Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Köpsöttelin pitkin Aleksia autolta työkeikalle ja silmiini osui mieletön näyteikkuna. Tuumasin heti, että tuonne pitää palata kun keikka on ohi. Vaikka kannoin mukanani käsiveskaa ja jalustaa kamerarepun lisäksi, palasin ja päädyin shoppailemaan!

My O My store on muuttanut jokin aika sitten uusiin tiloihin Aleksilla. Kauppa on ennen tuntunut liian kalliilta ja fancylta, mutta nyt ovet kutsuivat sisään. Uusi liike on ihana ja kutsuva. Jatkossa siitä tulee vakiokohde kun shoppailukierrokseni on kuumimmillaan Helsingin kaduilla.

Munkaa Design oli tuottanut mielettömiä keramiikkapalloja eksklusiivisesti My O My:lle. Eri värejä ja kokoja. Oli liki mahdotonta valita omat pallurat. Yksi pallo tuosta selkeästi puuttuu, kenties seuraavalla kerralla nappaan puuttuvan palasen mukaani!

7

Olen jännittäjä. Napsin beetasalpaajia kuin popcornia ennen tilaisuutta, jossa minulta odotetaan selkeitä ja asiasisällöllisesti rikkaita lauseita. Mietin tarkasti uskallanko osallistua tilaisuuteen, jossa huomio keskittyy minuun. Onneksi yleensä menen kohti pelkoa, tilaisuudet kuitenkin kasvattavat ja kuten kaikki tietävät: lieventävät esiintymispelkoa. Ennen esiintymistä suunnittelen sanottavani hyvin etukäteen, mutta fyysistä jännitystä ei kuitenkaan voi välttää.

 

Kädet hikoavat, syke nousee ja poskille nousee puna, jota ei edes parhain Joe Blasco peitä.

 

Hyvä meikkivoide (levitettävä myös rintaan jos on avonainen paita, koska punaiset läiskät valloittavat myös kaulan) tuo varmuutta ja helpottaa tilannetta. Se poistaa punoituksen ja lääkkeet lieventävät muita fyysisiä oireita. Sanon ”lääkkeet”, koska mielialalääke on vähentänyt huomattavasti sosiaalisten tilanteiden ahdistusta. Niin paljon, että usein en nappaa beetasalpaajaa. Hurraa lääkkeet, jotka muuntavat aivotoimintaamme!

 

 

Olen puhelias, avoin ja toisinaan suorasanainenkin. Paniikki iskee, kun minun pitää seisoa sanojeni takana, tuntemattomien edessä. Ystävien kanssa, pienellä porukalla voin vaikuttaa jopa uskaliaalta ja reteeltä. Instagram storiesiin jauhan elämästäni tämän tästä.

Viime vuosina olen analysoinut ja tarkastellut paljon minäkuvaani, löytänyt aivojen sopukoista vahvan pessimismin ja valtaisan itsekriittisyyden. Vaikka en haluaisi, ensimmäinen reaktio on hävettävän usein mitä joku muu minusta ajattelee? Vahvana muijana lopulta olen aina sitä mieltä, että aivan sama mikä joku muu minusta ajattelee. Ensimmäinen reaktio on kuitenkin aina voimakas ja aiheuttaa muun muassa jännittämistä. Pientä paniikkia.

Koska olen mennyt pelkoa kohti, olen varmempi. Uskon hitusen itseeni ja luotan, että tiedän mistä puhun. Muutama kuukausi sitten Valtarin Hanne oli tulossa studiolleni nauhoittamaan Unelmaduunarit podcastia. Aioimme keskustella pro bono töistäni, eli töistä jotka teen sydämellä, enkä saa niistä palkkaa.

 

En valmistautunut mitenkään, koska kyllähän minä tiedän mitä minä olen tehnyt, miksi ja minkä vuoksi teen niitä jatkossakin. En ottanut beetasalpaajaa, Hannehan on kaverini. Vastaanotin hänet teekuppi kädessä, pöhöttyneenä kuluneesta päivästä.

