Tietoa mainostajalle ›

minä

MUOTIKUVAUS

Muotikuvaus on Suomessa (ja varmasti muuallakin) sellaista, että siihen pitää olla palava intohimo. Koska vain se laittaa tekemään muotikuvauksia ensin ilmaiseksi, omasta halusta. Muotitietoinen ja -näköinen ystävä mallina, meikkausta opiskeleva kaveri nostamassa lookin seuraavalle tasolle ja kampaajaksi opiskeleva toveri viimeistelemässä kokonaisuuden.

Mulla on vain rumia kavereita.

Haha. Olen minäkin pakottanut ystäväni kameran eteen, mutta palavaa himoa muotia kohtaan minulla ei ole koskaan ollut. Pidän siitä, mutta se ei ole kiinnostanut niin paljon, että olisin etsinyt opiskeluaikoina sopivaa tiimiä ympärilleni. Harkitsin kyllä soittoa mallitoimistoon. Aloittelevat mallit olisivat voineet kaivata harjoitusta ja saaneet kuvat ilmaiseksi käyttöönsä. Muoti on kuitenkin isompi kokonaisuus. Siihen tarvitaan se tiimi ja sitä minulla ei ole koskaan ollut. En ollut aikaa etsiä.

Olen keskittynyt työssäni siihen mistä minulla on näyttöä. Opiskeluaikoina minulla oli parivuotias lapsi, perhe-elämä Järvenpäässä. Kun perustin valmistuttuani yritykseni, odotin kuopustani. Mieheni oli vuorotyössä ja soitti bändissä. Minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa intohimoille.

Se harmittaa toisinaan, mutta vain hetken. Jos haluaisin nyt kuvata portfoliota, panostaa muotikuviin, voisin sen tehdä. Nykyään osaan ottaa omaa aikaa ja raivata kalenterista tilaa intohimoille. Muoti vaan ei vieläkään ole se suurin intohimoni. Olen kuitenkin aina halunnut kuvata muotia. Mutta en ole muotikuvaaja. Varmaankin siksi, että en ole kuvannut sitä intohimoisesti, ilmaiseksi. Minulla ei ole näyttöä aiheesta, mutta ei se tarkoita sitä etten osaisi.

Haluaisin kuvata jatkossakin tiimin kanssa muotia, kuten olen päässyt Uhana Designin kanssa tekemään. Mutta en jaksa hillua verkostoitumassa suunnittelijoiden kanssa tai notkua muotiviikoilla. Haluan toimeksiantoja joita voin toteuttaa intohimolla, ilman että koko muotimaailma on intohimoni. Tämä lähestymistapa saattaa jopa tuoda raikkautta kuviin.

Ihaninta on, että Uhana (ja muutama muukin) on uskaltanut soittaa minulle. Uskaltakaa te muutkin!

Uskon siihen, että visuaalinen silmä kantaa pitkälle. Sen avulla voi tehdä kuvauksia aiheesta kuin aiheesta. Muodissa parasta on visuaalisuus. Paletti on koossa jo ennen yhtäkään ruutua. Toisaalta uskallan ajatella, että olen aika hyvä kuvaaja, kun saan ilman meikkiä ja stailausta taviksista kotonaan jatkuvasti hyviä kuvia. Se se vasta taitoa onkin.

7

AATON AHDISTUS

Ai hyvänen aika kun se tulee joka vuoden lopussa. Hiipii mieleeni, taistelen sitä vastaan olemalla hiljaa. Käsken ajatuksia pois päästä, meinaan kertoa siitä ystävälle menevän viestin loppussa, mutta kumitan kirjaimet pois. Lopulta tulee tilanne jolloin sanon sen ääneen.

Minua pelottaa tuleva vuosi.

Kun kesälomat ovat ohitse ja uusi syksy on alkamassa, olen tässä samassa jamassa. Vuoteni vaihtuu kaksi kertaa vuodessa, mutta tämä joulukuun loppu on selkeämpi ja tuskaisempi. On rajapyykin aika. On katsottava vuotta hieman taaksepäin, mutta pääasiassa katson eteenpäin. Minulle riittää tieto, että selvisin tästä vuodesta. Se on taputeltu, ei siitä sen enempää. Siinä onkin varmasti yksi iso syy jonka vuoksi stressaan tulevaa.. Jos pysähtyisin katsomaan kulunutta vuotta, arvostaisin saavutuksiani, en välttämättä pelkäisi niin paljon.

