Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Netflix julkaisi dokumentin Lady Gagasta ja mainosti sitä etusivullaan. Halusin nähdä sen välittömästi, vaikka en ole koskaan kuunnellut Gagan musiikkia. Paitsi toki humalassa.

Pitkään Gagan musiikki oli baareissa soitettavaa tanssimusaa. Musiikki vaati oman ympäristönsä, mutta mainoksessa näytetty maailma kiinnosti heti. Tuli tunne, että tämän kautta pääsen Gagan ihon alle.

Ja niinhän siinä päästiinkin. Gagan musiikki on nykyään jotain muuta kuin pelkästään baarissa kuunneltavaa tanssimusaa. Gaga itsessään on toki jo vuosia ollut feministi ja monimuotoisuuden asialla, mutta dokumentin kautta tähänkin maailmaan pääsi vielä paremmin kiinni. Se, että Gaga osaa oikeasti laulaa oli minulla jo tiedossa, mutta rakastuin syvästi naiseen joka soitti pianoa ja kitaraa valtaisalla taidolla. Gaga on taiteilija.

Dokumentti herätti paljon keskustelunaiheita, julkisuudessa elämisestä, Gagan aatteista, Gagan kivuista, Gagan yksinäisyydestä, Gagan upeasta urasta ja siitä mistä hän on joutunut luopumaan päästäkseen siihen pisteeseen.

Dokumentin kautta arvostukseni nousi, haluan kuunnella Joanne levyn (joka on nimetty Gagan 19-vuotiaana kuolleen tädin mukaan) ja imeä itseeni vähän Gagamaista munaa.

NETFLIX – FIVE FOOT TWO

1

Via dell’Amore, rakkauden tie! No juu, ei me sitä kuljettu, se on ollut kiinni jo vuosia koska tuli maanvyöry, turisteja jäi sen alle ja muuta mukavaa. Mutta hoin kuitenkin bellissima italiallani Via dell’Amoren nimeä koko viikon ja täytyy myöntää, että loma oli muuten melko rakkauden täyteinen.

Me matkustettiin Kain kanssa lentäen Milanoon syyskuun loppupuolella, hypättiin lentokenttäjunaan ja Milanon keskusrautatieasemalta otimme junan Italian länsirannikolle; La Speziaan. Kolmen tunnin lennon lisäksi junamatkat veivät siirtymineen noin neljä tuntia and it was totally worth it!

 

La Spezia on mukavan kokoinen satamakaupunki, mutta ei siellä viikkoa olisi jaksanut seikkailla, eikä meillä ollut tarkoituskaan. Majoituimme La Speziassa vain jotta pääsisimme tutustumaan Unescon maailmanperintökohteeseen; Cinque Terreen.

Ja kyllä, vielä sesongin loppupuolella näin oli päättänyt moni muukin.

Kun yhden kokonaisen La Spezia päivän jälkeen olimme menossa ostamaan kolmen päivän Cinque Terre -junakorttia, jono oli valtaisa. Mutta sen jälkeen helpotti. Mitä nyt muutamiakin kertoja hikoilimme junissa toisten turistien kanssa kuin sillit purkissa but it was totally worth it!

 

Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso. Siinä viisi merestä nousevaa kylää (paitsi keskimmäinen Corniglia on JUMALATTOMAN korkealla, aika monen portaan päässä) joiden nimiä en tule unohtamaan ikinä. Enkä järjestystä. Juna kulkee La Speziasta (lähinnä koko matkan vuoren sisällä) rantaviivaa pitkin edes takaisin. Junia menee koko ajan, samoin ihmisiä. Näin tekevät myös laivat. Kylät on siis mahdollista kokea mereltäkin päin. Mekin koimme!

Melko nopeasti siis oppii kylät, listaa suosikkinsa, visiteeraa kaikissa pikaisesti ja tutustuu niihin feivoritteihin syvemmin. Ja ne turistit, syyskuun lopussa ne eivät juuri riesaksi asti olleet. Vain muutaman kerran oli vaikeuksia saada pöytää ravintolasta, mutta yleensä heti seuraavassa on tilaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että Etelä-Euroopan kaupungeissa paras aika vierailla on syyskuu.

 

Ja me nautimme. Me söimme aivan liian monta pasta-annosta ja joimme aivan liikaa viiniä. Hyvänen aika, pulloittain! Me pulleroiduimme ja matkan kantava teema olikin se, että tajusin olevani paljon lihavampi kuin luulin. Kain ottama kuvamateriaali järkytti koko olemustani ja tein siitä toki numeron. (En oikeasti ymmärrä miten tuo hurmuri kattelee tämmöstä pullataikinaa, mutta ei kerrota sille! Se sai tarpeekseen jo reissussa itseni sättimisestä.)

Kantava teema oli kuitenkin pelottavan herättelevä ja tuli jopa olo, että näin ei voi jatkua on PAKKO tehdä tälle ruholle jotain. Kuvotin itseäni niin paljon. Se on jännä kun peilikuvassa usein on ihan ok, mutta se kamera. Jestas se kamera on julma! Pakotin itseni julkaisemaan täällä siveimmän uimakuvan, jotta totuus ei unohtuisi. Siis se, että tuossa näytin hoikimmalta. LUOJA!

Pääsin kuitenkin yli (useimmiten) tästä shokista ja herkuttelin menemään matkan kunniaksi kuin olisin viimeisellä ehtoollisella. Molemmat tosin olivat kahtena viimeisenä päivänä sitä mieltä, että olisi mukavaa löytää paikka josta saisi hyviä salaatteja. Pitsa, pasta ja äyriäiset tulivat korvista ulos. Etenkin kun itse en äyriäisiä edes syö, ravintoloiden listoilta ei välttämättä löytynyt muuta kuin sitä pastaa.

