MELKEIN

Processed with VSCO with hb1 preset

Reilut kolme kuukautta olen saanut nauttia rakkaudesta, mielenkiintoisella asteella. Mies rakastui, minä en. Jokin kuitenkin sitoi hetkeksi kyseiseen ihmiseen. Välittäminen, intohimo, ihastuminen, pelko, uutuudenviehätys, väsymys.. Lista on pitkä ja sen vuoksi, sekavin tuntein ollaan menty ja aika paljon meinattu.

Tässä ihmisessä oli kaikki.

Hän viehätti minua ulkoisesti, näytimme hyvältä yhdessä ja tuijotin jutun alussa hänen kasvojaan epäuskoisesti; kuinka joku noin kuuma kykeni katselemaan minua? Visualistille on tärkeää, että puoliso on eyecandy, joka jaksaa sytyttää vuosienkin päästä.

Hän keskusteli. Paljon. Hän halusi jutella syvällisiä ja analysoida tilanteita kanssani. Yllätin itseni juttelemalla aiheesta kuin aiheesta englanniksi. Opin lisää, häneltä ja itsestäni.

Hän pussasi. Hän halasi. Hän hieroi. Hän kosketti. Hän hakeutui yöllä kiinni minuun. Hän hakeutui bileissä kiinni minuun. Hän kannusti. Hän uskoi minuun. Hän oli ylpeä minusta.

Hän oli avulias, positiivinen, innostunut, suunnitteli elämäämme yhdessä. Hän rakastui lapsiini, kissaani ja kaikkiin läheisiini joita hän ehti tavata. Hän kertoi rakastuvansa päivä päivältä enemmän minuun ja tänään yhteinen taipaleemme loppui.

Miksi? 

Sydämeni sanoi niin.

Alussa pussailin häntä intohimoisesti ja sitten aloimme keskustella vakavasti, muutuin skeptiseksi ja kohtasimme todella monta, todella isoa muuria. Hän on muslimi, hän ei puhu suomea. Jo nämä kaksi saivat minut epäröimään kaikkea, vaikka englanti sujuikin suht hyvin. Hän kuitenkin suhtautui uskontoonsa suht neutraalisti, hän oli valmis joustamaan useissa asioissa, sortui muuri toisensa jälkeen ja pääsimme yhteisymmärrykseen. Intohimo oli kuitenkin kadonnut.

Halusin silti yrittää, mutta etenkin hän halusi yrittää. Hän uskoi meihin ja vakuuttelu sai minutkin uskomaan. Aloin kiintyä ja ihastua ajatukseen meistä. Mutta se ei ollut totta. Toisinaan pussailin ja tunsin perhosia, toisinaan en halunnut pussailla häntä ollenkaan. Kun olimme erossa, en ikävöinyt. Kun olimme yhdessä, kaikki sujui usein todella ihanasti.

Ihastuin ajatukseen nukkua kainalossa, pussailla krapulassa, käydä kävelyllä tiistai-iltana ja mennä yhdessä ravintolaan syömään. Lopulta kuitenkin tajusin, että vieressäni olisi voinut olla liki kuka vain. Nautin tilanteesta, mutta en ollut rakastumassa juuri häneen.

Pelkäsin satuttavani häntä ja pelkään, että en löydä koskaan hänen kaltaistaan. Hän oli kauniimpi kuin minä, sisältä ja ulkoa. Hänen kanssaan olisin ollut turvassa ja meillä olisi ollut hyvä elämä. Hän halusi täysin samoja asioita ja olisi jopa tyytynyt olemaan isäpuolena vain lapsilleni, vaikka hän oli aina ajatellut saavansa biologisia lapsia. Hän yritti, hän teki kaikkensa jotta rakastuisin ja kiintyisin ja minäkin halusin meille rakkauden täyteisen tulevaisuuden.

Jotain kuitenkin puuttuu. Ja se on paskaa. En saanut tunnetta ”tämä on tässä” ja se on paskaa. Yritän kuitenkin fiilistellä aikaa joka meillä oli. Hän todisti, että olen rakastettava ihminen, lapsineen päivineen. Hän toi iloa ja toivoa. Itken, koska se ei riittänyt. Itken koska joudun luopumaan tästä kaikesta, koska hän ansaitsee ihmisen joka rakastaa täysillä.

Olenko hullu? Olen kysynyt itseltäni. Päästää nyt irti tuollainen kultakimpale! En edelleenkään voi ymmärtää miten tuollainen ihanuus voi rakastua minuun! Olin kuitenkin liian usein OFF vaikka olisi pitänyt olla ON. Minusta tuntuu, että olen mieluummin yksin kuin suhteessa vähänkään väärän ihmisen kanssa. Kiitos universumi, että näytit mulle melkein mitä on rakkaus, seuraavalla kerralla molemmille osapuolille sama tunne, kiitos. Pakko kai uskoa, että sekin vielä vastaan tulee.

Kiitos Nasr, ja anteeksi. <3

74

3 vastausta artikkeliin “MELKEIN”

  1. Nita sanoo:

    Mun elämän suurimpia ”käännekohtia” rakkauselämässä oli eräs, jonka kanssa meillä oli intohimoinen, aluksi täysin fyysinen suhde, joka muuttui ystävyydeksi ja välittämiseksi. Tämä ihminen oli sellainen etten olisi koskaan voinut kuvitella olevani hänen kanssaan pysyvämmin, niin haitallinen hän oli lopulta minulle ja myös itselleen. Kuitenkin, kun muistelen meidän aikaa yhdessä, muistelen miten käsittämättömän tärkeä tuo ihminen mulle oli juuri siinä elämäntilanteessa. Ennen häntä olin useamman vuoden roikkunut ihmisessä jolta en saanu muuta kun ystävyyttä, vaikka itse olin nii kovin rakastunut. Tämä haitallinen ihminen näytti mulle että oon haluttava, kaunis, fiksu ja hyvä ihminen, kaikkea sitä minkä olin unohtanut kun olin keskittynyt siihen että tuo yksi ihminen ei rakastanut minua. Tämän lyhyen hetken huuman ansioista pystyn nyt olemaan onnellinen suhteessa joka on oikeampi kun mikään ikinä, ja tiedän että ilman tuota yhtä ihmistä se olisi ollut paljon vaikeampaa. Sori pitkästä kommentista, mutta ehkä halusin sanoa että uskon siihen että joidenkin ihmisten kuuluukin tulla meidän elämiin vain hetkeksi, vaikka ne hyvästit sattuukin niin pirusti ja irtipäästäminen on nii vaikeaa… . Seurailen sua snäpissä ja liian monta kertaa samaistunut sun juttuihin, tsemppiä sinne ja ihanaa kesää :)

  2. Kaunis kirjoitus. Ja kaunis ajatus. Valtavan viisasta ja kypsää ajattelua. Voit olla ylpeä itsestäsi.

  3. Hemppa sanoo:

    Kaisu oot ihana. Karuudessaan kaunista tekstiä. Kuulostaa siltä, että teit molempien kannalta parhaimman mahollisen päätöksen. Tsemppiä, nainen. ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *