Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Eilen rantakallioilla istuessani, iltauinnin jälkeen, mietin miten tärkeä paikka tästä Porvoon saaresta meille kolmelle on tullut. Ja miten pienestä oli kiinni, että emme olisi koskaan nähneet tätä paikkaa. Vasta vuoden päivät hiippaillut näillä kallioilla, mutta on tunne, että näihin maisemiin ei kyllästy koskaan.

Katson elämää kovin laaja-alaisesti ja tuumailin toki samalla, että mitkä muut paikat ovat jääneet näkemättä. Sitä sanotaan, että pitää olla onnellinen siitä mitä on, eikä jahkailla muualle. Minä olen, enkä jahkaile.

Mutta vienosti mietin. Miten pienistä palasista elämä koostuu. Jos joku ei olisi keksinyt Tinderiä, en olisi täällä. Jos meille ei olisi tullut mätsiä, olisin vaikka vahingossa painanut Kain kohdalla X:ää (tätä kävi usean kanssa), emme olisi täällä. Miten monta ihmistä sitä kohtasi, miten monta ihanaa paikkaa heillä olisikaan ollut.

 

Mutta me päädyimme juuri tänne.
Juuri tälle pläntille, tällä valtavalla maapallolla.

 

Uskon sattumaan, ehkä jonkin verran kohtaloon. Pääsen elämästä todella paljon helpommalla, kun ajattelen, että kaikella on tarkoitus ja kaikki menee juuri niin kuin pitää. Elämä ei todellisuudessa ole ihan niin mustavalkoista. Mutta siihen on hyvä tuudittautua. Myös tuskan hetkinä. ”Parempaa on luvassa” mantra toimii, kun elämä koettelee.

Nyt olen siinä kohtaa elämää, kun elän tätä ”parempaa on luvassa” momenttia. Tuumailen, kuinka monta kesää vietän täällä. Olenko kuten Kain äiti, joka tuli näille kallioille kuten minä ja on nyt viipynyt vuosikymmeniä. Vai onko tämä vain pieni hetki elämääni. Pojat ovat kiintyneet paikkaan, vaikka ovat olleet täällä minua vähemmän. Leevi sanoo, että emme voi Kain kanssa erota, koska sitten me ei päästä enää Porvooseen. Tämä paikka melkein on syy pysyä yhdessä, mutta onneksi parisuhteessamme on muutakin. Haha!

Miten ja minne elämä vie, sitä ei voi tietää. Toisinaan tuumin, että olisipa kiva katsoa kristallipalloon. Mutta todellisuudessa se olisi kamalaa! Päivät kuluvat liian nopeasti joka tapauksessa. Aika huitaisee ohitsemme niin, että emme ehdi edes tajuta sitä. Täten yritän keskittyä tähän hetkeen, tähän kesään, tähän onneen. Tähän parempaan osuuteen elämässäni. Kaikkihan tietää, että kuoppia on luvassa. Mutta ei murehdita niitä nyt.

Onko teidän elämässä paikkoja, jotka pelkäätte menettävänne?

19

Jos minulla olisi kaappitilaa rajattomasti, olisivat kaikki erikoisriisit ja erimuotoiset- ja kokoiset pastat omissa pylpyröissään. Tasan ei mene kuitenkaan riisinjyvät ja tässä taloudessa tilaa on rajallisesti. Täten useille tuotteille on oma purkkinsa, eikä pussinsulkijaa tarvita. Entä ne jotka eivät ansaitse omaa purnukkaa?

Niitä on suljettu käärimällä, taittelemalla, kumilenksuilla, klemmareilla ja nyt klipseillä. Viimeinen vaihtoehto on ehdottomasti paras ja ei, en voi sietää värikkäitä ja isoja tähän tarkoitukseen tehtyjä sulkijoita. Se menisi jo yli.

Nämä mustat klipsit osuivat silmiini Berliinissä. Miettikääpä sitä. Hain sieltä asti pussinsulkijoita, eivätkä nuo ole edes mitenkään upeita. Mutta ne olivat mustia ja juuri sen kokoisia mitä olin etsinyt. Tai oikeastaan odottanut, että ne tupsahtavat eteeni.