 

Hanne asetti mikrofonin eteeni ja esitti ensimmäisen kysymyksen. Loppua kohti puna nousi poskilleni, jännitys purkautui ja yhtä aikaa panikoin.

Keskityin haastattelun aikana useaan asiaan, yrittäen kontrolloida kaikkea, etenkin ajatuksia jotka harhailivat. Kun podcast kajahti eetteriin pari päivää sitten, minulla ei ollut mitään muistikuvia jorinoistani. Tuumasin, että en kuuntele sitä. En pysty. Mitä jos olen höpöttänyt joutavia? Mitä jos olen sanonut jotain totaalisen typerää? Mitä jos änkytän? Mitä jos en ole yhtään hauska? Mitä jos kuulostan tärkeilevältä idiootilta? Entä jos ääneni on järkyttävä? Mitä ihmiset ajattelevatkaan minusta?!

 

Eilen illalla tajusin, että haluan vastauksia ja kuuntelin podcastin.

 

Kuulostin hyvältä. Kuulostin siltä, että tiesin mistä puhuin. Näemmä olin löytänyt vastaukset kysymyksiin, jotka tulivat puskista. Ensimmäisten lauseiden aikana pitelin käsiäni kasvoillani ja toistelin ”en voi kuunnella tätä, en voi kuunnella tätä.” Mutta pian hymyilytti. Sitten itketti.

Puhuimme Tyhjä Syli -kirjastani, josta yllä olevat kuvat ovat. Kirjani käsittelee kohtukuolemaa ja jälleen kerran aihe tuli iholle. Jälleen kerran sain muistutuksen siitä, miksi nämä pro bono projektit ovat tärkeitä. Jälleen kerran tuli muistutus siitä, että minun pitää kertoa näistä projekteista, vaikka minua jännittäisi ja paniikki yrittäisi ottaa valtaa.

 

Minun pitää tehdä se muiden vuoksi. Minun pitää uskaltaa, jotta muut saavat äänensä kuuluviin. 

 

Pääset kuuntelemaan podcastin tästä alta tai osoitteesta https://aca.st/855748
Suosittelen lämmöllä kuuntelemaan aiemmatkin jaksot, sieltä löytyy niin paljon mielenkiintoista materiaalia työstä, unelmista ja tulevaisuudesta. Hae podcast-apista Unelmaduunarit!

 

7

Flow Festival tiputti juuri medialle tiedoksi melko muhevan uutisen. Ms. mother fucking Lauryn Hill esiintyy Euroopassa kerran tänä kesänä ja arvatkaa millä festareilla.

Että Doo Wop That thing vaan!

En malta odottaa elokuuta ja noita muhkeita huulia kera sulo sointujen. Hill polkaisee perjantaina festivaalit käyntiin, tavallaan. Esiintynee varmasti viimeisten joukossa, mutta tätä herkkua ei tarvitse odotella sunnuntaille asti.

Ms. Lauryn Hill juhlii tänä vuonna debyyttialbuminsa 20-vuotis taivalta. Levy muodostui melko merkittäväksi kokonaisuudeksi R&B, soul ja hiphop piireissä. Kerrassaan upeaa, että Helsinki pääsee mukaan juhlimaan. Hill tuonee myös lähipitäjistä turisteja, loistokasta Flow! Näinä hetkinä mietin aina festivaaleja pyörittäviä ihmisiä. Millainen tunnelma toimistolla on, kun isot artistit vahvistuvat (varmasti pitkähköjen neuvotteluiden päätteeksi) esiintyjiksi. Varmaan aikamoinen!

 

2

FS (favorite songs) 2018

Vesta – Lohtulauseita

Vestan debyyttialbumi ilmestyi, vihdoin.

Vesta on ollut viime päivät kaikkien huulilla, illalla törmäsin Vestaan Ylen pääuutisissa asti. Olen kuunnellut levyn ehkä kahdeksan kertaa läpi. Kuunnellut ja kuunnellut.  Skipattua tulee usein aiemmin ilmestyneet sinkut, jotka osaa jo ulkoa.

Levy on monipuolinen, piristävä, Vestamainen. Hän sanoo olevansa tarinankertoja, ei pelkkä laulaja. Sen kyllä huomaa. Uutisissa Vesta kertoi elävänsä ( nyt 23-vuotiaana) toteutuneita unelmiaan, eikä aio nyt kiirehtiä mihinkään. Hän aikoo nauttia hetkestä, kellua paikallaan. Viisas nainen.

Iskevin kappale (vahvojen sinkkujen lisäksi) henkilökohtaisesti tältä levyltä on Turvallista sotaa. Se kertonee paljon minusta ja kenties Vestastakin.

Jos ei mun kanssa
välillä tapella
Se ei sovi alkuunkaan
ei tuu mulle sopimaan
Tarviin turvallista sotaa

 

Lohtulauseita kappale kertoo kuinka jokainen kokee laulut henkilökohtaisesti.

Kysymyksiin vastailuun
on vain yksi ja oikea tie

sinusta tietenkin, sinulle kaiken teen
Ja se ei oo sarkasmia
oon sitä mieltä todella
et biisi on poikkeuksetta aina kuulijan oma
 

2

Lähdin matkaan hieman epäileväisin mielin. Olen matkannut perheeni kanssa Aasiassa useita kertoja, lähinnä Thaimaassa mutta Indonesia oli tuntematonta maaperää. Bali on jo muutamia vuosia ollut kaikkien huulilla. Sinne on noussut trendikkäitä ravintoloita kuin sieniä sateella, puolet porukasta hamuavat surffaamaan ja loput joogaretriitille. En kuulu surffareihin, enkä hyvinvoiviin hippeihin, mutta ravintolat kiinnostivat. Sekä totaalinen rantaloma. Se suomalaisen kerran vuodessa must have.

Kun Qatar alkoi lentää Suomesta, lippujen hinnat laskivat. Kun turistit valloittivat Balin, 12 000 hotellien ja villojen välille muodostui kilpailua, etenkin off-seasonilla. Kun saimme lennot reilulla viidellä sadalla ja sviitin isosta hotellista omalla uima-altaalla 65e/yö, Bali valikoitui kohteeksi.

 

 

 

Epäilyt todistautuivat oikeiksi, eikä Balista tule vakituista kohdetta matkakalenteriini, se ei tosin meinaa mitään. Vain muutama kohde on tähän mennessä vienyt sydämeni täysin. Niin kovaa, että kohteeseen voisi tehdä matkan jos toisenkin. Bali ei ollut pettymys, mutta ei se myöskään ollut upea paratiisi. Hienompiakin paikkoja on. Myönnettäköön tosin, että pysyimme visusti Canggun ja Seminyakin kylissä. Uluwatut ja Ubudit skippasimme, ne olisivat toki saattaneet tuoda lisää pisteitä Balille. Mutta päätimme matkailla kuten monet keski-ikäiset; turvallisesti yhdessä lokaatiossa.

Bali tarjoili ihania ruokaelämyksiä, kauniita auringonlaskuja, iloisia ihmisiä ja totaalisen irtioton arjesta. Off-season on myös lempiaikani matkustaa. Rauhallista, hotellissa palvelu pelaa, eikä rantatuoleista tarvitse tapella.

 

 

 

Jos ei pelkää kosteaa kuumuutta, eikä skoottereita, kohde on mitä mainioin lapsiperheelle. Me matkasimme tällä kertaa kaksin Kain kanssa, mutta haluaisin tarjota lapsilleni lähitulevaisuudessa matkan Aasiaan. Kulttuuri ja ilmasto ovat niin erilaisia. Ihmiset, tuoksut, kaikki! Haluan ojentaa lapsilleni Aasia-kokemuksen kultaisella tarjottimella, kuten se minullekin ojennettiin. Aasia-matkailu avarsi lapsena ja nuorena maailmaani valtaisasti. Etelä-Euroopan rantalomat ovat kaukana viidakon vehreydestä jossa jumalille kannetaan päivittäin ruokaa ja suitsuke tuoksuu.

