Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Sininen tuulahdus Lahdesta! Muoto2:sen kello on niitä tuotteita joka osui silmään ja tiesin heti, että tuo tulee meille. Kotini sisustaminen tuntuu toisinaan tuskaiselta, en oikein inspiroidu, olen menossa jo täysin uutta kohti. Olen nimittäin aloittamassa talonrakennus projektia.

Hiki tulee otsalle pelkästä ajatuksesta, mutta samaan aikaan iskee hirmuinen inspis ja sydäntä lämmittää. Projekti on siinä vaiheessa, että arkkitehdin kanssa on aloitettu suurpiirteinen suunnittelu. Pääsette ainakin täällä seuraamaan projektia ja kyllä, 4,5kk seurustelun jälkeen Kai on päättänyt olla HULLU ja lähtee mukaan rakennusprojektiin. Ihan perus huttua tuoreelle parille.

Talo häämöttää tulevaisuudessa, mutta kaukana siellä. Ehdimme majailla tässä asunnossa vielä tovin ja täällä on tietty viihdyttävä. Koti on paikka jossa olen viettänyt etenkin viimeisten vuosien aikana suurimman osan ajastani. Työskentelen ja nautiskelen saman katon alla (onneksi en sitäkään enää kauaa). Koti on tärkein paikka ja siellä on oltava paikka kaikelle. Kaiken on myös miellytettävä silmää, tai en nuku öitäni. Tällä hetkellä hankinnat ovat toki sellaisia, että ne sopivat tulevaankin kotiin. Nyt oli kellon kokoinen paikka seinällä ja keittiö sai seurakseen Muoto2:sen sinisen Kiekon kultaisilla viisareilla.  Mitäs pidätte?

Muoto2 brändin takana puuhaavat Kirsi Pasanen sekä Mikko Kentta, ja hyvin puuhaavatkin. Muoto2 on kovassa nosteessa oleva yritys ja heillä on hallussa Avainlippu sekä Design from Finland -merkit. Kotimainen yritys virtaviivaisella tyylillä, say no more. No sen vielä sanon, että Muoto2 tuottaa tuotteiden lisäksi myös yksilöllisiä ja kokonaisvaltaisia projektikalustuksia yrityksille ja yksityishenkilöille. Kenties valjastan Muoto2:sen taloprojektimme pariin muutenkin kuin kellon muodossa!

Kiekkoja löytyy useilta jälleenmyyjiltä ja muutamassa eri värissä, klikkaile lisätietoja Muoto2:sen nettisivuilta. 

Nyt myös koodilla ”Muutama hetki” -20% Suede Kiekko kelloista (sininen ja harmaa)!!!
Tilaa Muoto2:sen nettisivuilta ja kirjoita koodi ”lisätietoja” kohtaan. Tarjous on voimassa marraskuun 2017 loppuun asti.

10

Katsoin eilen kaksi dokumenttia, kahdesta vahvasta naisesta. Tämä tuntuu olevan tämän viikon teema, koska olen katsonut näiden lisäksi myös kaksiosaisen dokumentin Dianasta (Netflix) ja lyhyen dokkarin Saara Aallosta (Areena).

Näiden tarinoiden jälkeen jäin miettimään kunnianhimoa ja työtä. Elämän arvot ovat olleet ajatuksissani muutenkin. Kohtasin kirjailija Sinikka Nopolan alkuviikosta ja hänen kanssaan taas tuumailimme työtä siitä näkökulmasta, että sitä voi tehdä liikaa ja kenties ei kannata priorisoida uraa liikaa.

Kohtaamisia ja tuumailuja. Voiko kaiken saada?

Joan Didion on amerikkalainen kirjailija, jonka Amerikan presidenttikin on palkinnut.  Wendy Whelan on amerikkalainen ballerina, joka teki 30 vuoden uran New York Ballet Companyssa. Didion menetti lopulta elämänsä rakkaimmat, Whelan kipuilee rakkaimmastaan, eli työstään luopumisesta.

Minulla on sisäinen tarve tehdä enemmän, saada enemmän aikaan. Minulla on tarve ravisuttaa, puhuttaa. Toisaalta mietin, mitä väliä? Miksi en vain völjy läpi vuosien tekemättä mitään merkittävää. Mistä tarve olla merkittävä tulee? Diana kirjoitti elämänkerrassaan, että tiesi jo lapsena hänellä olevan erilainen polku edessään. Hän ei tiennyt mihin oli menossa, mutta hän tiesi että hänen reittinsä ei ole se kaikista tavallisin. Minä taas pelkään, että en elä tarpeeksi. Koen usein ahdistusta siitä, että lopulta kadun tekemättömyyttä. Haluan saavuttaa ja edetä. Samaan aikaan teen itseni kanssa töitä, että uskoisin pelkän olemisen olevan ok. Mieli ja ruumis tarvitsee lepoa.

