Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Ai hyvänen aika kun se tulee joka vuoden lopussa. Hiipii mieleeni, taistelen sitä vastaan olemalla hiljaa. Käsken ajatuksia pois päästä, meinaan kertoa siitä ystävälle menevän viestin loppussa, mutta kumitan kirjaimet pois. Lopulta tulee tilanne jolloin sanon sen ääneen.

Minua pelottaa tuleva vuosi.

Kun kesälomat ovat ohitse ja uusi syksy on alkamassa, olen tässä samassa jamassa. Vuoteni vaihtuu kaksi kertaa vuodessa, mutta tämä joulukuun loppu on selkeämpi ja tuskaisempi. On rajapyykin aika. On katsottava vuotta hieman taaksepäin, mutta pääasiassa katson eteenpäin. Minulle riittää tieto, että selvisin tästä vuodesta. Se on taputeltu, ei siitä sen enempää. Siinä onkin varmasti yksi iso syy jonka vuoksi stressaan tulevaa.. Jos pysähtyisin katsomaan kulunutta vuotta, arvostaisin saavutuksiani, en välttämättä pelkäisi niin paljon.

Mietin parisuhteita, sairastumista, elämää ylipäänsä. Mutta konkreettisesti pelot ja stressi liittyy pitkälti uraani, joka taas on aika kokonaisvaltaisesti se mitä ja kuka olen. Työni on sekoittunut vapaa-aikaan jo aikoja sitten, yrittäjä-Kaisu on isoin osa minua. Peilaan kritiikit ja työtilanteen suoraan itseeni, minuun. Osakeyhtiöni kantaa minun nimeä. Jos minulla ei ole töitä, minä olen paska.

Hassuinta tässä pelkotilassa on se, että ensimmäistä kertaa ikinä, kohta kahdeksan vuoden yrittämisen jälkeen minulla on tiedossa vaikka ja mitä projekteja ensi vuodelle. Pelkotila ei siis liity faktoihin mitenkään. Se on kuin sisäänrakennettu tila, joka nostaa päätään kaksi kertaa vuodessa. Todella mukavaa, sillä ei ole edes mitään todellista funktiota.

Vai onko? Olen laiskana (omasta mielestäni olen laiska, vaikka tiedän että en todellisuudessa sitä ole. Go figure.) ja mukavuudenhaluisena ihmisenä vailla buustausta. Pelkotila potkii tietyllä tavalla eteenpäin. Olen kirjoittanut muistikirjaani jo otsikon ”unelmat”. Palan halusta kirjoittaa sen alle unelmiani joiden haluan toteutuvan. Sähköpostissani roikkuu muutama meili, joihin vastaaminen on ottanut oman aikansa. Pelkotila pistää vastaamaan niihin. Mielessäni on projekteja joiden eteen en ole tehnyt aloitetta. Pelkotila käskee tekemään sen.

Tuo on toki ihanteellinen tilanne, joka ei välttämättä toteudu ollenkaan. Ei tässä auta muu kuin luottaa elämään. Luottaa siihen, että se kantaa. Luottaa, että löydän oman polkuni jos yksi tie katkeaa. Mutta entä jos käteni katkeaa? Niin. Pääni sisältää älyttömiä huolia ja murheita, ilman syytä. Ne piinaavat mieltäni ja lähipiirini hokee ”Voisitko nyt vain olla onnellinen?”

Olen kyllä sitäkin ja usean vuoden kokemuksella tiedän, että tilanne helpottaa heti kun lapset palaavat kouluun ja tammikuu kuluu ohitse salakavalasti. Tänään oloni on myös hieman kevyempi. Kain läsnäolo, sekä fakta siitä, että töitä tosiaan on tiedossa jo nyt ensi vuodelle ovat potkineet pelkoa suoraan persukseen.

Löytyykö täältä vuodenvaihteen murehtijoita? Instagram Storiesin puolelta löysin välittömästi sielunsiskoja! Ihanaa, en ole yksin!

Niin tai näin, haluan toivottaa kaikille menestyksekästä uutta vuotta 2018! Olkoon onni myötä!

19

Uudesta kodista on muutama 3D mallinnus ja koko homma on täysin alkutekijöissä, mutta jumalaisen kauniita (eli melko turhia) hankintoja olen kyllä jo tehnyt! Talon rakentanut ystäväni kylläkin totesi: ”Projektin jälkeen sulla ei ole rahaa ostaa mitään, eli anna mennä!”

Taikin myyjäiset on jokavuotinen must go. Ne järjestettiin tänä vuonna viimeistä kertaa koulun vanhoissa tiloissa Arabianrannassa ja jännitän jo nyt mikä on myyjäisten kohtalo ensi vuonna! Aalto yliopiston taideteollinen on siirtynyt jo tovi sitten Espooseen.

Juurikin siellä opiskelee toverini Piia Jalkanen, joka seisoo ystävänsä Liisa Vuorenpään kanssa näiden upeuksien takana. Sumusta Design on tehnyt koruja koivuvanerista ja keramiikasta, mutta nyt he onnistuivat nappaamaan minun huomioni täysin.  Ja sehän me on jo todettu, että kauniita (kotimaisia!) astioita ei voi olla liikaa. Eihän?

Nämä ihanan kirkkaan valkoiset tuotteet on valmistettu valkoposliinista ja oliviinihiekasta. Hiekka pitää lämpöä tai viileyttä sisällään paremmin kuin pelkkä posliini, vähän kuin termospullo. Hiekka varaa lämpöä tai kylmyyttä. Raakapolton jälkeen tuotteet lasitetaan ja poltetaan tavallisen uunin sijaan kaasu-uunissa, tämä tuo astioihin hieman sinertävän valkoisen sävyn ja lasitteiden värit tulevat paremmin esiin.

Tällä hetkellä Sumusta Designin tuotteita voi tilailla suoraan pimuilta tai odotella kevätmyyjäisiä. Yhteyden heihin saa Studio Sumusta Facebook-sivuilta tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen: studio.sumusta@gmail.com. Instagram @studiosumusta

Kauneuden lisäksi nämä astiat ovat osoittautuneet käytännöllisiksi ja kestävät hyvin astianpesukonetta. Sumusta on lupaillut uusia versioita; korvallista kuppia, matalampaa kannua.. Minä ja keittiöni jäämme innolla odottamaan mihin nämä muijat vielä kykenevät!

7

Tapaninpäivän aamuna kello viisi maa oli loskainen, räntää satoi ja pimeys oli vailla vertaa. Olimme pakanneet auton joulupäivänä valmiiksi, hyppäsimme autoon ja lähdimme ajamaan nelisteen kohti pohjoista.

Päivä valkeni, maisema alkoi näyttää valkoiselta, päivä pimeni ja yhdentoista tunnin reissun jälkeen saavuimme määränpäähän, Kuusamoon. Rukan rinteiden alla meitä oli vastassa lämpimässä mökissään Kain vanhemmat ja valmiiksi katettu pöytä. Järvenpäässä aloitettu joulu jatkui ruoan ja pakettien muodossa mielettömissä maisemissa. Maisemissa, jotka valkenivat meille kunnolla seuraavana päivänä.

Olemme laskeneet pulkkamäkeä kiljuen, käyskennelleet Pienellä Karhunkierroksella, koikkaroineet kosken yläpuolella riippusillalla ja nauttineet voisilmäpullia kahvilassa keskellä metsää. Kain vanhemmat yllättivät meidät elämysreissulla porofarmille. Tutkailtiin revontulia, syötettiin poroja aitauksessa ja käytiin poroajelullakin. Kuulimme paljon nippelitietoa poromiehen arjesta. Tunnelma on ollut hyvä ja lämmin, vaikka ulkona on ollut matalimmillaan -23 astetta. Pojat ovat nauttineet lumesta täysin rinnoin ja ovat jokaisen reissun jälkeen jääneet pihalle vielä vähän mäkeä laskemaan.

