Tietoa mainostajalle ›

OPPEJA SINKKUELÄMÄSTÄ

Toitotin itselleni useasti sinkkuna, että sitten jos joskus olen parisuhteessa, toimin näin ja näin en ainakaan tee. Nyt kun olen tapaillut yhtä ihmistä kolme kuukautta, olen ollut jo useasti tilanteessa jossa olen palannut näihin pohdintoihin.

Suurin aihealue on ihmissuhteet.

Sinkkuna valitettavasti törmäsin usein siihen, että en aina kelvannut yksin. Toisinaan illallisille ja mökkiviikonlopuille halutaan mukaan pariskuntia, mikäli pariskunta on järkkäämässä tapahtumaa. Kenties aika usein järjestävä taho kuvittelee, että sinkulla ei olisi hauskaa pariskuntien kanssa. Mutta saisiko sinkku päättää osallistumisestaan itse?

Ajauduin aikoinaan vaistomaisesti sinkkuna sinkkujen luokse. Yhtenevä elämäntilanne ja miehistä puhuminen on toki luonteva tapa ystävystyä ja valita lauantain seurue. Silloiset lähimmät ystäväni olivat pitkissä parisuhteissa ja aikansa toki kuuntelivat sinkkutarinoita suurella innolla, mutta on se myönnettävä: ellei minulla olisi ollut lapsia, yhteisiä juttuja ei kaikkien kanssa olisi ollut riittävästi. Eikä siinä mitään, osa ihmisistä kulkee vain tietyn elämänvaiheen samaa polkua. Mutta nyt minulla on monta ystävää joista haluan pitää kiinni vaikka elämäntilanne on eri.

Huomaan jo nyt tuumailevani, että sinkkuystäväni eivät varmaan haluaisi osallistua siihen tai tähän. En viitsi kutsua kylään kun Kai on täällä, koska eihän nyt ihmiset joiden kanssa olen jauhanut päiväkausia miesongelmista halua tulla auvoisan parisuhde illan keskelle. Jestas tämä puistattaa minua. Miten syvällä tällainen ajatusmaailma onkaan meissä ja mistä se tulee!?

Koska itse joutui tasapainoilla onnen ja katkeruuden kanssa muiden sinkkuystävien rakastuessa, tiedän että on varsin mahdollista, jotta ystävän pariutuminen tuo tuskaa omaan sydämeen. Ne tunteet eivät ole järjellä selitettävissä. Tietysti sitä on onnellinen ja haluaa ystävälleen parasta, mutta onhan se nyt useaan kertaan tässä maailmassa huomattu, että se muuttaa ystävyyttä. Vaikka ei pitäisi.

Niin minä päätin, mutta tunnen jo nyt laiminlyöväni ystäviäni. Meillä on Kain kanssa selkeä ajatus siitä, että omat ystävät ja omat tekemiset ovat tärkeitä. Lisäksi minä viihdyn itsekseni ja kaipaan aikaa erakoitumiselle. Kun siihen pakettiin lisää poikaystävän ja lapset, ei sitä aikaa kauheasti jää. Täten sitä ajautuu aktiviteetteihin jossa on pariskuntia, koska pitäähän sille miehellekin olla seuraa. AAARGH! Mitä enemmän kirjoitan aiheesta, sitä enemmän raivostun tästä ajattelutavasta.

Se sattuu kun jää ulkopuolelle. Se sattuu kun kuulumisia ei kysytä, eikä enää pailata yhdessä aamu kuuteen. Elämäntilanteet muuttuu, mutta hyvistä ystävistä pitää pitää huolta. Aikaa pitää raivata ja muistaa, että jokaiseen juhlaan ja tapaamiseen voi kutsua lempi-ihmisensä. Lopetetaan kokonaan konsepti parisuhdedinnereistä tai sinkkupailauksista. Ihminen voi sitten itse päättää jaksaako katsoa syödessään toisten lepertelyä tai haluaako ihmetellä baarissa miksi kaikki sinkut vilkuilevat ympärilleen ja lähtevät kahdelta jonkun muun matkaan.

 

15

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *