Tietoa mainostajalle ›

mielipide

KIPU – kuvasarja kipukroonikoista

Oksikodoni, Lyrica, Triptyl, CRPS, TOS… Osaan jo liiankin sujuvasti keskustella lääkkeistä ja syndroomista, tarkentaa oikeassa kohdassa ”Tämä oli opioidi?” Kun kuvattava toteaa eläneensä ajanjaksoja jolloin suihkukin on sattunut, omat arvot asettuvat taas uomiinsa.

Olen kuvannut viime vuodesta alkaen kipukroonikoita ja nyt sohvallani on istunut heistä yhdeksän. Projekti on vielä kesken, tarkoituksena kuvata loput vapaaehtoiset kesään mennessä. Tämä pro bono projektini on sarjassaan neljäs. Tämä on myös ensimmäinen, jossa teksti tulee olemaan todella suuressa osassa. Kirja kohtukuolemista oli valokuvakirja jossa jaettiin myös kokemuksia, mutta kipukroonikot avaavat koko elämänsä. Kuvan rinnalle tulee koko kipupolku.

Krooninen kipu on vaikea tutkittava, siitä on vaikea puhua ja kivun kanssa jatkuvasti pelaavat ihmiset ovatkin parhaita näyttelijöitä. Kun kipu on jatkuvaa, kipukohtaukset yllättävät useita kertoja viikossa ja pahimmillaan vievät kävelykyvyn, on näyteltävä pirteää.

Minun kameran edessä vapaaehtoiset eivät näyttele. Tämä on surullisin kuvasarjani tähän mennessä. Nuorten masennukseen saa apua, lesket löytävät uuden rakkauden ja kohtukuoleman kokevat naiset käsittelevät surunsa, kenties saavat vielä uuden vauvan. Krooninen kipu ei katoa. Koskaan.

Kuvattavat saattavat kulkea läpi haastattelun hyvällä fiiliksellä, useat säästyvät kyyneliltä. Mutta kameran linssin kautta näkyy tuska, suru, väsymys ja kipu.

Kuten muidenkin kuvasarjojeni, koen tämän aiheen tärkeäksi. Kroonisesta kivusta pitää puhua. Lääkäreiden suhtautumisesta, Kipupolista ja byrokratiasta pitää puhua. Totuus on kuitenkin se, että juuri sinä voit sairastua hermosärkyyn ja silloin sinä varmasti haluat, että sinua uskotaan, ymmärretään ja saat apua.

Kuvasarjani kulkee kohti julkisuutta ja julkaisua. Toivon sen saavan aikanaan huomiota jonka se ansaitsee.

 

19

RUOKABOKSI – testissä

Maanantai-iltana soi ovikello Järvenpääläisessä rivitalossa. Ovesta sisään pujahti pahvilaatikko, jonka uumenista löytyi seuraavalla neljälle päivälle, neljälle henkilölle raaka-aineet ja reseptit. Eli juuri meidän perheelle! Kissanruokaa ei kylläkään ollut mukana.. Hehe.

Hymyilin leveästi kun ruoat oli siirretty jääkaappiin. Minun tarvitsisi vain avata pirtsakan keltainen reseptivihko, joka oli kuin minikokoinen söpö keittokirja, kaivaa raaka-aineet esille ja laittaa kokaten ohjeen mukaan. Normaali prosessi, mutta minulle raskainta on monipuolisten ja erilaisten aterioiden suunnittelu, sekä kaupassa käynti. Koska olen huono suunnittelemaan aterioita, kauppaan joutuu menemään useasti ja nälkäisenä.

Ateriat olivat helppoja valmistaa. Kain mukaan. Hän kokkasi 3 ateriaa neljästä… Menu koostui melko perinteisistä raaka-aineista, mutta siellä oli juuri niitä kaivattuja tvistejä: Lohen päälle inkivääriä, kanalle Dijon-sinappia, lihapulliin fetaa. Kasviksia oli jokaisella aterialla riittävästi, muun muassa lihapullasubin väliin laitettiin aimo annos kaalia. Jäimme kuitenkin kaipaamaan kasvisruokaa ja tuumailimme miten laatikon hinta sitten koostuisi.. Ruokaboksilta tiedettiin kertoa, että tällainen on suunnitteilla. Nyt neljän aterian boksi neljälle kustantaa 89e, kolme ateriaa 74e.

