Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kaupallinen yhteistyö

Olen hyvin aikaisessa vaiheessa vaihtanut lapsilleni aikuisille suunnatut peitot ja tyynyt – minun vanhat. Tietoisuus pölypunkeista ja peittojen vaihtoväleistä on mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hankin aina itselleni uudet ja kierrätin pojille vanhat, jossain vaiheessa alkoi hävettää.

Unen tarve ja tärkeys on noussut huomiooni viime vuosina kiivaasti. Kun olo on koko ajan väsynyt, kilpirauhaset, raudat ja muut mahdolliset kuten pitää, katse kääntyy uneen ja unen laatuun. Makuuhuoneemme on tunnelmaltaan rauhallinen, tavaraa on mahdollisimman vähän, ilma pidetään mahdollisimman viileänä ja raikkaana, lakanoita vaihdetaan tiiviisti ja peitot sekä tyynyt ovat niin sanotusti ajan tasalla. Tyynyn kesto on kaksi vuotta, peittojen viisi.

Sen lisäksi yritän parhaani mukaan huolehtia siitä, että lakanoiden lisäksi myös peitot ja tyynyt pestään. Tiesittekö, että tyynyt pitäisi pestä 3-4 kertaa vuodessa ja peitot 1-2 kertaa vuodessa? Tämän lisäksi ne olisi hyvä tuulettaa kerran viikossa. Kun omistin pihan ja parvekkeen, tuuletin täkit lakanoiden vaihtamisen yhteydessä, nyt tuuletus on jäänyt kokonaan. Asia kuvottaa minua hieman, mutta vanhassa tehtaassamme ei ole parveketta, hissiä, eikä sen koomin pihalla mitään, missä voisin täkkejä tuuletella. En malta odottaa, että uusi kotimme on valmis ja saan heittää petivaatteet pihalle hengittämään, helposti.

He ovat ansainneet puhtaat, laadukkaat yöunet.

Sitä tekisi lastensa vuoksi mitä vain, joten oli korkea aika panostaa myös heidän uneen. Leevi aloittaa yläasteen ja Aapon tie vei kolmannelle luokalle. Tähän ikään mennessä he ovat ansainneet käyttämättömät, laadukkaat peitot ja tyynyt, sekä koko kroppaan vaikuttavat, vartaloa ja hyvää unta tukevat sijauspatjat. He ovat ansainneet puhtaat, laadukkaat yöunet. Muksut vaativat paljon unta ja etenkin teini-ikäiselle on tärkeää, että uni tulee rivakasti kun on ensin vetkuteltu nukkumaan menemisen kanssa ja lopulta tuijoteltu puhelinta vuoteessa – ilman lupaa. Vuoteen pitää kutsua luokseen. Haluan heille saman tunteen, jonka itsekin saan kun pujahdan sänkyyn; raikas, ylellinen, autuas, unettava. 

Käännyin Familonin puoleen, laadun lisäksi minua kiinnosti kotimaisuus ja eettisyys.

Meillä palvotaan untuva-tuotteita. Niiden muhkeus, pieni rahina ja ilmavuus koukuttavat. Luonnontuote, joka hengittää, pitää lämpimänä, mutta myös viileänä. On kuitenkin sanomattakin selvää, että untuva herättää eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Familon takaa Downafresh®-laatutakuulla ja Traumpass-sertifikaatilla, että untuvatuotteiden valmistuksessa sitoudutaan eettiseen ja ekologiseen tuotantoon sekä eläinten eettiseen kohteluun. Eläimiä ei listitä peittojen vuoksi ja täten voin nukkua yöni melko rauhassa.

Pojille muhkeus oli valttikortti ja täten päädyimme Gold-sarjan lämpimiin ja erittäin muhkeisiin täkkeihin ja tyynyihin. Mukavuutta lisäävät Korsi-pussilakanat ja Ergo Smart sijauspatjat (molemmat alla mainitussa kamppiksessa!) Ergo Smart on lämpöön ja painoon reagoiva älypehmustepatja. Palaute lapsilta on ollut hyvää ja on hyvin palkitsevaa kun he möyhivät vuoteissaan ja hymyilevät miellyttävän olon vuoksi ennen nukkumattia.

Familonilta löytyy myös allergikoille sopivia tuotteita, laaja valikoima tekstiilejä, sekä vaihtoehtoja liiaksikin asti kun etsit lapsilleni (tai itsellesi) sopivaa peittoa ja tyynyä.

Nyt käsi sydämelle. Koska olet viimeeksi päivittänyt tuotteet, joita halailet joka yö? Mikäli itse viihdyt rasvaisen tyynyn ja pölypunkki-peiton kanssa, niin panosta lapsiin. Familonilla on parhaillaan lasten ja nuorten uneen liittyvä kampanja.

