Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

IHAN SOMESSA

Huomasin pyöritteleväni sosiaalista mediaa koskevia kysymyksiä, vaikuttajien näkökulmasta usein mielessäni. Kun joku asia jää rullaamaan pääkoppaani, olen todennut, että paras ratkaisu on selvittää kysymyksiin vastaukset. Syntyi idea projektista ”Ihan somessa”, jonka artikkelit julkaisen suoraan täällä.

Aion istua alas vaikuttajien kanssa ja pohtia, että mistä tässä kaikessa on kyse. Mukaan on lähtenyt ihanasti ihmisiä niin blogi- Instagram-, kuin tubemaailmastakin. Jokaisen kanssa tuumaillaan somea heille luontevasta kulmasta, mutta minua kiinnostaa etenkin se mitä jää ulkopuolelle ja miksi.  Pohditaan somen tulevaisuutta ja parannetaan siinä ohessa maailmaa.

Somepersoonille on tänä päivänä melkoisesti valtaa vaikuttaa ihmisiin, mutta maailma on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Ensimmäisessä osiossa juttelin Pupulandia-blogin Jenni Rotosen kanssa aitoudesta.

Koska olen valokuvaaja ennen kaikkea, haluan kuvata jokaisesta myös ihanat kuvat. Pääsette kurkkimaan niiden kautta hieman kulissien taakse, kun menen kameran kanssa heidän koteihin ja tallennan hetket arkisuutta korostaen.

En malta odottaa, että pääsen jakamaan teille tarinoita ja pohdintoja eri kanavien somestaroista. Ensimmäinen stoori tulossa pian!

 

3

Kommentit on suljettu.