Didion ja Whelan inspiroivat ja dokumentit herättävät ajatuksia. Rakastan vaikuttavia naisia ja molemmat rouvat ovat tehneet paljon omalle alalleen. En tiennyt kummastakaan naisesta mitään ennen eilistä. Nyt molemmat jäivät mieleeni pysyvästi. Tätä televisio on parhaimmillaan.

Joan Didion – The Center Will Not Hold (Netflix)
Restless Creature – Wendy Whelan (Netflix)

 

3

Laskin lääkeannokseni kun tavattiin Kain kanssa. Halusin tuntea enemmän. Lääkkeet eivät ole turruttaneet minua, mutta ne ovat vieneet seksuaalista innostumista ja kiintymystä. Kun Kai asteli elämääni, tuli pelko, että tunteet eivät herää ajoissa, en ehdi kiintyä.

Ennen Kain tapaamista olimme juuri terapeuttini kanssa päättäneet päinvastoin nostaa annostani. Olin syönyt reilun puoli vuotta 10 mg mielialalääkettä ja sen vaikutus oli hieman hiipumassa. Ahdistus alkoi nostaa päätään. Olin hakenut uudet lääkkeet apteekista, vaikka kipuilin aloituksen kanssa. Tuumailin, nouseeko kynnys koko ajan? Ahdistus helpottaa puoleksi vuodeksi ja sitten taas pitää nostaa annosta. Kuten olen täälläkin aiemmin maininnut, alun perinkään lääkkeiden aloitus ei ollut itsestään selvää. Kun onnekseni sain apua nopeasti heti ensimmäisestä lääkkeestä, olen ollut lääkkeiden puolesta puhuja. Mutta syön niin pientä annosta, että se tuntuu vielä luontevalta. Pelkään kuitenkin koko ajan turtumista. Ja halua painottaa, että lääkkeet eivät yksin auta.

Ehdin syödä kaksi päivää 15 mg annosta, kun päätinkin itsekseni laskea annosta entuudestaan ja olen syönyt siitä asti vain 7,5 mg. Kiinnyin, tunsin ja vaikka seksuaaliset himot eivät ole huipussaan, ne ovat riittäviä.

Muutamia viikkoja sitten terapeuttini tokaisi, että me junnaamme paikoillaan ja lykkäsi minulle käteen Mielenterveystalon ”Irti masennuksesta” kirjan tehtävineen. Olin tuntenut jälleen vahvemmin ahdistusta, olin puhunut sekä Kain, että terapeuttini kanssa lääkkeen nostamisesta ennalleen, mutta emmin jälleen. Sain kaksi viikkoa aikaa lukea kirjan ja tehdä tehtävät. Koin herätyksen.

Se, että olemme junnanneet paikoillaan on johtunut siitä, että minä en ole ollut valmis parantumaan. Olen tarvinnut tämän ajan. Olen tarvinnut yli vuoden terapian vellomisineen. Olen saanut lääkkeistä valtaisasti apua, mutta nyt on aika aloittaa työt, eli mielen muokkaaminen. Irti masennuksesta -kirja painotti alusta loppuun sitä, että vetäytyminen ja vältteleminen ei auta. On muisteltava ja tehtävä asioita jotka ennen toivat iloa ja päästävä eroon negatiivisesta ajattelusta. Taustatietona vielä teille, että minulle juuri pahimman odottaminen ja jumalaton vaativuus ovat suurimpia mörköjäni. En ole koskaan tyytyväinen ja täten meinasin palaa loppuun.

Terapiakäyntini ovat tähän asti olleet usein sitä, että avaudun asioista jotka vaivaavat minua. En ole jaksanut tehdä terapeutin antamia tehtäviä ollenkaan ja nyt olimme yhtä mieltä siitä, että asiat junnaavat. Tartuin tuumasta toimeen, tein huolella kaikki kirjan tehtävät ja pääsin heti eteenpäin. Tunnen nyt olevani valmis tekemään harjoituksia, tutustumaan heikkoihin kohtiini ja ennen kaikkea ajattelemaan toisin. Nykyään jankkaan päässäni mantraa ”se, että pahin tapahtuisi ja olisin ollut oikeassa ei anna minulle mitään.”

