Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

image image

image

 

Sylini on täynnä Tyhjää syliä. Kolmen vuoden projekti on yksissä kansissa ja putkahti maailmaan lopulta keskiviikkona, puolen yön jälkeen, varsin yllättäen. Saimme aamulla painosta puhelun, että hän on täällä. Tuokoon hän lohtua niille keiden syli on tyhjä ja niille ketkä surua vierestä seuraavat.

Teos on juuri sellainen kuin pitää ja täten teknisiltä osin jännitys on lauennut. Tänään signeerasin ja rustasin omistuskirjoituksia ennakkotilauksiin, joita olikin upea määrä. Kiitos kaikille teille. Ensi viikolla kirja on Suomalaisessa ja Akateemisessa, sekä sitä toki voi koko ajan tilata No tofu publishingin nettikaupasta. On aivan välttämätöntä itse tehdä ristiretki kauppoihin katsomaan onko se todella siellä hyllyssä. Tää on vaan jokseenkin käsittämätön tunne. Nyt se on täällä ja siitä voi olla ylpeä.

Ensi viikolla juhlitaan julkkareita ja sitä seuraavalla Next generation -näyttelyn avajaisia. Mulla on ollut aivan hirvittävä kiirus ja ajatukset ei meinaa taas pysyä kasassa. Mulla olisi tänne blogiin juttuja jonossa niin vietävästi!! Ah, se assari nyt tänne!

TYHJÄ SYLI NETTIKAUPASTA
TYHJÄ SYLI FACEBOOKISSA

12

Kuvankaappaus 2015-8-24 kello 10.53.25 Kuvankaappaus 2015-8-24 kello 10.53.00 Kuvankaappaus 2015-8-24 kello 10.50.42 Kuvankaappaus 2015-8-24 kello 10.51.01 Kuvankaappaus 2015-8-24 kello 10.51.53

 

Punastellen vastaanotin paikkani aika kovassa seurassa nyt kuulkaas. Next Generation – young eyes of photojournalism valokuvanäyttely kokoaa Korjaamon Valssaamoon kymmenen nuorta suomalaista kuvaajaa joista kaikkia yhdeksää kollegaa katson ylöspäin. Olen hämmentynyt ja jumalattoman otettu, että Tyhjä syli -projekti kutsuttiin mukaan tällaiseen seurueeseen.

Näyttely on auki kuusi päivää ja se esittelee valokuvaajia jotka tekevät omia pitkiä projekteja. Tyhjä syli on mukana kahdeksalla kuvalla ja tuohon mennessä kirjakin on jo julkaistu! En oikein voi ymmärtää sitä, että olen mukana. Suosittelen laittamaan näyttelyn korvan taakse ja kurkkimaan upeiden valokuvaajien upeita töitä. Nöyränä. Kerrassaan nöyränä täällä.

 

12

_MG_0368 _MG_0371 _MG_0314 _MG_0321 _MG_0312 _MG_0340 _MG_0435 _MG_0466 _MG_0418 _MG_0412 _MG_0428 _MG_0379 _MG_0327 _MG_0489 _MG_0493 _MG_0501 _MG_0474 _MG_0528 _MG_0508 _MG_0510 _MG_0517 _MG_0539 _MG_0549 _MG_0534 _MG_0544 _MG_0545 _MG_0552

Syyskuun alussa (3.-13.9.2015) on Helsinki Design Week. HDW:n ohjelmalehtinen on pienen eepoksen kokoinen, menoa ja meininkiä riittää kaikille varmasti yli tarpeiden. Kun on uuvuttanut itsensä Helsingissä, kannattaa hyppiä Tallinnaan viettämään heidän vastaavaa tapahtumaa: Design yötä. Tallinnan Disainiöö on 17.-20.9 ja me käytiin kiertämässä vähän paikallisia kohteita etukäteen.

Uusia mestoja löytyi itsellekin taas hyvä määrä ja niistä nostettakoon framelle etenkin Viron Design Talo Kalasatamassa. Puoti oli täynnä ihania virolaisten suunnittelijoiden herkkuja. Vanhan sähkölaitoksen sisältä löytyi upouusi Kulttuurikattila (Kultuurikatel) jonka ohjelma kannattaa tsekata. Tila itsessään on jo ihmettelemisen arvoinen.

Telliskiven ravintola- ja designkauppojen alue on monille ennestään tuttu, mutta itse eksyin sinne vasta nyt ensimmäistä kertaa. Muun muassa kuuluisa F-hoone löytyy näiltä nurkilta. Uusi elegantti ravintola Art Priori (Olevimägi 7) löytyy vanhasta kaupungista. Sekä tila, että ruoka oli erittäin hyvää ja laadukasta. Annokset ovat täynnä puhtaita makuja, tämän päivän ruokaa ilman baltialaista tvistiä. Ehdottomasti virailemisen arvoinen hyvää ruokaa arvostavalle.

Jos on kiire ja ehtii pyöriä vain vanhan kaupungin ytimessä, Design kauppa TALI löytyy osoitteesta Voorimehe 4. Puoteja on tulossa piakkoin toinenkin keskustaan!

Vinkkivitosena vielä, että puhelimeen voi ladata D-kaart aplikaation. Designkartta suoraan puhelimeesi! Se toimii offline-tilassa ja sisältää kaikki Designkartan kohteet.

Itse Design yön koittaessa Tallinnassa on paljon ohjelmaa seminaareista, näyttelyihin, installaatioihin ja työpajoihin (disainioo.ee). Sanoisin, että kulttuuria rakastavalle vallan erinomainen ajankohta tehdä retki Tallinnaan!

4

image image

imageimage  imageimageimage

Siis oikeesti. Miten tää kuvien järjestely VOI OLLA NÄIN VAIKEETA TÄÄLLÄ!?
Tämän takia teen mielummin kollaasin, kuin yritän muuttaa kokoja ja saada niitä vierekkäin. No mutta koska snäppäily on sekavaa puuhaa, tämä kuvajana puhuu puolestani.

Mä menin Snapchattiin. Maaliskuussa. Mutta viime sunnuntaina mä aloin käyttää sitä muuhunkin kuin maaliskuisen Californialaisen Tindermätsin kanssa tsättäilyyn. Mitä tää nyt sitten tarkoittaa?

Sitä, että jaan taas vähän enemmän elämääni somessa. Snapchat on aplikaatio jossa etsitään seurattavia ja sinne jaetaan snäppejä jotka katoavat taivaan tuuliin vuorokaudessa, ellei niitä tallenna. Tarkoitus on olla aktiivinen ja pommittaa 10 sekunnin videoita monta päivässä. Snäppien meno on arkinen ja jopa ruma. Se on kaukana Instagrammin täydellisestä maailmasta, se on oiva vastapaino kuvankauniille täydellisille hetkille. Toki voit muokata snaptilisi millaiseiseksi haluat, mutta tää on mun oma hemmetin realistinen Iholla -projekti. Kaunistelematta, kirosanoja kaihtamatta, elämän herkkuhetkiä. Mulle on jo muodostunut tavaksi jutella ja kysyä kysymyksiä mun poikaystävältä. Eli siis mun seinällä olevalta taululta jossa on miehen pää.

Mä olen aina (Iholla-sarjan lanseerauksesta asti) miettinyt millaista olisi puhua kameralle päivittäisistä jutuista. Nyt mä päätin testata. Toki snäppien mitta on aivan liian lyhyt jorinoilleni, mutta mikään ei estä tekemästä kymmentä snäppiä putkeen. Kun suuntaat Snapchattiin katsomaan tovereittesi videoita, ne tulevat siellä hienosti perätysten, vanhimmasta uusimpaan.

Olin eilen pressimatkalla ja pidimme Pupulandia-Jennin ja Mamigogo-Mintun kanssa muille noviiseille snäppikursseja joka välissä. Keskutelimme myös aiheesta vakavasti. Olimme yhtä mieltä siitä, että snäppien ei ole tarkoitus olla megalomaanisen informatiivisia, vaan sinne voi kertoa, että ”mua väsyttää”. Ystävien snäppejä seuraamalla saa tietää miten heidän päivänsä on kulunut ja tuntemattomien ihmisten snäppejä seuraamalla pääsee urkkimaan heidän elämäänsä, leikkiä oman elämänsä Ulla Taalasmaata oikein huolella. Tää vie toveruuden ja tutustumisen aivan uudelle asteelle. Näen jo edessäni tilanteen jossa moikkaan tuttavallisesti tuntemattomalle jennyskä85:selle kadulla, koska seuraan liki live-kuvaa joka päivältä.

