Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

DSCF4855 DSCF4871 DSCF4873 DSCF4869 DSCF4863 DSCF4874

Kävin kuvaamassa erään kodin tulevaan Design Stories lehteen, enkä aavistanut kuinka ihon alle heidän asuntonsa meni.

Olen jollain asteella hyväksynyt kohtaloni; en saa pidettyä kasveja hengissä. Kaktukseni voi kuolla kuivumalla tai mätänemällä. Varmaa minun ja viherkasvini suhteessa on ainoastaan se, että kasvi kuolee ennenaikaisesti joka kerta. Luulen, että kukkien jatkuvalla tappamisella päädyin tilanteeseen jossa huomasin sanovani; en pidä viherkasveista, ne eivät kuulu sisustustyyliini. Heitin aikoinaan roskiin loputkin vielä hengissä pihisevät kukkaset ja olen tyytynyt tässä asunnossa pitämään hengissä ainoastaan kesän ajan pihakukkasia (joskin niitäkin välillä melko huonolla menestyksellä).

Löysin itseni pyörittämässä purnukoita keittiön String-hyllyllä ja miellyttävää kokoonpanoa ei löytynyt millään, ykskaks syttyi lamppu! KUKKA! KUKKAKUKKAKUKKA!!! Muistatteko vielä sen olohuoneen hyllyn joka kaunistui kirjoilla? Koin samanlaisen valaistumisen. Valitsin kukan täysin ulkonäön vuoksi, mutta kassalla kysellessäni hoito-ohjeita huokaisin helpotuksesta. Kultaköynnös saa kuivahtaa välillä, se kastellaan kerralla kunnolla ja sitten kun se näyttää nuupahtaneelta, sille kaadetaan kerralla kunnolla vettä. Minulla on nyt yksi kukka kotonani ja se saa täysin huomioni koska se on niin valtaisan sympaattinen, keväinen ja sitä katsellessa tulee hyvälle tuulelle.

Enempää kasveja en kotiini kanna, vaan kuvauskohteessa niitä oli paljon. Ne olivat kauniita ja siellä oli String-hyllyllä myös kasvi. Alitajunta ohjasi kopioimaan loistokkaan idean ja en voisi olla tyytyväisempi!

8

DSCF4769 DSCF4829 DSCF4826 DSCF4822 DSCF4814 DSCF4771

Olen ollut tilaamassa Huffin lippiksiä viime syksystä asti. Joka kerta valitsen nettikaupan ostoskoriin kaksi, kolme, neljä ihanaa lippistä jätkille ja sitten menen kassalle. Tuijotan postikuluja jotka jenkkilästä lähetettävälle paketille kertyvät. Jätän selaimen auki, se lävähtää eteeni muutaman päivän ajan kun palaan läppärille ja lopulta suljen selaimen. Postikulut ovat sen verran kohtuuttomat, ettei niitä sieltä tohdi tilata.

Olin Oulussa kuvauskeikalla viikonloppuna ja kävimme Real Deal puodista lainaamassa kuvauskäyttöön sohvaa. Silmäni ajautuivat alepöydälle ja nappasin siitä Aapolle Burtonin lippiksen erittäin edukkaaseen hintaan messiin. Fivepanel on edelleen muodoltaan (aikuisten koko) melko iso pikkuisen kilpparini päähän, mutta pidin jo viime vuoden vaaleanharmaata trikoolippistä sillä mielellä, että Erkkikin näki jotta se on jo liian pieni.

Leeville tulee hankittua lippiksiä sen vuoksi jotta ne on ihania ja sopii sille, Aapolle on vaan pakko löytää joku kesähattu. Kyllä se päässä hienosti pysyy ja matsku on ihanan kevyttä. Nyt on yksi alelöytö ja jos jostain ilmaantuu vielä astetta hienompi niin täytyyhän tollekkin nassikalle kesälätsiä hankkia enempi kuin yksi. Ihanaa, että nuo vihdoin melko kivasti sopivat tuollekkin tenavalle. On tätä päivää odotettu! Niin.. Se HUF.han tekisi lapsillekkin lippiksiä. Ihmettelen edelleen, että niiden jälleenmyynti suomalaisissa nettikaupoissa ja kivijalkapuodeissa on niin olematonta. Lastenlakkeja ei taida löytyä mistään!

