Tietoa mainostajalle ›

mielipide

URAMUOTOILU, MITÄ SE ON?

Etsitkö uutta suuntaa urallesi? Onko sinulla uratoiveita, jotka tuntuvat liian kaukaisilta toteutettaviksi? Onko sinulla liikaa kiinnostavia vaihtoehtoja? Harkitsetko oman yrityksen perustamista? Vai oletko tullut tilanteeseen, jossa entinen työ ei enää sovi muuttuneeseen elämäntilanteeseesi?

Pitkä jumittaminen elämässä, sekä työ-, että vapaa-ajalla on ollut teemana viimeiset vuodet. Nyt kuitenkin asiaan on tullut muutoksia. Ne tapahtuvat hitaasti, mutta draivia on löytynyt ja uusi vaihde on vedetty päälle. Vellomista tämä on henkisesti toisinaan edelleen, mutta halua löytyy. Energiaakin jopa. Olen valppaana uusille tuulille ja jaksan jopa tehdä niiden etsimisen eteen töitä. Eli tavallaan jaksan tehdä ylimääräistä työtä normaalin työn lisäksi. Mikä on usein yrittäjälle hyvä. 

Olen erittäin kiinnostunut nykyään kasvusta. Henkisestä pääomasta, mutta myös yrityksen. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus testata uramuotoilua, menin juosten!

DIY [ Design it yourself ] elämä -kurssi on tarkoitettu kaikille oman elämänsä muotoilusta kiinnostuneille. Hyödynnämme design thinking -periaatteita oman elämän pirullisten ongelmien ratkaisemiseen. Kurssin fokus on erityisesti itselle sopivien uramahdollisuuksien löytämisessä.

Viime viikonloppuna tutustuin kymmeneen ihanaan ihmiseen. Okei, Mikko the Kalenterikarju on tovereita jo entuudestaan, mutta Mikonkin kanssa päästiin tutustumaan paremmin. Kaikki olivat aika eri työelämän lähtökohdista ja monilla oli tarve kirkastaa tuleva suunta ja niinhän me tehtiin!

Saimme tehtäviä toisensa perään, juttelimme porukassa, haastattelimme toisiamme pareittain ja kokosimme ajatuksia pienryhmissä. Kaivoimme ongelman ytimen tiskiin ja teimme pilotteja joilla päästä eteenpäin. Osa löysi täysin uuden suunnan, osa sai vahvistusta haaveiluilleen ja osa apua nykyiseen polkuun.

Design thinking pohjautuu käyttäjälähtöisyyteen ja oman elämäsi käyttäjä olet sinä. Kurssi on paikka, jossa voit keskittyä pohtimaan omaa elämääsi ja uraasi, ja muotoilla siitä itsellesi merkityksellistä ja tyydyttävää.

Minä sain vahvistusta ajatuksilleni joita olen terapiassa käsitellyt jo pitkään. Tuote on kunnossa, rakennuspalikatkin lattialla rivissä, nyt pitää vain enää koota torni ja myydä, myydä, MYYDÄ! Käsittelimme myös jaksamistani ja olen tilanteessa jossa en oikein enää pysty nojautumaan tekosyihin. Liikkumisesta on tultava osa arkea. Masennus toi peliin aikoinaan väsymyksen, mutta tarvitsen tueksi aivoille ja lihaksille happea. Ulos on jatkossa mentävä useammin. Yksi pilottitestistäni onkin joogata kerran päivässä viikon ajan. Se tosin vesittyi heti toisena aamuna, kun yliliikkuvat selkänikamani irtisanoutuivat ja joudun vaihtamaan pilottitestini kävelyihin.

Elämä on kokonaisuus, etenkin yrittäjän elämässä työ- ja vapaa-aika sekoittuu todella usein. Sen takia uramuotoilussa on tärkeää pohtia koko elämää. Heti alkuun mietimme arvojamme, mitä haluat säilyttää, mitä vähentää ja mistä luopua kokonaan. Käsittelimme isoja kysymyksiä ja ryhmän tuki oli mieletön. Sain kuulla olevani aarre ja sain peilata omaa elämääni muiden silmin.

