Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vierailimme viime vuoden puolella Heurekassa. Olin skeptinen ja tiedän hyvin miksi. Luulin tuntevani lapseni, mutta aliarvioin heidät. Tuumailin, että heitä ei tiede kiinnosta. Olin varma, että ellei paikalla oli pelleä, karkkia ja trampoliinia, he eivät viihdy. Vaan toisin kävi!

Olen itse vieraillut Heurekassa viimeeksi ala-asteella. Muistin silti paikasta hämärästi muutamia juttuja ja päänäyttelyssä onkin varmasti joitain samoja hommeleita kuin 90-luvulla. Kutsun niitä hommeleiksi, koska tiede ei ole varsinaisesti minunkaan skeneni.

Tiede kuitenkin kiinnosti, ja pirusti! Painettiin kolikot omalla naamalla, katsottiin animaatioelokuva kasvien elämästä, Leevi uskaltautui polkemaan vaijeria pitkin, juostiin ympäri näyttelytilaa, Aapo rakastui ilmavirran päällä leijuvaan rantapalloon lähes mielipuolisesti.. Naurettiin ja hämmästeltiin, kisailtiin.

Eilen Heurekassa on auennut Eläinten Body Worlds -näyttely. Minua harmittaa edelleen, että alkuperäinen Body Worlds, jossa esiteltiin ihmisten anatomiaa, jäi aikoinaan kokematta. Nyt meillä on lokakuuhun asti aikaa mennä Heurekaan uudelleen, kurkkimaan eläinten anatomiaa ja tsekkaamaan toki päänäyttely jälleen. Heurekalaiset; puhaltakaa rantapalloja Aapolle valmiiksi!

 

5

avk_kansi

 

Yläasteen opinto-ohjaaja kertoi tunneillaan ainoastaan Järvenpään lukiosta. Meille oli tulossa uusi upea lukio, jossa me saisimme opiskella viimeisen lukuvuoden. Eihän nyt Suomen (vai oliko se peräti Pohjoismaiden) hienoimmasta lukiosta voisi kieltäytyä. En kuitenkaan päässyt sinne, vaan jouduin Keravan lukioon.

Lukioon en toki halunnut yhtään, kampaajaksi tai valokuvaajaksi kyllä. Halusin tehdä käsilläni, käytännössä. Yläasteen jälkeisenä kesänä iski paniikki. Selvisi, että olisin voinut hakea myös ammattikouluuun. En ymmärtänyt, lukiohan oli opon mukaan ainoa vaihtoehto! Olin elänyt käsityksessä, että vasta lukion jälkeen pääsisi opiskelemaan ammattiin.

 

Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.55.02 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.58.43

Ajauduin hakemaan jälkihaussa Keski-Uudenmaan ammattiopistoon ja pääsin sisään. Olimme kiertäneet luokkani kanssa ensimmäisenä koulupäivänä opetuskeittiöt, koulun rantasaunan ja luokkatilat, kun Järvenpään lukion rehtori soitti. Hänellä oli paikka minulle. Kieltäydyin. Olin tullut kotiin. Kokkasin koulussa, olin ravintoloissa työharjoitteluissa ja iskin kiinni työelämään kun kaikki muut ystäväni pänttäsivät matematiikkaa.

Opiskelu oli rentoa ja aloin saamaan todella hyviä numeroita. Korkkasin kiitettäviä, kun matematiikkaa ja fysiikkaa opetettiin käytännössä, esimerkiksi laskemalla ruokahävikkejä. Aloin hahmottamaan asioita, tajusin asiat käytännössä. Lukeminen ei koskaan ollut juttuni, mutta nyt keittiökemia jopa kiinnosti!

 

Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.52.11 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.57.15 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.52.41

 

Ensimmäisenä koulupäivänä siis kieltäydyin lukiopaikasta ja samalla myös tiesin, että en tule jäämään kokki/tarjoilijaksi. Valmistuin kuitenkin koulusta huippuarvosanoin ja kesätöiden loppuessa ajauduin Järvenpään kaupungin työttömille nuorille suunnattuun Mediapajaan.

