Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Moi. Mä oon Simo. Moi Simo. Mä oon Kaisu, sun mamma ja ootan sua ihan hitokseen. Odotus on ollut pitkä. Kesän lopussa päätimme, että meille tulee koira. Umppa kissamme on maailman paras, mutta meillä on rakkautta niin paljon jaettavaksi, että Umppa ei yksinkertaisesti kykene sitä kaikkea vastaanottaa. Olen aina ollut enemmän kissaihminen, mutta kesän aikana tajusin koiraihmisten peräänkin jotain. Kain vanhempien koira on iso ja villi. Hän rakastaa rajusti hyppimällä, nuolemalla ja tunkemalla syliin. Hän on koira isolla koolla, hieman liian koira minulle, mutta hänen pyyteetön rakkaus ui sydämeeni ja aloin lämmetä. Kissat ovat kissoja. Rakastan niitä juuri siksi, että ne tekevät mitä haluavat. Unto on enemmän koira kuin kissa ja olemme saaneet rakkautta häneltä enemmän kuin kissalta voi koskaan toivoa. Ilmeisesti olemme tulleet ahneiksi, kun se ei enää tunnu riittävän ja haluamme lisää huomiota ja rakkautta. Keskustelimme, heittelimme ideaa ilmoille ensin vitsillä ja lopulta tosissaan. Tiesimme heti rodunkin. Simo on Shih Tzu. Rotu on minulle ennestään tuttu pitkäkarvaisena ja sen näköisenä rotu ei viehätä minua ollenkaan, mutta turkin ollessa lyhyt, ulkomuoto (pyöreät silmät ja hieman lättänä nassu) tuo mieleen Umpan. Rakastuimme Shih Tzujen habitukseen ja googlettelun jälkeen luonteeseen. Hänen pitäisi olla oikein oiva koira lapsiperheeseen. Kun päätimme, että koira tulee taloon kasvattajalla oli pentuja. Ihastuimme siellä yhteen aivan täysiä ja odotimme kasvattajan päätöstä. Koira päätyi lähtemään Sveitsiin toiselle kasvattajalle. Murruin hetkellisesti täysin. Reaktio yllätti minut suuresti. Olin varmempi päätöksestämme kuin luulinkaan. Shih Tzun kasvattajia tuntuu olevan kovin vähän Suomessa, enkä yrityksistä huolimatta löytänyt tulevia pentueita. Jäimme odottamaan saman kasvattajan pentuja lokakuulle. Silloin syntyi kolme vauvaa, eikä niistä lopulta mikään vapautunut taviksille. Aloin olla toivoton. Vaikka kyse oli muutamista kuukausista, kaipuu oli suuri. Pettymykset tuntuivat suurilta. 7.11 syntyi kaksi pentua. Joulukuun alussa saimme kuulla, että pentu on meidän. Muutaman tunnin kuluttua tilanne muuttui ja meille infottiin, että on sittenkin odotettava päätöstä joulun yli. Eilen lähetin Simolle joulutervehdyksen ja sain vastauksena tuon kuvan ja tekstin ”Hyvää joulun loppuelämän perheelleni!”. Sydän hakkasi, hypin tasajalkaa ja tekstasin takaisin ”OOTKO TOSISSAS?!” Kuulemma. Nyt asian pitäisi olla varma. Mutta uskallan uskoa tähän 85% varmuudella. Simo näyttää Simolta (nimi on ollut valmiina jo tovin). Simo näyttää meidän vauvalta. Olen rakastunut. Olemme rakastuneita. Lapset ovat myös sinnikkäästi odottaneet vauva-uutisia ja aiomme tänään kertoa joululahjojen lomassa asiasta. Toivon todella, että homma menee nyt maaliin asti ja pääsemme opettelemaan uutta arkea tammikuussa. Puhelimessa on jo pitkä hankintalista pennulle. IIIIK! Meitä jännittää, pelottaa ja ihastuttaa. En nukkunut viime yönä juuri yhtään ja vatsassa on perhosia. Puoli vuotta on ollut tunteiden vuoristorataa ja olen tanssinut koirajumalille ahkerasti. Fiilis on uskomaton ja sekava. Uskomme, että selviämme kissan ja koiran yhdistämisestä (muuttamatta Umpan luonnetta). Uskomme, että jaksamme pennun kouluttamisen yhdessä. Uskomme, että kaikki järjestyy ja menee hyvin. Tämä on uuden jännittävän ajanjakson alku. Uuden ystävyyden alku. Koira. En voi uskoa. Meille. Minulle. Kurkin kuvaa jatkuvasti puhelimestani. Saimme maailman parhaan joululahjan.]]>

