat niin onnellisia. Valitettavasti (tai onneksi) kirjan sisältö oli minulle jo ennestään tuttua kamaa.

Hyggeilyn perustana on kynttilät, hyvä ruoka, viihtyisä ympäristö, läheiset, tunnelma. Nämä kaikki ovat minulle itsestäänselvyyksiä. Tottakai ihaninta on viettää iltaa ystävien kanssa kynttilänvalossa. Täten kirjan mielenkiintoisimpia osia olivatkin tilastot ja faktat siitä kuinka paljon nokea tanskalaiset tuottavat kynttilöiden polttamisellaan.

Toisaalta itselleni itsestäänselvyyksien lukeminen on mielihyvää tuottavaa. En ole missannut mitään suurta ja merkittävää, ei ole mitään ihmeellistä HYGGE-salaisuutta jota en ole tajunnut. Kirjassa oli toki muutamia käytännön vinkkejä, joista mukavin oivallus oli se, että perinteitä kannattaa tehdä. Kun esimerkiksi pari kertaa vuodessa kutsuu kaveriporukan kylään ja kokkailee yhdessä, pian siitä tulee tapahtuma, josta kukaan ei halua olla pois ja perinne on syntynyt.

Tanskalaiset ovat onnellisia koska he elävät hyvinvointivaltiossa, jossa on varaa ostella kynttilöitä ja fiilistellä elämää. Meillä on samat mahdollisuudet, samat koulutussysteemit, meillä on sama ilmasto (jatkuvaa kesää ei tarvita ollakseen onnellinen) ja niin edelleen. Useiden suomalaisten pitäisi kuitenkin lukea HYGGE. Se voisi olla yläasteella pakollisena lukulistalla. Tanskalaisilla on ennen kaikkea asenne kohdillaan. He luottavat toisiinsa ja täten esimerkiksi lapset nukkuvat kadulla vaunuissa kun vanhemmat istuvat kahvilassa.

Hyvään elämään ei vaadita ihmeitä ja useimmilla meillä on hyvä pohja. Toki kirjaa lukiessani en voinut olla analysoimatta sitä, että hyggeilyn aika on silloin kun kaikki muut elämän osa-alueet on kunnossa. Mikäli ei ole ystäviä, mikäli ei ole läheisiä, mikäli ei ole rahaa, mikäli on pahasti syrjäytynyt.. Ei sitä niin vaan hyggeillä, mutta aina siihen voi ja kannattaa tähdätä; hyggeilyyn, eli hyvään elämään.

 

6

HEUREKA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vierailimme viime vuoden puolella Heurekassa. Olin skeptinen ja tiedän hyvin miksi. Luulin tuntevani lapseni, mutta aliarvioin heidät. Tuumailin, että heitä ei tiede kiinnosta. Olin varma, että ellei paikalla oli pelleä, karkkia ja trampoliinia, he eivät viihdy. Vaan toisin kävi!

Olen itse vieraillut Heurekassa viimeeksi ala-asteella. Muistin silti paikasta hämärästi muutamia juttuja ja päänäyttelyssä onkin varmasti joitain samoja hommeleita kuin 90-luvulla. Kutsun niitä hommeleiksi, koska tiede ei ole varsinaisesti minunkaan skeneni.

Tiede kuitenkin kiinnosti, ja pirusti! Painettiin kolikot omalla naamalla, katsottiin animaatioelokuva kasvien elämästä, Leevi uskaltautui polkemaan vaijeria pitkin, juostiin ympäri näyttelytilaa, Aapo rakastui ilmavirran päällä leijuvaan rantapalloon lähes mielipuolisesti.. Naurettiin ja hämmästeltiin, kisailtiin.

Eilen Heurekassa on auennut Eläinten Body Worlds -näyttely. Minua harmittaa edelleen, että alkuperäinen Body Worlds, jossa esiteltiin ihmisten anatomiaa, jäi aikoinaan kokematta. Nyt meillä on lokakuuhun asti aikaa mennä Heurekaan uudelleen, kurkkimaan eläinten anatomiaa ja tsekkaamaan toki päänäyttely jälleen. Heurekalaiset; puhaltakaa rantapalloja Aapolle valmiiksi!

