Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kuvankaappaus 2015-5-15 kello 22.56.31

 

Tänään tartuin Netflixin uuteen alkuperäissarjaan ja ahmin heti ensimmäiset viisi jaksoa. Nauroin ääneen useasti, muutaman kerran itkinkin. Mietin heti sarjan alettua, että mmmiten nämä Netflixin omat sarjat ovat näin hyviä? Vähän kuin HBO mutta kevyemmällä otteella. Ne viihdyttävät, naurattavat ja jakavat aitoa, elämänmakuista tarinaa.

Grace ja Frankie eivät voi sietää toisiaan, he joutuvat kuitenkin kohtaamaan aika ajoin miestensä kautta koska puolisot omistavat yhteisen lakifirman. Aloitusjakson dinnerillä rouvat odottavat miestensä kertovan eläköitymisestään, mutta toisin käy. He kertovat 20 vuotta kestäneestä salasuhteestaan, jättävät naiset ja aikovat mennä naimisiin.

Seitsemänkymppiset Grace ja Frankie ajautuvat yhteisen ranta-asunnon kautta pohtimaan yhdessä vihaa ja surua joita avioerot tuovat tullessaan. Hipahtava Frankie ja ikuisella dieetillä oleva hieno lady Grace ystävystyvät tupakkavarkauksien ja pilvenpoltteluiden lomassa. Aivan mahtavia mummoja, hupaisia hetkiä ja ennen kaikkea jälleen kerran tarina jossa useiden sattumusten summa tuo yhteen vihamiehet ja suhde muuttaa huomaamatta muotoaan. Olen vasta jaksossa kuusi, mutta tämä taitaa olla sympaattinen tarina ystävyydestä, mustalla huumorilla höystettynä.

Kuvankaappaus 2015-5-15 kello 22.54.37

3

DSCF4556 DSCF4574 DSCF4558 DSCF4568

Se on hyvää mutta se on pahasta. Cloetta muisti Leevin 9-vuotis synttäreitä sellaisella kasalla karkkia, että kuvittelin meidän elävän niillä koko vuoden. Yli puolet on kuitenkin tainneet kadota milloin minnekkin ja mietinkin kuinka paljon oikein syömme karkkia?

Liian vähän. Okei, lets go. Jotkut eivät anna karkkia ollenkaan lapsilleen, sokeri on pahasta. En ymmärrä tätä yhtään, karkki on niin hyvää, että elämä ilman karkkia tuntuu turhalta. Jos en olisi makeaan päin, enkä olisi koskaan maistanut karkkia, voisin toki olla aivan eri mieltä. Meillä karkkia kuluu lauantaisin, karkkipäivänä. Joskus haluaisin tehdä niin, että annan lapsien syödä karkkia ihan niin paljon kuin he jaksavat. Ihan vain osoittaakseni heille, että se ei kannata, huono olohan siinä tulee. Oksentaminen ei kuitenkaan ole hauskaa puuhaa lasten kanssa joten itsesuojeluvaistoni kehottaa lauantaisin pitämään taukoja, ojentamaan karkkipussit vasta ruoan jälkeen ja motkottamaan joka välissä, että ei kannata ahmia.

Meillä Leevi on selkeästi perso makealle ja nimenomaan kaikille villeille hullutuksille kuten limatikkarit, kirpeät köntsät, sokerikuorrutetut lakumatot.. Aapo tykkää makeasta mutta häneen uppoaa parhaiten mummin kuivakakut, donitsit ja vanha kunnon keksi. Pojat eivät saa juoda mehuja juurikaan viikolla, limu on isommalle juhlapäivien juttu. Täten en näe karkkipäivässä mitään pahaa, meillä sitä odotetaan mutta siitä ei jauheta. Perjantai-iltana Leevi saattaa mainita innoissaan että huomenna on karkkipäivä! Thats it.

Mutta juhlat. Jos lapsille ei anna karkkia koskaan, voi juhlissa olla hieman haastavaa pitää heidät erossa herkkupöydästä. Meillä taas karkki kuuluu juhlaan. Tämä perinne tulee lapsuudenkodistani, juhlissa on aina ollut paljon herkkuja ja kun olimme serkustemme kanssa pieniä, karkkikulho oli esillä kemuissa aina. Näin myös meillä. Tykkään kaksi kertaa vuodessa valikoida väriteemaan sopivat namit irtokarkkikulhoista ja jaotella ne erilaisiin kippoihin kotona. Lapset eivät juhlissa juurikaan välitä salaateista, kakuista tai piirakoista, he suuntaavat suoraan karkkikipolle. Ja tämä on ihan okei.

Cloetta tuo markkinoille koko ajan uusia karkkeja, hauskinta heidän uutuustoimituksissaan on se, että puolet paketista on purkkatuotteita. Balanassi säilyy, hampaat pysyy paikoillaan. Sehän tämän homman suurin miinuspuoli onkin, reiät. Kuitenkin olen sitä mieltä, että kerran viikossa ja juhlapyhinä, tulevia reikiä ei tarvitse murehtia.