19

  Nopeasti siitä tuli tapa. Iltaisin heitän piikkimaton sänkyyn, lyllerrän sen päälle, kiroilen piikkien raapimisesta, otan kirjan käteen ja kohta jo silmät alkavat lurpata. Rentoutus on taattu. Shakti-matto on piikkimattojen kuninkaallinen. Se on valmistettu perinteitä kunnioittaen Intiassa, reiluna työnä. Sen piikit ovat pirun teräviä, niin teräviä, että mun hipiä ei kestä niitä ilman paitaa, eivätkä käteni voi kantaa niskatyynyä piikeistä. Se on kuitenkin tärkeä ominaisuus matolle ja piikit ovatkin BPA-vapaita, myös kangas on luomupuuvillaa. Mitäs tästä matolla pötköttelystä sitten on hyötyä? No mitäpä ei!       Piikkimatot olivat hitti muutamia vuosia sitten ja monelta löytyykin varmasti kaapista pölyisenä oma matto. Suosittelen lämmöllä puhaltamaan villakoirat sen päältä pois ja hyppäämään itse tilalle. Piikkimaton käyttö muun muassa tukee vastustuskykyä, vähentää jännitystä sekä stressiä, lisää hyvän olon hormoneja ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Jalka-matolla könöttäminen (mahdotonta ilman sukkia minulle) aktivoi hermopisteitä ja tuo energiaa koko kroppaan sekä rentouttaa. Pääpannan käyttö (niin khuul!) taas vähentää päänsärkyjä, stressiä, mielen ylivilkkautta ja negatiivisia tuntemuksia. Piikit stimuloi kehon akupisteitä ja se taas aktivoi kehon omia tapoja eheyttää erilaisia epätoivottuja tiloja. Hankin viikko sitten kolmannen kerran moottoroidun hierontalaitteen. Siis sellaisen jossa pyörii kankaan alla pallurat ja sitten siinä nökötetään. Myös kolmannen kerran palautin sen kauppaan. Ensimmäinen oli halpisversio, eli aivan susi. Toinen oli vain selälle ja ei toiminut käytännössä ollenkaan. Kolmas oli se mistä olin kaikki nämä vuodet haaveillut. Kun testiajoimme sitä, pidimme siitä. 15 minuuttia meni siinä nököttäessä kuin siivillä ja kylmiäkin väreitä se sai aikaan, kun pallot rullasivat jämähtäneistä kohdista. Mutta olin reippaan viikon makoillut iltaisin Shakti-matollani ja sähköinen viritelmä alkoi tuntua turhalta. Vaikka ne eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään, molemmat kuitenkin laittavat veren kiertämään ja hierontalaite oli ruma. En halua nurkkiini turhakkeita ja jollei hierontalaite ole koko ajan esillä, sitä ei tule käytettyä. Shakti on kaunis ja helppo säilyttää vaatekaapissa. Olin siis jo rakastunut Shaktiin, sen käytöstä oli tosiaan tullut tapa ja tuntui, ettei aika riitä kaikkeen. Hierontalaite ei myöskään mitenkään korvaa oikeaa hierojaa, jolla käyn tasaisin väliajoin. Tajusin sen olevan liian laiha lohtu. Shakti tuli siis jäädäkseen ja unen laatuun se on jo vaikuttanut valtaisasti. Myös oikein tunnen kuinka veri kiertää kehossani ja koska yksi ongelmistani on jännittää hartioita lepotilassakin, Shaktin niskatyyny tulee varmasti tekemään tulevaisuudessa roimasti hyvää keholleni. Mun settiä ja lisätietoa löytyy osoitteesta https://www.shaktiglobal.com]]>