Snapchat tukee hauskasti blogiani ja instagrammia. Jos etsit kuvankaunista matskua, älä missään tapauksessa ala seuraamaan. Mutta jos haluat saada annoksen urpoja juttujani ja  behind the scene -matskua suoraan puhelimeesi –> mene jo!

Se miten seuraajia saa, on minulle täysin pimennossa, mutta ehkä tätäkin kautta löydän muutaman uuden ystävän seuraamaan huonoja juttujani. Suosittelen tutustumista aplikaatioon. Mielestäni tarvitsemme koko ajan lisää syitä pitää puhelinta kädessä jatkuvasti. Haha. Oikeasti tää snäppimaailma on aivan pimeä ja melko turha, mutta aplikaatiomaiseen tapaan koukuttava, viihdyttävä ja hurjan hauska! Viestikäämme pirun rumilla videoilla tästä hamaan tulevaisuuteen!

Mun snapchat nimimerkkini on kaisujouppi

 

4

ryhma

 

Kauheen monta vuotta on jo mennyt ilman head over heelssiä. En mä sillai täällä mitään odottele..

Laitoin tossa kirjani painoon ja sen jälkeen alkoi ottaa rinnasta. Tulin kipeäksi kun se oli melkein valmis ja kustantajani epäili, että saan aivoverenvuodon kun se lähtee lopullisesti käsistäni. Kroppa on niin outo kapistus. Mua on pistänyt rintaan koko illan. Se johtunee kirjaprojektin suurimman virstanpylvään saavuttamisesta, mutta se johtuu myös hieman siitä, että multa puuttuu jotain. Tai nyt on pari päivää tuntunut tältä.

Lääkitsin tätä jälkimmäistä vaivaa menemällä piiiitkästä aika Pinterestiin. Klikkasin suoraan love-kansioon. Hmpf. HMMPPFFF. Siellä oli liikaa muistoja ja haaveita. Päiväkirjankin sivuja on kulunut viime aikoina. Johtuuko se syksystä? Mistä se johtuu, että aika-ajoin tuntuu pahemmalta olla yksin kuin muulloin. Tai oikeastaan se ei johdu yksinolosta koska edelleen rakastan sitä. Se johtuu siitä, että en saa pusuja alvariinsa.

Mun mielestä on kohtuutonta, että tällaista rakkaudenkipeää romantikkoa pidetään ilman rakkautta näin pitkään. Silkkaa kidutusta.

Musta on upeaa olla nainen ja mennä fiiliksiensä kanssa ees taas, miten sattuu. Huomenna saatan nauraa koko päivän ja nauttia sinkkuilusta täpöö. Ylihuomenna itken koska en saanut sitä mitä eniten halusin, ja loppuviikosta mietin missä on parhaat miesapajat. Aallonharjalta -pohjalle. Pientä kiukuttelua ja toiveikkaana eteenpäin. Ei tässä sekoilussa ole mitään järkeä, mutta nyt just mä antaisin toisen käteni jos joku ihana rakastuisi muhun päätä pahkaa.

En mä kyllä oikeesti antais. Tai siis todellakin antaisin. En siis kättäni vaan. Tai siis voisin mä kätenikin antaa. Mutta en kirjaimellisesti leikkaisi kättäni irti.

Okei. Nyt mä lepään. Kirja on painossa (MMMITÄ?!?!?!) ja mulla ei ole ku tuhatkuusisataa asiaa hoidettavana tällä viikolla. En muista niistä nyt yhtäkään joten on parempi sammuttaa kone ja haaveilla siitä mitä ei nyt just ole. Life. Kauheen hankalaa välillä. Pinterestiin en kyllä uudelleen mee. Kateellisuus ja katkeruus kunniaan! Muiden rakkaus on multa pois ja näitä muita perinteisiä letkautuksia. Äh. Pyllypäivä.

Jos saan sydärin tänä yönä, kirjoittakaa hautakiveen ”poistui onnellisena”. Kaikki on kuitenkin vallan hyvin oli miestä tai ei.

