Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

mielipide

Introvertti kylässä

Onko se todella niin, että kun lopulta lähtee kylään, niin aina on lopulta kivaa? Ei.
Se selittääkin sen miksi hemmetissä se lähteminen kylään tai tapahtumiin on toisinaan niin vaikeaa?

Olen kuvia käsitellessäni kuunnellut Antti Holman Auta Antti -podcastia ja nyökkäillyt ymmärtävästi, kun Antti kertoo elämänsä alkaneen tajutessaan, että häntä ei kiinnosta sosiaalinen elämä. Se väsyttää. Jotkut saavat ihmisistä energiaa, toiset väsyvät.

Minä olen hybridi noista kahdesta. Yleensä jos tapaan ystävän tai tapaamme perheiden kesken; kohtaamisesta jää hyvä mieli. Sitä tuppaa ajattelemaan, että olipa kiva. Usein jos jalkaudun pressiin tai bileisiin; tapahtumasta jää hyvä mieli. Sitä tuppaa ajattelemaan, että onneksi vaivauduin. Aina ei kuitenkaan näin ole.

Sinkkuna bailatessa usein sunnuntaisin ajattelin, että olis voinut jäädä kotiin ja kun tarpeeksi usein turhauduin – aloin jäämään kotiin. Jään usein kotiin vedoten kiireeseen, lapsiin tai muihin suunnitelmiin. Usein esteenä onkin kiire, lapset tai muut suunnitelmat. Yhtä usein kuitenkin jos oikein pinnistäisi, ehtisi paikan päälle. Mutta kun ei kiinnosta pinnistellä.

Rakastan ja vihaan ihmisiä. Rakastan mun ja Kain suhteessa eniten sitä, että suurin osa arki-illoista me puuhaillaan omiamme. Tarvitsen tilaa olla hiljaa, omissa oloissani, enkä jaksa koko ajan olla menossa ja tulossa. Joskus saatan uuvahtaa pelkästä ajatuksesta käydä kaupassa vielä iltasella. Täydellinen viikonloppu on minulle sellainen, että saan nukkua pitkään, syödä hitaasti ja kikatella jonkun hyvän sarjan parissa – parasta on jos sitä voi katsoa läppäriltä sängyssä. Kenties kirjoitan, kenties maalaan, kenties teen ruokaa. Kenties tuijotan Areenaa viisi tuntia putkeen. Jouten olo ja asioiden tapahtuminen omalla painolla ovat avain kysymyksiä.

Mutta mä kuitenkin rakastan ihmisiä. Mun elämässä on hemmetin monta tyyppiä, joihin haluaisin panostaa enemmän mutta on kiire, lapset ja muuta. Osa minusta haluaisi järjestää illallisia joka viikonloppu, viikollakin. Mutta aivoni eivät jaksa. Rakkauden voimalla saan välillä sovittua kohtaamisia rakkaiden ihmisten kanssa ja viime viikonloppuna me raahasimme peput ystäväni Annen luokse. Hän on hetki sitten saanut kaksoset ja vaikka meidän lapset on todella eri-ikäiset, meidän aikuisten ajatukset kohtaa. Kun näkee hitusen vaivaa ja lyö lukkoon kohtaamisia rakkaiden kanssa, yleensä lopputulema on positiivinen. Tälläkin kertaa aika loppui kesken (kiirehdimme Leevin kaverin synttäreille) ja olisin halunnut nuuskutella vauvoja ja kutitella heidän parivuotiasta loputtomiin.

Toisinaan mietin, että en halua olla ihminen joka töiden jälkeen istuu kotona elämänsä kaikki arki-illat. Kehossa kuitenkin tuntuu usein siltä, että iltoihin jäävät tunnit eivät tuo vaadittua lepoa ja aivot eivät voi ymmärtää, että siinä tilanteessa varaisin iltoihin menoja.

Ehkä joskus jaksan enemmän, ehkä joskus ehdin enemmän. Tyytyväinen olen siitä, että jos ei huvita tai jaksa, niin voi olla olematta ja menemättä. Sen osaan, se on osa mua ja sitä en häpeä.

25

LÄMPÖHALVAUS

Suomen kesä. Se on tarkoittanut mennä vuosina huonoa kesää, usean mielestä. Mutta on meitäkin joille kaamea kesä on lämmin kesä. Löytyykö kohtalotovereita?