Tykkylumi luo heittämällä kauneimman lumimaiseman, mutta täällä pohjoisessa myös valo on erityistä. Auringon laskut ja nousut, sekä erilaiset pilvet tuovat jokaiseen aamuun ja iltaan spesiaalia kauneutta. Sielu lepää. Se lepäisi varmasti vielä enemmän, jos saisi tassutella rauhassa kaksin Kain kanssa metsässä kuvaillen. Nyt ollaan menty toki lasten tahdilla ja toiveilla, eivätkä ne ihan aina kohtaa omien mieltymysten kanssa. Vanhemmuuden haasteita.

Ehdimme nauttia pohjoisen kauneudesta vielä huomisen, Uuden Vuoden aatonaattona suuntaamme aamusta nokan kohti sateista etelää. Haaveissani siintää etelän talvet, joissa lumi tulisi marraskuun alussa pienen pakkasen kera ja pysyisi sellaisenaan maaliskuun alkuun asti. Lumen tuoma valo on kultaakin kalliimpaa.

15

Olen sitä mieltä, että vanhempieni keittiö on liian pieni. Jouluateria on ehdottomasti koko vuoden lempparijuttuni. Rakastan jouluruokia, rakastan tunnelmaa jonka joulu tuo mukanaan ja odotan toki kauhulla niitä mahdollisia jouluja jolloin vanhempani eivät ole enää täällä. Ajatus oksettaa ja toivottavasti saamme viettää vielä kymmeniä jouluja yhdessä.

Mutta se keittiö.. Haaveilen joulusta jolloin aterian ääressä istutaan koko ilta. Ylipäänsä haaveilen keittiöstä joka on koko kodin sydän, jonka ruokapöydän äärellä ihmiset viihtyvät iltapäivästä pitkälle yöhön. Nykyään istahdamme alas kolmen aikaan ja puoli viideltä kaikki on jo viimeistään ohi. Keittiön pienuuden (ei se oikeasti ole edes kovin pieni, mutta jotenkin jengi ajautuu siitä pois syötyään) lisäksi lapset tuovat oman osansa sähläykseen. Meillä joulupukki tulee ruoan jälkeen ja sen vuoksi aikuisillakin on paine (etenkin äidilläni) edetä asioissa. Ruoat kylmään, tiskit koneeseen, pöytä tyhjäksi! Usein tuntuu siltä, että rauhoittuminen tapahtuu vasta joulupäivänä.

Joulu on juhlista ihanin ja kirjoitinkin eilen päiväkirjaan, että yritän keskittyä tänä jouluna hetkeen. Joulu on niin nopeasti ohi, hirmuinen härdelli päällä ja sitten nukkumaan. Useana aattoiltana iskee haikeus. Taas pitää vuosi odottaa uutta jouluaattoa.

Tänään olen herännyt kahdeksalta, Kai katsoi puhelimestaan vieressäni videoita ja kun avasin silmäni ensimmäisen kerran, hän kaappasi minut kainaloonsa. En ehtinyt avata silmiäni toistamiseen kun hän jo supisi korvaani hyvän joulun toivotukset. Pötköttelimme pitkään, söimme aamupalaksi leipomaani saaristolaisleipää kinkulla ja omenaisella sinapilla. Pojat saapuvat kohta luokseni isältään, valmistamme muutaman salaatin joulupöytään ja hipsimme kolmeksi vanhempieni luokse. Taustalla soi joulumusiikki, aurinko paistaa ja Geisha-konvehdit odottavat suutani.

Huomenna otamme rennosti ja pakkaamme laukut. Miten joululomamme jatkuu? Siitä lisää myöhemmin!

Rentoa, leppoista, vatsantäytteistä joulua teille kaikille! <3

9

FS 2017

Kyllästynyt ikuisiin iskelmähenkisiin joulukappaleisiin? Tökkiikö jo Rajattomien acapellat ja pirun hyvä Aino Vennan joululevykin on kulutettu puhki.

Nakuttele Spotifyn hakuun ”Jazz Christmas”, valitse valmis soittolista ja avot, joulufiilis on taas läsnä!

