Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Ollaan kokkailtu viime aikoina aika paljon tuttuja ruokia ja mikäli olemme kokeilleet jotain uutta, se ei ole ollut täydellistä – jotain on aina puuttunut tai jotain olemme mokanneet. Teimme muun muassa suurella vaivalla elokuussa kesäkeittoa jossa lopulta maito leikkasi ja koko soppa oli aivan kamalan näköistä, sekä makuista. Jaa niitä nyt täällä teille..

Sitten on päiviä, kun kumpaakaan ei kiinnosta ruoanlaitto, mutta jotain on syötävä. Kaapissa ei ole aineksia mihinkään tiettyyn ja se tekee ruoanlaitosta vielä haastavampaa. Usein kuitenkin kannattaa muistaa, että simppeli on parasta ja pienellä twistillä saattaa vähän kuin vahingossa luoda jotain mainiota.

Jostain syystä meillä on kaapissa useampi purkki tomaattimurskaa ja osassa alkaa päiväykset lähestyä (05-2020 on kohta, eikös?) Voisi sanoa, että siitä se ajatus sitten lähti, mutta en ollut kovin innoissani. Usein tomaattimurskaan tehty pasta on jotenkin vetistä, ainakin minä olen onnistunut tekemään tomaattipastasta mautonta useita kertoja. Päätin onnistua ja sovelsin BASTA! -kirjan reseptiä. Lautaselle tippui vaatimattoman näköinen, mutta makunystyröitä hivelevä pasta.

 

Kaisu onnistui kerrankin -pasta
––

Pistin pieneksi pari valkosipulin kynttä, yhden sipulin ja kuulotin ne oliiviöljyssä. 
Lisäsin pannulle purkin tomaattimurskaa, suolaa, pippuria, hunajaa ja sokeria. Ei mulla mitään määreitä ole, mutta sillai sopivasti. Hunajaa ehkä ½ ruokalusikkaa.
Raastoin joukkoon yhden sitruunan kuoren, halkaisin sitruunan ja puristin vielä toisen puolikkaan mehut mukaan.
Viimeisen silauksen teki iso ruokalusikallinen inkivääritahnaa.
Muhittelin pannulla, kunnes alkuvaiheessa kattilaan kiehumaan pistetty spaghetti oli kypsää ja yhdistin massat. Nostelin joukkoon myös hieman pastan keitinlientä!

 

Se on helppoa kun sen osaa, minä en osaa, mutta joskus onnistun. Ongelmani on vaativuus yhdistettynä taidottomuuteen. Lähes poikkeuksetta löydän ruoistani jotain vikaa. Viikonloppuna teimme lohta ja kuohukermassa haudutettua kyssäkaalia. Sekin olisi ollut varsin täydellistä, mutta osa kyssäkaalin paloista oli puisia ja pilasi nautinnon, kun joudun poistamaan tikkuista massaa suustani kuin kalanruotoja konsanaan. Ilmeisesti olisi pitänyt kuoria kyssäkaalin kuorta vielä enemmän pois. Mikäli en rakastaisi hyvää ruokaa, mikäli elämästä selviäisi ilman ruokaa, mikäli en olisi niin pihi syömään ulkona – olisin lopettanut kokkaamisen jo aikaa sitten. Onneksi on pakko, silloin toisinaan saattaa syntyä jotain hyvää. Seuraavalla kerralla kerron teille miten mun tortillat nousi nextille levelille.

