Tietoa mainostajalle ›

lifestyle

KÖÖKKI – MUNAKOISO-KVINOASALAATTI

 

No nyt! Maistelin Gastronaatti 2 -kirjan julkkareissa pikaisesti kamera kainalossa munakoiso-salaattia ja totesin sen olevan hyvää. Teimme sitä Köökissä ja jumaliste siitä tuli aivan mielettömän hyvää!! Sori ihana Satu Koivisto, meidän salaatti oli parempaa kuin sun! Haha!

Munakoiso näyttää hassulta, sillä on outo nimi ja se ei ole ollut suosikkini vihannesmaailmassa. Mutta pikkuhiljaa olen lämmennyt tuolle kiiltävälle pullerolle. Parhaimmalta se mielestäni maistuu paahdettuna ja siten se valmistetaan tähänkin salaattiin.

Tämä salaatti on monivaiheinen, eikä ihan hetkessä toteutettavissa. Uuniin menee paprikat, munakoiso ja toiseen astiaan feta ja sipulit. Kannattaa siis lukea reseptit huolella läpi ja tuumailla ajankäyttö. Suosittelen myös, kuten aina: maustamaan reippaasti! Käytä suolaa, pippuria ja sitruunaa rohkeasti. Suolalla voi toki pilata ruoan nopeasti, mutta monesti sitä on aivan liian vähän.

Kain mielestä tämän salaatin salaisuus on kasvisten ja fetan paahtaminen, olen samaa mieltä. Paahtaminen tuo maut aivan eri tavalla esiin, eikä se lopulta ole yhtään vaivalloista.

Kvinoa vaatii kypsentämiseltä enemmän kuin couscous, mutta on sen väärti! Se on pehmeän makuinen ja suutuntuma on leppoisa. Kvinoa on protskupitoisempi kuin riisi ja siinä on hemmetisti hyviä aminohappoja ja ravintokuituakin!

Tämä salaatti tosiaan vaatii hieman enemmän kuin salaatinlehtien repimisen ja tomaatin leikkaamisen, mutta aion valmistaa tätä tästä hamaan tulevaisuuteen ja ehdottomasti seuraavaan juhlapöytään. Mainio ruokaisa salaatti jolla lähtee nälkä ja nostaa vielä hymyn huulille.

 


 

Mitä mieltä muuten olette Köökki-sarjasta? Koetteko liian hankalaksi lukea reseptiä suoraan kuvasta? Meidän idea oli, että näin näkyy myös kirjan taitto ja tyyli. Mutta kuulen mielelläni teiltä toiveita ja ajatuksia!

 

 

TallennaTallenna

7

SISUSTUS HATTARA

Saartoalan Senja on hyvällä tavalla hullu. Senja meinaa kiertää Suomea ja tulee teidän olohuoneisiin pitämään sisustuskutsuja. Toki jos itse niin haluatte, ei se ihan niin hullu ole!

Entinen Sisustus Orvokki on muotoutumassa uuteen uskoon ja kantaa tästä eteenpäin nimeä Sisustus Hattara. Sekös näihin pastellin sävyisiin tuotteisiin sopiikin! Senjalla on myyntityö hallussa ja halu tuoda kauniita asioita ihmisten koteihin. Ihan kiva agenda, sanoisin.

Meikä kävi Senjan luona noukkimassa muutamia helmiä kotiini ja samalla selvisi, että Hattaran verkkokauppa on avautumassa piakkoin. Sisustuskutsut laajenee kaikkien ulottuville verkkoon, tavallaan. Sama hommahan se ei ole. Kutsut ovat olleet hurjassa suosiossa, eikä ihme. Senjalla on silmää ja aika harva (valitettavasti) pikkupitäjistä käy Helsingin kivijalkakaupoissa, saatika tietää niiden olemassaolosta. Osa taas ei näe kauneutta ennen kuin se tuodaan heidän eteensä ja loput haluavat hypistellä tuotteita ennen ostoa. Silloin verkkokauppa ei palvele. Ellei ole ahkera palauttaja.

Ennen verkkokaupan avautumista kannattaa harkita omien kutsujen pitämistä. Ota ainakin haltuun Hattaran  Instagram, jonka kautta pysyy kartalla Senjan hypyistä ja voipi tuumailla omia kutsuja, kun näkee mitä kaikkea Senjan varastoihin tulee myytäväksi.