1


Höpsöltä se tuntui kun Deko-lehti pyysi saada tehdä jutun meidän väliaikaisesta kodista. Koska tämä on väliaikainen, olen mielestäni vain heittänyt tavarat paikoilleen. Huomasin tosin jutun tullessa ulos, että melkein kaikkien tasojen ja hyllyjen tavarat olivat pyörineet ympyrää ja löytäneet jo uuden lokaation. Jotain oli mennyt laatikkoon, jotain oli tullut laatikosta ja muutama ihana uusi löytö Köpiksestäkin oli muuttanut meille.

Kyllä mä ilmeisesti tätäkin kotia sisustan koko ajan – mutta lähinnä nykyisten tavaroiden puitteissa.


Tänne on hankittu tasan yksi Ikean Malm-lipasto eteiseen ja loput tavarat olivat olemassa. Mahtavaa juu, mutta meillä on nykyään puolet enemmän neliöitä. Rakastan tätä miljöötä, mutta olisi toki ollut ihanaa sisustaa tämä täysin nollasta ja sotia kaikkia mahdollisia Vennon Susannan ”älä osta paskaa”-agendoja vastaan, haha! Kodissamme on useita asioita jotka todellakin ovat väliaikaisia.

Väliaikaisia ne ovat lähinnä siksi, että ne ovat nähneet pirusti elämää. Useat alkavat olla käyttöikänsä loppupuolella. Ne ovat täällä kodissa mukana edelleen koska ne ovat vielä käyttökelpoisia, enkä halua hankkia uusia ennen uutta kotia.

Sisustaminen tarkoittaa minulla montaa asiaa. Pidän siitä, että ympärilläni on visuaalisesti kauniita asioita, muistoja, taidetta.. Tykkään pyöritellä pieniä tavaroita ja tauluja ympäriinsä. Mutta isompien kalusteiden kohdalla haluan panostaa laatuun, kestävyyteen ja tilanteen tullen kotimaisuuteen. Kestävyys koostuu muun muassa siitä, että tuote on pitkäikäinen. Täten hankintojen täytyy olla juuri oikeat tulevaan tönöön ja täten on vielä maltettava.



Meidän lattioilla olisi Mum´sin upeat villamatot, mikäli meillä ei olisi koiranpentua. Upeudet on rullalla ja pääsevät esille seuraavan kerran varmasti vasta uudessa kodissa.

Naureskelin, kun paasaan jutussa kestävyydestä ja kotimaisuudesta, mutta meiltä löytyy yhtä jos toista ikealaista. Se on ollut paikka jonne on turvauduttu kun on haluttu kaunista ja edullista. Ikeaa ei kuitenkaan heittää rekan alle. Olin heidän keittiöön täysin tyytyväinen seitsemän vuotta (kunnes myin asuntoni) ja samoin meillä on ollut jotkut tuotteet käytössä vuosikymmeniä.



Asunnon keittiö on 10 vuotta vanha Puustellin köökki ja se palvelee edelleen melko mukavasti!

Mainitsen jutussa, että rakastan taidetta ja himo siihen on läsnä koko ajan. Saatan kuitenkin makustella työtä todella pitkään ennen päätöstä. Olen maalaillut itse jonnin aikaa, mutta en osaa pitää omia tauluja seinällä. Kuvissa näkyvä olohuoneen maalaukseni on jo löytänyt uuden kodin. Meidän seinien suosikit on Lauri Ahtisen, Pauliina Nykäsen ja Laura Pehkosen käsialaa.



Rakastan tässä kodissa tehdasmaisuutta, avaruutta, yhteistä keittiö-olohuonetta ja meidän isoa makuuhuonetta. En pidä tässä kodissa poikien huoneiden ikkunattomuudesta, enkä pienistä vessoista. En myöskään pidä 200 neliön tilasta kun pitää siivota.

Tämä koti on antanut minulle ison tilan missä voin maalata ja arvostan sitä suuresti, vaikka en ole maalannut viikkoihin. Tämä on antanut lapsille mielettömästi tilaa vedellä leiju-laudalla ja juosta koiraa karkuun. Tulevasta kodista tulee pienempi ja olemme kahdessa tasossa, joten täytyy ottaa tästä vaiheesta nyt ilo irti ja tehdä kärrynpyöriä!

Tässä kodissa on paljon kesken ja ne eivät tule valmiiksi, koska niiden ei ole tarkoituskaan tulla. Tämä koti on väliaikainen. Silti on ihanaa, että Deko otti yhteyttä ja tämäkin elämänvaihe tuli tallennettua.



]]>

7

Voi hyvänen aika. Koti.
Koti on minulle tärkein paikka maailmassa. Sen vuoksi tulevaa taloa on mietitty edes takaisin. Miettimällä ei kuitenkaan tontin muoto tai koko muutu, eikä lompakko kasva.

En yhtään häpeile kertoa, että suurin huoli tulevan kotimme suhteen on se, että onko se tarpeeksi tilava. Meidän väliaikaisessa kodissa on huimat 200m2 ja tulevasta kodista tulee kaksion verran pienempi. Haluaisin ajatella, että nykyisessä vanhassa tehtaassa neliöt eivät ole kovin tehokkaita ja täten voitamme sillä tulevan talon pohjassa. Mutta kyllä se mietityttää, valtaisasti. Tontille ei kuitenkaan mahdu isompaa ja on siihen toinenkin syy..

