Tietoa mainostajalle ›

lapset

VAI-KØ, PIPOJEN TAIVAS

Moni saattaa tietää kuinka stressaavaa on lähettää lapset khuuleina isälleen ja vastaanottaa heidät takaisin vaatteissa jotka eivät mätsää yhtään yhteen! Hyvä jumala sitä häpeän määrää.

Okei, yhtä monille tämä asia ei näyttäydy ongelmana ja on hyvä, että lapsilla ylipäänsä on vaatteet päällä. Näin esimerkiksi eksäni ajattelee. Mutta onneksi joissain asioissa ei voi minun näkökulmastani kämmätä, ja se on ulkovaatteet. Kun lykkäät syksyllä khuulit myssyt päähän, ne pysyy siinä seuraavaan kevääseen asti.

Meillä päädyttiin tänä vuonna suomalaisen VAI-KØ:n pipoihin. Suurin osa ulkomaalaisista myssyistä (huffit, vanssit, henkkamaukat..) ovat akryylia ja kyllä ne lasten päät ovat suht lämpimänä pitäneet, mutta miksi tyytyä keskinkertaiseen kun voi satsata priimaan!

VAI-KØ:n myssyt ovat jälleen sitä mistä minä pidän eniten; kotimaista ja eettistä. Luomu merinovillasta valmistetut myssyt lämmittävät oikeasti. Merinovilla on luonnon oma superkuitu, joka tehdään erityisen Merino-lampaan villasta. Merino-lampaan villan erottaa muusta villasta sen laaja kirjo jaloja ominaisuuksia: se on tarpeeksi hienolaatuista alusvaatteiden kuiduksi ja silti tarpeeksi kestävää esimerkiksi laadukkaiden pipojen kuiduksi, eikä se koskaan kutise. VAI-KØ:n nettisivuilta löytyy lisää tietoa tuotteiden taustoista.

Silmää miellyttävä ulkomuoto on joillekkin plussaa, minulle se on aivan must. Siitä ei keskustella, eikä ihan ok riitä. VAI-KØ:lla on valikoimassaan jos jonkimoista mallia. Meille kotiutui Kiva 2.0 kahdessa eri värissä, aikuisten koossa. Piposta on myös lasten versio, mutta tykkään tuosta reilummasta Aapolla, pysyy varmuudella korvat kunnolla piilossa talven tuiverruksessa.

Vanhempi vetää vielä lippiksellä, mutta nuoremmalla pipo on jo vedetty syvälle päähän. Villahan on siitäkin kiva materiaali, että se hengittää ja vaikka aurinko lämmittäisi, oma VAI-KØ kannattaa asettaa päähän jo syyskuussa.

Jos sulla tai lapsillasi ei vielä ole omaa VAI-KØa, niin nettikaupasta saa -10% koodilla MUUTAMAHETKI10. Rairai!

10

KOULUTAIPALEEN ALKU

Elokuussa meidän elämä muuttui hieman kun Aaposta tuli ekaluokkalainen. Pienen pieni nuppunen, joka vasta joulukuussa täyttää seitsemän astui askeleen päiväkodista koulumaailmaan, onneksi yhdessä hyvän ystävänsä kanssa. 

Mikä koulussa on kivointa?
Ööö. Toi välitunti.

Mistä et pidä koulussa?
Ööö. Noh. Tunneista. Niistä missä luetaan ja kaikkea.
Miksi et pidä niistä?
No siksi koska, en vain tykkää. Siel vaan tehdään sellasia juttuja jotka on vaikeita ja ärsyttäviä.

Oletko löytänyt uusia kavereita?
Noh, nolla.

Haluaisitko löytää?
Noh. En minä tiedä. Mutta mä taitaisin sanoa: ei. Vanhat kaverit on vaan kivoja.

Millaisia opettajat ovat?
Noh, Ihan kivoja. Koska ne sanoo milloin ne lähtee ja ne myös sanoo milloin on välitunti.

Oletko oppinut jo jotain?
No jotain oon. Kirjaimia ja kaikenlaista.

Mitä haluaisit oppia?
En minä tiedrrrrä. Öööh. Lukemaan.

JEP. Hän on vielä aivan vauva, mutta tällä viikolla vauva on jo kävellyt yksin kertaalleen kummankin vanhemman kotiin. Aamupalan hän laittaa itselleen varmaan joskus viidennellä luokalla, mutta lukemaan toivottavasti opitaan hieman aiemmin.

Mitä sitä peittelemään; päiväkodissa oli kivempaa koska tämä lapsi rakastaa leikkimistä. Siis niin paljon, että ei välitä oikein minkäänlaisesta ohjatusta toiminnasta. Hän nauttii luonnon tutkimisesta, numeroista ja piirtämisestä, kunhan saa tehdä kaiken haluamallaan tavalla.

Huomasin kuitenkin aliarvioivani lastani muutamaan kertaan. Hän yllätti minut muistamalla miten aamulla toimitaan kun kotiin jäädään yksin. Hän on vielä toistaiseksi huolehtinut hienosti kaikista tavaroistaan ja hän oppi käyttämään puhelintaan vaikka se ei vielä heinäkuun alussa kiinnostanut yhtään.

Onneksi minun lapseni saavat kasvaa uuden opetussuunnitelman kera. Ekaluokkalaisilla on vielä paljon leikkiä opiskelun lomassa ja matikan tehtäviä voi tehdä säkkituolissa maaten. Tämä sopii pojilleni paremmin kuin hyvin.

Aapolla on kuvissa päällään Vimma Companyn upouusi Maija Talvikin villapaita.

 

TallennaTallenna

14

HAPPY PLACE

Pienessä ajassa tästä paikasta on tullut tärkeä. Viime viikonloppuna sain viedä lapsenikin näihin maisemiin ja meidät otettiin niin lämmöllä vastaan, että paikasta tuli entistäkin tärkeämpi.

Kain (the boyfriend) perheen mökissä on jotain maagista. Vaikka kantaisin sinne kasapäin tekemistä, en saa mitään aikaiseksi. Olen seesteinen, stressi katoaa ja minua hymyilyttää koko ajan. Porvoo (ja muutama muu asia) tekee minut kovin onnelliseksi.

Syksy on lähtenyt melko hitaasti käyntiin. Minulla on ollut todellisia käynnistymisvaikeuksia, eikä hiljainen työrintama ole auttanut asiaa. Olen painiskellut useiden asioiden kanssa ja haen suuntaa minne tähdätä. Näin elokuun lopussa mielikuva alkaa kirkastumaan ja toivon syyskuusta vilkasta, hupsua ja sisältörikasta. Melko moni asia viittaa siihen, että näin tulee käymään. Täytyy vain saada oma pää huolettomalle ja tehokkaalle moodille!

Elokuun olen oikeastaan halunnut vain hautautua mökille. Hautautua Kain kanssa peiton alle. Nysvätä, pussailla, pötkötellä. Ulkomaailman kotkotukset eivät paljon ole hetkauttaneet, mutta pian on aika herätä. Näitä rauhallisia, pastellin sinisiä, ajankulun kadottavia viikonloppuja tulen silti tarvitsemaan lisää. Odotan jo lokakuun myrskyjä kun saan lukea mökissä kirjaa kynttilänvalossa, siemailla teetä (tai viiniä), samalla kun aallot hakkaavat rantakallioille. Sieluni on etsinyt tällaista rauhaa jo pitkään.

 

9

MUUMIT, MUNKIT JA MONET VUORISTORADAT – KIERROS TAMPEREELLA

Muumit, munkit ja monet vuoristoradat.
Kesä- ja sadepäivä Tampereella vierähtivät iloisesti ja onnellisesti. Lähtöä edeltävänä päivänä olin esitellyt tärkeäksi muodostuneen miehen lapsilleni ja lähdimme nelisteen kunnon perhelarpille, Tampereelle.

Suunnitelmat muuttuivat sään vuoksi vielä päivää ennen, mutta täten saatiin aurinkoa koko Särkkis-päiväksi. Seitsemän tuntia huvipuistossa, akvaariossa, Näsinneulassa ja kotieläinpuistossa eivät riittäneet mihinkään, mutta koimme kaikkea vähän ja kieputtavia laitteita eniten.

Aapo oli haaveillut kahvikupeista jo viikkoja ja Leevi pakotti minut hulluun lintujen korkeudella kieputtavaan HYPE-vuoristorataan. Tein havainnon, että lähes kaikissa Särkänniemen vuoristoradoissa kieputaan pääalaspäin! Särkkiksessä pääsee siis todella testaamaan tasapainoaistinsa toimivuutta, mikäli niin haluaa. Hehkuin Hypen jälkeen tovin, koska Leevi oli selkeästi ylpeä, kun vanha äitee uskaltautui mukaan täysin kreisiin laitteeseen. Aapoa taas jännitti kaikki hurjat laitteet ja hän juoksikin onnellisena possujunasta leppäkerttuihin ja siitä taas kahvikuppeihin.

Viimeisestä Särkkis käynnistäni oli vierähtänyt vuosia ja alue tuntui jännitävän sokkeloiselta. Näin aikuisena osasin arvostaa niemeen rakennetun huvipuiston maisemia enemmän kuin nuorena. Aapo tosin pääsi arvostuksen makuun jo nyt, kuusivuotiaana. Hän huudahti Näsinneulan huipulla hissistä ulos tullessaan ”Herranen aika miten ihanat näkymät!”