6

Kuvankaappaus 2015-3-5 kello 13.12.47 Kuvankaappaus 2015-3-5 kello 13.13.16 Kuvankaappaus 2015-3-5 kello 13.13.01

 

Mulla oli pitkään mielessä teksti jossa kerron teille Rasmuksesta koska hän halusi olla blogissa mukana jatkossakin, jopa kirjoittajan roolissa. Halusin tehdä ylistyspostauksen Rasmuksesta koska hän oli sen ansainnut ja minä olin vihdoin pääsemässä tulokseen suhteemme vakavuudesta.

Minun piti kertoa kuinka hän on ammattirumpali ja kokki (intohimoinen sellainen mutta osittain olosuhteiden pakosta), kahden lapsen yh-isä joka menetti vaimonsa syövälle alta vuosi sitten. Siitä kuinka vuoden nuorempi ihminen on henkisesti minua kolmekymmentä vuotta vanhempi. Siitä kuinka hän jaksaa puskea läpi harmaan kiven, on pitänyt elämänilon päällä vaikka liki kaksi vuotta hoiti yksin kodin, lapset, vaimonsa ja eräänä kesäkuisena aamuna heräsi huomaten, että rakkain on nukkunut pois.

Neljän kuukauden suhteemme meni tunnepuolella ristiin. Jo toisella viikolla Rasmus oli valmis noutamaan minulle vaikka kuun taivaalta. Koska mua oli satutettu kovin ja olin aivan rikki, epäilin kaikkea. Kyseenalaistin suhdettamme ja Rasmuksen vakavuutta. Ohjasin häntä suremaan pitkään sairastanutta vaimoaan, ohjasin häntä testaamaan muitakin naisia. Ajoin jatkuvasti häntä pois koska halusin sillä testata onko tässä oikeasti mitään. Nerokasta. Kiukuttelin, nihkeilin ja ajoin meitä äärirajoille. Epäilin kuusihenkistä perhekokoa, epäilin omasta ajasta luopumista. Yhteenmuuton jälkeen en enää olisi koskaan yksin ja viettäisin aikaa enemmän Rasmuksen lasten kuin omieni kanssa. Isoja asioita.

Taustalla kuitenkin kasvatin luottamusta ja huomasin ettei Rasmus lähde vaikka uskallan sanoa ilkeitäkin asioita. Liki kolme viikkoa sitten luulin, että olemme kohdanneet tavallisen kinan mutta toisin kävi. Vielä surutöytä tekevä Rasmus oli uupunut, sulkeutunut ja menettänyt salaa tunteitaan minua kohtaan selkäni takana. Viikon aikana tajusin paljon. Käsittämättömän paljon, vain aivan liian myöhään. En saanut enää uutta mahdollisuutta. Olen surullinen, en ymmärrä mitä tapahtui, eikä tässä taida olla yhtä ainoaa syytä suhteen kariutumiselle. Rasmus suree, opettelee elämään itse, eikä kestänyt isoja muutoksia eikä vaativaa ja välillä ehdotonta Kaisua. Nyt olisin valmis taipumaan ja puoltamaan ehdoistani koska mielummin ottaisin elämän Rasmuksen jengillä, kuin ilman. Mutta minua ei enää kuunneltu. Hän tarvitsee aikaa ja yksinoloa, minä tarvitsen suhteen jossa en joudu taistelemaan rakkaudesta, enkä odottamaan hyviä päiviä. Tunteita on, mutta arkea hän ei pysty antamaan.

Sorruin myös itse olemaan hiljaa. En halunnut muistuttaa Rasmusta hänen vaimostaan vaikka olisi pitänyt kertoa kuinka tunsin Päivin ohjanneen minut tämän jengin luokse. Kun harjasin Bean hampaita kotonani, kun letitin hänen tukkaansa, kun lajittelimme yhdessä korvakorujani ja kerroin jokaisen korun tarinan, tunsin Päivin tarkkailevan tyytyväisenä. Ensimmäisten treffien jälkeen Päivin uurna oli vielä viimeisiä hetkiä Rasmuksen kotona ja hän tokaisikin minulle ”Musta tuntuu, että Päivi halus tsekata sut!” Hieman creepya, mutta ajatus lämmitti jälkeenpäin useasti. Tällä tuntui olevan tarkoitus, vahva sellainen. Hiljenin liian useasti koska halusin jatkuvasti testata onko Rasmus minulle se oikea ja unohdin itse panostaa suhteeseen ja unohdin myös olla onnellinen kun huolehdin tulevasta koko ajan. Unohdin elää ja siitä kiitos kuuluu edelliselle sydämeni hajottajalle, täysin.