Tilan ahtauden lisäksi olemme miettineet melko paljon jo vuoden päivät rahaa. Rakentaessa tonnit viuhtovat sinne tänne ja kun urakoitsija sanoo, että ”Ei se paljoa ole” – joudun aina tarkistamaan mitä on ”paljon”? Meidän budjetissa on asioita joissa 100 euroa tuntuu suurelta summalta ja sitten käymme keskusteluita ”Pari tonnia nyt on aika pieni summa tossa kokonaisuudessa”.

Priorisoidessa tuntuu, ettei mistään haluaisin luopua. Olemme päätymässä kompromissiin muun muassa kodinhoitohuoneessa ja kompromissit tuntuvat pahalta. Haluamme rakentaa kestävän, ekologisen talon – mutta budjetti tuntuu olevan erimieltä. Laatu, kotimaisuus ja eko maksaa. Maksaa niin käsittämättömän paljon, että ilman kompromisseja lapsenlapsetkin maksaisivat velkojamme.

Budjetti siis rajaa vaihtoehtoja ja kun vaihtoehtoja on triljoonia, se omalta osaltaan helpottaa päätöksen tekoa. Jos minulla olisi rajaton budjetti, talo ei olisi koskaan valmis. En voisi mitenkään päättää mitä haluan, etenkin kun tyylini on toisaalta moderni, toisaalta kotoisa, toisaalta kreisi ja toisaalta hyvin simppeli.

Pintamateriaalien suhteen valintoja on tehty ja selvän vision haastajana ovat tähän mennessä olleet laatat. Ajatus hulluttelusta haihtui, kun pelkään kyllästymistä ja koen mahdollisen kyllästymisen olevan kovinkin epäekologista. Olen viettänyt laattojen parissa melkoisen monta tuntia, edelleen epäillen muutamia valintoja. Kokonaisuus alkaa kuitenkin hahmottua ja tänään kohotimme viinilasit pankkilainan kunniaksi. Projekti pääsee pian käyntiin oikein kunnolla ja meillä on jännäkakat housussa.

]]>

13

Pyöräilin pitkin Kööpenhaminan kujia toista kertaa elämässäni. Kaupunki on kaunis, kulturelli ja ajan hermoilla oleva kokonaisuus, jossa pyörät ovat the thing. Mutta niin on käsillä tekeminenkin.

Hankin matkalta käsintehtyjä keramiikkakuppeja, teekannun, maljakon ja ihanan seinäryijyn pienistä putiikeista liki keskustaa. Sain niin monta utelua Instagramin puolella näistä puodeista, jotta päädyin kirjaamaan ne tänne teidän kaikkien luettavaksi.

Mainintana myös muutama muu vinkki tulevia reissujanne varten.

Yōnobi / itsyonobi.com /
Useita eri keramiikkataiteilijoita, suurin osa ulkomaalaisia. Puoti järjestää myös keramiikkakursseja. Mieleen jäi pikkiriikkinen ovi, jonka lukko teki sisäänpääsyyn haastetta ja erittäin ihana asiakaspalvelu.

Vanishing Point / vanishing-point.dk /
Tanskalaista, luonnon materiaaleja, villapaitoja, printtejä, taidetta, koruja. Seinäryijymme löytyi täältä.

MK Studio / mk-ceramics.com /
Työtila ja myymälä samassa, myynnissä vain omaa tuotantoa. Muutama erilainen astiamalli ja niistä kovin paljon eri lasituksia ja värimassoja. Liikkeessä iski valinnan vaikeus ja nappasin mukaani lopulta vain yhden kupin.

Tina Marie Cph
Sisäpihalla ja oven yläpuolella luki Viktoria Ceramic Studio Cph. Ihastelin muutamaa vaasia, mutta hinnat olivat melko korkeat. Tämä on visiittinä kuitenkin aivan must, jos olet keramiikan perään ja etenkin jos lompakkosi on paksu.

Näiden lisäksi vierailimme toki Illums Bolighusissa, josta nappasin Ferm Livingin tuotteita ja HAY House nyt on tietenkin listalla, kun Tanskaan menee. Ytimessä suosittelen kulkemaan myös Kompagnistræde kadun, jolla ainakin kolme keramiikkaa myyvää puotia ja useita söpöltä vaikuttavia ravintoloita terasseineen.

Ravintoloista mainittakoon mielettömän hyviä aasialaisia ruokia tarjoillut Sidecar. Söin siellä elämäni ensimmäisen bao:n ja rakastuin välittömästi. En voi ymmärtää, miten olen onnistunut elämään ilman baoja. Mietin öisin ainoastaan sitä, että minun pitää löytää bao-taikinan resepti ja opetella tekemään niitä itse. Sidecar jäi makujen puolesta mieleeni loistavana ravintolana.