 

Oma karkkifilosofiani on se, että syön jos tekee mieli. Se on toimiva filosofia koska karkkipussini kestää viikon tai kaksi ja yleensä heitän loput koppurat roskiin kolmen viikon päästä pussin avauksesta. En kykene syömään mässyjä paljoa kerralla, niistä tulee huono olo. Saman reaktion huomaan Aapossa. Leevin kanssa taas aion ehdottomasti joku kerta testata ”syö niin paljon kuin jaksat” metodia. Ihan vaan huvikseen. Elämän pieniä iloja tuo sokerihumala ja sen jälkeinen oksennus.

11

IMG_9903

Ystäväni kysyi minulta viikko sitten ”Odotatko kesää?” Vastasin välittömästi, että en todellakaan.

Kesä. Useimmat rakastavat sitä ja kieltämättä siinä on puolensa. Minulle se ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen juttu kuin ranta ja kesäloma. Olen jo aloittanut perinteisen stressaamisen kesän töistä. Jos töitä ei lomien vuoksi ole, olen aina konkurssin partaalla. Yrittäjänä pelkään suunnattomasti kesälomia ja niiden tuomaa taukoilua töihin.

Lomat. Jos niitä töitä tulee, muodostuu ongelmaksi se, että lapset ovat lomalla. Kuka pystyy hoitamaan ja minkä verran.. Ilman töitä emme kuitenkaan voi tehdä yhtään mitään kesällä. Tästä päästään rahaan. Kesällä pitäisi tehdä asioita, haluaisin viedä lapsiani etelään ja Lintsille, reissata Puuhamaahan ja käydä Suomenlinnassa. KAIKKI kuitenkin maksaa, varattomana se kolmen euron jäätelötötterökin on liikaa. Kun ei ole toista vanhempaa tukemassa rahallisesti ja nauttimassa lomarahoistaan, elämä on enemmän kuin tiukkaa. Kituuttaminen ei toki ole uutta, mutta kesä tuo tähän aivan oman twistin. Kaikki tekevät ja menevät, itse tekisi mieli elämäntilanteen ja mahdollisesti kesän työttömyyden vuoksi vetää verhot kiinni ja itkeä sohvalla. Mutta ei voi koska lapset.

Stressi jonka kesä tuo on tuskainen ja sen vuoksi siitä nauttiminen on vaikeaa. Sitä ei odota koska sitä pelkää. Viime päivinä olen yrittänyt katsoa elämää päivä kerrallan ”nyt kello on jo 17.35, ihan kohta on ilta, sitten on yö ja tämäkin päivä on vihdoin ohi.” Kun keskittyy yhteen päivään, ei huolehdi niin kauheasti tulevasta. Viime kesä meni sydänsurujen vuoksi aivan penkin alle, nyt en tiedä mikä tässä painaa.. Onko se stressi, sydänsurut, kevätmasennus vai kenties elämä, eli nämä kaikki kolme ja muutama muu juttu.

Vien toki tämänkin stressisekoilun äärimmilleen. Entä jos ei paista aurinko? Poikien kanssa koko kesä sisällä, ei käy! Entä jos paistaa aurinko ja on kauhean kuuma? Joudun olemaan vähissä vaatteissa tällä vartalolla, ei käy! Olen myös stressannut siitä, että seuraavat kolme kuukautta viikonloput ovat täynnä menoja ja kaikkiin niihin ei ole menemistä. On pakko karsia, mistä luovun? Mitkä ovat välttämättömiä? Minne voi ottaa lapset mukaan? Kuinka rahat riittävät? Ressinaihe tuokin, eikös.

Mutta tiedättekö mitä. Tästä(kin) selvitään. Kesä tulee, katselen sitten joka päivä kelloa tunnin välein ja odotan päivien kuluvan ohitse, tai meni ne sitten ohi liiankin nopeasti, syksy tulee. Syksy on kohta täällä, tuo lempivuodenaikani jolloin arki taas alkaa ja stressi hieman lievenee. Kunnes tulee joululomat. Haha.

Yrittäjyys ei ole helppoa, yksin oleminen ei ole helppoa. En kuitenkaan tekisi mitään toisin. Yrittäminen on minulle paras tie ja eroa en ole katunut sekuntiakaan. En koskaan.

IMG_9924

19

mainos3-801x1024

Tänään on äitienpäivä, eilen oli lapsettomien lauantai. Tällä viikolla oli oikein oiva paikka lanseerata kirjaprojektini facebook-sivut joiden räjähdysmäinen tykkäyssaldo lämmitti sydäntäni, mutta etenkin kohtukuolemalle kasvonsa antavien sydäntä.

No Tofu Publishing kustantaa kirjani enimmäisenä ulkopuolisena teoksena ja täten minusta tulee syyskuussa esikoiskirjailija. Se on huisin jännä juttu, mutta näitä projekteja tehdään muita ihmisiä varten. Tottakai ammatissani tunnettavuus on suuri plussa, mutta itse koen tärkeänä kertoa asioista maailmalle.

