Tietoa mainostajalle ›

minä

VIA dell’AMORE – LOMA ITALIASSA

Via dell’Amore, rakkauden tie! No juu, ei me sitä kuljettu, se on ollut kiinni jo vuosia koska tuli maanvyöry, turisteja jäi sen alle ja muuta mukavaa. Mutta hoin kuitenkin bellissima italiallani Via dell’Amoren nimeä koko viikon ja täytyy myöntää, että loma oli muuten melko rakkauden täyteinen.

Me matkustettiin Kain kanssa lentäen Milanoon syyskuun loppupuolella, hypättiin lentokenttäjunaan ja Milanon keskusrautatieasemalta otimme junan Italian länsirannikolle; La Speziaan. Kolmen tunnin lennon lisäksi junamatkat veivät siirtymineen noin neljä tuntia and it was totally worth it!

 

La Spezia on mukavan kokoinen satamakaupunki, mutta ei siellä viikkoa olisi jaksanut seikkailla, eikä meillä ollut tarkoituskaan. Majoituimme La Speziassa vain jotta pääsisimme tutustumaan Unescon maailmanperintökohteeseen; Cinque Terreen.

Ja kyllä, vielä sesongin loppupuolella näin oli päättänyt moni muukin.

Kun yhden kokonaisen La Spezia päivän jälkeen olimme menossa ostamaan kolmen päivän Cinque Terre -junakorttia, jono oli valtaisa. Mutta sen jälkeen helpotti. Mitä nyt muutamiakin kertoja hikoilimme junissa toisten turistien kanssa kuin sillit purkissa but it was totally worth it!

 

Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso. Siinä viisi merestä nousevaa kylää (paitsi keskimmäinen Corniglia on JUMALATTOMAN korkealla, aika monen portaan päässä) joiden nimiä en tule unohtamaan ikinä. Enkä järjestystä. Juna kulkee La Speziasta (lähinnä koko matkan vuoren sisällä) rantaviivaa pitkin edes takaisin. Junia menee koko ajan, samoin ihmisiä. Näin tekevät myös laivat. Kylät on siis mahdollista kokea mereltäkin päin. Mekin koimme!

Melko nopeasti siis oppii kylät, listaa suosikkinsa, visiteeraa kaikissa pikaisesti ja tutustuu niihin feivoritteihin syvemmin. Ja ne turistit, syyskuun lopussa ne eivät juuri riesaksi asti olleet. Vain muutaman kerran oli vaikeuksia saada pöytää ravintolasta, mutta yleensä heti seuraavassa on tilaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että Etelä-Euroopan kaupungeissa paras aika vierailla on syyskuu.

 

Ja me nautimme. Me söimme aivan liian monta pasta-annosta ja joimme aivan liikaa viiniä. Hyvänen aika, pulloittain! Me pulleroiduimme ja matkan kantava teema olikin se, että tajusin olevani paljon lihavampi kuin luulin. Kain ottama kuvamateriaali järkytti koko olemustani ja tein siitä toki numeron. (En oikeasti ymmärrä miten tuo hurmuri kattelee tämmöstä pullataikinaa, mutta ei kerrota sille! Se sai tarpeekseen jo reissussa itseni sättimisestä.)

Kantava teema oli kuitenkin pelottavan herättelevä ja tuli jopa olo, että näin ei voi jatkua on PAKKO tehdä tälle ruholle jotain. Kuvotin itseäni niin paljon. Se on jännä kun peilikuvassa usein on ihan ok, mutta se kamera. Jestas se kamera on julma! Pakotin itseni julkaisemaan täällä siveimmän uimakuvan, jotta totuus ei unohtuisi. Siis se, että tuossa näytin hoikimmalta. LUOJA!

Pääsin kuitenkin yli (useimmiten) tästä shokista ja herkuttelin menemään matkan kunniaksi kuin olisin viimeisellä ehtoollisella. Molemmat tosin olivat kahtena viimeisenä päivänä sitä mieltä, että olisi mukavaa löytää paikka josta saisi hyviä salaatteja. Pitsa, pasta ja äyriäiset tulivat korvista ulos. Etenkin kun itse en äyriäisiä edes syö, ravintoloiden listoilta ei välttämättä löytynyt muuta kuin sitä pastaa.

