Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

BIG LOVE BYE BYE

Kuvankaappaus 2015-3-5 kello 13.12.47 Kuvankaappaus 2015-3-5 kello 13.13.16 Kuvankaappaus 2015-3-5 kello 13.13.01

 

Mulla oli pitkään mielessä teksti jossa kerron teille Rasmuksesta koska hän halusi olla blogissa mukana jatkossakin, jopa kirjoittajan roolissa. Halusin tehdä ylistyspostauksen Rasmuksesta koska hän oli sen ansainnut ja minä olin vihdoin pääsemässä tulokseen suhteemme vakavuudesta.

Minun piti kertoa kuinka hän on ammattirumpali ja kokki (intohimoinen sellainen mutta osittain olosuhteiden pakosta), kahden lapsen yh-isä joka menetti vaimonsa syövälle alta vuosi sitten. Siitä kuinka vuoden nuorempi ihminen on henkisesti minua kolmekymmentä vuotta vanhempi. Siitä kuinka hän jaksaa puskea läpi harmaan kiven, on pitänyt elämänilon päällä vaikka liki kaksi vuotta hoiti yksin kodin, lapset, vaimonsa ja eräänä kesäkuisena aamuna heräsi huomaten, että rakkain on nukkunut pois.

Neljän kuukauden suhteemme meni tunnepuolella ristiin. Jo toisella viikolla Rasmus oli valmis noutamaan minulle vaikka kuun taivaalta. Koska mua oli satutettu kovin ja olin aivan rikki, epäilin kaikkea. Kyseenalaistin suhdettamme ja Rasmuksen vakavuutta. Ohjasin häntä suremaan pitkään sairastanutta vaimoaan, ohjasin häntä testaamaan muitakin naisia. Ajoin jatkuvasti häntä pois koska halusin sillä testata onko tässä oikeasti mitään. Nerokasta. Kiukuttelin, nihkeilin ja ajoin meitä äärirajoille. Epäilin kuusihenkistä perhekokoa, epäilin omasta ajasta luopumista. Yhteenmuuton jälkeen en enää olisi koskaan yksin ja viettäisin aikaa enemmän Rasmuksen lasten kuin omieni kanssa. Isoja asioita.

Taustalla kuitenkin kasvatin luottamusta ja huomasin ettei Rasmus lähde vaikka uskallan sanoa ilkeitäkin asioita. Liki kolme viikkoa sitten luulin, että olemme kohdanneet tavallisen kinan mutta toisin kävi. Vielä surutöytä tekevä Rasmus oli uupunut, sulkeutunut ja menettänyt salaa tunteitaan minua kohtaan selkäni takana. Viikon aikana tajusin paljon. Käsittämättömän paljon, vain aivan liian myöhään. En saanut enää uutta mahdollisuutta. Olen surullinen, en ymmärrä mitä tapahtui, eikä tässä taida olla yhtä ainoaa syytä suhteen kariutumiselle. Rasmus suree, opettelee elämään itse, eikä kestänyt isoja muutoksia eikä vaativaa ja välillä ehdotonta Kaisua. Nyt olisin valmis taipumaan ja puoltamaan ehdoistani koska mielummin ottaisin elämän Rasmuksen jengillä, kuin ilman. Mutta minua ei enää kuunneltu. Hän tarvitsee aikaa ja yksinoloa, minä tarvitsen suhteen jossa en joudu taistelemaan rakkaudesta, enkä odottamaan hyviä päiviä. Tunteita on, mutta arkea hän ei pysty antamaan.