Kohtukuolema on vaiettu aihe ja kenties tämä kirja auttaa ihmisiä ymmärtämään ja tuo vertaistukea niille jotka jotuvat kokemaan lapsen menetyksen tyhjyyden. Koen, että kaikki jotka ovat menettäneet lapsena saavat tästä paljon, myös he ketkä ovat joutuneet seuraamaan surua sivusta. Lähimpänä aihe on selkeästi ihmisiä jotka ovat kokeneet keskenmenon, kohtukuoleman tai vauvan menehtymisen synnytyksessä. Kukaan muu ei voi todella käsittää miltä tuntuu menettää lapsi joka ei nähnyt yhtään päivää kohdun ulkopuolella. Mutta tämän kirjan avulla mekin voidaan yrittää.

Facebook-sivusta tykkäämällä ja jakamalla saadaan verkot heitettyä laajalle ja täten se vertaistuki löytää ne ketkä sitä tarvitsevat. Siellä pääsee seuraamaan kirjan valmistumista ja saa infoa meneillään olevista käänteistä.

 

20

Kuvankaappaus 2015-5-4 kello 21.54.41

 

FS 2015

DJ Kridlokk – Mutsi

Kun ne kysyy mitä eri taval tekisin
Ainoo vastaus on ”Mitä mä menetin”
Viimeinen hengenveto irrottaa sementist
Horisontit vinos mut selvisin helvetist

7

_MG_1079 _MG_1092 _MG_1085 _MG_1095

Takana huikea polttariviikonloppu ja nyt on takki tyhjä.

Tänään aamulla olin ollut vuorokauden putkeen sitä mieltä, että sinkkuilu on mahtavaa. Voit tekstailla neljän jätkän kanssa yhtäaikaa, etkä ole tilivelvollinen kenellekkään. Saa olla se tyyppi joka kertoo kavereille kuinka lauantaiyönhoito (oltiin tästä kyseisen hahmon kanssa samaa mieltä, joten en loukkaa tässä ketään. :D ) repi korvikseni irti niin, että se hajosi. Ketään ei kiinnosta piereskelyni sohvalla, juhlimiseni, musiikkivalintani, se mitä laitan suuhuni. Saan mennä ja olla ihan miten haluan. Tässä on puolensa. Todellakin. Ja se on hyvä koska muuten sitä saattaisi sitoutua väärään ihmiseen vääristä syistä.

Oloni on kuitenkin ailahtelevainen, aaltoileva ja seuraavassa hetkessä päähän välähtää ajatus ”mä en varmaan koskaan löydä ketään joka veis jalat alta..” Erot, säädöt, vaihtuvat tuttavuudet puhelimessa, odotukset ja pettymykset nopealla sykkeellä pistävät pään sekaisin ja vievät voimat helposti. Saattaa olla todella hupsulla tuulella töissä ja kotona romahtaa sohvalle. Nyt on taas kevään aikana ollut joukossa aivan liian paljon päiviä jotka tuntuvat valuvan hukkaan. Tämä on sinällään outo ajatus sillä jos lepään kotona, en tee kotitöitä, en näe ketään, enkä edes bloggaa niin se on ohi valunut päivä. Jos taas lapset ovat kotona ja ilta menee läksyjen, ruoan, pyykinpesun ja puuronkeittojen lomassa olen muka kuluttanut päiväni oikein.. Aivoni käskevät toki tuntemaan tästä huonoa omaatuntoa ja täten se lepokin tuntuu menevän hukkaan. Koen, että minun pitäisi tehdä lapsivapailla kaikkea. Tavata ihmisiä, tehdä illatkin töitä, liikkua, kokkailla. Puuuh.

Toivoisin tämän menevän ohitse. Mutta se ei taida itekseen mennä. Se vaatii varmaan päätöksen tsempata. Pojat tuntuvat vaikuttavan koko elämääni vähän liikaakin. Välillä tuntuu, että mä odotan löytäväni seuraavan ja tsemppaavan sitten. Toisaalta taas luonnehtisin surevani vielä puolentoista vuoden tapahtumia. Ota tästä nyt yhtään mitään selkoa.

Jokatapauksessa toi yllä oleva ryijy oli Vimman projekti ja se makasi kaapissa pitkään keskeneräisenä. Kun mä sain kirppispuuskan helmikuussa, ryijy hyökkäsi jälleen esiin kaapista. Kun kävin läpi muita tavaroita, käskytin ystäväni Sannan tekemään ryijyn loppuun. Koska kesken mä en jätä vaikka mikä olis, mikäli se on vain minusta kiinni. Tai no jätän mä aika useinkin, aika monia asioita. Mutta keskitytään nyt näihin positiivisiin juttuihin. Olispa elämä joskus vielä vähän helpompaa. Tähän loppuun voimasana. Eli kirosana.

Toi ryijy piti muistaakseni huutokaupata, en varmaankaan jaksa. Pidän sen ite. Lälläslää.

11