 

 

Balin upeat villat ja trendikäs meininki houkuttaa, mutta ainakin Canggu oli vielä melko epäkäytännöllinen ja keskeneräinen alue. Me vuokrasimme skootterin päiväksi ja siihen se jäikin. Kai oli ajanut pari kertaa aiemmin, minä en kertaakaan ja Bali ei ole paikka jossa ajamista kannattaa harjoitella. Meidän läheltä piti tilanteet saivat varovaiseksi ja Kain stressaantuneeksi. Liikenne on vasemmanpuoleinen ja risteykset sekavia ilman liikennevaloja. Jokainen menee kun uskaltaa. Siirryimme kävelemään ja taksin asiakkaiksi (suht edullisia, käytä Blue Bird yhtiötä ja vaadi mittari päälle kun hyppäät kyytiin). Välimatkat ovat pitkiä, jalkakäytäviä ei ole läheskään kaikkialla ja aurinkoiseen aikaan kävely on tuskaista. En voi tarpeeksi korostaa kuinka kuuma siellä on. Haha. Olin tammikuussa Kambodzassa, eikä se ollut mitään Baliin verrattuna.

Koska liikkuminen oli rajallista, päädyimme köllimään paljon hotellin altaalla. Oma allas oli melko turha. Siinä tuli pulahdettua muutamana iltana ja kahtena päivänä. Vastoin odotuksiani viihdyimme paremmin hotellin isolla altaalla kuin omassamme. Lapset olisivat rakastaneet omaa allasta! Elin käsityksessä, että minäkin olisin. Tulipahan nyt koettua, että se on liikaa jos hotellilta löytyy isot altaat, joissa vesi jopa viilensi hieman. Meidän noin 4m x 2,5m altaan vesi oli auringon lämmittämä, vaikka vettä lisättiin joka päivä. Oma allas toi pientä luksusta iltoihin, mutta seuraavalla kerralla maksan mieluummin ekstraa merinäköalasta, jos lapset eivät ole messissä. Nyt sviitin kylpyammekin jäi korkkaamatta!

 

 

 

Altaalla pötköttely kirjojen kanssa toi kaivattua breikkiä elämään. Surffareista tuttu Intian valtameri nostatti melko isoja aaltoja, mutta punaisista lipuista huolimatta pulahdimme muutamana päivänä aaltojen uomiin. Joku voisi kysyä miksi menen rantalomalle kun silmäni eivät kestä tippaakaan merivettä ja hikoilen sekä punoitan kuin sika.. Vartaloni ei yksinkertaisesti adaptoidu nopeasti kuumuuteen, ei ehkä koskaan. Aurinko on kuitenkin ystäväni jos allas on vieressä ja drinkki kädessä. Merivesi taas on mielettömän ihana aaltoineen, kunhan se ei kaappaa minua syövereihinsä kokonaan.

En siis himoitse snorklailun perään ja pelkään mereneläviä meressä ja lautasellani, aaltojen voima ja meren äärettömyys kuitenkin kiehtoo. Intian valtameri oli yhtä lämmintä kuin uima-altaamme vesi. Isot aallot eivät ole ideaali lapsiperheen lomalle, mutta Balin ympäriltä löytyy kyllä rantoja joihin tuulet eivät osu niin kovaa. Aasiassa parasta onkin meriveden lämpö. Vaikka se laittaakin hälytyskellot soimaan ilmaston lämpenemisen suhteen, mutta mikäs minä tässä Aasian matkaajana olen mitään mukisemaan.

 

 

 

Mites sitten se trendikäs Bali? Se näkyy hinnoissa. Syöminen on edelleen edullista, hemmetin hyvän aterian voi saada kolmella eurolla. Paikallinen olut (Bintang) on rannoilla muutaman euron pintaan, mutta ravintoloissa juomien hinnat olivat toisinaan jopa Suomen hinnoissa. Alkoholia verotetaan Indonesiassa rutkasti, drinkit olivat usein 5-8 euroa. Nautin itse paljon erilaisia smoothieita ja mehuja joiden hinnat pyörivät kolmen euron paikkeilla. Mehut olivat usein ihania, mutta kannattaa huikata tilatessa ”no sugar”, sitä tai siirappia kun tuppaavat lisäämään mehuihin aivan turhaan.

Ravintoloita on paljon, mutta ne ovat ympäri kylää. Vedimme taksilla tai vaelsimme kävellen syömään lähinnä iltaisin, joten valitettavasti ruokakuvat uupuvat. Mainittakoon pari kokeilemisen arvoista mestaa: One Eyed Jack on Nomun perustajan japanilainen ravintola. Hinnat kalliimpia, mutta makuelämykset sen arvoisia. Jackiä vastapäätä on kotikutoisempi Ngon Ngon, jonka vietnamilainen keittiö valloitti meidät, hinnat laittoman edulliset. Italialainen Baracca oli tupaten täynnä, tunnelma lämmin ja miljöö mieletön. Sieltä sai jopa viiniä! Vegaaninen Peloton Supershop oli Balin parhainta antia. Söin hampurilaisen joka oli törkyhyvää ja bataattiranskalaiset aiolilla to die for.

 

 

  Canggu ja Seminyak ovat täynnä surffareille sopivia puoteja kuten Quicksilver ja Volcom, hinnat samat kuin Suomessa. Bali ei ole shoppailun paratiisi, paljon on erilaista puotia, mutta hinnat ovat todella korkeita. Yllättivät vallan. Kopiotuotteita on myynnissä jonkun verran, mutta laatu on hyvin köykäistä ja turisteilta yritetään kiskoa törkyisiä hintoja! Tinkiminen on aivan must. Kopiotuotteiden ostaminen on kyseenalaista, mutta toisaalta niin on aitojen Adidasten paitojen hinnatkin.. Jokainen shoppailkoon omantuntonsa mukaan.

Seminyak on siis näistä kahdesta pitäjästä isompi, jalkakäytävät löytyvät ja kauppoja vieri vieressä. Myös ruokakauppoja. Alunperin me halusimme rauhallisempaan ympäristöön, koska kuvittelimme ajavamme reissun läpi skootterilla. Jos haluaa Balille, mutta ei halua skootterin selkään, suosittelen majoittumaan isompaan pitäjään. Hotellilta tai Villalta löytynee kuitenkin oma ja rentouttava rauha, joutumatta kuitenkaan olemaan eristyksissä. Cangun puolella kävelimme yleensä rantaa pitkin seuraavalle kadulle. Cangussa kadun lähtevät rannasta ja kulkevat suoraan isommille teille. Matkaa on kuitenkin kilometri tolkulla.

 

Ihanin piirre Balissa onkin kilometrejä pitkä ranta joka kerää ihmiset yhteen iltaisin. Surffarit odottavat meressä viimeistä aaltoa ja heidän, sekä auringon viimeistä näytöstä seuraavat sadat turistit ja paikalliset. Tunnelma on rento, iloinen ja kaunis. Jokainen auringonlasku on erilainen, värien ilottelu on mieletön. Huikka Bintangia, rennosti säkkituolissa, hiekat varpaissa ja annetaan päivän vaihtua toiseen. Aina hieman haikein, mutta odottavaisin mielin.

Loma tosiaan on ihmisen parasta aikaa, rantaloma henkinen investointi. Seuraavaksi listalla on Berliini ja ystävä-matka mahdollisesti Vilnaan. Matkailu avartaa ja Balikin sen teki.

11

    

Laitoin postiin viime viikolla kaksi taulua ja keramiikkakurssi jatkui. Olen kovin iloinen tästä maailmasta johon olen ajautunut, se antaa kovin paljon. Neljä päivää sitten muotoilin savesta kippoja ja vateja. Kuuntelin kyllä mitä kurssitoverit juttelivat, mutta en paljon puhunut. Savi rauhoittaa ja tyhjentää pään ihanasti. Viime viikolla myös arkkitehtimme piirsi tulevasta varastotilasta vähän isomman, jotta saan sinne pienen maalausnurkan.

Jossain vaiheessa elämää luulin, että skräppäys ja neulominen ovat niitä oikeita käsitöitä, eikä minusta ole niihin. Askartelu, ompelu tai puikkojen kanssa huitominen ei ole minun juttuni. Ainakaan vielä. Kaikkia äsken mainittuja olen kyllä kokeillut useampiakin kertoja.

