Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

taide

SILEÄT PINNAT – keraamikko Saija Halko

 

Saija Halko astui työväenopiston keramiikkakurssille ja rakastui – saveen. Ajantaju hävisi ja materiaali vei mukanaan. Halko pääsi opiskelemaan Aalto yliopistoon ja alkoi keskittymään täysillä keramiikkaan ja luottamaan omaan vaistoon. Syntyi kädenjälki, joka on täydellinen, pehmeä ja kaunis.

Nämä samat elementit huokuvat vaatimattomasta Saijasta, joka ei taida itse edes hiffata kuinka upeita luomuksia hänen sirot sormet valmistavat. Niin upeita, että Saijan astioita löytyy muun muassa Kansallismuseosta ja huippusuositusta Grön-ravintolasta. Saija toteuttaa unelmaansa ja työskentelee alalla, jolla itsensä elättäminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Aallossa Saijalla on maisterin rippeet jäljellä. Hän oli viimeisten onnekkaiden opiskelijoiden joukossa, jotka pääsivät keramiikan ja lasitaiteen linjalle. Nykyään linja on lakkautettu ja useat keraamikot harmittelevat asiaa. ”Taiteilijat ymmärtävät, että työllistyminen alalta on haastavaa, mutta linjalla oli hyvin pitkä ja arvokas historia. Nyt tieto ei enää vaihda samalla tavalla omistajaa.” Halko summaa.

Ajoitus oli kohdallaan, mutta harmonisten astioiden muotoiluun tarvitaan muutakin. Tietoa, taitoa ja esteettistä silmää.

Mutta mikä niistä Saijan astioista tekee niin kevyitä ja sileitä, ne ovat kuin suoraan tehtaalta! Vähänkin keramiikan kanssa työskennelleet sen tietävät heti: kipsimuotit.
”Muoteilla saa toistettua samaa muotoa useita kertoja. Valuissa näkyy keveys ja skarppius. Dreijaaminen vaatisi isommissa tuotannoissa aivan hirmuisesti työtä.”

Hirmuisesti työtä on älyttömän paljon, koska kipsimuoteillakin tekeminen on melko köykäistä. Keramiikka on laji, jossa maltti on valttia ja oikeastaan ainoa vaihtoehto. Mikäli Saija haluaa tehdä tilaajalle 50 kulhoa, hän valmistaa 3-5 muottia ja yhdestä muotista tulee päivän aikana 3-4 kulhoa. Sen jälkeen ne kuivuvat ja menevät polttoon. Mikäli tuotteeseen tulee lasite, on vielä dipattava tuotteet lasitteeseen yksittäin ja poltettava uudelleen.

Halkon teokset ovat eittämättä upeita, mutta keraamikkona työskentely vaatii muutakin – muun muassa tuuria ja markkinointia. Ura urkeni kun helsinkiläisen Lokal-liikkeen Katja Hagelstam otti Saijan teoksia myyntiin ja sitä reittiä tuotteet levisivät kuvauslainojen kautta lehtiin ja ihmisten tietoisuuteen.

Aistin Saijasta, että hän ei kuitenkaan jää tuleen makaamaan. Tilaustyöt ovat toki keramiikkataiteilijalle upeita mahdollisuuksia ja mahdollistavat työn tekemisen, mutta Halko haluaisi tehdä myös taiteellisia projekteja – jotain muuta kuin käyttöesineitä. ”Olisi ihanaa suunnitella ilman rajoitteita. Astioita suunnitellessa on aina mietittävä esineen kestävyyttä ja toimivuutta. Haluaisin herkutella materiaaleilla ja muodoilla oikein kunnolla.”

