Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Olen itse hieman all over the place -ihminen ja tuumaillut viime aikoina; onko käsitykseni tehokkuudesta pielessä? Kenties elämässä on usein päiviä, jolloin olenkin tehokkaan sijaan puuhastelija – ihminen joka tekee kuutta asiaa yhtä aikaa, eikä oikein kykene keskittymään kunnolla mihinkään. Sen vuoksi tunsin yhtä aikaa suurta hämmennystä ja ihastusta, kun keramiikkataiteilija ja muotoilija Laura Itkonen, 37, vastasi kysymykseeni ”Mitä muuta teet tällä hetkellä?” –– ”Haluan nyt keskittyä vain näihin purnukoihin.”

Nopealla tulkinnalla ajatus kuulostaa puuhastelijan korvaan tylsältä, mutta kun Laura alkoi avata purkkien maailmaa ja täydellisyyteen pyrkimisestä, mielenkiinto heräsi. Hänellä on intohimo ja se on tutkimustyö, jonka myötä purkit ovat tai ainakin tulevat olemaan täydellisiä. Niissä yhdistyy veistoksellinen taide ja käytännöllisyys, asiat jotka ovat muotoilija-taiteilijan peruselementit. Kun sukelsimme syvemmälle, huomasin, että keskittyminen purkkeihin oli sinä päivänä päälimmäisenä mielessä, mutta Lauran verkot ovat laajasti vesillä ja päivät täyttyvät monenlaisista projekteista. 

Itkosen polku muotoilijaksi starttasi aikoinaan valokuvauksesta, jonka hän lopulta koki hieman liian tylsäksi, piti päästä tekemään omilla käsillä. Hän viihtyi pimiössä, mutta digitaalinen aikakausi oli saapunut, eikä se motivoinut. Luovuus ja visuaalisuus olivat Laurassa, mutta alasta ei ollut varmuutta. Tammelan käsi- ja taideteollisessa Laura tuotti kolme vuotta keramiikkaa tekemisen ilosta – oma materiaali oli löytynyt. Saven plastisuus ja teosten kolmiulotteisuus kiehtoi. 

Yliopistossa ahdistus tavaran tuottamisesta maailmaan ajoi ajattelemaan ja Itkonen pohti opintojen ohessa paljon miksi ja mitä teen. Ajatus käytännöllisyyden ja kauneuden yhdistämisestä voimistui. Valmistumisen jälkeen Laura ajautui päivätyöhön tuottamaan muotialan yritykselle graafista ja visuaalista suunnittelua.Hän viihtyi, mutta aikaa taiteelle ja muotoilulle ei oikein jäänyt. Elämä toi nurkan takaa surullisen herätyksen. Itkonen oli seurannut vierestä kuinka hänen äitinsä eli sitku-elämää, aina kuolemaansa asti. Äidin tarina ravisti ja Laura tajusi haluavansa toteuttaa unelmansa nyt, eikä huomenna. Hän irtisanoutui, päätti panostaa intohimoonsa ja purkkien tarina sai alkunsa.

Itkosella on alusta asti ollut agenda; menestyä omillaan muotoilijana. Hän verkostoituu, tietää, että markkinat ovat pitkälti ulkomailla ja tekee paljon kaupallisuuden eteen. Käsintekijänä voi elää mukavasti Suomessa, mutta se vaatii tekijältä paljon muutakin, kuin kädet savessa istumista. Laura nauttii työn monipuolisuudesta, eikä sulje kutsuvia, avoimia ovia edestään. Hän kuitenkin uskoo aitoihin kohtaamisiin, eikä pakota tilanteita. Toimintatavalla löytyy asiakkaat, jotka ovat aidosti kiinnostuneita Lauran tuotteista ja taiteesta.  

Itkonen tekee oman tuotannon lisäksi tilaustöitä. Joskus hänestä tuntuu, että sovitut työt puskevat inspiraation tielle. Luovat ideat eivät usein kysy aikaa, eivätkä paikkaa. Eniten Laura kaipaakin lisää aikaa, jolloin hän voisi toteuttaa kaikki pään sisältä kumpuavat ideat.

