Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

rakentaminen

ASUNTO MYYTY – onni ja paniikki

Eilen illalla ovestamme asteli sisään kolme ihmistä kera rullamitan. He mittailivat seiniä, kyselivät kysymyksiä valokuidusta, keittiön kaapeista ja ostivat ohimennen lampun katosta. Tämä koti on nyt heidän.

Allekirjoitin eilen kauppakirjat, rahat vaihtoivat omistajaa ja uusien asukkaiden poistuttua, poksautimme shamppanjan auki. Skoolattiin juhlajuomat lasten kanssa ja olo oli hyvin sekava. Yhtäaikaa itketti ja innostutti.

Nämä seinät ovat nähneet ja kokeneet paljon. Ne näkivät onnelliset ydinperheen, sen rauhallisen mutta väistämättömän kaatumisen, säätöä, tuntemattomia miehiä, miehiä jotka viipyivät. Monen monta krapulaa, monen monta nousua. Itkua, naurua, riehumista. Suurta onnea ja suurta surua. Ero, mummoni kuolema, juhlapyhien yksinäisyys, ystävien kokoontumiset, synttärijuhlia, viiniä, juustoja, lohturuokaa, lukuisia tv-sarjoja ja Tinder-deittejä. Nämä seinät näkivät myös minun ja Kain ensimmäiset treffit ja lopulta Kain muuton saman katon alle.

Vaikka asunto on vain asunto, tässä kodissa olen oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan aiemmin elämässäni. 27-vuotiaana jäin tähän yksin ja asuin itsekseni ensimmäistä kertaa koskaan. Muistan sen kuin eilisen. Kaadoin syksyllä 2013 lasillisen viiniä, skoolasin yksin keittiössä uudelle alulle ja opettelulle, kera kyyneleiden. Näiden 7 asutun vuoden aikana olen kasvanut ja oppinut valtavasti, elämästä ja ja itsestäni. Rintaa vihlaisee, kun kuvittelen sulkevani tyhjän asunnon oven viimeisen kerran. Eilen olo oli sekavaa skumppaäistä suttua, mutta kun tuo edellä mainittu hetki on kohdilla, uskon vahvasti, että haikeus ja pelko ovat vahvimmillaan ja itkua on odotettavissa.

Samaan aikaan kuitenkin olen valmis ottamaan seuraavan askeleen. Kai hipsutteli elämääni 1,5v sitten ja en edes muista missä vaiheessa meidän tulevaisuuden suunnitelmat alkoivat olla melko selkeitä. Asunto oli myynnissä puoli vuotta ja lopulta vaihdoimme Blokista Bo LKV:hen ja välittäjämme Mia Lehtonen myi tämän ensimmäisessä näytössä. Suunnitelma on kuitenkin pysynyt samana epätoivosta huolimatta ja tänään toivottavasti allekirjoitamme vuokrasopimuksen tulevaan kotiimme.

Tarjouksen hyväksymisestä on reilut kaksi viikkoa ja sen aikana olen käynyt ihan kaikki kaapit läpi. Viikon verran alakerta oli täynnä kirpputori-kasseja ja maanantaina sain vihdoin vietyä tavarat Järvenpään ViaDia-torille (pöydät 3 ja 4, jos kiinnostaa!). Ylimääräiset tavarat majailevat siellä nyt pari viikkoa ja niiden aikana on pakattava mukaan lähteviä tavaroita. Meidän on oltava ulkona täältä 30.marraskuuta mennessä.

Lopulta kaikki kävi kovin nopeasti, melkein niin nopeasti että ei ehdi perässä pysyä. Minulle tämä tahti kuitenkin sopii. Ehdollisen tarjouksen aiheuttama välitila ja kauppakirjojen allekirjoittamisen odottaminen olivat kaameaa tuskaa. Kun kaikki on melkein varmaa, mutta jotain voi silti vielä tapahtua. Nyt voin siis hengittää ja olo onkin suht raukea.