Sorruin myös itse olemaan hiljaa. En halunnut muistuttaa Rasmusta hänen vaimostaan vaikka olisi pitänyt kertoa kuinka tunsin Päivin ohjanneen minut tämän jengin luokse. Kun harjasin Bean hampaita kotonani, kun letitin hänen tukkaansa, kun lajittelimme yhdessä korvakorujani ja kerroin jokaisen korun tarinan, tunsin Päivin tarkkailevan tyytyväisenä. Ensimmäisten treffien jälkeen Päivin uurna oli vielä viimeisiä hetkiä Rasmuksen kotona ja hän tokaisikin minulle ”Musta tuntuu, että Päivi halus tsekata sut!” Hieman creepya, mutta ajatus lämmitti jälkeenpäin useasti. Tällä tuntui olevan tarkoitus, vahva sellainen. Hiljenin liian useasti koska halusin jatkuvasti testata onko Rasmus minulle se oikea ja unohdin itse panostaa suhteeseen ja unohdin myös olla onnellinen kun huolehdin tulevasta koko ajan. Unohdin elää ja siitä kiitos kuuluu edelliselle sydämeni hajottajalle, täysin.

Olen varma, että meidän jengi olisi toiminut loistavasti. Olen varma, että jos Rasmus olisi puhunut ja kertonut suruistaan ja huolistaan ajoissa, tilanne olisi täysin eri. Jos olisin tajunnut aiemmin, että tyylini todella ajaa hänet pois, olisin muuttanut menetelmiäni. Jos ja jos. Silti oikealla bannerissani lukee kuinka kaikki menee lopulta niin kuin pitää. Nyt kun minulta on taas lähtenyt kävelemään rakkaus, en usko mihinkään. En jaksa mitään ja elämänilo on nuijittu syvemmälle kuin viimeeksi. Kukaan ympärilläni ei uskonut, että tämä päättyisi näin. En minäkään, jos joku oli lähdössä niin minä. Neljä kuukautta, neljä lasta.. Mielestäni olisimme ansainneet jatkoajan tarkistukseksi, mutta sitä ei herunut. Tässä ei enää edes surra pelkästään omaa menetystä vaan etenkin Leevi otti Rasmuksen vanhemmakseen välittömästi.

Tällaisessa tilanteessa jakaudun kahtia. Toinen puoli haluaa itkeä iäti ja odottaa Rasmusta hautaan asti ja toinen puoli käskee kirjoittaa tähän, että lähettäkää kaikkien komeiden rakkautta täynnä olevien sinkkumiesystävienne numerot NYT! Tarvitsen parisuhteen jossa minulle jaetaan rakkautta ja jossa minä saan antaa sitä. EI VOI OLLA NÄIN VAIKEETA! Ja ne ketkä eivät ole lukeneet vanhoja juttujani; osaan olla yksin ja vaadin omaa aikaa, minä vain en ole koskaan kokonainen ilman toista puoliskoa. Sinkkuilu, not my cup of tea.

Mahdollisen seuraavan kanssa voisin kokeilla luottamusta. Nyt se vain on vielä vaikeampaa. Twisted. Elämä osaa kyllä olla paikkapaikoin täyttä sontaa.

107
10.3.2015
FS 2015
12.3.2015
PEROBA VAASI

Kommentit

  • emmi
    REPLY

    Voimia.
    Ei tähän voi muuta sanoa.

    Tiedän tunteen, liian hyvin. Opin itse aivan samoin, kantapään kautta ja liian myöhään – sille suhteelle.
    Tai sille hetkelle.

    Jos minä nousin, sinäkin nouset.
    Avoimuus, just tämä mitä nytkin teet, on just se tie.

    Voimia.

    11.3.2015
  • Satu
    REPLY

    Kaisu. Onko tämä tosiaan totta? Minulla oli sellainen kutina, että teidän tarinan loppuun voisi laittaa: ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.
    Eipä juuri sanoja ole.
    Voimahali sulle.
    T. Satu

    11.3.2015
  • Mr
    REPLY

    Elämällä on tapana järjestää mutkia, muista että onnellisia ihmeitä tapahtuu.
    Puhuit kauniisti miehesi entisestä vaimosta, ehkä hänelläkin saattaa olla sormensa
    Pelissä että tienne vielä kohtaa Rasmuksen kanssa.
    Minä nimittäin uskon siihen vahvasti, vaikken sinua tunnekkaan.
    Mutta tunnen rakkauden kun näen sen <3
    Iloa ja valoa kevääseen, kaikki tulee menemään hyvin..