 

4

Ai että mä tykkään kertoa teille täydellisistä tuotteista. Saarenmaalta kotoisin oleva Öun valmistaa luomu-limuja ja minä törmäsin niihin, tai oikeastaan nimenomaan raparperi-limonadiin, vahingossa marraskuussa Tallinnassa. Limukka pisti silmääni Sfäär ravintolassa. Tämä limonadi on kuin kevätpäivän pirskahdus. Niin raikas ja kupliva, loppulimoja myöten ihana tuote. Hiilihappoa voisi olla ehkä hieman enemmänkin, mutta raparperin maku on vain niin taivaallinen, että en aio siitä moitteita antaa. Rakastan raparperia ja aina kun sitä on tarjolla, otan sitä! Samaisella reissulla maistelin myös ihanaa raparperi kuohuviiniä – sen merkkiä en valitettavasti muista.. Mutta sitä sai vegaaniravintola V:stä ja tuntui olevan tarjolla muissakin puodeissa ja varmasti saa myös Suomesta. Tavattoman haikein mielin hyvästelin tuon raparperi-limonaadin, kunnes tajusin että sitä voisi löytyä paikallista marketista. Kai katseli silmät pyöreinä kun lappasin hyllystä pulloja kassiin – enhän mä tiennyt koska tulen takaisin Tallinnaan! Olin niin rakastunut raikkaaseen raparperiin, että säästelin pulloja ja nautin jokaisesta pisarasta.  Ystäväni aisti himoni ja päätti ystävällisesti mainita, että hän on nähnyt kyseisiä pulloja myös Suomessa. Käyskentelin Prismaan ja piruvie – Öunin limonadit löytyivät alahyllyltä ja vielä kohtuuhintaan! Olen siitä asti herkutellut satunnaisesti raparperi raikkaudella ja testannut myös muista tuotteita. Niissä on kovin samanlainen meininki, vivahde eroja kyllä löytyy. Karpalo ja omena tuovat minulle helposti viitteitä siideriin, joten mikään ei ole vielä keulinut raparperin yli. Punaherukka tosin maistui mahtavalle ja menee samaan kastiin kirpsakan rhubarbin kanssa. En ole useinkaan ihastunut craft-limukoihin, koska olen cokiksen vannoutunut rakastaja. Mutta Öun tepasteli sydämeeni pysyvästi. Toiset tekevät vierailuja pienpanimoihin ja viinitarhoille, minä haluaisin lähteä Saarenmaalle panemaan limukkaa tulemaan – kuka lähtee messiin?!  ]]>

3

Köökki on ollut hieman jäissä, koska me ei oikein olla jaksettu kokata mitään uutta. Nyt uusi keittiö on todella inspiroinut meidän takaisin patojen äärelle ja alkuviikosta padassa höyrysi kasvisborssikeitto. VEGE! -kirja on yksi ihan lemppareitani. Yksikään resepti ei ole vielä ollut vesiperä – eikä ollut tämäkään. Borssi on yksi suosikkisopistani ja kuten tuossakin ingressissä sanotaan, sillä on turhaan vaativa ja vanhanaikainen maine. Myönnettäköön, että juureksista keittoon tulee yhtä jos toista, mutta ei se mahdoton määrä ole. Valmistusaika on pitkä, koska keiton pitää pulputtaa tunnin verran, mutta niin pitää riisipuuronkin. Kavisliemen tein ihan vaan liemikuutiosta ja etikaksi valikoitui valkoviinin sijaan väkiviina, sitäkin huljautin joukkoon rennolla ranteella, koska pidän juuri sen tuomasta mausta. Etikka on borssikeiton sydän. Smetana-nokare päälle ja nauttimaan. Jos jokin lämmittää näitä koleita ja pimeitä iltoja, se on tämä soppa.  ]]>

