Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Processed with VSCOcam with a2 preset

 

Istuimme keittiönpöydän äärellä syömässä pari päivää sitten ja juttelimme kesälomasta. Pojat ovat lähdössä Italiaan isänsä perheen kanssa ja eksäni uusi perhe osallistuu myös matkaan. Onhan heilläkin kohta jo kaksi vuotta takana parisuhdetta. (Ööö, mihin tää aika menee?) Keskustelussa oli selkeä sävy, ihanaa kun pääsette reissuun, äitiä harmittaa kun itse en pääse teitä tulevana kesänä viemään ulkomaille.

Sitten havahduin. Yllätyin aivan. Olen niin tottunut olemaan yksin, että mielessäni mietin tämän olevan pysyvä tilanne. Seuraavat 15 vuotta kun lapseni ovat elätettävinäni, minulla tuskin on varaa viedä heitä ikinä ulkomaille. Tämä on kohtaloni. Hylkäsin mieheni ja nyt kärsin siitä. Hän matkustaa perheensä kanssa, luo ihania kesämuistoja lapsille vuodesta toiseen. Itse olen se köyhä yksinhuoltaja äiti, jolla ei ole koskaan varaa mihinkään. Me ollaan kolmen kopla ja havahduin unohduksen tilasta elämään; mä saatan joskus vielä rakastua ja saada kyseiseltä henkilöltä vastarakkautta! Herranjestas! Sanoin pojille samoin tein hämmennyksen tilassa ”HEI MUTTA, äitihän saattaa joskus löytää jonkun miehen ja me voidaan sitten reissata sen kanssa!”

Tunnen poikani hyvin ja hänen kasvoillaan vilahti sama tajuaminen; hänkin oli unohtanut. Hänkin oli niin tottunut kolmen koplaamme, että ei hänelle tullut mieleenkään, että tilanne saattaisi joskus muuttua! On iskä ja äitipuoli ja sitten on äiti. Thats it.

Toisaalta unohduksen tila on hyvä. Eletään elämäämme, eikä hönötetä pilvilinnoissa. Mutta toisaalta pitäisi muistaa haaveilla. Pelkään, että jumahdan tähän rooliin ja unohdan, että rakkaus on mahdollista. Viime aikoina se on vaan tuntunut mahdottomalta, ehkä siitä syystä olemme niin tottuneita ajatukseen kolmen koplasta. Koplamme on ihana, silti elämän jakaminen toisen aikuisen kanssa houkuttelee edelleen vietävästi. Sitä ennen meidän täytyy luoda loistavia kesämuistoja pienellä budjetilla ja minun olla iloinen siitä, että pojat kuitenkin pääsevät kesällä ulkomaille. Ja minähän olen.

 

19

_MG_2992 _MG_2975_MG_2990

Aika tuppaa rientämään.. Nimittäin jo marraskuussa, tarkemmin 11.11.2015 syntyi kummityttöni Lisa. Hänen äitinsä on sydänystäväni, jonka elämän ydinasia on tehdä listoja, Exel-taulukoita, analysoida, organisoida ja suunnitella. Lisa siis toki syntyi klo 00.00. Eikä tuossa päivämäärässäkään ole mukisemista. Nimijuhlat on juhlittu ja plikka kasvaa kovaa vauhtia. Vauvailu on siitä ihanaa, että Sonjan ollessa mammalomalla näemme nyt paljon useammin kuin viime vuosina, työkiireiden vuoksi.

Muistan elävästi missä kohdassa Järvenpäätä kävelin kun yli 10 vuotta sitten katsoin Sonjaa pelokkaan innostuneena, kerroin olevani raskaana ja pyysin Sonjaa tulevan lapseni kummiksi. Yhtä elävästi muistan istuneeni reilu vuosi sitten keittiönpöytäni ääressä kun Sonja kertoi raskaudestaan ja pyysi minua esikoisensa kummiksi. Muutamaa kuukautta myöhemmin itkin kun sain viestin, että kaikki ei mennyt niin kuin piti. Jos elämä ei olisi mennyt niin, tuijottaisimme ja jokeltelisimme parhaillaan aivan toiselle ihmislapselle. Koettelemukset tekee palkinnosta aina hitusen arvokkaamman ja Lissukka kertoo kasvoillaan tarinaa jota rakastan; kaikki meni niin kuin piti.