4

Hän tuskaisena minua häpeää, töksäyttelee asioita ennen kuin on ehtinyt ajatella ja jos kaikki ei mene kuten hän on ajatellut, hän töksäyttelee ajattelun jälkeenkin. Hän on suorasanainen poika, joka on paljon muutakin. Eilen hän kuitenkin sanoi minulle (varmasti itse sitä tajuamatta) jotain todella kaunista. Pötköttelimme sängyssä ja revimme laseroidusta tatuoinnistani kuivuneita ihon paloja (kyllä, häntä kiehtoo kaikki ruvet ja outoudet). Hän ajautuu viereeni aina kun Aapo on mennyt nukkumaan. Hän täyttää maaliskuussa kolmetoista, on niin teiniä, niin teiniä, mutta iltaisin mamman kainalo ja rapsutus on parasta maailmassa. Leevi: ”Sä oot kyl aivan erilainen äiti kuin muiden äidit..” Kaisu: ”Niin.. Mä tiedän. Oon tämmönen luova hullu!” L: ”Mut se on just hyvä!” K: ”Niin se onkin ja se johtuu varmaan osittain siitä, että sain sut melko nuorena.” Jäin miettimään tätä keskustelua. Se tuli uniini ja muistui tänään taas mieleeni. En tiedä miksi selittelin hulluuttani nuorena äidiksi tulemisella.. Aloin turhaan etsiä syitä ja perustella luonnettani, sekä tapaani olla lasten kanssa. Olen erilainen ja ylpeä siitä. Olen aina halunnut olla valtavirrasta poikkeava ja varmaankin siksi, että se on minulle luontevaa. Hupsuttelen aivan hirmusti, laulaa hoilotan kotona joka päivä, piereskelen päin naamaa räkättäen, painin, teen sekopäisiä pyllyn sheikkaus -tanssiesityksiä, maalaan tissi-tauluja, kiroilen hitosti, viljelen mustaa huumoria, jahtaan, kaappaan, pyöritän, kieputan, suukotan puhki, kerron kuinka paljon rakastan, röyhtäilen ruokapöydässä, kuljen alasti ja kerron selkeästi rehellisiä vastauksia kysymyksiin ”Miksi sulta tulee verta pimpistä?” ”Mitä tarkoittaa motherfucker?” ”Mitä porno on?” (Okei, jotkut vastaukset eivät aina ole nuoremman korville.) Meillä puhutaan asioista suoraan ja oikeilla termeillä. Oksennan jos joku ei pysty sanomaan PENIS tai MENKAT lapselleen. Täällä kuitenkin asuu myös erittäin jämpti, rajoja asettava aikuinen. Lapset tiedostavat, että en röyhtäile juhlaillallisella, enkä kiroile töissä. Olen leikkimielinen ja hieman hullu mutsi kotona, mutta käytöstapojen perään penään kun ollaan julkisesti liikenteessä. Toki hulluus on geeneissä, joten ulkomaailmassa lapsiltakaan ei voi huippusuoritusta odottaa. Ja onhan heillä tämä minun mallini, toki se on myönnettävä. Minun mallini on kuitenkin sitä muutakin. Yritän tehdä selväksi lapsilleni minun arvot, jotka ovat myös meidän perheen arvoja. En peräänkuuluta matematiikan arvosanoja, vaan arvostan sosiaalisia taitoja, tilannetajua, huumoria ja yrittämistä. Jos teet parhaasi, tuloksella ei ole väliä. Painotan, että kaikille täytyy olla kiltti. Me kunnioitamme toisia olemalla mieluummin puoli tuntia etuajassa, kuin minuutinkin myöhässä. Me olemme kaikki tasa-arvoisia. KAIKKI. Kehun, tsemppaan, kerron olevani ylpeä. Kun itken, kerron miksi. Kun olen huonolla tuulella, selitän että ihmisillä on huonoja päiviä ja moni asia on vaikuttanut mielialaani tänään. Kun raivostun, selitän heti rauhoituttuani miksi ja pyydän anteeksi. Arvostan rehellisyyttä ja luottamusta. Annan lapsilleni yhtä aikaa paljon vastuuta ja lellin heidät piloille. Handlaan arjen, työn ja meillä jää aikaa halimiseen. Meillä ei harrasteta juurikaan, vaan meillä nähdään ystäviä, leikitään ja ollaan vain kotona, rauhassa. Minulle tärkeintä on tuoda lapsille elämään taloudellista turvaa, mutta myös kertoa, että raha ei kasva puissa ja sanoa hyvin usein asioille ei. Opettaa kuluttamista, kierrättämistä, politiikkaa, maailman menoa. Haluan olla äiti jonka luo voi aina tulla ja kertoa mitä sydämellä on. Haluan olla äiti, joka rohkeasti sanoo, että ei tiedä läheskään kaikkea. Haluan olla äiti, joka tekee kuperkeikkoja trampalla ja nauraa täysiä elokuvissa. Olenkin näitä kaikkia. Olen monenlaista ja ennen kaikkea hyvällä tavalla hullu. Haluankin opettaa, että mikä vain on mahdollista, myös virheet. Siitä päästäänkin viimeiseen käskyyn – Anteeksianto, se on hyvä pitää mielessä läpi elämän.]]>