Huhtikuun puolella oli päivä, jolloin oli lämmintä. Aurinko paistoi ja mittarissa oli parikymmentä astetta. Kävelimme ulkona ja Kai totesi olevan oikein mukava ilma. Järjellä ajateltuna ja ilmastoidusta autosta katsottuna kyllä, mutta muutoin kehoni on täysin erimieltä. Mulla on aina kuuma ja se on raivostuttavaa. Tuona päivänä mulla oli kuuma ja ensisijaisesti mulla oli kuuma nimenomaan aivoissa.

Kuumuus on riesa, se laittaa hikoilemaan ja naamani helottamaan. Helottamaan siihen tapaan, että mikään meikkivoide ei sitä peitä. Näiden ulkoisten haittojen lisäksi uuvun. Lämpö tuntuu tuskaiselta, tekee oloni hyvin veteläksi, energiatasot laskevat, muisti ei pelaa ja olen kuin maratonin juossut burnout potilas.

En ole fyysisesti elämäni kunnossa, mutta kuuma minulle on tullut aina. Naamani on aina helottanut ja olen aina hikoillut – riesaksi asti. Oli kyseessä sitten liikuntasuoritus tai oleskelu auringossa, olo on ahdistava. Ja ei, en adaptoidu. Vaikka olisin vuoden helteessä, kroppani ei totu. Vaikka olisin harrastanut hikiliikuntaa 4 kertaa viikossa vuosien ajan, kroppani ei totu.

Kun toiset nauttivat lämmöstä, minä haluan paeta ilmastoituun tilaan tai viileään ilmastoon. Asiaa ei helpota se, että en viihdy ollenkaan vähissä vaatteissa. Olen kerrospukeutuja, joka rentoutuu villapaidan ja viltin alla. Kehoa myötäilevä märkä uimapuku tai toppi eivät ole suosikkejani.

Tukala olo on aivan todella hirveää. Se saa minut pakenemaan ja välttelemään esimerkiksi ulkoilua. Tänään olen kironnut meidän hissitöntä kerrostaloa ja portaiden ravaamista milloin koiran, milloin lasten vuoksi. Ravaamisen jälkeen ei välttämättä tarvitse kuitenkaan mennä mihinkään. Se jos jokin on kamalaa! Limaisena lyllertää ihmisten ilmoilla. Ketään ei varmasti kiinnosta, mutta trust me, kyllä se noteerataan. Viime kesällä Lindoksen kapeilla kaduilla olin niin punainen, että Kaitakin nauratti – ja minä halusin paeta maan alle.

Eniten kuitenkin lämmössä ketuttaa uupuminen. Olen nyt muutaman päivän tuskaillut tätä Suomen lämpöä ja viime yön nukuin tuulettimen kanssa. Kuumalla minun kehoni kykenee tasan ilmastoituun tilaan tai aurinkotuoliin, josta pääsee hyppäämään viileään uima-altaaseen kolmenkymmenen minuutin välein. Koska se ei ole mahdollista, olen väsynyt, kiukkuinen, helkatin hikinen ja punainen. Tämän vuoksi arvostan erittäin paljon Suomen kesää, jolloin ei tarvitsisi sataa ihan koko ajan, mutta lämpötila voisi pysyä 18 korvilla. Anyone with me?

22

ASIAT JOITA VIHAAN TALON RAKENNUSPROSESSISSA

// Kun ihmiset eivät vastaa viesteihin.

Siinä se.

Olen miettinyt lukemattomia kertoja, että rakennusalan ihmisillä ei ilmeisesti ole tarvetta asiakkaille – eli rahalle. Olen ollut suorastaan äimistynyt, miten hitaasti asiat etenevät ja yksinkertaisiin kysymyksiin on toisinaan mahdotonta saada vastauksia.

Me teemme taloa, jossa saatamme asua hyvinkin pitkään. Kauhistuttaa ajatella, että loppuelämäni – mutta sekin optio on olemassa. Sen lisäksi, että teemme pitkäaikaista kotia, käytämme projektiin aivan raivona rahaa. RAIVONA. Toimiva ja hyvä asiakaspalvelu tuntuu silti olevan liikaa vaadittu.

Pata tässä toki kattilaa soimaa. On minulla itsellänikin välillä viesteihin vastaus venynyt, mutta ei yleensä kuukausilla. Inhimillisiä unohduksiakin tulee, mutta jos asiakas laittaa toisen kerran viestiä, enkä ole neljännenkin viestin jälkeen hiljaa. Tätäkin on ollut ilmoilla.

Se, että töitä on liikaa, eikä raha kelpaa on silti mielestäni typerä syy jättää vastaamatta kokonaan. Niin kiire ei voi olla, että kuittaa ”Emme valitettavasti lähde tekemään tarjousta” asiakkaalleen. Se on hyvää palvelua ja asiakas pääsee asiansa kanssa eteenpäin. Se kuitenkin jättää yrityksestä hyvän kuvan.