Meidän laatikko oli koottu hieman huolimattomasti, yksi paketti patonkeja uupui, samoin perunamuusi. Meiltä kuitenkin löytyi kaapista perunoita ja subeja söi vain kaksi ihmistä, joten homma meni justiin nappiin. Ruokaboksin kanssa onkin huomioitava omat varastot. Kun maanantaina vastaanottaa paketin, kannattaa vihkosta tarkistaa mitä pitää löytyä omasta kaapista. Tiistaina ehtii täten tehdä vielä ne hankinnat. Yleensä mennään suolalla, pippurilla ja öljyllä. Mutta tällä viikolla sieltä löytyi hunajaa, valkoviinietikkaa, yrttisekoitusta… Meillä on kaapissa aina maitoa ja kananmunia, mutta kaikilla varmasti ei ole. Ruokaboksin sivuilta löytyy lista oman jääkaapin perusvarastosta.

Toisaalta taas joitain raaka-aineita oli enemmän kuin kylliksi, esimerkiksi riisiä. Pieniruokaisten ja ronkeleiden lasten kanssa myös annokset neljälle olivat reilut, Kai sai mahan liiankin täyteen ja minä lounasta seuraavalle päivälle.

Ruokaboksi helpotti meidän viikkoa ja reseptit toivat arkeen kaivattua luksusta. Tulemme varmasti palaamaan palvelun pariin uudelleen. Ruokaboksin sivuilta löytyy parin viikon edestä reseptejä (myös edeltävien viikkojen) ja jos tykkää käydä kaupassa, sieltähän voi käydä nappaamassa vain reseptit. Itse mieluusti maksan hyvästä palvelusta ja mikä mielettömintä: tyhjän laatikon voi lahjoittaa kuskille kiertoon, nerokasta!

RUOKABOKSI.FI

6

TAIVASLAULU – kirja uskosta

Jumalan terve!
Tämän kirjan kanssa sukellettiin syvään päätyyn ilman uimataitoa. Lestadiolaisuus, usko ylipäänsä on minusta melko mielenkiintoinen aihe. En kuulu kirkkoon (erosin kun täytin 18v), eikä lapsiamme ole kastettu. En usko Jumalaan. Mutta vielä vähemmän uskon hämmentäviin, uskon velvoittamiin sääntöihin, joita esimerkiksi lestadiolaisilla on.

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu kertoo Viljan ja Aleksin tarinan. Se on runomainen, koskettava, herättelevä. Se satuttaa, ihmetyttää, itkettää ja pakahduttaa. Vilja ja Aleksin rakkaus on kaunis. Uskonto meinaa pilata sen.

Minun epäuskoisuuteni ei poista uteliaisuutta ja halua oppia lisää. Halua ymmärtää. Kirjassa kyseenalaistetaan, avataan lestadiolaisuutta. Kritisoidaan, mutta tuodaan esille myös sen hyviä puolia.

 

Aivopesua? Minun mielestäni kyllä. Yllä mainittu Kaisla on nelivuotias. Vilja, Kaislan äiti kasvattaa lapsiaan hienosti. Hän tuo esiin inhimillisyyttä ja sitä, että kaikki eivät ajattele samoin kuin he. Tämä perhe ajattelee useista asioista niin kuin minä. Minä vain en sekoita uskoa soppaan, vaan ajattelen maalaisjärjellä.

Minun elämääni kuuluu toisten ihmisten kunnioitus, hyvät käytöstavat, arvostus, oikein toimiminen. Toki jokaisella on syntinsä kannettavana, mutta tähtään hyvään ja oikeaan. En tarvitse Jumalaa ohjeistamaan tai antamaan anteeksi.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että parhaimmillaan uskominen ja usko voi olla hyvä asia. En ymmärrä miten se voi toimia, mutta selkeästi on tarinoita joissa sen todistetaan toimivan. Jos siitä saa turvaa, lohdutusta ja apua, se on hyvä asia. Lestadiolaisuudessa on kuitenkin omat kommervenkkinsä, mitä kyseenalaistan suuresti.

 

Usko ja tässä tarinassa nimenomaan ehkäisyn kieltäminen ajaa epätoivoon ja kohti kuolemaa. Kuolema ja taivaan valtakunnan iänikuinen rauha houkuttelevat enemmän kuin jatkuva lisääntyminen.

Se tekee minut erittäin surulliseksi. Minulla on paljon ystäviä ja tuttuja jotka ovat olleet tai ovat edelleen lestadiolaisia. Voin todeta heidän olevan normaaleja, ihania, hyviä ihmisiä. Mutta usko onkin asia josta emme yleensä keskustele. Kirjassa tuodaan esille myös sitä, että uskovaisten on hyvin vaikea puhua uskostaan ja kulttuuristaan epäuskovaisten kanssa. Vaietaan. Toivoisin ettei näin olisi. Sen vuoksi luin kirjankin. Haluan ymmärtää vielä enemmän.