Keramiikka ja maalaaminen tuntuivat asioilta joihin tarvitsee koulutuksen. En hiffannut, että niitä voi harrastaa! Minun ei tarvitse päästä taideteolliseen ja lukea itselleni keraamikon titteliä, jos haluan tehdä muutamia kippoja kotiin. Minun ei tarvitse olla loistava, koulutettu piirtäjä, jotta voisin maalata. Se, että taulujani on haluttu ostaa, on mieletöntä!

Minulta on ostettu valmiita töitä ja tehty ihanasti tilauksia. Tilaustöissä saat halutessasi päättää värimaailman, muodon ja koon. Nyt on myös aikomus teettää töistä pieniä printtisarjoja Sisustus Hattaran valikoimaan. Taitelijan taitoni kehittyvät tehdessä ja Kai hankkikin minulle nettikurssin joululahjaksi. Pääsen sitä kautta kuulemaan kritiikkiä ja kehittämään erilaisia tekniikoita. Värisilmän koen omaavani. Uusimmissa töissä onkin jo villejä kokeiluja.

Mikäli tilaustyö kiinnostaa, huikkase vaikka Instan puolella! Instan puolella myös lykin myyntiin jo valmistuneita töitä.

 

 

11

Muotikuvaus on Suomessa (ja varmasti muuallakin) sellaista, että siihen pitää olla palava intohimo. Koska vain se laittaa tekemään muotikuvauksia ensin ilmaiseksi, omasta halusta. Muotitietoinen ja -näköinen ystävä mallina, meikkausta opiskeleva kaveri nostamassa lookin seuraavalle tasolle ja kampaajaksi opiskeleva toveri viimeistelemässä kokonaisuuden.

Mulla on vain rumia kavereita.

Haha. Olen minäkin pakottanut ystäväni kameran eteen, mutta palavaa himoa muotia kohtaan minulla ei ole koskaan ollut. Pidän siitä, mutta se ei ole kiinnostanut niin paljon, että olisin etsinyt opiskeluaikoina sopivaa tiimiä ympärilleni. Harkitsin kyllä soittoa mallitoimistoon. Aloittelevat mallit olisivat voineet kaivata harjoitusta ja saaneet kuvat ilmaiseksi käyttöönsä. Muoti on kuitenkin isompi kokonaisuus. Siihen tarvitaan se tiimi ja sitä minulla ei ole koskaan ollut. En ollut aikaa etsiä.

Olen keskittynyt työssäni siihen mistä minulla on näyttöä. Opiskeluaikoina minulla oli parivuotias lapsi, perhe-elämä Järvenpäässä. Kun perustin valmistuttuani yritykseni, odotin kuopustani. Mieheni oli vuorotyössä ja soitti bändissä. Minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa intohimoille.

Se harmittaa toisinaan, mutta vain hetken. Jos haluaisin nyt kuvata portfoliota, panostaa muotikuviin, voisin sen tehdä. Nykyään osaan ottaa omaa aikaa ja raivata kalenterista tilaa intohimoille. Muoti vaan ei vieläkään ole se suurin intohimoni. Olen kuitenkin aina halunnut kuvata muotia. Mutta en ole muotikuvaaja. Varmaankin siksi, että en ole kuvannut sitä intohimoisesti, ilmaiseksi. Minulla ei ole näyttöä aiheesta, mutta ei se tarkoita sitä etten osaisi.

Haluaisin kuvata jatkossakin tiimin kanssa muotia, kuten olen päässyt Uhana Designin kanssa tekemään. Mutta en jaksa hillua verkostoitumassa suunnittelijoiden kanssa tai notkua muotiviikoilla. Haluan toimeksiantoja joita voin toteuttaa intohimolla, ilman että koko muotimaailma on intohimoni. Tämä lähestymistapa saattaa jopa tuoda raikkautta kuviin.

Ihaninta on, että Uhana (ja muutama muukin) on uskaltanut soittaa minulle. Uskaltakaa te muutkin!