Lauran kohtaamisesta on jo tovi. Instagramin puolelta (@laura_itkonen) huomasin, että purkit ovat saaneet seuraajan, uunista on juuri tullut ulos pieni maljakko. Se on kehitysvaiheessa ja Lauran työtavan tuntien, menee vielä hetki kunnes vaasi on valmis maailmalle. Sitä odotellessa Itkosen taidetta ja täydelliseksi kehittyneitä purkkeja löytyy muutamilta jälleenmyyjiltä (esimerkiksi Studio Viivi // http://studioviivi.com) ja Lauran verkkosivuilta osoitteesta http://lauraitkonen.com 

Itkonen löytyy myös //

Kööpenhaminen Chart Art Fair -messut elo-syyskuun vaihteessa // Uumarket http://uumarket.fi
Habitare 11.-15.9 // oma osasto Talentshopissa.
Lontoon Designviikko 11.-22.9 // Nid Designstore Showroom http://nidstore.com/en

Maanantaista lähtien yritys toisensa perään on muun muassa Facebookissa vaihtanut profiilikuvansa Pride-henkeen. Kuvien alle kertyy kommentteja, joissa ihmiset kertovat boikotoivansa kyseistä yritystä, koska he antavat tukensa seksuaalivähemmistöille. ”Ei pitäisi sotkea bisnestä ja politiikkaa,” sanoo yksi. ”Hah, tämäkin yritys vaihtoi kuvansa jotta voi myydä enemmän,” nauraa toinen. Kuin olisi oivaltanut isonkin salaliiton. Seuraava sanoo, että lakkaa myymästä kyseisen yrityksen tuotteita, jotta myynti heikkenisi.

Olen niin iloinen, että pride tunkee kaikkialle.

Minulle on aivan sama hyötyykö valtio, isot tai pienet yritykset pridesta rahallisesti. Tärkeintä on seistä tasa-arvon takana. Tärkeintä on ilmaista seisominen juurikin näissä kanavissa, joissa toisinajattelijoita vielä pälyilee. Tärkeintä on kertoa mielipiteensä loud and clear. Kun tasa-arvon ja seksuaalivähemmistöjen puolesta tukensa antaa yritykset kuten Finnair, Vr, Alko – tuodaan ihan kaikille tiedoksi, että tasa-arvo on tärkeä ja ainoa oikea malli, jota kohti mennä.

Rakastan niitä ihmisiä, jotka jaksavat kommentoida ketjuissa haistattelijoille. Niitä jotka jaksavat muistuttaa boikotoijaa myös lähtemään Facebookista, koska se tukee prideä. Niitä, jotka muistuttavat boikotoimaan myös Alkoa, kun haistattelija kertoo boikotoivansa Kyrö Distilleryn ginejä. Eniten kuitenkin rakastan niitä, jotka jaksavat sivuuttaa negatiiviset kommentit ja antavat omassa kommentissa tukensa yritykselle ja rakkaudelle.

Rakkaus kuuluu aivan kaikille.

Love is Love teema kertoo kaiken mitä pitää tietää. Kenenkään seksuaalisuus ei kuulu sinun arvioitavaksi, se on yksinkertaisesti jokaisen oma asia. Mutta jokaisella pitää olla yhtäläinen oikeus kertoa ja näyttää rakkautta, mikäli niin haluaa. He jotka itkevät, kuinka pridestä on tullut markkinointikikka ja kyynelehtivät hetero-päivän perään – voivat nyyhkyttää komerossa. Heillä ei ole mitään käsitystä mistä tässä viikossa on kyse. Niin paljon on vielä tehtävää ja on käsittämättömän ilahduttavaa nähdä kuinka pride kasvaa joka vuosi ja yhä useammat yritykset lähtevät siihen mukaan. Mitä useampi on mukana, sitä nopeammin muutos tapahtuu. Sitä nopeammin haistattelijat menevät itseensä, vaikenevat ja toivottavasti havahtuvat tähän päivään homehtuneiden mielipiteidensä kanssa.