46

Se on varmasti meidän oma vika. Me ei olla viety ravintoloihin, eikä tarjottu erikoisia raaka-aineita. Sain Leevin kun olin 20v ja teimme kotona perinteistä – kotona opittua kotiruokaa. Se saattaa myös olla geeneissä. Itse en syönyt koko kahdeksannen luokan aikana kouluruokaa näkkäriä enempää, enkä hampurilaisravintoloissa moneen vuoteen muuta kuin ranskalaiset. Nyttemmin olenkin ottanut ja isolla kädellä takaisin. Lapseni ovat ronkeleita. Isolla ärrällä. Niin ronkeleita, että oikeasti usein hävettää. He rakastavat noin kolmea eri ruokaa ja eläisivät niillä päivästä toiseen varsin mieluusti. Toki kolmas päivä samaa ruokaa laittaa heidät valittamaan siitäkin. Eilen tuumasin, että teen kasvissosekeittoa vaan pokkana kaikille. Noh. He nuolivat 45 minuutin aikana vähän lusikoita, nyrpistelivät neniään ja kommentoivat, että eivät pidä ruoasta. Jaaha. Tämän vuoksi me käymme lasten kanssa hyvin harvoin ulkona syömässä. Jos kerran jauhelihakastike ja siskonmakkarakeitto on parasta maailmassa, miksi edes yrittäisin. Olen kuitenkin vuosikausia itsepintaisesti yrittänyt saada heitä maistamaan ja nauttimaan ruoasta, kevyesti painostaen ”Et voi sanoa, että et pidä, ellet maista!” ja syytellen ”Joillain ei ole ruokaa ollenkaan!” Lähes tuloksetta. Maistamaan saan toisinaan, välillä oksennusrefleksin kera. Hyväksyin vuosia sitten ronkeliuden ja kun huomasin tulevani kovin vihaiseksi ja pettyneeksi nyrpeistä nenistä, kun olin kokannut ahkerasti – luovutin. Päätin, että kuhan kasvavat, syökööt niitä mistä pitävät. Ulkona syöminen on matkoilla välttämätöntä ja kolmivuotias Aapo söi Mallorcalla aikoinaan viikon verran perunaa ja maitoa. Perusarjessa se ei ole useinkaan välttämätöntä, mutta ronkelinkin mielestä ulkona syömisessä on oma taikansa.  Sen vuoksi meidän irtiotot tapahtuvat Hesburgerin sijaan joskus ihan oikeisiin ravintoloihin. Kun lapset eivät saa suurta nautintoa (vaan pikemminkin ahdistusta) ruoasta, haluamme kehittää oheen muuta ohjelmaa. Tässä vaiheessa kauppakeskukset astuvat kuvaan. Oli aivan pakko napata Itiksen joulukoristeista ja lasikatosta kuva. Ollessani pieni tyttö, kävimme muutaman kerran vuodessa Itiksessä. Kauppakeskuksen valtavat joulukoristeet kuusineen, korkeus ja se, että katto oli lasia – toivat suuren maailman meininkiä kehiin. Meillä taisi siihen aikaan olla Järvenpäässä Seppälä ja Kauppamies. Matka