Olen varma, että meidän jengi olisi toiminut loistavasti. Olen varma, että jos Rasmus olisi puhunut ja kertonut suruistaan ja huolistaan ajoissa, tilanne olisi täysin eri. Jos olisin tajunnut aiemmin, että tyylini todella ajaa hänet pois, olisin muuttanut menetelmiäni. Jos ja jos. Silti oikealla bannerissani lukee kuinka kaikki menee lopulta niin kuin pitää. Nyt kun minulta on taas lähtenyt kävelemään rakkaus, en usko mihinkään. En jaksa mitään ja elämänilo on nuijittu syvemmälle kuin viimeeksi. Kukaan ympärilläni ei uskonut, että tämä päättyisi näin. En minäkään, jos joku oli lähdössä niin minä. Neljä kuukautta, neljä lasta.. Mielestäni olisimme ansainneet jatkoajan tarkistukseksi, mutta sitä ei herunut. Tässä ei enää edes surra pelkästään omaa menetystä vaan etenkin Leevi otti Rasmuksen vanhemmakseen välittömästi.

Tällaisessa tilanteessa jakaudun kahtia. Toinen puoli haluaa itkeä iäti ja odottaa Rasmusta hautaan asti ja toinen puoli käskee kirjoittaa tähän, että lähettäkää kaikkien komeiden rakkautta täynnä olevien sinkkumiesystävienne numerot NYT! Tarvitsen parisuhteen jossa minulle jaetaan rakkautta ja jossa minä saan antaa sitä. EI VOI OLLA NÄIN VAIKEETA! Ja ne ketkä eivät ole lukeneet vanhoja juttujani; osaan olla yksin ja vaadin omaa aikaa, minä vain en ole koskaan kokonainen ilman toista puoliskoa. Sinkkuilu, not my cup of tea.

Mahdollisen seuraavan kanssa voisin kokeilla luottamusta. Nyt se vain on vielä vaikeampaa. Twisted. Elämä osaa kyllä olla paikkapaikoin täyttä sontaa.

107

_MG_7493

 

Leevi otti minusta kuvia. Ymmärrättekö nyt miksi kuvat joita minusta täällä esiintyy ovat selffieitä!? Haha.

Pukeudun yleensä tummiin väreihin koska öö; ylipainoinen. Musta kaventaa ja se on vissi. Välillä kuitenkin innostun ostamaan mukavia kuviollisia kuteita ja tämä on niistä viimeisin. Nämä vaatteet usein ostan ajatuksella ”voin pitää tätä kotona”. Sitten jos se sattuu olemaan aivan ihana ja mukava, niin kilot esiin tuova kuvioneule pääsee päälläni myös työhuoneelle. Se on käytännössä sama kuin olisi kotona.

Jos laihduttaisin 15 kiloa, en itseasiassa siltikään varmaan pitäisi villejä kuviotuotteita vaan vain malliltaan muitakin kuin kaapuja. Musta, harmaa ja tummansininen ovat mun värit, oli niitä liikakiloja tai ei.

7

_MG_7468

Olemme muuttaneet uuteen osoitteeseen! Pientä säätöä vielä, toivottavasti moni teistä löytää perille, osoite on ainakin helppo ku mikä.

Suurin suru on se, että tykkäyssydämet nollaantuivat. Jännittelen myös kuinka vanhojen kuvien kanssa käy, vielä hieman ongelmia. Matka jatkuu hullujen seurassa täällä täysin normaalisti. Tervetuloa!

www.muutamahetki.com

23

DSCF3803 DSCF3790 DSCF3798 DSCF3823 DSCF3833 DSCF3821 DSCF3849 DSCF3847 DSCF3837 DSCF3867 DSCF3855 DSCF3869

Mättösunnuntai oli törkein mättöfiesta kera pitsojen. Rasmus teki pizzapohjataikinan maitoon ja johonkin paahdettuun valkosipuliin. En ymmärrä. Maistui se vähän siitä läpi, täytyy myöntää. Höhö.