Ohjaajakseni ajautui Taikissa opiskellut nainen, joka avasi minulle Photoshopin salat, kuvasin Mediapajan esitteen ja kuulin, että valokuvausta voi opiskella ammattikoulussa ammattikorkean tai yliopiston sijaan.

 

Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.51.43 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.58.15 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.55.47

 

Sain töitä uudelta ABC-asemalta ja jätin Mediapajan kesken. Olin päättänyt, että seuraavana keväänä haen taas opiskelemaan ja halusin tehdä töitä ennen sitä. ABC:llä minusta kuoriutui palvelualojen ammattilainen ja he olisivat halunneet jatkokouluttaa minut esimiestehtäviin. Mutta meikäpä valittiin opiskelemaan valokuvausta 500 hakijan joukosta.

Opiskelin, tein vauvan välissä ja palasin kahden vuoden kuluttua takaisin. Näin harjoitteluni aikana kuukausipalkkalaisten työtä A-lehdillä ja se ahdisti hieman. Olin jo vuosia tiennyt, että haluan tehdä valokuvaajan töitä, kehityin koulussa koko ajan, mutta suunta oli epäselvä. Opintojeni viimeisenä keväänä luokkaamme astui opettajamme vanha opiskelukaveri. Hän kertoi freelancerin työstään ja sen jälkeen tiesin polkuni.

 

Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.56.05 Näyttökuva 2017-01-23 kello 19.56.30

 

Työura on monien sattumusten sarja. En ole missään vaiheessa kokenut suuria paineita työstä, mutta silti tiennyt, että pyrin viihtymistä kohti. Työn pitää olla minulle tärkeää ja henkilökohtaista. Työn pitää olla haastavaa, mutta myös ihanaa. Pitää kokea onnistumisia ja selvitä pompuista.

En ole päättänyt olla valokuvaaja tästä eläkeikään. Voisin olla, ei se siitä ole kiinni. Se on kiinni muuttuvasta maailmasta, tulevaisuudesta. Minun tulevaisuuteni on auki ja tiedän, että polku löytyy varmasti kunhan on avoinna uusille jutuille ja asenne on kohdillaan.

Minä ja ystäväni Anne Ventelä ollaan tehty kirja. Se kertoo työstä ja sen tulevaisuudesta. Se kertoo neljäntoista nuoren aikuisen tarinan ja polun nykyiseen pisteeseen. Se on pirun mielenkiintoinen, liikuttava, hauska ja rohkea! Se on infopläjäys ja tavallaan synninpäästö. Kenenkään ei koskaan tarvitse tietää mikä hänestä tulee isona.

Kirja tulee painosta ensi maanantaina ja nyt siitä on mahdollisuus saada parin viikon ajan koodilla AVK2017 -20%. Osta teinillesi, kummilapsellesi, kaverillesi, itsellesi! On ihan ok olla vähän hukassa ja kirjan kautta tajuaa, että niin ovat kaikki muutkin. Ainakin olleet.

KIRJAN VOI OSTAA TÄÄLTÄ. 
Alekoodin (AVK2017) jälkeen hintaa jää 23,20e (sisältää postikulut Suomeen)
EI PAHA!

12

Näyttökuva 2017-01-16 kello 17.11.00

Google Translate kääntää Skam:n Häpeäksi. Häpeää tunsinkin hieman eilen illalla, kun olin kuluttanut kokonaisen päivän norjalaisen teinisarjan parissa. Puhun parhaillaan sujuvaa norjaa kissalleni ja olen kääntänyt lukemattomia sarjan tekstiviestejä norjasta suomeksi (niistä kun suurinta osaa ei ole tajuttu suomentaa).  Skam on vienyt mukanaan monia yli kolmekymppisiä ja niin vei minutkin. Eilinen tuntuu lähinnä unelta jossa palasin lukioikään ja valtaviin ihastuspyörteisiin.