Jäkestä Itikseen kestää autolla noin 35 minuuttia, mutta lapsena se tuntui pitkältä reissulta ja seikkailulta. Sydäntäni lämmitti, kun lapset kikattivat ajaessamme parkkiin pyöreää tötteröä pitkin, talon katolle. Muistan sen olleen hauskinta ja kreiseintä, kun olin pieni! Itis on tosiaan nostalginen paikka minulle, eikä vähiten siitä syystä, että olen myös esiintynyt meidän playback Spice Girls -bändin kanssa (älkää kysykö) tuolla suuren maailman stagella, Itiksen lavalla. Olin Mel B, kera peruukin ja aurinkopuuterin (edelleen – älkää kysykö). Sittemmin on tullut Jumbot, Sellot, Isot Omenat ja Redit – Itis meinaa jäädä sinne nostalgian aalloille. Kilpailu on kuitenkin kovaa ja kauppakeskusten on pakko uusiutua. Me lähdimmekin tsekkaamaan mielenkiintoisen Ravintolamaailman lisäksi Finnkinon uusimman teatterin, kohutun IMAX -salin. The Grinch nauratti niin, että Leevi sanoi elokuvan jälkeen ”Taas sai hävetä!” ja lopussa jopa itketti. Jos olisimme olleet aikuisten kesken, olisin ehdottomasti halunnut testata ennen elokuvaa Oscar´s Barin, joka on ihan teatterin yhteydessä. Mutta lasten kanssa piti pelata varman päälle ja astelimme Vapianoon. Aikuiset saivat joulustressin keskelle oluen ja viinin, lapset maitoa ja limua. Vapianon konsepti on hauska, vaikkakin se voi ruuhkassa olla kaaosmainen. Joitain ruokia odotetaan ja jotkut haetaan myöhemmin. Lasten kanssa kuitenkin aivan passeli ravintola ja vaihtoehtoja on mukavasti, sekä lapsille oma lista. Pastaa, salaattia, risottoa ja pizzaa. Kyllä! Lapseni syö pizzaa! Yhtä makua ainoastaan, eikä kertaakaan vielä kokonaan, mutta tämä taito opittiin viime kesänä Italiassa ja se on tuonut toivoa tähän hulluuden keskelle. Selkeästi siis kannattaa ulkoiluttaa, altistaa ja ehkä se siitä.. Innostuin Itiksestä sen verran, että aion suunnata sinne huomenna jouluostoksille ja Ravintolamaailmasta testiin menee The Lucky Bastard. Vaihtelu virkistää ja vaikka kauppakeskuksien määrää kauhistellaan (minäkin), olen kuitenkin sitä mieltä, että perheenä siellä on mukava liikkua ja usein on etu, että kaikki palvelut löytyy saman katon alta. Kuten kuvasta näkyy, tämä yrittäjä vetelee tän vuoden osalta viimoisia. Nyt tsemppi päälle loppuviikoksi ja jouluaatosta eteenpäin aion ottaa uuteen vuoteen asti helkutin rennosti. Ehkä mä suuntaan välipäivinä Itikseen uudestaan leffaan. Nähdään siellä.   itis.fi]]>