Tuotteista sen verran, että suuni loksahti kahdesta syystä auki: halvasta ja kalliista hinnasta. Senjalla on kaikille jotain. Myös niille joilla on IKEA-budjetti. Mutta joukosta löytyy myös niitä arvokkaampia ja harvinaisempia tuotteita.

Mun koriin lähti tällä kertaa mukaan Village Homen matto, Affarin kreisi edullinen kulho, Cilla´sin pirtsakka käsisaippua ja ihanan keraamikko Johanna Ojasen muki. Niitä löytyykin kaapista jo pari.

Minä pidän teidät jatkossakin kartalla Hattaran tekemisistä, lupaan!

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

6

VIA dell’AMORE – LOMA ITALIASSA

Via dell’Amore, rakkauden tie! No juu, ei me sitä kuljettu, se on ollut kiinni jo vuosia koska tuli maanvyöry, turisteja jäi sen alle ja muuta mukavaa. Mutta hoin kuitenkin bellissima italiallani Via dell’Amoren nimeä koko viikon ja täytyy myöntää, että loma oli muuten melko rakkauden täyteinen.

Me matkustettiin Kain kanssa lentäen Milanoon syyskuun loppupuolella, hypättiin lentokenttäjunaan ja Milanon keskusrautatieasemalta otimme junan Italian länsirannikolle; La Speziaan. Kolmen tunnin lennon lisäksi junamatkat veivät siirtymineen noin neljä tuntia and it was totally worth it!

 

La Spezia on mukavan kokoinen satamakaupunki, mutta ei siellä viikkoa olisi jaksanut seikkailla, eikä meillä ollut tarkoituskaan. Majoituimme La Speziassa vain jotta pääsisimme tutustumaan Unescon maailmanperintökohteeseen; Cinque Terreen.

Ja kyllä, vielä sesongin loppupuolella näin oli päättänyt moni muukin.

Kun yhden kokonaisen La Spezia päivän jälkeen olimme menossa ostamaan kolmen päivän Cinque Terre -junakorttia, jono oli valtaisa. Mutta sen jälkeen helpotti. Mitä nyt muutamiakin kertoja hikoilimme junissa toisten turistien kanssa kuin sillit purkissa but it was totally worth it!

 

Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso. Siinä viisi merestä nousevaa kylää (paitsi keskimmäinen Corniglia on JUMALATTOMAN korkealla, aika monen portaan päässä) joiden nimiä en tule unohtamaan ikinä. Enkä järjestystä. Juna kulkee La Speziasta (lähinnä koko matkan vuoren sisällä) rantaviivaa pitkin edes takaisin. Junia menee koko ajan, samoin ihmisiä. Näin tekevät myös laivat. Kylät on siis mahdollista kokea mereltäkin päin. Mekin koimme!

Melko nopeasti siis oppii kylät, listaa suosikkinsa, visiteeraa kaikissa pikaisesti ja tutustuu niihin feivoritteihin syvemmin. Ja ne turistit, syyskuun lopussa ne eivät juuri riesaksi asti olleet. Vain muutaman kerran oli vaikeuksia saada pöytää ravintolasta, mutta yleensä heti seuraavassa on tilaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että Etelä-Euroopan kaupungeissa paras aika vierailla on syyskuu.

 

Ja me nautimme. Me söimme aivan liian monta pasta-annosta ja joimme aivan liikaa viiniä. Hyvänen aika, pulloittain! Me pulleroiduimme ja matkan kantava teema olikin se, että tajusin olevani paljon lihavampi kuin luulin. Kain ottama kuvamateriaali järkytti koko olemustani ja tein siitä toki numeron. (En oikeasti ymmärrä miten tuo hurmuri kattelee tämmöstä pullataikinaa, mutta ei kerrota sille! Se sai tarpeekseen jo reissussa itseni sättimisestä.)

Kantava teema oli kuitenkin pelottavan herättelevä ja tuli jopa olo, että näin ei voi jatkua on PAKKO tehdä tälle ruholle jotain. Kuvotin itseäni niin paljon. Se on jännä kun peilikuvassa usein on ihan ok, mutta se kamera. Jestas se kamera on julma! Pakotin itseni julkaisemaan täällä siveimmän uimakuvan, jotta totuus ei unohtuisi. Siis se, että tuossa näytin hoikimmalta. LUOJA!