On hurjaa ajatella, Lisan ollessa Leevin ikäinen, Leevi on jo kaksikymmentä!! Olemme Sonjan kanssa teini-iästä asti haaveilleet yhteisestä reissusta, mutta elämäntilanteet eivät ole antaneet myötä. Muutaman vuoden päästä ystävyytemme on 20-vuotias ja päätimme jo, että silloin me lähdemme. Me lähdetään vaikka Tallinnaan, mutta me lähdemme kahdestaan ja me aiotaan hymyillä koko reissu.

22

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ystäväni Riikka muutti ja vierailin hänen luonaan viime viikonloppuna. Rakastuin. Riikkaan taas hitusen enemmän, mutta myös tuohon 1800-luvun tönöön keskellä harjua. Sain täydellistä sielunhoitoa. Erittäin hulvattoman ja supersosiaalisen illan Hämeenlinnan yössä, sekä ulkoilua ja lumienkeleitä Perttulan pelloilla.

Viiniä, mieletön asunto, villasukat, mieletön emäntä, wokkia, mieletön miljöö. Ei sitä muuta ihminen tarvitse.

Riikan Hunajaista -blogia voi seurata täällä.

9

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Olen aina rakastanut ikoneita. Vaikka en ole ollenkaan uskonnollinen ihminen, liikutun kastejuhlassa ja kirkossa. En usko, mutta aistin tunnelman.

Useamman vuoden ajan olen haaveillut omasta ikonista, mutta miettinyt, että olisiko hieman outoa asettaa ikoni hyllylle vain sen kauneuden vuoksi. Uutena vuotena Tallinnassa päätin, että ei ole. Arvostan ikonin tunnelmaa ja sen kauneutta, nyt se koristaa olohuoneeni hyllyä.

5

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun he ovat tulossa pidemmäksi ajanjaksoksi, minua etukäteen hieman ahdistaa. Kun ajanjakso on lopussa, minuun iskee ikävä. Meillä edelleenkin toimii parhaiten sekä aikuisille, että lapsille, lyhyet jaksot. Ennen sanoin, että ehtisi tulemaan ikävä ja ehtisi menettämään hermonsa lapsiin jos he olisivat viikko/viikko systeemillä.

Mutta itseasiassa nyt kuvio on kääntynyt päälaelleen. Aivan hyvin voisin olla iäti lasteni kanssa yksin, ei ongelmaa. Toki myönnän, että on aika luksusta, kun ruuhkavuosina on jonnin verran omaa aikaa. Mutta muksujen kanssa on sen verran iisiä, että homma hoituisi, jos joutuisi olemaan totaaliyksinhuoltaja. Rankkaa se olisi välillä aivan varmasti ja olenkin onnekas, kun kuvioissa on täysin tasa-arvoinen kasvattaja.

Aiemmin myös mietin, että lapsia tulisi viikko/viikko systeemin aikaan kamala ikävä. Noh, se ei pidä paikkansa. Ei siinä ajassa vain ehdi tulemaan sydäntä raastavaa ikävää, se ikävä on siellä viimeisissä hetkissä ennen isälleen menoa. Sitten taas kun on tottunut olemaan itsekseen, ehtii muodostamaan pienen ahdistuksen ennen lasten saapumista. Se kylläkin katoaa välittömästi kun kohtaan lapseni.

Täällä ollaan siis edelleen tyytyväisiä meidän omaan systeemiin ja vaikka välillä tulee hyppypäiviä: tiistaina isällä, keskiviikkona äitillä ja torstaina isällä.. Ei se tunnu häiritsevän ketään. Lapsilla on molemmissa asunnoissa omat tavaransa ja tilansa. Systeemi on vakiintunut ja toki me tähtäämme siihen, että lapsoset ovat vähintään kaksi päivää samassa kohteessa. Keskimääräisesti he majailevat yhdessä osoitteessa kolme/neljä päivää putkeen.