Älä arvioi, vaan arvosta – kaikkia.
Mikä voi mennä pieleen? Miksi toisten rakkaus on sinulta pois? Mikäli huolehdit mitä tapahtuu, kun homoille annetaan lupa olla heteroiden kanssa samalla viivalla – kenties vaadimme seuraavaksi luvan mennä naimisiin lemmikkieläimemme kanssa? Eräs koomikko vastasikin tähän sinulle sketsissään:

”Im also fine with that, you psycho. Marry a table. Life is hard. Get whatever you can get!” <3

Love is love.

]]>


Kesä tulee, oletko valmis? Mä en ollut, mutta nyt olen. Muutama suosikki teille tässä.

La Kiva on syntynyt pakkomielteestä övereihin korvakoruihin. La Kiva uskoo, että korut ei voi olla koskaan liian isoja – more is more. La Kivan korut maalataan käsin erilaisilla tekniikoilla. Jälleen yksi kotimainen uusi ihanuus – mahtavaa kun ihmiset osaa ja uskaltaa. Multa löytyy nyt yhdet överit ja parit hieman pienemmät komeudet. Kyllä isot korvikset kesän tekee.

La Kiva löytyy Instagramista @la.kiva ja verkosta https://www.lakiva.fi


Laiturin nokassa pitää siemailla jotain. Oli se sitten kylmää tai kuumaa, suosikkini Sumusta valmistaa siihen sopivia kuppeja. Keitä kattilassa kinuskikastike ja lorota Sumustan kannusta soosia mansikoille.

Sumusta valmistaa myös jämä-pleksistä koruja. La Kivan tavoin, heiltäkin löytyy övereitä ja kyllähän överit on parpi kuin vajarit.

Sumusta löytyy Instagramista @studiosumusta


Ihoa pitää hoitaa hyvin läpi vuoden, mutta kesällä hikoillaan yleensä enemmän ja aurinko tekee omia tepposiaan. Aiemmin en rasvannut kasvojani ollenkaan, nykyään en voi olla suihkun jälkeen sekuntiakaan ilman kosteutusta. Sitä se ikä teettää ja huonot elintavat, heh.

Olen hieman tutustunut korealaiseen ihonhoitoon ja kun edeltävä puhdistusemulsioni loppuu lähipäivinä, pääsen vihdoin tositoimiin. Korealainen ihonhoito on kaltaiselleni hätähousulle kaamean hidas ja monivaiheinen saaga. MUTTA! Olen ymmärtänyt, että vähempikin riittää. Minulta löytyy puhdistava öljy, emulsio ja sitten kosteuttava toneri, jota taputtelen jaksamisesta riippuen 3-7 kertaa kasvoilleni ja sen päälle lykkään kosteuttavan voiteen. Kunhan iho voi hyvin, ei se ole niin justiinsa.

Atopikin kasvovoide ja Supercharge serum ovat ihania ekotuotteita, joiden kanssa kosteus on taattu.

]]>

Pyöräilin pitkin Kööpenhaminan kujia toista kertaa elämässäni. Kaupunki on kaunis, kulturelli ja ajan hermoilla oleva kokonaisuus, jossa pyörät ovat the thing. Mutta niin on käsillä tekeminenkin.

Hankin matkalta käsintehtyjä keramiikkakuppeja, teekannun, maljakon ja ihanan seinäryijyn pienistä putiikeista liki keskustaa. Sain niin monta utelua Instagramin puolella näistä puodeista, jotta päädyin kirjaamaan ne tänne teidän kaikkien luettavaksi.

Mainintana myös muutama muu vinkki tulevia reissujanne varten.