Toivon todella, että printtejäkin suunnitellut taiteilija heittää kunnolla vapaalle ja antaa muotojen vain tulla. Niitä luomuksia löytyy varmasti tulevaisuudelta minun olohuoneen hyllyltä. Sitä ennen tuotteita voi löytää kevään myötä Saijan sivuilta SAIJAHALKO.COM

 

4

UNELMIEN VÄLIAIKAINEN – sneak peek uudesta kodista

Viime keskiviikkona hyvästelimme kotimme ja vaikka sinne ei ole ollut yhtään ikävä, vasta nyt alan hiffata tämän kreisin loftin olevan nykyinen kotimme. Kuvissa en vielä antanut laajan kokonaisuuden näkyä, koska koti muovautuu edelleen. Kaikki on periaatteessa paikoillaan, mutta jo näidenkin kuvien jälkeen (jotka otin eilen) ovat asetelmat muuttuneet ja muutama huonekalukin tullut lisää.. Eniten riesana on vanhan tehtaan kaiku ja sitä kautta se, että tänne ei minun varastostani tunnu löytyvän tarpeeksi isoja mattoja.

Painoin viime viikolla kolme ympäripyöreää päivää ja lauantaina järjestin vuoroon tavaroita ja vuoroon syntymäpäiviä kuopukselle. Synttärit oli sovittu ennen tietoa muutosta ja koska kohta 8-vuotiaan mielestä oli huono idea siirtää kemuja parilla viikolla, painoin viimeisillä voimilla juhlatkin muuton yhteyteen. Kenties juuri alun sekopäisyyden vuoksi, olen vasta nyt asettumassa tänne.

Meillä on puolet enemmän tilaa kuin edellisessä, eli 200 neliötä. Se on melko mojova määrä neljälle hengelle ja tuntuukin, että täällä on saanut kävellä kantapäät kipeiksi. Etenkin siinä vaiheessa, kun kamat etsiytyivät paikoilleen. Kyseessä on siis asunto, jossa meidän on tarkoitus asua väliaikaisesti ja pikkuhiljaa olisi suunnitelmissa aloittaa talon rakentaminen. Tai se prosessi, ei me rakentaa osata. Useat ovat jo heittäneet, että kuinka te tästä muka mihinkään lähdette.. Toisaalta vuokralla asuminen ja tämä miljöö viehättää kovasti, mutta talo on vanha ja vaikka tilaa onkin, asunto on joiltain osin kovin epäkäytännöllinen. Olemme edelleen rakastuneita meidän piirrettyyn taloon ja mielikuvaan siitä, että lapset saavat kasvaa läheistensä lähellä. Siis samalla tontilla ja heidän isänsäkin on saman kadun varrella. Nyt olemme aivan väärässä suunnassa heihin nähden. Myöskään kerrostalo-elämä ei elä haaveissani, vaan kokonaan oma tönö – omine sääntöineen.

Nyt on kuitenkin aika hengittää ja rauhoittua loppuvuoteen. Oman asunnon myyminen ja muutto toi mukanaan stressiä ja järjettömän pitkiä päiviä. Vielä en siis koe hinkua soitella pankkiin ja rakennusvirastoon. Annan päälle nyt aikaa tyhjentyä.

Tähän kotiin palailen blogin puolella varmasti monta kertaa. Emme joutuneet ahtautumaan pieneen kaksioon ja täten täytyy kyllä revitellä tätä lukaalia jatkossakin. Nautitaan niin kauan kuin tätä onnea kestää!

 

 

12
Kommentit pois päältä artikkelissa UNELMIEN VÄLIAIKAINEN – sneak peek uudesta kodista

INSTAGRAM – @kaisujouppi

Instagram on kerrassaan ihmeellinen maailma ja huomaan toisinaan olevani aivan hukassa siellä. Haluaisin pitää sen kanavana, johon jaan silloin kun tulee sellainen fiilis ja sellainen hetki jonka haluan jakaa, mutta koska työni kannalta on oleellista, että siellä on materiaalia ja ihmisiä, tunnen toisinaan painetta. Etenkin kun kanava on jumahtanut, lopettanut kasvamisen.

Haluaisinkin tietää, miksi te seuraatte siellä ihmisiä / yrityksiä? Millaista materiaalia toivotte sieltä löytävän ja mikä on syy jonka vuoksi lopetatte seuraamisen?

