Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Moni saattaa tietää kuinka stressaavaa on lähettää lapset khuuleina isälleen ja vastaanottaa heidät takaisin vaatteissa jotka eivät mätsää yhtään yhteen! Hyvä jumala sitä häpeän määrää.

Okei, yhtä monille tämä asia ei näyttäydy ongelmana ja on hyvä, että lapsilla ylipäänsä on vaatteet päällä. Näin esimerkiksi eksäni ajattelee. Mutta onneksi joissain asioissa ei voi minun näkökulmastani kämmätä, ja se on ulkovaatteet. Kun lykkäät syksyllä khuulit myssyt päähän, ne pysyy siinä seuraavaan kevääseen asti.

Meillä päädyttiin tänä vuonna suomalaisen VAI-KØ:n pipoihin. Suurin osa ulkomaalaisista myssyistä (huffit, vanssit, henkkamaukat..) ovat akryylia ja kyllä ne lasten päät ovat suht lämpimänä pitäneet, mutta miksi tyytyä keskinkertaiseen kun voi satsata priimaan!

VAI-KØ:n myssyt ovat jälleen sitä mistä minä pidän eniten; kotimaista ja eettistä. Luomu merinovillasta valmistetut myssyt lämmittävät oikeasti. Merinovilla on luonnon oma superkuitu, joka tehdään erityisen Merino-lampaan villasta. Merino-lampaan villan erottaa muusta villasta sen laaja kirjo jaloja ominaisuuksia: se on tarpeeksi hienolaatuista alusvaatteiden kuiduksi ja silti tarpeeksi kestävää esimerkiksi laadukkaiden pipojen kuiduksi, eikä se koskaan kutise. VAI-KØ:n nettisivuilta löytyy lisää tietoa tuotteiden taustoista.

Silmää miellyttävä ulkomuoto on joillekkin plussaa, minulle se on aivan must. Siitä ei keskustella, eikä ihan ok riitä. VAI-KØ:lla on valikoimassaan jos jonkimoista mallia. Meille kotiutui Kiva 2.0 kahdessa eri värissä, aikuisten koossa. Piposta on myös lasten versio, mutta tykkään tuosta reilummasta Aapolla, pysyy varmuudella korvat kunnolla piilossa talven tuiverruksessa.

Vanhempi vetää vielä lippiksellä, mutta nuoremmalla pipo on jo vedetty syvälle päähän. Villahan on siitäkin kiva materiaali, että se hengittää ja vaikka aurinko lämmittäisi, oma VAI-KØ kannattaa asettaa päähän jo syyskuussa.

Jos sulla tai lapsillasi ei vielä ole omaa VAI-KØa, niin nettikaupasta saa -10% koodilla MUUTAMAHETKI10. Rairai!

10

Pihka. Mikä ihana syy ostaa suomalaista designia.

Täällä on tullut usein selväksi se, että minä rakastan suomalaista designia ja yritän tämän rakkauden tuoda mahdollisuuksien mukaan käytäntöön. Tamperelainen Pihka Collection tekee sen helpoksi upeuksillaan ja käsipuolessani roikkuu jatkossa Iso Armi, tuo vanhalla roosalla sävytetty nahkalaukku.

Pihkan takana seisoo kolme nuorta naista joille laatu ja lähituotanto ovat sydämen asia. Lähituotanto lämmittää minunkin sydäntä. Se, että tietää mistä tuote tulee ja millaisilla käsillä se on valmistettu, tuo valtavan lisäarvon ja myös arvostuksen. Kun panostat laatuun, arvostat ostamaasi tuotetta enemmän. Minun Armini ei ole hylättävissä helposti. Se käytetään loppuun ja kun se on laadukkaista materiaaleista tehty, taidolla ja tiedolla, käyttöikä on pitkä. Näin kulutat järkevästi ja kestävästi.

Oman Armini sisäpuolella oleva nahka on niin pehmeää, että sormenpäitäni kihelmöi joka kerta kun laitan käteni sinne. Armi on täydellinen kooltaan, eli tarpeeksi iso pieni käsilaukku. Se sisältää kolme taskua, joista keskimmäinen on vetoketjullinen. Armi vie käytön vielä pidemmälle, irroitettavan olkahihnan vuoksi Armi muotoutuu myös clutchiksi.