Yōnobi / itsyonobi.com /
Useita eri keramiikkataiteilijoita, suurin osa ulkomaalaisia. Puoti järjestää myös keramiikkakursseja. Mieleen jäi pikkiriikkinen ovi, jonka lukko teki sisäänpääsyyn haastetta ja erittäin ihana asiakaspalvelu.

Vanishing Point / vanishing-point.dk /
Tanskalaista, luonnon materiaaleja, villapaitoja, printtejä, taidetta, koruja. Seinäryijymme löytyi täältä.

MK Studio / mk-ceramics.com /
Työtila ja myymälä samassa, myynnissä vain omaa tuotantoa. Muutama erilainen astiamalli ja niistä kovin paljon eri lasituksia ja värimassoja. Liikkeessä iski valinnan vaikeus ja nappasin mukaani lopulta vain yhden kupin.

Tina Marie Cph
Sisäpihalla ja oven yläpuolella luki Viktoria Ceramic Studio Cph. Ihastelin muutamaa vaasia, mutta hinnat olivat melko korkeat. Tämä on visiittinä kuitenkin aivan must, jos olet keramiikan perään ja etenkin jos lompakkosi on paksu.

Näiden lisäksi vierailimme toki Illums Bolighusissa, josta nappasin Ferm Livingin tuotteita ja HAY House nyt on tietenkin listalla, kun Tanskaan menee. Ytimessä suosittelen kulkemaan myös Kompagnistræde kadun, jolla ainakin kolme keramiikkaa myyvää puotia ja useita söpöltä vaikuttavia ravintoloita terasseineen.

Ravintoloista mainittakoon mielettömän hyviä aasialaisia ruokia tarjoillut Sidecar. Söin siellä elämäni ensimmäisen bao:n ja rakastuin välittömästi. En voi ymmärtää, miten olen onnistunut elämään ilman baoja. Mietin öisin ainoastaan sitä, että minun pitää löytää bao-taikinan resepti ja opetella tekemään niitä itse. Sidecar jäi makujen puolesta mieleeni loistavana ravintolana.

Aasialaisen lisäksi söimme italialaista. Italia on lempilapsemme – ruoan, juoman ja matkailun suhteen. Nautimme Scarpetta ravintolassa 5 ruokalajin menun ja se tuntui paranevan askel askeleelta. Minä, joka en yleensä välitä äyriäisistä – söin edeltävänä päivänä Sidecarissa friteerattuja ravunpyrstöjä majoneesilla kuin hullu ja sen jälkeen Scarpetassa elämäni parhaan risoton ala sini- ja kampasimpukat. Persiljalla maustettu risotto räjäytti makunystyräni, mutta oli myös niin syvän vihreän värinen, että ihastelin sitä alkuun silmilläni pitkään.

Meatpacking District on alueena hupaisa, kesällä etenkin. Söimme siellä Motherissa ja Hija De Sanzesissa. Jälkimmäinen on Netflixissäkin maailman parhaaksi taco-paikaksi tituleerattu. Meidän tacot jäähtyivät viileässä ilmassa, sisäpaikkoja kun ei riittänyt minikokoisessa ravintolassa. Kesällä ehdoton vierailun kohde, terdellä on tilaa – jos on! Hija on hyvin suosittu.

Koska meillä oli neljästä päivästä kahtena pyörät alla, ehdimme koluta kaupungin läpikotaisin. Kävimme kaikkialla ja vahingossa ajauduimme useille nähtävyyksille. En voi alleviivata kylliksi pyörien helppoutta kaupungilla. Kaikkialla ei ole omaa pyöräkaistaa, mutta autot ovat tottuneet pyöräilijöihin ja liikenteen seassakin ajaminen on mukavaa. Pyöräilyn miinuspuolena mainittakoon vauhti. Me ajettiin todella kovaa, koska paikallisten vauhti tarttuu. Sen vuoksi hujautimme ohi monesta mielenkiintoisesta kohteesta malttamattomina ja kerran suunnitellusta risteyksestä ohi kolmen risteyksen verran.. Pyörien kanssa ei tarvitse aikatauluja ja niillä pääsee helposti kokemaan vanhan kaupungin ulkopuolella olevat kiinnostavat kaupunginosat, kuten Nørrebron.