28

_MG_9473 _MG_9526 _MG_9486 _MG_9460 _MG_9465 _MG_9531 _MG_9520 _MG_9509 _MG_9501 _MG_9539

 

Turku tuli viime tiistaina meille kahdeksi yöksi. Meille sattui ihanat kelit, mutta kelejäkin ihanampaa oli seurata poikien leikkejä. Käsittämättömän hyviä leikkejä, eikä kinan kinaa.

Meidän piti ottaa rennosti, mutta reissaamiseksihan se meni. Tiistaina kauppailujen ja ihanan ruoan jälkeen me suunnattiin mun porukoille. Pojat juoksivat ja leikkivät ympäri pihaa pari tuntia ja Uljas poistettiin alueelta huutokonsertin saattelemana. Ei niitä meinannut saada pois sieltä.

Keskiviikkona Laura ja Kaisu nukkuivat pitkään koska lapset leikkivät keskenään niin sujuvasti. Puoli kymmeneltä syötiin aamupalaa ja me Laukin kanssa syötiin pidemmän kaavan mukaan pihalla. Sunnattiin siitä uimahalliin ja se oli menestys! Saatiin hyvän sään vuoksi rällätä rauhassa ja tutustuttiin Järvenpään uimahallin joka kolkkaan. Mä pulahdin pari kertaa kylmäaltaaseen ja vein laittomasti Aapon kolme kertaa kanssani vesiliukumäkeen.

Parin tunnin uimasession jälkeen me vierailtiin ex-anopin kaffelassa herkuttelemassa. Siitä hipsittiin rantapuiston isoon Silkkiuikku-leikkipuistoon, mutta viivyimme vain reilun puoli tuntia. Jengi oli meinaa aika veto pois. Meidän piti kulkea kaupan kautta ja grillailla mutta päädyimme puiston vieressä olevaan ravintola Huiliin. Se jos jokin oli oikea päätös. Skidit eivät meinanneet jaksaa odottaa edes sitä ruokaa ja kun lautaset tulivat heidän eteensä, kukaan ei puhunut mitään. Lauran kanssa me syötiin uuniperunat siikatäytteellä ja nuoleskeltiin lautasiamme.

Illalla pyöräiltiin vielä Leevin kanssa sittarista jäätelöt koko köörille kun Laura leikitti pikkuisia kotipihamme puistossa. Kun jengi oli vihdoin tainnutettu nukkumaan ysin aikaan, me tartuttiin Lauran kanssa leffaan. Torstaiaamu oli yhtä verkkainen kuin edeltäjänsä, syötiin aamupalaa kymmenen aikaan ja pian sen perään lounasta. Laura hyppäsi lapsineen kyytiini ja vein ryhmärämän Espoon juna-asemalle. Pusut hyvästiksi ja matkani jatkui kohti työkeikkaa. Parin viikon päästä olen taas Turussa, parasta.

12

image

Koska nukuin lauantai-sunnuntai välisenä yönä kaksi tuntia, aamulla väsytti. Joo äiti mä tiedän, että jos on uupunut, ei kannattais välttämättä juhlia. Mutta en toisaalta ole siitäkään niin varma. Kotona makaaminenkin väsyttää, hauskanpito (juhlat) piristää sielua. Lapset olivat isällään, mä sain puhelun, että mut haetaan kotipileisiin taksilla 20 minuutin päästä, eihän nyt seikkailuille voi sanoa ei! Tänään silti aamulla haukotutti, eivätkä työt kiinnostaneet.

Sijoitin Aapon päiväkotiin, hän huusi muuten aamulla JES! PÄIVÄKOTIIN! kun herätyskello soi. Eka aamu oli kuitenkin rennompi, halailtiin ja pussailtiin päiväkodissa pidempään kuin yleensä, käytiin yhdessä käsipesulla ja saatoin aamupalapöytään asti. Astelin haikein mielin ulos, tauon jälkeen on aina vähän vaikeaa jättää hänet sinne, vaikka viihtyykin todella hyvin. Suuntasin nokkani Vantaalle. Kuvasin nuorenparin. He olivat lapsia, ala-ikäisiä, mutta olin kateellinen. Se teini-iän rakkaus, jossa itsekin elin täysillä juuri tuon ikäisenä, on kyllä rakkautta sen kreiseimmässä merkityksessä. Se kiintymys on jotain käsittämätöntä. Olin kiltti ja jätin kertomatta, että teinirakkauteni päättyi kahdentoista vuoden jälkeen. En myöskään saarnannut ”Voi kuulkaa, elämä opettaa!”. Fiilistelin vaan ”Äää, en kestä miten söpöjä te ootte!” Sydämeni oli kuitenkin surullinen kun poistuin keikalta. Mulle kanssa!!!

