Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

työ

TIUSKIMISTA

Eilen yhdistin erään tositv-sarjan hetken omaan elämääni. Se herätti ja selvitti solmuja.

Olen ollut toisinaan herkillä, tiuskinut ja hermostunut pienestä. Riitoja on syntynyt turhista asioista ja muutama ilta on vietetty hiljaisuudessa. Olemme pohtineet ärsyyntymistä ja riitojen aiheita. Tuumailleet yhteensopivuutta ja suhteen arkea. Eilen tajusin, että olemme etsineet vikoja vääristä paikoista.

Muutama viikko sitten tv oli auki ja seurasin ruotsalaisen pariskunnan rakennusprojektia sivusilmällä. Arkkitehti-pariskunnan nainen oli ollut tontilla 24/7, osallistunut itse rakentamiseen ja ollut työnjohtajana. Kun kuvausryhmä tuli uudelleen käymään, nainen oli ollut kuukauden sairauslomalla. Hän oli palanut loppuun.

Oireet kohtasivat ja eilen tajusin lähtökohdankin täsmäävän.

Olen tehnyt nyt reilut kaksi viikkoa töitä aamusta iltaan. Saavun sitten kotiin kahdelta tai kuudelta, istun koneella kahdeksaan asti, vähintään. Kirjoitan puhelimen things to do listoille keskellä yötä tekemättömiä tehtäviä ja pyöritän seuraavan päivän palapeliä mielessäni.

Mikäli seuraavaa vapaapäivää, ilman minkäänlaista ajatusta töistä, pitää odottaa monta viikkoa, töitä saattaa olla liikaa yhdelle naiselle kannettavaksi. Olen väsynyt, mutta ongelmana onkin ollut se, että myös nautin valtaisasti kiireestä. Kiireinen kevät vähentää välittömästi yrittäjän painetta hiljaisesta kesästä. Pitää painaa kun rauta on kuuma, ja niin edelleen! Olen siis tehnyt työtä ilolla, mutta vaakakupissa painaa muutakin. En ehdi levätä. En ehdi nollata ja sumuinen mieli ahdistuu, hermostuu helposti. Kun pienikin asia tuntuu kaatavan koko huolella suunnitellun palapelin, toisten huomautukset ja teinin mielenosoitukset tuntuvat henkilökohtaiselta vittuilulta.

Olen kirjoittanut täällä aiemminkin siitä, kuinka vaikeaa minun  on erottaa työaikoja vapaa-ajasta. Jopa tämä blogin kirjoittaminen on tietyllä tapaa työtäni. Olenko siis nyt töissä? Ainakin puolittain. Lepäämistä tämä ei ainakaan ole, vaikka osa blogin kirjoituksesta meneekin harrastamisen piikkiin. Kun yksityisyrittäjä nauttii työstään, soppa on valmis. Olen tehnyt nyt paljon ylimääräistä pakollisten taskien sijaan ja olen onnellinen, kun virtaa on riittänyt. Nyt siitä kuitenkin kärsii läheiseni.

Kodin, parisuhteen ja lapsien hoitaminen eivät katoa mihinkään, vaikka töitä tekisi 12 tuntia päivässä. Ne ovat olemassa ja tunti illassa ei riitä. Sitten siitä alkaa seuraavaksi kerätä paineita. Luovuus tukehtuu, kun nakuttaa päivät koneella, istuu autossa kuvauskeikalta toiselle ja etsii vanhoja kuvia kovalevyiltä. Pinna kiristyy, kun pyykkikorit tursuaa ja kaupasta tarttuu taas mukaan eines päivälliseksi.

Lopulta toisen ei tarvitse kuin ehdottaa kävelylenkkiä ja vedät siitä sekunnissa johtopäätöksen, että avopuolisosi viittaa sinun olevan ylipainoinen laiska vätys. 

Jotta hommassa säilyy intohimo, minulla pitää olla aikaa jolloin ajatukseni virtaavat vapaasti. Aikaa, jolloin en ainakaan tietoisesti ajattele töitä. Nyt sitä on ollut olemattoman vähän. Olen yrittäjä juurikin siitä syystä, että joskus viikossa voi olla kaksi ylimääräistä vapaapäivää. Nyt niitä ei ole ollut pitkään aikaan. Se on hyvä, mutta huomaan mielenterveyteni myös kärsivän siitä. Sen vuoksi olenkin mentorini kanssa tuumaillut, että aikatauluni pitää laittaa uuteen uskoon. Minun pitää karsia vääränlaiset työt, ulkoistaa asioita (tarjous siivousyritykselle vetämässä) ja keskittää energiaa oikeanlaisiin asioihin.

