PATSASTELUA

Välttelen kirpputoreja. Haluan pitää kotini mahdollisimman minimalistisena, mutta se on haastavaa kun näen kauneutta joka puolella. Etenkin kirpputoreilta mukaani tarttuu aina jotain outoa. Tällä kertaa iskin silmäni Haminassa jonkun Väinön vuonna 1995 tekemään patsaaseen.

Sisälläni elää pieni kutina siitä, että kahdenkymmenen vuoden päästä kodissani on aika paljon taidetta ja vähän vähemmän minimalismia. Iiitalan sarjatuotanto kynttiläjaloilla, kirjoilla ja Ikean kipoilla on se yhteistä, että niistä voi helposti luopua. Täten koti on pysynyt minimalistisena koska olen ollut hyvä luopumaan. Taiteen kanssa syntyy erilainen suhde. Koska minulle on luontaista kulkea omaa polkua sisustuksessa, hamuan taidetta. Taide on aina melko uniikkia ja nykyään siihen laittaa rahaa mieluummin kuin nuoruusvuosina.

Minulla on myös tapana tuunailla kirppislöytöjä ja tämäkin ukkeli sai pintaan uuden puhtaan valkoisen värityksen. Se, että näkee potentiaalia rumissa tai oudoissa jutuissa on mielestäni mahtia! Moni tavara näyttää kodissani aivan erilaiselta kuin tunkkaisella kirpputorilla. Pitää osata löytää aarteet. Alan olla siinä niin hyvä, että välttelen jatkossakin kirppareita. Uusi kaunis esine tuo meinaa tuskaa myös sisustaja-minälle. Isken patsaan johonkin ja se aiheuttaa domino-efektin. Koko alakerran esineiden ja asetelmien mekka menee uusiksi! Kerään mieluusti taidetta, mutta maltilla!

 

2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *