Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Shaimooouu, Shimoliitto, Simpukkaaa, Simpulla, Simpulito, Simokka, Simpsukka, Vajukki, Dille, Toope, Topi, Murunen, Nakki, Pulla, Makkara, Patukka. Simolla riittää nimiä.

Simolla riittää myös energiaa, tyhmyyttä ja suloisuutta. Kenties viidennen kuukauden kohdalla aloin olla epätoivoinen. Kai sai muistuttaa alvariinsa, että Simo on vielä pentu. Oli turhauttavaa, kun hän pissasi jatkuvasti sisälle ja kiusasi kissaa, totteli kun hänelle sopi ja puri leikkiessään käsiämme. En olisi jaksanut odottaa enää kuukauttakaan hänen kasvamista. Veimme hänen orastavan miehuuden heti kuuden kuukauden jälkeen ja olin hitusen pettynyt, kun hän ei masentunut ja rauhoittunut operaation jälkeen. Sama meno jatkui.

Herra on nyt yhdeksän kuukauden iässä ja jos jotain, niin hän on läheisriippuvainen. Hyvällä tavalla. Hän on lullutettava vauva, joka seuraa, tulee viereen ja haluaa olla liki. Hän viihtyy päivät yksin nukkuen (ja kissaa kiusaten), mutta kyllä hänellä meinaa kauniisti sanottuna pylly revetä, kun ovi avautuu ja joku saapuu kotiin. Jos häntä ei huomioi, meteli on kova. Yksinkertaisesti hän hyppii, näykkii takin reunaa (plus sormia) ja haukahtelee käsittämättömän huomionhakuisesti, kunnes hänet kaapataan syliin tai vähintään rapsutetaan viisi minuuttia.

Melko usein kysyn Kailta, voisimmeko saada jotain erityisavustusta, kun meillä on täysin vajukki koiruli. Nyttemmin Simo näyttää jopa oppineen jotain. Perustemput (istu, tassu, toinen, maahan) ovat menneet rutiinilla alusta asti ja JÄTÄ! toimii nykyään useissa tilanteissa. Sillä saa usein hänen huomionsa, viimeistään kun korottaa ääntä. Hän on myös selkeästi kiintynyt ihmisiin ja lähtökohtaisesti tulee aina, kun kutsutaan ja vihelletään. Olen kuitenkin täysin varma, että jos toisessa suunnassa on jotain mielenkiintoisempaa, kuten ruokaa, viheltelyt ei kovin paljon hetkauta.

Lenkit ovat olleet alusta asti tuskaisia. Hän on nuuskuttelija. Simo on syönyt jänisten kakkaa tänä kesänä koko elämänsä edestä ja jos minä haluan oikeasti lenkille, joudun pitämään narun hyvin lyhyenä ja piskin asfaltin puolella. Simo on niitä koiria, joiden kanssa voi käydä seisoskelemassa korttelin ympäri. Minä taas olen niitä ihmisiä jolla ei riitä maltti sellaiseen hommaan ollenkaan. Perässä vedettävä versio, joka kyllä jaksaa jolkottaa pitkiäkin matkoja, mikäli vauhtiin pääsee.

Joku kysyi toimiiko koira terapiana. Ehdottomasti, kun hän nukkuu vieressäni. Sitten on hetkiä jolloin minä tarvitsisin maksullista terapiaa ja vastauksen siihen kenen idea tämä oli? Simosta on valtavasti iloa ja jonkin verran stressiä. Vaikka tiesin mitä koira, etenkin pentukoira vaatii, yllätti sitovuus kuitenkin. Nyt kun sisäsiisteys on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ovat huolet hieman hälvenneet. Voin lähteä yhdeksältä töihin ja tietää, että Kain tekemä aamulenkitys riittää iltapäivään asti. Joka välissä ei tarvitse pissattaa ja se helpottaa hommaa huomattavasti. Vahinkoja vielä tulee ja se on ymmärrettävää. Etenkin kun se usein johtuu siitä, että lenkitysten väli on vain ollut liian pitkä.