Mietin parisuhteita, sairastumista, elämää ylipäänsä. Mutta konkreettisesti pelot ja stressi liittyy pitkälti uraani, joka taas on aika kokonaisvaltaisesti se mitä ja kuka olen. Työni on sekoittunut vapaa-aikaan jo aikoja sitten, yrittäjä-Kaisu on isoin osa minua. Peilaan kritiikit ja työtilanteen suoraan itseeni, minuun. Osakeyhtiöni kantaa minun nimeä. Jos minulla ei ole töitä, minä olen paska.

Hassuinta tässä pelkotilassa on se, että ensimmäistä kertaa ikinä, kohta kahdeksan vuoden yrittämisen jälkeen minulla on tiedossa vaikka ja mitä projekteja ensi vuodelle. Pelkotila ei siis liity faktoihin mitenkään. Se on kuin sisäänrakennettu tila, joka nostaa päätään kaksi kertaa vuodessa. Todella mukavaa, sillä ei ole edes mitään todellista funktiota.

Vai onko? Olen laiskana (omasta mielestäni olen laiska, vaikka tiedän että en todellisuudessa sitä ole. Go figure.) ja mukavuudenhaluisena ihmisenä vailla buustausta. Pelkotila potkii tietyllä tavalla eteenpäin. Olen kirjoittanut muistikirjaani jo otsikon ”unelmat”. Palan halusta kirjoittaa sen alle unelmiani joiden haluan toteutuvan. Sähköpostissani roikkuu muutama meili, joihin vastaaminen on ottanut oman aikansa. Pelkotila pistää vastaamaan niihin. Mielessäni on projekteja joiden eteen en ole tehnyt aloitetta. Pelkotila käskee tekemään sen.

Tuo on toki ihanteellinen tilanne, joka ei välttämättä toteudu ollenkaan. Ei tässä auta muu kuin luottaa elämään. Luottaa siihen, että se kantaa. Luottaa, että löydän oman polkuni jos yksi tie katkeaa. Mutta entä jos käteni katkeaa? Niin. Pääni sisältää älyttömiä huolia ja murheita, ilman syytä. Ne piinaavat mieltäni ja lähipiirini hokee ”Voisitko nyt vain olla onnellinen?”

Olen kyllä sitäkin ja usean vuoden kokemuksella tiedän, että tilanne helpottaa heti kun lapset palaavat kouluun ja tammikuu kuluu ohitse salakavalasti. Tänään oloni on myös hieman kevyempi. Kain läsnäolo, sekä fakta siitä, että töitä tosiaan on tiedossa jo nyt ensi vuodelle ovat potkineet pelkoa suoraan persukseen.

Löytyykö täältä vuodenvaihteen murehtijoita? Instagram Storiesin puolelta löysin välittömästi sielunsiskoja! Ihanaa, en ole yksin!

Niin tai näin, haluan toivottaa kaikille menestyksekästä uutta vuotta 2018! Olkoon onni myötä!

19

UNELMIEN VIIDAKKO

Terapeuttini pamautti kätensä yhteen ja pyysi tekemään yhteenvedon tästä vuodesta ennen lähtöäni. Kysymys tuli niin äkkiseltään, en oikein saanut kiinni mitä vuoden aikana oli tapahtunut. Muistin käännekohdan, kesäkuun lopun jolloin tapasin Kain. Terapeuttini selasi muistiinpanojaan ja  bongasi, että olimme puhuneet maaliskuussa unelmista.

Terapeuttini luki ääneen listaamani asiat ja ennen kuin ehdin edes ajatella asiaa, hän totesi ”Huomaatko miten moni on käynyt toteen!”

Aika uskomaton fiilis.

Olin listannut unelmikseni muun muassa

– parisuhde
– muutosta työelämään
– taloprojektin edistäminen
– itseni kehittäminen
– opiskelu

Nämä kaikki ovat toteutuneet. Löytyi rakkaus, studio, arkkitehti, opiskelupaikka ja oma pää on oivaltanut asioita ja tehnyt sisäisiä muutoksia, paljon.