Sen jälkeen voit nakutella ”Indie Christmas”.

Joulupäivän voi aloittaa vaikkapa Chopinin pimputuksilla tai Italialaisella barokilla!

Mieltsin musikaalista ja ihanaa joulua kaikille!

2

Terapeuttini pamautti kätensä yhteen ja pyysi tekemään yhteenvedon tästä vuodesta ennen lähtöäni. Kysymys tuli niin äkkiseltään, en oikein saanut kiinni mitä vuoden aikana oli tapahtunut. Muistin käännekohdan, kesäkuun lopun jolloin tapasin Kain. Terapeuttini selasi muistiinpanojaan ja  bongasi, että olimme puhuneet maaliskuussa unelmista.

Terapeuttini luki ääneen listaamani asiat ja ennen kuin ehdin edes ajatella asiaa, hän totesi ”Huomaatko miten moni on käynyt toteen!”

Aika uskomaton fiilis.

Olin listannut unelmikseni muun muassa

– parisuhde
– muutosta työelämään
– taloprojektin edistäminen
– itseni kehittäminen
– opiskelu

Nämä kaikki ovat toteutuneet. Löytyi rakkaus, studio, arkkitehti, opiskelupaikka ja oma pää on oivaltanut asioita ja tehnyt sisäisiä muutoksia, paljon.

Listalla oli myös muutto Helsinkiin. Se oli pitkän tähtäimen suunnitelma. Selkeästi se on silti unelmani, muutama viikko sitten ajelin Helsingin ytimessä ja tunsin piston rinnassani. Ehkä en koskaan astele Punavuorelaisesta asunnosta keskelle kaupungin vilinää.. Unelmani on kylläkin vaihtoehtoinen suunnitelma. Mikäli olisin sinkku kymmenen vuoden päästä, lapset liki aikuisia: saattaisin muuttaa Helsinkiin. Näillä näkymin sitä ei ole tapahtumassa. Toki elämästä ei koskaan tiedä ja on hyvä olla haaveita jotka ei salamana toteudukaan.

Ilman listaa en olisi tajunnut, että hetki sitten minulla oli unelmia ja nyt ne ovat käyneet toteen. Siitä tuli niin hyvä mieli, että taidan panostaa unelmien kirjaamiseen jatkossakin. Toki unelmani olivat melko realistisia, mutta ei noista mikään ole itsestäänselvyys.

Maaliskuussa olin nauttinut tasapainoisemmasta elämästä muutamia kuukausia. En ollut enää järisyttävän ahdistunut tai herkillä ja uskalsin sanoa ääneen ne unelmat jotka koin toteuttamiskelpoisiksi. Monet noista voi laittaa ”tavoitteet” kategorian alle. Unelmoida voi toki paljon suuremmasta ja epätodennäköisemmästä, kuten lottovoitosta. Mutta minun aidot, todelliset unelmat ovat usein melko realistisia. Pidän siitä, että unelmia voi ruksia yli ja sitä kautta huomaa edistyneensä ja elävänsä. Ainoa ongelma on se, että unelmiaan ei näköjään muista. Unelmien arvostus on avainasemassa, jos haluaa tuntea edistyneensä niiden suhteen. Haluan jatkossa tuntea vielä enemmän tätä hyvää fiilistä. Ruokin sitä jatkossa korvamerkitsemällä suunnitelmat. Paperille.

24

Edelleen törmään ihmisiin, jotka eivät ole tietoisia Netflixistä löytyvästä The Crown tv-sarjasta. Käsken heitä korjaamaan virheen välittömästi.

The Crownin toinen tuotantokausi julkaistiin joulukuun alussa ja olen viittä vaille katsonut koko kauden. Tämä sarja on mieletön. Kerroin teille jo ensimmäisen kauden aikana, että sarjan katsominen on suht hidasta, joka välissä on keskeytettävä jakso ja luettava Wikipediaa. Tässä sarjassa casting on tehty uskomattoman upeasti. Tähän tulee vieläpä lisäarvostus heti kun googletat kuninkaallisten sijaan näyttelijät roolien takana. Ei heitä meinaa tunnistaa!