 

Mutta niin, se nauttiminen!

Meidän matka meni todella hyvin ja se oli ihanaa, tietty. Olemme seurustelleet reilut kolme kuukautta, mutta tuntui kuin olisimme reissanneet monia matkoja yhdessä. Kyllä tässä on rinnalle löytynyt hyvä ystävä.

Kun ensimmäisenä iltana stressi perinteisesti purkautui ja vaivuin tiedottomaan tilaan, nukkuen 12 tuntia putkeen, olo oli rento koko loppuloman ajan. Vaikka rahaa meni hemmetisti, olo oli kuin olisi laittaittanut rahaa pankkiin.

Toki Suomeen palattuamme stressi iski päin näköä heti seuraavana päivänä, mutta kun katselen näitä kuvia, pääsen onnelliseen paikkaan ja matkan muistelun kautta kehonikin rentoutuu.

 

Nämä kylät ovat taivaallisen kauniita. Italiamaisen rähjäisiä, mutta juurikin rappioromanttisia. Italia on Euroopan maista se johon en tule kyllästymään. Me suunnittelimme jo tälle kerralle auton vuokraamista, ehkä toteutamme sen seuraavalla kerralla kun Italia kutsuu. (Itse Cinque Terreen ei muuten kannata vuokrata autoa, muistaakseni vain yhteen kylään pääsee autolla.) Toscanan auringon alla on yksi lempielokuvistani ja luonnollisesti olenkin ihminen joka haaveilee joka toinen päivä maalaistalosta Italian maaseudulla. Juu, mun bucket list ei ole kovin kevyttä kamaa..

Koska maasto on vuoristoista ja kylät nousevat korkealle, italialaiset suojaavat kyliä maanvyöryiltä. Kaikkea ei kuitenkaan voi estää ja meidän visiitin ajan suurin osa patikointi-reiteistä oli suljettu. Meitä se ei haitannut, mutta se mahdollisuus siellä on ja voisin kuvitella senkin olevan aika mieletön seikkailu jollekin. Ei minulle. En patikoi. Se surullisen kuuluisa Via dell’Amore avautuu kyllä turisteille, muistaakseni 2019 ja sen olisin minäkin suostunut haikkaamaan! Rakkauden tie kulkee Riomaggioresta Manarolaan, meren rantaa, kallion reunaa pitkin. Harmitti, että emme päässeet kokemaan sitä!

Koettavaa ja katseltavaa kuitenkin riittää liiaksikin asti ilman patikointia.

 

Me halusimme myös ottaa iisisti, joten toisena Cinque terre -päivänä posotimme junalla suoraan Monterossoon, jossa on uimaranta. Asetuimme rantatuoleille ja nautimme, taas. Välimeri on ihanan lämmin loppukesästä, vaikka ulkoilma olisi ”vain” +25. Toistimme kuvion viimeisenä päivänä, koimme sen toimivaksi.

Meidän matka oli siis erittäin onnistunut ja kaupan päälle se vielä vahvisti suhdettamme. Tulin reissusta erittäin onnellisena takaisin kotiin. Monestakin syystä. Sinkkuna kaipasin matkaseuraa, ihmistä joka viihtyy maailmalla rennosti lomaillen. Nyt rinnallani on ihminen joka arvostaa perusarkea, nauttii siitä, mutta haluaa myös nähdä uusia paikkoja, stressittä. Toivottavasti edessä on Kain kanssa useita reissuja joilla nautitaan ja lopuksi kirotaan kun on tullut kiloja liiasta syömisestä. My kinda vacation!

Jaan mielelläni lisää infoa kohteesta, pommittakaa ihmeessä kysymyksillä! Me saimme vinkkivitosia toveriltani Tiialta ja niistä oli valtaisasti apua!

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

16

Köökistä kajahtaa klassinen brödde!

Olen kirjoittanut pataleivästä täällä parikin kertaa aiemmin ja tuunannut reseptiä hitusen. Nyt kuitenkin teimme melkein VEGE! -kirjan ohjeen mukaan. Vaihdoimme vain ruisjauhot spelttiin, koska niitä oli edelleen kaapissa.

Pataleipä on meillä aina viikonlopun juttu, teen taikinan perjantaina tai lauantaina ja annan sen muhia seuraavaan aamuun. Sitten vain paistellaan pötkylä. Leipä onnistuu joka kerta, mutta maku oli tällä kertaa ehkä hieman liian sämpyläinen. Kuori oli ihanan rapsakka ja olenkin säilyttänyt leipää nyt liinan alla, ettei jättisämpylämme nesteydy liiaksi. Pataleipä onkin ehdottomasti yhden päivän juttu, parhaimmillaan heti lämpimänä ja pitkin päivää mutusteltuna runsaan voin ja kenties juuston kera.

Pataleivän kanssa voi toki etsiä omaa suuntaa ja kehittää reseptiä. Suola on tärkeää ja samoin jauho jota käytät. Vehnäjauhosta nyt tulee tietynlainen leipä ja juuri vehnäjauhosta tehty leipä tuo sämpyläisen maun, rakenteen ja säilyvyyden.

Haluaisin kovasti leipoa juuresta leipää ja toissa viikon Helsingin Sanomien Ruokatorstain innoittamana saatan jopa ryhtyä tuumasta toimeen. Luulen, että sen jälkeen pataleivän leipominen jää historiaan.

 

 

5