Mikä on teidän suosikki näistä epävirallisista sulkijoista? En itse voi sietää kumilenksuja. Kai tosin näyttää välittävän niistä ja kieputtelee lenksuja jos jonkin ympärille. Minä sitten perästä puran niitä ja vaihdan klipsin tilalle. Klemmarit ovat melkeinpä vitsaus! Ne pitävät pussin kiinni pelkästään loistavalla tuurilla. Loistavalla tarkoitan lottovoittajan tuuria.

Minulla on laatikossa hyvin pieni kippo sulkijoille ja sen on riitettävä. Nyt se tursuu, koska klipsit ovat suht isoja. Jonain päivänä otan kipon käsittelyyn ja hävitän tarpeettomat sulkijat. Jonain päivänä minulla on kaappitilaa ja rahaa sen verran, että ostan jokaille tuotteelle oman ihanan purnukan ja saan orgasmin (sydärin sijaan), joka kerta kun avaan kuiva-aine kaapin.

2

Löysin kolmannesta kaupasta tänään YHDEN minikokoisen tuulettimen ja nappasin sen ennen kuin kukaan muu ehti. Helle on saanut ihmiset kauppoihin ja tunnetusti olin taas myöhässä. Toukokuun helteiden aikaan katselin tuulettimia ja mietin, joskos sijoittaisi muutamaan. Skippasin ja tässä sitä ollaan, kiukkuisina ja hikisinä. Viime yö meni sohvalla, kun lämpö on noussut yläkerran makuuhuoneisiin.

On käsittämättömän kuuma. Kain sukujuhlissa lauantaina skoolasimme hiki valuen kesälle 2018, jolloin ilmastonmuutos on vielä kiva asia. Olin skoolauksen aikana eri mieltä, tämä lämpötila ei sovi kehoillemme, eikä asuntoihimme. Myös kissa on irtisanonut itsensä ja makaa vain kylmällä vessan lattialla. Jos taloni olisi valmis, huudattaisin täysillä ilmalämpöpumpun ilmastointi-toimintoa ja nököttäisin pitkät housut jalassa sisätiloissa. Ai, että! Siinä vasta (hemmetin epäekologinen) haave! Onneksi kesä on kerran vuodessa ja helteetkin olleet suht harvassa.

Aurinko vie kaiken energian minusta. Kuumuus vie kaikki voimat ja mahdolliset voimavarat. Aivoni sumenevat, vaikka makaisin paikallani ja joisin vettä 15 minuutin välein. Helteellä olen todella mukavuusalueeni ulkopuolella. Kroppani ei adaptoidu. Se hikoilee, vaikka en tee elettäkään. Kasvot punoittavat ja ahdistaa.

Mikäli saan olla aloillani, merituulen- ja veden vilvoittaessa, selviydyn. Viikonloppu Emäsalon rannoilla oli upea. Juhlimme Kain suvun kera Z. Topeliuksen 200-vuotis juhlaa ja 120-vuotista Meriniemen aluetta. Ruoan tarjoili Porvoolainen Bistro Sinne ja tutustuin muutamaan uuteen tyyppiin, mikä on aina parasta. Sunnuntaina otimme kaiken irti ”hellivästä” helteesta, pulahdimme sinilevää uhmaten Itämereen ja katselimme ohi lipuvia veneitä.

Olen valtaisan onnellinen siitä, että en ole hukkunut töihin (tai Itämereen) viime päivinä. Pieni breikki on tullut tarpeeseen ja olen selkeästi lomaa vailla. Loppuviikosta palaamme jälleen mökin maisemiin, helle hellii ilmeisesti silloinkin. Uikkarit kassiin ja kesää rakastavat palaset aivoissa asemiin!

Löytyykö teistä vain hellettä rakastavia ihmisiä, jotka kiroavat meidät muutamat, jotka valittavat kun kerrankin on kuuma? :D

 


 

Joutsenkuvat ovat Kain ottamat, minun käsittelemät.