8

Köökki on ollut hieman jäissä, koska me ei oikein olla jaksettu kokata mitään uutta. Nyt uusi keittiö on todella inspiroinut meidän takaisin patojen äärelle ja alkuviikosta padassa höyrysi kasvisborssikeitto. VEGE! -kirja on yksi ihan lemppareitani. Yksikään resepti ei ole vielä ollut vesiperä – eikä ollut tämäkään. Borssi on yksi suosikkisopistani ja kuten tuossakin ingressissä sanotaan, sillä on turhaan vaativa ja vanhanaikainen maine. Myönnettäköön, että juureksista keittoon tulee yhtä jos toista, mutta ei se mahdoton määrä ole. Valmistusaika on pitkä, koska keiton pitää pulputtaa tunnin verran, mutta niin pitää riisipuuronkin. Kavisliemen tein ihan vaan liemikuutiosta ja etikaksi valikoitui valkoviinin sijaan väkiviina, sitäkin huljautin joukkoon rennolla ranteella, koska pidän juuri sen tuomasta mausta. Etikka on borssikeiton sydän. Smetana-nokare päälle ja nauttimaan. Jos jokin lämmittää näitä koleita ja pimeitä iltoja, se on tämä soppa.  ]]>

2

Hän oli haaveissa pitkään. Monitoimikoneen pitää olla pöydällä, jotta sitä tulee käytettyä. Rumaa monitoimikonetta ei kiinnosta pitää pöydällä, mutta sitten voi olla sekin tilanne, että ei ole tilaa pitää edes kaunista monitoimikonetta esillä. Se oli minun tilanteeni vielä hetki sitten. Nyt kaikki on toisin uuden kodin myötä ja KitchenAid Artisan liittyi kodinkoneiden perheeseemme. Hän lunastikin Itsenäisyyspäivänä paikkansa, kun pyöräytimme pipari- ja pizzataikinan heti alkuunsa! Pizza- ja pullataikinan vuoksi olen haaveillut monitoimikoneesta tovin – vaivaaminen muuttuu sata astetta helpommaksi ja ensimmäistä kertaa pizzataikina ei tarttunut sormiin.. Piparitaikinaa tehdessä huomasin kuinka mukavaa oli koota jauhoseosta, kun Artisan surrutti sokeri-munavaahtoa ihan itsekseen. Vaahdosta tulee kuin varkain kuohkeaa ja akti nopeutuu. Miäletöntä! Eilen pyöräytimme jo toisen satsin meidän klassikko piparitaikinaa (äitini resepti), jonka ohjeen olenkin jakanut täällä aiemmin. Aapo hihkuikin, että ”Äidin tekemä taikina on parasta!” Ja söimme kaikki vatsamme kipeiksi ennen kuin yhtäkään piparia tuli uunista ulos. Meidän koneessa on myös lisäosa leipomista varten ja se tulee olemaan tulevaisuudessa erittäin hyödyllinen tarkoissa grammamäärissä – lisäosassa on mukana digitaalinen vaaka! Sen lisäksi siinä on siivilä, jonka kautta jauhot kulkevat tasaisesti, pikkuhiljaa massan joukkoon. Erittäin kätevää, minkä tahansa taikinan teossa. Kaikista eniten tässä kaunottaressa rakastan sen jykevyyttä. Laite painaa melkoisen määrän ja se kertoo laadusta. Ei ole imukuppeja, vaan ehtaa terästä. Yllätyin myös hiljaisesta äänestä. Saan valtaisan paljon enemmän ääntä aikaan vatkatessani uudehkolla sähkövatkaimellani, kuin Artisanilla. Hän on vakaa ja rauhallinen, mutta tehokas. Artisan tulee varmasti kestämään kulutusta ja aikaa, kuten jo kotoamme löytyvä blenderi. Mikäli et saanut tänään veronpalautuksia joita törsätä, osallistu ihmeessä Instagramin puolella (@kaisujouppi) arvontaan, jossa voit voittaa samanlaisen mööpelin lisäosineen! (Värivaihtoehdot Silky Pink, Cast Iron Black, Cafe Latte tai Golden Nectar.) Sillä välin minä nautin pipareista homejuustolla ja valmistaudun paistamaan toisen erän. KITCHENAID  


 

Laite on saatu.