Tähtäimessä on rento-Kaisu, joka ei tiuski rakkailleen. Kaisu, joka ei pilaa parisuhdettaan tai suhdetta lapsiinsa työllään. Kaisu, joka hallitsee kotia, delegoi tehtäviä ja ottaa leppoisan asennon sohvalla, kun joku toinen viikkaa välillä vaatteet pyykkinarulta. Sekin on ollut ongelma. Jos joku auttaa minua, en pysty vain olemaan. Minun pitää käyttää se aika hyödyksi.

Eilen se vihdoin tuli. Pitkään odotettu vapaapäivä. Käytin työasioiden miettimiseen päivän aikana ehkä 15 minuuttia. Loistava ja yllättävän hyvä saavutus! Lepäämään en toki päässyt, mutta maustelaatikon ja kuivakaapin siivoaminen, pataleivän leipominen, siskonmakkarakeiton valmistus, viidentoista viherkasvin multien vaihtaminen ja tulevan kodin suunnittelu lehtipinon kanssa, rentoutti omalla tavallaan. Myös tämän sunnuntain piti olla vapaapäivä, huomasin kuitenkin keskiviikkona vastaavani myöntävästi, kun tuli keikkapyyntö Järvenpäähän. Kiiruhdan siis seuraavaksi tuohon 5 km päähän kameran kanssa. Pitää painaa, kun rauta on.. Noh, kyllä te tiedätte jo miten tämä menee!

 

12

YOU ARE A BADASS

Luin vihdoin loppuun Jen Sinceron You Are a Badass kirjan. Minulla oli suuria odotuksia ja oikein odotin päsätä lukemaan kirjan, mutta lukukokemus tyssäsi nopeasti. Lomamatka oli vihdoin paikka jolloin sain itsestäni revittyä irti hieman badassia ja tykitin kirjan loppuun.

Kirjailija on itse ahminut kaikki self-helpit ja patistaakin omat lukijansa tarttumaan suoraan tuumasta toimeen. Mutta minä en ollut valmis, enkä taida vieläkään olla. Lamaannuin täysin kun luin heti alkumetreillä, että jos et muuta tyyliin kaikkea, et voi onnistua.

Elämässäni on muutamia kohtia joita siis haluaisin muuttaa, mutta taistelen edelleen niitä vastaan. Sepittelen latteuksia kuten ”itsekurini on olematon” tai ”väsyttää liikaa, aika ei riitä”. Olen vahvasti juurtunut toimintatapoihini, enkä jaksaisi nähdä kovinkaan paljon vaivaa, jotta saisin muutettua niitä. Tässä vaiheessa Jen sanoisi, että en siis ole tosissani. No en olekaan. Olen vaiheessa jossa itse ahmin self-helppejä, imen niistä vaikutteita mutta en aktiivisesti toteuta muutoksia. Uskottelen itselleni, että joku päivä vielä laitan haisemaan.

Sincero kirjoittaa alkuenergiasta ja siitä, että jos uskoo vahvasti, luo ylleen positiivista energiaa, saa haluamansa. Olen tästä osittain samaa mieltä, mutta negatiivinen puoleni ei. Se lannistuu ja velloo edelleen vahvasti pessimistisyydessä. Olen epäonnistuja, kukaan ei rakasta minua, eikä minusta koskaan tule mitään. Mutta kuten voitte viimeisestä kuvasta lukea, Jeniä ei kiinnosta kuinka luuserina itseäni pidän.

Vaikka Badass sisälsi paljon shaigonia uskosta ja alkuenergioista, siinä oli myös paljon hyvää. Paljon potkua persuksille. Se kannustaa, se käskee joka luvussa rakastamaan itseään ja jälleen vahvistui ajatus siitä, että on tehtävä sitä mistä pitää. Kaikki muu on turhaa. Täten olen askeleen lähempänä siivoojan ja kuvankäsittelijän palkkaamista.

Asioiden pitää muuttua, haluan sitä.

Jos haluat alkaa elää elämää, jota et ole vielä koskaan elänyt, sinun täytyy ryhtyä tekemään asioita, joita et ole vielä koskaan tehnyt.