Listalla oli myös muutto Helsinkiin. Se oli pitkän tähtäimen suunnitelma. Selkeästi se on silti unelmani, muutama viikko sitten ajelin Helsingin ytimessä ja tunsin piston rinnassani. Ehkä en koskaan astele Punavuorelaisesta asunnosta keskelle kaupungin vilinää.. Unelmani on kylläkin vaihtoehtoinen suunnitelma. Mikäli olisin sinkku kymmenen vuoden päästä, lapset liki aikuisia: saattaisin muuttaa Helsinkiin. Näillä näkymin sitä ei ole tapahtumassa. Toki elämästä ei koskaan tiedä ja on hyvä olla haaveita jotka ei salamana toteudukaan.

Ilman listaa en olisi tajunnut, että hetki sitten minulla oli unelmia ja nyt ne ovat käyneet toteen. Siitä tuli niin hyvä mieli, että taidan panostaa unelmien kirjaamiseen jatkossakin. Toki unelmani olivat melko realistisia, mutta ei noista mikään ole itsestäänselvyys.

Maaliskuussa olin nauttinut tasapainoisemmasta elämästä muutamia kuukausia. En ollut enää järisyttävän ahdistunut tai herkillä ja uskalsin sanoa ääneen ne unelmat jotka koin toteuttamiskelpoisiksi. Monet noista voi laittaa ”tavoitteet” kategorian alle. Unelmoida voi toki paljon suuremmasta ja epätodennäköisemmästä, kuten lottovoitosta. Mutta minun aidot, todelliset unelmat ovat usein melko realistisia. Pidän siitä, että unelmia voi ruksia yli ja sitä kautta huomaa edistyneensä ja elävänsä. Ainoa ongelma on se, että unelmiaan ei näköjään muista. Unelmien arvostus on avainasemassa, jos haluaa tuntea edistyneensä niiden suhteen. Haluan jatkossa tuntea vielä enemmän tätä hyvää fiilistä. Ruokin sitä jatkossa korvamerkitsemällä suunnitelmat. Paperille.

24

TILANNEKATSAUS ELÄMÄÄN

Mitä mulle kuuluu?

Jäin oikein makustelemaan tuota kysymystä.

Tänään olen Kain kanssa käynyt kuvaamassa videon arkkitehdille tontistani. Se kutkutti ihanasti. Meillä ei ole vielä sen suurempia aikatauluja projektille, mutta toivoisin tontilla tapahtuvan jotain ensi vuoden aikana. Tontilla on paljon rakennusoikeutta jäljellä, mutta tontti ei ole kovin suuri. Oli täten myös huojentavaa kuulla arkkitehdilta, että haaveilemamme tönö mahtunee tontille hyvin.

Olemme rakentamassa uutta kotiamme vanhempieni viereen. Pääsen samalle tontille siskoni ja vanhempieni kanssa. Palaan lapsuuteni maisemiin ihan tosissaan. Täten saatan rakentaa loppuelämäni kotia. Se tuntuu hurjalta ajatukselta ja salaa toivon, että ehdin asua elämässäni monessa muussakin maassa. Mutta tavoitteena on palata aina kotiin.

Projektista tulee mielenkiintoinen. Tavoitteena rakentaa ekologinen, kestävä, kaunis ja omaperäinen talo. Unelmieni koti, josta ei halua poistua. Talon suhteen jännittää pirusti about kaikki. Mutta onpas mahtavaa jakaa huolet, kysymykset ja innostus ihka oman poikaystävän kanssa.

 

Työrintamalla ovat muutoksen tuulet puhaltaneet. Kannoin äsken pöytäkoneeni alakertaan, siirryn virallisesti uudelle studiolleni huomenna, kun aamulla heitän työhuonetavarat Käpylään. Tällä hetkellä panikoin tuleeko tilasta kohtuuttoman kallis varasto, mutta pitänee ajatella pidemmällä tähtäimellä.

Se on ollut unelmani useita vuosia. Pääsen samaan tilaan upean Riikka Kantinkosken kanssa ja meillä on siellä jengi pöytäpaikkalaisiakin. On luksusta päästä jälleen keskelle työyhteisöä. Toivon, että konttori on vilkas ja tuo elooni paljon hyvää energiaa. Olen ollut nyt puolitoista vuotta kotona ja alan haista homehtuneelle.