Nämä alla olevat lauseet jäivät mieleeni. Jos on onnea, kuten Viljalla ja Aleksilla, rakastua palavasti. Sitä pitää vaalia. Ja rakkaus, pitkä liitto, ei tosiaan ole häpeän paikka. Nykyään lestadiolaispiireissä erotaan käsittääkseni melko paljonkin, mutta siellä myös kestetään alamäkiä varmasti paremmin. Avioliitto ja parisuhde ovat asia jonka eteen taistellaan. Siitä on hyvä meidän epäuskovaistenkin ottaa mallia.

 

 

Hieno kirja. Suosittelen epäuskovaisille avartamaan maailmaa. Vaikka rivien välissä joutuu tuohtumaan useita kertoja. Uskovaisille kirjasta löytynee vertaistukea ja varmasti käsittämättömän paljon enemmän tunteita kuin meille muille.

Onneksi on rajat rikkova rakkaus.
Jumalan rauhaa.

16

UNELMIEN VIIDAKKO

Terapeuttini pamautti kätensä yhteen ja pyysi tekemään yhteenvedon tästä vuodesta ennen lähtöäni. Kysymys tuli niin äkkiseltään, en oikein saanut kiinni mitä vuoden aikana oli tapahtunut. Muistin käännekohdan, kesäkuun lopun jolloin tapasin Kain. Terapeuttini selasi muistiinpanojaan ja  bongasi, että olimme puhuneet maaliskuussa unelmista.

Terapeuttini luki ääneen listaamani asiat ja ennen kuin ehdin edes ajatella asiaa, hän totesi ”Huomaatko miten moni on käynyt toteen!”

Aika uskomaton fiilis.

Olin listannut unelmikseni muun muassa

– parisuhde
– muutosta työelämään
– taloprojektin edistäminen
– itseni kehittäminen
– opiskelu

Nämä kaikki ovat toteutuneet. Löytyi rakkaus, studio, arkkitehti, opiskelupaikka ja oma pää on oivaltanut asioita ja tehnyt sisäisiä muutoksia, paljon.

Listalla oli myös muutto Helsinkiin. Se oli pitkän tähtäimen suunnitelma. Selkeästi se on silti unelmani, muutama viikko sitten ajelin Helsingin ytimessä ja tunsin piston rinnassani. Ehkä en koskaan astele Punavuorelaisesta asunnosta keskelle kaupungin vilinää.. Unelmani on kylläkin vaihtoehtoinen suunnitelma. Mikäli olisin sinkku kymmenen vuoden päästä, lapset liki aikuisia: saattaisin muuttaa Helsinkiin. Näillä näkymin sitä ei ole tapahtumassa. Toki elämästä ei koskaan tiedä ja on hyvä olla haaveita jotka ei salamana toteudukaan.

Ilman listaa en olisi tajunnut, että hetki sitten minulla oli unelmia ja nyt ne ovat käyneet toteen. Siitä tuli niin hyvä mieli, että taidan panostaa unelmien kirjaamiseen jatkossakin. Toki unelmani olivat melko realistisia, mutta ei noista mikään ole itsestäänselvyys.

Maaliskuussa olin nauttinut tasapainoisemmasta elämästä muutamia kuukausia. En ollut enää järisyttävän ahdistunut tai herkillä ja uskalsin sanoa ääneen ne unelmat jotka koin toteuttamiskelpoisiksi. Monet noista voi laittaa ”tavoitteet” kategorian alle. Unelmoida voi toki paljon suuremmasta ja epätodennäköisemmästä, kuten lottovoitosta. Mutta minun aidot, todelliset unelmat ovat usein melko realistisia. Pidän siitä, että unelmia voi ruksia yli ja sitä kautta huomaa edistyneensä ja elävänsä. Ainoa ongelma on se, että unelmiaan ei näköjään muista. Unelmien arvostus on avainasemassa, jos haluaa tuntea edistyneensä niiden suhteen. Haluan jatkossa tuntea vielä enemmän tätä hyvää fiilistä. Ruokin sitä jatkossa korvamerkitsemällä suunnitelmat. Paperille.

24
Kommentit pois päältä artikkelissa UNELMIEN VIIDAKKO
1 2 3 35