3

Rakas ystäväni Laura muutti Turusta Suomenlinnaan. Ei voi edes sanoa, että ”Helsinkiin”, Suomenlinna on ihan oma juttunsa.

Sen sijaan, että olisimme tuttuun tapaan ajaneet Järvenpäästä prikulleen kaksi tuntia Portsaan Frimanien ovelle, parkkeerasimme auton Tuomiokirkon katveeseen, hyppäsimme lauttaan ja vastassa olivat tutut kasvot. Matka lyheni vajaalla puolella (lautan odottelut ja ruuhkatilanteet mahdollistavat matkan kestävän tunnista vajaaseen kahteen), mutta henkisesti tyypit ovat lähempänä kuin koskaan ja siitä me aiomme nauttia. Ja mikä parasta! Jos Laura hyppää lauttaan ja minä kruisaan Hesoihin, voimme kohdata PUOLEN TUNNIN kuluttua siitä kun keksimme ajatuksen nähdä ASAP. Käsittämätöntä, luksusta, ihan mahtavaa!

Hikinen Suomenlinna ja sen uuden asukkaat esittelivät puolia, joita en ollut nähnytkään. Asukkaiden salaisia paikkoja, poissa turistien silmistä. Tuossa saaressa on jotain maagista ja on ihan superia, että sinne pääsee jatkossa yökyläilemaan muksujen kanssa, suoraan Laura-tädin ja Uljas-kummipojan kainaloon.

Tällä reissulla erityistä oli uuden kodin ja kotipaikan lisäksi se, että Laura lähti seuraavana aamuna työvuoroon Radio Helsinkiin. Minä jäin nukkumaan neljän pellavapään kanssa ja kun lopulta nousimme puoli kymmenen, suuntasimme aamupalan jälkeen turistimestoille, valleille! Energiset kundit jaksoivat koluta paikkoja leikkien hanhien tutkijoita, vaikka helle koettelikin. Leevi metsästi Pokemoneja ja herkuttelimme jätskeillä.

Lapsellisena erittäin tärkeää elämässä on ystävät, joilla on omia lapsia. Kun lapset vielä tulevat toimeen keskenään täydellisesti, paketti on.. noh.. täydellinen. Meidän lapset ovat Uljasta vaille kaikki jo koulussa. He juoksevat keskenään pihalla ja hoitavat omat sotkunsa. Elomme on helppoa kuuden kombolla, mutta mukavasti myös siippamme toimivat yhdessä ja näin ollen näen edessämme myös lukuisia Suomenlinna visiittejä, jolloin kaikki kahdeksan ovat koolla. Erittäin tärkeää on myös se, että Frimanit voivat hypätä junaan ja saapua meidän luokse jatkossa tuhat kertaa helpommin. Olen niin hemmetin onnellinen, että he tekivät elämässään ison muutoksen ja meidän onneksi muutos toi heidät lähemmäs.

16

Berliini toi kehooni vastareaktion siinä vaiheessa, kun joka toinen tuntemani ihminen oli ja meni ja viihtyi siellä. Vaikka Berliini tuntui siltä, että juuri se olisi kaupunki, joka tarjoaisi minun makuuni kaikenlaista, kohde ei vuosiin viehättänyt.

Oli pari muutakin syytä. Berliinin laajuus ja maisemat. Kävelen mielelläni Barcelonan pikkukujia ja katselen ikkunasta Italian maalaismaisemaa tuntikausia, mutta Berliinin Pasila-henkinen miljöö ei kutsunut luokseen. Berliini tuntui liikaa Suomelta. Se vaikutti Vantaan, Pasilan ja Pietarin sekoitukselta. Ja sitä se olikin! Haha!

Analysoimme matkallamme ja sen jälkeen kotona, mikä on se mikä meidät sytyttää? Mikä Berliinissä oli vikana, mikä toimi ja menisimmekö sinne uudelleen?

 

 

Viiden päivän aikana ehdimme nähdä melko kivasti, kaikki ne Idän alueet, jotka halusimmekin. Matkaa varten olin ahminut Lonely Planetin oppaan ja toverini kattavat vinkit. Kokosin ne Google Mapsiin omaksi kartaksi ja värikoodasin ravintolat, nähtävyydet, museot ja puodit.