Pihka valmistaa mittatilaustyönä kenkiä, mutta myös valmiita malleja sandaaleista maihareihin. Mallistosta löytyy myös laukkuja, lompakkoa ja koruja. Pihka järjestää päivän mittaisia kenkä- ja laukkukursseja jollaiselle aion ehdottomasti itse osallistua. Onko mitään siistimpää kuin töpsötellä menemään itse tehdyt kengät jalassa.

Nyt teillä on mahdollisuus tehdä unelmista totta hieman edullisemmin; koodilla MUUTAMAHETKI saat Pihkan verkkokaupasta -20% alennuksen. Koodi on voimassa 18.9-1.10.2017.

Suosi siis suomalaista. Suosi käsityöläisiä, taitoa, laatua ja upeaa muotoilua.

TallennaTallenna

9

Elokuussa meidän elämä muuttui hieman kun Aaposta tuli ekaluokkalainen. Pienen pieni nuppunen, joka vasta joulukuussa täyttää seitsemän astui askeleen päiväkodista koulumaailmaan, onneksi yhdessä hyvän ystävänsä kanssa. 

Mikä koulussa on kivointa?
Ööö. Toi välitunti.

Mistä et pidä koulussa?
Ööö. Noh. Tunneista. Niistä missä luetaan ja kaikkea.
Miksi et pidä niistä?
No siksi koska, en vain tykkää. Siel vaan tehdään sellasia juttuja jotka on vaikeita ja ärsyttäviä.

Oletko löytänyt uusia kavereita?
Noh, nolla.

Haluaisitko löytää?
Noh. En minä tiedä. Mutta mä taitaisin sanoa: ei. Vanhat kaverit on vaan kivoja.

Millaisia opettajat ovat?
Noh, Ihan kivoja. Koska ne sanoo milloin ne lähtee ja ne myös sanoo milloin on välitunti.

Oletko oppinut jo jotain?
No jotain oon. Kirjaimia ja kaikenlaista.

Mitä haluaisit oppia?
En minä tiedrrrrä. Öööh. Lukemaan.

JEP. Hän on vielä aivan vauva, mutta tällä viikolla vauva on jo kävellyt yksin kertaalleen kummankin vanhemman kotiin. Aamupalan hän laittaa itselleen varmaan joskus viidennellä luokalla, mutta lukemaan toivottavasti opitaan hieman aiemmin.

Mitä sitä peittelemään; päiväkodissa oli kivempaa koska tämä lapsi rakastaa leikkimistä. Siis niin paljon, että ei välitä oikein minkäänlaisesta ohjatusta toiminnasta. Hän nauttii luonnon tutkimisesta, numeroista ja piirtämisestä, kunhan saa tehdä kaiken haluamallaan tavalla.

Huomasin kuitenkin aliarvioivani lastani muutamaan kertaan. Hän yllätti minut muistamalla miten aamulla toimitaan kun kotiin jäädään yksin. Hän on vielä toistaiseksi huolehtinut hienosti kaikista tavaroistaan ja hän oppi käyttämään puhelintaan vaikka se ei vielä heinäkuun alussa kiinnostanut yhtään.

Onneksi minun lapseni saavat kasvaa uuden opetussuunnitelman kera. Ekaluokkalaisilla on vielä paljon leikkiä opiskelun lomassa ja matikan tehtäviä voi tehdä säkkituolissa maaten. Tämä sopii pojilleni paremmin kuin hyvin.

Aapolla on kuvissa päällään Vimma Companyn upouusi Maija Talvikin villapaita.

 

TallennaTallenna

14

Minulla on things to buy -listalla aina jotain jota etsin. Olen nettikaupoissa selannut suorakulmaisia tyynyjä ja tyynynpäällisiä useasti, parasta löytämättä. Intuitioni on vahva myös näissä elämän tärkeimmissä (höhö) jutuissa ja kun tämän yksilö osui tielleni, things to buy -lista lyheni.