2

Hän oli haaveissa pitkään. Monitoimikoneen pitää olla pöydällä, jotta sitä tulee käytettyä. Rumaa monitoimikonetta ei kiinnosta pitää pöydällä, mutta sitten voi olla sekin tilanne, että ei ole tilaa pitää edes kaunista monitoimikonetta esillä. Se oli minun tilanteeni vielä hetki sitten. Nyt kaikki on toisin uuden kodin myötä ja KitchenAid Artisan liittyi kodinkoneiden perheeseemme. Hän lunastikin Itsenäisyyspäivänä paikkansa, kun pyöräytimme pipari- ja pizzataikinan heti alkuunsa! Pizza- ja pullataikinan vuoksi olen haaveillut monitoimikoneesta tovin – vaivaaminen muuttuu sata astetta helpommaksi ja ensimmäistä kertaa pizzataikina ei tarttunut sormiin.. Piparitaikinaa tehdessä huomasin kuinka mukavaa oli koota jauhoseosta, kun Artisan surrutti sokeri-munavaahtoa ihan itsekseen. Vaahdosta tulee kuin varkain kuohkeaa ja akti nopeutuu. Miäletöntä! Eilen pyöräytimme jo toisen satsin meidän klassikko piparitaikinaa (äitini resepti), jonka ohjeen olenkin jakanut täällä aiemmin. Aapo hihkuikin, että ”Äidin tekemä taikina on parasta!” Ja söimme kaikki vatsamme kipeiksi ennen kuin yhtäkään piparia tuli uunista ulos. Meidän koneessa on myös lisäosa leipomista varten ja se tulee olemaan tulevaisuudessa erittäin hyödyllinen tarkoissa grammamäärissä – lisäosassa on mukana digitaalinen vaaka! Sen lisäksi siinä on siivilä, jonka kautta jauhot kulkevat tasaisesti, pikkuhiljaa massan joukkoon. Erittäin kätevää, minkä tahansa taikinan teossa. Kaikista eniten tässä kaunottaressa rakastan sen jykevyyttä. Laite painaa melkoisen määrän ja se kertoo laadusta. Ei ole imukuppeja, vaan ehtaa terästä. Yllätyin myös hiljaisesta äänestä. Saan valtaisan paljon enemmän ääntä aikaan vatkatessani uudehkolla sähkövatkaimellani, kuin Artisanilla. Hän on vakaa ja rauhallinen, mutta tehokas. Artisan tulee varmasti kestämään kulutusta ja aikaa, kuten jo kotoamme löytyvä blenderi. Mikäli et saanut tänään veronpalautuksia joita törsätä, osallistu ihmeessä Instagramin puolella (@kaisujouppi) arvontaan, jossa voit voittaa samanlaisen mööpelin lisäosineen! (Värivaihtoehdot Silky Pink, Cast Iron Black, Cafe Latte tai Golden Nectar.) Sillä välin minä nautin pipareista homejuustolla ja valmistaudun paistamaan toisen erän. KITCHENAID  


 

Laite on saatu.

]]>

4

Omenapiirakka. Vielä ehtii! Näin juuri viime yönä unta omenoista. Olimme Kain kanssa rivitaloalueella ja naapurimme toivoivat, että kaikki hakevat heidän pihalta omenat pois. Haimme neljä. Autoimme heidän tuskaista savottaa varmasti kovin.

Tämä resepti on Gastronaatti kakkosesta. Sen salainen ainesosa on mantelijauho. Kun teimme tätä viime vuonna ensimmäisen kerran (juu, tää jäi vähän postaamatta..) niin mortteloimme joukkoon manteleita. Kyllä se toimi, mutta olisi ehkä kannattanut heittää mantelilastut blenderiin. Sittemmin hankin ihan ehtaa mantelijauhoa ja tätä piirakkaa leivottiin viime syksynä kerran jos toisenkin. Tänä vuonna pitää ryhdistäytyä ja tarttua reseptiin tämän (oman) jutun inspiroimana. Ajatelkaa, oma blogi voi olla oman inspiraation lähde! Haha.

Kerää pihaltasi, naapurin pihalta tai kaupasta sesongin omenat, osta mantelijauhoja ja laita leipoen. Kylkeen asetan itse aina vaniljakastiketta, koska elämä on aina parempaa niin.

1

Äitini teki näitä kun olin lapsi. Kauralastut rusinoilla oli suurinta herkkua. Pelti toisensa jälkeen niitä valmistui, enkä muista äidin tehneen muita kuin näitä keksejä pipareita näiden lisäksi. 