Simpuli on rakastava peto, joka on edelleen pentu ja treenaamme olemista ja kulkemista tämän tästä. Itsepäinen juntti hän tulee varmasti olemaan aina, mutta jokaisessa meissä on haastavia luonteenpiirteitä. Me toivoimme lemmikkiä, joka pitää meistä ja sellaisen me saimme. Suorastaan palvontaa.

5

Lapset koulussa. Kuopuksella kolmas luokka ja täten iltapäiväkerho on historiaa. Väistötilat ovat myös historiaa ja pojilla on uusi upea koulu. Vanha homeinen ala-aste päivittyi parin vuoden aikana uuteen isoon yhtenäiskouluun ja esikoinen pääsi aloittamaan yläasteen samassa rakennuksessa pikkuveljen kanssa. Fasiliteetit ovat kunnossa, minun mielenterveys välttämättä ei.

Syksystä on tulossa varmasti haastava. Yläasteen aloitus ja opiskelu aineopettajien kanssa tulee varmasti olemaan vaikeaa Leeville. Hän tarvitsee tukea ja apua kotona, paljon. Samassa jamassa on Aapo, jonka paras ystävä vaihtoi koulua, lukujärjestykseen tulee englanti ja opettajakin on uusi. Sen lisäksi viime kevään oppimisvaikeudet leijuu pilvenä arkemme yllä. Tukea ja apua vailla hänkin, koulussa ja kotona.

Mutta lapset ovat nyt kuitenkin koulussa ja se palauttaa mun arjen ”normaaliksi”. Pystyn hyvällä omallatunnolla tekemään töitä. Sen lisäksi tosin tarvitsen vastauksia velloviin kysymyksiin, energiaa ja inspiraatiota tekemiseen. Minun on hyvin vaikeaa elää päivien kanssa, jotka menevät hukkaan. Yleisin syy hukkaan menemiselle on tekemättömyys. Tämän vuoksi tunnelukko-testi huutaa punaisella suorittajan kohdalla, hän minussa on harvoin tyytyväinen. Se on valitettavaa ja suora tie kohti uupumista. Yritän rauhoitella häntä kertaamalla päivän tekeleitä ja vakuuttamalla, että olen lepohetkeni ansainnut. Usein hän on kuitenkin sitä mieltä, että aina voisit tehdä enemmän.

Toisinaan lepään paljon. Tuntuvaksi palkinnoksi saan siitä huonon omantunnon. Kuitenkin sisimmässäni tiedän, että palkinto on oikeasti tarpeellinen, tasapainoittava ja jopa pelastava. Pafoksen seminaarissa ensimmäinen ajatus oli ”Minun pitää karsia”. Sen vuoksi yritän miettiä päivieni kulkua paremmin ja järkevämmin. Arkeni on kuitenkin hyvin kaavoihin kangistunut ja pienetkin muutokset haastavia. Ilman muutoksia kuitenkaan mikään ei muutu.

Olen tehnyt töitä samalla tavalla jo kymmenen vuotta. Viime vuosina olen tuumaillut mikä on tärkeää, merkityksellistä ja miksi teen, mitä teen? Olen yrittänyt laajentaa ja yhdistää voimat toisten tekijöiden kanssa useaan otteeseen. Olen hamunnut muutosta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Nyt olen tyytyväinen pieniinkin mikromuutoksiin.

Kesään asti istuin keittiön saarekkeen ääressä tekemässä töitä. Pidin Ylen aamu-tv:tä auki, pystyin käymään kätevästi jääkaapilla ja olin kodin ytimessä. Meillä kuitenkin on minulle työpiste toisessa päässä asuntoa, Pafoksen jälkeen päätin siirtyä sinne. Se vaati hieman ponnistelua.. Yhden kaapin sisältö piti siirtää olohuoneesta työtilaan ja niin, ei muuta. Siirtyminen olikin henkinen haaste. Halusin keskittyä paremmin ja olla käymättä jääkaapilla ajatusten muhimisen aikana. Viihdyn nykyään oikealla työpisteellä erittäin hyvin ja mietin miksi ihmeessä notkuin keittiössä. Saan esimerkiksi jättää kalenterit ja muistiinpanot lojumaan pöydälle, eikä ne notku keittiönpöydän kulmalla iltaisin. Kun istun pöydän ääreen, asenne muuttuu, työ-minä astuu kehään.