Olin jo autossa aloittanut rakkaushaikeilun. On varmaan taas se aika kuusta, mutta mä palaan vanhoihin juttuihin jatkuvasti. En analysoi, vaan kertaan. Huokailen hyväksyen, mutta mietin kuitenkin voisko asioille vielä jotain. Ne tulee pyrähdyksinä, mutta mielessä ne pyörii ja täyttää sen, heti kun niille on töiltä ja muilta kiireiltä tilaa. Miehet. Miksi ne tekee elämästä niin vaikeeta. Oikeammin: miksi mun pää antaa niiden tehdä elämästäni niin vaikeeta?!

Tiedättekö, hyväksyn ja totean, että ei niitä sit ollu tarkoitettu mutta ne kaivertaa silti mieltä. Entä jos se nyt ilmestyisi ovelle? Mitä tuntisin? Miten toimisin? Juhannusporukan whatsapp-ryhmä on henkireikäni tänäpäivänä. Cessin, Mintun, Peetan ja Pajun kanssa pohdimme ja jaamme. Totesimme juuri hetki sitten, kuinka paljon me naiset käytämme aikaa miesten miettimiseen. Näistä mun vanhoista jutuista kyseiset henkilöt ei varmaan edes muista mua. Haha. Miehille kaikki tuntuu olevan helpompaa. Ne hyväksyy ja unohtaa. Piste.

Mieshuolet mielessä ajelin Helsingin rakennusviraston asiakaspalvelupisteeseen. Jonotin hetken ja lähdin sieltä 400e köyhempänä. Ostin yrityspysäköintilätkän. Olen luovuttanut työhuoneeni avaimet ja ojentanut valtikan seuraavalle päävuokralaiselle, sekä vastaanottanut avaimet Kallion työhuoneelta. Kaikki mitä aktiivisesti tarvitsen työskentelyyn on vielä kotonani, mutta viikon päästä harjoittelijani palaa kesälomilta ja on aika luopua kotitoimistosta. Se ottaa koville. Nytkin teen tässä ohella töitä. Uupumusriskin ollessa ilmoilla on ehkä kuitenkin ihan hyvä luovuttaa kone Kallioon ja lopettaa 16 tunnin työpäivät. Torkkelinmäelle muuttaminen jännittää. Entä jos siitä ei tule mitään? Onneksi olen antanut itselleni luvan palata maitojunalla kotiin jos homma ei toimi.

Lätkä kiinni tuulilasiin, auto parkkiin ja puoteja kiertämään. Töiden puolesta siis. Neljästä puodista yksi oli kiinni, enää on 13 paikkaa kiertämättä, ensi viikon alkuun menessä kaikki pitäis olla paketissa. Tottakai kun olen ilman harjoittelijaa, joudun käppäilemään helteisessä (!) Helsingissä ison repun ja jalustan kanssa ypöyksin. Pyyhin hikikarpaloita naamastani ja olin suuntaamassa autolle kun mietin, että soitanpa Hanna Gullichsenille, jos vaikka olisi kotona. Turhaa kaivoin puhelimen, tulimme jo vastaan toisiamme ja sain käsilaukusta mukaani keittokirjat x2! En mä nyt oikein tätäkään käsitä, että kuvasin Hannalle kirjoja jotka on valmiita. Kaupoissa, kaikkien ostettavana. Absurdia.

Kotiin tullessani löysin postilaatikosta samat kirjat omistuskirjoituksineen. Punastelin niitä ylistyskirjoituksia lukiessani. Ihaninta on kuitenkin löytää nimensä kirjan vikoilta sivuilta, kiitoksista. Kun kirjoitin hetki sitten oman kirjan kiitoksia, se tuntui todella tärkeältä tehtävältä. Se tuntui kutkuttavalta, koska moni ei tiedä niistä etukäteen. Hannan kanssa mä lähdin tekemään kirjaprojekteja pisnes-mielessä, mutta me ollaan nyt oltu puoli vuotta aktiivisesti tekemisissä. Sain projektien kautta ystävän jolle avaudun about kaikesta. Meissä molemmissa on sisällä pelottavan musta huumori ja härskeys. Saa nähdä jatkuuko ystävyytemme kun saadaan kolmas kirja ulos. Ehkä me ei siedetä toisiamme kolmansien  julkkareiden jälkeen. Höhö.