Kun muutin kotoa, halusin tehdä keksejä itse. Pyysin äidiltäni reseptin ja leipaisin keksit. Kun seuraavan kerran menin kotona käymään, äitini kysyi onnistuivatko keksit. Kerroin niiden onnistuneen, mutta maku ei vain ollut sama kuin äidin tekemissä. Äiti kysyi yhden kysymyksen.

Käytitkö voita?

Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun leivoin leivontamargariinilla. Sen jälkeen olen luottanut voihin ja sokeriin. Kahta en täten vaihda. 

Silloin tällöin teen näitä rasvaisia herkkukeksejä ja mutustelen niitä äiti mielessäni. Muistelen kuinka taitavasti hän kahdella lusikalla pyöritteli taikinasta saman kokoisia palloja pellille. Mietin kuinka hän antoi meidän maistella runsaalla kädellä vain tämän ja pipareiden taikinaa (koska sitten tuli vain keksejä vähemmän, mutta kakkutaikinaa piti riittää uuniin asti). Muistan elävästi äidin essun ja telineen jolle hän keräsi kerroksittain uunipeltejä. Kun nostan uunista ensimmäisen pellin keksejä, tuoksu vie minut kotiin, sen ruskean uunin eteen, jota ei enää remontin jälkeen ole olemassa. 

Nämä keksit eivät ole kovin ihmeellisiä. Ne ovat voita, sokeria ja kaurahiutaleita. Luulen kuitenkin, että tulen tekemään näitä aina. Niissä on muutaman ainesosan lisäksi hirmuisesti rakkaita muistoja. 

Et välttämättä saa keksien mukana muistoja, mutta voit vaikka luoda lapsillesi uusia. 

 

KAURALASTUT

 

250g voita
3 dl sokeria
2dl rusinoita
3dl jauhoja
4dl kaurahiutaleita
2tl leivinjauhetta
1dl kermaa (mieluusti toki kuohukermaa)

Vaahdota pehmyt voi ja sokeri.
Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan (tai tee kuten mitä ja boheemisti kasaa ne voi-sokeri-vaahdon päälle).
Pyöritä kahdella ruokalusikalla taikinasta pellille palloa muistuttavat kasat. Laitaqn yhdelle pellille 9 palloa, keksit leviävät kovin paljon ja tämä on hyvä kikka, jos haluat välttää pellin kokoisen keksin.

200 astetta ja 5-10 minuuttia

 

 

3

Teen paljon hankintoja tulevaa taloa varten. Ehkä liikaakin, ottaen huomioon, että meidän nykyistä asuntoa ei ole edes myyty vielä ja tontti nököttää tyhjänä paikoillaan. Joidenkin tuotteiden kohdalla ei kuitenkaan kannata jäädä odottamaan tulevaisuutta. Niimaarin Ecosmol kierrätyskaluste on yksi niistä, vaikka se nyt etsiikin nykyisessä asunnossamme vielä sopivaa lokaatiota itselleen. 

Kierrätys on iskostettu ajatuksiini lapsuudesta asti ja suosittelen jokaiselle vanhemmalle ottavan lempeän, mutta määrätietoisen ohjeistuksen käytäntöön omien lastensa kanssa. Kun muistaa vanhempiensa ”Joka tippa maksaa!” huudahdukset vesihanan valuessa turhaan, kasvattaa huomaamatta omiakin lapsiaan kohti ekologista asumista.

 

Jääkaapin oven välissä ei mietitä mitä syödään, pyykinpesukone ei pyöri vajaana, ruokaa ei heitetä roskiin, banaaninkuoret menevät biojätteeseen ja niistä tulee lopulta multaa kasvimaalle. 