Mikromuutoksiin liittyy myös ilmoitusten poistaminen elämästäni. Kirjoitin tästä muutama postaus sitten ”Melkein offline” -jutussa. Työajan rauhoittaminen ja yhteen asiaan keskittyminen on haaste, mutta sitä voi hyvin helpottaa poistamalla esimerkiksi sähköpostin piippaukset ja banneri-ilmoitukset. Mikään ei laskeudu, pompi tai ääntele näytöilläni enää. Tulen tehokkaaksi, puuhastelun sijaan.

Arjessa on haasteita, näkyviä ja henkisiä. Päivät menevät aina liian nopeasti ja ahdistelen asiasta kuin asiasta, vaikka yritän kääntää mieltä positiivisen ajattelun pariin. Yritän ajatella, että kaikki aikanaan ja saan vastauksia kun niitä vähiten odotan. Mieleni on kuitenkin malttamaton ja on vaikeaa keskittyä vain tähän hetkeen. Tämän syksyn teemana kuitenkin on tehdä enemmän, suunnittelun sijaan. Minulla on esimerkiksi lähes joka päivä päässäni suunnitelma lukea enemmän, se ei kuitenkaan toteudu kuin muutaman kerran kuukaudessa. Nyt yritän tehdä asioita tehokkaammin, vähentää jotain ja lisätä asioita, joita oikeasti haluaisin tehdä enemmän. Luulen, että suorittaja minussa on ajatukseen tyytyväinen.

Sitä haluaa tehdä paljon, olla monessa mukana, olla jotain ja kyetä elämään merkityksellistä elämää. Loppujen lopuksi kuitenkaan oikeastaan millään ei ole mitään väliä. On täysin yhdentekevää tuotanko materiaalia someen, verkostoidunko, elänkö kädestä suuhun vai mukavasti. Mikäli en keksi parannuskeinoa syöpään, on elämäni yksi puff muiden elämien joukossa. Se ajatus ei yllättäen enää masenna, vaan enemmänkin rauhoittaa. Voin olla ja tehdä juuri niinkuin ja mitä haluan. Sen vuoksi voin tänään, syksyn ensimmäisenä virallisena työpäivänä; hipsiä keskellä päivää hierontaan, vastata sähköposteihin kerralla tehokkaasti, lukea hetken, maalata toisen ja käsitellä kuvia kolmannen, pestä pyykkiä, siivota kaappeja ja juoda pannutolkulla teetä. Huomenna on syksyn toinen työpäivä, joka on täysin erilainen, täysin omansa ja sen jälkeen tulee kolmas. Päivä kerrallaan, vastaukset tulevat, pettymyksistä selvitään, innostusta vastaanotetaan, suorittaja on toisinaan tyytyväinen ja ahdistuskin toisinaan hiljainen.

Tervetuloa syksy, hetki kerrallaan.

 

9

Lapsena kesä tuntui pitkältä elämänvaiheelta. Vanhemmiten kesät alkoivat kulkemaan aivan liian nopeasti. Niin tänäkin vuonna. Kesä oli täynnä menoa ja meininkiä, kun aloin miettimään mitä oikein teimme – en meinannut muistaa.  Asiaa ei auta se, että olen ottanut jälleen kerran erittäin vähän kuvia. Vietimme heinäkuussa 10 päivää Pohjois-Norjassa ja se on ainut retki, jolloin todella olen hillunut kamera kädessä. Kirjoitan teille pian Norjan matkasta ihan oman postauksen, paneutuen omalla autolla matkustamiseen, yöjunaan, koiran kanssa reissaamiseen ja itse Norjaan.