Ennen postilaatikkolöydöstä Hanna spontaanisti kutsui mut lounaalle mukaan, söin taas Hernesaaren rannassa pitsaa. Menkää sinne konttialueelle! Aurinkoisena päivänä siellä on upea fiilis ja miten onkin saatu teollisuusalueen nurkat suljettua pois kokonaan, tuntuu kuin olisi ulkomailla. Ainoastaan kylmä merituuli muistuttaa Suomesta. Konteissa on tosiaan myytävillä jos jonkinmoista settiä ja alueella voi istua Hankosushien ja Chalupien kanssa missä tahtoo. Yhteistä aluetta. Vaihdettiin kuulumiset ja Hannan Joonas-siippakin liittyi seuroihin. Aloin jo pulisemaan seuraavasta projektistani. Mä en opi millään. Taukoa pitkistä prokkiksista? Njääh! Uutta putkeen vaan!

Kotona jatkoin töitä, kirjoitin viisi sivua päiväkirjaa ja mietin mennyttä kesää. Elokuu on mun mielestä vielä kesäkuukausi, mutta se on samalla syksyn alkua. Arki palaa ja mun perinteinen puhdistus-periodi nostelee päätään. Sormet syyhyää kaappeja siivoomaan, kun vaan vielä jaksaisi tarttua siihen projektiin. Menneessä kesässä mietitytti se, että vaikka tämä oli viime kesän supersydänsuruista leppoisampi, olin vähemmän takapihallani kuin yleensä. Johtui varmasti kylmistä ilmoista, mutta palasin ajatuksissani miesasioihin. Miten siistiä olis juoda siitä viinilasillista pihakeinussa ja olla rakastunut. Miksei mulla ole grillivastaavaa? Mietin myös miksi tänä kesänä ei ollut aikaa istua pihalla puolille öin tyttöjen kanssa. Mihin tää kesä meni? Toisaalta on tapahtunut niin paljon, että kaikkea ei edes muista.

Koska olen säälittävämpi kuin yksikään olento maan päällä, aloitin Gossip Girlin alusta. Yllätyin, etten muista siitä kauheasti ja se on jopa viihdyttävää katsottavaa. Silti. Säälittävää. Gilmoren tytöt sallin, mutta Gossip girl on kyllä vähän nolo. Aloitin tämän jo yli kuukausi sitten, joten starttasin juuri kolmannen kauden. Gossip olkoon pahuuteni Coca Cola Zeron kanssa. Lähetän muutaman kuvan ja istahdan sohvalle kurkkimaan Upper East Siden elämää. Lepuutan hetken, huomenna kuvataan tuotekuvia koko päivä!

 

 

13

 

Kirjani on melkein valmis. Lukiessani johdantoa uudelleen ja uudelleen hämmästyin itsekin kuinka tärkeä tämä projekti on minulle juuri vertaistuen vuoksi. Sitä aina väittää itselleen, että tekee näitä juttuja muille eikä oman nimensä markkinoinnin vuoksi, mutta on upeaa tajuta, että se on ihan aidosti oikeasti niin.

Kohtukuolema on vaiettu aihe ja sitä voi olla vaikea käsitellä, sattui se sitten itselle, siskolle, lapselle tai ystävälle. Olen aivan varma, että vertaistuki on avain asemassa asian käsittelyssä ja tämä kirja on tehty sitä varten. Jotta me ymmärtäisimme jotka emme ole asiaa henkilökohtaisesti kohdanneet ja jotta kohtukuoleman kokeneet näkisivät kohtalotovereiden tarinat.

Kirja koskettaa ja liikuttaa varmasti useita mutta etenkin niitä jotka ovat menettäneet lapsensa hänen elämänsä aikaisessa vaiheessa. Puhuttiin sitten keskenmenosta, lapsettomuudesta, kohtukuolemasta tai vauvana kuolleista. Liki jokainen tuntee jonkun joka on kokenut lapsen menetyksen tavalla tai toisella. Jotta nämä ihmiset löytävät vertaistuen, jakakaa videota!

