Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Saatan suhtautua hyvin skeptisesti uusiin asioihin. Olen varmasti se mummo, joka ei suostu ostamaan lentävää autoa, vaan päristelee maan tasalla tottuneesti. Olisin se mummo, joka ei usko internetiin ja haluaisi käydä pankissa maksamalla tilisiirroilla, koska niin on aina tehty.

Toisaalta minusta löytyy palasia, jotka himoavat uuden äärelle ja haluan ehdottomasti kehittyä.

Kun sain maalauskurssilla tehtäväksi valita muotokuvan, jonka pohjalta maalaisin elämäni ensimmäistä kertaa öljyväreillä, olin hieman kauhuissani, mutta varovaisen innostunut. Olin ajatellut, että tarkka työskentely ei ole minua varten. Epäonnistun varmasti, olen huono, en osaa… Huomasin tuumivani, että öljyvärien hidas kuivuminen ja kerrosten maalaaminen rauhallisesti yksi kerrallaan eivät ole myöskään minua varten. Ajatus kokeilemisesta kuitenkin kiehtoi, kenties yllätän itseni – ehkä jopa ylitän!

Kolmannen kerran jälkeen minulla oli käsissä teos, jonka äärellä olin ollut täysin uppoutuneena yhteensä kuusi tuntia. Olin tutustunut ruutusuurennokseen, tarkkaan työskentelyyn ja öljyväreihin. Näen maalauksessa toki kaikki ne puutokset, joita vielä tekisin jos jatkaisin työtä (kurssilla aika loppui), mutta näen myös onnistumista ja ennen kaikkea uuden oppimista.

Sain varmuutta maalaamiseen. Sain lisää uskoa kykyihini, vastauksia kysymyksiini. Rakkaus maalaamiseen syveni. Kaikki tämä pienen itsensä ylittämisen kautta. 

Tällä hetkellä yritän hitaan varovaisesti muuttaa pieniä asioita arjessani. Huomaan pyöritteleväni ajatusta kuolemasta ja hetkestä sitä ennen. Nykyinen arki ei useinkaan anna tyydyttävää vastausta kysymykseen ”Otinko kaiken irti, elinkö arvojeni mukaisesti?”

En ota tätä haudanvakavasti, heheh. Tähtään mikromuutoksiin. Erityisesti haluan tuoda hetki hetkeltä enemmän uutta päiviini, uutta tietoa. Se voi olla niinkin yksinkertainen asia, kuin valita dokumentti Areenasta turhan draamasarjan sijaan.

Toivon, ettei altistaminen uudelle katoa mummoutuessani vuosi vuodelta. Oppiminen ja yllättävät kokemukset antavat hirmuisesti. Myös arjen moninaisuus tuottaa varmasti enemmän iloa kuin ahdistusta.

 

6

Kun tekee suht samanlaista työtä vuodesta toiseen, voi olla helppoa välttyä haasteilta. Kun ei uskalla ottaa elämässä riskejä minkään suhteen, asiat pysyy ennallaan. Elämä voi olla turvallista, mutta kasvua ei ole havaittavissa.

Kuolen helposti tylsyyteen, jos asiat ja elämä alkavat muistuttaa Päiväni murmelina -elokuvaa. Kuolen myös usein jännitykseen uusien asioiden edessä. Silti valitsen mieluummin itseni ylittämisen, kasvamisen ja kehittymisen.

Joskus onnistun olemaan vahvoilla uuden asian keskellä. Löydän itsestäni vahvuuksia, joita en tiennyt omistavani. Toisinaan haparoin ja opin kantapään kautta. Maaliviivalla kuitenkin voi aina olla ylpeä siitä, että lähti, meni, teki ja yritti.

Voi olla klisee, mutta oman laatikon ulkopuolelle on hyvä astella aika ajoin. On myös erittäin hyödyllistä uskoa itseensä ja siihen, että selviää kyllä asiasta kuin asiasta. Koska me kyllä selvitään. On myös oikein hyvä oppia kokemuksistaan. Kun olen hipsinyt pois mukavuusalueelta, olen myös löytänyt asioita, joita en halua jatkossa tehdä tai kokea. Poissulkeminen toimii erinomaisesti, vaikka päätöksen äärellä olisi kyyneleet silmissä.

Kasvua on monenlaista. Sinun pieni ylittäminen saattaa olla minun suuri ylitys. Kokemukset vaihtelee, toiset ahdistuvat kasvusta ja muutoksesta enemmän, toiset taas janoavat sitä. Itse istun ehdottomasti siinä paatissa, jossa mennään mahdollisimman rauhallisilla vesillä huomaamattomasti – kuitenkin uutta oppien. Sellaista tosin ei ole aina saatavilla ja sitten on taas valittava se hurjempi aallokko, vaikka kuinka ahdistaisi.