Uskon siihen, että visuaalinen silmä kantaa pitkälle. Sen avulla voi tehdä kuvauksia aiheesta kuin aiheesta. Muodissa parasta on visuaalisuus. Paletti on koossa jo ennen yhtäkään ruutua. Toisaalta uskallan ajatella, että olen aika hyvä kuvaaja, kun saan ilman meikkiä ja stailausta taviksista kotonaan jatkuvasti hyviä kuvia. Se se vasta taitoa onkin.

7

Olen aina salaa halunnut töihin Vimmalle. On useita kotimaisia lastenvaatemerkkejä joita palvon. Vimma on kuitenkin erilainen. Vimman erottaa muista siitä, että sen sydän, Marjut Rahkola, on hieman hullu.

Kuosit jaksavat yllättää, liki joka kerta. Siitä kuuluu kiitos upeille suunnittelijoille, mutta myös Marjutille jolla on uskallusta toteuttaa villejä ideoita. Vimma on laajentanut viime aikoina myös lifestyle tuotteiden puolelle. Ehkä uuteen kotiin pitää vetää Vimman tapetilla yksi huone..

Juuri nyt haluaisin vielä enemmän töihin Vimma-tiimiin! He avaavat uuden, upealta näyttävän puodin Albertinkadulle Helsinkiin HUOMENNA 15.12.2017! Luvassa on savipajaa, joulufiilistelyä ja näköjään -20% ale kaikesta. Itse en pääse tutustumaan avajaisten kautta puotiin, mutta menkää te! Tuumailkaa siellä käydessänne, miten upeita juttuja kanssasisaremme saavat aikaan kovalla työllä ja intohimolla. Kade! <3

VIMMA STORE
Albertinkatu 16
Avajaiset 15.12 klo 16 alkaen

2

Uskomatonta, mutta totta. Myin ensimmäisen tauluni viikonloppuna. Siitä tuli neljä kyselyä. SAY WHAAT!

Vielä hetki sitten olin pisteessä jossa en uskaltanut aloittaa maalaamista, koska en uskonut osaavani. Ihan tosissani tuumailin, että en osaa sotkea. Tartuin kuitenkin pensseliin, valitsin värit, laitoin musiikin soimaan ja sotkut veivät mennessään.

Olen maalannut vasta muutamia tauluja, ja olen jo ottanut kehityksen askelia. Harkitsen vakavasti ilmoittautumista maalauskurssille ensi vuonna. Janoan oppimaan uusia tekniikoita.

Viime viikolla uskaltauduin myös ensimmäistä kertaa maalaamaan jotain muutakin kuin sotkua. Vaikka usein ihmiset saattavat löytää sotkuistani selkeitä kuvioita ja maisemia, menin askeleen realistisempaan suuntaan. Lähdin maalaamaan kukkia, lopullisessa työssä minua kuitenkin tuijottivat kasvot.

Maalaaminen on minulle terapiaa. Rentoudun, pääsen tekemään jotain luovaa mutta täysin poikkeavaa työstäni. Mukana matkassa on kuitenkin värien harmoninen maailma joka on minulle erittäin tärkeä. Se, että ihmiset ovat innostuneet töistäni, on upeaa. Se nostaa koko homman ihan nextille levelille ja innostaa minua maalaamaan lisää! Tässä ei tosin ole kyse rahasta, minun ei tarvitse myydä töitäni. En taas toisaalta halua jemmailla niitä kotonani ja jos joku muukin näkee niissä kauneuden ja ilostuu niitä katsoessaan, terapiasessioni on tehnyt enemmän kuin piti.

Ainoa miinus maalaushommissa on tilanpuute. Joulukuussa minulla on vihdoin käytettävissä ihana valokuvastudio, ehkä tovin päästä joudun hankkimaan myös maalaushommilleni tilan.

Haluan kehittyä ja maalata ja olen myös päättänyt tehdä sotkuja tilaustöinä. Jos sinulla on värimaailma jonka abstraktia sotkua haluaisit tuijotella, ota yhteyttä vaikka Instagramin (@kaisujouppi) kautta, niin laitetaan homma eteenpäin ja saan taas yhden syyn lisää maalata!

23