Aasialaisen lisäksi söimme italialaista. Italia on lempilapsemme – ruoan, juoman ja matkailun suhteen. Nautimme Scarpetta ravintolassa 5 ruokalajin menun ja se tuntui paranevan askel askeleelta. Minä, joka en yleensä välitä äyriäisistä – söin edeltävänä päivänä Sidecarissa friteerattuja ravunpyrstöjä majoneesilla kuin hullu ja sen jälkeen Scarpetassa elämäni parhaan risoton ala sini- ja kampasimpukat. Persiljalla maustettu risotto räjäytti makunystyräni, mutta oli myös niin syvän vihreän värinen, että ihastelin sitä alkuun silmilläni pitkään.

Meatpacking District on alueena hupaisa, kesällä etenkin. Söimme siellä Motherissa ja Hija De Sanzesissa. Jälkimmäinen on Netflixissäkin maailman parhaaksi taco-paikaksi tituleerattu. Meidän tacot jäähtyivät viileässä ilmassa, sisäpaikkoja kun ei riittänyt minikokoisessa ravintolassa. Kesällä ehdoton vierailun kohde, terdellä on tilaa – jos on! Hija on hyvin suosittu.

Koska meillä oli neljästä päivästä kahtena pyörät alla, ehdimme koluta kaupungin läpikotaisin. Kävimme kaikkialla ja vahingossa ajauduimme useille nähtävyyksille. En voi alleviivata kylliksi pyörien helppoutta kaupungilla. Kaikkialla ei ole omaa pyöräkaistaa, mutta autot ovat tottuneet pyöräilijöihin ja liikenteen seassakin ajaminen on mukavaa. Pyöräilyn miinuspuolena mainittakoon vauhti. Me ajettiin todella kovaa, koska paikallisten vauhti tarttuu. Sen vuoksi hujautimme ohi monesta mielenkiintoisesta kohteesta malttamattomina ja kerran suunnitellusta risteyksestä ohi kolmen risteyksen verran.. Pyörien kanssa ei tarvitse aikatauluja ja niillä pääsee helposti kokemaan vanhan kaupungin ulkopuolella olevat kiinnostavat kaupunginosat, kuten Nørrebron.

Tivoliin astelin ensimmäistä kertaa ja houkuttelin (pakotin) Kain 1914 valmistuneeseen vuoristorataan kanssani. Kyyti muistutti taas siitä kuinka on hyvä käydä huvipuistolaitteissa näin vanhana vähintään kerran vuodessa. Se pistää sopivasti kropan sekaisin ja hysteerisestä naurustani ei meinannut tulla loppua.
Tivolin alue on aivan mieletön. Sisäänpääsymaksu peritään ja yksittäiset liput maksavat mammonaa (rannekkeet suhteessa paljon edullisempia), mutta alue itsessään on todella kaunis ja mikäli sinne menee; kannattaa suunnitella ruokailu johonkin alueen useista ravintoloista.

Kauppahallia ei myöskään saa jättää kokematta. Siellä pääsee jotenkin vauhdikkaasti tanskalaisen hyggeilyn syliin. Hallissa vaikutti olevan enemmän paikallisia kuin turisteja.

Matkamme jälkeen minulle tuli vahva tunne, että Kööpenhamina on nyt koettu ja nähty. Toisaalta taas edellisestä vierailustani oli 7 vuotta ja nyt oli kylällä taas ihan toinen meininki. Ehkä rikon tulevaisuudessakin vielä uudelleen matkustusfilosofiaani ”aina uuteen kohteeseen”..