 

5

AMMATINVALINTAKYSYMYS

avk_kansi

 

Yläasteen opinto-ohjaaja kertoi tunneillaan ainoastaan Järvenpään lukiosta. Meille oli tulossa uusi upea lukio, jossa me saisimme opiskella viimeisen lukuvuoden. Eihän nyt Suomen (vai oliko se peräti Pohjoismaiden) hienoimmasta lukiosta voisi kieltäytyä. En kuitenkaan päässyt sinne, vaan jouduin Keravan lukioon.

Lukioon en toki halunnut yhtään, kampaajaksi tai valokuvaajaksi kyllä. Halusin tehdä käsilläni, käytännössä. Yläasteen jälkeisenä kesänä iski paniikki. Selvisi, että olisin voinut hakea myös ammattikouluuun. En ymmärtänyt, lukiohan oli opon mukaan ainoa vaihtoehto! Olin elänyt käsityksessä, että vasta lukion jälkeen pääsisi opiskelemaan ammattiin.

 

Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.55.02 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.58.43

Ajauduin hakemaan jälkihaussa Keski-Uudenmaan ammattiopistoon ja pääsin sisään. Olimme kiertäneet luokkani kanssa ensimmäisenä koulupäivänä opetuskeittiöt, koulun rantasaunan ja luokkatilat, kun Järvenpään lukion rehtori soitti. Hänellä oli paikka minulle. Kieltäydyin. Olin tullut kotiin. Kokkasin koulussa, olin ravintoloissa työharjoitteluissa ja iskin kiinni työelämään kun kaikki muut ystäväni pänttäsivät matematiikkaa.

Opiskelu oli rentoa ja aloin saamaan todella hyviä numeroita. Korkkasin kiitettäviä, kun matematiikkaa ja fysiikkaa opetettiin käytännössä, esimerkiksi laskemalla ruokahävikkejä. Aloin hahmottamaan asioita, tajusin asiat käytännössä. Lukeminen ei koskaan ollut juttuni, mutta nyt keittiökemia jopa kiinnosti!

 

Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.52.11 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.57.15 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.52.41

 

Ensimmäisenä koulupäivänä siis kieltäydyin lukiopaikasta ja samalla myös tiesin, että en tule jäämään kokki/tarjoilijaksi. Valmistuin kuitenkin koulusta huippuarvosanoin ja kesätöiden loppuessa ajauduin Järvenpään kaupungin työttömille nuorille suunnattuun Mediapajaan.

Ohjaajakseni ajautui Taikissa opiskellut nainen, joka avasi minulle Photoshopin salat, kuvasin Mediapajan esitteen ja kuulin, että valokuvausta voi opiskella ammattikoulussa ammattikorkean tai yliopiston sijaan.

 

Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.51.43 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.58.15 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.55.47

 

Sain töitä uudelta ABC-asemalta ja jätin Mediapajan kesken. Olin päättänyt, että seuraavana keväänä haen taas opiskelemaan ja halusin tehdä töitä ennen sitä. ABC:llä minusta kuoriutui palvelualojen ammattilainen ja he olisivat halunneet jatkokouluttaa minut esimiestehtäviin. Mutta meikäpä valittiin opiskelemaan valokuvausta 500 hakijan joukosta.

Opiskelin, tein vauvan välissä ja palasin kahden vuoden kuluttua takaisin. Näin harjoitteluni aikana kuukausipalkkalaisten työtä A-lehdillä ja se ahdisti hieman. Olin jo vuosia tiennyt, että haluan tehdä valokuvaajan töitä, kehityin koulussa koko ajan, mutta suunta oli epäselvä. Opintojeni viimeisenä keväänä luokkaamme astui opettajamme vanha opiskelukaveri. Hän kertoi freelancerin työstään ja sen jälkeen tiesin polkuni.

 

Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.56.05 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.56.30

 

Työura on monien sattumusten sarja. En ole missään vaiheessa kokenut suuria paineita työstä, mutta silti tiennyt, että pyrin viihtymistä kohti. Työn pitää olla minulle tärkeää ja henkilökohtaista. Työn pitää olla haastavaa, mutta myös ihanaa. Pitää kokea onnistumisia ja selvitä pompuista.

En ole päättänyt olla valokuvaaja tästä eläkeikään. Voisin olla, ei se siitä ole kiinni. Se on kiinni muuttuvasta maailmasta, tulevaisuudesta. Minun tulevaisuuteni on auki ja tiedän, että polku löytyy varmasti kunhan on avoinna uusille jutuille ja asenne on kohdillaan.

