Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

projekti

IHAN SOMESSA – Jenni Rotonen

Rotonen soittaa 10 minuuttia ennen tapaamista ja ilmoittaa, että hän on alasti.

Olen liki vuosikymmen sitten kuvannut Jennin hänen vanhan asuntonsa rappukäytävässä Trendi-lehteen. Sittemmin olemme tutustuneet paremmin ja toveruuteemme kuuluu suorasanaisuus ja toistemme päälle puhuminen. Meillä on kova halu tavata usein, mutta olemme niitä ihmisiä, jotka kohtaavat yleensä sattumalta ja jäävät silloin suustansa kiinni. 

Jenni avaa oven alusvaatteissa, kääriytyneenä villapaitaan. Hän halaa ja kertaamme pikaisesti kuulumiset. Kun Jenni ottaa happea, isken väliin ja keskeytän turhat lötinät – nyt on kuitenkin tarkoitus jutella vakavasti sosiaalisesta mediasta. Jenni aloittaa meikkivoiteen levittämisen kasvoilleen ja sukeltaa suoraan syvään päätyyn: Hän on juuri käynyt Instagram Storiesin puolella keskustelua omasta aitoudestaan, joka lähti kriittisestä kommentista häntä kohtaan. 

Pupulandia-blogia 11,5 vuotta kirjoittanut Jenni Rotonen on yksi Suomen tunnetuimmista somepersoonista. Hänen bloginsa tavoittaa 60 000 ihmistä joka kuukausi ja Instagramin puolella häntä seuraa reilut 32 000 silmäparia. Muotia, sekä Jennin kiinnostuksen kohteita käsittelevät kanavat ovat olleet jo vuosia hänen työnsä ja brändi on vakaalla pohjalla. Yksi tärkeimmistä tavoitteista Jennille onkin tuottaa aitoa materiaalia. Mutta mitä aitous on? Entä mistä johtuu, että seuraajille saattaa muodostua mielikuva epäaidosta ihmisestä?

”Ihmiset ovat kenties olleet mukana alusta asti, asuessani vielä Jyväskylässä ja ollessani tuntematon opiskelijatyttö. Muutin Helsinkiin, blogi kasvoi ja siitä tuli vähitellen ammatti. Julkisuuskuvani hieman muuttui ja elämäni on lipunut kauemmaksi tavallisuudesta. Kenties ihmiset tuntevat, että en ole enää niin samaistuttava” Rotonen pohtii ja jatkaa ”Joskus myös seuraajilta tuntuu unohtuvan, että ihminen muuttuu. Kaikki muuttuvat ja olisikin enemmän huolissani, jos mikään ei olisi muuttunut vuosikymmenessä.” Jenni kertoo tuottaneensa aina aitoa materiaalia. Sen hän kuvailee tarkoittavan, että hän on aina ollut somessa oma itsensä ja tuo esille myös inhimillistä puoltaan. Silti Jenni törmää silloin tällöin palautteeseen, jossa kommentoidaan hänen vaikuttavan teennäiseltä. 

 

Kuinka paljon somepersoonan on annettava elämästään, pihtaatko informaatiota, Jenni? 

Rotonen hilluu keittiössään edelleen puolialastomana, heittää villatakin tuolille ja rasvaa itseään päästä varpaisiin. ”On eri asia olla yksityinen kuin henkilökohtainen. Voin säilyttää yksityisyyteni, mutta voin samalla tuoda henkilökohtaisia mielipiteitäni julki. Minulla on paljon läheisiä ja ystäviä, jotka eivät halua olla julkisia ihmisiä ja minun on kunnioitettava sitä. Usein asiat liittyvät toisiinsa ja joudun toisinaan miettimään paljonkin, mitä voin somessa jakaa. Minulla on käsissäni sekä oma, että läheisteni yksityisyys ja heidän valinnat – useamman ihmisen dynamiikka.” 

Pääasiassa positiivisen palautteen ohella Jenni on saanut muutamia kommentteja, joissa hänen aitouttaan on kyseenalaistettu. Hän epäilee, että yhtenä syynä voi olla siirtyminen Snapchatista Instagram Storyyn. Seuraajat kenties olettivat sisällön siirtyvän kanavasta toiseen sellaisenaan, mutta Jenni ei koskaan ajatellut kahta eri kanavaa toisilleen rinnasteisina. ”En missään vaiheessa ollut aikeissa tehdä Instagramiin samanlaista sisältöä kuin olin Snapchatissa jakanut. Snäpissä juttujani seurasi noin parituhatta henkeä, mutta Instassa yleisö on paljon suurempi. On eri asia puhua asioistaan pienemmälle, suljetulle joukolle kuin kymmenille tuhansille. Instagramin seuraajajoukko on niin valtava, että tein tietoisen valinnan rajata sisältöjäni tiukemmin.”