Berliini on laaja, Berliini on iso. En halunnut haahuilla väärillä kulmilla ja kartta helpotti asiaa kummasti. Kun päätimme aamulla lähteä kokemaan Friedrichshainin, karttani kertoi missä kannattaa lounastaa ja mikä katu on eläväisin. Sen pohjalta valitsimme metropysäkin ja lähdimme tutustumaan alueeseen.

Matkustimme kesäkuun puolessa välissä ja against all odds, siellä oli kuuma. Tunnelma oli hikinen, vaikka olin haaveillut keväisestä viimasta ja leppoisasta käyskentelystä. Kävelimme joka päivä jumalattomasti ja harkitsimme metron lisäksi pyörien vuokraamista. Matkalla selkeni pian, että nauttisimme pitäjästä enemmän, ellei olisi helle. Selvisi myös, että emme rakastuneet eloisaan kaupunkiin palavasti.

 

Toivoin mielessäni, että Berliini yllättäisi positiivisesti. Se oli kuitenkin juuri sitä mitä olin uumoillut, vain laajempi ja isompi kuin olin uskaltanut edes ajatella. Olen pohtinut paljon, mitä reissusta tai Berliinistä mukamas puuttui..

Totesinkin, että matkustamisessa on paljon kiinni sattumasta. Meille sattui kuuman kelin (kyllä, sää voi olla liian hyvä!) lisäksi melko kehnot ruoat. Olemme molemmat intohimoisia ruoan rakastajia ja takana oli ystäväreissu Riiaan muutama viikko aiemmin, mielettömine ruokineen. Oikein odotin Berliinin ravintoloita ja ruokaskeneä. Petyimme useasti. Okei, pettyminen on ehkä liian vahva sana. Emme kokeneen ihania elämyksiä ruoan parissa ja koska ruoka oli oleellinen osa reissua, se vaikutti lopputulemaan.

Poikkeuksen teki Kopps, joka on mieletön vegaaninen fine dining ravintola. Söimme siellä reissun kalleimman illallisen, mutta se oli sen arvoista! Miljööltään mainittakoon myös Kreuzbergin läntisellä puolella oleva Hallesches Haus, joka myy tunnettujen brändien tuotteita (Hay, Ferm Living) ja sisältää ihanan ravintolan ja sisäpihan. Suosittelen nappaamaan aterian kylkeen raparperi-limun!

 

Suurin osa ihmisistä totesi ennen matkaa, että menkää itään! Matkan jälkeen kuitenkin selvisi, että lännessä olisi ollut ehkä enemmän katsottavaa, noin niin kuin interiööri mielessä. Huomasimme, että nautimme enemmän käyskentelystä vanhojen jugend-talojen katveessa, kuin käppäilemällä kilometritolkulla suoraa tietä, jonka varrella on harmaita kerrostaloja.

Berliini ei vienyt meidän sydämiä, mutta nautimme reissustamme! Se oli meidän vuosipäivä-matka ja kolmas yhteinen ulkomaanmatka vuoden sisään. Fiilistelimme puistoissa (jotka olivat muuten kamalassa kunnossa kuivan kauden jälkeen) kirjoja lukien, joimme viiniä ja lukuisia oluita. Lilluimme veneajelulla ja vierailimme holokaustin uhrien vaikuttavalla muistomerkillä. Kävelimme, kävelimme ja kävelimme ympäri tuota valtavaa kaupunkia. Suukottelimme ja höpöttelimme tulevaisuudesta.

Tuumailimme, että olisi kiva kokea kaupunki joskus uudelleen, pyörien kanssa esimerkiksi syyskuussa, kun aurinko ei vie energioita seikkailulta. Pyörien lisäksi metrolla liikkuminen on toki vaivatonta ja melko edullista. Suosittelen lataamaan äpin (BVG), jolla on kreisi-helppoa ostaa julkisen liikenteen päivälippu. (Mikäli siellä on vielä ihmisiä, jotka eivät ole Berliiniä kokeneet.)