Yle Areena toi Skamin suomalaisille nähtäväksi ja perjantaina sitä löytyy Areenasta kolme tuotantokautta. Skam kuvaa pirun aidosti nykynuorison elämää ja vaikka omasta lukioiästä on reippaasti yli vuosikymmen, samaistumispintaa löytyy edelleen.

Skam on ovelasti jakanut tuotantokaudet keskittymällä yhteen päähenkilöön. Eva ja Jonas aloittavat sarjan ja seuraavalla kaudella keskitytään Nooran elämään. Sarjaa pohjaa kuitenkin tyttöviisikko ja heidän elämänsä.

Näyttökuva 2017-01-16 kello 17.13.04

Jatkoakin tosiaan on luvassa ja perjantai-ilta menee varmasti kolmannen kauden parissa, Isakin stooria seuraten. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, etten vahingossa tee juonipaljastuksia!

Norjalaiset herkuttelevat tyylikkäillä päähenkilöillä, mutta jengi vaikuttaa aidolta ja viisikosta jokainen on lempparini. Kaikilla on omat helposti samaistuttavat heikkoudet ja vahvuudet. Sarjan hervottomin hahmo on koululääkäri, jonka luo toivottavasti joku menee kolmannellakin kaudella. Järjen ääntä ja välillä rivouksiakin huutelee muslimi Sana ja Vilde nostelee jengin hömppäkorttia.

Sarja on täynnä draamaa ja hurjan hotkimisen jälkeen jäin jopa hieman pöllämystyneenä tuijottamaan tyhjyyteen. Mietin, onko teinielämä oikeasti ihan noin draamaisaa. Mutta kyllä se joillain on ja tässä on keskitytty heihin, sivuhenkilöt tuntuvat elävän suht tasapainoista elämää.

Näyttökuva 2017-01-16 kello 17.12.45

 

Teinisarjoissa kuitenkin parasta ovat rakkaustarinat. Se, kun jokainen uusi rakkaus tuntuu viimeiseltä. Ensimmäinen suuri rakkaus on niin suurta, että se tuntuu omassa kropassa ruudun läpi. Vie mennessään haikeuden ja onnellisuuden satamaan.

William nousee (tietenkin) kovan kuoren ja herkän sisustan vuoksi suosikikseni ja eilen pyyhin kyyneleitäni peiton reunaan, kunpa joku vielä joskus rakastaisi minua noin paljon ja noin kauniisti.

Ah, Skam, minkä teit! Toit muistoja mieleen, toit vahvan ja väkevän rakkauden mieleen. Ollappa söpö teini-ikäinen, sopivasti naiivi ja elämä edessä. Tekisi mieli katsoa heti kakkoskausi uudelleen.

 

30

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kuten muutama postaus aikaisemmin tunnustin, nyt ei ole ihan kaikki inkkarit kanootissa. Sentään jotain sinne paattiin olen haalinut; ystäviä. Uusia ja vanhoja.

Blog House Stockholm kutsui Snapchatin pioneerit (kjähähä) luokseen Visit Swedenin välityksellä. Reissuun lähti porukka, joista jokainen oli jo entuudestaan toverini. Leikimme kotia neljän päivän ajan Vasastanilla ja poukkoilimme yhdessä sekä erikseen Tukholman katuja.

Lähdimme reissuun Viking Linen Mariellalla, jonka Plate ravintolassa nautimme viineineen yhdeksän ruokalajin menun. Ennen hytteihin valumista suuntasimme toki laivan karaokeen, josta tietenkin syntyi mahtavaa Snäppimateriaalia Vienan ja Artun astuessa lavalle. Heräsimme melko virkeinä Ruotsin päässä ja nautimme Food Gardenin aamiaisen ennen astumista takaisin maan kamaralle.