 

 

Olen kuitenkin syntinen ihminen. Pullojen, pahvin, papereiden, sekä biojätteen kierrätys on vähintä mitä ihminen voi tehdä ja sitä olen tehnytkin kaikki nämä vuodet asuessani lapsuudenkotini ulkopuolella. Mutta olenko heittänyt lasipurkkeja sekajätteeseen? Olenko tunkenut tölkit sinne perästä? Olen. Olenko yrittänyt kierrätää niitä? Olen. Toisinaan siinä onnistuen, mutta ärsyttävää se on ollut, koska tyhjille purkeille ja tölkeille ei ole paikkaa roskiskaapissani.

Nykyisessä taloyhtiössäni on lasin- ja metallinkierrätyslaatikot. On siis suurinta syntiä heittää purkit sekajätteeseen. Ecosmolin myötä syytä säilytystilan puutteesta ei enää ole. Yhtiöstämme kuitenkin puuttuu muovinkeräyslaatikko, mitä en voi käsittää. Yhtiömme on iso, liki 40 asuntoa. Miettikää mikä määrä muovia menee sekajätteeseen, koska en usko, että monikaan jaksaa niitä kuljettaa kauemmas erilliseen kierrätyspisteeseen. Sekajätelaari on syntinen, mutta oi voi niin helppo tapa päästä roskasta eroon.

 

Kaikista eniten tuskaa elämääni tuokin muovi.

 

Olen nauttinut tänä kesänä paljon pensasmustikoita, miniluumutomaatteja, viinirypäleitä ja nektariineja. Aivan kaikki myydään muovilaatikoissa ja muovin kerääminen on vielä lapsen kengissä. Ei tästä ole kovinkaan kauan, kun kauppojen pullojen palautuspisteisiin tuli tyhjien muovikassien keräyslaatikot. Atria vaihtoi jauhelihansa pakkausta jokin aika sitten. Periaatteessa tuote on litistetty kahden ohuen kannen väliin. Poissa on muovinen laatikko, joka vie tilaa sekajätteessäkin paljon enemmän ja paketti vie yli puolet vähemmän muovia. En ymmärrä, miten kaikki lihan ja einesten valmistajat eivät jo tee samoin. 

 

Muoviakin enemmän vihaan kuitenkin ihmisiä, jotka ajattelevat, ettei yksilöllä ole väliä. Jos jollakin, niin yksilöllä on aina väliä. Sinun päätökset vaikuttavat yhteiseen pottiin. Jos mukiset muoviastian perään taloyhtiön kokouksessa, ennemmin tai myöhemmin se sinne saapuu. Jos heität biojätteen sekajätteeseen, ainakin tuplaat jätteesi määrän. Mieti montako muovipussillista roskaa se tekee vuodessa! Aivan turhaan!

 

Jätteiden kierrätys on jokaisen kansalaisen velvollisuus.

 

Haluaisin nähdä hyvin pian sen päivän, kun kestokassit ja -hedelmäpussit ovat pakollisia ja kaikki viinirypäleitä myöten myydään kasoissa tai 100% biohajoavissa paketeissa. Tämä nykyinen muovin kulutus ei vaan voi jatkua.  

Harri Koskinen teki hyvän työn ja suunnitteli Niimaarille ajattoman ja kauniin kierrätyslaatikon (muutamassa eri värissä). Nyt me, keiden roskistilat ei riitä ja kodin kauneus on tärkeä asia, voimme vihdoin kierrättää kunnolla tuskailematta. Niimaarin kalusteen mukaan kannattaa ostaa laatikkoon sopivat kassit, jotka ovat kosteutta hylkiviä ja tyylikkäitä kantaa roskiskatokseen (koska tämä on toki tärkeää meille esteetikoille).

Rakastuin myös heidän mielettömän kauniisiin kestopusseihin, jotka matkaavat nykyään kestokauppakassieni sisällä kauppaan ja täyttyvät ”muovittomilla” hedelmillä. Niimaar brändin konsepti on ”zero waste”. Haastava, ihailtava ja toivottavasti jonain päivänä mahdollinen piste. 