NOMESS:in tyynyliina on polyuretaanivaahtoa, eli se muotoutuu. He kutsuvat tätä ominaisuutta upeasti memory foam -nimellä. Kerros on ohut, mutta tunne on ihana. Tikkaukset uppoaa kankaaseen ja tuo hauskan efektin varjoineen.

Tyynyn materiaalin ja muodon lisäksi värit osuivat nappiin. Hennon vaaleanpunaiset tikkaukset ja syvä, mutta kirkas sininen sopivat kotiini liki jokaiseen huoneeseen.

Pongasin tämän kaunokin Stockmannilta, jossa heillä on melko iso NOMESS:in osasto. He tuottavat paljon ihania säilytyssysteemejä ja jonain päivänä kotonani on kaikkien kaappien sisällötkin tiptop! Jaahas, niin se thing to buy -lista taas piteni.

TallennaTallenna

3

Viime aikoina olen läpikäynyt paljonkin sitä kuka olen ja mitä teen. Ulkopuolisille ajatus ammatistani on varmasti kovin selkeä; otan valokuvia. Itselle tämä ala näyttäytyy kuitenkin hieman monisyisempänä.

Tänään on Yrittäjän päivä ja huomaan, että se on vuosi vuodelta enemmän esillä. Olen itse ollut yrittäjä yli seitsemän vuotta ja olen mieleni kanssa suht kaukana siitä, millaista olisi olla palkkatyössä. Useita päiviä vaihtaisin pois, mutta kun miettii kokonaiskuvaa, yrittäminen on minua.

Olen viime aikoina tuumaillut miten valokuvaajan työtä voi tehdä ja pikkuhiljaa tajunnut, että vaikka koen visualistina kykeneväni kuvaamaan asiaa kuin asiaa, saaden kuvista hyviä, on valokuvaaja jossain määrin taiteilija. Taiteilija jolla on oma visio, oma kädenjälki. Näin ainakin asian kuuluisi olla. Mikään ei lämmitä sydäntäni enemmän kuin kommentit, joissa ihminen kertoo katsoneensa kuvaa ja arvanneensa sen olevan minun ottama.

Millaista kuvaa minä sitten teen?

Olen jo vuosikausia suunnitellut laajentavani aikakauslehtimaailmasta yrityspuolelle ja puntaroinut ketä lähestyisin ja millä tavoin. Oivalsin kuitenkin vasta viime viikolla, että minun pitää myydä tyyliäni, ajatusmaailmaani, arvojani. Yrittäjän arjessa kun on paljon työtä joka ei ole ominta alaa (kirjanpito, markkinointi, verotus..), tulin tulokseen että sen luovan työn täytyy lähteä minusta. Minun on turha puskea tekemään asioita joiden toteutus ahdistaa jo etukäteen. Suunta siis selkeni.

Olen tehnyt lehtityötä vuosikausia, mutta en koskaan ole kuvannut uutisia. Olen pysynyt kaukana muun muassa kriisialueilta ja politiikasta. En koe olevani vahvimmillani paparazzimaisessa työskentelyssä paineen alla, vaan silloin kun saan asiakkaan kanssa suunnitella, kehittää ja oivaltaa.  Olen asiakaspalvelija edelliseltä ammatiltani ja sovellan sitä tässäkin työssä. Nautin tiimissä työskentelystä ja siitä, että tiedän mitä teen.

Nautin kuitenkin valtavasti esimerkiksi reportaasien tekemistä. Silloin aihe ja miljöö ovat valmiina, mutta lisämaustetta tuo heittäytyminen tilanteeseen josta ei tiedä juuri mitään. Se on painetta josta minä pidän. Luovuus asuu minussa, enkä enää valokuvaajana ahdistu siitä, että en tiedä minne olen menossa. Totean aina kuvattaville, että kuvauspaikka kyllä löytyy. Näen kohteita siellä minne muut eivät edes tajua katsoa. Näen maailman usein kameran ruudun kautta, arjessakin.

Mitä minä sitten haluan tehdä?