Kakkoskaudella olen hämmästellyt päätähden Claire Foyn lahjoja. Hänen roolisuoritus on kerrassaan jumalallinen. Ensimmäisestä kaudesta hän nappasikin Golden Globen. Tähän loistosuoritukset eivät toki jää. Prinsessa Margaret, Prinssi Philip, Kuningataräiti.. Suorituksien mielettömyyttä lisää toki kuvaus, ohjaus ja tila joka näyttelijöille annetaan.

Upeiden roolisuoritusten jälkeen jäljelle jää historia. Mutkikas ja mielenkiintoinen. Sitä tuumailee mikä on fiktiota, mikä faktaa ja taas Wikipedia laulaa! Sitä miettii onko esimerkiksi prinssi Harry katsonut sarjaa isoäitinsä Kuningatar Elisabethin kanssa.

Historian jälkeen jäljelle jää puvustus. Jumalallinen.

Kun koko paketti on kasassa, pohtii kuinka paljon työtä tällaisen sarjan tekeminen teettää. Tuntuu melkeinpä laittomalta katsella sitä suoratoistopalvelusta, liki ilmaiseksi.

The Crown saa minulta 6/5 ja vahvan suosituksen joulupyhien sarjaksi. Ei ole parempaa kuin brittiläinen historia, upeasti toteutettuna. Jos tämä on hallussa, mutta jostain syystä Downton Abbey katsomatta, korjaa virhe välittömästi.

 

7

Kaverini sanoi minulle pari päivää sitten: Jos tykkäät edes ihan vähän tosta miehestä, niin pidä siitä kiinni. No juu. Kyllä mä olen sen tajunnut, aikaa sitten. Vaikka vieläkin on vaikea uskoa, että tuossa hän ajatteli rinnalla pysyä.

Uutena vuotena meillä tulee puoli vuotta täyteen yhteiseloa. Erosin lasten isästä reilut neljä vuotta sitten ja sen jälkeen minulla on ollut Kain lisäksi yksi suhde, joka kesti puoli vuotta. En tiedä miksi, mutta pidän puolen vuoden ylitystä jonain mystisenä virstanpylväänä. Saa nähdä alanko tammikuussa uskoa neljän hengen ydinperheeseen vai pelkäänkö edelleen, että kaikki menee kuitenkin päin honkia jossain vaiheessa.

Kai tapasi pojat kun olimme tapailleet reilun kuukauden. Kaikki ottivat toisensa vastaan erittäin hyvin, eniten lämpesi kohta 12-vuotias Leevi. Hän oli eniten odottanut, että äiti löytää poikaystävän ja hän saa mieskaverin. Hän oli se joka läpsäytteli Kaita pyllylle ja kyseli kysymyksiä. Hän on se, joka kaipaa Kaita ja kyselee joka päivä ”tuleeko Kai tänään meille?”

Aapo ja Kai taas ovat samaa maata. Hitaasti lämpeäviä, ottavat oman aikansa. Aapo on tottunut kolmevuotiaasta asti pitämään äitinsä rakkauden itsellään. Vastasin muutamiakin kertoja kysymykseen ”Rakastathan sä meitäkin vielä?” Muutaman kuukauden kuluttua tapaamisesta Aapo nojaili sohvalla Kain kainaloon.

Yksi suuri muutos on jaksaminen. Äiti jaksaa paremmin. Olen varma, että pojat aistivat vahvasti myös äidin onnen. Seison edelleen sanojeni takana: arki (ainakin minun) on helpompaa kun sitä jakaa toinen aikuinen. Pinna pitenee, tuplaantuu.

