Tietoa mainostajalle ›

matkailu

HAPPY PLACE

Pienessä ajassa tästä paikasta on tullut tärkeä. Viime viikonloppuna sain viedä lapsenikin näihin maisemiin ja meidät otettiin niin lämmöllä vastaan, että paikasta tuli entistäkin tärkeämpi.

Kain (the boyfriend) perheen mökissä on jotain maagista. Vaikka kantaisin sinne kasapäin tekemistä, en saa mitään aikaiseksi. Olen seesteinen, stressi katoaa ja minua hymyilyttää koko ajan. Porvoo (ja muutama muu asia) tekee minut kovin onnelliseksi.

Syksy on lähtenyt melko hitaasti käyntiin. Minulla on ollut todellisia käynnistymisvaikeuksia, eikä hiljainen työrintama ole auttanut asiaa. Olen painiskellut useiden asioiden kanssa ja haen suuntaa minne tähdätä. Näin elokuun lopussa mielikuva alkaa kirkastumaan ja toivon syyskuusta vilkasta, hupsua ja sisältörikasta. Melko moni asia viittaa siihen, että näin tulee käymään. Täytyy vain saada oma pää huolettomalle ja tehokkaalle moodille!

Elokuun olen oikeastaan halunnut vain hautautua mökille. Hautautua Kain kanssa peiton alle. Nysvätä, pussailla, pötkötellä. Ulkomaailman kotkotukset eivät paljon ole hetkauttaneet, mutta pian on aika herätä. Näitä rauhallisia, pastellin sinisiä, ajankulun kadottavia viikonloppuja tulen silti tarvitsemaan lisää. Odotan jo lokakuun myrskyjä kun saan lukea mökissä kirjaa kynttilänvalossa, siemailla teetä (tai viiniä), samalla kun aallot hakkaavat rantakallioille. Sieluni on etsinyt tällaista rauhaa jo pitkään.

 

8

FLOW FESTIVAL – CLOSE UP

Mitä kirjoittaisin festivaalista joka onnistuu vuosi toisensa perään? Festivaalista joka vastaa artistitoiveisiini. Festivaalista joka vastaa kulinaristisiin haaveisiini. Festivaalista joka keulii visuaalisuudellaan, eikä petä tunnelmallaan koskaan. Ei vaikka Kiira-myrsky pyyhkäisisi yli.

Ehkä sen, että olin pitkästä aikaa riennoissa POIKAYSTÄVÄNI kanssa, SAY WHAAAT?!
Ja se oli mielettömän söpöä ja rentoa. Ykkös-toveri jolle oli aivan sama mitä tehdään ja minne mennään. Oli kainalo johon nojata ja huulet joita pussailla juhlahumussa.

Ehkä sen, että pissani oli vielä maanantainakin punaista Grön ravintolan koivunlehtiä sisältävän punajuuriannoksen jälkeen.

Ehkä sen, että siskoni veti sellaiset sunnarit joita en ollut nähnyt hänen vetävän aikoihin. Se teki hyvää myös minun mielelle, koska siskoni oli selkeästi niitä vailla.

Ehkä sen, että muistan ikuisesti istuneeni Balloon Stagella kun kahden pisaran jälkeen aloin vetää sadeviittaa päälleni, enkä ollut saanut sitä edes päälleni kun näin kaula-aukosta Kiira-myrskyn vuodattavan vettä yleisön joukkoon kuin saavista kaatamalla.

Ehkä sen, että keskustelimme hieman ääntä korottoaen tasa-arvosta Princess Nokian keikan aikaan.

Ehkä sen, että pikaisesti laskettuna viinipullon ostaminen tuli hieman halvemmaksi kuin yksittäisten lasillisten juominen.

Ehkä sen, että vessoja oli juuri sopivasti ja vain muutaman kerran jouduin jonottamaan hetken.

Ehkä sen, että olisin tänäkin vuonna halunnut syödä enemmän ja nähdä enemmän.

Ehkä sen, että en nähnyt juuri yhtään tuttuja, kenties se johtui uudesta isommasta alueesta. Mutta uusi isompi alue oli kuitenkin erittäin toivottu.

Ehkä sen, että Soi Soin bataattiranskalaiset vegaanisella dipillä on elämäni paras asia. Söin ne kylläkin vain kahdesti. Mutta yhtenä päivänä.

