Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

valokuva

TAKAUMA – Järvenpään taidemuseolla

Toteutin viime vuonna Järvenpään kaupungin ikäihmisten palveluiden, perusopetuksen ja taidemuseon kanssa ison projektin, johon osallistui oppilaita ja ikäihmisiä. Sen lisäksi projektissa oli mukana jokaiselta saralta vastuuhenkilöitä.

Projekti oli erittäin mielenkiintoinen ja aihe tärkeä. Meidän tarkoituksena oli kaventaa sukupolvien välistä kuilua, vahvistaa ikäihmisten minäkuvaa ja tuottaa oppilaille perusopetukseen kuuluvaa taidekasvatusta.

Reilun vuoden aikana minusta kuoriutui kerhotäti, joka ohjasi oppilaita ja valaisi heitä valokuvauksen maailmalla. Pidin oppilaille peruskurssin valokuvauksesta, he kulkivat mukanani jokaiseen haastatteluun (kävimme ikäihmisten luona kahdesti) ja viettivät kanssani kuvauspäivän. Suunnittelimme kuvauksen aiheen, paikan ja toteutuksen yhdessä. Haastatteluissa oppilailla oli vetovastuu, mutta kysyin täydentäviä kysymyksiä ja ohjasin keskustelua.

Näyttely TAKAUMA on vielä tammikuun ajan Järvenpään taidemuseolla. Kuvat jäävät Järvenpään kaupungin taidekokoelmiin (mikä on aika hienoa!). Siellä on kahdeksan järvenpääläisen ikäihmisen tarina ja heidän kuvansa. Oppilaat kuvasivat making offia projektista ja niitä kuvia löytyy myös näyttelystä. Lopulliset kuvat ovat allekirjoittaneen käsialaa ja tarinat kuvien vieressä oppilaiden.

Olen taidemuseolla 19.1 lauantaina kertomassa projektista laajemmin. Vedä Museokortti esiin ja tule moikkaamaan tai käy katsomassa näyttely muulloin. Tämä oli koskettava projekti ja mieleenpainuvin palaute tuli yhden ikäihmisen henkilökohtaiselta avustajalta: ”Sun pitäisi olla opettaja.” Täytyy myöntää – nautin roolistani ohjaajana kyllä! Vähintään yhtä paljon nautin ikäihmisten kohtaamisesta, ihmisten elämäntarinat ovat aina upeita.

Kuvissa Tenho, Aino ja Pauli.

 

4
Kommentit pois päältä artikkelissa TAKAUMA – Järvenpään taidemuseolla

INSTAGRAM – @kaisujouppi

Instagram on kerrassaan ihmeellinen maailma ja huomaan toisinaan olevani aivan hukassa siellä. Haluaisin pitää sen kanavana, johon jaan silloin kun tulee sellainen fiilis ja sellainen hetki jonka haluan jakaa, mutta koska työni kannalta on oleellista, että siellä on materiaalia ja ihmisiä, tunnen toisinaan painetta. Etenkin kun kanava on jumahtanut, lopettanut kasvamisen.

Haluaisinkin tietää, miksi te seuraatte siellä ihmisiä / yrityksiä? Millaista materiaalia toivotte sieltä löytävän ja mikä on syy jonka vuoksi lopetatte seuraamisen?

Itse ärsyynnyn, jos joku laittaa kymmenen matkakuvaa tunnin sisään, enkä ole koskaan välittänyt selfieistä. On ihan mukavaa tietää millainen tyyppi siellä kanavan takana on, mutta vaikka selfien alle kirjoittaa kuinka koskettavan tarinan, en jaksa niitä jatkuvalla syötöllä. Olen tuottanut Instaan materiaalia jo vuosia ja huomannut, että ainut mikä ei tunnu ärsyttävän ihmisiä on kissakuvat. Ne keräävät likejä. Samoin parisuhdeasiat tuntuvat kiinnostavan ja niihin on helppo samaistua. Mutta meidän kissalla on oma feedi (@umppathecat) ja ei kukaan jaksaisi jos laittaisin rakkaus-kuvia viikoittain. En etenkään minä itse. Haha.