Kurssin harjoitusten avulla opit löytämään ongelman juurisyyn, löydät itse ratkaisun ongelmaasi ja luot keinot, joilla pääset kohti tavoitettasi. Löydät ongelmaasi useita, luovia ratkaisuja ja alat nähdä ympärilläsi mahdollisuuksia. Kurssilta saat mukaasi työkaluja, joista on iloa pitkälle elämään, niin työhön kuin vapaa-aikaankin.

Emme voi muuttaa todellisuutta, joten muotoilemme elämää olosuhteet ja mahdollisuudet hyväksyen. Onhan sinulla riittävästi energiaa ryhtyä toimeen?

Uramuotoilukurssi on panostus henkiseen pääomaan, se kirkastaa ajatuksia ja antaa aivan varmasti vastauksia. Tammikuussa kurssi käynnistyy jälleen Otaniemessä ja joulukuussa julkaistaan verkkokurssi! Mun Instagramia seuraamalla voit pongata muutaman viikon päästä alekoodia nettikurssille!

URAMUOTOILU.COM
Suora linkki tammikuun kurssille 27.-28-1.2018.
@workdaydesigners

4

TATUOINNIT, ERHE?

Käteni on kyseenalainen. Näette edessänne kuvia joista pidän, mutta ihan lapasesta tuo homma lähti ja pidän mieluusti tällä hetkellä pitkähihaista päälläni. Olen tuumaillut laserpoistoa muutamalle isommalle peittokuvalle ja jos sellaiseen päädyn, kerron koko prosessista enemmän sen yhteydessä.

Se, että sekosin ja teimme peittoa peiton päälle ei poista ihanan Mustaamo Tattoon Marian taidokkuutta ja upeutta. Maria on kestänyt kaikki vatvomiset ja valittelut, sekä hionut suunnitelmia viimeiseen pisteeseen asti, hermostumatta minun vaativuuteeni. Asiakaspalvelija henkeen ja vereen.

Marian työnjälki on heleää ja mulla onkin käsi täynnä pelkkää mustaa viivaa. Siellä on ihania oivalluksia ja juttuja siellä täällä. Jalassa oleva toteemieläin + minä on ehdoton suosikkini. Tatuoimaton Kaisu on pelkkä muisto vain, olen hyväksynyt inkatun kehoni. Seilaan edelleen siinä välimaastossa, että yritänkö laserein tehdä harvennusta, vai inkkaanko huoletta kaikki kolotkin täyteen. Olen tarrakirja, miksi enää perääntyä. Marian ansiosta olen melko hieno tarrakirja. Omalaatuinen, huumoria ja kauneuttakin sisältävä teos.

Tänään kysyin Kailta, häpeääkö hän minun tatuoitua kroppaani? Kävin valtaisaa turhautumista ja taistoa tatskojen kanssa aikani, nyt olen rauhoittunut, mutta en tyytyväinen. Täten siis kaipaan hyväksymistä siltä joka kehoani tsekkailee päivittäin. Kai on samoilla linjoilla kanssani ja haluaa minun löytävän mielenrauhan inkkailun kanssa. Minulla on muutamia kuvia joita vielä haluan itseeni ja Kaikin kaavailee tatuoinnin ottamista. Ehkä me seotaan yhdessä ja laitetaan toistemme kasvokuvat pakaraan. Höhö.

Tatuointien kanssa se on fakta, että niihin jää koukkuun. Sitä alkaa näkemään vain tyhjää kanvasta, joka pitää täyttää. Syytän masennusta ja elämäntilannetta siitä, että tein nopeita päätöksiä ajattelematta ja nyt olen pisteessä jossa haluaisin palata takaisin päin.

Mutta ovatko kaikki erheitä? Eivät toki. Pidän tyypeistä joita olen kehooni ikuistanut. Pidän tyylistä johon päädyin, siitä että minusta löytyy ranskanperunoita, kukkia, muistoja ja ihan vain puhdasta taidetta. Prosessi on kesken, katsotaan minne suuntaan se etenee. Laserfirmat saavat mieluusti ottaa yhteyttä minuun. Toisaalta taas kalenterissa on aika Marialle, Järvenpään Mustaamoon.