Kiiruhdimme pöytävarauksen perässä keskustaan Ravinteli Huberiin, the liharavintolaan. Tämän päivän vähälihaisessa ruokavaliossani oli melkein kreisiä pistellä pihviä poskeen, mutta Huberissa käytettävä suomalainen rotukarja todella maistui laadulta. Saimme eteemme pihvilautasen jossa oli kolmea eri lihalajiketta, sekä monta kuppia erilaisia lisukkeita inkivääri-kurkuista kolmesti paistettuihin ranskiksiin. Leevikin veteli entrecoteeta silmät kiiluen. Nyt täytyy myös kyllä mainita, että sain pitkästä aikaa mielettömän hyvää palvelua. Fiilistellessämme sitä tuumailin kuinka paljon asiakaspalvelulla onkaan vaikutusta. Usein petyn palveluun ja Huber laittoin nyt kyllä rajan korkealle. Ravintelissa tiedettiin kaikki lihasta ja menun kanssa sai tietämätön apua. Hyvällä palvelulla ja ystävällisyydellä saa onnellisia asiakkaita.

Hyvää palvelua saimme myös Sokos Hotel Villassa ja vaikka aamupala viereissä hotelli Tornissa (jonka Moro Skybar on muuten kokemisen arvoinen näköalapaikka ja skumppapullo irtosi parilla kympillä!) oli täynnä ihmisiä, aamupala oli todella monipuolinen ja suomalaiseen makuun ihana: oli kunnon leipää. Hitto miten leipä voikin ulkomailla usein olla niin mautonta. Villassa nukutti ihanasti ja käytävillä pystyi kuvittelemaan kuinka vanhan viljamakasiinin työntekijät ovat siellä vaeltaneet.

Villan kautta pääsi myös viereiseen kauppakeskukseen jossa Leevi pääsi Irti Maasta kiipeilyseinille hyppimään. Ehdoton ykkösvinkki nuorisolle (ja kuulemma viisivuotiaista eläkeläisiin voipi osallistua) sadepäivän varalle! 15 min opastus ja tunnin kiipeily alle 16-vuotiaat 13 euroa! Leevi oli aivan irti ja hikinen!

Sadepäivä alkoi kissakahvila Purnauskiksessa. Sain sieltä niin monta oivaa kuvaa, että palaan kahvilaan myöhemmin omalla postauksella. Kahvilaan on viiden euron sisäänpääsy, mutta kokemus oli etenkin lapsille ainutlaatuinen. Tästä tulee meidän Tampere-visiittien vakkarikohde.

Ajelimme kahvilasta kahvilaan, koska makean hammasta selkeästi kolotti. Kapusimme ensin Pyynikin näkötorniin ja sieltä kiireen vilkkaan alas syömään kuuluisat munkkirinkilät. Munkit ovat priimaa ja todella kuuluisia: näkötornin nettisivuilla munkeille on oma välilehti ja se on listassa jopa ennen itse tornia! Haha! Suurin osa vieraista ei edes käy itse tornissa, vaan tulevat rehellisesti keskelle metsää munkkikahveelle. Sehän soppii!

Sitten olikin uutuden vuoro. Muumimuseo on avattu Tampere-taloon ja Tove Janssonin elämänkumppanin Tuulikki Pietilän pienoismaailmat olivat hieno kokemus. Koin suoranaista kateutta ihmiselle joka jaksaa väkertää ja keksiä materiaaleja joista askarrella miniatyyrejä. Muumimuseo oli mystinen, täynnä tarinoita, taidetta, pelottava taikurinhattu äänineen, hattivatit salamoineen. Omat poikani eivät jaksaneet keskittyä tarinoiden kuunteluun, eivätkä Toven graafikoiden tutkimiseen, mutta löysivät muuta tekemistä. Uskoisin kuitenkin, että rauhallisemmat lapset nauttivat valtavasta kokonaisuudesta ja museossa saa kulumaan tunteja. Lipuilla voi myös seilata edes takaisin neljän tunnin ajan ja käydä välillä vaikka syömässä. Lopulta tuhlasin muumikaupassa kortteihin ja julisteeseen ja tuumailin Tampere-talon Tuhto ravintolassa, että mitä mulle just tapahtui..

Nälkä meille tuli pian uudestaan ja illallinen naposteltiin Pikkubistro Kattilassa. Sade lakkasi ja ruoka maistui. Pyhäjärven haukicevicheä, palsternakkakeittoa nokkoscremellä, paistettua nieriää kimchi-kaalilla ja bataatilla. Lopuksi vielä reissun lopettajaisiksi marjaisat pavlovat. Nieriä oli täydellinen annos, jossa maut kohtasivat kauniisti toisensa. Tyytyväisinä käppäilimme hotellille ja skoolasimme vielä onnistuneelle reissulle.

Kotiinlähdön aikaan kaikki olivat suht loppu, perhelarppi oli vienyt voimat kaikilta. Meidän täytyy pian palata Tampereelle! Kolmas päivä olisi tullut tarpeeseen ihan vain ison kaupungin fiilistelylle. Tampereella on hirmuisesti nähtävää, ensi kerralla uudet kujeet! SE O MORO.

 

Osan palveluista tarjosi Visit Tampere ja lisää linkkejä löytyy osoitteesta http://visittampere.fi 

 

0
1 2 3 114