Insta pelaa algoritmeilla, joita on järisyttävän vaikea ja turhauttavaa tulkita. Selkeästi hiljaisuus on pahinta. Eli pitäisi jakaa asioita, vaikka ei olisi mitään asiaa tai yhtäkään kaunista kuvaa jaettavana. Toisaalta taas aktiivisuudestakin voidaan sakottaa ja kuvat eivät nouse ihmisten feedeihin. Joillain nousevat ja kuva kuin kuva saa satoja ja satoja tykkäyksiä. Sitoutunut yleisö, sanoisi somegurut. Haluaisin sitouttaa teitä! Koska Instagram on osittain työvälineeni, minulla on luontaista tarvetta kehittää sitä.

Millaista sisältöä toivoisitte minulta?
Nautin arjen jakamisesta, mutta tuntuu, että sille ei aina ole yleisöä. Mutta onko se ruokaa, sisustusta, kotia, lapsia, tuotteita, fiilistelyä? Luetteko kuvatekstejä, etsittekö asioita hashtageilla?

Te, ketkä ette vielä ole mun jengissä, ottakaa tili haltuun (@kaisujouppi)! Kuvien lisäksi höpötän elämästämme Insta Storiesin puolella. Instaviesteillä voi myös kanssani kommunikoida ja olen myynyt maalauksiani sitä kautta, eli jos abstrakti taide kiinnostaa, sielä voi löytää itselleen aarteen.

Työtä tai ei, Instagram on sosiaaliselle visualistille täydellinen kanava, joka antaa vielä toistaiseksi paljon enemmän kuin ottaa. Haluan tehdä kanavastani paremman, kiitos jo etukäteen avusta. Yritetään saada 5000 seuraajan raja rikki vuoden vaihteeseen mennessä!!

Tässä on myös hyvä hetki kiittää teitä kaikkia, jotka olette matkassani. Rakastan tuottaa tekstiä ja kuvia, joten on ihanaa, että te rakkaat muruset saatte näistä jotakin arkeenne. <3

 

5

RODOS – viikko lomakylässä

Perheloma. Siinä vasta konsepti. 

Heinäkuun alussa Kai antoi minulle melko upean syntymä- ja vuosipäivälahjan. Hän halusi viedä meidät kaikki neljä viikoksi rantalomalle. Olimme haaveilleet reissusta koko alkuvuoden, mutta kun poikien Italian reissussa kesäkuussa oli hitusen viileää ja Aapo ei ollut uinut koko viikkona, oli hirmuinen hinku tarjota heille viikko hellettä ja kasapäin uima-altaita. 

Pyörimme tuskaisina Tjäreborgin sivuilla. Kovin moni oli ostanut matkansa hyvissä ajoin ja koska meillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa lähtöpäivälle, aloimme olla epätoivoisia. Vaihtoehtoja oli jokunen, mutta olimme sekä kovin avoimin mielin, että ahtain mielin liikenteessä. Jotkut fasiliteetit olivat aivan sama ja jotkut hyvin tärkeitä.

Tingimme hieman sijainnista ja suunnistimme elokuun alussa kohti Kreikan Rodosta. Meitä odotti Sunwing Kallithea Beach -lomakylä kauppoineen, buffineen, rantoineen ja kera kuuden uima-altaan. Odotukset olivat kovat, odotukset täyttyivät ja jopa ylittyivät.

Me rakastamme uusia kohteita ja kulttuureita. Nyt me majoituimme keskelle ei mitään, omaan maailmaan, joka oli täynnä kaltaisiamme – Pohjoismaista tulleita perheitä. Kallithean alue oli valtava, sesonki oli käynnissä, joten hotellissa oli paljon vieraita. Silti tilaa tuntui aina olevan ja meininki oli rento. Toki lapset kiljuivat ja vanhemmat huusivat, mutta mitäpä muuta sitä tuollaiselta kohteelta voi odottaa. 

Kun osaa sulkea korvat ja uppoutua kirjaan (näin voi tehdä, kun lapset ovat isompia), toisinaan heittäytyä liukumäkeen ja sukeltaa snorkkelit kasvoilla mereen, rantaloma perheille suunnatussa lomakylässä on paratiisi. 