Haluan työskennellä edelleen erilaisille lehdille, koska ne tarjoavat pohjan jossa olen luonteva ja hyvä. Siellä ovat juureni ja nautin siitä järisyttävän paljon. Kuvasin sitten julkkista, repparia, tavista kotonaan, tavisten kotia tai matkajuttua!

Aikakauslehdissä teemat ovat yleensä positiivisia, kuvista halutaan kauniita ja vaikka aihe olisi rankka sitä yleensä katsotaan toivon ja selviytymisen kautta. Se sopii minulle, kun henkilökohtaisissa projekteissani käsittelen paljon ahdistusta, surua ja parhaillaan kroonisia kipuja.

Sitten haluan työskennellä yrityksille. Haluan työskennellä yrityksille jotka kokevat tyylini omakseen. Asiakkaille jotka arvostavat aitoja tunteita, fiiliksiä, raikkautta, kauneutta, yksinkertaisuutta.

Haluan suunnitella yhdessä ja toteuttaa yksin tai yhdessä. Haluan, että asiakkaat löytävät tavan käyttää kuviani useassa muodossa. Työvälineitä tai toimintatapoja työtilan seinälle taidekuvina. Kenties tehtaan toimintaa vuosijulkaisuun. Henkilöstökuvia pehmeässä miljöössä. Paketti tuotekuvia sisällöntuotantoon. Kenties fiiliskuvia tuotteista, ihmisistä ja yrityksestä Instagramiin.

Näen yrityksissä paljon potentiaalia ja kasvavan still-kuvan tarpeen. Etenkin pienet ja keskikokoiset firmat kaipaavat apuani ja sitä pitäisi nyt lähteä tarjoamaan. Haluan tuoda esille sitä, että pienellä vaivalla saa loistokuvia aikaan, kun työskentelee luovan visualistin kanssa.

 

Haluan jatkaa kukkakaupan pitäjän kaatamista kukkapenkkiin, ohjeistaa nuoren hevosen selkään, kuvata ruokastailistien kanssa upeita annoksia, ohjata mallia tuulen tuiverruksessa, hämmästyä ihanista kodeista joihin kamerani kanssa saavun. Haluan tavata uusia ihmisiä, oppia itsestäni ja uusia asioita. Haluan jatkaa kirjojen tekemistä ja itkeä omien raskaiden kuvaprojektieni parissa. Viime lauantaina tein kokopäivän hääkuvauksen ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen ja sekin palkitsi!

Välillä minusta tuntuu, että ei ole asiaa jota en haluaisi tehdä, tai johon en kykenisi! Ja näinhän se melkeinpä onkin! Kunhan visiot kohtaa, saan toteuttaa tyyliäni, mikä vain onnistuu.

Työni on jatkuvaa markkinointi ja muistuttamista, että täällä ollaan! Se tuntuu välillä puuduttavalta, mutta sitä on tehtävä koska kilpailu alallani on kovaa. Olen silti auvoisessa asemassa kun olen pystynyt työllistämään itseni tällä saralla jo melko pitkään. Olen ihminen jonka kanssa toimittajat ja asiakkaat viihtyvät. Sen lasken yhdeksi tärkeimmäksi jutuksi. Tänä Yrittäjän päivänä toivon itselleni ihania keikkoja tulevaisuuteen. Toivon vilkasta syksyä ja haluan rohkaista teitä ottamaan yhteyttä! Etenkin te pienyrittäjät. Tuetaan toisiamme ja tehdään yhdessä jotain upeeta!

Nettiportfolioni löytyy kokonaisuudessa osoitteesta http://kaisujouppi.com
Instassa voi seurata @kaisujouppi nikin lisäksi @kaisujouppiphotography tiliä!

21

Maalasin eilen taulun. Ison sellaisen.

Maalaaminen, sotkeminen, abstraktit työt ovat olleet haaveenani jo vuosia. Tiedän kuitenkin, että homma ei ole niin yksinkertaista ja olen venyttänyt kanvaasiin tarttumista pitkään.