Minä ja ystäväni Anne Ventelä ollaan tehty kirja. Se kertoo työstä ja sen tulevaisuudesta. Se kertoo neljäntoista nuoren aikuisen tarinan ja polun nykyiseen pisteeseen. Se on pirun mielenkiintoinen, liikuttava, hauska ja rohkea! Se on infopläjäys ja tavallaan synninpäästö. Kenenkään ei koskaan tarvitse tietää mikä hänestä tulee isona.

Kirja tulee painosta ensi maanantaina ja nyt siitä on mahdollisuus saada parin viikon ajan koodilla AVK2017 -20%. Osta teinillesi, kummilapsellesi, kaverillesi, itsellesi! On ihan ok olla vähän hukassa ja kirjan kautta tajuaa, että niin ovat kaikki muutkin. Ainakin olleet.

KIRJAN VOI OSTAA TÄÄLTÄ. 
Alekoodin (AVK2017) jälkeen hintaa jää 23,20e (sisältää postikulut Suomeen)
EI PAHA!

12

SKAM!

Näyttökuva 2017-01-16 kello 17.11.00

Google Translate kääntää Skam:n Häpeäksi. Häpeää tunsinkin hieman eilen illalla, kun olin kuluttanut kokonaisen päivän norjalaisen teinisarjan parissa. Puhun parhaillaan sujuvaa norjaa kissalleni ja olen kääntänyt lukemattomia sarjan tekstiviestejä norjasta suomeksi (niistä kun suurinta osaa ei ole tajuttu suomentaa).  Skam on vienyt mukanaan monia yli kolmekymppisiä ja niin vei minutkin. Eilinen tuntuu lähinnä unelta jossa palasin lukioikään ja valtaviin ihastuspyörteisiin.

Yle Areena toi Skamin suomalaisille nähtäväksi ja perjantaina sitä löytyy Areenasta kolme tuotantokautta. Skam kuvaa pirun aidosti nykynuorison elämää ja vaikka omasta lukioiästä on reippaasti yli vuosikymmen, samaistumispintaa löytyy edelleen.

Skam on ovelasti jakanut tuotantokaudet keskittymällä yhteen päähenkilöön. Eva ja Jonas aloittavat sarjan ja seuraavalla kaudella keskitytään Nooran elämään. Sarjaa pohjaa kuitenkin tyttöviisikko ja heidän elämänsä.

Näyttökuva 2017-01-16 kello 17.13.04

Jatkoakin tosiaan on luvassa ja perjantai-ilta menee varmasti kolmannen kauden parissa, Isakin stooria seuraten. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, etten vahingossa tee juonipaljastuksia!

Norjalaiset herkuttelevat tyylikkäillä päähenkilöillä, mutta jengi vaikuttaa aidolta ja viisikosta jokainen on lempparini. Kaikilla on omat helposti samaistuttavat heikkoudet ja vahvuudet. Sarjan hervottomin hahmo on koululääkäri, jonka luo toivottavasti joku menee kolmannellakin kaudella. Järjen ääntä ja välillä rivouksiakin huutelee muslimi Sana ja Vilde nostelee jengin hömppäkorttia.

Sarja on täynnä draamaa ja hurjan hotkimisen jälkeen jäin jopa hieman pöllämystyneenä tuijottamaan tyhjyyteen. Mietin, onko teinielämä oikeasti ihan noin draamaisaa. Mutta kyllä se joillain on ja tässä on keskitytty heihin, sivuhenkilöt tuntuvat elävän suht tasapainoista elämää.

Näyttökuva 2017-01-16 kello 17.12.45

 

Teinisarjoissa kuitenkin parasta ovat rakkaustarinat. Se, kun jokainen uusi rakkaus tuntuu viimeiseltä. Ensimmäinen suuri rakkaus on niin suurta, että se tuntuu omassa kropassa ruudun läpi. Vie mennessään haikeuden ja onnellisuuden satamaan.

William nousee (tietenkin) kovan kuoren ja herkän sisustan vuoksi suosikikseni ja eilen pyyhin kyyneleitäni peiton reunaan, kunpa joku vielä joskus rakastaisi minua noin paljon ja noin kauniisti.

Ah, Skam, minkä teit! Toit muistoja mieleen, toit vahvan ja väkevän rakkauden mieleen. Ollappa söpö teini-ikäinen, sopivasti naiivi ja elämä edessä. Tekisi mieli katsoa heti kakkoskausi uudelleen.

 

30
1 2 3 8