Ehkä sen, että Vesta on ihanin. Upein. Nöyrin ja sitäkin kautta myös kaunein.

Ehkä sen, että Frank Ocean otti yleisön.

Ehkä sen, että ostin taas Flow kangaskassin koska se on joka vuonna NIIN KIVA.

Ehkä sen, että rakastan tuota festivaalia joka lopettaa kesän, ja kertoo heti sunnuntaina milloin on Flow Festival 2018.

0

MUUMIT, MUNKIT JA MONET VUORISTORADAT – KIERROS TAMPEREELLA

Muumit, munkit ja monet vuoristoradat.
Kesä- ja sadepäivä Tampereella vierähtivät iloisesti ja onnellisesti. Lähtöä edeltävänä päivänä olin esitellyt tärkeäksi muodostuneen miehen lapsilleni ja lähdimme nelisteen kunnon perhelarpille, Tampereelle.

Suunnitelmat muuttuivat sään vuoksi vielä päivää ennen, mutta täten saatiin aurinkoa koko Särkkis-päiväksi. Seitsemän tuntia huvipuistossa, akvaariossa, Näsinneulassa ja kotieläinpuistossa eivät riittäneet mihinkään, mutta koimme kaikkea vähän ja kieputtavia laitteita eniten.

Aapo oli haaveillut kahvikupeista jo viikkoja ja Leevi pakotti minut hulluun lintujen korkeudella kieputtavaan HYPE-vuoristorataan. Tein havainnon, että lähes kaikissa Särkänniemen vuoristoradoissa kieputaan pääalaspäin! Särkkiksessä pääsee siis todella testaamaan tasapainoaistinsa toimivuutta, mikäli niin haluaa. Hehkuin Hypen jälkeen tovin, koska Leevi oli selkeästi ylpeä, kun vanha äitee uskaltautui mukaan täysin kreisiin laitteeseen. Aapoa taas jännitti kaikki hurjat laitteet ja hän juoksikin onnellisena possujunasta leppäkerttuihin ja siitä taas kahvikuppeihin.

Viimeisestä Särkkis käynnistäni oli vierähtänyt vuosia ja alue tuntui jännitävän sokkeloiselta. Näin aikuisena osasin arvostaa niemeen rakennetun huvipuiston maisemia enemmän kuin nuorena. Aapo tosin pääsi arvostuksen makuun jo nyt, kuusivuotiaana. Hän huudahti Näsinneulan huipulla hissistä ulos tullessaan ”Herranen aika miten ihanat näkymät!”

Kiiruhdimme pöytävarauksen perässä keskustaan Ravinteli Huberiin, the liharavintolaan. Tämän päivän vähälihaisessa ruokavaliossani oli melkein kreisiä pistellä pihviä poskeen, mutta Huberissa käytettävä suomalainen rotukarja todella maistui laadulta. Saimme eteemme pihvilautasen jossa oli kolmea eri lihalajiketta, sekä monta kuppia erilaisia lisukkeita inkivääri-kurkuista kolmesti paistettuihin ranskiksiin. Leevikin veteli entrecoteeta silmät kiiluen. Nyt täytyy myös kyllä mainita, että sain pitkästä aikaa mielettömän hyvää palvelua. Fiilistellessämme sitä tuumailin kuinka paljon asiakaspalvelulla onkaan vaikutusta. Usein petyn palveluun ja Huber laittoin nyt kyllä rajan korkealle. Ravintelissa tiedettiin kaikki lihasta ja menun kanssa sai tietämätön apua. Hyvällä palvelulla ja ystävällisyydellä saa onnellisia asiakkaita.

Hyvää palvelua saimme myös Sokos Hotel Villassa ja vaikka aamupala viereissä hotelli Tornissa (jonka Moro Skybar on muuten kokemisen arvoinen näköalapaikka ja skumppapullo irtosi parilla kympillä!) oli täynnä ihmisiä, aamupala oli todella monipuolinen ja suomalaiseen makuun ihana: oli kunnon leipää. Hitto miten leipä voikin ulkomailla usein olla niin mautonta. Villassa nukutti ihanasti ja käytävillä pystyi kuvittelemaan kuinka vanhan viljamakasiinin työntekijät ovat siellä vaeltaneet.