Onko teillä tuskailuja tatskojenne kanssa? Mikä meni pieleen? Oletteko harkinneet poistoa? Kertokaa tatska-stoorinne!

TallennaTallenna

24

DEPRESSIOPÄIVÄKIRJAT

Laskin lääkeannokseni kun tavattiin Kain kanssa. Halusin tuntea enemmän. Lääkkeet eivät ole turruttaneet minua, mutta ne ovat vieneet seksuaalista innostumista ja kiintymystä. Kun Kai asteli elämääni, tuli pelko, että tunteet eivät herää ajoissa, en ehdi kiintyä.

Ennen Kain tapaamista olimme juuri terapeuttini kanssa päättäneet päinvastoin nostaa annostani. Olin syönyt reilun puoli vuotta 10 mg mielialalääkettä ja sen vaikutus oli hieman hiipumassa. Ahdistus alkoi nostaa päätään. Olin hakenut uudet lääkkeet apteekista, vaikka kipuilin aloituksen kanssa. Tuumailin, nouseeko kynnys koko ajan? Ahdistus helpottaa puoleksi vuodeksi ja sitten taas pitää nostaa annosta. Kuten olen täälläkin aiemmin maininnut, alun perinkään lääkkeiden aloitus ei ollut itsestään selvää. Kun onnekseni sain apua nopeasti heti ensimmäisestä lääkkeestä, olen ollut lääkkeiden puolesta puhuja. Mutta syön niin pientä annosta, että se tuntuu vielä luontevalta. Pelkään kuitenkin koko ajan turtumista. Ja halua painottaa, että lääkkeet eivät yksin auta.

Ehdin syödä kaksi päivää 15 mg annosta, kun päätinkin itsekseni laskea annosta entuudestaan ja olen syönyt siitä asti vain 7,5 mg. Kiinnyin, tunsin ja vaikka seksuaaliset himot eivät ole huipussaan, ne ovat riittäviä.

Muutamia viikkoja sitten terapeuttini tokaisi, että me junnaamme paikoillaan ja lykkäsi minulle käteen Mielenterveystalon ”Irti masennuksesta” kirjan tehtävineen. Olin tuntenut jälleen vahvemmin ahdistusta, olin puhunut sekä Kain, että terapeuttini kanssa lääkkeen nostamisesta ennalleen, mutta emmin jälleen. Sain kaksi viikkoa aikaa lukea kirjan ja tehdä tehtävät. Koin herätyksen.

Se, että olemme junnanneet paikoillaan on johtunut siitä, että minä en ole ollut valmis parantumaan. Olen tarvinnut tämän ajan. Olen tarvinnut yli vuoden terapian vellomisineen. Olen saanut lääkkeistä valtaisasti apua, mutta nyt on aika aloittaa työt, eli mielen muokkaaminen. Irti masennuksesta -kirja painotti alusta loppuun sitä, että vetäytyminen ja vältteleminen ei auta. On muisteltava ja tehtävä asioita jotka ennen toivat iloa ja päästävä eroon negatiivisesta ajattelusta. Taustatietona vielä teille, että minulle juuri pahimman odottaminen ja jumalaton vaativuus ovat suurimpia mörköjäni. En ole koskaan tyytyväinen ja täten meinasin palaa loppuun.

Terapiakäyntini ovat tähän asti olleet usein sitä, että avaudun asioista jotka vaivaavat minua. En ole jaksanut tehdä terapeutin antamia tehtäviä ollenkaan ja nyt olimme yhtä mieltä siitä, että asiat junnaavat. Tartuin tuumasta toimeen, tein huolella kaikki kirjan tehtävät ja pääsin heti eteenpäin. Tunnen nyt olevani valmis tekemään harjoituksia, tutustumaan heikkoihin kohtiini ja ennen kaikkea ajattelemaan toisin. Nykyään jankkaan päässäni mantraa ”se, että pahin tapahtuisi ja olisin ollut oikeassa ei anna minulle mitään.”

