Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Olen kirjoittanut päiväkirjaani 30.6.2017 ”Mulla alkaa treffit IHAN JUST Kain kanssa. Olispa se ihana, tykkäispä se musta SIKANA.”

Vuotta myöhemmin istun meidän yhteisessä kodissa, kolme upeaa ulkomaanmatkaa rikkaampana ja olen jo pitkään pystynyt kutsumaan meitä perheeksi.

Sieltä se vuosi sitten asteli, Järvenpään juna-aseman rappusista ylös ja käveli minua vastaan. Meinasin myöhästyä. Kirjoitin varmaan noita päiväkirjan laineja kotona ja purin kynän kautta jännitystä. Meidän tarinahan olisi voinut alkaa jo huhtikuussa, mutta tuo hurmuri päätyi tapailemaan toista, ennen ku ehdimme tavata. Kesäkuun lopussa hän tuli uudelleen Tinderissä vastaan ja sovittiin treffit heti. Muutama kuukausi voi tuntua lyhyeltä ajalta, mutta minulle se oli merkittävää aikaa. Jotenkin kummasti löysin sinä aikana rauhan. Sellainen erityinen olo, että yksin tosiaan on ihan hyvä.

Sitten tuo toiveeni tapahtui. Se tykkäsi minusta. Yhtäkkiä, neljän Tinder-vuoden, lukuisien deittien, ihastumisten ja ällötysten jälkeen tuli tyyppi joka tuntui hyvältä. Heti. En oikein voi vieläkään ymmärtää, että tässä sitä ollaan.

 

On kuitenkin mahtavinta tajuta, että ihailen, pidän, rakastan ja välitän nyt vuotta myöhemmin Kaista enemmän kuin vuosi sitten.

 

Meidän juttu ei ollut mitään rakkauden ilotulitusta, vaan jotain ihan muuta. Meidän juttu tuntui heti siltä, että tämän vierellä mun pitää olla, ainakin nyt. Ajatuksissa siintää toive, että tunne pysyisi pitkään. Ei siksi, että pelkäisin yksinoloa, vaan siksi että tuo mies on kultaa. Tajuan sen nyt paremmin, kuin vuosi sitten, koska tunnen Kain paremmin. Tunnen meidät paremmin.

Vuosi on toisaalta lyhyt aika, mutta me olemme ehtineet niin paljon. Melkein pelottavan paljon. En oikeastaan voi uskoa, että meillä on talo piirrettynä ja odottaa rakentamista. Kun en toisinaan voi tajuta edes sitä, että tuo asuu meidän kanssa. Me ollaan ehditty pelottavan paljon myös henkisellä tasolla. Olemme keskustelleet jatkuvasti pelottavista ja isoista asioista ääneen. Suoraan, mitään salaamatta. Jos jotain, niin sitä arvostan meissä ja Kaissa. Mitään mitä sanon, ei pelota häntä pois.

Toki riitojakin on ollut. Ne kuuluu meidän mielestä normaaliin parisuhteeseen. Ne kuuluvat elämään, jossa ollaan joka päivä tekemisissä. Se, että uskaltaa riidellä, kertoo mielestäni luottamuksesta. Kun asiat puhuu riidan jälkeen auki, ilma on raikkaampaa. Olemme myös opetelleet sanoittamaan tunteitamme. Kun pystyn selittämään miksi reagoin näin tai minkä vuoksi tämä tuntuu pahalta, ollaan voiton puolella.

 


 

Menin äsken täysin tolaltani ja kyyneleet virtasivat pitkin poskia. Kesken kirjoittamisen Kai toi minulle lahjan. Juhlimme torstaina kahdestaan vuosipäivää ja annoin Kaille lahjaksi lentoliput Wieniin syksylle. Hänen piti ilmeisesti päästä keulimaan, sain nimittäin yhdistetyn syntymä- ja vuosipäivälahjan, lahjan jollaista ei kukaan koskaan ole minulle antanut. Hän kirjoitti kauniisti siitä, kuinka meidän vuosipäivän lisäksi tämä on myös meidän bonusperheen vuosipäivä. Olemme haaveilleet lomasta poikien kanssa etelässä vielä tänä kesänä ja voitte vaan kuvitella miten kirje jatkui. Sinne se meinaa meidät viedä. Koko perheen, pötköttelylomalle. Uh. Öh. Kuten sanoin, tuo mies on kultaa.

Olen tuijottanut nyt tätä ruutua vartin. Menin ihan sekaisin tästä lahjasta. Matka jatkukoon. Yhteisten reissujen lisäksi kaikista parasta on kuitenkin arki. Kiitos Kai (ja Tinder). Rakastan sua. Hyvä tässä on olla.

Pakko vielä lisätä tähän loppuun viimeiset rivin tuon siipan kirjeestä:

 

Tykkään mun uudesta elämästä. Sun ja poikien kanssa. Teet mut onnelliseksi! Oot paras ja ihanin. Rakastan sua.

 

46

Juhannus ei ole moneen vuoteen ollut lempijuhlani. Viime vuonna pelasimme ystäväni Minnin kanssa kortit hyvin ja olimme lasten kanssa lentokoneessa, kun suomalaiset polttelivat kokkoja. Sitä ennen olen viettänyt liudan outoja sinkkujuhannuksia treffeillä ja tuntemattomien kanssa. Ydinperhe vuosina vuorottelimme juhannuksen kanssa, olimme joka toinen vuosi minun sukulaisteni, ja joka toinen lasteni isän sukulaisten kanssa.

Juhannus on yksi niistä juhlapyhistä, joka on tuskainen ilman perinteitä ja parisuhdetta. Vanha itsenäinen nainen minussa pyristelee nyt vastaan, mutta olen täälläkin sen sanonut. Olen onnellinen yksinkin, mutta olen kuitenkin parisuhdeihminen ja juhlapyhinä se yksinäisyys usein tuntuu voimakkaimmin. Juhannus on tosin yksi niistä pyhistä, joka voi olla todella kökkö parisuhteessakin. Jos ei ole seuraa tai perinteitä, voi ahdistus iskeä.

Tänä vuonna vietin Kain kanssa ensimmäistä yhteistä juhannusta. Juhannus olikin listamme viimeinen koluttava juhlapyhä, sillä tänään olemme seurustelleet vuoden ympäri. Vuosi on ollutkin kovin erilainen, verrattuna edeltävään neljään. Olemme viettäneet poikkeuksetta pyhät yhdessä ja perinteitäkin on varmasti jo muodostunut.

Ja voi pojat, miten ihana juhannus meillä olikaan! Kutsuimme ystäväni Cessin ja hänen miehensä riskillä mökille. Riski piili siinä, että Kai ei ollut nähnyt kumpaakaan heistä aiemmin. Vaan meillä oli kaikilla kutina, että mukavaa tulisi ja niin tuli!

Perjantaina juhlistimme isolla porukalla Kain läheisten kanssa ja lauantaina tissuttelimme koko päivän nelisteen. Aurinko porotti ja tuuli viilensi. Höpötys kävi koko ajan ja söimme mielettömän ihania ruokia koko viikonlopun. Nukuimme pitkään ja pidimme viisi tuntia musavisaa. Saa nähdä mitkä tämän juhannuksen tapahtumista toistuvat ensi vuonna. Ehkä eivät mitkään ja olemme muualla, tai sitten kaikki, seuraa myöten.

3

Helpoiten puet poikaystävän niin, että ostat vaatteet ja käsket sen käyttää niitä. Hänellä ei tarvitse olla omaa tahtoa ensin, kyllä se siitä sitten huomaa, että vanhat itse valitut vaatteet ovat ummehtuneita.

No ei vaan! Kailla on ihana tyyli, joka oli suht hallussa kun tavattiin. Toki minun kevyt ohjaus oikeaan suuntaan on toisinaan paikallaan ja se otetaan lämmöllä vastaan. Kai ei mielellään lähde vaatekauppaan ilman minua ja kun hän esittelee jotain tuotosta, näkee hän kulmakarvojeni asennosta, palauttaako hän vaatekappaleen rekkiin ASAP!

Rakastan vaatteita! En itse voi pukea mitä vain päälle, koska body issuet vain pahenevat. (Lihon lihoamistani.) Mutta Kaille menee lähestulkoon kaikki vaatteet. Täten voin shoppailla hänelle! En oikeastaan tiedä mitään parempaa. Se oli kyllä vale, mutta aika ihanaa se on. Varsinkin, kun hän on vaikuttanut aina olevan vaatehankinnoistani mielissään.

Viimeisimmäksi sain valita Kaille kuteita VAI-KØ:lta. Heidän Earth-malliston releet ovat 100% luomupuuvillaa ja jos jostain (mun lisäksi), niin ekologisuudesta tuo boikkis välittää. Innostusta ei voinut olla huomaamatta, kun paketti saapui. On jokseenkin ihanaa, että hän myös nauttii siitä, että tyyli on kohdillaan ja vaatteet ovat osa persoonaa. Oli kyseessä sitten vaatekappaleen muoto, väri tai se mitä materiaalilapussa lukee.

Fiilisteltiin pehmeitä VAI-KØ:n vaatteita Berliinissä, missä muuallakaan kuin Berliinin muurilla (East Side Gallery). Mallina oleminen ei Kaille ole kovinkaan luontevaa, mutta mahtavia otoksia tuli! Enkä minä malta olla katselematta näitä. On se kuuma. Vaatteilla tai ilman. Huh huh. Kyllä tuota pukee mielellään.

VAI-KØ:n nettikaupasta voit hankkia itsellesi tai siipallesi näitä ihanuuksia. Siellä olis yks villapaita odottamassa klikkiä ostoskoriin.. 

7

KESÄ ON VIRALLISESTI TÄÄLLÄ!

Kesäjuhlat on kyllä eittämättä parasta Suomen suvessa. Pimeä ei hiivi unettamaan juhlakansaa ja bailata saa ulkona (mikäli säät sallii). Kaikki ovat leppoisalla tuulella ja etenkin näin alkukesästä, toivoa riittää: onhan koko kesä vielä edessä.

En itse rakasta kuumuutta, mutta sopiva +20 astetta ja alati jatkuva valo on kyllä tervetullutta. Haaveilen toki jo villasukista ja ahkerasta kerrospukeutumisesta.

Viime viikonloppuna juhlin Senjaa ja kolmenkympin etappia. Pienellä tyttöporukalla oli mielenkiintoiset keskustelut ja tasainen höpötys työelämästä ja parisuhteista kantoi hämärään asti. Nautimme mielettömän ihanat mansikka-margaritat (miksi näitä tekee itse vain kerran viidessä vuodessa?) ja söimme Senjan loihtimia herkkuja, joista pyysin jokaisen reseptin.

Lauantaina ajelimme Kain kanssa Korpilahdelle ja nostimme maljaa vuorostaan Joonakselle, joka alkuvuodesta pääsi miehenikään. Hän täytti viisikymm.. No ei vaan kolmekymmentä. Pääsin näkemään toistamiseen humalaisen Kain, jolla lähtee tanssijalkavipattamaan. Ai jotta se on mainiota se! Herkuttelimme, junkkasimme, juttelimme ja vaelsimme vielä yhden jälkeen paikalliseen, järven toiselle puolelle. Ehdimme olla tyhjässä baarissa tunnin ja vaelsimme takaisin.

Nukuimme takakontissa (ihana pesä!) ja heräsin auringon paahtaessa kasvoilleni, mutta vasta klo 10.30. Osa pulahti Päijänteeseen ja paikallinen tarjoili pitsat. Krapula oli järisyttävä, mutta nyt alkaa olla voiton puolella.

Lisää juhlia on luvassa, en malta odottaa!

8

Köpsöttelin pitkin Aleksia autolta työkeikalle ja silmiini osui mieletön näyteikkuna. Tuumasin heti, että tuonne pitää palata kun keikka on ohi. Vaikka kannoin mukanani käsiveskaa ja jalustaa kamerarepun lisäksi, palasin ja päädyin shoppailemaan!

My O My store on muuttanut jokin aika sitten uusiin tiloihin Aleksilla. Kauppa on ennen tuntunut liian kalliilta ja fancylta, mutta nyt ovet kutsuivat sisään. Uusi liike on ihana ja kutsuva. Jatkossa siitä tulee vakiokohde kun shoppailukierrokseni on kuumimmillaan Helsingin kaduilla.

Munkaa Design oli tuottanut mielettömiä keramiikkapalloja eksklusiivisesti My O My:lle. Eri värejä ja kokoja. Oli liki mahdotonta valita omat pallurat. Yksi pallo tuosta selkeästi puuttuu, kenties seuraavalla kerralla nappaan puuttuvan palasen mukaani!

7

Voiko tomaatteja syödä liikaa? Löytyykö kohtalotovereita? Onko joku muukin addikti?

Napsin näitä vähintään paketin päivässä. Olen koukussa ja tuumailen jo, voiko tomaateista olla jotain haittaa keholle? Keramiikkakipponi on nykyään tomaattikippo, joka on aamulla täynnä ja illalla tyhjä.

Syön tomaatteja puremalla kannan pois, imen mehut ja mussutan loput suussani Tämä prosessi ärsyttää Kaita valtaisasti. Hän syö kaiken samalla tavalla: laittaa ruoan suuhun, pureskelee sen ja nielee.

 

Minä on nautiskelija. Sulatan suussani suklaapalat, nuolen keksien sisällöt ja imeskelen tomaatit. 

 

Suuni reagoi tomaattien torjunta-aineisiin, koska en useinkaan ”muista” pestä niitä. Imen sisälmyksiini varmasti miljoonat määrät kemikaaleja tomaatin terveellisten ainesten lisäksi. Tai näin kuvittelen. Pitäisi varmasti testata pesemällä tomaatit: reagoiko suuni tomaatteihin vai suoja-aineisiin. En silti pysty lopettamaan ja odotan jo, että pihamaan kolme tomaatin taimea alkavat tuottaa omaa satoa.

Tomaatti on toimiva snacksi, etenkin kun yrittää vähän rajoittaa mussutettavan karkin määrää. Ainut, mikä hävettää tässä miniluumutomaattien maailmassa, on muovijäte. Se on järkyttävää nyt, kun ruokavaliossa on pikkuisten tomaattien lisäksi esimerkiksi pensasmustikat ja viinirypäleet. Tähtään muovipussittomaan elämään (roskapussit lukuun ottamatta), mutta nämä tämän hetken herkut tekevät elämän kovin vaikeaksi. Toivottavasti joku kehittää pian järkevän vaihtoehdon näille miljoonille muovipaketeille, joka ei kuitenkaan nosta tuotteiden hintoja kattoon.

4

Kaipuu mökille on jo suuri. Viimeisimmästä visiitistä on kolmisen viikkoa. Silloin paistettiin lettuja muurikalla, Leevi oli ulkona kaksi päivää ja Kai ja Aapo leikkivät tunteja vanhoilla legoilla.

Umppakin pääsi ensimmäistä kertaa mukaan ja järkyttävän paniikin jälkeen rauhoittui ja löysi mökistä omat lemppari paikkansa. Haaveilemme heinäkuussa viettävämme enemmänkin aikaa mökillä. Vaikka viikonloput ovat tuskaisen täynnä, viikot ovat tyhjiä. Minä teen töitä, jos niitä on ja Kai tekee etänä. Pojat ovat kesäkuussa varmaan enemmän isällään, koska hän lomailee nyt ja heinäkuu jää enemmän minun kontolleni.

Pojat nauttivatkin parhaillaan Italiasta! Saan hellyyttäviä videoita Aapolta ja Leeviä voinkin seurata Insta Storiesin puolelta.

Mutta heinäkuu, sitä odotan. Joskos ehtisi vähän hengitellä ja nauttia Emäsalosta, sekä paistaa lukemattomia muurikkalettuja. Ollaan niin kovin kiitollisia, että saadaan siellä lojua ja lapsetkin tykkäävät niin mielettömästi siitä ympäristöstä. Kerrassaan luksusta!

6

Kaksikymmentä (!) vuotta sitten taakseni istui seitsemännen luokan ensimmäisellä tunnilla silmälasipäinen Sonja. Siitä se sitten lähti.

Reilut kaksitoista vuotta sitten tein Sonjasta esikoiseni kummitädin. Kaksi ja puoli vuotta sitten Sonja teki minusta esikoisensa kummitädin. Näitä tapahtumia ennen, välissä ja jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. Paitsi ei yhtä.. Emme ole koskaan olleet kahdestaan ulkomailla. Tämä virhe oli korjattava ja päädyimme kiireisten ruuhkavuosien saattamana Latviaan kolmeksi päiväksi.

Sonja pakkasi matkalaukkuun päiväkirjan vuosimallia 2003-2004 ja me nauroimme pissat housuissa historialle. Muistelimme menneitä, pähkäilimme tulevaa ja nautimme toistemme seurasta. Söimme kaksi kertaa päivässä fine diningia ja joimme lukemattomia prosecco-, viini-, drinkki- ja kokislaseja. Kokis on yhteinen paheemme. Ja näköjään nyttemmin myös viini.