Olen itse hyvien tapojen omaamisen lisäksi koulutettu palveluvastaava (kyllä vain, haha!). Suomi on täynnä aivan läpimätää ja kyseenalaista asiakaspalvelua. Sitten ihmetellään kun ei kauppa käy. Olen törmännyt hyvin mielenkiintoisiin tilanteisiin matkatessani työni puolesta Suomessa. Huonoja päiviä on kaikilla, mutta kun sekään ei saisi näkyä asiakaspalvelussa. Saatika sitten jos on elämäntapa-kettuuntunut.

Siippani on vahvasti sitä mieltä, että huonosta palvelusta pitäisi kertoa julkisesti. Se kyllä toimii, täytyy myöntää. Jos et saa vastausta esimerkiksi Gigantin asiakaspalvelusta ja laitat lopulta kysymyksen julkisesti someen (yrityksen tägäten), jo alkaa rattaat liikkumaan! Nerokasta, mutta ei sovi luonteelleni. Saatan jauhaa paskaa selän takana, mutta julkisesti siihen tuleekin jo uusi ulottuvuus.

Toisaalta tuumin – pitäisikö näin tehdä?

Some on täynnä suosituksia ja toisinaan ihmiset kehuvat tuotteita / rahaa vastaan jopa jotain, jonka toimivuudesta eivät tiedä tai eivät itse edes pidä. Positiivisuus on esimerkiksi Instagramin avain. Siitä positiivisuudesta kuitenkin pidän, että näkee kaikessa jonkun hyvän puolen. Valitan privaatisti niin paljon, että julkisesti on parempi olla hiljaa. Toki siinä miettii myös millaista kuvaa itsestään antaa. Jos alan listaamaan huonoa asiakaspalvelua antavia yrityksiä blogissani, se varmasti ajaa enemmän ihmisiä pois, kuin tuo lähelle. Enkä lähtökohtaisesti koskaan ikinä halua suututtaa ketään. Toki kiinnostaa; haluaisitteko te lukea huonoista kokemuksista?

Muutkin tekevät tätä peittelyä. Meille tuli tiimiin aivan mahtavalta vaikuttava vastaavamestari. Emme ole vielä kohdanneet häntä livenä, mutta puhelimessa hän vannotti meidän maanrakennusurakan kilpailuttamisen kohdalla, että ”Yksi yritys Uudeltamaalta on kyllä aivan susi. En nyt mene sanomaan kuka, mutta jos te siihen olette päätymässä, niin sitten kyllä kerron!” Jos on kyseessä talon perusteet, haluaisin kyllä todellakin tietää mikäli yritys on susi. Olen vähän väliä miettinyt mikähän yritys on kyseessä. Mitä jos tulevaisuudessa vaikka ystäväni olisi käyttämässä kyseistä yritystä! On kohtia jolloin huonosta palvelusta ja työstä kannattaa kertoa ja on kanavia ja hetkiä jolloin ne voi jättää omaan arvoonsa. En malta odottaa millaisiin tilanteisiin vielä projektin myötä joudumme..

Toki Suomi on yhtä täynnä meitä fiksuja, hymyileviä asiakaspalvelijoita joiden luokse palaa mieluusti uudelleenkin. Se onkin avainkysymys kun hankimme kumppaneita projektiimme. Aion suositella täällä taloprojektin tiimoilta yrityksiä jotka palvelevat asiakkaitaan hyvin – ellei jopa loistavasti. Onneksi niitäkin on jo pakkaan kertynyt.

PS. Mun tauluilla (kuvassa) on nyt oma myynti-ikkuna nettisivuillani kaisujouppi.com
Lisään sinne tulevaisuudessa valmiita teoksia ja tilaustöistä voi udella suoraan meikältä. Kiitos vielä tuhannesti tätäkin kautta ihmisille, jotka ovat ostaneet tässä parin vuoden aikana mun töitä. <3

5
Kommentit pois päältä artikkelissa ASIAT JOITA VIHAAN TALON RAKENNUSPROSESSISSA

SLURP – kahvia kansalle

Kaupallinen yhteistyö – Slurp

Minä en juo kahvia. Kovin usein olen miettinyt, että miksi en ja kysyin äidiltäni parikymppisenä, että pitäisikö aloittaa. Hän tokaisi salamana, että älä nyt hyvä ihminen aloita varta vasten, jos olet tältä koukulta välttynyt.