    11.3.2015
  • Olet niin tajuttoman lahjakas kirjoittamaan. Osut syvälle, tunteisiin.. Jaksan ihmetellä, miten joltain se sujuu noin luonnostaan.

    Olen tehnyt samaa. Työntänyt pois, omaa pelkoani, omaa epävarmuuttani. Teen sitä tälläkin hetkellä, koska mietin olenko vielä valmis luottamaan. Olenko valmis suhteeseen, vaikka tiedänkin, että olen pohjimmiltani satakymmenen prosenttisesti seurustelijatyyppiä.. Takana syksyllä kaatunut useamman vuoden suhde, jonka jälkeen vannoin, että nyt olen yksin, opettelen ensin rakastamaan itseäni ja nauttimaan omasta ajastani..
    Miksi ne tulee, kun vähiten odottaa?

    Ehkä Rasmuskin vielä palaa.. Halauksia.

    11.3.2015
  • Nina
    REPLY

    Voi ystäväiseni, jota en edes tunne. Niin monet asiat elämissämme viimeisen vuoden aikana ovat ristenneet. Lukiessani tekstisi jouduin pyyhkimään kyyneleitä. Olen vilpittömän surullinen kaikkien teidän puolesta. Enkä voi välttää tunnetta, että ehkä hieman etäisyyttä ja aikaa otettuanne voisivat asiat vielä selkiintyä ja saisitte sen uuden mahdollisuuden.

    Voimia, halauksia, lämpimiä ajatuksia. Älä menetä uskoasi tulevaan. Siellä odottaa vielä paljon hyvää.

    12.3.2015
  • Anna
    REPLY

    Kiitos koskettavasti kirjoituksesta ja tsemppiä! Arvostan sitä, että osaat nähdä parisuhteen merkityksen. Se on tässä erotrendikkäässä maailmassa joskus niin harvinaista.

    12.3.2015
  • Parisuhteeseen ja rakkauteen liittyvät mielestäni saumattomasti toisen kunnioittaminen ja rehellisyys. Jos toinen ei puhu asioista ennen kuin on liian myöhäistä, en tiedä….se ei mielestäni ole reilua – eikä puhdasta rakkautta.

    Sä selviät ja enemmäkin (koska mäkin olen selvinnyt ihan samasta)!
    Tsemppiä ja valoa 100 kiloa!

    12.3.2015
  • iituliina
    REPLY

    No niin, nyt kun oon hetken tässä parkunut puolestasi, niin kirjoitan tähän vain, että voimia♥

    Olet ihana.

    12.3.2015
  • MaddeVickan
    REPLY

    Voi Kaisu. Minäkin olen ollut ihan varma että teidät on tarkoitettu toisillenne. Voimia. Elämä on epäreilu ja tyhmä välillä. Onneksi sitten taas välillä ihanaakin. Jonain päivänä taas on.

    15.3.2015
  • Pekka
    REPLY

    Enpä voi sanoa olevani yllättynyt, toisaalta en usko olevani ainoa. Niin paljon sain paskaa niskaan kun erehdyin aiemmassa kirjoituksessasi epäilemään sitä miten järkevää on lähteä suhteeseen äskettäin vaimonsa menettäneen miehen kanssa..ja kas, mikäpä onkaan tulos? Lapsia käy sääliksi. Ei pitäisi pienten ihmisten joutua tuommoiseen suhdemyllytykseen.

    18.3.2015
  • Mielettömän hienoa tekstiä vaikeasta aiheesta. Ja ihanaa, että jaksat uskoa, että hyvää vielä tulee – sillä kyllä sitä tulee. <3

    28.3.2015

Kommentoi!

Your email address will not be published. Required fields are marked *