 

Mutta niin, se nauttiminen!

Meidän matka meni todella hyvin ja se oli ihanaa, tietty. Olemme seurustelleet reilut kolme kuukautta, mutta tuntui kuin olisimme reissanneet monia matkoja yhdessä. Kyllä tässä on rinnalle löytynyt hyvä ystävä.

Kun ensimmäisenä iltana stressi perinteisesti purkautui ja vaivuin tiedottomaan tilaan, nukkuen 12 tuntia putkeen, olo oli rento koko loppuloman ajan. Vaikka rahaa meni hemmetisti, olo oli kuin olisi laittaittanut rahaa pankkiin.

Toki Suomeen palattuamme stressi iski päin näköä heti seuraavana päivänä, mutta kun katselen näitä kuvia, pääsen onnelliseen paikkaan ja matkan muistelun kautta kehonikin rentoutuu.

 

Nämä kylät ovat taivaallisen kauniita. Italiamaisen rähjäisiä, mutta juurikin rappioromanttisia. Italia on Euroopan maista se johon en tule kyllästymään. Me suunnittelimme jo tälle kerralle auton vuokraamista, ehkä toteutamme sen seuraavalla kerralla kun Italia kutsuu. (Itse Cinque Terreen ei muuten kannata vuokrata autoa, muistaakseni vain yhteen kylään pääsee autolla.) Toscanan auringon alla on yksi lempielokuvistani ja luonnollisesti olenkin ihminen joka haaveilee joka toinen päivä maalaistalosta Italian maaseudulla. Juu, mun bucket list ei ole kovin kevyttä kamaa..

Koska maasto on vuoristoista ja kylät nousevat korkealle, italialaiset suojaavat kyliä maanvyöryiltä. Kaikkea ei kuitenkaan voi estää ja meidän visiitin ajan suurin osa patikointi-reiteistä oli suljettu. Meitä se ei haitannut, mutta se mahdollisuus siellä on ja voisin kuvitella senkin olevan aika mieletön seikkailu jollekin. Ei minulle. En patikoi. Se surullisen kuuluisa Via dell’Amore avautuu kyllä turisteille, muistaakseni 2019 ja sen olisin minäkin suostunut haikkaamaan! Rakkauden tie kulkee Riomaggioresta Manarolaan, meren rantaa, kallion reunaa pitkin. Harmitti, että emme päässeet kokemaan sitä!

Koettavaa ja katseltavaa kuitenkin riittää liiaksikin asti ilman patikointia.

 

Me halusimme myös ottaa iisisti, joten toisena Cinque terre -päivänä posotimme junalla suoraan Monterossoon, jossa on uimaranta. Asetuimme rantatuoleille ja nautimme, taas. Välimeri on ihanan lämmin loppukesästä, vaikka ulkoilma olisi ”vain” +25. Toistimme kuvion viimeisenä päivänä, koimme sen toimivaksi.

Meidän matka oli siis erittäin onnistunut ja kaupan päälle se vielä vahvisti suhdettamme. Tulin reissusta erittäin onnellisena takaisin kotiin. Monestakin syystä. Sinkkuna kaipasin matkaseuraa, ihmistä joka viihtyy maailmalla rennosti lomaillen. Nyt rinnallani on ihminen joka arvostaa perusarkea, nauttii siitä, mutta haluaa myös nähdä uusia paikkoja, stressittä. Toivottavasti edessä on Kain kanssa useita reissuja joilla nautitaan ja lopuksi kirotaan kun on tullut kiloja liiasta syömisestä. My kinda vacation!

Jaan mielelläni lisää infoa kohteesta, pommittakaa ihmeessä kysymyksillä! Me saimme vinkkivitosia toveriltani Tiialta ja niistä oli valtaisasti apua!

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

14

TÄSSÄ ON KAI

Tässä on Kai. Hän on aika hupsu. 

Huhtikuussa me juteltiin Tinderissä (johon mulla tulee ikuisesti olemaan viha-rakkaussuhde) ja haluttiin kohdata, mutta universumi oli eri mieltä. Aikataulut eivät natsanneet ja kuten hyville miehille käy, joku ehti napata Kain.