Värien, muotojen ja tekniikan kanssa sekoilu ei välttämättä ole helppoa ja olen hieman pelännyt, että en osaa. Nyt uskaltauduin vihdoin tarttumaan siveltimeen ja se palkitsi. Teos (okei, ehkä liian mahtipontinen sana tuolle sotkulle) syntyi kuin itsestään. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Nyt kuitenkin olen tilanteessa jossa haluaisin lähinnä rakentaa pihalleni vajan josta tulisi galleriani. Juu, tiedän. Olen aika go big or go home -tyyppiä.  Vaikka tuo oli ensimmäinen ja melko köykäinen koitos, se toi tunteen, että tässä voi kehittyä ja tätä haluan jatkaa. Koen olevani kehityskelpoinen.

Kaksi ystävääni ilmoittivatkin jo alkavansa säästää tulevaa näyttelyä varten. Oi että! En ole taiteilija, mutta olisipa hienoa joskus olla pisteessä jossa joku haluaisi maalaukseni omalle seinälleen.

Rakkaus on tehnyt minulle hyvää. Ilmoittauduin keramiikkakurssille, aloitin maalaamaan. Sormeni syyhyävät jo toisen taulun pariin, vielä kun olisi aikaa! Ei tosin ole mikään ihme, että rakastuminen tuo energiaa ja inspistä. Ihan mukavaa vaihteluakin tämä on!

1

Muumit, munkit ja monet vuoristoradat.
Kesä- ja sadepäivä Tampereella vierähtivät iloisesti ja onnellisesti. Lähtöä edeltävänä päivänä olin esitellyt tärkeäksi muodostuneen miehen lapsilleni ja lähdimme nelisteen kunnon perhelarpille, Tampereelle.

Suunnitelmat muuttuivat sään vuoksi vielä päivää ennen, mutta täten saatiin aurinkoa koko Särkkis-päiväksi. Seitsemän tuntia huvipuistossa, akvaariossa, Näsinneulassa ja kotieläinpuistossa eivät riittäneet mihinkään, mutta koimme kaikkea vähän ja kieputtavia laitteita eniten.

Aapo oli haaveillut kahvikupeista jo viikkoja ja Leevi pakotti minut hulluun lintujen korkeudella kieputtavaan HYPE-vuoristorataan. Tein havainnon, että lähes kaikissa Särkänniemen vuoristoradoissa kieputaan pääalaspäin! Särkkiksessä pääsee siis todella testaamaan tasapainoaistinsa toimivuutta, mikäli niin haluaa. Hehkuin Hypen jälkeen tovin, koska Leevi oli selkeästi ylpeä, kun vanha äitee uskaltautui mukaan täysin kreisiin laitteeseen. Aapoa taas jännitti kaikki hurjat laitteet ja hän juoksikin onnellisena possujunasta leppäkerttuihin ja siitä taas kahvikuppeihin.

Viimeisestä Särkkis käynnistäni oli vierähtänyt vuosia ja alue tuntui jännitävän sokkeloiselta. Näin aikuisena osasin arvostaa niemeen rakennetun huvipuiston maisemia enemmän kuin nuorena. Aapo tosin pääsi arvostuksen makuun jo nyt, kuusivuotiaana. Hän huudahti Näsinneulan huipulla hissistä ulos tullessaan ”Herranen aika miten ihanat näkymät!”

Kiiruhdimme pöytävarauksen perässä keskustaan Ravinteli Huberiin, the liharavintolaan. Tämän päivän vähälihaisessa ruokavaliossani oli melkein kreisiä pistellä pihviä poskeen, mutta Huberissa käytettävä suomalainen rotukarja todella maistui laadulta. Saimme eteemme pihvilautasen jossa oli kolmea eri lihalajiketta, sekä monta kuppia erilaisia lisukkeita inkivääri-kurkuista kolmesti paistettuihin ranskiksiin. Leevikin veteli entrecoteeta silmät kiiluen. Nyt täytyy myös kyllä mainita, että sain pitkästä aikaa mielettömän hyvää palvelua. Fiilistellessämme sitä tuumailin kuinka paljon asiakaspalvelulla onkaan vaikutusta. Usein petyn palveluun ja Huber laittoin nyt kyllä rajan korkealle. Ravintelissa tiedettiin kaikki lihasta ja menun kanssa sai tietämätön apua. Hyvällä palvelulla ja ystävällisyydellä saa onnellisia asiakkaita.