Valjastimme jengiimme, minullekin muutamalta pressimatkalta entuudestaan tutun, Visit Swedenin Joonas Hallan. Hänen kanssaan ensimmäiseksi kierreltiin liki helteisessä syyskuun Ruotsissa, Södermalmin puodit. Niin paljon olisi ollut kaikenlaista ihanaa joka toisessa kaupassa, lentokoneella paluu onneksi rajoitti hieman törsäämistä. Edelleen harmittaa kuparinen kastelukannu jonka jätin Södermannagatanin Grandpa liikkeeseen. Nytorgsgatanin ja Skånegatanin varsilta löytyy vaikka ja mitä. Suosittelen koluamaan koko Södermalmin ristiin rastiin. Mielettömät ravintolat, Fotografiska, puodit.. Ei mikään ihme, että eksyimme Söderille joka päivä.

Visiteerasimme Moderna Museetissa, josta harmikseni en löytänyt uutta julistetta seinälleni. Mutta valikoima on laaja ja sinne kannattaa etenkin hyvällä ilmalla tallata vain fiilistelemään museopuotia ja ympäristöä mikäli taidetta ei jaksa tuijottaa. Tallustimme edes takaisin keskustan ydintä, nautimme (minä nautin) monen monta kanelbullea, muutamat ihanat lounaat ja illalliset. Ostin myös aivan liian monta villapaitaa Weekdaylta sekä And The Other Storiesilta.

Porukka oli hyvä ja itse koin tutustuvani taas astetta paremmin Arttuun ja Vienaan, Minnin ja Peetan ollessa jo läheisempiä ystäviäni. Intensiiviset porukkareissut saattavat olla toisinaan raskaita, mutta meillä meininki oli hyvä ja letkeä, tuli naurettua rutkasti! Snäppimateriaalia tuli kaikilta yhteensä varmaan useamman tunnin verran ja seuraajatkin jaksoivat pysyä jengin kelkassa.

Ihania ihmisiä ei voi koskaan olla elämässä liikaa ja saan olla onnellinen, että olen kolmekymppisenä löytänyt elämääni paljon mahtavia tyyppejä joiden kanssa on samalla aaltopituudella. Visuaalisuus, avoimmuus, huumori ja sosiaalisuus yhdistää ehdottomasti tätä jengiä ja muitakin uusia tovereita joiden kanssa tunnen oloni kotoisaksi. Työt, loma ja arki tuntuu kevyemmältä hyvällä porukalla.

Syyskuun Snäpit ovat jo historiaa, mutta mikäli jengin toilailut kiinnostaa jatkossakin, mukana reissussa olivat @peetanenbest @mustarttu @vienak @minnihei ja @kaisujouppi

Kiitos Blog House Stockholm, palaamme mielellämme.

 

4

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Antti Tuiskuun, Turkuun (taas), Ruisrockiin, uusiin ystäviin.. Ruissin jälkeen tulin kotiin melko uupuneena. Olin ollut pitkästä aikaa rehellisillä rymy-festareilla, kolme päivää.

Teini-ikäni lojuin Provinssissa ja Ilosaaressa, nyttemmin hipsteröin Flowssa ja Sidewayssa. Pyristelin täten hieman vastaan, kun Frimanin Laura ehdotti Ruissia kesäsuunnitelmiini. Laukki sai kuitenkin nuijittua rymy-festareista etuliitteen osittain pois: festarihotelli Portsassa, vesibussilla alueelle, kuulemma varma auringonpaiste..

Kun oikein tarkkaan rupesin tulkitsemaan ohjelmistoa, sieltähän löytyi vaikka mitä tsiigailtavaa. Toki kaikki jotka halusin ehdottomasti nähdä (Air, Kelis, Macklemore..), jäi näkemättä ja löysin itseni Antti Tuiskun, JVG:n, Sannin ja Vesalan kaltaisten artistien keikoilta. Kuuntelin myös Apulannan keikan kun festarikumppanini oli paikkaamassa polveaan ensiapu-teltassa.