Jässit vaikuttavat onnellisilta ja sekä päiväkodista, että koululta tulee ihanaa ja kannustavaa palautetta. Vasukeskustelussa kuullut kommentit lämmittivät sydäntä. Aaposta kuulemma huokuu se, että hänellä on hyvä olla. Ainahan sitä stressaa lastensa hyvinvoinnista ja koska olen itse mennyt eroamaan, syyttää omaa päätään kaikista ongelmista. Onneksi niitä ei vielä ole ilmentynyt, kaikki tuntuu olevan balanssissa.

 

32

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Edellisen pataleipäkokeilun jälkeen olen tehnyt jo usean leivän ja tässä on nyt leipä ilman venhäjauhoja. Olen saanut snapchatin kautta useita fiilistelyjä pataleivästä ja ympärilläni leijuu pataleipämania.

Itse seuraavan kerran aion palata takaisin vaaleampaan versioon ja lisätä taikinaan kuivia karpaloita. Siskoni anoppi on moista kokeillut ja sisko kehui leipää taivaalliseksi. Kuulin myös snäpin kautta jonkun korvanneen vesi porkkanamehulla. Verisot ei varmasti tästä leivästä ihan heti lopu!

Edellinen ohje pitää muuten paikkansa, mutta määrät vaihtuivat, tässä speltinpää leipää:

2 dl ruisjauhoja
3 dl hurjan vilajisia sämpyläjauhoja
3 dl spelttijauhoja
1,5 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
4 dl lämmintä vettä

Tästä leivästä täytyy sen verran sanoa, että maku oli mahtava. Syvempi ja maistuu itsessään paljon enemmän kuin höttöinen vehnäleipä. Jengi voikin siis tilanteen mukaan miettiä millaista leipää tekee. Tämä spelttipohjainen on erinomainen leipä aamupalaleiväksi ja vehnäinen höttöleipä esimerkiksi dipattavaksi tsatsikiin. Speltimmässä maku myös säilyy paremmin, kuin taas vehnäleipä alkaa muovipussissa maistumaan nopeammin hiivalta.

4

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Chef´s table -dokumenttisarjaa katsoessani oivalsin jotain. Koko ajan ei tarvitse ylittää itseään. Koko ajan ei tarvitse tuntea paineita töistä ja suorittamisesta. Joskus menee pitkään ennen kuin pääsee takaisin satulaan ja muutenkin pitää seurata intuitiota. Voi olla, että joskus kohtaan päivän, jolloin en enää halua olla valokuvaaja. Joskus saatan haluta tehdä jotain muuta. Epäilen kuitenkin vahvasti, että sitä ennen ehtii tulla päivä jolloin on vain pakko keksiä jotain muuta.

Olen kokenut valtavaa painetta töistä viimeiset kuukaudet. Töitä oli loppuvuodesta oikein mukavasti ja jotenkin tuntuu, että tänäkin vuonna niitä vielä ehtii tulla riittämiin.. Mutta minä tein loppuvuodesta vain välttämättömimmät työt ja olin vahvasti päättänyt, että vuoden alusta tartun härkää sarvista ja alan taas puskemaan keskeneräisiä projekteja eteenpäin. Olen kokenut viimeiset kuukaudet valtavasti huonoa omaatuntoa siitä, etten puske koko ajan täysillä. Etten jaksa iltaisin tehdä blogia tai taustatyötä seuraavaan projektiin. Etten joka päivä tee ekstraa konttorilla, vaan lähden kotiin kun pakolliset työt on tehty. Olen haukkunut itseäni laiskaksi ja vätykseksi, vaikka meinasin palaa elokuussa loppuun ja olin silmin nähden väsynyt kun sain ison kirjaprojektin valmiiksi.

Yrittäjyyden varjopuolia on se, että koko ajan pitäisi tehdä. Jäin lasten kanssa joululomalle, koska oli pakko. Dusasin joulua ja kotihommia, kun pojat olivat vuodenvaihteen aikaan enemmän isällään, soimasin itseäni etten heti tarttunut töihin. Heti ensimmäisenä maanantaina olisi pitänyt tehdä kahdeksan tuntia töitä. Mitään pakollista ei ollut, mutta niitä ekstrahommia! Yritän hyväksyä, että koko ajan ei pysty tekemään sata lasissa. Nyt tämä lopahtaminen on vain kestänyt tavallista kauemmin. Se johtunee siitä, että olen kuitenkin tehnyt töitä koko ajan. Haha.