Mutta toisaalta koukut on kivoja. Kahvi on nautintoaine, siinä missä viini tai limu. Se on monille hifistelyä, jonka kanssa voi puuhata hakemalla tuoreet pavut, jauhamalla ne omalla myllyllä ja duunata millälie Aeropress hommelilla niin laadukasta kahvia, että se lähentelee jo totaalista euforiaa. Jään tästä paitsi.

Olin 17-vuotiaana opiskeluiden kautta kahvilassa harjoittelussa ja rakastuin kahvin tuoksuun. Se on niin yksinkertaisen huumaava. Olen maistanut kahvia elämässäni, hyvänen aika, varmaan alle 10 kertaa. Siinä missä tuoksu menee aivolohkojeni nautintokeskukseen, maku ei.

Jos joisin kahvia, olisin aivan varmasti se ilmaprässillä läträävä oman myllyn omistava hihhuli, jonka päivä lähtisi käyntiin vasta kun on saanut huumaannuttavan kupposen kuumaa kaffetta. Kokeilisin eri papuja, paahtoja ja keskustelisin kahvista intohimoisesti. Jos joisin kahvia, tilaisin sen Slurpilta.

Slurp tuo tuoreen, loistavan kahvin teidän luppasuiden huulille postitse. Slurpin agendana on tehdä korkealaatuisten pienpaahtimokahvien nauttiminen niin helpoksi kuin mahdollista. Parasta on, että sun ei tarvitse edes huolehtia tilauksesta, Slurp postittaa suosikkikahvisi tuoreena kotiin automaattisesti tasaisin väliajoin. Helsinkiläinen saattaa kulkea kahvipuodin ohi päivittäin, mutta jos tuoretta kahvia jauhava puoti ei ole työmatkasi varrella, Slurp pelastaa. Voin sanoa näin, koska minä juon teetä. Ja kyllä – olen se teestä intohimoisesti puhuva, uusia lajeja testaileva hihhuli, joka huolehtii veden läpötilasta ja jonka päivä lähtee käyntiin vasta kun on saanut kupposen teetä. Ja kyllä – Slurp toimittaa kotiin myös laadukasta, tuoretta teetä.

Järvenpääläisellä teepuoteja ei ole joka nurkalla. Meidän lähikaupat (Citymarket ja Prisma) tarjoilevat kyllä laajat teevalikoimat, mutta kaukana on huippulaatu, tiettyjen merkkien kohdalla tuoreuskin kyseenalainen. Teetoimitusta en tarvitse viikoittain, mutta tilaaminen netistä ja postilaatikkoon toimitus (mahtuvat laatikosta yksittäispakkauksissaan) on niin kätevää, että oksat pois. Meikälle kelpaa toisinaan myös Lipton, mutta piruvie kyllä sen laadun vaan maistaa ja niin maistoi Kaikin.

Kai juo kahvia. Ei juuri koskaan kotona, mutta töissä lipittää kupin tai kaksi päivässä. Kotona meillä ei ole halvinta, mutta ei kalleintakaan kahvia. Kun kysyin Kailta, joisiko hän enemmän kahvia mikäli se olisi laadukkaampaa, vastaus oli selvä: kyllä. Hän huokaili muutamaan otteeseen ensimmäisen Slurpin toimittaman kahvikupposen äärellä. Jälleen kerran – kyllä sen laadun maistaa.

Koska meillä ei juurikaan kuluteta kahvia, meiltä löytyy perinteinen Moccamaster, eikä meiltä todellakaan löydy kahvimyllyä. Okei, meidän vuokrakämpän seinässä on kahvikone, mutta ei me olla jaksettu opetella käyttämään sitä. Siinä ymmärtääkseni on mylly.. Slurpilta täten tilasimme valmiiksi jauhettua kahvia.

Slurpilla on muuten valikoimassa erilaisia kahvin ja teen valmistukseen vaadittuja välineitä. Kuvissa näkyvä Hario on vedenkeitin, ei siis ”pelkkä” liedellä toimiva pannu. Ilo silmälle ja sopii etenkin sinulle, joka haluat hifistellä ja kaataa veden kahvipurujesi päälle tasaisena ohuena norona.

Klikkaa Slurpin sivuille ja nauti. En malta olla fiilistelemättä sitä, että samalla tuet pienpaahtimoita/teepuoteja, jotka oikeasti rakastavat kahvia/teetä ja toimivat reilusti.

Teevalikoiman löydät suoraan täältä!
Alekoodilla ”kaisujouppi” saat -30% jatkuvan tilauksen ensimmäisestä kahvista ja koodilla ”kaisuntee” -5% koko teevalikoimasta. Oppaa!

3
Kommentit pois päältä artikkelissa SLURP – kahvia kansalle
1 2 3 44