Videolla kuultava upea kappale on Iisan uudelta levyltä joka julkaistaan vasta 28.8! Meillä on siis hallussa maistiainen ennen julkaisemattomasta kappaleesta ”Kukaan ei oo kenenkään”. Aika siistiä!

 

Kirja on nyt ennakkomyynnissä ja se löytyy söpösti keittokirjojen alta osoitteesta (tai tuosta oikealta palkista)
http://notofupublishing.kotisivukone.com

Ennakkoon myydyt kirjat saavat mun signeerauksen ja tilauskaavakkeeseen voi kirjoittaa toiveet omistuskirjoitukselle.

 

19

image

 

Puhuttiin yhden yrittäjäystävän kanssa. Hän oli kesälomalla ja totesi, että oli pakko jäädä kun alkoi unohtelemaan kavereittensa nimiä. Mulla ei ole tätä mahdollisuutta. Se toki on mun valinta ja olen aina ollut sitä mieltä, että kyllä mä selviän ilman lomia. Enhän kuitenkaan tee täyttä viikkoa töitä ympäri vuoden, vaan välillä on väljääkin. Silloin tietenkin ressataan töiden puutteesta.

Viime heinäkuu oli aivan kuollut joten kirjan viimeistelyksi tämä kuukausi tuntui sopivan oikein hyvin. Vaan tänä vuonna heinäkuu on ollutkin keikkoja täynnä, mikä on aivan loistavaa mutta nyt mä alan olla aika poikki. Uskallan myöntää sen koska olen aivan loppusuoralla kirjan kanssa.

Nyt mä katson netistä ravintolan olevan auki, kävelen ovelle ja ihmettelen kun se onkin kiinni. Sitten tajuan, että nythän on maanantai, eikä tiistai. Kirjoitan sähköposteihin mitä sattuu, koska ajattelen miljoonaa asiaa päällekkäin. Kun kirja oli viime viikolla melkein valmis, tulin välittömästi kipeäksi. Mutta toki vain vähän, että voin tehdä muita töitä. Yrittäjä kun ei sairasta. Tunnen järkyttävän paljon huonoa omaatuntoa siitä, että mulla on töitä, siitä ettei niitä kuitenkaan ole tarpeeksi. Kun vietän lasten kanssa Linnanmäki-päivän se kostautuu seuraavana päivänä kun työt ovat kasaantuneet.

Tunnen huonoa omaatuntoa myös siitä, että en pysty antamaan jokaista minuuttia kirjani tekemiselle tai tälle blogille. Juuri eilen sanoin ystävälleni, että voisin helposti olla kokopäiväinen bloggaaja, meinaa juttuideoita riittäisi, mutta mulla ei vaan riitä aika niiden toteuttamiseen.

Uupumus ei näy mussa väsymyksenä, vaan juurikin stressinä ja sen sivutuotteina. Mulla on niin monta asiaa nyt meneillään, että kaikki langat ei meinaa pysyä käsissä. Mikä on tällaiselle kaikkien asioiden handlaajalle melko raastavaa. Toki työt ja kirja vie paljon aikaa, mutta sitten tässä on samaan syssyyn työhuoneen muutto Kallioon joka vaikuttaa myös kotiini. Joudun tuoda paljon tavaraa vanhalta konttoriltani kotiini ja täten joudun järjestelemään täällä aika paljon uusiksi. Puhumattakaan kirjanpidoista, ystävistä, lapsista, miehistä, lupalapuista ja muista tapahtumista.

Silti kaikki etenee ja hommat hoituvat koska mä teen työni ja muut juoksevat asiat vaikka pää kainalossa.