Pääsin kuitenkin yli (useimmiten) tästä shokista ja herkuttelin menemään matkan kunniaksi kuin olisin viimeisellä ehtoollisella. Molemmat tosin olivat kahtena viimeisenä päivänä sitä mieltä, että olisi mukavaa löytää paikka josta saisi hyviä salaatteja. Pitsa, pasta ja äyriäiset tulivat korvista ulos. Etenkin kun itse en äyriäisiä edes syö, ravintoloiden listoilta ei välttämättä löytynyt muuta kuin sitä pastaa.

 

Mutta niin, se nauttiminen!

Meidän matka meni todella hyvin ja se oli ihanaa, tietty. Olemme seurustelleet reilut kolme kuukautta, mutta tuntui kuin olisimme reissanneet monia matkoja yhdessä. Kyllä tässä on rinnalle löytynyt hyvä ystävä.

Kun ensimmäisenä iltana stressi perinteisesti purkautui ja vaivuin tiedottomaan tilaan, nukkuen 12 tuntia putkeen, olo oli rento koko loppuloman ajan. Vaikka rahaa meni hemmetisti, olo oli kuin olisi laittaittanut rahaa pankkiin.

Toki Suomeen palattuamme stressi iski päin näköä heti seuraavana päivänä, mutta kun katselen näitä kuvia, pääsen onnelliseen paikkaan ja matkan muistelun kautta kehonikin rentoutuu.

 

Nämä kylät ovat taivaallisen kauniita. Italiamaisen rähjäisiä, mutta juurikin rappioromanttisia. Italia on Euroopan maista se johon en tule kyllästymään. Me suunnittelimme jo tälle kerralle auton vuokraamista, ehkä toteutamme sen seuraavalla kerralla kun Italia kutsuu. (Itse Cinque Terreen ei muuten kannata vuokrata autoa, muistaakseni vain yhteen kylään pääsee autolla.) Toscanan auringon alla on yksi lempielokuvistani ja luonnollisesti olenkin ihminen joka haaveilee joka toinen päivä maalaistalosta Italian maaseudulla. Juu, mun bucket list ei ole kovin kevyttä kamaa..

Koska maasto on vuoristoista ja kylät nousevat korkealle, italialaiset suojaavat kyliä maanvyöryiltä. Kaikkea ei kuitenkaan voi estää ja meidän visiitin ajan suurin osa patikointi-reiteistä oli suljettu. Meitä se ei haitannut, mutta se mahdollisuus siellä on ja voisin kuvitella senkin olevan aika mieletön seikkailu jollekin. Ei minulle. En patikoi. Se surullisen kuuluisa Via dell’Amore avautuu kyllä turisteille, muistaakseni 2019 ja sen olisin minäkin suostunut haikkaamaan! Rakkauden tie kulkee Riomaggioresta Manarolaan, meren rantaa, kallion reunaa pitkin. Harmitti, että emme päässeet kokemaan sitä!

Koettavaa ja katseltavaa kuitenkin riittää liiaksikin asti ilman patikointia.

 

Me halusimme myös ottaa iisisti, joten toisena Cinque terre -päivänä posotimme junalla suoraan Monterossoon, jossa on uimaranta. Asetuimme rantatuoleille ja nautimme, taas. Välimeri on ihanan lämmin loppukesästä, vaikka ulkoilma olisi ”vain” +25. Toistimme kuvion viimeisenä päivänä, koimme sen toimivaksi.

Meidän matka oli siis erittäin onnistunut ja kaupan päälle se vielä vahvisti suhdettamme. Tulin reissusta erittäin onnellisena takaisin kotiin. Monestakin syystä. Sinkkuna kaipasin matkaseuraa, ihmistä joka viihtyy maailmalla rennosti lomaillen. Nyt rinnallani on ihminen joka arvostaa perusarkea, nauttii siitä, mutta haluaa myös nähdä uusia paikkoja, stressittä. Toivottavasti edessä on Kain kanssa useita reissuja joilla nautitaan ja lopuksi kirotaan kun on tullut kiloja liiasta syömisestä. My kinda vacation!