Villan kautta pääsi myös viereiseen kauppakeskukseen jossa Leevi pääsi Irti Maasta kiipeilyseinille hyppimään. Ehdoton ykkösvinkki nuorisolle (ja kuulemma viisivuotiaista eläkeläisiin voipi osallistua) sadepäivän varalle! 15 min opastus ja tunnin kiipeily alle 16-vuotiaat 13 euroa! Leevi oli aivan irti ja hikinen!

Sadepäivä alkoi kissakahvila Purnauskiksessa. Sain sieltä niin monta oivaa kuvaa, että palaan kahvilaan myöhemmin omalla postauksella. Kahvilaan on viiden euron sisäänpääsy, mutta kokemus oli etenkin lapsille ainutlaatuinen. Tästä tulee meidän Tampere-visiittien vakkarikohde.

Ajelimme kahvilasta kahvilaan, koska makean hammasta selkeästi kolotti. Kapusimme ensin Pyynikin näkötorniin ja sieltä kiireen vilkkaan alas syömään kuuluisat munkkirinkilät. Munkit ovat priimaa ja todella kuuluisia: näkötornin nettisivuilla munkeille on oma välilehti ja se on listassa jopa ennen itse tornia! Haha! Suurin osa vieraista ei edes käy itse tornissa, vaan tulevat rehellisesti keskelle metsää munkkikahveelle. Sehän soppii!

Sitten olikin uutuden vuoro. Muumimuseo on avattu Tampere-taloon ja Tove Janssonin elämänkumppanin Tuulikki Pietilän pienoismaailmat olivat hieno kokemus. Koin suoranaista kateutta ihmiselle joka jaksaa väkertää ja keksiä materiaaleja joista askarrella miniatyyrejä. Muumimuseo oli mystinen, täynnä tarinoita, taidetta, pelottava taikurinhattu äänineen, hattivatit salamoineen. Omat poikani eivät jaksaneet keskittyä tarinoiden kuunteluun, eivätkä Toven graafikoiden tutkimiseen, mutta löysivät muuta tekemistä. Uskoisin kuitenkin, että rauhallisemmat lapset nauttivat valtavasta kokonaisuudesta ja museossa saa kulumaan tunteja. Lipuilla voi myös seilata edes takaisin neljän tunnin ajan ja käydä välillä vaikka syömässä. Lopulta tuhlasin muumikaupassa kortteihin ja julisteeseen ja tuumailin Tampere-talon Tuhto ravintolassa, että mitä mulle just tapahtui..

Nälkä meille tuli pian uudestaan ja illallinen naposteltiin Pikkubistro Kattilassa. Sade lakkasi ja ruoka maistui. Pyhäjärven haukicevicheä, palsternakkakeittoa nokkoscremellä, paistettua nieriää kimchi-kaalilla ja bataatilla. Lopuksi vielä reissun lopettajaisiksi marjaisat pavlovat. Nieriä oli täydellinen annos, jossa maut kohtasivat kauniisti toisensa. Tyytyväisinä käppäilimme hotellille ja skoolasimme vielä onnistuneelle reissulle.

Kotiinlähdön aikaan kaikki olivat suht loppu, perhelarppi oli vienyt voimat kaikilta. Meidän täytyy pian palata Tampereelle! Kolmas päivä olisi tullut tarpeeseen ihan vain ison kaupungin fiilistelylle. Tampereella on hirmuisesti nähtävää, ensi kerralla uudet kujeet! SE O MORO.

 

Osan palveluista tarjosi Visit Tampere ja lisää linkkejä löytyy osoitteesta http://visittampere.fi 

 

0

HUMISEVA HAMINA JA KALAISA KOTKA

Sen sijaan, että pelaisi varman päälle etelän auringossa, kannattaa ottaa mukaan seikkailumieltä, uhmata säätä ja matkustaa koto-Suomessa. Ennen Lapinjärven mökkeilyä ja tämän päivän Tampereen reissua me suuntasimme Itä-Suomeen. Mummi mukaan ja suolle!

En varsinaisesti rakasta seikkailuja. Tykkään pelata varman päälle, mutta olen yrittänyt tietoisesti muuttaa tätä puolta itsessäni. Tarvitsen silti usein sitä joka kannustaa ja puskee, tällä reissulla motivaattorina toimi äitini.