Me hymyilimme. Nautimme siitä, että meillä oli seitsemän aamupalaa, viisi lounasta ja viisi illallista valmiiksi laitettuna. Lomakeskusten All Inclusive -buffat ovat ainakin isoissa hotelleissa something else näinä päivinä. Olen kuullut kauhutarinoita, kuinka joka päivä pöytään kannetaan samat ruoat, vaan ei Kallitheassa. Viimeistään lounaalla saimme lukea ravintolan standista millainen buffet illalla tarjoillaan. Ruoka oli hyvää ja monipuolista. Buffa oli valtava ja se oli sitä aamulla, päivällä ja illalla. Kun oppi tietämään missä on mitäkin, pystyi sukkuloimaan suht kevyesti ihmispaljoudessa.  

Meri oli ihan vieressä. Aapo uskaltautui mereen hienosti ja pääsi sekunnissa yli viime kesän traumasta, jolloin joku poltti rakkulan varpaaseen Kroatiassa heti hänen astuessaan veteen. Hankimme snorkkeleita kaikille ja sukeltelimme meren pohjaa ja kaloja kurkkimaan. Keräsimme kauniita kiviä ja koska Kallithean ranta on poukama, meri oli tyyni ja saatoimme lillua siellä tuntikausia. Vesi oli kirkasta ja lämmintä, joskin kovin suolaista. Se kellutti ja nosti pintaan, kun sukelsi syvälle, saattoi antaa veden nostaa sinut pintaan vaivatta. 

Uima-altaista meille muodostui heti suosikit ja kangistuimme tapoihin varsin nopeasti. Ensimmäisen päivän aikana testasimme kaikki ja loppuviikon valtasimme rantatuolit aina samasta kulmasta ja polskimme samoissa altaissa. Hotelli oli mielettömän siisti ja tyyli oli freesi. Meidän huoneessa oli hyvin varusteltu keittiö ja kävimmekin muutaman kerran lähellä olevissa supermarketeissa ostamassa juomia ja herkkuja huoneeseen. Meillä oli oma patio ja vaikka katselimme hieman kateellisina huoneita omilla uima-altailla, olimme varsin tyytyväisiä huoneeseemme.

Vaikka olimme perhelomalla, olimme todella rentoutuneita palattuamme kotiin. Se johtui fasiliteeteista. Luin lomalla kolme kirjaa, minulla ei ollut tietokonetta mukana, me emme joutuneet miettimään ruokailuja tai siirtymisiä, koska olimme monta päivää vain hotellin alueella, jossa kaikki oli meille laitettu valmiiksi. Piti vain päättää monelta haluaa ruokaa. Jos on varaa matkustaa monta kertaa vuodessa, veisin lapset kerran vuodessa tuollaiselle lomalle. He nauttivat niin vietävästi. Alue tuli tutuksi, he uskalsivat liikkua siellä itsekseen ja Leevi surffasi skeitillä pitkin hotellia. Hän vierailu usein yksin hotellin Mini-Marketissa ja lähti ruokailusta aina edeltä huoneeseen, usein Aapo mukanaan. Aapon rohkeus veden kanssa ja uimataidot kehittyivät jättiaskelein. 

Reissasimme myös saarella hieman. Kävimme kahtena iltana Rodoksen keskustassa taxilla. Se maksoi 8e suunta (2e per peppu), keskusta oli noin neljän kilometrin päässä. Vanha kaupunki on kaunis ja jos olisi ollut hieman viileämpi, olisi uuden kaupungin puolikin kiinnostanut. Tätini ja enoni käyvät joka vuosi Rodoksella, koska siellä tuulee. Siellä todella tuuli, +38 astetta ei tuntunut välillä miltään ja täten altailla viihtyikin todella hyvin. Ahtaissa kaupungeissa päivisin kuitenkin on melko kuuma, sinne ei tuulen vire yletä. 

Yhtenä päivänä vuokrasimme auton ja kun olimme saaneet ilmiriidan siitä, kuka sitä autoa oikein ajaa, päädyimme lopulta ajamaan molemmat ja vielä oikein innoissamme. Saarella ajaminen oli todella vaivatonta ja mukavaa. Kruisailimme ensin eteläiseen kärkeen ja Prasonisi tarjoili meille erittäin tuulisen rannan, jonka aaltoihin etenkin Leevi rakastui. Sieltä ajoimme kohti Lindosta ja kyljessä sijaitsevaa St. Paul´s Bayta. Sen rantatuoleille ja maisemalle olisi pitänyt varata koko päivä – sykähdyttävän kaunis lokaatio. Valkoinen Lindos oli kuuma kuin kekäle vielä illallakin, mutta reippaasti käppäilimme kujia ja nautimme siellä illallista. Auto kannatti ehdottomasti vuokrata. Saimme hieman seikkailua lomakyläidyllin keskelle. 

