Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

siivous

TAVARAHELVETTI

Kun asunto meni kaupaksi pääsin vihdoin, puolen vuoden odottamisen jälkeen, tarttumaan tavaroihin. Kävin kaikki kaapit läpi ja keräsin kirppiskamoja Ikea-kasseihin portaiden alle. Tämä jo klassikoksi muodostunut systeemi sai minut huomaamaan, että joka kerta tavaraa on vähemmän, mutta tavaraa kuitenkin on liiaksi.

En osta enää niin paljon heräteostoksia, enkä osta tunnesyistä. Olen innokas pakettien palauttaja, joten jos tilaan Weekdaylta vaatteita, mikään ei estä minua lähettämästä kaikkia takaisin, mikäli ne eivät ole päälläni sitä mitä kelasin. Muinoin kävin paljon Helsingin liikkeissä shoppailemassa ja silloin vaatteita tarttui mukaan usein juuri tunnesyistä. Shoppasin jotakin tyhjiötä varten. Ostin myös koska pystyin. Lapsena sain 100mk Helsinki-päivää varten, kun toiset saivat 300mk merkkihuppareita. Selkeä tunnelukko-kuvio, I know.

Olemme nyt kantaneet tavaroita uuteen kotiin, sellaisia joita emme täällä vanhassa kodissa tarvitse ennen lopullista muuttoa (eli noin 2 viikon aikana). En tiedä johtuiko se siitä, että raijaamme niitä neljänteen kerrokseen ilman hissiä, vai pelkästä häpeästä, mutta syyllisyys nosti päätään. Meillä on edelleen liikaa tavaraa.

Minua ahdistaa oikeastaan se, että meillä on liikaa tavaraa jota käytetään vain satunnaisesti. Lahjapapereita, spraymaaleja, juhlarekvisiittaa, lautasia ja kahvikuppeja kemuja varten, sekä vaatteita.

Epätoivoisesti ennen tavaroiden kantamista uuteen kotiin, yritin etsiä kirpputorille tavaraa. En vain löytänyt mitään. En löytänyt mitään tarpeetonta. Kuitenkin sitä ennen olin löytänyt paljonkin tarpeetonta tavaraa, jotka edellisellä kirppiskerralla koin tarpeellisiksi. Minulla ei ole useinkaan tavaroihin tunnesidettä, pystyn luopumaan helposti. Mutta kun mietin tarpeellisuutta, se tuntuu sitouttavan. Vaikka tarve olisi kerran vuodessa tai ”joskus, jonain päivänä”.

Olen katsellut muutosta inspiroituneena Netflixistä Consumed-sarjaa. Siinä personal organizer (haaveammattini) tarttuu perheiden kaaokseen ja he joutuvat luopumaan 75% tavaroistaan. Nyt kun olemme olleet vajaan viikon verran vähemmällä tavaramäärällä kotona, olen inspiroitunut!

Päätin vielä kertaalleen uudessa kodissa purkaa tavarat tarkalla silmällä. Toivon, että uskallan päästää irti vielä muutamista jutuista. Sitten taas on hyväksyttävä se, että esimerkiksi hyviä maalauspapereita ei kannata myydä, eikä heittää roskiin, ei vain kannata ostaa enää yhtään lisää. Se onkin se juju. Luovu ja jos näet, että tavara on tarpeellinen, käytä sitä, kuluta se loppuun, äläkä osta lisää tilalle, ennen kuin uusi tarve on käsillä.

Toki olen tänään, juhliin valmistautuessani kaivannut jo huulipunaa ja korviksia. On asioita ja tavaroita joita käyttää vain toisinaan ja on varmasti ihan ok niitä omistaa. Kuvittelen olevani minimalisti, mutta kyllä minä rakastan kauniita astioita, lakanoita, pyyhkeitä, vilttejä, tyynyjä ja tauluja niin paljon, että olen kaukana siitä.

Tällä hetkellä meidän kaapit ovat melkein tyhjiä. Varasto on käyty läpi, kaikki matot on tampattu, rullattu ja teipattu. Tavaraa ja kantamista on hirmuisesti edelleen, mutta hengitän melko kevyesti. Koti ei ole koti ilman omia tavaroita. Haluan kuitenkin jatkossa miettiä vielä tarkemmin mitkä niistä haluan pitää elämässämme.