Muutama kuukausi sitten kävin kotona poikien kanssa lyhyen ja ytimekkään keskustelun. Kysyin miltä heistä tuntuisi jos Kai muuttaisi meille. Molemmista se olisi hyvä ajatus. Niinpä helmikuussa meitä on virallisesti täällä neljä (+Umppa-kissa). En vieläkään tahdo uskoa, että tuommoinen paljasjalkainen stadilainen nuorikko haluaa vapaaehtoisesti jättää Helsingin ja muuttaa VANHEMMAN naisen ja hänen lastensa (JA KISSAN!) luokse Järvenpäähän.

Minua ja varmaan teitäkin kiinnostaa mitä tuo meistä ajattelee, tai oikeastaan lapsista. Pakko kysyä!

Oletko hullu?
Njähhg. En mä nyt usko. Tai noh niin.. Mikä on hullu?

Mitä lapset ovat tuoneet sun elämään?
Erilaista arkea. Oikeeta perhe-elämää. 

Onko se positiivinen asia?
On. Se on muutos siihen suuntaan mihin haluan elämääni vievän. Tulivat nopeammin kuin ajattelin, mutta se on tosi hyvä kanssa. 

Miten uskallat muuttaa pois Helsingistä?
Miks sinne pitäis jäädä?

Asteikoilla 1-10 kuinka paljon tykkäät koko tästä paketista?
Ei toi oo hyvä kysymys. Totta kai vastauksen pitää olla kymmenen.

Mikä on kivointa mitä mun poikien kanssa voi tehdä?
Tähän mennessä on ollut kivaa olla niiden kanssa esimerkiksi mökillä. Siellä ollaan täysii kaikki yhdessä. Tai sitten vaan ihan täällä kotona oleskelu (!!! HUOM. Hän sanoo jo ”kotona”). Sunnuntait on parhaita. 

Onko sulle luontevaa olla itseksesi lasten kanssa?
No joo noh, en mä nyt siitä mitään stressiä ota. 

Mitä odotat tulevaisuudelta skidien osalta?
No ne varmaan kasvaa. Varmaan enemmänkin sitä, että tästä tulee vielä normaalimpaa arkea ja luottamus syvenee. Että voidaan kahdestaan tai kolmistaan tehdä juttuja. Että se ei ole outoa, vaan ihan peruskauraa kaikille osapuolille. Käydä kaupassa, mennä jonnekin. 

 

SELEVÄ. Olin siitä aivan varma, että joku tajuaa millainen aarre täällä Järvenpäässä odottaa. Että en mä nyt tiedä mitä mä tässä ihmettelen. Sieltähän se tuli, kuten uskoin.

 

126

Kenenkäs väkäleuka se siellä! Poikkesin One Quartin nettilehden pariin ja löysin sieltä mahtavan leukani.
One Quart magazine toivoi MINULTA soittolistaa ja minähän tein työtä käskettyä! Pääsin hitusen toteuttamaan haaveammattiani tiskijukkana.

One Quart on tutustumisen arvoinen konsepti. Sisältö on laaja-alaista, paljon muutakin kuin musiikkia. Takana häärii muun muassa Nick Triani ja Astrid Swan. OQ on minulle uusi tuttavuus ja aion ensi töikseni kahlata muut soittolistat läpi. Käykää te kurkkaamassa minun listani näin alkuun!

 

https://onequartmagazine.com/2017/12/playlist-kaisu-jouppi/

 


 

One Quart Magazine on nettilehti, joka keskittyy kulttuuriin, taiteeseen ja politiikkaan. One Quart julkaisee uutta sisältöä päivittäin. Kirjoituksia julkaistaan englanniksi ja suomeksi.  One Quart on kirjoittajakollektiivi, jossa tällä hetkellä vaikuttaa yli 80 kirjoittajaa kulttuurin eri alueilta ja eri maista.  

One Quart haluaa luoda paikan, jossa kulttuurista ja sen eri ilmenemismuodoista voi keskustella pitkästi tai lukija voi piipahtaa etsimään vaikka viikon parhaimmat biisit soittolistalta. One Quartin lukijat ovat 16-65 vuotiaita kaupunkilaisia ympäri maailman. One Quart on urbaani, feministinen, antirasistinen, kriittinen ja rakastava julkaisu.

 

1