Rodos oli ihana! Kreikka on usein ihana. Saimme sitä mitä lähdimme hakemaan ja tuumailimme (harvinaista kyllä) jopa menevämme tuonne joskus uudelleen. Kenties toiselle puolelle saarta, kenties vuokraisimme auton pidemmäksi aikaa. Kenties etsisimme upeita poukamia ja joisimme taas muutaman pullon Mythosta. 

Ensi viikolla otan haltuun Tjäreborgin Instagramin ja jaan sinne otoksia ja vinkkejä reissusta. Klikkaa tili (@tjareborg) haltuun ja pääse matkaamme vielä sitä kautta.

6
Kommentit pois päältä artikkelissa RODOS – viikko lomakylässä

PIENESTÄ KIINNI – minne elämä vie

Eilen rantakallioilla istuessani, iltauinnin jälkeen, mietin miten tärkeä paikka tästä Porvoon saaresta meille kolmelle on tullut. Ja miten pienestä oli kiinni, että emme olisi koskaan nähneet tätä paikkaa. Vasta vuoden päivät hiippaillut näillä kallioilla, mutta on tunne, että näihin maisemiin ei kyllästy koskaan.

Katson elämää kovin laaja-alaisesti ja tuumailin toki samalla, että mitkä muut paikat ovat jääneet näkemättä. Sitä sanotaan, että pitää olla onnellinen siitä mitä on, eikä jahkailla muualle. Minä olen, enkä jahkaile.

Mutta vienosti mietin. Miten pienistä palasista elämä koostuu. Jos joku ei olisi keksinyt Tinderiä, en olisi täällä. Jos meille ei olisi tullut mätsiä, olisin vaikka vahingossa painanut Kain kohdalla X:ää (tätä kävi usean kanssa), emme olisi täällä. Miten monta ihmistä sitä kohtasi, miten monta ihanaa paikkaa heillä olisikaan ollut.

 

Mutta me päädyimme juuri tänne.
Juuri tälle pläntille, tällä valtavalla maapallolla.

 

Uskon sattumaan, ehkä jonkin verran kohtaloon. Pääsen elämästä todella paljon helpommalla, kun ajattelen, että kaikella on tarkoitus ja kaikki menee juuri niin kuin pitää. Elämä ei todellisuudessa ole ihan niin mustavalkoista. Mutta siihen on hyvä tuudittautua. Myös tuskan hetkinä. ”Parempaa on luvassa” mantra toimii, kun elämä koettelee.

Nyt olen siinä kohtaa elämää, kun elän tätä ”parempaa on luvassa” momenttia. Tuumailen, kuinka monta kesää vietän täällä. Olenko kuten Kain äiti, joka tuli näille kallioille kuten minä ja on nyt viipynyt vuosikymmeniä. Vai onko tämä vain pieni hetki elämääni. Pojat ovat kiintyneet paikkaan, vaikka ovat olleet täällä minua vähemmän. Leevi sanoo, että emme voi Kain kanssa erota, koska sitten me ei päästä enää Porvooseen. Tämä paikka melkein on syy pysyä yhdessä, mutta onneksi parisuhteessamme on muutakin. Haha!

Miten ja minne elämä vie, sitä ei voi tietää. Toisinaan tuumin, että olisipa kiva katsoa kristallipalloon. Mutta todellisuudessa se olisi kamalaa! Päivät kuluvat liian nopeasti joka tapauksessa. Aika huitaisee ohitsemme niin, että emme ehdi edes tajuta sitä. Täten yritän keskittyä tähän hetkeen, tähän kesään, tähän onneen. Tähän parempaan osuuteen elämässäni. Kaikkihan tietää, että kuoppia on luvassa. Mutta ei murehdita niitä nyt.

Onko teidän elämässä paikkoja, jotka pelkäätte menettävänne?

19
Kommentit pois päältä artikkelissa PIENESTÄ KIINNI – minne elämä vie
1 2 3 56