Kuvien ottamattomuus on varmasti minun aivojeni keino nollata töistä jossa, noh, otan kuvia. Kameran kantamattomuus on vapauttavaa, mutta samalla toivoisin tallentavani lasten kasvua ja elämän hetkiä enemmän. Ehkä ensi kesänä.

Kesäkuussa tein töitä ahkerasti, kevät oli mukavan kiireinen ja kykenin yrittäjänä jäämään heinäkuun puolessa välissä hyvillä mielin lomalle. Itse asiassa pidin melkein koko heinäkuun putiikkia kiinni. Mieli oli hyvä, mutta toki samalla hyvin tietoinen siitä, että paras lomamuoto olisi ollut 5 viikkoa vaakatasossa. Olin melko väsynyt ja 3 viikon loman jälkeen, josta useampi päivä meni seikkaillessa – edelleen aika väsynyt. Lomasta jäi silti käteen muutakin kuin känsä. Tiedän myös sen, että olen levännyt ja ladannut akkuja. Kuluneella viikolla kävin heittämässä kaksi pientä keikkaa ja orastava innostus tulevaa syksyä kohtaan hiipi rintaan. Niin paljon on meneillään – hyvä tästä tulee.

Pojat viettivät aikaa kesäkuussa pääosin isällään, koska hänellä oli loma. Heinäkuussa oli vahdinvaihto ja rullasinkin heti ensimmäisenä päivänä porukan Lintsille. Se oli kyllä ehdottomasti kesän hauskin päivä, etenkin siksi, että minulla oli myös kaveri mukana ja kävimme läpi monen monta täysin päätöntä laitetta huutaen kurkkumme kipeiksi. Siellä todella tunsi elävänsä.

Olemme istuneet iltaa ystävillä, tutustuneet uusiin ja toimineet isäntinä useille illanistujaisille meidän kotona. Se onkin ollut parasta, koti. Olen siivonnut kaappeja (koska kirppis pian!) ja tuumaillut mitä haluan uuteen kotiin roudata. Uusi koti odottaa edelleen lupia, asia etenee raastavan hitaasti. Lomalla menikin monta hetkeä Lupapisteellä ja kontaktoiden suunnittelijoita. Kesällä vietin myös paljon aikaa tuulettimen edessä, Netflixin ja Areenan viihdyttäessä. Luin kirjoja, riitelin Kain kanssa, teimme hemmetin paljon hyvää ruokaa. Ennen kaikkea haaveilimme omasta mökistä ja tulevan talon pihasta.

Kesän tärkein retki oli Saarisen Esan Pafos -seminaari, jonka vaikutus oli mojova. Kirjoitin siitä jutun blogiin aiemmin ja sen työstäminen on edelleen kesken. Henkinen hyvinvointi on ollut osana elämää jo tovin ja aina kun oivallan asioita elämästä tai itsestäni, olo on kuin voittajalla.

Syksyä kohti mennään uusilla harrastuksilla, maanantaisin Flow joogaa, keskiviikkoisin keramiikkaa. Sen lisäksi pääsemme vielä muutamaksi päiväksi ihan kahdestaan Pariisiin ja syksyyn on varattu teatteria, ystäväporukan tapaamisia ja viinikurssia.  Näitä ennen on kuitenkin vielä tämä elokuu, viimeinen kesäkuukausi. Flow, synttärit, hotelliyö ja ennen kaikkea töitä. <3

1

Kaupallinen yhteistyö

Olen hyvin aikaisessa vaiheessa vaihtanut lapsilleni aikuisille suunnatut peitot ja tyynyt – minun vanhat. Tietoisuus pölypunkeista ja peittojen vaihtoväleistä on mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hankin aina itselleni uudet ja kierrätin pojille vanhat, jossain vaiheessa alkoi hävettää.

Unen tarve ja tärkeys on noussut huomiooni viime vuosina kiivaasti. Kun olo on koko ajan väsynyt, kilpirauhaset, raudat ja muut mahdolliset kuten pitää, katse kääntyy uneen ja unen laatuun. Makuuhuoneemme on tunnelmaltaan rauhallinen, tavaraa on mahdollisimman vähän, ilma pidetään mahdollisimman viileänä ja raikkaana, lakanoita vaihdetaan tiiviisti ja peitot sekä tyynyt ovat niin sanotusti ajan tasalla. Tyynyn kesto on kaksi vuotta, peittojen viisi.