Matkalla oivalsin, että Berliini palvelee ehkä astetta paremmin tyyppejä, jotka innostuvat klubiskenestä ja drinkeillä istumisesta. Me olimme päivän jälkeen täysin valmiita nukkumaan kello kymmenen (Kai kello yhdeksän) ja nukuimmekin hotellissamme Alexanderplatzilla täydellisiä yöunia. Olisi ehkä pitänyt kokea Berliini ensimmäisen kerran sinkkuna, ystäväporukan kanssa bailaten. Kain kanssa matkustamme kuin väsyneet vanhukset. Haha!

Vantaan, Pasilan ja Pietarin lisäksi Berliini on kuin moninkertainen Tukholman Södermalm. Kaupunginosissa on tie tai kaksi, joilla on ihania putiikkeja ja pikkuisia kahviloita ja ravintoloita. En ehkä itse jaksaisi samoja puoteja ja ravintoloita uudelleen ja uudelleen, ellen asuisi kohteessa. Matkustusmielessä on mukavaa aina kokea jotain uutta. Söderikin alkaa olla vähän liian tuttu, mielettömän ihana Lissabonkin on kahden kerran jälkeen keskustan alueelta koettu. Haluan uutta, nähdä paljon! Berliini oli kuitenkin bucket listilla ja nyt se on ainakin kertaalleen koettu.

Loppuun vielä muutama vinkki reissultamme: Bikini Berlin on paikallisten- ja hipsterimerkkien kauppakeskus, eläintarhan kyljessä. Ihanat puitteet ja paljon shoppailtavaa tyylitietoiselle. Store Kitchenin tuotteina on Dolce&Gabbana henkistä trendsetteriä, kyljessä on ravintola. Ihania tuotteita, paksulle lompakolle. Ruoka oli vallan passelia. Pro Qm ja Do you read me?! -kirjakaupat olivat herkullisia. Strand Bar on joen rannassa oleva baari (saa myös ruokaa), jossa järjestetään tansseja. Mielettömän ihana tunnelma! Jos rakastaa hummusta, Hummus & Friends on siinä vieressä. Mauerparkin ”kirppis” on aina sunnuntaisin. Se on tapahtuma, jonka haluat kokea. Puisto on kaukana upeasta puistosta, mutta siellä me istuttiin palaneella ja pölyisellä ”nurmikolla” bisseä juoden ja vegaanista pitaleipää syöden, kun paikallinen artisti soitti sulosointuja. Kirpputori osiossa on myös paljon ruokakojuja, kylmää juomaa löytyy, sekä Berliiniläisiä taiteilijoita aina printeistä laadukkaisiin koruihin. Ihana kokemus, sitä Berliini on varmasti parhaimmillaan!

Millaisia teidän Berliini kokemukset ovat? Täyttikö kaupunki odotukset? Tärkeimmät vinkit mitä tarvitsee kaupungissa selviytymiseen?

10

Jos joskus, niin nyt on se aika, kun sallin itselleni kalliit sisustuslehdet. Lähinnä katselen niistä kuvia, mutta niillä on suuri merkitys tässä elämänvaiheessa, jossa unelmoidaan seuraavista askelista.

Asuntomme on ollut myynnissä jo tovin ja vaikka kiinnostuneita kävijöitä on riittänyt, rivari-päätymme ei ole löytänyt uutta omistajaansa. Tiedän, että jonain päivänä se tapahtuu, joku rakastuu tähän. Vaikeinta onkin odottaminen. Vaikeinta on pitää omia unelmia holdilla, toisten päätöksen armoilla. Hengittelen syvään ja totean, että en voi pakottaa ketään ostamaan meidän kotia. Se on yhtä aikaa niin totta ja niin harmillista.

En mielestäni ollut yhtään epärealistinen, kun tuumasin tämän menevän kaupaksi nopeasti. Toivoin, että olisimme myyneet tämän heti. Kukapa ei toivoisi asuntokauppojen menevän niin. Aikaa tässä ei toki ole mennyt vasta kuin kolmisen kuukautta, mutta se tuntuu vuodelta.