Tivoliin astelin ensimmäistä kertaa ja houkuttelin (pakotin) Kain 1914 valmistuneeseen vuoristorataan kanssani. Kyyti muistutti taas siitä kuinka on hyvä käydä huvipuistolaitteissa näin vanhana vähintään kerran vuodessa. Se pistää sopivasti kropan sekaisin ja hysteerisestä naurustani ei meinannut tulla loppua.
Tivolin alue on aivan mieletön. Sisäänpääsymaksu peritään ja yksittäiset liput maksavat mammonaa (rannekkeet suhteessa paljon edullisempia), mutta alue itsessään on todella kaunis ja mikäli sinne menee; kannattaa suunnitella ruokailu johonkin alueen useista ravintoloista.

Kauppahallia ei myöskään saa jättää kokematta. Siellä pääsee jotenkin vauhdikkaasti tanskalaisen hyggeilyn syliin. Hallissa vaikutti olevan enemmän paikallisia kuin turisteja.

Matkamme jälkeen minulle tuli vahva tunne, että Kööpenhamina on nyt koettu ja nähty. Toisaalta taas edellisestä vierailustani oli 7 vuotta ja nyt oli kylällä taas ihan toinen meininki. Ehkä rikon tulevaisuudessakin vielä uudelleen matkustusfilosofiaani ”aina uuteen kohteeseen”..