Jaan mielelläni lisää infoa kohteesta, pommittakaa ihmeessä kysymyksillä! Me saimme vinkkivitosia toveriltani Tiialta ja niistä oli valtaisasti apua!

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

14

OPPEJA SINKKUELÄMÄSTÄ

Toitotin itselleni useasti sinkkuna, että sitten jos joskus olen parisuhteessa, toimin näin ja näin en ainakaan tee. Nyt kun olen tapaillut yhtä ihmistä kolme kuukautta, olen ollut jo useasti tilanteessa jossa olen palannut näihin pohdintoihin.

Suurin aihealue on ihmissuhteet.

Sinkkuna valitettavasti törmäsin usein siihen, että en aina kelvannut yksin. Toisinaan illallisille ja mökkiviikonlopuille halutaan mukaan pariskuntia, mikäli pariskunta on järkkäämässä tapahtumaa. Kenties aika usein järjestävä taho kuvittelee, että sinkulla ei olisi hauskaa pariskuntien kanssa. Mutta saisiko sinkku päättää osallistumisestaan itse?

Ajauduin aikoinaan vaistomaisesti sinkkuna sinkkujen luokse. Yhtenevä elämäntilanne ja miehistä puhuminen on toki luonteva tapa ystävystyä ja valita lauantain seurue. Silloiset lähimmät ystäväni olivat pitkissä parisuhteissa ja aikansa toki kuuntelivat sinkkutarinoita suurella innolla, mutta on se myönnettävä: ellei minulla olisi ollut lapsia, yhteisiä juttuja ei kaikkien kanssa olisi ollut riittävästi. Eikä siinä mitään, osa ihmisistä kulkee vain tietyn elämänvaiheen samaa polkua. Mutta nyt minulla on monta ystävää joista haluan pitää kiinni vaikka elämäntilanne on eri.

Huomaan jo nyt tuumailevani, että sinkkuystäväni eivät varmaan haluaisi osallistua siihen tai tähän. En viitsi kutsua kylään kun Kai on täällä, koska eihän nyt ihmiset joiden kanssa olen jauhanut päiväkausia miesongelmista halua tulla auvoisan parisuhde illan keskelle. Jestas tämä puistattaa minua. Miten syvällä tällainen ajatusmaailma onkaan meissä ja mistä se tulee!?

Koska itse joutui tasapainoilla onnen ja katkeruuden kanssa muiden sinkkuystävien rakastuessa, tiedän että on varsin mahdollista, jotta ystävän pariutuminen tuo tuskaa omaan sydämeen. Ne tunteet eivät ole järjellä selitettävissä. Tietysti sitä on onnellinen ja haluaa ystävälleen parasta, mutta onhan se nyt useaan kertaan tässä maailmassa huomattu, että se muuttaa ystävyyttä. Vaikka ei pitäisi.

Niin minä päätin, mutta tunnen jo nyt laiminlyöväni ystäviäni. Meillä on Kain kanssa selkeä ajatus siitä, että omat ystävät ja omat tekemiset ovat tärkeitä. Lisäksi minä viihdyn itsekseni ja kaipaan aikaa erakoitumiselle. Kun siihen pakettiin lisää poikaystävän ja lapset, ei sitä aikaa kauheasti jää. Täten sitä ajautuu aktiviteetteihin jossa on pariskuntia, koska pitäähän sille miehellekin olla seuraa. AAARGH! Mitä enemmän kirjoitan aiheesta, sitä enemmän raivostun tästä ajattelutavasta.

Se sattuu kun jää ulkopuolelle. Se sattuu kun kuulumisia ei kysytä, eikä enää pailata yhdessä aamu kuuteen. Elämäntilanteet muuttuu, mutta hyvistä ystävistä pitää pitää huolta. Aikaa pitää raivata ja muistaa, että jokaiseen juhlaan ja tapaamiseen voi kutsua lempi-ihmisensä. Lopetetaan kokonaan konsepti parisuhdedinnereistä tai sinkkupailauksista. Ihminen voi sitten itse päättää jaksaako katsoa syödessään toisten lepertelyä tai haluaako ihmetellä baarissa miksi kaikki sinkut vilkuilevat ympärilleen ja lähtevät kahdelta jonkun muun matkaan.

 

15
1 2 3 145