Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

työ

TAKAUMA – Järvenpään taidemuseolla

Toteutin viime vuonna Järvenpään kaupungin ikäihmisten palveluiden, perusopetuksen ja taidemuseon kanssa ison projektin, johon osallistui oppilaita ja ikäihmisiä. Sen lisäksi projektissa oli mukana jokaiselta saralta vastuuhenkilöitä.

Projekti oli erittäin mielenkiintoinen ja aihe tärkeä. Meidän tarkoituksena oli kaventaa sukupolvien välistä kuilua, vahvistaa ikäihmisten minäkuvaa ja tuottaa oppilaille perusopetukseen kuuluvaa taidekasvatusta.

Reilun vuoden aikana minusta kuoriutui kerhotäti, joka ohjasi oppilaita ja valaisi heitä valokuvauksen maailmalla. Pidin oppilaille peruskurssin valokuvauksesta, he kulkivat mukanani jokaiseen haastatteluun (kävimme ikäihmisten luona kahdesti) ja viettivät kanssani kuvauspäivän. Suunnittelimme kuvauksen aiheen, paikan ja toteutuksen yhdessä. Haastatteluissa oppilailla oli vetovastuu, mutta kysyin täydentäviä kysymyksiä ja ohjasin keskustelua.

Näyttely TAKAUMA on vielä tammikuun ajan Järvenpään taidemuseolla. Kuvat jäävät Järvenpään kaupungin taidekokoelmiin (mikä on aika hienoa!). Siellä on kahdeksan järvenpääläisen ikäihmisen tarina ja heidän kuvansa. Oppilaat kuvasivat making offia projektista ja niitä kuvia löytyy myös näyttelystä. Lopulliset kuvat ovat allekirjoittaneen käsialaa ja tarinat kuvien vieressä oppilaiden.

Olen taidemuseolla 19.1 lauantaina kertomassa projektista laajemmin. Vedä Museokortti esiin ja tule moikkaamaan tai käy katsomassa näyttely muulloin. Tämä oli koskettava projekti ja mieleenpainuvin palaute tuli yhden ikäihmisen henkilökohtaiselta avustajalta: ”Sun pitäisi olla opettaja.” Täytyy myöntää – nautin roolistani ohjaajana kyllä! Vähintään yhtä paljon nautin ikäihmisten kohtaamisesta, ihmisten elämäntarinat ovat aina upeita.

Kuvissa Tenho, Aino ja Pauli.

 

4
Kommentit pois päältä artikkelissa TAKAUMA – Järvenpään taidemuseolla

INSTAGRAM – @kaisujouppi

Instagram on kerrassaan ihmeellinen maailma ja huomaan toisinaan olevani aivan hukassa siellä. Haluaisin pitää sen kanavana, johon jaan silloin kun tulee sellainen fiilis ja sellainen hetki jonka haluan jakaa, mutta koska työni kannalta on oleellista, että siellä on materiaalia ja ihmisiä, tunnen toisinaan painetta. Etenkin kun kanava on jumahtanut, lopettanut kasvamisen.

Haluaisinkin tietää, miksi te seuraatte siellä ihmisiä / yrityksiä? Millaista materiaalia toivotte sieltä löytävän ja mikä on syy jonka vuoksi lopetatte seuraamisen?

Itse ärsyynnyn, jos joku laittaa kymmenen matkakuvaa tunnin sisään, enkä ole koskaan välittänyt selfieistä. On ihan mukavaa tietää millainen tyyppi siellä kanavan takana on, mutta vaikka selfien alle kirjoittaa kuinka koskettavan tarinan, en jaksa niitä jatkuvalla syötöllä. Olen tuottanut Instaan materiaalia jo vuosia ja huomannut, että ainut mikä ei tunnu ärsyttävän ihmisiä on kissakuvat. Ne keräävät likejä. Samoin parisuhdeasiat tuntuvat kiinnostavan ja niihin on helppo samaistua. Mutta meidän kissalla on oma feedi (@umppathecat) ja ei kukaan jaksaisi jos laittaisin rakkaus-kuvia viikoittain. En etenkään minä itse. Haha.

Insta pelaa algoritmeilla, joita on järisyttävän vaikea ja turhauttavaa tulkita. Selkeästi hiljaisuus on pahinta. Eli pitäisi jakaa asioita, vaikka ei olisi mitään asiaa tai yhtäkään kaunista kuvaa jaettavana. Toisaalta taas aktiivisuudestakin voidaan sakottaa ja kuvat eivät nouse ihmisten feedeihin. Joillain nousevat ja kuva kuin kuva saa satoja ja satoja tykkäyksiä. Sitoutunut yleisö, sanoisi somegurut. Haluaisin sitouttaa teitä! Koska Instagram on osittain työvälineeni, minulla on luontaista tarvetta kehittää sitä.

Millaista sisältöä toivoisitte minulta?
Nautin arjen jakamisesta, mutta tuntuu, että sille ei aina ole yleisöä. Mutta onko se ruokaa, sisustusta, kotia, lapsia, tuotteita, fiilistelyä? Luetteko kuvatekstejä, etsittekö asioita hashtageilla?

Te, ketkä ette vielä ole mun jengissä, ottakaa tili haltuun (@kaisujouppi)! Kuvien lisäksi höpötän elämästämme Insta Storiesin puolella. Instaviesteillä voi myös kanssani kommunikoida ja olen myynyt maalauksiani sitä kautta, eli jos abstrakti taide kiinnostaa, sielä voi löytää itselleen aarteen.

Työtä tai ei, Instagram on sosiaaliselle visualistille täydellinen kanava, joka antaa vielä toistaiseksi paljon enemmän kuin ottaa. Haluan tehdä kanavastani paremman, kiitos jo etukäteen avusta. Yritetään saada 5000 seuraajan raja rikki vuoden vaihteeseen mennessä!!

Tässä on myös hyvä hetki kiittää teitä kaikkia, jotka olette matkassani. Rakastan tuottaa tekstiä ja kuvia, joten on ihanaa, että te rakkaat muruset saatte näistä jotakin arkeenne. <3

 

5

IHAN SOMESSA

Huomasin pyöritteleväni sosiaalista mediaa koskevia kysymyksiä, vaikuttajien näkökulmasta usein mielessäni. Kun joku asia jää rullaamaan pääkoppaani, olen todennut, että paras ratkaisu on selvittää kysymyksiin vastaukset. Syntyi idea projektista ”Ihan somessa”, jonka artikkelit julkaisen suoraan täällä.

Aion istua alas vaikuttajien kanssa ja pohtia, että mistä tässä kaikessa on kyse. Mukaan on lähtenyt ihanasti ihmisiä niin blogi- Instagram-, kuin tubemaailmastakin. Jokaisen kanssa tuumaillaan somea heille luontevasta kulmasta, mutta minua kiinnostaa etenkin se mitä jää ulkopuolelle ja miksi.  Pohditaan somen tulevaisuutta ja parannetaan siinä ohessa maailmaa.

Somepersoonille on tänä päivänä melkoisesti valtaa vaikuttaa ihmisiin, mutta maailma on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Ensimmäisessä osiossa juttelin Pupulandia-blogin Jenni Rotosen kanssa aitoudesta.

Koska olen valokuvaaja ennen kaikkea, haluan kuvata jokaisesta myös ihanat kuvat. Pääsette kurkkimaan niiden kautta hieman kulissien taakse, kun menen kameran kanssa heidän koteihin ja tallennan hetket arkisuutta korostaen.

En malta odottaa, että pääsen jakamaan teille tarinoita ja pohdintoja eri kanavien somestaroista. Ensimmäinen stoori tulossa pian!

 

3
Kommentit pois päältä artikkelissa IHAN SOMESSA

HUIPULLE – seminaarin jälkipyykki

Viime perjantaina noustiin huipulle, tai ainakin hieman ylöspäin yrittäjyydessä.

Puhuja toisensa jälkeen hyppäsi lavalle, tahti oli tiivis ja puhujilla niin paljon mielenkiintoista asiaa, että lähes poikkeuksetta tuntui, jotta esitykset menivät liian nopeasti.

Katja Pasanen puhui tunnetiloista, siitä kuinka paljon meillä on vaikutusvaltaa tunteisiimme ja kuinka paljon ne vaikuttavat meidän tekemisiin. Hän lohkaisi ”fake it ´till you make it!” Kehoitti miettimään omia tavoitteita joka ikinen päivä ja esteiden tullessa kulkemaan vain toista reittiä. Urheiluvalmentajana hän kehoitti tekemään toistoja, pienissä erissä. Jos lähetät joka päivä yhden meilin, se on vuodessa aika monta meiliä.