Anni Saastamoinen toteaa esikoiskirjassaan Depressiopäiväkirjat, että masennus ei välttämättä iske ihmisen huonoimmassa elämänvaiheessa. Hänelle masennus tuli kun oli ihana työ, ihana mies ja ihana koti.

Masennus ei myöskään parane automaattisesti kun elämässä tapahtuu jotain ihanaa, kuten rakkaus.

Olen pystynyt puhumaan tilanteestani Kain kanssa ja vaikka hänen on välillä vaikea ymmärtää pääni sisällä olevia ajatuksia, hän tuntuu olevan tukenani. Kun olin huolissani lääkeannoksen nostamisesta himojeni laskemisen vuoksi, hän totesi, että tärkeintä on kuitenkin, että voin hyvin. Hän kyllä kestää. Se, että masennus ei parantunut kun yksi elämäni osa-alue kirkastui, vitutti. Mutta toisaalta se vahvisti sen, että en ole vain ollut saamaton laiskuri, mieleni on oikeasti rikki.

Tarvitsen lääkkeet vielä tuekseni, se on selvää. Ahdistus palasi äskettäin ja majaili rinnassani neljättä viikkoa kun päätin palata vanhaan 10 mg annosmäärään. Nyt se päätös tuntuu hyvältä, koska olen motivoitunut työstämään ajatuksiani. Olen tehnyt itselleni hoitosuunnitelman ja jos kaikki menee nappiin, en tule tarvitsemaan kolmatta kuntoutusterapiavuotta.

Saastamoisen kirja näyttää masennuksen rumemmat kasvot. Anni kirjoittaa kiroillen ja suoraa tekstiä. Anni myös yrittää avata asioita joita moni ei ymmärrä. Ja nimenomaan yrittää. Kappale jossa Anni yrittää kertoa ystävälleen miltä masennus tuntuu itketti minua aivan hirmuisesti.

”Masennuksen selittäminen ihmiselle, joka ei koskaan ole ollut mielenterveysongelman ulottuvilla, on helvetin hankalaa. Tulee väistämättä niitä kysymyksiä, että no miksi et vain noussut sängystä ja lähtenyt ulos tai vaikka tiskannut? Selitä siinä sitten, että kun ei pysty. Ja kun kysytään, että no miten niin ja miksi et pystynyt ja vastaat, että kun ei vain pysty.

Näissä keskusteluissa masennuksesta tulee usein absurdi ajatus, jollakin tavalla määrittämätön. On kertakaikkisen hankalaa selittää tälle ihmiselle, tarmokkaalle, tasapainoisella ja täsmälliselle henkilölle, miten mieli menee niin rikki, ettei kykene elämään. Sitä yrittää selittää tätä toiselle täysin käsittämätöntä asiaa, tehdä abstraktista konkreettista ja näkyvää. Tuntuu kuin selittäisi, miksi vesi on märkää. En pysty kertomaan, miltä masennus todella tuntuu.”

Annin masennus on ollut jymäkämpi kuin minun. En tule koskaan tietämään miten masennukseni olisi edennyt jollei terapeuttini olisi tarttunut asiaan hyvissä ajoin. Myös Anni on puntaroinut lääkkeiden aloitusta ja käynyt pitkän prosessin sairauden hyväksymisen kanssa. Useassa kohdassa tuumailin, että onneksi en joutunut menemään noin syviin vesiin. Depressiopäiväkirjat toimi vertaistukena monella tapaa. Anni kirjoitti myös vaikuttavasti lääkekielteisistä ihmisistä.

”Lääkekielteiset ihmiset ovat sitä mieltä, että masentuneen kuuluisi jotenkin nostaa itsensä omasta ojastaan, voimaantua, syödä hyvin, liikkua hyvin, toimia osana yhteiskuntaa itsensä sairaudestaan harhauttaakseen. Mutta ei se mene niin. Kun on masentunut – etenkin  kun on to-del-la masentunut – ei kiinnosta edes olla olemassa. Ei ole voimia edes hengittää, avata silmiä, olla. Ei tee mieli syödä. Ei tee mieli liikkua, koska ei uskalla poistua edes saatana kotoaan. Netin huutelijat, joiden mielestä lääkkeet ovat saatanasta, eivät ole varmasti kokeneet, miltä tuntuu olla oikeasti masentunut. Jos olisivat, he ymmärtäisivät mielialalääkkeiden tarpeellisuuden. 