Anni Saastamoinen toteaa esikoiskirjassaan Depressiopäiväkirjat, että masennus ei välttämättä iske ihmisen huonoimmassa elämänvaiheessa. Hänelle masennus tuli kun oli ihana työ, ihana mies ja ihana koti.

Masennus ei myöskään parane automaattisesti kun elämässä tapahtuu jotain ihanaa, kuten rakkaus.

Olen pystynyt puhumaan tilanteestani Kain kanssa ja vaikka hänen on välillä vaikea ymmärtää pääni sisällä olevia ajatuksia, hän tuntuu olevan tukenani. Kun olin huolissani lääkeannoksen nostamisesta himojeni laskemisen vuoksi, hän totesi, että tärkeintä on kuitenkin, että voin hyvin. Hän kyllä kestää. Se, että masennus ei parantunut kun yksi elämäni osa-alue kirkastui, vitutti. Mutta toisaalta se vahvisti sen, että en ole vain ollut saamaton laiskuri, mieleni on oikeasti rikki.

Tarvitsen lääkkeet vielä tuekseni, se on selvää. Ahdistus palasi äskettäin ja majaili rinnassani neljättä viikkoa kun päätin palata vanhaan 10 mg annosmäärään. Nyt se päätös tuntuu hyvältä, koska olen motivoitunut työstämään ajatuksiani. Olen tehnyt itselleni hoitosuunnitelman ja jos kaikki menee nappiin, en tule tarvitsemaan kolmatta kuntoutusterapiavuotta.

Saastamoisen kirja näyttää masennuksen rumemmat kasvot. Anni kirjoittaa kiroillen ja suoraa tekstiä. Anni myös yrittää avata asioita joita moni ei ymmärrä. Ja nimenomaan yrittää. Kappale jossa Anni yrittää kertoa ystävälleen miltä masennus tuntuu itketti minua aivan hirmuisesti.

”Masennuksen selittäminen ihmiselle, joka ei koskaan ole ollut mielenterveysongelman ulottuvilla, on helvetin hankalaa. Tulee väistämättä niitä kysymyksiä, että no miksi et vain noussut sängystä ja lähtenyt ulos tai vaikka tiskannut? Selitä siinä sitten, että kun ei pysty. Ja kun kysytään, että no miten niin ja miksi et pystynyt ja vastaat, että kun ei vain pysty.

Näissä keskusteluissa masennuksesta tulee usein absurdi ajatus, jollakin tavalla määrittämätön. On kertakaikkisen hankalaa selittää tälle ihmiselle, tarmokkaalle, tasapainoisella ja täsmälliselle henkilölle, miten mieli menee niin rikki, ettei kykene elämään. Sitä yrittää selittää tätä toiselle täysin käsittämätöntä asiaa, tehdä abstraktista konkreettista ja näkyvää. Tuntuu kuin selittäisi, miksi vesi on märkää. En pysty kertomaan, miltä masennus todella tuntuu.”

Annin masennus on ollut jymäkämpi kuin minun. En tule koskaan tietämään miten masennukseni olisi edennyt jollei terapeuttini olisi tarttunut asiaan hyvissä ajoin. Myös Anni on puntaroinut lääkkeiden aloitusta ja käynyt pitkän prosessin sairauden hyväksymisen kanssa. Useassa kohdassa tuumailin, että onneksi en joutunut menemään noin syviin vesiin. Depressiopäiväkirjat toimi vertaistukena monella tapaa. Anni kirjoitti myös vaikuttavasti lääkekielteisistä ihmisistä.

”Lääkekielteiset ihmiset ovat sitä mieltä, että masentuneen kuuluisi jotenkin nostaa itsensä omasta ojastaan, voimaantua, syödä hyvin, liikkua hyvin, toimia osana yhteiskuntaa itsensä sairaudestaan harhauttaakseen. Mutta ei se mene niin. Kun on masentunut – etenkin  kun on to-del-la masentunut – ei kiinnosta edes olla olemassa. Ei ole voimia edes hengittää, avata silmiä, olla. Ei tee mieli syödä. Ei tee mieli liikkua, koska ei uskalla poistua edes saatana kotoaan. Netin huutelijat, joiden mielestä lääkkeet ovat saatanasta, eivät ole varmasti kokeneet, miltä tuntuu olla oikeasti masentunut. Jos olisivat, he ymmärtäisivät mielialalääkkeiden tarpeellisuuden. 