Ruissin henkeen kuului selkeästi katsoa J.Karjalaiset ja kaikki muutkin suomalaiset artistit. Ostimme liian monta valkkaripulloa, tanssimme Vip-alueen pöydillä ja potin räjäytti lauantaina Major Lazer! Himmeän bailaus-session jälkeen pääsimme vielä täpötäyteen telttaan sanomaan hyvää yötä maailmalle Paperi-T:n voimin.

Alue oli valtava, räkätin leveästi kun maa kirjaimellisesti hyppi yleisön voimasta. Festarihotellimme etkot, uudet tuttavat, upea sää, Tindermätsin kohtaaminen aamuhämärässä, innostuminen artisteista joita en ollut kuunnellut aiemmin.. Koin elämäni ensimmäisen Ruisrockin ja se kohteli minua hyvin.

Kotona avasin Spotifyn ja lisäsin sinne uudet lempparini. Tajusin kuitenkin nopeasti, että on aika erilaista kuunnella Tuiskua kotona, kuin 30 000 muun ihmisen kanssa pienessä nousuhumalassa auringon paahteessa. Silti nykyään kun soittolistaltani tulee Tuiskun Peto on irti, lurittelen täpöö Ja se dj oli et häh, ketä luulet olevas täh? Sanoin sille et kato jätkä, sä oot sä ja mie oon Antti Tuisku ja ihan niinku muutki, mie oon pikkasen poikki. Ja mä tulin tänne bailaa! 

6

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Huh. En edes tiedä mistä kirjoittaisin. Eilisillä Skidit Festareilla oli niin paljon aktiviteetteja ja katsomista, että olen vieläkin pyörryksissä. Moni juttu jäi myös tsekkaamatta, kuten DJ-paja!

”Täällä mamma aina bailaa” pääsi suustani, kun astelimme Kaiku-Kutonen-Siltanen kompleksiin. Aamu kymmenestä iltapäivä kolmeen vanha Elannon alue oli metrin mittaisten valloittama. Ohjelmassa oli Risto Räppääjää, trampparataa, prinsessasalonkia, kasvomaalausta, ilmapallojen koristelua, skeittiparkkia, jättisaippuakuplia, esityksiä, syömistä, juomista, sekä pääsy ambulanssi-, että rekkakuskin paikalle..

Olimme ensimmäistä kertaa muksujen kanssa Skidit festareilla! Tuumailin mennessämme, että ensi vuonna Leevi on varmaan jo liian iso. Mutta siellä se puhalsi vatsastapuhujan pyytäessä, lauloi mukana Räppääjän hittejä ja fiilisteli upean Felix Zengerin beatboxausta.  Felixin esitys oli niin uskomaton, että nuorimmat eivät varmasti edes tajunneet musiikin tulevan pelkästään Felixin suusta. Vatsastapuhuja Sari Aalto nauratti simpanssi Anssillaan, Silja Linen hylje ja miehistö tanssittivat kun aikuiset jonottivat hattaroita. DJ Orkidean aamudisko laittoi myös Antti Tuiskuillaan pyllyt pyörimään.

Toki valituksiakin kuunneltiin, ilmapallot pamahtelivat ikävästi (Leevi), ranskiksia ei ollut myynnissä ja jouduttiin syömään pastaa (Aapo).. Festareiden alussa motkotin, että emme koskaan enää lähde mihinkään kun on niin kaameaa, mutta loppupäivästä festareiden tarkoitus oli kaikille auennut ja iloitsimme festarihumusta melkein loppuun asti! Ihana helteinen päivä!