Vaikka kasvu vaatii usein henkisesti paljon, toisinaan kasvua ei meinaa huomata. Terapeuttini suositteli aikoinaan kirjaamaan tekemisiä ylös. On hämmentävää, miten katsoessaan kuukauden (usein jopa päivän) kulkua taaksepäin, tuntuu ettei ole tehnyt mitään, saanut aikaiseksi mitään ja listalla onkin hirmuinen savotta tehtyjä hommia. Sieltä löytyy usein kasvuakin joukosta ja toisinaan se on ollutkin ihan mukavaa, comfortable.

Missä veneessä sinä seilaat?

 

5

Oletko huolehtija? Huolehditko useimmiten kaikesta muusta paitsi tästä kuluvasta hetkestä? Tervetuloa kerhoon!

Olen työstänyt murehtimista monta vuotta ja tällä hetkellä olen melko pitkällä menneisyyden haamujen kanssa.  En lähtökohtaisesti ajattele menneitä, asiat ovat tapahtuneet niinkuin ne ovat tapahtuneet. Niitä ei voi muuttaa, niihin ei voi vaikuttaa. Ne kuitenkin pitää käsitellä ja hyväksyä, pitää pystyä elämään niiden kanssa. Pitää antaa anteeksi itselleen, muille tai seistä valintojensa takana. Täten menneisyyden murheet saattavat vaatia tekoja nykyhetkessä, mutta kun ajatukset on käsitelty ja teot on tehty, pitää tehdä sovinto menneiden asioiden ja tapahtumien kanssa. Taakkana niitä ei missään nimessä pidä elämässä mukana kantaa. Kuten sanottu, mikään määrä syyllisyyttä ei muuta jo tapahtunutta.

Tulevaisuudesta ahdistuminen taas on lempilapseni. Voisin kulkea elämäni läpi stressaten miten asiat tulevat menemään. Olen hyvin tietoinen siitä, että en voi tietää. Tietoinen siitä, että pitäisi hengittää ja olla tässä hetkessä – kiitollinen juuri näistä minuuteista, arkisista asioista, perusturvasta, terveydestä, rakkaudesta. Kaikesta mitä juuri nyt on. Olenkin. Hyvin kiitollinen. Mutta huominen tulee ja en yhtään tiedä millaisena. Sen vuoksi mielestäni on täysin aiheellista ja luontevaa käyttää osa päivästä miettien miten mikäkin asia tulee menemään.

Toki elääkseen elämäänsä, tulevaisuus tarvitsee hieman suunnittelua. On hyväksi organisoida, on myös hyväksi haaveilla ja suunnitella pienempiäkin juttuja mielessään. Sitten pitää kuitenkin elää sen faktan kanssa, että kaikki ei aina mene niin kuin on ajatellut. Tulevaisuudesta murehtiminen on kuitenkin ihan oma juttunsa. Se tarkoittaa asioita, joihin ei voi vaikuttaa ja joita pelkää etukäteen. Se on nippu ajatuksia jotka ovat useimmiten pessimistisiä ja kuormittavat mieltä ja kehoa aivan turhaan.

Mikään määrä ahdistusta ei tule sanelemaan kuinka tulevaisuus tulee menemään.

Pessimistiset ajatukset tulevaisuudesta voivat lopulta helpottaa iskua, mutta ”pessimisti ei pety” on bullshittiä. Pessimisti pääsee sanomaan ”Mä arvasin, mähän sanoin!” Mutta pettymys on silti olemassa. Joskus ahdistumisen käyminen toteen on aivan yhtä syvä pettymys, kuin heillä jotka eivät ole käyttäneet sekuntiakaan asian murehtimiseen. Väitän, että pessimisti haluaisi olla väärässä ja syvällä sisällään toivoo, että asiat menevät hyvin. Iskun helpottaminen voi olla toki hyvä asia, mutta etukäteen käytetyn murehtimisen määrän kanssa tilit eivät varmasti mene tasan. Parasta olisi olla ahdistumatta tulevasta.

Kun saan itseni kiinni ikävistä ajatuksista ja turhasta stressistä, yritän vaihtaa mieleni suuntaa. Loistava tekniikka palautua tähän hetkeen on syvään hengittäminen. Kerään mieleeni ajatuksia asioista, jotka on hyvin. Joskus se auttaa, joskus ei.

 

7