]]>

Rakastan tavata ihmisiä, jutella heidän työstään ja kertoa heidän tarinan kuvin ja sanoin teille. Toivottavasti te olette tästä yhtä innoissanne – koska haluan tehdä tätä koko ajan enemmän ja enemmän. Siksi nimeän taiteeseen liittyvät henkilökuvat jatkossa samalla tittelillä ”Muovaavat muotoilijat”. Vaikka toinen tuntee itsensä taiteilijaksi, toinen muotoilijaksi, toinen tekijäksi, he kaikki muovaavat muotoja tavalla tai toisella. Minulle saa vinkata taiteilijoista, joiden tarinan haluaisitte kuulla! Nyt tutustutaan muotoilijaan, jonka teos Henkipullo kosketti minua kovasti.  Katri-Maria Huhtakallio, 35, kertoo lasihytistä Suomenlinnassa ja minä mietin maisemaa Muumeissa, niin satumaiselta ja mystiseltä lasinpuhallus kuulostaa. Kuinka lasinpuhaltajasta tuli keramiikkataiteilija, entä kumpaa hän rakastaa enemmän? Helsinkiläinen Huhtakallio mietti lukion jälkeen mitä lähtisi opiskelemaan ja löysi pian Ikaalisten lasiopinnot. Katri-Maria hyppäsi tuntemattomaan ja kolme vuotta koulussa lasin parissa vei täysin mukanaan; materiaali tuntui mielenkiintoiselta. Hän rakastui lasiin ja päätyi koulun jälkeen yhden Suomen arvostetuimman lasinpuhaltajan, Jaakko Liikasen assistentiksi Riihimäelle. Huhtakallio summaa työpaikan olleen upea mahdollisuus, mutta vuoden jälkeen hän väsyi pitkään työmatkaan ja hieman työhönkin. He toteuttivat isojen asiakkaiden tuotteita, joten työstä puuttui oma luominen. ”Tunsin olevani tuossa vaiheessa hieman hukassa. Olin uppoutunut koulussa opintoihin täysin, enkä ollut aivan varma mitä haluaisin tehdä työkseni. En ollut valmis asettumaan paikoilleni.” Katri-Maria summaa.     Vuoden ajan hän opiskeli tekstiilialaa, mutta haki samalla silloisen Taikin keramiikka- ja lasitaiteen linjalle. ”Vaikka minusta ei tullut pukuompelijaa, se vaihe tuntui kohtalokkaalta. Vuoden ajalta minulle jäi hyvin tärkeitä ystäviä, jotka ovat elämässäni edelleen. Opin myös kaavoittamaan, mistä on ollut myöhemmin hyötyä myös veistosprojekteissa.” Taikissa Huhtakallio ajatteli jatkavansa rakkaan lasin parissa, mutta löysi yllättäen yhteyden keramiikkaan. Polttavalla lasilla on oma tahto, nyt hän survoi kädet saveen ja pystyi tuntemaan materiaalin sormissaan. Pikkuhiljaa myös taide alkoi tunkeutua Huhtakallion reviirille. Hän etsi omaa tyyliään ja huomasi maisteria tehdessään hakeutuvansa taiteen laitoksen kursseille, vaikka opiskeli muotoilua. ”Yliopisto-opintoni kestivät kymmenen vuotta ja minulle se oli paras tie. Sain välissä kylläkin kaksi lasta ja pidin taukoa opinnoista. Kymmenen vuoden aikana kypsyttelin ja kokeilin erilaista juttuja – etsin suuntaa, ja se tuotti tulosta.” Sitten veistoksia alkoi syntyä. Katri-Maria löysi aiheet, pinnat ja oman kädenjäljen. Epävarmuus väistyi, kun palaute oli positiivista ja tunne oikeasta tiestä vahvistui. Huhtakallio yhdistää töissään henkilökohtaisia kokemuksia kansanuskomuksiin ja tarinoihin, jotka häntä inspiroivat. Veistokset käsittelevät usein erilaisia tunteita ja pelkoja.     ”Tapani työskennellä on toisinaan jopa terapeuttista. Materiaalin luonne vaikuttaa teoksen muovautumiseen. Aloittaessani teoksella on lähtökohta ja voin nähdä sen kuvina mielessäni, mutta en juurikaan luonnostele etukäteen. Annan intuition ohjata työskentelyä.” Katri-Marian työt syntyvät tehdessä. ”Teen ja poistun. Palaan työn äärelle ja edistän sitä taas hieman. Jos liian kauan tuijottaa samaa teosta, sille sokeutuu. Siksi työstän usein vähintään kahta teosta samanaikaisesti, jotta toisen voi pitää välillä piilossa.” Kun kaikki menee putkeen, tunnelma on Huhtakallion mukaan mieletön. “Toki sekä keramiikka, että lasi voivat nostaa paljonkin verenpainetta.” Katri-Maria nauraa ja mainitsee, että lasi on selvästi haastavampi materiaali. ”Lasi voi pistää vastaan, sulaa liian nopeasti tai jäähtyä väärästä kohdasta. Virheitä on myös vaikea korjata jälkikäteen. Sen kanssa täytyy toimia nopeasti, kun taas keramiikka vaatii aikaa.” Hän tuntuu kuitenkin nauttivan haasteesta. “Materiaaleilla on erilainen luonne. Lasinpuhallus on kuin tanssia ja savityö meditaatiota.” Taiteellisen työnsä ohessa Huhtakallio työskentelee Annantalon taidekeskuksessa. Hän myös viihtyy jatkuvasti lasin parissa, vuokraamalla lasihyttiä kolmesta viiteen kuukauteen vuodessa ja unelmoi joskus omasta hytistä. “Siihen kuitenkin tarvitsisi hyvän porukan, koska on liian riskiä hankkia tilaa ja laitteita vain itselleen. En myöskään haluaisi sitoutua pelkästään yhteen materiaaliin – päinvastoin – haluaisin oppia vielä paljon uusiakin!” Toisinaan Katri-Maria miettii lasin ja keramiikan yhdistämistä mutta ei näe sitä välttämättömyytenä. Molemmat materiaalit tuntuvat omilta, eikä Huhtakallio osaa sanoa kumpi on rakkaampi. Eikä tarvitsekaan – olen varma, että jonain päivänä näen työn, jossa hän on yhdistänyt täydellisesti nämä kaksi rakasta materiaalia. Uusia innovaatioita odotellessa Katri-Marian teoksia voi ihastella ja hankkia Ornamon teosmyynnistä Kaapelilta 8.-17.3. Sekä Helsingin taiteilijaseuran taidelainaamosta (Rikhardinkatu 3). Suomenlinnassa puhallettuja tuotteita myy tällä hetkellä Ruuk Store Kellokosken Ruukilla. Toukokuun 17. päivä Suomen käsityön museossa, Jyväskylässä aukeaa keramiikkataidetta esittelevä ryhmänäyttely, jossa myös Huhtakallio on teoksineen mukana. Katri-Marian löytää Instagramista @katrimariahuhtakallio ja kannattaa ottaa myös haltuun Ruuk Storen tili (@ruuk.store), siellä on muitakin mahtavia juttuja! KATRI-MARIAN PORTFOLIO  ]]>