Juhannuksesta heinäkuun puoleen väliin asti olen tehnyt töitä ja ottanut pieniä breikkejä, kun lapset ovat olleet ulkomailla ja mökkeilemässä. Nyt meillä on meneillään loppukesän spurtti. Suoritimme Suomenlinnan, Porvoon, rannalla pötköttelyn, Serenan ja Skidit Festarit yhden viikon aikana. Elokuu on vielä täynnä ohjelmaa. Tuli melkein paniikki, kun heinäkuu lähestyi loppuaan ja en ollut tehnyt juuri mitään lasten kanssa. Nyt kiritään! Kesä 2016, bring it!

 

(Aapolla on jalassaan Vimman leggarit ja Aarrekidin paita)

2

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Sää oli mystinen. Lupasi aurinkoa, mutta Suomenlinnassa vallitsi kostea, pilvinen, jopa sumuinen ilmasto. Istuimme suurten puiden katveessa syömässä piknik-eväitämme, kun päivän ainoa hötöinen tihkusade iski.

Olen käynyt Suokissa muistaakseni kahdesti. Molemmilla kerroilla olen ollut siellä työkeikalla. Vietimme Aapon kanssa viikonloppua kahden ja saimme kutsun Suokkiin ystävältäni Minniltä. Tartuimme siihen oitis!

Lapset kolusivat Suomenlinnaa huolella. Juoksivat linnan tunneleissa, sekä perhosten perässä. Metsästivät leppäkerttuja, keräsivät kukkia ja rellestivät leikkipuistossa. Leikkivät ampuvansa tykeillä muun muassa minut ja nauttivat lauttamatkasta. Eväät maistuivat ihanilta, vaikkakin useat kahvilat houkuttivat ainakin minua. Minnin vegaaninen sienipiirakka kylläkin piti niin kylläisenä, että jätskit riittivät jälkiruoaksi.

Meiltä jäi varmasti ainakin puolet saarista kiertämättä, silti meillä riitti hyvin toimintaa neljäksi tunniksi. Istuessamme leikkipuistossa totesin Minnille, että kyllä minä tällä tavalla näissä viihdyn.. Saimme turista kuulumisia kun kakrut viihdyttivät itse itseänsä. Ilman toista aikuista, leikkipuistoissa ei mielestäni ole kovin mukavaa..

Aapo jaksoi tallustaa reippaasti koko päivän ja oli muutenkin esimerkillinen matkakumppani. Mantereelle päästyämme heitimme heipat Minnin seurueelle, mutta Aapo halusi jatkaa vielä Helsinki-kierrosta. Suuntasimme Stokkan leluosastolle ja herra vaati toki myös ranskalaisia. Ihana mystinen kesäpäivä ja Suomenlinna täytyy ottaa vähintään vuosittaiseksi tapahtumaksi omaan kalenteriin.

6

_96A7502 _96A7480 _96A7543 _96A7469 _96A7695 _96A7621 _96A7714 _96A7625_96A7564 _96A7516 _96A7678 _96A7703 _96A7615 _96A7699 _96A7706 _96A7525 _96A7505 _96A7645 _96A7623_96A7592

 

Eräällä lastauslaiturilla mustavalkoisessa hameessa minua odotti nauravainen taiteilija. Laura Pehkonen kehotti seisomaan vakaasti ja nosti minut lastaushissillä ylös, keskelle taiteilijayhteisöä.

Olen törmännyt vuosien saatossa Lauran töihin siellä täällä.. Jubilee kynttilänjalat näkyivät joulumyyjäisten aikaan kaikkialla, Lauri Ahtisen kotona upeat keraamiset tornit tekivät vaikutuksen ja kun kuulin makkaroista ja kikkareista, oli aika tavata tämä upea saven muovaaja.

Laura oli valmistanut raikkaan salaatin korianterista, valkosipulista, kikherneistä, fetajuustosta ja tomaateista. Istahdettiin aurinkoon, sain käteeni niin hyvän salaatin rinnalle raikasta rosmariini-minttu-sitruuna vettä ja sitten oli aika puhua Lauran urasta, ja elämästä. Jutut polveilivat, vierailimme myös Jussi Juurisen työhuoneella turisemassa, puhuimme Lauran kanssa parisuhteista, mutta ennen kaikkea töistä ja taitelijoiden tulevaisuudesta.