Nuo sanat kummittelevat mielessäni. Ja kuten terapia, uskon että self-helpit toimivat. Minä en ole vielä täysin tosissani, mutta kun kirjassa käskettiin kolmannentoista kerran rakastaa itseäsi, aloin jo hitusen uskomaan siihen. Aion kuitenkin edetä pienin askelin. Ehkä luen kirjan uudelleen vuoden päästä.

 

11
Kommentit pois päältä artikkelissa YOU ARE A BADASS

HATTAROINA – uusi ihana puoti

     Veikeän ihana Senja nököttää Sisustus Hattaran takana. Hattara on sisustustuotteita myyvä puoti Nurmijärvellä. Olen onneissani, koska olen päässyt mukaan tähän kuvioon ja tulevaisuudessa mahdollisesti pääsen yrityksen pyörteisiin isomminkin. Katsotaan kuinka meidän käy!

Hattara avaa pian verkkokaupan ja meikä on päässyt mukaan uudistamaan instafeediä ja ottamaan verkkokaupan kuvia. Parasta tässä prokkiksessa on tehdä töitä yhdessä. Pitkät päivät tuotteiden parissa ovat antoisia. Senjan kanssa meillä pelaa visiot ja kemiat yhteen.

Hattara on siitä kiva, että siellä ei ole mielestäni montaakaan turhaa tuotetta. Senjalla on erinomainen maku metsästää tuotteita jotka sopivat tämän päivän kotiin. Ja vaikka trendit muuttuu, tämän hetken muoti on melko ajatonta. Joukosta löytyy myös monen kukkarolle sopivaa materiaalia. Edukkaiden lasituotteiden lisäksi voit ostaa suomalaista keramiikkaa.

Hattaran valikoima on kasvava, joten kannattaa ottaa puoti haltuun jo nyt. Instagramin puolelta voi tilata tuotteita ja seurata verkkokaupan avautumista. @sisustushattara

11
Kommentit pois päältä artikkelissa HATTAROINA – uusi ihana puoti

KIPU – kuvasarja kipukroonikoista

Oksikodoni, Lyrica, Triptyl, CRPS, TOS… Osaan jo liiankin sujuvasti keskustella lääkkeistä ja syndroomista, tarkentaa oikeassa kohdassa ”Tämä oli opioidi?” Kun kuvattava toteaa eläneensä ajanjaksoja jolloin suihkukin on sattunut, omat arvot asettuvat taas uomiinsa.

Olen kuvannut viime vuodesta alkaen kipukroonikoita ja nyt sohvallani on istunut heistä yhdeksän. Projekti on vielä kesken, tarkoituksena kuvata loput vapaaehtoiset kesään mennessä. Tämä pro bono projektini on sarjassaan neljäs. Tämä on myös ensimmäinen, jossa teksti tulee olemaan todella suuressa osassa. Kirja kohtukuolemista oli valokuvakirja jossa jaettiin myös kokemuksia, mutta kipukroonikot avaavat koko elämänsä. Kuvan rinnalle tulee koko kipupolku.

Krooninen kipu on vaikea tutkittava, siitä on vaikea puhua ja kivun kanssa jatkuvasti pelaavat ihmiset ovatkin parhaita näyttelijöitä. Kun kipu on jatkuvaa, kipukohtaukset yllättävät useita kertoja viikossa ja pahimmillaan vievät kävelykyvyn, on näyteltävä pirteää.

Minun kameran edessä vapaaehtoiset eivät näyttele. Tämä on surullisin kuvasarjani tähän mennessä. Nuorten masennukseen saa apua, lesket löytävät uuden rakkauden ja kohtukuoleman kokevat naiset käsittelevät surunsa, kenties saavat vielä uuden vauvan. Krooninen kipu ei katoa. Koskaan.

Kuvattavat saattavat kulkea läpi haastattelun hyvällä fiiliksellä, useat säästyvät kyyneliltä. Mutta kameran linssin kautta näkyy tuska, suru, väsymys ja kipu.

Kuten muidenkin kuvasarjojeni, koen tämän aiheen tärkeäksi. Kroonisesta kivusta pitää puhua. Lääkäreiden suhtautumisesta, Kipupolista ja byrokratiasta pitää puhua. Totuus on kuitenkin se, että juuri sinä voit sairastua hermosärkyyn ja silloin sinä varmasti haluat, että sinua uskotaan, ymmärretään ja saat apua.

Kuvasarjani kulkee kohti julkisuutta ja julkaisua. Toivon sen saavan aikanaan huomiota jonka se ansaitsee.

 

21
Kommentit pois päältä artikkelissa KIPU – kuvasarja kipukroonikoista
1 2 3 30