Täytteitä oli hirmuinen määrä, jokainen teki oman pitsan, kinkkupitsa oli lapsille ja vielä riitti yksi villikorttipitsa. Kuusi pitsaa, reilut viisi päätyi napoihimme ja kaikki olivat siinä vaiheessa aivan ähkyissä. Sopiva määrä justiinsa!

Oma hittipitsani on tonnikala-ananas-feta ja neljäntenä täytteenä fiiliksestä riippuen punasipuli, rucola tai tomaatti. Tein jälleen sellaisen pitsan jossa neljäs täyte oli marinoidut punasipulit; jestas että toimi! Minulle nauretaan pitsani vuoksi, kun en suostu tekemään tai tilaamaan pitseriassa muunlaista. Maistoin kaikkia tekemiämme pitsoja ja omani oli paras. Mitäs sitä parasta vaihtamaan! Toki muutkin olivat hyviä ja esimerkiksi Skifferissä syömäni mansikka-vuohenjuustopitsa oli aivan hitti. Maistan uusia mielelläni mutta riskiä en ota jos nälkä on kurniva ja haluaa varmasti taatun pitsanautinnon.

Meidän mättösunnuntait sisältää toki lapsia, kaikkiaan viisi kakrua melskaa olkkarissa ja ravaa keittiössä kun yritämme syödä. Yhteisinä ruokapäivinä lapset saa ekan kattauksen tai vaihtoehtoisesti ovat syöneet muuta ruokaa aiemmin. Meidän mättösunnuntai ei siis todellakaan ole rauhallinen aikuistensetti, vaikka aiemmista kuvista on niin saattanut päätellä. Täällä mennään ihan täydellä jengillä, kesken ruokailun kinaamisia ratkoen.

Tänä sunnuntaina mättöilyä ei jaksanut kukaan. Me palasimme Rasmuksen kanssa kylpyläviikonlopulta sukuvisiitin kautta ja päädyimme tekemään avocadosurvosta leipiemme päälle, ihan kahden. Teimme myös pesän olohuoneeseen. Olen kaavaillut uuden sohvan hankkimista koska kolmen istuttava nahkasohva ei meinaa pitää sylissään edes meitä kahta. Vielä ei ole löytynyt sopivaa kalustetta joten kaivoimme kaapista ilmapatjan ja olemme löllineet lapsetta sunnuntaita olkkarin lattialla. Lievä darra miehen kainalossa, melkein tulee väristykset viime vuoden yksinäisistä sunnuntai-illoista.

3

DSCF4226 DSCF4084 DSCF4090 DSCF4096 DSCF4267 DSCF4261 DSCF4068 DSCF4222 DSCF4203

Kolme päivää oli täynnä jauhelihaa, jösses sentään. En tänään vielä kyennyt katsoa kuvasaldoa läpi, täytyy hieman sulatella tätä projektia. Silmille hetki muita näkymiä, kiitos.

Tiimi oli täydellinen. Tehokas, toimiva ja pidän siitä, että Hanna voi pitää refleä ja minä voin pyyhkiä pöytiä. Kaikki tekee kaikkea -teema toimii tällaisissä sessioissa parhaiten.

400g oli kuvatyyliltään kokeilevampi ja jännä nähdä mitä ruutuja kirjaan päätyy. Safkaa skideille kuvaukset tulevat olemaan enemmän tuttua ja minua, niitä odotan innolla ja jännityksellä.

Mun ja Hannan tiet kohtasi ihan ihmeellisiä reittejä pitkin. On ollut ilo tutustua tuohon taitajaan joka tuntuu menevän vaikka läpi harmaan kiven. Meissä on paljon samaa ja minulla on paljon opittavaa Hannalta. Hän sanoi ennen projektia yhden erittäin osuvan kommentin; me ollaan tekijöitä. On totta, että kun lähden johonkin niin se hoidetaan loppuun ja tahdikkaasti. Hanski taitaa olla ainakin tuplaten tällainen kuin minä.