Tulevaisuus on se mikä pelottaa. Nähtäväksi jää kuinka nopeasti tartumme talo-projektiin, vai viihdymmekö liiankin hyvin vuokralla. Nyt on kuitenkin aika ottaa ensimmäinen askel ja viettää tuleva joulu uudessa kodissa.

Etenkin kun meinasi useassa vaiheessa usko loppua, tämä on – uskomatonta.

 

 

25

UNELMANA SEURAAVA ASKEL – taloprojektista

Jos joskus, niin nyt on se aika, kun sallin itselleni kalliit sisustuslehdet. Lähinnä katselen niistä kuvia, mutta niillä on suuri merkitys tässä elämänvaiheessa, jossa unelmoidaan seuraavista askelista.

Asuntomme on ollut myynnissä jo tovin ja vaikka kiinnostuneita kävijöitä on riittänyt, rivari-päätymme ei ole löytänyt uutta omistajaansa. Tiedän, että jonain päivänä se tapahtuu, joku rakastuu tähän. Vaikeinta onkin odottaminen. Vaikeinta on pitää omia unelmia holdilla, toisten päätöksen armoilla. Hengittelen syvään ja totean, että en voi pakottaa ketään ostamaan meidän kotia. Se on yhtä aikaa niin totta ja niin harmillista.

En mielestäni ollut yhtään epärealistinen, kun tuumasin tämän menevän kaupaksi nopeasti. Toivoin, että olisimme myyneet tämän heti. Kukapa ei toivoisi asuntokauppojen menevän niin. Aikaa tässä ei toki ole mennyt vasta kuin kolmisen kuukautta, mutta se tuntuu vuodelta.

Meillä ei periaatteessa ole kiire. Täydellinen väliaikainen asuntomme vaan taitaa nyt mennä sivusuun, koska asunto ei ole mennyt toivotussa ajassa kaupaksi. Sen vuoksi joudumme varmaankin ahtautumaan pitkäksi aikaa pieneen vuokra-kämppään ja se on yksi niistä asioista, jotka tässä odotellussa ketuttaa mielettömästi. Meillä oli täydellinen plääni ja vaikka tiesimme, että tämä ei ole läpihuutojuttu, toivoimme toki toisenlaista lopputulosta.

Selailen sisustuslehtiä ja haaveilen. Haaveilen hyvin usein niitä selatessani tiloista, tilan hallinnasta, tavaran minimalisoinnista. Vaikka voisin jo nyt ottaa pari kirppispöytää ja käydä asuntoa läpi, en halua aloittaa sitä prosessia vielä. Haluan odottaa.

 

Haluan saada tarjouksen, tehdä kaupat ja sillä sekunnilla tiedän, että pesänrakennusvietti iskee kehään ja alan koluamaan jumalallisella raivolla kaappeja läpi, myyden kaiken mikä tielleni osuu!

 

 

Haaveilen seuraavasta askeleesta. Puhdistautumisesta. Tyhjennyksestä. Tämä alkaa kuulostaa suolihuuhtelulta, mutta henkisesti se sitä onkin, big time. Haluan karsia jyvät akanoista ja mennä kohti uusia seiniä. Sisustaa ja fiilistellä tiloja. Meidän seuraava askel on kiinni pariskunnasta, perheestä, ihmisistä, jotka rakastuvat meidän kotiin niin paljon, että haluavat muuttaa tänne. Kuulostaa simppeliltä ja sitä se varmasti lopulta tulee olemaan. Juuri nyt toivon kovasti, että en ole täällä enää ensi kesänä, mutta aika tuntuu kuluvan varkain. Kaikella on myöskin aikansa ja nyt ei auta kuin odotella sitä ja haaveilla.

Tässä vielä linkki meidän asuntoilmoitukseen: https://blok.ai/kohde/ylankotie-49/
Tule kylään, rakastu ja tarjoa. Kaikki apu on myöskin tarpeen, saa siis vinkata ystäville!