Ps. Kipputori ViaDia Järvenpäässä myy meidän ylimääräisiä tavaroita pöydissä 3 ja 4, vielä perjantaihin 23.11 asti. Huomisesta alkaen, olisi tarkoitus myydä loput -50% hintaan. Käy kurkkimassa jos meidän ylimääräinen on teidän aarre.

7
Kommentit pois päältä artikkelissa TAVARAHELVETTI

KÄRCHERILLÄ KÄTEVÄSTI – höyrypesurin huumaa

 

Kaupallinen yhteistyö / Kärcher / Suomen Blogimedia

 

En pidä siivoamisesta, mutta rakastan siisteyttä. Kun ei jaksa jynssätä kylpyhuoneen saumoja tai ahtaita nurkkia hanojen takaa, kuukausien saatossa lika pakkautuu ja lopputulos on siivouksen jälkeen kaikkea muuta kuin puhdas. 

Isken läntteihin erilaisilla pesuaineilla, jopa kloriitilla. Kärvistelen myrkyissä ja tuskailen kun sormeni kärki ei mahdu pieniin koloihin. Hiki valuu ja yleensä luovutan yhden läiskän jälkeen. Olkoot!

Vaan ei olkoot enää! Olen haaveillut pikkutytöstä asti höyrypesurista, pitäen sitä kuitenkin ylimääräisenä turhakkeena, jolle ei ole tarpeeksi käyttöä. En olisi voinut olla enempää väärässä. 

Kun Kärcher kotiutui meille, kannoin sen yläkertaan, lisäsin säiliöön litran vettä ja tuijotin malttamattomana oranssin valon sammumista. Se sammui muutamassa minuutissa (oi pojat, ne oli pitkiä minuutteja). Otin välineen käteeni ja 30 sekunnin höyryttämisen jälkeen huusin täysiä alakertaan ”Hyvä Jumala, mä rakastan tätä laitetta!!”

Kun tutustuin tarkemmin pesuriin, tietooni tuli tiukkoja faktoja. Höyry on todella tehokasta – paine ja lämpö irrottavat lian, ihan ilman mitään ylimääräisiä kemikaaleja. Sähköä laite vie vain veden lämmittämiseen, eli periaatteessa vertaisin sitä vedenkeittimen sähkönkulutukseen. Energiankulutus pysyy pienenä ja sekös meitä hymyilyttää. 

Meidän kotona on vessassa valkoisia saumoja hyvin paljon, kiitos mosaiikkilattian. Pieni musta laatta hämää ja näyttää siistiltä, mutta kun saumoja alkaa tuijottamaan tarkalla silmällä, ne eivät ole kovin puhtaat. Mäntysuopa ja lattiaharja ovat hyötyliikuntaa, mutta eivät mukavaa sellaista. Höyrypesurilla laitoin myös harjaten, mutta höyry teki paljon puolestani. Irrotimme myös suihkun kalkkiset kasat höyryllä leppoisasti. 

Likaa kertyy, vaikka pitäisi kotinsa siistinä. Sitä pinttyy melkein huomaamatta, jollei ole himosiivooja. Ja vaikka rakastaisi jynssätä joka viikonloppu vessan kaakeleita, höyrypesuri on erittäin näppärä vaihtoehto. 

Kärcherimme nousi nopeasti turhakkeesta tärkeäksi siivousvälineeksi ja uuteen taloon on pakko hankkia se paljon kohuttu ja hypetetty ikkunanpesijä. Höyry on puhdasta neroutta. 

 


KÄRCHER HÖYRYPUHDISTIMET

4
Kommentit pois päältä artikkelissa KÄRCHERILLÄ KÄTEVÄSTI – höyrypesurin huumaa

ISKÄN LUONA

_MG_6126 _MG_6131 _MG_6133 _MG_6142 _MG_6139 _MG_6152

Äitini oli reissussa, me mentiin aamusta heti iskän luo. Askarreltiin iskän kanssa Oili-kissalle raapimispuu ja kun se oli tehty, iskä käski viedä lapset sisälle syömään. Hän oli tehnyt nakkikeittoa ja kun me söimme, hän pesi mattojani pihalla. Aikamoista luksusta.