Ilman Jonnaa, Teresaa, Joonasta ja mun Villeä oltais oltu vajaa jengi. Parempi olla vajukki täydessä tiimissä. En malta odottaa seuraavaa settiä!

1

DSCF3779 DSCF3783 DSCF3784 DSCF3781

Meillä oli treffit. Me tajuttiin alkuviikosta, että eihän me enää mitään pöytää saada kun lapsivapaa lauantai-ilta sattui ystävänpäivälle. Naureskelin epäuskoisesti kun jokaikinen listallamme ollut ravintola näytti punaista. Hätähuuto facebookkiin, lista täysistä ravintoloista kasvoi kunnes Careliasta löytyi vapaa pöytä klo 21.30!

Ehdimme alkuillasta istua Rasmuksen luona vastakkain, musiikkimakujemme eroavaisuuksista keskustellen. Juuri ennen lähtöä alotimme ”vakavat keskustelut” ja jatkoimme vakavilla aiheilla ravintolaan asti. Koska ystävänpäiväkiire oli käsittämätön, ehdimme tosissaan keskustella ravintolassakin vielä tunnin verran ennen ruokaa. Kuuden ihmisen, kahden perheen taloudessa pohdittavaa ja puntaroimista riittää kuulkaas. Treffit puhdisti ilmaa mukavasti, ruoka oli hyvää ja vakavista keskusteluista jäi molemmille hyvä mieli. Suoraan puhuminen on loistokas keksintö.

Careliasta makumuistoihin jäi leipä. Olimme puputtaneet ennen deittejä äitini syntymäpäivillä massut täyteen joten skippasimme alkupalat. Söimme pehmeällä voilla patonkia joka tuoksui ja hieman maistuikin ruisjauholle. Täydellinen leipä. Aivan mielettömän hyvää. Kerskailin tulevani ravintolaan uudelleen tilaamaan ruoaksi pelkkää leipää.

Minun annoksesta löytyi 48h haudutettua luomuporsaan niskaa, linssejä, porkkanakreemiä, fenkolia, pinaattia.. Vetäisin megamurean, megaison palan possun niskaa napaani siihen malliin, että jälkikäteen ihmettelin useaan otteeseen miten ison mötikän vatsaani tungin. Rasmus veti ravintolan toiseksi kalleimman aterian, makkaran. Oli kuulemma hyvää muttei ihan 27 euron arvoinen annos. Hyvää muttei mieleenpainuvaa. Mieleen tältä illalta painui hyvät jorinat, käsikynkkään kävely, remakat naurut kapakassa ja jatkuva pussailu.

0

DSCF3662 DSCF3667

DSCF3670

DSCF3669

 

Tuo hylly on ollut riesana alusta asti. Siinä on veemäinen muisto koska mies joka murskasi maailmani (ei, en ole ollenkaan ylidramaattinen, hehe) on tehnyt hyllylevyt minulle. Katsoessani tuota kapistusta en useinkaan mieti kyseistä ihmistä vaan sitä, että joku tuossa ei toimi. Olen pyöritellyt useita vaaseja ja yrittänyt matkoilta etsiä siihen sopivia kippoja ja kehyksiä, mutta se ei vaan ole ollut kaunis kokonaisuutena.

Sitten mä keksin mikä siinä mätti! Miesmuiston lisäksi hylly oli aivan liian ilmava. Latasin keskihyllylle kirjoja, kaivoin Leevin linnun kaapista ja nyt se on paljon parempi. Saatan täyttää siitä vähitellen toisenkin hyllyn! Raikkautta saa olla, ilmavuutta saa olla, mutta hylly kaipasi annoksen kodikkuutta ja täytettä. Nyt kun katson sitä, en ajattele (tekisi mieli kirjoittaa ”sitä mulkkua”) kyseistä miestä vaan naurahdan sille kuinka pienestä oli kiinni, että sisustussisimpäni (patentoin tuon sanan) on tyytyväinen.

Tosin, edelleenkin ylä- ja alahyllyt etsivät omia kokonaisuuksiaan.. Hiljaa hyvä tulee, sanoi sydämensä särkenyt sisustushullu.

0