Mua harmitti. Kailla oli muutama hassu kuva tilillään, mutta yhdessä hän hymyili niin ihanasti ja silmistä näki, että nyt on hyvä tyyppi kyseessä. Kun Kai tuli Tinderissä vastaan muutama kuukausi myöhemmin, painoin sydäntä ja selasin puhelinta kiireisesti, olinko tallentanut hänen numeronsa.. OLIN! Kun hetkeä myöhemmin tuli Tindermätsi ja tekstari samalta ihmiseltä, hymyilin.

Me nähtiin pian. En halunnut mokata kohtaamista uudelleen. Olin itse kliseisesti pisteessä, jossa en odottanut ihmeitä ja luotto itseeni sekä miehiin oli mennyt. Oli tunne, että meillä varmasti klikkaa mutta jos tuommoinen hurmuri tykästyisi minuun, se olisi ihme! Kai jäi yöksi ja jo illalla sovittiin, että nähdään uudelleen.

Ja niin me on nähty. Toisten treffien jälkeen poistettiin Tinderit ja suhteemme lähti rullaamaan omaa polkuaan, jopa hieman salaa meiltä. Suuret keskustelut käytiin heti alkuun ja huomasimme ajattelevamme asioista todella samalla tavalla. Kai näki pojat kuukauden tapailun jälkeen ja ollaan vietetty pari viikonloppua ja muutamia arki-iltoja nelisteen. Rauhalliseen tahtiin, tilanteita pakottamatta. Pojat tietysti ottivat Kain vastaan erittäin hyvin ja hurraavat nykyään aina kun kerron hänen saapuvan.

Vaikka suhde on kulkenut omalla painollaan, ei spekuloinneilta ole vältytty. Ei tietenkään, kun on Kaisu kyseessä. Olen käynyt jälleen paljon läpi menneisyyttä ja kaatanut taakkaa vähän liikaakin Kain harteille. Olen epäröinyt hulluja asioita, kuten sitä, etten vielä ansaitse rakkautta. Suhde myös käynnistyi niin, että viihdyimme yhdessä erittäin hyvin, kaikki klikkasi mutta oloni oli rauhallinen. Sen voisi kuvitella olevan hyvä asia, mutta en ollut psykoottisessa rakkaushuumassa tai syömättä ihastuksissani. Se herätti kysymyksiä, koska en ollut koskaan aiemmin lähtenyt suhteeseen sillä tavoin.

Tässä on paljon. Tässä on mieletön puheyhteys ja kunnioitus. Arvostamme toisiamme ja haluamme toisillemme hyvää. Kai sulautui elämääni täydellisesti, hän pitää siitä että olen outo ja antaa minun tehdä töitä illalla, vaikka olisi tullut arkena Helsingistä luokseni. Hän tulee luokseni. Se on jo paljon, Järvenpää tai lapset eivät olleet missään vaiheessa ongelma. Hän on innoissaan elämästäni ja hän elää omaa elämäänsä intohimon ja sellaisten ajatusten varassa joissa kohtaamme.

Meillä on tunne, että tämä voi edetä vaikka ja minne. Se on tärkeä pohja suhteelle, mutta menemme silti päivä kerrallaan. Olemme hyvin tietoisia siitä, että yhteinen polku voi jakautua jossain vaiheessa. Keskitymme nyt tähän hetkeen ja siihen, että lähdemme 1,5 viikon päästä yhdessä Italiaan. Nyt on hyvä ja se on tärkeintä.

Kain kanssa on turvallinen ja rauhallinen olo. Kai tuntuu kodilta. Enkä mä kestä sitä, että meidän nimet on Kai ja Kaisu.

 

105

MITÄ MÄ TEEN? – VALOKUVAAJA KAISU JOUPPI

Viime aikoina olen läpikäynyt paljonkin sitä kuka olen ja mitä teen. Ulkopuolisille ajatus ammatistani on varmasti kovin selkeä; otan valokuvia. Itselle tämä ala näyttäytyy kuitenkin hieman monisyisempänä.