]]>

4

Mainitsin edellisessä postauksessa, että vanhaan kotiin ei ole ikävä ja kummallista kyllä – asia todella on näin. Koin etukäteen melkoista luopumisen tuskaa, vaikka olin valmis jättämään ne seinät taakseni. Kun nyt huomaan etten ikävöi takaisin, tajuan, että todella olin valmis lähtemään. Se ei ollut kuvitelmaa, eikä hätiköintiä. Ostin tuon kodin eksäni kanssa, kun kuopuksemme oli 10kk ikäinen. Remontoimme kahden kuukauden aikana 1979 valmistuneen asunnon täysin. Teimme asunnosta meidän näköisen, mutta suunitelmissa kotimme oli tarkoitus olla väliaikainen. Aioimme myydä se kahden asutun vuoden jälkeen ja remontoida seuraavan. Universumilla oli muita suunnitelmia ja erosimme, kun olimme asuttaneet tuota kotia vajaat pari vuotta. Pidin kodistamme valtavasti ja ostin eksäni ulos. Näin myös lapset saivat erossa vain yhden uuden kodin. Olen edelleen äärettömän onnellinen, että tämä suunnitelma onnistui. Asunto antoi minulle tämän jälkeen vielä viisi vuotta, jotka olivat täynnä surua ja iloa, sekä sitä tuiki tavallista arkea. Sen viiden vuoden aikana jatkoin henkistä kasvua ja oman tien etsimistä. Ne prosessit eivät varmasti pääty koskaan, mutta tuntui siltä, kuin olisin kasvanut tuona aikana aikuiseksi. Asuin ensimmäistä kertaa koskaan yksin. Hoidin kaiken yksin neljän vuoden ajan. Onneksi eksäni oli apuna lasten kanssa puolet ajasta. Totaali yksinhuoltajana olisin varmasti heittänyt hanskat tiskiin. Tapasin luonani useita Tinder-miehiä, sekä jännittyneenä selvinpäin, että baarin jälkeen vähemmän selvinpäin. Viimeisin Tinder-saalis istuu tuossa vieressä edelleen. Samalla sohvalla, kuin ensitreffeillämme. Moni ihmetteli ääneen onko koti sopiva paikka ensitreffeille, mutta minun mielestäni se oli ehdottomasti paras paikka. Olin kotonani kuin kotonani. Julkiset kahvilat ja tilat ahdistivat jo ajatuksen tasolla, toisinaan kävelytreffit oli kyllä hyvä vaihtoehto kodille. Mutta koti on koti, vaikkakin ystäväni Laura käski sotkea ennen deitin saapumista – mulla on kuulemma pelottavan siistiä. Haha! Kain kanssa melko nopeasti keskustelimme tontistani ja talon rakentamisesta. Olin lähdössä projektiin yksin, mutta kaikkien ulkopuolisten (myös Kain) mielestä se olisi outoa, kun elin parisuhteessa. Unelmastani tuli pikkuhiljaa myös Kain unelma ja pian me nökötimmekin jo pankissa. Selvisi, että kahta asuntolainaa emme saa, joten minun asuntoni piti myydä. Petyin kovasti kuullessani ne uutiset. Talo oli piirretty ja sormet syyhysivät hommiin. Mielikuva meistä neljästä vuoden tai kahden ajan pienessä vuokra-asunnossa nosti paniikin päälle. Iskimme kuitenkin keväällä asunnon toiveikkaina myyntiin, vaan se ei sitten heti liikkunutkaan. Asia stressasi, sitten jäi taka-alalle ja huomasin toistelevani, että kaikki tapahtuu ajallaan. Viimein koti löysi onnelliset uudet omistajat ja kuukauden aikana tuli tarjous, kaupat ja muutto. Koska olemme uusi pari ja minulla on tapana analysoida kaikkea loputtomiin – olen toki murehtinut ja pelännyt asuntoni myymistä. Mitä jos me eroamme nyt? Mitä jos eroamme rakentamisen aikana? Mitä jos? Jossittelu vie mut jonain päivänä hautaan, vaikkakin olen oppinut hengittämään ja keskittymään toisinaan myös tähän hetkeen. Pelot ovat aina läsnä, koska en luota mihinkään ja mitä vain voi aina tapahtua. Nyt me kuitenkin olemme seuraavassa vaiheessa ja se tuntuu hyvältä. Luopuminen on minulle henkisesti iso asia, mutta vanhaan asuntoon jäi kuitenkin vain seinät. Muistot ja tärkeät kodin tekevät tavarat ovat täällä kanssamme. Myös lapset ovat ihanan innoissaan uudesta, etenkin Leevi. Meillä on nyt mieletön väliaikainen asunto. Emme tiedä kuinka kauan tätä onnea kestää, koska talon tulevaisuus on kyseenalainen, mutta me yritämme nauttia joka hetkestä. Meidän ajatukset ovat myös pikkuhiljaa siirtymässä talon rakentamiseen, se on kuitenkin se ultimate goal edelleen. Kävimme pienellä lomamatkalla asuntokauppojen jälkeen ja siellä keskustelimme vielä kertaalleen tulevaisuudesta. Ei me nyt olla keksitty yhtään hyvää syytä olla rakentamatta. Tontti odottaa, talo on piirretty. Ainoa iso asia on raha, mutta voi kai senkin kodin sitten myydä jos niikseen tulee.. Jossittelun lisäksi toisinaan kannattaa kysyä miksi ei?]]>