Ennen Haminaa poikkesimme reitiltä ja ajoimme Valkmusan kansallispuistoon Pyhtäälle. Kokemus oli upea. Valitan usein, että Suomen luonto on niin nähty. Koen, että koivikkojen ja mäntymetsien loputtomassa suossa auttaa vain Lapin maisemat. Ja sitten! Jotain erilaista löytyi täältä etelästä, Valkmusasta. Sieltä löytyi Lappi.

Pojat juoksivat pitkospuita kahden kilometrin lenkin verran. Ilma oli juuri sopiva, aavalla tuuli ihanan virkistävästi. Maisema vaihtoi suosta vehreään ruohikkoon, jonka joukossa oli ylipainoisia sisiliskoja mielinmäärin! Kun aurinko paistoi, suosta nousi kosteutta ja kainalot hikosivat.

Pienen hien saattelemana saavuimme Haminaan. Aapo rakastui ympyräkaupungin karttaan ja kulki se kädessä koko visiitin ajan. Löysimme kirpputorin, ruokailimme Kamu:ssa Bastionin holveissa ja kävimme läpi jokaisen pienen puodin. Äitini osti linnunpöntön. Perus.

Aloimme aistia sateen saapuvan ja suuntasimme Kotkan puolelle kotimajoitukseen. Elopellon Anu oli meitä vastassa, laittoi mökkimme saunan lämpiämään ja toi meille mehua. Sähköttömässä mökissä oli tunnelmaa, etenkin kun sade alkoi hakata ikkunoita. Kynttilän valossa tunnit kuluivat nopeasti ja vitsailimme sähköttömyydellä silmien ummistamiseen asti.

Elopellossa satoi vettä kaatamalla myös herätessämme ja juoksimme mökistämme aamupalalle huvimajaan. Täysillä masuilla hyvästelimme kanat ja Anun perheen. Kotkan merikeskus Vellamo odotti meitä köysineen, jäänmurtaja Tarmoineen ja Suomen rautatieverkoston historiakatsauksella. Siinä sai tutkia miten kaupunkimaisema on muuttunut sadassa vuodessa. Tämä olikin Aapon suosikki koska nappia painamalla junat sai liikeelle.

Museossa on useita näyttelytiloja ja sieltä löytyi myös pomppulinna-teos jonka joukkoon pääsi! Siellä könytessämme tuumailimme kuinka hölmöä, ettei tuollaisia ole joka paikassa! Museossa on mieletön määrä meriliikenteeseen liittyvää tietoa ja historiaa, minua liikutti etenkin postikortit joita merimiehet ovat lähettäneet rakkaimmilleen mantereelle.

Hittimestaksi muodostui kuitenkin Maretarium, tuo Itämeren sankarit paljastava meriakvaario. Sukeltaja hyppäsi suureen altaaseen ruokkimaan kaloja, hauki oli syönyt kaverinsa ja mökötti yksin nurkassa, akvaarion puodista kalafanin mukaan lähti valtava jättilohi. Katsottavaa riitti ja meininki oli erilainen kuin eksoottisessa Sealifessa. Realistisempi, koska Itämeri on meidän meremme. Jos on paikalla oikeaan aikaan, tapaa myös Hanna hauen.

Kuin tilattuna sää selkeni ja pääsimme pullalle ja jätskille Tulikukkoon.

Luonnon suhteen jotain erilaista löytyi myös Kotkasta. Kaupunki yllätti minut puistorikkaudellaan. Kumpuileva Sapokan vesipuisto sisälsi niin montaa eri kasvia, että olin ällistynyt. Turhat natsimaiset istutukset olivat poissa ja luonto sai kasvaa rauhassa ja valloittaa kauneudellaan koko puiston.

Kotimaassa matkatessa on mielestäni enemmän varaa seikkailulle. Ulkomailla sitä tapahtuu itsestään, mutta Suomessa voit mokailla ja mennä rennommin uusin paikkoihin. Aina löytyy apua, liikenne on turvallista ja kaikki puhuvat samaa kieltä. Suomessa uskaltaa tehdä odottamattomia päätöksiä, koska ei ole esimerkiksi lentoaikataulujen varassa, voi suunnitelmia muuttaa jouhevammin. Etenkin julkisilla matkatessa myös eko-pisteet kertyvät! Vaikka luonto pysyy usein samana ja sää saattaa yllättää pirullisesti, loman tuntu on läsnä heti kun pakkaa kamat ja hyppää autoon!

 

0
1 2 3 32