Itse ärsyynnyn, jos joku laittaa kymmenen matkakuvaa tunnin sisään, enkä ole koskaan välittänyt selfieistä. On ihan mukavaa tietää millainen tyyppi siellä kanavan takana on, mutta vaikka selfien alle kirjoittaa kuinka koskettavan tarinan, en jaksa niitä jatkuvalla syötöllä. Olen tuottanut Instaan materiaalia jo vuosia ja huomannut, että ainut mikä ei tunnu ärsyttävän ihmisiä on kissakuvat. Ne keräävät likejä. Samoin parisuhdeasiat tuntuvat kiinnostavan ja niihin on helppo samaistua. Mutta meidän kissalla on oma feedi (@umppathecat) ja ei kukaan jaksaisi jos laittaisin rakkaus-kuvia viikoittain. En etenkään minä itse. Haha.

Insta pelaa algoritmeilla, joita on järisyttävän vaikea ja turhauttavaa tulkita. Selkeästi hiljaisuus on pahinta. Eli pitäisi jakaa asioita, vaikka ei olisi mitään asiaa tai yhtäkään kaunista kuvaa jaettavana. Toisaalta taas aktiivisuudestakin voidaan sakottaa ja kuvat eivät nouse ihmisten feedeihin. Joillain nousevat ja kuva kuin kuva saa satoja ja satoja tykkäyksiä. Sitoutunut yleisö, sanoisi somegurut. Haluaisin sitouttaa teitä! Koska Instagram on osittain työvälineeni, minulla on luontaista tarvetta kehittää sitä.

Millaista sisältöä toivoisitte minulta?
Nautin arjen jakamisesta, mutta tuntuu, että sille ei aina ole yleisöä. Mutta onko se ruokaa, sisustusta, kotia, lapsia, tuotteita, fiilistelyä? Luetteko kuvatekstejä, etsittekö asioita hashtageilla?

Te, ketkä ette vielä ole mun jengissä, ottakaa tili haltuun (@kaisujouppi)! Kuvien lisäksi höpötän elämästämme Insta Storiesin puolella. Instaviesteillä voi myös kanssani kommunikoida ja olen myynyt maalauksiani sitä kautta, eli jos abstrakti taide kiinnostaa, sielä voi löytää itselleen aarteen.

Työtä tai ei, Instagram on sosiaaliselle visualistille täydellinen kanava, joka antaa vielä toistaiseksi paljon enemmän kuin ottaa. Haluan tehdä kanavastani paremman, kiitos jo etukäteen avusta. Yritetään saada 5000 seuraajan raja rikki vuoden vaihteeseen mennessä!!

Tässä on myös hyvä hetki kiittää teitä kaikkia, jotka olette matkassani. Rakastan tuottaa tekstiä ja kuvia, joten on ihanaa, että te rakkaat muruset saatte näistä jotakin arkeenne. <3

 

5

ASAVI CERAMICS – ajatuksia Anni Paunilan kanssa

”Keraamikolla on yhteys tuotteeseen ja se välittyy ostajalle.” 

 

Riihimäellä, keraamikon työhuoneella tuoksui tutulta. Kuivan saven pölyä oli ilmassa, tasoilla ja lattialla. Hyllyt pursusivat muoteista, tuotteita oli rullakossa kuivumassa, uunista nostettiin pöydälle lämpimiä lautasia ja toinen rullakko veti sisälleen valmiita töitä kulhoista taideteoksiin. Aivan kuten keramiikkakurssillani viime keväänä.

Anni Paunila on keraamikko, joka tuli minun tietoisuuteni isosta teekupista. Tre-kauppa jälleenmyy muun muassa Paunilan 3,5 desin teekuppia, josta tuli melko nopeasti lempimukini. Paunila tekee kuitenkin paljon muutakin.

Sukelsimme Annin kanssa keramiikan maailmaan ja mietimme – miksi juuri nyt kaikki hamuamat koteihinsa kotimaista keramiikkaa.

 

 

”Meistä jää jäljelle vain keramiikkaa.
Tuli tekee savesta ikuista, kiveä joka ei maadu.”

 

Olen kerännyt sarjoja. Olen saanut lahjaksi sarjoja. Joinain jouluina paketista on nostettu kuusi mukia, kuusi lautasta. Arabiaa. Katan pöydän useammalle kuin kuudelle ihmiselle ehkä kerran vuodessa. Kuka on iskostanut meidän päähän sen, että kaapeissa pitää olla neljä, kuusi tai kahdeksan samanlaista mukia, lasia tai lautasta? Rakastan astioita, mutta onko minulla aivan pakko olla kuusi samanlaista?