9

Viime keskiviikkona hyvästelimme kotimme ja vaikka sinne ei ole ollut yhtään ikävä, vasta nyt alan hiffata tämän kreisin loftin olevan nykyinen kotimme. Kuvissa en vielä antanut laajan kokonaisuuden näkyä, koska koti muovautuu edelleen. Kaikki on periaatteessa paikoillaan, mutta jo näidenkin kuvien jälkeen (jotka otin eilen) ovat asetelmat muuttuneet ja muutama huonekalukin tullut lisää.. Eniten riesana on vanhan tehtaan kaiku ja sitä kautta se, että tänne ei minun varastostani tunnu löytyvän tarpeeksi isoja mattoja. Painoin viime viikolla kolme ympäripyöreää päivää ja lauantaina järjestin vuoroon tavaroita ja vuoroon syntymäpäiviä kuopukselle. Synttärit oli sovittu ennen tietoa muutosta ja koska kohta 8-vuotiaan mielestä oli huono idea siirtää kemuja parilla viikolla, painoin viimeisillä voimilla juhlatkin muuton yhteyteen. Kenties juuri alun sekopäisyyden vuoksi, olen vasta nyt asettumassa tänne. Meillä on puolet enemmän tilaa kuin edellisessä, eli 200 neliötä. Se on melko mojova määrä neljälle hengelle ja tuntuukin, että täällä on saanut kävellä kantapäät kipeiksi. Etenkin siinä vaiheessa, kun kamat etsiytyivät paikoilleen. Kyseessä on siis asunto, jossa meidän on tarkoitus asua väliaikaisesti ja pikkuhiljaa olisi suunnitelmissa aloittaa talon rakentaminen. Tai se prosessi, ei me rakentaa osata. Useat ovat jo heittäneet, että kuinka te tästä muka mihinkään lähdette.. Toisaalta vuokralla asuminen ja tämä miljöö viehättää kovasti, mutta talo on vanha ja vaikka tilaa onkin, asunto on joiltain osin kovin epäkäytännöllinen. Olemme edelleen rakastuneita meidän piirrettyyn taloon ja mielikuvaan siitä, että lapset saavat kasvaa läheistensä lähellä. Siis samalla tontilla ja heidän isänsäkin on saman kadun varrella. Nyt olemme aivan väärässä suunnassa heihin nähden. Myöskään kerrostalo-elämä ei elä haaveissani, vaan kokonaan oma tönö – omine sääntöineen. Nyt on kuitenkin aika hengittää ja rauhoittua loppuvuoteen. Oman asunnon myyminen ja muutto toi mukanaan stressiä ja järjettömän pitkiä päiviä. Vielä en siis koe hinkua soitella pankkiin ja rakennusvirastoon. Annan päälle nyt aikaa tyhjentyä. Tähän kotiin palailen blogin puolella varmasti monta kertaa. Emme joutuneet ahtautumaan pieneen kaksioon ja täten täytyy kyllä revitellä tätä lukaalia jatkossakin. Nautitaan niin kauan kuin tätä onnea kestää!    ]]>

12

Hullu muuttomylly on paketissa, vaikkakin kuopuksen juhlia varten kurottu sisustus vaatii vielä hiomista ja hankintoja.. Ehdin kuitenkin nyt taas katsoa laadukkaita sarjoja ja tässä viimeisimmät suosikit. Yle Areenasta löytyy ruotsalainen Toinen kierros, jossa Tukholmalainen pariskunta muuttaa pohjoiseen ja ottaa haltuunsa naisen vanhempien hotellin. Mukaan mahtuu jos jonkinmoista persoonaa. Lovleg on norjalainen uutuus. Yhtä mielenkiintoista nuorten elämää, kuin SKAMISSA, mutta miljöö on täysin erilainen ja tyypitkin taas ihan omaa laatuaan.  ]]>

1