Hyvää palvelua saimme myös Sokos Hotel Villassa ja vaikka aamupala viereissä hotelli Tornissa (jonka Moro Skybar on muuten kokemisen arvoinen näköalapaikka ja skumppapullo irtosi parilla kympillä!) oli täynnä ihmisiä, aamupala oli todella monipuolinen ja suomalaiseen makuun ihana: oli kunnon leipää. Hitto miten leipä voikin ulkomailla usein olla niin mautonta. Villassa nukutti ihanasti ja käytävillä pystyi kuvittelemaan kuinka vanhan viljamakasiinin työntekijät ovat siellä vaeltaneet.

Villan kautta pääsi myös viereiseen kauppakeskukseen jossa Leevi pääsi Irti Maasta kiipeilyseinille hyppimään. Ehdoton ykkösvinkki nuorisolle (ja kuulemma viisivuotiaista eläkeläisiin voipi osallistua) sadepäivän varalle! 15 min opastus ja tunnin kiipeily alle 16-vuotiaat 13 euroa! Leevi oli aivan irti ja hikinen!

Sadepäivä alkoi kissakahvila Purnauskiksessa. Sain sieltä niin monta oivaa kuvaa, että palaan kahvilaan myöhemmin omalla postauksella. Kahvilaan on viiden euron sisäänpääsy, mutta kokemus oli etenkin lapsille ainutlaatuinen. Tästä tulee meidän Tampere-visiittien vakkarikohde.

Ajelimme kahvilasta kahvilaan, koska makean hammasta selkeästi kolotti. Kapusimme ensin Pyynikin näkötorniin ja sieltä kiireen vilkkaan alas syömään kuuluisat munkkirinkilät. Munkit ovat priimaa ja todella kuuluisia: näkötornin nettisivuilla munkeille on oma välilehti ja se on listassa jopa ennen itse tornia! Haha! Suurin osa vieraista ei edes käy itse tornissa, vaan tulevat rehellisesti keskelle metsää munkkikahveelle. Sehän soppii!

Sitten olikin uutuden vuoro. Muumimuseo on avattu Tampere-taloon ja Tove Janssonin elämänkumppanin Tuulikki Pietilän pienoismaailmat olivat hieno kokemus. Koin suoranaista kateutta ihmiselle joka jaksaa väkertää ja keksiä materiaaleja joista askarrella miniatyyrejä. Muumimuseo oli mystinen, täynnä tarinoita, taidetta, pelottava taikurinhattu äänineen, hattivatit salamoineen. Omat poikani eivät jaksaneet keskittyä tarinoiden kuunteluun, eivätkä Toven graafikoiden tutkimiseen, mutta löysivät muuta tekemistä. Uskoisin kuitenkin, että rauhallisemmat lapset nauttivat valtavasta kokonaisuudesta ja museossa saa kulumaan tunteja. Lipuilla voi myös seilata edes takaisin neljän tunnin ajan ja käydä välillä vaikka syömässä. Lopulta tuhlasin muumikaupassa kortteihin ja julisteeseen ja tuumailin Tampere-talon Tuhto ravintolassa, että mitä mulle just tapahtui..

Nälkä meille tuli pian uudestaan ja illallinen naposteltiin Pikkubistro Kattilassa. Sade lakkasi ja ruoka maistui. Pyhäjärven haukicevicheä, palsternakkakeittoa nokkoscremellä, paistettua nieriää kimchi-kaalilla ja bataatilla. Lopuksi vielä reissun lopettajaisiksi marjaisat pavlovat. Nieriä oli täydellinen annos, jossa maut kohtasivat kauniisti toisensa. Tyytyväisinä käppäilimme hotellille ja skoolasimme vielä onnistuneelle reissulle.