 Hetki sitten somessa keskusteltiin siitä, että vaikuttajat eivät uskalla sanoa omia mielipiteitään ja  heidän todettiin pelkäävän massan reaktiota. Mutta onko kaikkien vaikuttajien tehtävä mielipiteitään selväksi? Onko kaikkien pakko olla sanansaattajia? Onko pakko herättää huomiota mielipiteillään?  Entä jos miettii mitä muut ajattelevat, vaikka ei haluaisi? Entä jos ei ole täysin varma omista mielipiteistään? Entä jos ei jaksa yksin kantaa myrskyjä, joita mielipiteet voivat aiheuttaa? Jirka Väätäinen on taitava taiteilija. Niin taitava, että hänen Instagram-tililleen on löytänyt yli kaksisataatuhatta seuraajaa. Taide ei kuitenkaan ole se, mitä Jirka haluaa tuoda jatkuvasti esille ja hän pohtii paljonkin sitä mitä seuraajat häneltä kaipaavat.  ”Mietin aivan liikaa kelpaanko mä? Kun laitan someen omaa ideaali minää ja pistää sen jälkeen merkille, että luvut elää – se tuntuu kovin henkilökohtaiselta.” Jirkan feedi ei ole enää niin instant kuin aikoinaan: sisältöä mietitään ja kokonaisuutta suunnitellaan, se on yksi osa Jirkan työtä. Väistämättä ihminen tuntee piston lihassaan, jos hänen työnsä ei kelpaa. Kun välineenä ovat omat kasvot, keho ja aatteet, pisto menee vieläkin syvemmälle.        Väätäisellä on tarve tuoda itseään esille, on aina ollut. Hän myöntää kaipaavansa hyväksyntää sekä huomiota. Lapsena hän brändäsi itsensä hahmoksi joka huomataan ja ratsasti erilaisuudella. ”Olen luontaisesti varuillani ja epävarma, silti halusin olla esillä. Pikku hiljaa kasvatin varmuutta ja uskalsin olla oma itseni.” Jirka kertoo. Kun hän lähti Kuopiosta taidekouluun Englantiin, hän vapautui askeleen lisää. ”Siellä opiskelijat pukeutuivat paljon minua oudommin ja todella olivat omia itsejään. Pystyin ilmaisemaan itseäni vapaammin, mutta täysin sinut en  vielä tuolloin ollut.”  Nykyään Väätäinen on tasannut tilit itsensä kanssa, mutta ristiriitainen puoli on edelleen aistittavissa. Hän haluaa herättää huomiota, mutta ei halua tehdä itsestään numeroa. Hän tavallaan haaveilee istuvansa muottiin jota normaaliksi kutsutaan, koska se näyttäytyy helpompana kuin erilainen. Hän haluaa luoda ihania mielikuvia, jopa täydellisiä ja sitten seuraajat kommentoivat narsistiksi.   Jirka ymmärtää hyvin, että kaikkia ei voi miellyttää, mutta ottaa sisällön tuottamisesta paljon paineita. ”Videoiden kautta ihmiset ovat tehneet vahvoja tulkintoja minusta. Olen lukenut olevani kusipää ja ylimielinen. On hämmentävää, kun ei itse ymmärrä miten voi ärsyttää toisia niin paljon.” Hän miettii mitä sanoo, miten, miltä näyttää, kiinnostaako tämä ketään ja kannattaako tätä julkaista – kuitenkin tähdäten rentoon ulostuloon.       Ennen kuin Jirka oli edes liittynyt Instagramiin, hän loi opiskeluaikanaan Real Life Disney -hahmoja ja päivitteli niitä muiden töiden lomassa blogiinsa. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä oli luvassa. Vuonna 2012 ihmiset bongasivat hahmot verkosta ja kommentteja alkoi sadella – minuutin välein. Jirka pyöritti blogia ja Facebook-sivujaan, vastaili haastatteluihin ja työtarjouksia alkoi sadella. Kun muutama vuosi myöhemmin Väätäinen oli puuhastellut Disneyn mies-hahmojen parissa ja julkaisi sarjan Instagramin puolella – suosio oli taattu. Jirkan taide on mahdollistanut vaikuttajana toimimisen ja tuonut kivan lisän freelancer-graafikon elämään. Hänellä ei kuitenkaan koskaan ollut tarkoitus luoda vaikuttajan uraa taiteella. Hän on henkilöbrändi, joka on taiteen lisäksi myös jotain ihan muuta. Edelleen Disney-kuvat keräävät mielettömät määrät tykkäyksiä ja ihmiset palaavat kuvien ääreen useasti. ”Yritän kuitenkin olla ajattelematta seuraajia, joita kiinnostaa pelkkä taide, se kun ei koskaan ollut se juttu. Koen toki painetta sen tuottamisesta, koska sen kautta ihmiset löysivät minut.”  Väätäinen kuitenkin yrittää antaa virran viedä. Hän ei ole viemässä uraansa tiettyyn suuntaan, vaikkakin tekee koko ajan päätöksiä mitä jakaa ja mitä ei. ”Haluan tehdä mahdollisimman hyvin sen mitä virta minulle tuo. Teen asioita jotka minua kiinnostavat ja täten virta viekin juuri oikealta tuntuvaan suuntaan.”  Jirka haluaa myös antaa jatkuvasti arvoa ystävällisyydelle. Hän keskustelee päivittäin kymmenien seuraajien kanssa. ”Olen innoissani ja kiitollinen, kun ihmiset ovat kiinnostuneita. Haluan antaa huomiota takaisin – toisille kivan sanominen tuottaa pelkästään hyvää.” Jirka lataa. Tätä empatia-lähettilästä on vaikea kuvailla sanoilla kusipää, ylimielinen tai narsisti.  Jirka Väätäinen on aina ollut kiinnostunut vaatteista ja piirtämisestä. Hänellä on upea visuaalinen lahja, joka toimii sekä muodin, että taiteen parissa. Sen pitää riittää meille – ja se riittää.  Sen lisäksi Jirka kuitenkin vaikuttaa maailmaan paljonkin. Hän uskaltaa sanoa kun sattuu, kertoo avoimesti haavoittuvuudesta ja on puhunut mielenterveyteen liittyvistä asioista. Hän tekee tietoisen valinnan ja ei alleviivaa seksuaalista suuntautumistaan. ”Erilaisuus on rikkaus, mutta toivoisin, ettei homouden tarvitsisi olla vahvasti eriyttävä leima, joka taas korostaa epätasa-arvoisuutta.” Vaikka Jirka ei korosta jatkuvasti homouttaan feedissään, hän antaa useinkin yksityisviesteissä vertaistukea seuraajilleen.  Vaikuttajia on useanlaisia. Kaikille ei ole tärkeää alleviivata omia ajatuksiaan ja vaikuttaa maailmaan, vaikka se olisi kuinka tarpeen ja positiivista. Jotkut haluavat vaikuttaa kevyesti ja viihdyttää, tuoda iloa ja välttää konflikteja.      ]]>