 

Pienessä sievässä käyskentelimme Riian katuja ja nautimme hotellissamme kunnon yöunet ja hyvän aamupalan. 

 

Riika näytti parastaan. Helle helli ja pääsimme maistelemaan ihania ruokia ja ihmettelemään, miksi vanhassa kaupungissa on niin monta kirkkoa? Kävimme (tietenkin) kanaaliajelulla, ihmettelimme suut auki juustojen, leivonnaisten ja kukkien hintoja. Haaveilimme kakkoskodista elintarviketaivaassa ja kapusimme Radissonin Sky Bariin maailman parhaimmalle valkoviini sangrialle kurkkimaan miltä Riika näyttää lintuperspektiivista.

Löysimme tuliaisia, jatkoimme nauramista ja elämän analysoimista. Totesimme, että ystävyytemme toimii myös reissussa. Rakastan Sonjaa. Olen onnenpekka, että hän istui aikoinaan taakseni ja että olen saanut jakaa ilot ja surut hänen kanssaan jo näin kauan. Sovimme, että otamme pian uudestaan. Viiniä varmasti, mutta tässä siis tarkoitan kahden keskistä reissua. Kyllä tuo ihminen taitaa kulkea rinnalla niin kauan kuin elämä meissä sykkii.

 

Riikan ravintoloista voisin mainita seuraavat: B Bars, Muusu ja Riits, kaikki kokeilemisen arvoisia. Ogle.Riga tarjoili hyvät pitsat ja Bake Berry taivaalliset kakkupalat! Kanaaliajelu maksaa 12-15e ja on koettava. Kauppahallit ovat valtaisat ja etenkin kesällä sieltä kannattaa hakea piknikille marjat ja hedelmät.

Hintojen sanoisin olevan edukkaita. Vanhassa kaupungissa toki drinkit voivat maksaa kahdeksankin euroa, kaupoissa taas on niin edullista, että kyrsii. Puistot ja kanaalin vierusta huutavat istuskelmaan. Riiassa riitti katseltavaa kolmeksi päiväksi, neljäs tai ainakin viides päivä olisi jo vaatinut Jurmalan rantoja. Kompakti kaupunki, jossa meille riitti syömistä ja juomista. Ihme kyllä.

 

 

6

Olen ahminut elokuvia viime aikoina. Turhanpäiväisiä ja sellaisia, jotka herättävät pinnallisia tunteita, kuten ihastumista ja bailufiilistä. En ole löytänyt koukuttavaa tv-sarjaa, eikä keskittymiskykyni olisi siihen lähiaikoina riittänyt.

Laitoin pyörimään Ibizan, koska Netflix sitä minulle tarjoili 98% sopivuudella. Elokuvan pääroolia esittää Gillian Jacobs, josta olen pitänyt valtavasti Netflixin Love-sarjassa.

Ibizan juoni oli yllättävän raikas. Sekoilureissu se tietenkin on, osiltaan kliseinenkin sellainen, mutta raamien sisällä tapahtuu varsin mielenkiintoinen tarina. Ennen kaikkea, Gillian Jacobsin piirittämä mies on mieletön herkku ja parin välillä olevan kipinän aistii.

 

Ai, että määä rakastan chicklittejä!!

 

Saan välittömästi ihastuksen tuntee kehossani ja alan etsiä Kaita asunnosta. On päästävä pusailemaan, heti! On haaveiltava hullusta suhteesta, jossa kaipaa toista niin, että järki lähtee! Ibizassa pidin erityisesti siitä, että mies ei ollut peluri, vaikka niin voisi olettaa. Leffa ei myöskään pääty kliseisesti, vaan erittäin feministisesti.

Elokuvan parasta antia yllättäen oli klubbailu Espanjassa. EDM-musiikki junkkasi hikisillä, täpötäysillä klubeilla. Aistin vibat tv:n läpi ja tuli mielettömän suuri tarve olla umpitunnelissa, joraamassa aamuyöllä kuin viimeistä päivää!

Leffan kruunaa toki yksi jos toinenkin torvelo toveri. Punapää Vanessa Bayer vetää roolin kivasti kotiin.

3