Tänään on Yrittäjän päivä ja huomaan, että se on vuosi vuodelta enemmän esillä. Olen itse ollut yrittäjä yli seitsemän vuotta ja olen mieleni kanssa suht kaukana siitä, millaista olisi olla palkkatyössä. Useita päiviä vaihtaisin pois, mutta kun miettii kokonaiskuvaa, yrittäminen on minua.

Olen viime aikoina tuumaillut miten valokuvaajan työtä voi tehdä ja pikkuhiljaa tajunnut, että vaikka koen visualistina kykeneväni kuvaamaan asiaa kuin asiaa, saaden kuvista hyviä, on valokuvaaja jossain määrin taiteilija. Taiteilija jolla on oma visio, oma kädenjälki. Näin ainakin asian kuuluisi olla. Mikään ei lämmitä sydäntäni enemmän kuin kommentit, joissa ihminen kertoo katsoneensa kuvaa ja arvanneensa sen olevan minun ottama.

Millaista kuvaa minä sitten teen?

Olen jo vuosikausia suunnitellut laajentavani aikakauslehtimaailmasta yrityspuolelle ja puntaroinut ketä lähestyisin ja millä tavoin. Oivalsin kuitenkin vasta viime viikolla, että minun pitää myydä tyyliäni, ajatusmaailmaani, arvojani. Yrittäjän arjessa kun on paljon työtä joka ei ole ominta alaa (kirjanpito, markkinointi, verotus..), tulin tulokseen että sen luovan työn täytyy lähteä minusta. Minun on turha puskea tekemään asioita joiden toteutus ahdistaa jo etukäteen. Suunta siis selkeni.

Olen tehnyt lehtityötä vuosikausia, mutta en koskaan ole kuvannut uutisia. Olen pysynyt kaukana muun muassa kriisialueilta ja politiikasta. En koe olevani vahvimmillani paparazzimaisessa työskentelyssä paineen alla, vaan silloin kun saan asiakkaan kanssa suunnitella, kehittää ja oivaltaa.  Olen asiakaspalvelija edelliseltä ammatiltani ja sovellan sitä tässäkin työssä. Nautin tiimissä työskentelystä ja siitä, että tiedän mitä teen.

Nautin kuitenkin valtavasti esimerkiksi reportaasien tekemistä. Silloin aihe ja miljöö ovat valmiina, mutta lisämaustetta tuo heittäytyminen tilanteeseen josta ei tiedä juuri mitään. Se on painetta josta minä pidän. Luovuus asuu minussa, enkä enää valokuvaajana ahdistu siitä, että en tiedä minne olen menossa. Totean aina kuvattaville, että kuvauspaikka kyllä löytyy. Näen kohteita siellä minne muut eivät edes tajua katsoa. Näen maailman usein kameran ruudun kautta, arjessakin.

Mitä minä sitten haluan tehdä?

Haluan työskennellä edelleen erilaisille lehdille, koska ne tarjoavat pohjan jossa olen luonteva ja hyvä. Siellä ovat juureni ja nautin siitä järisyttävän paljon. Kuvasin sitten julkkista, repparia, tavista kotonaan, tavisten kotia tai matkajuttua!

Aikakauslehdissä teemat ovat yleensä positiivisia, kuvista halutaan kauniita ja vaikka aihe olisi rankka sitä yleensä katsotaan toivon ja selviytymisen kautta. Se sopii minulle, kun henkilökohtaisissa projekteissani käsittelen paljon ahdistusta, surua ja parhaillaan kroonisia kipuja.

Sitten haluan työskennellä yrityksille. Haluan työskennellä yrityksille jotka kokevat tyylini omakseen. Asiakkaille jotka arvostavat aitoja tunteita, fiiliksiä, raikkautta, kauneutta, yksinkertaisuutta.

Haluan suunnitella yhdessä ja toteuttaa yksin tai yhdessä. Haluan, että asiakkaat löytävät tavan käyttää kuviani useassa muodossa. Työvälineitä tai toimintatapoja työtilan seinälle taidekuvina. Kenties tehtaan toimintaa vuosijulkaisuun. Henkilöstökuvia pehmeässä miljöössä. Paketti tuotekuvia sisällöntuotantoon. Kenties fiiliskuvia tuotteista, ihmisistä ja yrityksestä Instagramiin.