6
Kommentit pois päältä artikkelissa UNELMANA SEURAAVA ASKEL – taloprojektista

POLLEENA TONTILLA

Kai on mielikuvissaan meidän etelän puolen terassilla, heinäkuun auringossa.

Takana on siis tonttimme. Siihen on tarkoitus jossain vaiheessa rakentaa talo, jonka ihana arkkitehtimme on piirtänyt. Hirmuisesti on selvitettävää, sopimuksia sinne ja tänne, eikä mitään varmuutta vielä juuri mistään. Suunnitelmat kuitenkin etenee ja sekös meitä kutkuttaa..

Tätä hetkeä olen odottanut tovin. Olen aina kuvitellut, että jossain vaiheessa elämää rakennan talon. Tai siis rakennutan. Olen myös aina kuvitellut, että teen sen siippani kanssa. Yhdessä. Sinkkuvuodet saivat hetkeksi uskomaan toisin ja olin jo valmistautunut siihen, että lähden projektiin yksin. Nyt me kuitenkin rakennamme meille taloa ja se tuntuu hämmentävän oikealta.

Juuri tässä meidän pitääkin olla. Me ollaan seurusteltu kahdeksan kuukautta ja monen mielestä tämä tuntuisi varmasti hullummalta kuin avioliitto tai vauva. Meidän kohdalla suhteemme lähti heti ensi tapaamisesta viemään meitä, me vain nautimme kyydistä. Nyt taloprojekti lähti vetämään, vaikka vielä puoli vuotta sitten totesimme sen olevan ”jossain tulevaisuudessa”.

Tavallaan talo siintääkin jossain tulevaisuudessa.. Tämä on pitkä projekti ja toistelemme toisillemme ”meillä ei ole mikään kiire”. Päätimme kuitenkin, että emme asetu vastavirtaan, vaan mennään mukana.

Toiveena siis onkin, että projekti etenee soljuvasti ja vaikka totesimme arkkitehdin kanssa talon rakentamisen olevan pitkä tie täynnä pettymyksiä; haaveilemme siitä, ettei tässä jouduta valtaisasti taistelemaan. Ei yhdessä muita, eikä toisiamme vastaan.

Meidän talon piirrustukset ovat liki valmiit. Seuraavaksi tiimiä pitää kasvattaa ja lähestyä rakennusvalvontaa.

23

UNELMIEN TALO – pitäisi tehdä

 

Olemme saaneet kommentoida ensimmäisiä luonnoksia tulevasta talosta. On kuulkaa aika jännää haaveilla, suunnitella, vedellä kuvia Pinterest-kansioon vuosien saatossa hullun lailla ja sitten yhtäkkiä kaikki pitäis vetää niin sanotusti LIVEKSI.

Siinä menee helposti sormi suuhuun, ajattelee outoja asioita kuten miten lasinen liukuovi voi maksaa kymmenentuhatta euroa ja pelkää, että kyllästyy taloon viidessä vuodessa. Vaikka siinä mahdollisesti ”pitää” asua iäti.

Toisessa päässä vaakakuppia painaa ilo, innokkuus ja se mutu-tuntuma, että tästä tulee u p e a.

Ensimmäisten luonnosten jälkeen asiasta tuli jotenkin hirmu virallista. Meillä on tiimissä ihana arkkitehti ja pääsen (uskaltaudun) sanomaan mielipiteitäni ja suunnittelemaan yhdessä. Vaikka katselemme vasta luonnoksia, haemme mittasuhteita ja pohjan muotoa, tässä tuli hirmu suuri tarve edetä salaman lailla! Onneksi asumme Suomessa.. Muuten olisin varmasti jo nyt tontilla kaivamassa lapiolla kuoppaa, kainalossani paketti kakkosnelosia.

Minä yritän malttaa, hengitellä ja jatkaa Pinterestin selailua..

20
Kommentit pois päältä artikkelissa UNELMIEN TALO – pitäisi tehdä