Toteutuneet unelmat usein unohtaa heti kun ne tulevat toteen. Olenkin nyt yrittänyt muistutella itseäni siitä, kuinka upea mahdollisuus tämä on. Minulla on käytettävissä upea tila, hyvällä sijainnilla. Studiossa riittää luonnonvaloa ja siellä on keittiö. Siinä on kaikki mitä olen tilalta haaveillut. Nyt täytyy toivoa, että saan tilasta hyödyn irti.

Minulla on nyt paljon virityksiä useaan suuntaan, mutta mikään ei ole vielä ottanut kunnolla tuulta alleen. Se on stressaava vaihe malttamattomalle ihmiselle, mutta nyt täytyy vain uskoa.

Tammikuu tuo tullessaan myös aivan uuden homman; palaan koulunpenkille. Olen oppisopimuksella omassa yrityksessäni ja toivon koulutuksen tuovan uutta pontta hommaan. Olen saanut Educolta myös mentorin jonka kanssa yksi puhelu toi jo vahvaa uskoa tulevaan.

 

Olen ollut viime aikoina erittäin onnellinen Kaista. Me eletään elämää jollaisesta olen haaveillut niin kauan kuin muistan. Pelkään toki koko ajan kaiken kaatumista, vaikka yhtäkään syytä ei ole. Yritänkin nauttia tästä elämänvaiheesta ja tästä ihmisestä joka tallusti polulla eteen. Nyt vallitsee hyvä pössis.

Meillä on edessä joulukuussa ihana reissu lasten kanssa pohjoiseen, Kain mökille. Sitä reissua odotan yllättävän paljon, vaikka edessä on kymmenen tunnin ajo ja pirun kylmät ilmat. Mutta se tuntuu seikkailulta ja on ihanaa viedä pojat pohjoiseen. He eivät ole koskaan olleet niin korkealla. Viihdyn myös todella hyvin Kain vanhempien kanssa ja he ovat ottaneet minut ja pojat niin ihanasti vastaan, että ei voi kuin hymyillä.

Tammikuussa suuntaan henkisesti melko raskaalle reissulle Kambodžaan. Lähden World Visionin lähettiläiden matkaa tallentamaan. Se on seikkailu jollaista en ole aiemmin kokenut ja odotan sitä jännityksellä, mutta myös hieman pelonsekaisin tuntein. Matkaan on lähdössä ihana porukka, joten meillä tulee kyllä varmasti huippureissu. Ellei kuolla maamiinaan.

Helmikuun puolella palaan Kain kanssa samoille kulmille. Meillä on varattuna yhdeksäksi yöksi Balilta sviitti omalla uima-altaalla ja me aiotaan lukkua. Se on uusi termimme lukemisen ja nukkumisen yhdistämiselle. Ensin luetaan ja sitten nukahdetaan ja sitten taas luetaan. Sen voimilla jaksan painaa vaikka läpi harmaan kivet. Ah, lomat on kyllä ihmisen parasta aikaa.

Palaset loksahtelee kohdilleen, mutta ne toisinaan loksahtelevat myös pois paikoiltaan. Ihan kirjaimellisestikin.. Viime viikolla makasin melko ison kivun kanssa osteopaatin penkissä, kun yliliikkuvat yläselän nivelet olivat naksahdelleet vinoon. Fyysinen kunto ja -terveys onkin yksi iso riippakivi. Pessimistinä odottelen milloin syöpä iskee, milloin joudun lonkkaleikkaukseen, milloin saan reuman.. Pelko asuu minussa ja välillä sitä joutuu käskeä poistumaan!

Henkisesti olen kuitenkin juuri nyt suht tasapainossa. Ahdistus tulee ja menee, mutta Kai on loistavana tsempparina ja usein osaan itsekin järkeillä itseni ulos tilanteesta. Olemme tehneet terapiassa toimintasuunnitelman; mikäli etenemme hyvin kevään aikana, en mahdollisesti hae kolmatta kuntoutusterapiavuotta. Mitään ei ole lyöty lukkoon, mutta minulla on hyvä vaihde silmässä. Ymmärrän itseäni koko ajan enemmän, kehityn ihmisenä ja suunta on hyvä.

On suunnitelmia, on ajatuksia. On onni. Nautitaan nyt tästä.

 

55
1 2 3 33