Näen yrityksissä paljon potentiaalia ja kasvavan still-kuvan tarpeen. Etenkin pienet ja keskikokoiset firmat kaipaavat apuani ja sitä pitäisi nyt lähteä tarjoamaan. Haluan tuoda esille sitä, että pienellä vaivalla saa loistokuvia aikaan, kun työskentelee luovan visualistin kanssa.

 

Haluan jatkaa kukkakaupan pitäjän kaatamista kukkapenkkiin, ohjeistaa nuoren hevosen selkään, kuvata ruokastailistien kanssa upeita annoksia, ohjata mallia tuulen tuiverruksessa, hämmästyä ihanista kodeista joihin kamerani kanssa saavun. Haluan tavata uusia ihmisiä, oppia itsestäni ja uusia asioita. Haluan jatkaa kirjojen tekemistä ja itkeä omien raskaiden kuvaprojektieni parissa. Viime lauantaina tein kokopäivän hääkuvauksen ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen ja sekin palkitsi!

Välillä minusta tuntuu, että ei ole asiaa jota en haluaisi tehdä, tai johon en kykenisi! Ja näinhän se melkeinpä onkin! Kunhan visiot kohtaa, saan toteuttaa tyyliäni, mikä vain onnistuu.

Työni on jatkuvaa markkinointi ja muistuttamista, että täällä ollaan! Se tuntuu välillä puuduttavalta, mutta sitä on tehtävä koska kilpailu alallani on kovaa. Olen silti auvoisessa asemassa kun olen pystynyt työllistämään itseni tällä saralla jo melko pitkään. Olen ihminen jonka kanssa toimittajat ja asiakkaat viihtyvät. Sen lasken yhdeksi tärkeimmäksi jutuksi. Tänä Yrittäjän päivänä toivon itselleni ihania keikkoja tulevaisuuteen. Toivon vilkasta syksyä ja haluan rohkaista teitä ottamaan yhteyttä! Etenkin te pienyrittäjät. Tuetaan toisiamme ja tehdään yhdessä jotain upeeta!

Nettiportfolioni löytyy kokonaisuudessa osoitteesta http://kaisujouppi.com
Instassa voi seurata @kaisujouppi nikin lisäksi @kaisujouppiphotography tiliä!

21

HAPPY PLACE

Pienessä ajassa tästä paikasta on tullut tärkeä. Viime viikonloppuna sain viedä lapsenikin näihin maisemiin ja meidät otettiin niin lämmöllä vastaan, että paikasta tuli entistäkin tärkeämpi.

Kain (the boyfriend) perheen mökissä on jotain maagista. Vaikka kantaisin sinne kasapäin tekemistä, en saa mitään aikaiseksi. Olen seesteinen, stressi katoaa ja minua hymyilyttää koko ajan. Porvoo (ja muutama muu asia) tekee minut kovin onnelliseksi.

Syksy on lähtenyt melko hitaasti käyntiin. Minulla on ollut todellisia käynnistymisvaikeuksia, eikä hiljainen työrintama ole auttanut asiaa. Olen painiskellut useiden asioiden kanssa ja haen suuntaa minne tähdätä. Näin elokuun lopussa mielikuva alkaa kirkastumaan ja toivon syyskuusta vilkasta, hupsua ja sisältörikasta. Melko moni asia viittaa siihen, että näin tulee käymään. Täytyy vain saada oma pää huolettomalle ja tehokkaalle moodille!

Elokuun olen oikeastaan halunnut vain hautautua mökille. Hautautua Kain kanssa peiton alle. Nysvätä, pussailla, pötkötellä. Ulkomaailman kotkotukset eivät paljon ole hetkauttaneet, mutta pian on aika herätä. Näitä rauhallisia, pastellin sinisiä, ajankulun kadottavia viikonloppuja tulen silti tarvitsemaan lisää. Odotan jo lokakuun myrskyjä kun saan lukea mökissä kirjaa kynttilänvalossa, siemailla teetä (tai viiniä), samalla kun aallot hakkaavat rantakallioille. Sieluni on etsinyt tällaista rauhaa jo pitkään.

 

9
1 2 3 31