Palasimme pihalle, autoin kantamaan märkiä mattoja, kävin kurkkaamassa enoni ja tätini kylppäriremppaa ja vaihdoimme kuulumisia viime viikonlopusta. Kun me siskoni kanssa tanssimme viime lauantaina ystävämme häitä, eno täytti viisikymmentä.

Parin tunnin retken jälkeen palasimme kotiin. Normaalisti en saa poikia lähtemään mummilasta kirveelläkään mutta tänään sinne tivasivat molemmat vuoronperään. Syynä tietenkin Oili, johon kummatkin ovat aivan umpirakastuneita. Leevi skippasi mökkiviikonlopunkin koska ”Oili on äitin luona”.

Ah. Onneksi tajusin, että matot ehtii vielä pestä. Olemme pesseet ne joka vuosi porukoiden pihalla painepesurilla ja tänä vuonna homma meinasi totaalisesti unohtua. Nyt saan levittää lattioille talveksi raikkaat ja puhtaat matot, parasta. Mattojen likaisuutta ei muuten edes huomaa ennenkuin ne käärii rullalle. Meidän ainakaan, kun ovat kaikki väriltääkin tummia.

0
Kommentit pois päältä artikkelissa ISKÄN LUONA

PESÄERO

_MG_8809 _MG_8789 _MG_8791 _MG_8783 _MG_8802 _MG_8793 _MG_8786

 

Kaikista vittumaisinta yksinjäämisessä on raha. Seuraavaksi tulee lakanat. 

Olen järjestyksen nainen, haluan pitää myös kaapinovien takana olevat asiat ojennuksessa. Lakanakaapin siistit pinot sisältävät myös toisen näkökulman; rypyt. Jos ei omista mankelia, lakanat voi yrittää saada sileiksi vetämällä niitä viikkausvaiheessa. Silittämisestä en edes keskustele, äitini silittää lakanat. Juu onhan ne kuin hotellissa nukkuisi, mutta MIKÄ DUUNI!

Se viikkaus. Kun pesin neljän ihmisen lakanat, nostin ne kuivina portaiden kaiteelle odottamaan, viikkausta. Sitten saattoi mennä neljäkin päivää kunnes viimein oltiin yläkerrassa sopivaan aikaan yhdessä ja laitoimme vedellen! Ehkä kuusi kertaa viikkaussuhteemme alussa (parisuhteemme alussa en minäkään välittänyt lakanoiden suoruudesta, hyvä jos vaihdoimme lakanoita..) mutisin kun ex-siippa ei välittänyt TARPEEKSI ja viikkaili miten sattui, sen jälkeen hänestä tuli ammattiviikkaaja ja kulmat kohtasivat toisensa, precis!

Missä on nyt mun viikkauspartneri? Kerran olen pakottanut ystäväni hommiin ja kun lakanat seuraavan kerran olivat säälittävinä roikkuneet kaiteella päiviä, muistelin kuinka Anne istui parvellaan. Hän roikotti lakanaa alaspäin ja höpötti innoissaan kuinka mahtavaa on omistaa parvi, jotta voi sinkkuna viikkailla lakanat roikottamalla niitä sieltä käsin! Meillä vieraillessaan hän palasi asiaan ”Ai kun sulla on hyvä tää portaikko, voit viikata lakanat tässä!” Hmm.. Sillä on varmaan vielä pahempi lakanafetissi kuin minulla, nyt kun tarkemmin ajattelen..

Testasin. Ihan pyllystä, mutta menee paremman (=miehen) puutteessa. Lakanoista ei tule sileitä, eikä rypyttömiä. Ne menevät kieroon ja kulmat eivät todellakaan kohtaa! Mutta ne viikkaantuvat ja menevät kaappiin suht siisteissä pinoissa. Erossa on ollut se upea homma, että olen oppinut ottamaan rennommin. Elämään hetkessä ja kestämään sen, että kaapinoven takana pinot ovat vinossa. En silti lakkaa haaveilemasta viikkausseurasta. Yks hailee kohtaako kulmat, se on vaan vähän helpompaa kaksin vaikka kuinka roikottelis portaikossa.

Ystäväiseni Eeva Kolu joskus postasi kuinka hän pesettää lakanansa pesulassa, arjenluksusta. Täytyy varmaan toivoa synttärilahjaksi pesulaan lahjakortteja.

0
1 2 3