Tarvitsisin henkilökohtaisen assarin hoitamaan kodissa tapahtuvat muutokset ja hoitamaan lapsia kun ne ovat lomalla ja minä en. Sitten tarvitsisin assarin joka hoitaa blogia puolestani. Että olis kätevää. Antais ohjeet ja ööö.. Eiku ei se toimis. Munhan pitäis kuitenkin suunnitella, kuvata ja kirjoittaa. Höhö. Olen erittäin onnellinen, että mulla on ollut koko kesän remmissä assari töitten kanssa. Me ollaan jo puoltoista kuukautta majailtu meidän olkkarissa, lasten lomien takia. Erittäin toimiva ratkaisu. Paitsi, että se lisäs uupumusta erittäin paljon. Nythän mä mietin klo 21 tohdinko sulkea koneen ja katsoa hetken telkkaria.. Kun olis näitä töitä tässä..

Suunnittelen lomaa syyskuulle. Haluan pois maasta ainakin viideksi päiväksi. Musta alkaa tuntumaan, että mun on pakko päästä pois. Äitini nuivaantui kun kerroin asiasta: minunhan pitäisi lomailla lasteni kanssa. Suivaannuin! Totta hemmetissä mä viettäisin oikein mieluusti kolme viikkoa etelässä lasteni kanssa! Koko kesän! Vaikka edes sen viisi päivää! Mutta ei mulla ole varaa yksin maksaa meitä kolmea rantalomalle! Jo pelkkä Linnanmäki-päivä syö viikon ruokatarpeet suokeli sentään! Mulla on tasan kaksi matkavaihtoehtoa syyskuulle ja ne ovat kaupungit joissa mulla on mahdollisuus majoittua ystävän luona. Täten lomailu Tampereella hotellissa tulisi kalliimmaksi ja nyt vaan on tunne, että se ei ole riittävän kaukana jotta pääsisin eroon hetkeksi tästä oravanpyörästä. Lasten kanssa lomailussa on myös heinäkuussa riskinsä. Töitä ei kuitenkaan ole niin paljon kuin muina kuukausina, joten jos keikka tulee, se on pakko ottaa vastaan, silloin ei voi olla mökkeilemässä Jämsässä. Moni myöskin sanoo, että lapsiloman jälkeen tarvitsee uuden loma itselleen. Koen reissamisen itsekin lasten kanssa, etenkin yksin, melko uuvuttavana. Se on harmillista, mutta jos vahdin uima-altaalla haukkana nelivuotiasta ettei se huku, niin en koe sen olevan rentouttavaa ja stressiä poistavaa toimintaa. Mielummin teen yksittäisiä pistoreissuja lasten kanssa ja vietän energistä arkea kuin maksan itseni kipeäksi viikon etelän reissusta ja palaan väsyneempänä takaisin. Toivon, että jonain päivänä voin viedä lapset etelään viikoksi joka vuosi. Kun olin parisuhteessa pystyin niin tekemäänkin!

Mä tienaan aika kivasti, mä kuitenkin maksan kaiken ja kalliin asunnon itse. Kuten sanoin, valintoja. Jos me muutettais puolet pienempään ja sivummalle, rahaa jäis kuussa enempi. Sitten tulis kuitenkin uusia stressin aiheita. Lapset olis kavereistaan kaukana ja niin edelleen.. Töitä on, mutta niitä sais aina olla enemmän. Koskaan ei tiedä milloin iskee väljä kausi ja pitää ollaa säästössä tuhansia euroja jotta selviää seuraavasta kuusta. Elämä olis rutkasti helpompaa jos olis rikas mies. Anyone?

Hassuinta tässä on se, että mä en vaihtais tätä työtä mihinkään. Mä teen vuorokauden ympäri töitä jotta mä voin seistä tulevan kirjani takana. Mä nautin tästä suunnattomasti. Rakastan yrittämistä (vaan en kohtuuttomia veroja)! Ihminen on kuitenkin rajallinen olento. Olo on hitusen kevyempi kun miettii aurinkoista Portugalia tai Espanjaa syyskuussa. Ensi viikolla alkaa Aapon päiväkoti ja sitten Leevin koulu. Elokuussa kirja on painossa, työt tasaantuvat. Voi olla etten raaski lähteä mihinkään syyskuussa ja tämä lievä uupumukseni laantuu taivaan tuuliin kun pääsee lötköttämään sohvalla pari iltaa. Ajatus pienestä lomasta kuitenkin lämmittää ja auttaa puskemaan nämä viimeiset tän kesän tiukat viikot.

Ihanaa heinäkuun vikaa viikkoa teille murut!

Ps. En jaksa oikolukea tätä. Menen maate mielummin.

31