En olisi tässä, jos en olisi aloittanut lääkitystä. En olisi koskaan saanut taisteltua itselleni terapeuttia. En olisi ollut terapiakelpoinen ilman lääkitystä. Ei ihminen, joka vain tuijottaa kuollein silmin eteensä eikä kykene poistumaan kotoaan, keskustelemaan ja avaamaan sisintään, ole pystyvä kohtaamaan maailmaa. Eikä terapiaa.”

Lääkkeet ovat turvanani jotta voin käsitellä asioita. Jotta jaksan arjen, jotta saan mieleni jumpattua uuteen muotoon. Kun saan lääkkeillä taitettua pitkäkestoisen ahdistusmörön pois, minulla on voimia tervehtyä. Kun jonain päivänä tunnen olleeni pitkään sinut ajatusteni kanssa, armollisempi itseäni kohtaan ja toivottavasti hieman vähemmän pessimistisempi, aloitan lääkkeiden vähentämisen.

Masennus on saatanasta, mutta haluan ajatella sen tuovan minun tilanteessani paljon hyvää. Kun paranen, olen vahvempi. Tajuan nyt, että ajattelutapani ovat olleet vuosia aivan väärät ja olen tehnyt hallaa itselleni tuhottomasti. Kun nyt pääsen korjaamaan näitä virheitä, minulla on toivottavasti auvoisa tulevaisuus rennomman mielen kanssa.

Depressiopäiväkirjat on opus, jota suosittelen kaikille jotka ovat kulkeneet tai kulkemassa pitkin masennuspolkua, tai joiden läheinen läpikäy masennusta. Se on myös hemmetin hyvä teos kaikille niille jotka työskentelevät mielenterveyspotilaiden kanssa.

31

Ikeasta tarttui mukaan laatikko, jonka oli tarkoitus tulla Aapon hyllyn päälle. Tuumailin laatikon sopivan väreiltään kuopukseni huoneeseen, mutta kotona se ei oikein istunutkaan siihen mihin olin sen ajatellut. 

Olen tilanteessa johon liittyy mahdollinen muutto tulevaisuudessa ja sisustan mielessäni jo sitä kohdetta. Täten meinasin luovuttaa ja todeta laatikon löytävän paikkansa seuraavasta kodista. Vaan aloinpa kuitenkin pyörittelemään tavaroita..

Aapolta on puuttunut yöpöytä jolle saisi mukavasti puhelimen yöksi latautumaan. Pian edessäni oli vanha Ikean klassikko-laatikosto, jonka olen aikoinaan maalannut, ja sen päällä uusi laatikko. Ne olivat täysin samankokoiset! Kiinnitin tyypit toisiinsa tehokkaalla teipillä (DIY pisteitä ropisee, not.) ja asettelin tornin sängyn viereen. Viritys tuntui tuovan puuttuvan elementin ja kokoavan huoneen yhteen!

Kissa toki tiputti lampun ja siitä hajosi timantin muotoinen lasi, nykyinen paloi seuraavalla viikolla loppuun. Ehkä siinä joku päivä vielä on toimiva lamppu. Mutta puhelin nököttää yönsä yöpöydällä ja muutama kirjakin on nyt esillä hyllyssä.

Ja se tulevaisuuden kotiprojekti?! Siitä lisää myöhemmin!

Ps. Joka kerta kun kysyn Aapolta olisiko jotain leluja joista hän haluaisin luopua ja laittaa kirpputorille, hän tuo eteeni nuo sängyllä olevat pehmolelut. Omasta mielestäni ihanimmat pehmolelut ikinä ovat Aapon mielestä turhia, eikä hän leiki niillä. Noh, onneksi hän on hyväksynyt sen, että ne toimivat koristeena. #mutsisisustaa

5

FS 2017

Reino Nordin – Ihmeeni

Olen vannottanut Kaille, että sen pitää laulaa tätä mulle joka aamu.

Oot jalokiveni, kirkkain kruununi
kuningattareni
Oot tienviittani, tähtikarttani
tarkoitukseni
Oot salainen aarteeni himoni, haaveeni
valtiattareni
Oot parannukseni, pelastukseni
Hei beibi sä oot ihmeeni
vaikee uskoo todeksi

Reino ei pettänyt tälläkään kertaa. Mahti svengi, sanoisin.

Muistakaa follata Spotify-listaa: MUUTAMAHETKI

6