Roberto Bolomey puhui epäonnistumisesta. Meidän pitäisi iloita niistä hetkistä, jolloin menee päin peppua. Pitää kysyä itseltään mitä jos? Pitää yrittää edetä, ilman yrittämistä epäonnistut varmasti tavalla, josta ei voi edes iloita. Roberto kannusti ajattelemaan laatikon ulkopuolella, älä hylkää mitään ajatusta heti kättelyssä vaan kysy itseltäsi: mitä ajatuksen toteuttaminen vaatii?

Juha Pihkakoski  kannusti ottamaan riskejä digimarkkinoinnissa. Meidän pitäisi olla rohkeita ja ravistella, mutta myös olla valmiita kantamaan vastuu ja ymmärtää jos tulee vastareaktioita. Tässä minulla on paljonkin kehitysaskeleita opittavana. Digimarkkinoinnissa olisi myös tärkeää ottaa mukaan yritykseen ne kanavat joista on hyötyä ja joita ehtii päivittää. Jos yrityksellä on kaikki mahdolliset tilit Pinterestiä myöten, mutta kukaan ei koskaan päivitä niitä, ne ovat kaikki täysin turhia. Ota siis mukaan vain ne mitä tarvitset. Digimarkkinointia ei myöskään lähdetä tekemään yhdeltä istumalta, se pitää suunnitella huolella ja pitkällä tähtäimellä.

Ulla Vilkmanin kanssa sukellettin etätyöhön ja etenkin etäjohtamisen maailmaan. Robotit vie osan töistä, joten Ulla pointtasi, että tärkeimpiä taitoja tulevaisuudessa on muun muassa sosiaaliset taidot, kriittinen ajattelu, kyky soveltaa tietoa uusissa yhteyksissä sekä oppimiskyky ja halu. Etätyö on fiksua ja tulevaisuutta vahvasti. Etätyössä on kuitenkin omat haasteensa, luottamus työnantajan ja -tekijän välillä pitää olla vahva. Se on vastuuta ja vapautta samassa paketissa.

Jaana Villanen on arvo-kouluttaja ja hän kutsui paneelin keskustelemaan kanssaan näistä paljon puhutuista arvoista. Nousi esille, että monet yritykset listaavat vähän eri sanoin samat arvot tiskiin, eikä työntekijät edes tiedä yrityksen arvopohjaa. Pitäisi kysyä MIKSI tehdään niin kuin tehdään ja rakentaa arvot siltä pohjalta. Arvoja pitää noudattaa, kaikkien siivoojaa myöten. Pitäisi miettiä MITEN meidän firma käyttäytyy. Pitäisi olla itsensä, siis työntekijöiden näköiset arvot. Arvojen pitäisi tulla esiin tekemisen kautta joka päivä.

Petri Varis (entinen ammattijääkiekkoilija) puhui unelmista. Hän käski puhumaan itsellesi kauniisti ja uskomaan unelmiin, niistä kun saa voimia. Petri sanoi yhden lauseen, joka osui ja upposi – pelotkin käyvät usein toteen. Pessimistinä tietysti aloin huolestua todella. Kun odotan kaiken menevän huonosti, kun pelkään kaiken menevän huonosti, se ei tee hyvää yhtään millään asteella.

Semmonen savotta. Yrittäjäseminaarista tuli inspiraatiota niin paljon, että pää löi tyhjää kun ajelin kotiin. Sen vuoksi olikin tärkeää, että kynä sauhusi ja muistikirja täyttyi. Kun noihin viisauksiin ja ohjeisiin palaa uudelleen ja uudelleen, tulee niitä toistoja ja niistä tulee lopulta tapa. Koulutukset ja tällaiset seminaarit ovat aina pieni potku ylöspäin, kohti huippua. Näitä seminaareja on ympäri Suomen ja ensi vuonna varmasti uudelleen Helsingin seudulla. Siihen asti yritän tuoda näitä ohjeita käytäntöön.

Ainiin, arvatkaa mitä tuossa ensimmäisessä kuvassa tapahtuu! Me avattiin Nasdaq Helsingin pörssikauppa! Aika kreisi kokemus, sitä hurrauksen määrää.

HUIPULLE YRITYSEMINAARI

 

 

3
Kommentit pois päältä artikkelissa HUIPULLE – seminaarin jälkipyykki
1 2 3 32