Pehkonen on keramiikkataiteilija, jolle kotimaisuus on erittäin tärkeä elementti. Keramiikan tehdastuotanto on katoamassa Suomesta ja Pehkonen on hyvin tietoinen tästä. Savion työhuoneella hän muovaa, muotoilee, polttaa uunissaan, maalaa, valmistaa alusta loppuun asti kotimaista keramiikkaa. Pöydällä makaa valkoiset pienet kaakelit, jokaisesta on tulossa uniikisti koristeltu laatta Lauran ystävän kotiin. Pehkosen kädenjälki on nimenomaan uniikkia. Ideoita ei puutu ja niitä syntyy koko ajan lisää. Kuukausi Ranskassa taiteilija-residenssissä toi muun muassa uutta pontta töihin. Näin vilaukselta uusia suunnitelmia ja en malta odottaa mitä tuo nainen keksiikään!

Laura tekee taidetta ja esimerkiksi keramiikka-tornit ovat nimenomaan taideteoksia. Toinen tie oli tyrkyllä, Laura olisi voinut suunnitella suomalaisten arkeen keramiikkaa, mutta silloin töitä ei enää tehtäisi omalla pienellä keramiikkauunilla ja kotimaisuudesta joutuisi varmasti tinkimään. Vaikka haluaisin mieluusti juoda teeni ja syödä salaattini Pehkosen suunnittelemilta arkiastioilta, olen iloinen, että hän matkaa nykyistä polkuaan.

Pehkonen on ehdottomasti yksi kiinnostavimmista suomalaisista taiteilijoista. Keramiikka on vuosia ollut intohimoni ja salaa toivon löytäväni käteni saven parista vielä jonain päivänä. Ehkä se tapahtuu pian, jäimme nimittäin pohtimaan keramiikkapajan järjestämistä. Toivottavasti kuitenkin näitä iltapäivähetkiä tulee lisää tulevaisuudessa Lauran kanssa, aivan ihana tyyppi!

Pieneen Pehkos-nälkään suosittelen söpöjä, mutta jälleen uniikkeja korviksia. Mielestäni kuitenkin jokainen tarvitsee kotiinsa oman torninsa, mikä tekee onnelliseksi jokaisella silmäyksellä. Näytän teille myöhemmin mitä vierailulta tarttui minun kotiini.

Lauran löytää Instasta @lpehkonen ja nettisivut täältä!

9

Näyttökuva 2016-06-18 kello 0.31.02 Näyttökuva 2016-06-18 kello 0.30.51 Näyttökuva 2016-06-18 kello 0.31.37

 

Ylen Akuutti on tv-ohjelma, mutta tuottaa paljon myös materiaalia pelkästään verkkoon. Muutama viikko sitten sain haastattelupyynnön ja tiistaina istuimme alas toimittaja Mira Pelon kanssa. Syntyi ensimmäinen minusta tehty kirjoitus, jossa ei punakynä viuhunut. En kommentoinut enkä korjannut mitään.

Muutamat höpötykset olisin voinut kenties pitää sisälläni, mutta tämmönen mä olen. Hieman urpo. Naurahdin ääneen kun luin kirjoituksen alusta sanat: Kaisu Jouppi syö lounastaan hitaasti, sukii tummaa kiharapilveään ja puhuu paljon. Juuri näin, haha. Mira nosti keskustelustamme esiin pääpointit ja kirjasta lainattu Sannan tarina kulkee ihanasti koko jutun läpi.

Kurkkikaahan juttu läpi ja tilatkaa Tyhjä syli, mikäli se ei vielä hyllystänne löydy! Sitä saa No Tofu Publishingin verkkokaupasta, sekä kirjakaupoista.

AKUUTIN KIRJOITUS TÄÄLLÄ.

11