Siskoni on ollut vajaan vuoden sairaslomalla ja hän puhui, että ensimmäiset kuukaudet unta vain riitti ja riitti. Samaa puhui aikoinaan äitini, joka jäi vuodeksi vuorotteluvapaalle. Univelka kasvaa nopeasti suureksi normaalia työtä tekevälle ihmiselle, saatika yrittäjälle jonka ajatuksissa työt ovat ympäri vuorokauden. Välillä kuuluu pysähtyä ja kuunnella kehoaan. Ainoa ongelma tässä on se, että mieltä ei voi huijata. Se käskee tekemään ja ruoskii eteenpäin, vaikka kuinka väsyttää. Kun yrittää huijata mieltään jäämällä kotiin, se lyö takaisin isommalla kauhalla ja päästään taas tervehtimään huonoa omaatuntoa tekemättömistä ektratöistä.

Chef´s tablen kokeista useampi oli pysähtynyt. Meinannut luovuttaa kokonaan, joku oli lopettanutkin hetkellisesti. Kun työstää luovaa työtä, pää vaatii rauhaa ja hahmottamista. Pitää mennä kauas, että näkee lähelle ja muita kliseitä. Minun pitää muistaa, että minun ei ole pakko. Jos olen asettanut itselleni deadlinen joka tuntuu mahdottomalta, voin siirtää sitä. Näkisin, että sitä kannattaakin siirtää. Jos töitä on hyvin, minun ei tarvitse kokea jatkuvaa painetta itseni markkinoimisesta. Se on niistä ekstratöistä se mitä voisi tehdä joka päivä pari tuntia. Ymmärtänette siis hyvin, että jos sitä ei tee moneen kuukauteen, siitä todella soimaa itseään.

Olen tehnyt kohta kuusi vuotta töitä valokuvaaja Kaisu Jouppina. Olen sen aikana pitänyt useita vapaapäiviä, sekä muutamia onnettomia viikkoja lomaa. Välillä on hyvä pysähtyä. Sen yritän sisäistää. Se ei kaada yritystäni, se saattaa päinvastoin avartaa mieltäni ja tuoda uusia tuulia. Jos siirrän seuraavan projektin taustatyön aloittamista kuukaudella, sitä ei huomaa kukaan. Sillä ei ole mitään merkitystä. Pitää uskaltaa pysähtyä ja antaa tilaa ajatuksille. Yhtälailla pitää hyväksyä, että välttämättä lorviessa ei tule inspiraatiota ja uusia raikkaita ajatuksia. Kun ajaa itsensä lukkoon, tarvitaan pitkä tovi ennen kuin pystyy luomaan mitään järkevää. Vielä kun mielestä saisi karsittua sen huonon omantunnon jolla on raippa kädessä..

19

Kuvankaappaus 2016-1-8 kello 18.08.58

 

 

Olen löytänyt Netflixin dokumentit. Vihdoin ja viimein oli aika tarttua kuudesta huippukokista kertovaan sarjaan; Chef´s table.

Jokainen jakso kertoo yhdestä kokista ja hänen ravintolastaa ja kaikki ravintolat löytyvät 50 maailman parhaan ravintolan listalta. Dokumentit siis ovat täynnä taidetta, luovuutta, raakaa duunia ja ihania persoonia. Kokit kertovat elämäntarinansa ja tekevät dokumentista täten hyvin mielenkiintoisen. Tässä ei keskitytä pelkästään huippuravintolaan vaan siihen miten sinne päästiin. Loistavia oivalluksia elämästä ja kaikilla se tärkein; rakkaus ruokaan. Rakkaus raaka-aineeseen. Intohimo tuottaa asiakkaille parasta, sesongin raaka-aineista, lähituotannolla.

Nämä keittiömestarit todella tuottavat jotain ainutlaatuista maailmaan ja vaikeuksien kautta heidät on löydetty ja heidän luovuuttaan on alettu arvostamaan. Mieletön maailma, mielettömän mielenkiintoinen sellainen. Pääsispä joskus upottamaan haarukkansa tuollaiseen taideteokseen. Lähin dokumentissa olleista ravintoloista löytyy Ruotsin perämetsistä. Kulinaristireissu sinne?

 

 

3