Tietoa mainostajalle ›

TAIVASLAULU – kirja uskosta

Jumalan terve!
Tämän kirjan kanssa sukellettiin syvään päätyyn ilman uimataitoa. Lestadiolaisuus, usko ylipäänsä on minusta melko mielenkiintoinen aihe. En kuulu kirkkoon (erosin kun täytin 18v), eikä lapsiamme ole kastettu. En usko Jumalaan. Mutta vielä vähemmän uskon hämmentäviin, uskon velvoittamiin sääntöihin, joita esimerkiksi lestadiolaisilla on.

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu kertoo Viljan ja Aleksin tarinan. Se on runomainen, koskettava, herättelevä. Se satuttaa, ihmetyttää, itkettää ja pakahduttaa. Vilja ja Aleksin rakkaus on kaunis. Uskonto meinaa pilata sen.

Minun epäuskoisuuteni ei poista uteliaisuutta ja halua oppia lisää. Halua ymmärtää. Kirjassa kyseenalaistetaan, avataan lestadiolaisuutta. Kritisoidaan, mutta tuodaan esille myös sen hyviä puolia.

 

Aivopesua? Minun mielestäni kyllä. Yllä mainittu Kaisla on nelivuotias. Vilja, Kaislan äiti kasvattaa lapsiaan hienosti. Hän tuo esiin inhimillisyyttä ja sitä, että kaikki eivät ajattele samoin kuin he. Tämä perhe ajattelee useista asioista niin kuin minä. Minä vain en sekoita uskoa soppaan, vaan ajattelen maalaisjärjellä.

Minun elämääni kuuluu toisten ihmisten kunnioitus, hyvät käytöstavat, arvostus, oikein toimiminen. Toki jokaisella on syntinsä kannettavana, mutta tähtään hyvään ja oikeaan. En tarvitse Jumalaa ohjeistamaan tai antamaan anteeksi.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että parhaimmillaan uskominen ja usko voi olla hyvä asia. En ymmärrä miten se voi toimia, mutta selkeästi on tarinoita joissa sen todistetaan toimivan. Jos siitä saa turvaa, lohdutusta ja apua, se on hyvä asia. Lestadiolaisuudessa on kuitenkin omat kommervenkkinsä, mitä kyseenalaistan suuresti.

 

Usko ja tässä tarinassa nimenomaan ehkäisyn kieltäminen ajaa epätoivoon ja kohti kuolemaa. Kuolema ja taivaan valtakunnan iänikuinen rauha houkuttelevat enemmän kuin jatkuva lisääntyminen.

Se tekee minut erittäin surulliseksi. Minulla on paljon ystäviä ja tuttuja jotka ovat olleet tai ovat edelleen lestadiolaisia. Voin todeta heidän olevan normaaleja, ihania, hyviä ihmisiä. Mutta usko onkin asia josta emme yleensä keskustele. Kirjassa tuodaan esille myös sitä, että uskovaisten on hyvin vaikea puhua uskostaan ja kulttuuristaan epäuskovaisten kanssa. Vaietaan. Toivoisin ettei näin olisi. Sen vuoksi luin kirjankin. Haluan ymmärtää vielä enemmän.

Nämä alla olevat lauseet jäivät mieleeni. Jos on onnea, kuten Viljalla ja Aleksilla, rakastua palavasti. Sitä pitää vaalia. Ja rakkaus, pitkä liitto, ei tosiaan ole häpeän paikka. Nykyään lestadiolaispiireissä erotaan käsittääkseni melko paljonkin, mutta siellä myös kestetään alamäkiä varmasti paremmin. Avioliitto ja parisuhde ovat asia jonka eteen taistellaan. Siitä on hyvä meidän epäuskovaistenkin ottaa mallia.

 

 

Hieno kirja. Suosittelen epäuskovaisille avartamaan maailmaa. Vaikka rivien välissä joutuu tuohtumaan useita kertoja. Uskovaisille kirjasta löytynee vertaistukea ja varmasti käsittämättömän paljon enemmän tunteita kuin meille muille.

Onneksi on rajat rikkova rakkaus.
Jumalan rauhaa.