Huomasin kyllästyväni ja kyllästyminen tuli ilmoille samoihin aikoihin, kun studio keramiikka alkoi yleistyä design puodeissa. Kotimaisia tekijöitä alettiin nostaa esiin ja valikoimat monipuolistuivat. Kenties keraamikot oppivat markkinoimaan, kenties trendi tuli maailmalta. Kenties ihmisille tuli tarve poiketa valtavirrasta.

”Ihmisillä on primitiivisiä tarpeita tässä kulutusjuhlan keskellä. Tulee tarve kestävyydelle.”

 

Maailman meno on siis ajanut meidät tähän – alkukantaisuuden äärelle. Haluamme yksilöllisiä tavaroita, jotka kestävät. Toki Arabiat kestävät samalla tavalla, toisinaan jopa paremmin, mutta yksilöllisyyttä niistä ei juuri löydy. Kun ostan keramiikkaa, kulhot ovat juurikin yksilöitä ja niistä huokuu rakkaus. Ostan yhden mukin Paunilalta, toisen Johanna Ojaselta. Mukeissa näkyy kädenjälki, se jonka teollisuus on huolella tuotteistaan poistanut.

”Tuotteista tulee tunteettomia esineitä, joita ei kukaan kaipaa.” 

 

 

Suomessa ei ole samanlaista keramiikan historiaa, kuten Ruotsissa ja vaikka Tanskassa. Täällä ei ole siemailtu 1800-luvulla posliinikupeista, ylellinen posliinihistoria uupuu. Paunila on opiskellut Taikissa linjalla jota ei enää ole. Häntä harmittaa, että vanhat perinteet ovat uusien tekniikoiden myötä unohdettu ja koulutuksissa ei enää opeteta samoja asioita kuin hänelle. Keramiikka on ennen kaikkea tekniikkalaji. Toisinaan juuri se tulee luovuuden tielle.

Keramiikka ja etenkin lasittaminen on kemiaa. Miten värit ja savi reagoi keskenään – yllättää toisinaan vanhankin tekijän. Joskus yllätykset ovat pettymyksiä, toisinaan on vahingossa luonut jotain mielentöntä. Keramiikkataide ja veistokset nostavat myös päätään Suomessa. Paunila onkin työstänyt isoja teoksia haluttujen käyttötavaroiden rinnalla jo tovin.

Kun pyörin Riihimäellä Paunilan työhuoneella, pystyin kuvittelemaan kuinka aika juoksisi varkain käsien ollessa savessa. Kuinka ajatukset pyörisivät muovattavan materiaalin ympärillä ja muu maailma poistuisi päästäni.

 

”Kermiikkaa on tehty 10 000 vuotta. Se on osa ihmistä ja meillä on suorastaan geneettinen tarve työntää kädet saveen. Se on terapeuttista ja pyhää.”

 

Anni työstää keramiikkaa kuuden lapsen kasvattamisen ohella ja on mukana monenlaisessa. Kursseja, tilaustöitä, ravintola-astioita, pientuotantoa, omia taiteellisia töitä.. Hän on tehnyt 2000-luvun alussa kuppeja joissa oli värillinen sisus, ollut edellä aikaansa monessa ja nyt hänen 3,5 desilitran mukit ovat koko ajan loppu.

Annilla, mutta myös monilla muilla keraamikoilla menee lujaa ja siitä olen varsin onnellinen. Käsintekemistä on syytäkin arvostaa. Paunila dreijaa ison kulhon hetkessä, mutta siihen vaaditaan vuosien treenaus ja märkä savikulho on prosessin alku. Vasta monta vaihetta ja päivää myöhemmin sen saattaa asiakas asettaa pöydälleen.

 

Annin löytää Instagrammista ja häneen voi olla yhteydessä, mikäli mielii oppia keramiikan saloja tai himoitsee hänen tuotteitaan. Toki voit myös metsästää TRE:stä Mikonkadulta (Helsinki) isoja kuppeja, saatat hyvällä tuurilla ehtiä nappaamaan omasi.

7
1 2 3 9