Kotiinlähdön aikaan kaikki olivat suht loppu, perhelarppi oli vienyt voimat kaikilta. Meidän täytyy pian palata Tampereelle! Kolmas päivä olisi tullut tarpeeseen ihan vain ison kaupungin fiilistelylle. Tampereella on hirmuisesti nähtävää, ensi kerralla uudet kujeet! SE O MORO.

 

Osan palveluista tarjosi Visit Tampere ja lisää linkkejä löytyy osoitteesta http://visittampere.fi 

 

1

Suomalainen Uhana Design on tahkonut jo vuosia mallistoja ulos ja tuonut teille ihanaa kudetta ja korua, jotta hehkuisitte vielä enemmän. Kesän kynnyksellä kuvailin heille fiiliskuvia Girl Gang -mallistosta.

Uhanalla on myös asennetta ja agendoja, joihin juuri tämä mallisto iski.

”Naiseus on supervoimaa.

Girl Gang -mallistomme juhlii naiseutta, jolle ei ole yhtä määritelmää. Siksi juhlimisen ohella tämä tyttöjengi kamppailee, jotta maailma voisi olla tasa-arvoisempi. Meidän mielestä jokaisella pitäisi olla mahdollisuus olla omanlaisensa voimanainen.

Arvostamme tasa-arvon eteen tehtyä työtä, mutta myös tiedostamme, että tehtävää on vielä. Päätimme ottaa haasteen vastaan, ja siitä syntyi Girl Gang -mallisto. Se on meidän oljenkorsi kohti tasa-arvoisempaa maailmaa. Jokaisen pitää voida toteuttaa naiseuttaan mitä ikinä se onkaan ja samalla kokea olevansa upea ja vahva. On voimaannuttavaa ja etuoikeutettua, että voimme työllämme tukea meille tärkeitä arvoja. Olemme ylpeitä siitä.

Säkin voit tulla meidän Girl Gangiin, vahvojen naisten jengiin. Näytetään, mihin kaikkeen upeaan me tällä tyttöenergialla pystytään!”

Tätä mallistoa löytyy WEECOSILTA tai kivijalkakaupoista. Ensi viikolla kuvataan tulevaa mallistoa meren äärellä, jännittää jo nyt millaisia ihanuuksia Uhana on taikonut syksyyn! Seuraamalla Insta storiesin puolella meikää (@kaisujouppi) ja Uhanaa (@uhanadesign), voipi ensi viikolla saada sneak peekin kuvauksista.

1

Välttelen kirpputoreja. Haluan pitää kotini mahdollisimman minimalistisena, mutta se on haastavaa kun näen kauneutta joka puolella. Etenkin kirpputoreilta mukaani tarttuu aina jotain outoa. Tällä kertaa iskin silmäni Haminassa jonkun Väinön vuonna 1995 tekemään patsaaseen.

Sisälläni elää pieni kutina siitä, että kahdenkymmenen vuoden päästä kodissani on aika paljon taidetta ja vähän vähemmän minimalismia. Iiitalan sarjatuotanto kynttiläjaloilla, kirjoilla ja Ikean kipoilla on se yhteistä, että niistä voi helposti luopua. Täten koti on pysynyt minimalistisena koska olen ollut hyvä luopumaan. Taiteen kanssa syntyy erilainen suhde. Koska minulle on luontaista kulkea omaa polkua sisustuksessa, hamuan taidetta. Taide on aina melko uniikkia ja nykyään siihen laittaa rahaa mieluummin kuin nuoruusvuosina.

Minulla on myös tapana tuunailla kirppislöytöjä ja tämäkin ukkeli sai pintaan uuden puhtaan valkoisen värityksen. Se, että näkee potentiaalia rumissa tai oudoissa jutuissa on mielestäni mahtia! Moni tavara näyttää kodissani aivan erilaiselta kuin tunkkaisella kirpputorilla. Pitää osata löytää aarteet. Alan olla siinä niin hyvä, että välttelen jatkossakin kirppareita. Uusi kaunis esine tuo meinaa tuskaa myös sisustaja-minälle. Isken patsaan johonkin ja se aiheuttaa domino-efektin. Koko alakerran esineiden ja asetelmien mekka menee uusiksi! Kerään mieluusti taidetta, mutta maltilla!

 

0