En olisi tässä, jos en olisi aloittanut lääkitystä. En olisi koskaan saanut taisteltua itselleni terapeuttia. En olisi ollut terapiakelpoinen ilman lääkitystä. Ei ihminen, joka vain tuijottaa kuollein silmin eteensä eikä kykene poistumaan kotoaan, keskustelemaan ja avaamaan sisintään, ole pystyvä kohtaamaan maailmaa. Eikä terapiaa.”

Lääkkeet ovat turvanani jotta voin käsitellä asioita. Jotta jaksan arjen, jotta saan mieleni jumpattua uuteen muotoon. Kun saan lääkkeillä taitettua pitkäkestoisen ahdistusmörön pois, minulla on voimia tervehtyä. Kun jonain päivänä tunnen olleeni pitkään sinut ajatusteni kanssa, armollisempi itseäni kohtaan ja toivottavasti hieman vähemmän pessimistisempi, aloitan lääkkeiden vähentämisen.

Masennus on saatanasta, mutta haluan ajatella sen tuovan minun tilanteessani paljon hyvää. Kun paranen, olen vahvempi. Tajuan nyt, että ajattelutapani ovat olleet vuosia aivan väärät ja olen tehnyt hallaa itselleni tuhottomasti. Kun nyt pääsen korjaamaan näitä virheitä, minulla on toivottavasti auvoisa tulevaisuus rennomman mielen kanssa.

Depressiopäiväkirjat on opus, jota suosittelen kaikille jotka ovat kulkeneet tai kulkemassa pitkin masennuspolkua, tai joiden läheinen läpikäy masennusta. Se on myös hemmetin hyvä teos kaikille niille jotka työskentelevät mielenterveyspotilaiden kanssa.

30

EVOLVE

Kuulun niihin oksettaviin ihmisiin jotka toisinaan (about joka toinen ilta) menevät nukkumaan meikit naamassa. Joo, joo.. Tiedän.

Syynä on laiskuus, mutta myös se, että vihaan pestä kasvojani lavuaarissa. Vihaan sitä kun vesi valuu kyynerpäihin ja en saa puhdistettua ripsaria kunnolla. Silmiäni kirvelee helposti ja vain suihkussa tämä typerä arkinen rutiini nimeltään meikin poisto on helppoa. Ihoni ei ole moksiskaan moisesta toiminnasta, mutta eihän se kaiketi hyvää tee. Minulla tosin on ollut enemmän iho-ongelmia silloin kun olen jatkuvasti lutrannut vedellä ja pessyt kasvojani jatkuvasti.

Evolve tuottaa luonnonkosmetiikkaa ja pääsin tutustumaan heidän kosmetiikkasarjaan. Heidän Liquid Crystal Micellic Cleanser on ensimmäinen testaamani puhdistaja joka ei kirvele silmiäni kun hinkkaan niitä vanulapuilla, joten olen jopa toisinaan puhdistanut joka päivä meikit ennen nukkumaan menoa!

Aamuisin taas olen jo vuosia kosteuttanut huuleni huulirasvalla meikkaamisen jälkeen. Lip Treat tekee huulista silkkiset, sekä tuoksuu ja maistuu appelsiineilta. Ihana aloitus aamuihin!

Olen myös laiska testaamaan uusia tuotteita ja turvaudun kerran hyväksi havaittuihin. Olen tyttö joka meikkaa viidessä minuutissa, eikä juuri jaksa lutrata rasvoilla. Se mitä ihooni lätkin mietityttää minua toisinaan ja onkin ihanaa testailla ja löytää hyviä tuotteita luonnonkosmetiikan puolelta. Uskon, että siellä on tulevaisuus. Evolve saa myös propsit pakkausmuotoilusta.

2
1 2 3 34