]]>

6

Mitä tulee eläinten tarvikkeiden valitsemiseen, en halua romua. Vaadin arjessa itselleni kestävyyttä, puhtaita materiaaleja ja kauneutta. Simo ei ansaitse yhtään vähempää. Olen ihminen, joka ei kestä rumia asioita ympärillään – Simon tarvikkeiden piti sopia meidän kotiin ja niiden piti sen lisäksi olla laadukkaita. Pienen tutkimisen jälkeen Suomesta löytyi kuin löytyikin brändi, joka kestää katsetta ja sai minut huokailemaan onnesta. Kind For Dogs yhdistää luonnonmateriaalit tyylikkääseen, pohjoismaiseen tyyliin. Olin myyty. Meille valikoitui monista ihanista vaihtoehdoista (niin ajatelkaa, monia ihania vaihtoehtoja) villainen Nokoset-peti. Simon nenukki on ahdas ja täten herra kuorsaa öisin. Minä nukun kuin tukki, mutta Kai on ottanut käyttöönsä korvatulpat. Totesimme empiirisen tutkimuksen jälkeen, että Simoliino kuorsaa kun on huonossa asennossa. Hänen ensipetinsä on reunallinen versio ja Simo toki sijoittaa yöllä useasti kaulansa reunalle, hankaloittaen näin hengittämistään. Onneksi emme olleet löytäneet Kind For Dogsia ennen koiran saapumista, koska olisin tietysti tilannut reunallisen söpön pesän pennulle. Nyt me päädyimme tasaiseen tyynyyn, jolla Simpukan nukkuma-asento lieventää kuorsaamisen mahdollisuutta. S-kokoinen peti tulee riittämään hänelle aikuisenakin ja tavallaan tuo on hauska senkin vuoksi, että siinä voi röhnöttää rennosti puolet ruumiista lattialla. Simpura kuopsuttaa ja möyrii petiä usein. Sen sisällä on pallokuitua ja höyheniä, joten sen saakin möyhittyä kuohkeaksi uudelleen ja uudelleen. Villa materiaalina puolestaan pitää huolen siitä, että talvella ei palele ja kesällä on viileää. Pedissä on irroitettava päällinen ja vaaleanharmaa kangas tulee varmasti kaipaamaan villa-pesua kerran jos toisenkin. Parasta siis Simolle – myös ruokailussa. Pallero syö kupin tyhjäksi noin kolmessa sekunnissa. Oikeasti. Täten ruokailuun sopi erittäin hyvin painavat keraamiset Ole Hyvä -kulhot, jotka pysyy eittämättä paikallaan! Meille tuli M-koko ja se on Simon kokoiselle koiralle passeli. Kupit könöttävät melkein aina esillä, joten oli heti selvää, että niiden on oltava kauniit. Periaatteessa ihmisille valmistettavat kulhot kävisivät tähän tarkoitukseen, mutta syöminen on niin riehakasta, että nautimme kuppien raskaammasta olomuodosta. Ne pysyvät siinä, missä niiden on tarkoituskin olla. Entäs lenkille sitten? Kasviparkittua nahkaa, konjakin värissä tietenkin. Tyylistä ei tingitä! Eikä laadusta tässäkään tapauksessa. Lenkille mennään tällä hetkellä parin kolmen tunnin välein, eli aika monta kertaa päivässä. Toivottavasti jossain vaiheessa elämää lenkkejä on kolme vuorokaudessa, mutta silti se tekee monta ulkoilua viikossa. Kyllähän nyt välineiden pitää olla ihanat ja toimivat. Juu, valjaat voi jossain kohti tulla kysymykseen, mutta nyt mennään pannalla. Laatu voi maksaa hieman enemmän kuin romu, mutta kestävyys on omalla tasollaan. Eikä pidä unohtaa sitä tyyliä. En löytänyt kivijaloista, enkä nettikaupoista mitään näin kaunista koirille. Tässäkin asiassa pidän myös siitä, että työ ja matskut on pitkälti suomalaista ja Suomesta. Muuallakin osataan, mutta jos voi tukea suomalaisia yrityksiä – tähtään aina siihen. Mitäs Simo on mieltä näistä mamman valinnoista? Arvostaa, tietenkin. Hahah! Kind For Dogsilta puuttuu valikoimistaan vielä kakkapussin pitelijä, se löytyi Italiasta, nahkaisena. Kuten sanoin, Simolle vain parasta.  ]]> 5

Rakastan tavata ihmisiä, jutella heidän työstään ja kertoa heidän tarinan kuvin ja sanoin teille. Toivottavasti te olette tästä yhtä innoissanne – koska haluan tehdä tätä koko ajan enemmän ja enemmän. Siksi nimeän taiteeseen liittyvät henkilökuvat jatkossa samalla tittelillä ”Muovaavat muotoilijat”. Vaikka toinen tuntee itsensä taiteilijaksi, toinen muotoilijaksi, toinen tekijäksi, he kaikki muovaavat muotoja tavalla tai toisella. Minulle saa vinkata taiteilijoista, joiden tarinan haluaisitte kuulla! Nyt tutustutaan muotoilijaan, jonka teos Henkipullo kosketti minua kovasti.  Katri-Maria Huhtakallio, 35, kertoo lasihytistä Suomenlinnassa ja minä mietin maisemaa Muumeissa, niin satumaiselta ja mystiseltä lasinpuhallus kuulostaa. Kuinka lasinpuhaltajasta tuli keramiikkataiteilija, entä kumpaa hän rakastaa enemmän? Helsinkiläinen Huhtakallio mietti lukion jälkeen mitä lähtisi opiskelemaan ja löysi pian Ikaalisten lasiopinnot. Katri-Maria hyppäsi tuntemattomaan ja kolme vuotta koulussa lasin parissa vei täysin mukanaan; materiaali tuntui mielenkiintoiselta. Hän rakastui lasiin ja päätyi koulun jälkeen yhden Suomen arvostetuimman lasinpuhaltajan, Jaakko Liikasen assistentiksi Riihimäelle. Huhtakallio summaa työpaikan olleen upea mahdollisuus, mutta vuoden jälkeen hän väsyi pitkään työmatkaan ja hieman työhönkin. He toteuttivat isojen asiakkaiden tuotteita, joten työstä puuttui oma luominen. ”Tunsin olevani tuossa vaiheessa hieman hukassa. Olin uppoutunut koulussa opintoihin täysin, enkä ollut aivan varma mitä haluaisin tehdä työkseni. En ollut valmis asettumaan paikoilleni.” Katri-Maria summaa.     Vuoden ajan hän opiskeli tekstiilialaa, mutta haki samalla silloisen Taikin keramiikka- ja lasitaiteen linjalle. ”Vaikka minusta ei tullut pukuompelijaa, se vaihe tuntui kohtalokkaalta. Vuoden ajalta minulle jäi hyvin tärkeitä ystäviä, jotka ovat elämässäni edelleen. Opin myös kaavoittamaan, mistä on ollut myöhemmin hyötyä myös veistosprojekteissa.” Taikissa Huhtakallio ajatteli jatkavansa rakkaan lasin parissa, mutta löysi yllättäen yhteyden keramiikkaan. Polttavalla lasilla on oma tahto, nyt hän survoi kädet saveen ja pystyi tuntemaan materiaalin sormissaan. Pikkuhiljaa myös taide alkoi tunkeutua Huhtakallion reviirille. Hän etsi omaa tyyliään ja huomasi maisteria tehdessään hakeutuvansa taiteen laitoksen kursseille, vaikka opiskeli muotoilua. ”Yliopisto-opintoni kestivät kymmenen vuotta ja minulle se oli paras tie. Sain välissä kylläkin kaksi lasta ja pidin taukoa opinnoista. Kymmenen vuoden aikana kypsyttelin ja kokeilin erilaista juttuja – etsin suuntaa, ja se tuotti tulosta.” Sitten veistoksia alkoi syntyä. Katri-Maria löysi aiheet, pinnat ja oman kädenjäljen. Epävarmuus väistyi, kun palaute oli positiivista ja tunne oikeasta tiestä vahvistui. Huhtakallio yhdistää töissään henkilökohtaisia kokemuksia kansanuskomuksiin ja tarinoihin, jotka häntä inspiroivat. Veistokset käsittelevät usein erilaisia tunteita ja pelkoja.     ”Tapani työskennellä on toisinaan jopa terapeuttista. Materiaalin luonne vaikuttaa teoksen muovautumiseen. Aloittaessani teoksella on lähtökohta ja voin nähdä sen kuvina mielessäni, mutta en juurikaan luonnostele etukäteen. Annan intuition ohjata työskentelyä.” Katri-Marian työt syntyvät tehdessä. ”Teen ja poistun. Palaan työn äärelle ja edistän sitä taas hieman. Jos liian kauan tuijottaa samaa teosta, sille sokeutuu. Siksi työstän usein vähintään kahta teosta samanaikaisesti, jotta toisen voi pitää välillä piilossa.” Kun kaikki menee putkeen, tunnelma on Huhtakallion mukaan mieletön. “Toki sekä keramiikka, että lasi voivat nostaa paljonkin verenpainetta.” Katri-Maria nauraa ja mainitsee, että lasi on selvästi haastavampi materiaali. ”Lasi voi pistää vastaan, sulaa liian nopeasti tai jäähtyä väärästä kohdasta. Virheitä on myös vaikea korjata jälkikäteen. Sen kanssa täytyy toimia nopeasti, kun taas keramiikka vaatii aikaa.” Hän tuntuu kuitenkin nauttivan haasteesta. “Materiaaleilla on erilainen luonne. Lasinpuhallus on kuin tanssia ja savityö meditaatiota.” Taiteellisen työnsä ohessa Huhtakallio työskentelee Annantalon taidekeskuksessa. Hän myös viihtyy jatkuvasti lasin parissa, vuokraamalla lasihyttiä kolmesta viiteen kuukauteen vuodessa ja unelmoi joskus omasta hytistä. “Siihen kuitenkin tarvitsisi hyvän porukan, koska on liian riskiä hankkia tilaa ja laitteita vain itselleen. En myöskään haluaisi sitoutua pelkästään yhteen materiaaliin – päinvastoin – haluaisin oppia vielä paljon uusiakin!” Toisinaan Katri-Maria miettii lasin ja keramiikan yhdistämistä mutta ei näe sitä välttämättömyytenä. Molemmat materiaalit tuntuvat omilta, eikä Huhtakallio osaa sanoa kumpi on rakkaampi. Eikä tarvitsekaan – olen varma, että jonain päivänä näen työn, jossa hän on yhdistänyt täydellisesti nämä kaksi rakasta materiaalia. Uusia innovaatioita odotellessa Katri-Marian teoksia voi ihastella ja hankkia Ornamon teosmyynnistä Kaapelilta 8.-17.3. Sekä Helsingin taiteilijaseuran taidelainaamosta (Rikhardinkatu 3). Suomenlinnassa puhallettuja tuotteita myy tällä hetkellä Ruuk Store Kellokosken Ruukilla. Toukokuun 17. päivä Suomen käsityön museossa, Jyväskylässä aukeaa keramiikkataidetta esittelevä ryhmänäyttely, jossa myös Huhtakallio on teoksineen mukana. Katri-Marian löytää Instagramista @katrimariahuhtakallio ja kannattaa ottaa myös haltuun Ruuk Storen tili (@ruuk.store), siellä on muitakin mahtavia juttuja! KATRI-MARIAN PORTFOLIO  ]]> 3

Kaupallinen yhteistyö

       Kylmän betonin ja tasaisen valkean jälkeen elämääni on hiipinyt lämpöä tuova puu ja materiaalien tuntu. Yöpöytiä etsin tovin jos toisen – kotimaiselta Matrilta löytyi täydelliset. Kyllästyn nopeasti, joten kun etsin huonekaluja, haaveena on löytää ajaton tuote, jota jaksaisi katsella pitkänkin tovin. Hankinnoissa mietin tulevaa taloamme, heidän on istuttava sinne. Se on oikeastaan tärkein pointti tällä hetkellä. Plussaa on se, että tuotteet sopivat myös tähän väliaikaiseen kotiimme. 2006 rakastin todella paljon puuta. Meillä oli tiikkiä ja puulaatikoita. Tummasta puusta alkoi vähitellen tulla tunkkainen olo ja vähitellen se poistui tavara kerrallaan kotoamme. Maalasin tiikkisen tason (anteeksi) ja laatikot. Raikkaus oli kaivattua, mutta samalla piilotin tekstuurin ja aitouden. Nykyään puuta käsitellään todella kauniisti. Käsiteltiin varmasti jo silloinkin, mutta vaaleaksi käsiteltyä puu-pintaa löytyy nyt lattioita myöten monelta valmistajalta. Nämä Lempi yöpöydät ovat juurikin siis sitä mitä toivoin löytäväni – puun syyt esillä, raikkaasti käsiteltynä. Puoli metriä korkeat pöydät ovat massiivisaarnia ja puun peittona on valkolakka. Se kestää hyvin, vaikka unohtaisin pyyhkiä teekupin läikähdykset ennen seuraavaa aamua. Meille ei yksitasoiset yöpöydät riittäisi. Pöydillämme on aina kirjoja, lamppu, silmä- ja juomalasit, sekä puhelin. Kaille olisi pitänyt kyllä löytyä pöytä, jossa on lisänä laatikko. Hänellä on tapana pitää pöydällä myös avaimia ja lompakkoaan. En yhtään tiedä miksi, mutta nyt etsinkin jotain söpöä kulhoa, jonne hän voisi tilpehöörinsä piilottaa. Etsin, koska hän ei ole useista yrityksistäni huolimatta, suostunut säilyttämään lompakkoaan missään muualla. Hahah. Kaksi tasoa on siis ehdoton plussa ja raikkauden lisäksi rakenne on pehmeä ja kevyt. Lempit ovat kuin meidän makuuhuoneeseen tehdyt; ajattomat, upean käsityön ja suomalaisen suunnittelun jälki sekä puhtaat ja pehmeät muodot ja materiaalit. Ne istuvat tänne ja aivan varmasti tulevaan taloon.]]> 4

  Saija Halko astui työväenopiston keramiikkakurssille ja rakastui – saveen. Ajantaju hävisi ja materiaali vei mukanaan. Halko pääsi opiskelemaan Aalto yliopistoon ja alkoi keskittymään täysillä keramiikkaan ja luottamaan omaan vaistoon. Syntyi kädenjälki, joka on täydellinen, pehmeä ja kaunis. Nämä samat elementit huokuvat vaatimattomasta Saijasta, joka ei taida itse edes hiffata kuinka upeita luomuksia hänen sirot sormet valmistavat. Niin upeita, että Saijan astioita löytyy muun muassa Kansallismuseosta ja huippusuositusta Grön-ravintolasta. Saija toteuttaa unelmaansa ja työskentelee alalla, jolla itsensä elättäminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Aallossa Saijalla on maisterin rippeet jäljellä. Hän oli viimeisten onnekkaiden opiskelijoiden joukossa, jotka pääsivät keramiikan ja lasitaiteen linjalle. Nykyään linja on lakkautettu ja useat keraamikot harmittelevat asiaa. ”Taiteilijat ymmärtävät, että työllistyminen alalta on haastavaa, mutta linjalla oli hyvin pitkä ja arvokas historia. Nyt tieto ei enää vaihda samalla tavalla omistajaa.” Halko summaa. Ajoitus oli kohdallaan, mutta harmonisten astioiden muotoiluun tarvitaan muutakin. Tietoa, taitoa ja esteettistä silmää. Mutta mikä niistä Saijan astioista tekee niin kevyitä ja sileitä, ne ovat kuin suoraan tehtaalta! Vähänkin keramiikan kanssa työskennelleet sen tietävät heti: kipsimuotit. ”Muoteilla saa toistettua samaa muotoa useita kertoja. Valuissa näkyy keveys ja skarppius. Dreijaaminen vaatisi isommissa tuotannoissa aivan hirmuisesti työtä.” Hirmuisesti työtä on älyttömän paljon, koska kipsimuoteillakin tekeminen on melko köykäistä. Keramiikka on laji, jossa maltti on valttia ja oikeastaan ainoa vaihtoehto. Mikäli Saija haluaa tehdä tilaajalle 50 kulhoa, hän valmistaa 3-5 muottia ja yhdestä muotista tulee päivän aikana 3-4 kulhoa. Sen jälkeen ne kuivuvat ja menevät polttoon. Mikäli tuotteeseen tulee lasite, on vielä dipattava tuotteet lasitteeseen yksittäin ja poltettava uudelleen. Halkon teokset ovat eittämättä upeita, mutta keraamikkona työskentely vaatii muutakin – muun muassa tuuria ja markkinointia. Ura urkeni kun helsinkiläisen Lokal-liikkeen Katja Hagelstam otti Saijan teoksia myyntiin ja sitä reittiä tuotteet levisivät kuvauslainojen kautta lehtiin ja ihmisten tietoisuuteen. Aistin Saijasta, että hän ei kuitenkaan jää tuleen makaamaan. Tilaustyöt ovat toki keramiikkataiteilijalle upeita mahdollisuuksia ja mahdollistavat työn tekemisen, mutta Halko haluaisi tehdä myös taiteellisia projekteja – jotain muuta kuin käyttöesineitä. ”Olisi ihanaa suunnitella ilman rajoitteita. Astioita suunnitellessa on aina mietittävä esineen kestävyyttä ja toimivuutta. Haluaisin herkutella materiaaleilla ja muodoilla oikein kunnolla.” Toivon todella, että printtejäkin suunnitellut taiteilija heittää kunnolla vapaalle ja antaa muotojen vain tulla. Niitä luomuksia löytyy varmasti tulevaisuudelta minun olohuoneen hyllyltä. Sitä ennen tuotteita voi löytää kevään myötä Saijan sivuilta SAIJAHALKO.COM  ]]> 5