 

Kanttia minulta haetaan, kun lopulta jonain päivänä talomme on valmis.

 

Silloin kierrätyspisteet ovat aina toisaalla, mutta Ecosmol onneksi vetää hyvän määrän jätteitä, eikä pisteillä täten tarvitse joka viikko juosta. Ecosmol itsessään on ajaton ja toimii keittiössä jakkarana ja olohuoneessa apupöytänä. Mikä nerokas vempele! 

Löytyykö teiltä loistokkaita kierrätysvinkkejä tai -syntejä? Missä onnistuit ja missä on vielä parannettavaa?

 


 

NIIMAAR tarjoaa HEINÄKUUN ajan 40e alennuksen Ecosmol kalusteesta (koodilla NIIMAARFRIEND). Hiiop osoitteeseen niimaar.com ja nauttimaan kauniista kierrättämisestä. Koti, maapallo ja Kaisu kiittää.

 

4

Long time no Köökki! Teidän selän takana näitä on keräilty talteen ja tässä viime viikolta mielettömän fressi herkku. Maku oli raikas, mutta niin oli reseptikin!

Ensin tuli mieleen kalamurekepihvit (koostumus), sitten fiilisteltiin kvinoan pientä poksumista suussa. Retiisi oli enemmän viite kuin päätähti, ricotta teki pihvien koostumuksesta passelin. Kurkkurelissi napsahti pakettiin täydellisesti ja teki ateriasta kokonaisen. Jälleen annos, johon ei kaivannut lisäksi muuta. Ei sitä kolmatta osaa, joka usein tuo ähkyn (peruna, riisi, pasta). Kolmas osa oli jo pihveissä: kvinoa.

Glorian ruoka ja viini on kelpo lehti. Eniten näin kesän kynnyksellä nautiskelen juoma-sivuista. Joka kerta myös pohdin, miten kuukausi toisensa perään ruokatoimittajat keksivät uusia reseptejä! Vieläpä toimivia ja maistuvia!

 

 

5

Kevättä on selkeästi rinnassa, salaatit tuntuvat palaavan hitaasti ruokavalioon. Talvi on minulle aikaa, jolloin kylmä ruoka ei hirmuisesti maistu. Ainakaan pääruokana. Paitsi toki valmiit markettien caesar-salaatit, joita syön lounaaksi hävettävän usein.

Jäävuoren huippu on toissa keväänä ilmestynyt Jonna Vormalan opus loistavien salaattien pariin. Reseptit ovat monipuolisia ja kirjasta löytyy myös muutamia leipäreseptejä, sekä tahnoja leivän päälle. Muutamia salaatteja on tullut kirjasta tehtyä, mutta salaateissa usein tärkeintä on kastike. Kokeilin ensimmäistä kertaa sinappisoosi -kastikkeen tekoa ja huljutimme sitä yksinkertaiseen feta-salaattiin. Toimii! Vaihdoimme punaviinietikan valkoviinietikkaan, maku oli mainiota silti.

Pääsiäisenä kokeilimme myös kirjasta löytyvää hunajavinegrettiä, vuohenjuustoa ja mansikkaa sisältävään salaattiin, hekin olivat oiva liitto.

Salaatinkastikkeissa on mielestäni vaikeinta suhteuttaa määrät oikein. Tuntui hurjalta laittaa yhteensä kaksi desilitraa öljyä ja puoli desiä etikkaa. Mutta oikeassa ne summat olivat. Kastiketta tuli hyvä määrä ja sillä sai rauhassa lutrata. Ostin viime syksynä Fiskarsin salaatinkastike-sheikkerin ja testasin sitä nyt ensimmäistä kertaa, erittäin pätevä vekotin! Talvella ostimme myös hyvän salaattilingon ja sekin on päässyt vasta pari kertaa hommiin. Emme malta odottaa vihreää kesää ja lukuisia salaatteja kastikkeineen.

 

4