17

4 vastausta artikkeliin “TAIVASLAULU – kirja uskosta”

  1. Maria sanoo:

    Itse olen lestadiolainen ja kuulin paljon kehuja kirjan kauniista kielestä. Luin kuitenkin vain muutama kymmenen sivua, koska kirja oli mielestäni kirjoitettu itselleni todella vieraalla tavalla, ja uskonto näyttäytyi vieraan vahvalta kirjassa – ehkä se oli tarkoituskin.

    On hirveän tärkeää ymmärtää että lestadiolaisuus ei tarkoita vain uskomuksia ja oppeja – se on myös kulttuuria, yhteisöä, identiteettiä, etnisyyttä, elämäntapaa, arvoja, moraaleja ja niin edelleen. Ja lestadiolaisuus lähtee liikkeelle ns. identiteetin kautta. Kaikki ei jaa kaikkia opetuksia, osa ei noudata elämäntapanormeja lainkaan, toiset eivät käy aktiivisesti seurakunnassa, toiset käyttävät ehkäisyä (varsinkin nykynuoret jne).

    En siis itse lestadiolaisena pitänyt kirjasta, sillä omasta mielestä se kirjoitettiin äärimmäisen stereotyyppisesti, mutta kirjan kieli oli kaunis. Itse suren sitä, että suomalaisessa lestadiolaiskeskustelussa tavallisten lestadiolaisten ääni vaiennetaan. En tunnista sitä lestadiolaisuutta mitä suomalaisessa keskustelussa puhutaan – oman kokemuksen mukaan se on kaukana siitä, mitä lestadiolaisuus minulle on.

    PS. Itse en tykkää ei-lestadiolaisista sanaa epäuskovainen, kirjassa ilmeisesti käytettiin sitä.

    • Lukija sanoo:

      Amen for that! Annetaan lestadiolaisten elää tavallaan. Jokainen meistä voisi käydä läpi saman arvostelurumpan mitä lestadiolaiset tänä päivänä joutuu kohtaamaan.

  2. Eveliina sanoo:

    Itse olen entinen vanhoillislestadiolainen. Synnyin ja kasvoin aikuiseksi siinä yhteisesössä. Avioiduin nuorena (lähes lapsena), jonka jälkeen tulin pian äidiksi. Vasta äitiyden jälkeen heräsin miettimään uskoani ja sen elämätapa-vaatimuksia, siihen asti kaikki oli ollut helppoa ja selkeää, turvallista ja mukavaa. Yhtäkkiä tieni oli tukittu väymyksellä ja uusien raskauksien pelolla, joista ei saanut puhua ääneen. Pääni ei kestänyt sitä voimakasta ahdistusta, joka pelkokuormasta syntyi. Oli pakko valita itselle paremmin sopiva polku, ja se tarkoitti lähtemistä yhteisöstä. Elämäni paras päätös juuri minulle.

    Taivaslaulu-kirja repi vanhoja haavoja auki. Se iski niin syvälle kauniilla totuudenmukaisella kerronnallaan, samaistumisen tunne lukiessa oli erittäin voimakas. Omaan kokemukseeni pohjaten voin kertoa kirjan olevan hyvin aito ja oikea kuvaus lestadiolaisen naisen elämästä. Mutta paljon toisenlaisiakin kokemuksia isoon joukkoon mahtuu. Luonnollisesti.

    Yllä oleva kommentoija vieroksui lestadiolaiskeskusteluissa esiin tullutta kuvaa, peräänkuulutti tavallisen lestadiolaisen ääntä. Saanen muistuttaa, että sitähän voi jokainen tavis-lestadiolainen halutessaan tuoda esiin, kuka sitä kieltää.

    Ja ps. Lestadiolaisessa puhekielessä käytetään yleisimmin ei-lestadiolaisista nimitystä epäuskoinen tai uskoton.

    • Maria sanoo:

      Itse asiassa ainakin mun kaveriporukoissa vieroksutaan käyttää nimitystä epäuskoinen tänä päivänä, lapsuudessa muistan että sitä käytettiin enemmän. Nykysin harvemmin koska me ajatellaan sen olevan loukkaavampi mitä esimerkiksi epämeikäläinen. Suosittelen lukemaan artikkelin lestadiolaiset modernilla noitaroviolla. Pitkä mutta hyvä artikkeli. Siinä vähän selittyy miksi moni lestadiolainen on hiljaa. Kaikkea hyvää sulle elämääsi! ❤️