Viime keskiviikkona hyvästelimme kotimme ja vaikka sinne ei ole ollut yhtään ikävä, vasta nyt alan hiffata tämän kreisin loftin olevan nykyinen kotimme. Kuvissa en vielä antanut laajan kokonaisuuden näkyä, koska koti muovautuu edelleen. Kaikki on periaatteessa paikoillaan, mutta jo näidenkin kuvien jälkeen (jotka otin eilen) ovat asetelmat muuttuneet ja muutama huonekalukin tullut lisää.. Eniten riesana on vanhan tehtaan kaiku ja sitä kautta se, että tänne ei minun varastostani tunnu löytyvän tarpeeksi isoja mattoja. Painoin viime viikolla kolme ympäripyöreää päivää ja lauantaina järjestin vuoroon tavaroita ja vuoroon syntymäpäiviä kuopukselle. Synttärit oli sovittu ennen tietoa muutosta ja koska kohta 8-vuotiaan mielestä oli huono idea siirtää kemuja parilla viikolla, painoin viimeisillä voimilla juhlatkin muuton yhteyteen. Kenties juuri alun sekopäisyyden vuoksi, olen vasta nyt asettumassa tänne. Meillä on puolet enemmän tilaa kuin edellisessä, eli 200 neliötä. Se on melko mojova määrä neljälle hengelle ja tuntuukin, että täällä on saanut kävellä kantapäät kipeiksi. Etenkin siinä vaiheessa, kun kamat etsiytyivät paikoilleen. Kyseessä on siis asunto, jossa meidän on tarkoitus asua väliaikaisesti ja pikkuhiljaa olisi suunnitelmissa aloittaa talon rakentaminen. Tai se prosessi, ei me rakentaa osata. Useat ovat jo heittäneet, että kuinka te tästä muka mihinkään lähdette.. Toisaalta vuokralla asuminen ja tämä miljöö viehättää kovasti, mutta talo on vanha ja vaikka tilaa onkin, asunto on joiltain osin kovin epäkäytännöllinen. Olemme edelleen rakastuneita meidän piirrettyyn taloon ja mielikuvaan siitä, että lapset saavat kasvaa läheistensä lähellä. Siis samalla tontilla ja heidän isänsäkin on saman kadun varrella. Nyt olemme aivan väärässä suunnassa heihin nähden. Myöskään kerrostalo-elämä ei elä haaveissani, vaan kokonaan oma tönö – omine sääntöineen. Nyt on kuitenkin aika hengittää ja rauhoittua loppuvuoteen. Oman asunnon myyminen ja muutto toi mukanaan stressiä ja järjettömän pitkiä päiviä. Vielä en siis koe hinkua soitella pankkiin ja rakennusvirastoon. Annan päälle nyt aikaa tyhjentyä. Tähän kotiin palailen blogin puolella varmasti monta kertaa. Emme joutuneet ahtautumaan pieneen kaksioon ja täten täytyy kyllä revitellä tätä lukaalia jatkossakin. Nautitaan niin kauan kuin tätä onnea kestää!    ]]> 12