Aitous nousikin esille, kun Jenni laajensi blogin teksteistä liikkuvan kuvan puolelle. Vuosia blogitekstejä lukeneet ihmiset olivat muodostaneet mielipiteensä. Kun Jenni asettui kameran eteen ja seuraajat kuulivat hänen äänensä sekä näkivät häneen eleensä, se ei välttämättä vastannut mielikuvia. ”Ihmiset usein yllättyvät kuinka eläväinen olenkaan, kun blogin puolella ilmaisuni on hillitympää.” Jenni vetää farkkuja jalkaan ja surauttaa meille smoothiet.

Onko aitous pääasiassa siis avoimmuutta?

Rotonen on huomannut somemaailmassa sen, että yleisö ei aina ole kirjoittajan puolella – blogia käy lukemassa myös ihmisiä, joiden motiivina on vain urkkia ja parjata. ”Mitä enemmän annan heille, sitä enemmän annan heille tavallaan aseita itseäni vastaan. Voisi sanoa, että kun somessa kerran avaa arkun, sitä on liki mahdoton sen jälkeen sulkea.” Hän toteaa, että jos itsellä on omassa elämässä jokin tilanne päällä, sitä on todella haavoittuvainen ja pitää miettiä kuinka paljon on valmis jakamaan. Somessa ihmisten kyky empatiaan on hetkittäin kateissa. ”Joskus ihmiset unohtavat, että kuvien ja tekstien takana on oikea ihminen ja että he näkevät hänen elämästään vain pienen osan.” Jenni kuitenkin haluaa puhua vaikeistakin asioista, kuten masennuksesta ja muista vaikeista teemoista. Hän haluaa vaikuttaa, kun siihen on mahdollisuus. 

 

Ihmisten käsitykseen aitoudesta vaikuttaa moni muukin asia. Blogia Jenni kirjoittaa suomeksi, mutta Instagramia hän on tehnyt aina englanniksi. Osa ei tunne englanninkielistä sisältöä omakseen ja on kokenut, että Jenni meni valinnallaan kauemmas heistä. Jennille englannin kielen käyttäminen on kuitenkin luonteva valinta – hänellä on myös vieraskielisiä seuraajia ja lisäksi hänen parisuhteensa ja monen ystävyyssuhteensa kielenä on englanti. Eikä häntä yhtään harmita, että se on täydellinen tapa pitää huolta omasta kielitaidosta. 

Kun Jenni miettii, mistä mielikuva epäaitoudesta voi johtua, hän mainitsee myös, että ammatikseen bloggaavalla somekuplan sisäpuolella olevat jutut korostuvat. Instagramin kaupallistumisen myötä Jenni on halunnut antaa enemmän aikaa myös somesta vapaalle olemiselle ja yksityisyydelleen. Videot ja kuvat pyörivät pitkälti työn parissa ja niissä esiintyy somepiireistä tuttuja tovereita. Kun tulee aika tavata tosiystävää tai käydä iltakävelyllä, some usein hiljenee. ”En koe, että puhelin olisi koskaan häirinnyt läsnäoloani tilanteissa, mutta somettaminen on työtäni ja vaikka siellä ollaan periaatteessa läsnä 24/7, haluan ottaa siitä myös lomaa.” 

Paradoksaalista onkin, että ihmiset haluavat tietää juuri siitä somen ulkopuolisesta elämästä ja samaan aikaan kyseenalaistetaan: onko kaikki jaettava?

Aitouden lisäksi tuumailimme keskustelua, jota seuraajien kanssa käydään. Jenni käyttää paljon työaikaa mahtaviin keskusteluihin seuraajiensa kanssa. Kun hän tarttui kriittiseen kommenttiin aitoudesta, siitä seurasi laaja ja analysoiva keskustelu, jonka päätteeksi alkuperäisen kommentin lähettäjä muutti mielipidettään. Asioita avaamalla, kommentoija oivalsikin mistä oli ollut kyse. Usein bloggaaja kohtaakin someraivoa väärinymmärrysten kautta. ”Somessa loukkaannutaan usein omalle tulkinnalle. Rivien väleihin lisätään omia päätelmiä, äänensävy ja unohdetaan kysyä mitä tarkoitit? Moni hermostuu ennen kuin on edes lukenut otsikkoa pidemmälle.” Jenni toivoisikin, että luettaisiin koko juttu, eikä takerruttaisi yhteen lauseeseen tai sanavalintaan. Toisaalta joskus ajatus on kristallin kirkkaana omassa päässä, mutta oman idean välittäminen muille tekstin kautta ei onnistukaan tai jokin olennainen näkökulma unohtuu lopullisesta jutusta. Silti hän toivoisi ennemmin keskustelua ja tarkennuksia kuin välitöntä hyökkäystä.

Mutta hyökkäätkö itse, Jenni?

”Olen temperamenttinen ja paras strategia ärsyyntyessä olisi, jos voisin nukkua yön yli. Toisinaan kirjoitan vastauksen ensin Word-dokumenttiin ja luen sen seuraavana aamuna. Usein lopullinen vastaus onkin paljon ”pehmeämpi”. Somessa on kuitenkin oltava hereillä koko ajan. Mikäli kiivaana käyvää keskustelua ei kommentoi heti, asia saattaa paisua skandaaliksi sillä välin, kun itse jäi hengittelemään ja harkitsemaan sanojaan. Kun ei ole aikaa miettiä rauhassa omaa vastausta, on joskus haastavaa pysyä rauhallisena, varsinkin jos kommentit menevät henkilökohtaisuuksiin” 

Voisimmeko lisätä empatiakykyä nostamalla raivoajat ja kiusaajat jalustalle? Jos jokainen saisi huomiota ja vääristyneet käsitykset avattaisiin, maailma olisi varmasti parempi paikka. Me Jennin kanssa kuitenkin toivotaan, että somekiusaajat herättelisivät empatiakykyään ja raivoajat nukkuisivat yön yli.

Jenni uskoo, että uteliaisuus on osa ihmisen perusluonnetta ja siksi hän ei usko ihmisten kiinnostuksen muiden elämää kohtaa koskaan katoavan. Työ tekee osasta hänen elämäänsä vapaata riistaa keskustelulle. Täten ei auta kuin yrittää parhaansa ja taiteilla ristiriitaistenkin toiveiden ja vaatimusten aallokossa. ”Usein tuntuu, että on mahdotonta vastata siihen mitä odotetaan. Pitäisi olla virheetön ja samaan aikaan inhimillinen virheineen kaikkineen – virheet saisivat kuitenkin olla vain tietynlaisia. Pitää olla oma itsensä, mutta se oma persoona ei kuitenkaan saisi ärsyttää. Toisaalta, ihan kaikkia on mahdotonta miellyttää ja eri asiat ovat eri ihmisille ärsyttäviä.”

Rotosen muistivihko on täynnä juttuideoita, joten saamme varmasti nauttia vielä toisen vuosikymmenen Pupulandian tarinoita. Olen melko varma, että lähdettyäni Jenni heitti vaatteet taas nurkkaan ja jatkoi töitä alusvaatteillaan. Siinä teille kerrassaan aito mielikuva, aidosta ihmisestä.  

10

KIPU – kuvasarja kipukroonikoista

Oksikodoni, Lyrica, Triptyl, CRPS, TOS… Osaan jo liiankin sujuvasti keskustella lääkkeistä ja syndroomista, tarkentaa oikeassa kohdassa ”Tämä oli opioidi?” Kun kuvattava toteaa eläneensä ajanjaksoja jolloin suihkukin on sattunut, omat arvot asettuvat taas uomiinsa.

Olen kuvannut viime vuodesta alkaen kipukroonikoita ja nyt sohvallani on istunut heistä yhdeksän. Projekti on vielä kesken, tarkoituksena kuvata loput vapaaehtoiset kesään mennessä. Tämä pro bono projektini on sarjassaan neljäs. Tämä on myös ensimmäinen, jossa teksti tulee olemaan todella suuressa osassa. Kirja kohtukuolemista oli valokuvakirja jossa jaettiin myös kokemuksia, mutta kipukroonikot avaavat koko elämänsä. Kuvan rinnalle tulee koko kipupolku.

Krooninen kipu on vaikea tutkittava, siitä on vaikea puhua ja kivun kanssa jatkuvasti pelaavat ihmiset ovatkin parhaita näyttelijöitä. Kun kipu on jatkuvaa, kipukohtaukset yllättävät useita kertoja viikossa ja pahimmillaan vievät kävelykyvyn, on näyteltävä pirteää.

Minun kameran edessä vapaaehtoiset eivät näyttele. Tämä on surullisin kuvasarjani tähän mennessä. Nuorten masennukseen saa apua, lesket löytävät uuden rakkauden ja kohtukuoleman kokevat naiset käsittelevät surunsa, kenties saavat vielä uuden vauvan. Krooninen kipu ei katoa. Koskaan.

Kuvattavat saattavat kulkea läpi haastattelun hyvällä fiiliksellä, useat säästyvät kyyneliltä. Mutta kameran linssin kautta näkyy tuska, suru, väsymys ja kipu.

Kuten muidenkin kuvasarjojeni, koen tämän aiheen tärkeäksi. Kroonisesta kivusta pitää puhua. Lääkäreiden suhtautumisesta, Kipupolista ja byrokratiasta pitää puhua. Totuus on kuitenkin se, että juuri sinä voit sairastua hermosärkyyn ja silloin sinä varmasti haluat, että sinua uskotaan, ymmärretään ja saat apua.

Kuvasarjani kulkee kohti julkisuutta ja julkaisua. Toivon sen saavan aikanaan huomiota jonka se ansaitsee.

 

22
Kommentit pois päältä artikkelissa KIPU – kuvasarja kipukroonikoista

KÄSILLÄ TEHDEN

    

Laitoin postiin viime viikolla kaksi taulua ja keramiikkakurssi jatkui. Olen kovin iloinen tästä maailmasta johon olen ajautunut, se antaa kovin paljon. Neljä päivää sitten muotoilin savesta kippoja ja vateja. Kuuntelin kyllä mitä kurssitoverit juttelivat, mutta en paljon puhunut. Savi rauhoittaa ja tyhjentää pään ihanasti. Viime viikolla myös arkkitehtimme piirsi tulevasta varastotilasta vähän isomman, jotta saan sinne pienen maalausnurkan.

Jossain vaiheessa elämää luulin, että skräppäys ja neulominen ovat niitä oikeita käsitöitä, eikä minusta ole niihin. Askartelu, ompelu tai puikkojen kanssa huitominen ei ole minun juttuni. Ainakaan vielä. Kaikkia äsken mainittuja olen kyllä kokeillut useampiakin kertoja.

Keramiikka ja maalaaminen tuntuivat asioilta joihin tarvitsee koulutuksen. En hiffannut, että niitä voi harrastaa! Minun ei tarvitse päästä taideteolliseen ja lukea itselleni keraamikon titteliä, jos haluan tehdä muutamia kippoja kotiin. Minun ei tarvitse olla loistava, koulutettu piirtäjä, jotta voisin maalata. Se, että taulujani on haluttu ostaa, on mieletöntä!

Minulta on ostettu valmiita töitä ja tehty ihanasti tilauksia. Tilaustöissä saat halutessasi päättää värimaailman, muodon ja koon. Nyt on myös aikomus teettää töistä pieniä printtisarjoja Sisustus Hattaran valikoimaan. Taitelijan taitoni kehittyvät tehdessä ja Kai hankkikin minulle nettikurssin joululahjaksi. Pääsen sitä kautta kuulemaan kritiikkiä ja kehittämään erilaisia tekniikoita. Värisilmän koen omaavani. Uusimmissa töissä onkin jo villejä kokeiluja.

Mikäli tilaustyö kiinnostaa, huikkase vaikka Instan puolella! Instan puolella myös lykin myyntiin jo valmistuneita töitä.

 

 

11
Kommentit pois päältä artikkelissa KÄSILLÄ TEHDEN

400G

DSCF4226 DSCF4084 DSCF4090 DSCF4096 DSCF4267 DSCF4261 DSCF4068 DSCF4222 DSCF4203

Kolme päivää oli täynnä jauhelihaa, jösses sentään. En tänään vielä kyennyt katsoa kuvasaldoa läpi, täytyy hieman sulatella tätä projektia. Silmille hetki muita näkymiä, kiitos.

Tiimi oli täydellinen. Tehokas, toimiva ja pidän siitä, että Hanna voi pitää refleä ja minä voin pyyhkiä pöytiä. Kaikki tekee kaikkea -teema toimii tällaisissä sessioissa parhaiten.

400g oli kuvatyyliltään kokeilevampi ja jännä nähdä mitä ruutuja kirjaan päätyy. Safkaa skideille kuvaukset tulevat olemaan enemmän tuttua ja minua, niitä odotan innolla ja jännityksellä.

Mun ja Hannan tiet kohtasi ihan ihmeellisiä reittejä pitkin. On ollut ilo tutustua tuohon taitajaan joka tuntuu menevän vaikka läpi harmaan kiven. Meissä on paljon samaa ja minulla on paljon opittavaa Hannalta. Hän sanoi ennen projektia yhden erittäin osuvan kommentin; me ollaan tekijöitä. On totta, että kun lähden johonkin niin se hoidetaan loppuun ja tahdikkaasti. Hanski taitaa olla ainakin tuplaten tällainen kuin minä.

Ilman Jonnaa, Teresaa, Joonasta ja mun Villeä oltais oltu vajaa jengi. Parempi olla vajukki täydessä tiimissä. En malta odottaa seuraavaa settiä!

1
1 2 3 42