Sen lisäksi yritän parhaani mukaan huolehtia siitä, että lakanoiden lisäksi myös peitot ja tyynyt pestään. Tiesittekö, että tyynyt pitäisi pestä 3-4 kertaa vuodessa ja peitot 1-2 kertaa vuodessa? Tämän lisäksi ne olisi hyvä tuulettaa kerran viikossa. Kun omistin pihan ja parvekkeen, tuuletin täkit lakanoiden vaihtamisen yhteydessä, nyt tuuletus on jäänyt kokonaan. Asia kuvottaa minua hieman, mutta vanhassa tehtaassamme ei ole parveketta, hissiä, eikä sen koomin pihalla mitään, missä voisin täkkejä tuuletella. En malta odottaa, että uusi kotimme on valmis ja saan heittää petivaatteet pihalle hengittämään, helposti.

He ovat ansainneet puhtaat, laadukkaat yöunet.

Sitä tekisi lastensa vuoksi mitä vain, joten oli korkea aika panostaa myös heidän uneen. Leevi aloittaa yläasteen ja Aapon tie vei kolmannelle luokalle. Tähän ikään mennessä he ovat ansainneet käyttämättömät, laadukkaat peitot ja tyynyt, sekä koko kroppaan vaikuttavat, vartaloa ja hyvää unta tukevat sijauspatjat. He ovat ansainneet puhtaat, laadukkaat yöunet. Muksut vaativat paljon unta ja etenkin teini-ikäiselle on tärkeää, että uni tulee rivakasti kun on ensin vetkuteltu nukkumaan menemisen kanssa ja lopulta tuijoteltu puhelinta vuoteessa – ilman lupaa. Vuoteen pitää kutsua luokseen. Haluan heille saman tunteen, jonka itsekin saan kun pujahdan sänkyyn; raikas, ylellinen, autuas, unettava. 

Käännyin Familonin puoleen, laadun lisäksi minua kiinnosti kotimaisuus ja eettisyys.

Meillä palvotaan untuva-tuotteita. Niiden muhkeus, pieni rahina ja ilmavuus koukuttavat. Luonnontuote, joka hengittää, pitää lämpimänä, mutta myös viileänä. On kuitenkin sanomattakin selvää, että untuva herättää eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Familon takaa Downafresh®-laatutakuulla ja Traumpass-sertifikaatilla, että untuvatuotteiden valmistuksessa sitoudutaan eettiseen ja ekologiseen tuotantoon sekä eläinten eettiseen kohteluun. Eläimiä ei listitä peittojen vuoksi ja täten voin nukkua yöni melko rauhassa.

Pojille muhkeus oli valttikortti ja täten päädyimme Gold-sarjan lämpimiin ja erittäin muhkeisiin täkkeihin ja tyynyihin. Mukavuutta lisäävät Korsi-pussilakanat ja Ergo Smart sijauspatjat (molemmat alla mainitussa kamppiksessa!) Ergo Smart on lämpöön ja painoon reagoiva älypehmustepatja. Palaute lapsilta on ollut hyvää ja on hyvin palkitsevaa kun he möyhivät vuoteissaan ja hymyilevät miellyttävän olon vuoksi ennen nukkumattia.

Familonilta löytyy myös allergikoille sopivia tuotteita, laaja valikoima tekstiilejä, sekä vaihtoehtoja liiaksikin asti kun etsit lapsilleni (tai itsellesi) sopivaa peittoa ja tyynyä.

Nyt käsi sydämelle. Koska olet viimeeksi päivittänyt tuotteet, joita halailet joka yö? Mikäli itse viihdyt rasvaisen tyynyn ja pölypunkki-peiton kanssa, niin panosta lapsiin. Familonilla on parhaillaan lasten ja nuorten uneen liittyvä kampanja.

1