Meillä ei periaatteessa ole kiire. Täydellinen väliaikainen asuntomme vaan taitaa nyt mennä sivusuun, koska asunto ei ole mennyt toivotussa ajassa kaupaksi. Sen vuoksi joudumme varmaankin ahtautumaan pitkäksi aikaa pieneen vuokra-kämppään ja se on yksi niistä asioista, jotka tässä odotellussa ketuttaa mielettömästi. Meillä oli täydellinen plääni ja vaikka tiesimme, että tämä ei ole läpihuutojuttu, toivoimme toki toisenlaista lopputulosta.

Selailen sisustuslehtiä ja haaveilen. Haaveilen hyvin usein niitä selatessani tiloista, tilan hallinnasta, tavaran minimalisoinnista. Vaikka voisin jo nyt ottaa pari kirppispöytää ja käydä asuntoa läpi, en halua aloittaa sitä prosessia vielä. Haluan odottaa.

 

Haluan saada tarjouksen, tehdä kaupat ja sillä sekunnilla tiedän, että pesänrakennusvietti iskee kehään ja alan koluamaan jumalallisella raivolla kaappeja läpi, myyden kaiken mikä tielleni osuu!

 

 

Haaveilen seuraavasta askeleesta. Puhdistautumisesta. Tyhjennyksestä. Tämä alkaa kuulostaa suolihuuhtelulta, mutta henkisesti se sitä onkin, big time. Haluan karsia jyvät akanoista ja mennä kohti uusia seiniä. Sisustaa ja fiilistellä tiloja. Meidän seuraava askel on kiinni pariskunnasta, perheestä, ihmisistä, jotka rakastuvat meidän kotiin niin paljon, että haluavat muuttaa tänne. Kuulostaa simppeliltä ja sitä se varmasti lopulta tulee olemaan. Juuri nyt toivon kovasti, että en ole täällä enää ensi kesänä, mutta aika tuntuu kuluvan varkain. Kaikella on myöskin aikansa ja nyt ei auta kuin odotella sitä ja haaveilla.

Tässä vielä linkki meidän asuntoilmoitukseen: https://blok.ai/kohde/ylankotie-49/
Tule kylään, rakastu ja tarjoa. Kaikki apu on myöskin tarpeen, saa siis vinkata ystäville!

6

Jos kokee, että Mikael Gabrielissa on jotain seksikästä (kuten minä), niin tämä sarja tuo sinulle auvoisia hetkiä. Vaikka leidet ovat oiva jengi, Manny Montanan tulo ruutuun saa polvet heikoksi. Mikä hitto noissa pahoissa pojissa oikein on?!

 

Se hymy. Se presenssi. Se kaulatatuointi. Se khuulius. Ai hyvää päivää.

 

Habitus tuo Gabrielin mieleen, vaikkakin Montana on kyllä nextillä levelillä. Huuuh. Loistava castaus Netflixiltä pahispojan rooliin. Loistavia ovat rooleissaan myös tarinan kiltit tytöt. Good Girls on uusinta settiä Netflixissä ja ahmin ensimmäisen kauden kymmenen jaksoa melko tehokkaasti.

Rahan tarpeessa olevat mutsit ryöstävät kaupan ja sotkeutuvat pahisten menoon sitä kautta hieman enemmänkin. Tarinaan tuo uuden ulottuvuuden se, että naiset ovat muutamaankin otteeseen pääsemässä irti pimeästä puolesta, mutta haluavat itse jatkaa. Tylsät hiekkalaatikko päivät, joogatunteineen ja kotitöineen eivät enää nappaa, kun on osoitettu useaan kertaan aseella ohimolle.

Sarja saanee jatkoa.. Viimeinen jakso on meinaa vekkuli. Melkein lopputeksteihin asti kaikki tuntui sujuvan ja kommelluksista oltiin päästy eroon. Niin. No ei se mennyt sitten ihan niinkö Strömssöössä. Tsekatkaa itse kuinka käy! Viimeiseen hetkeen asti saatte nauttia Montanasta. Jota haluaisi ymmärtää ja hänen kompleksinsa korjata. Parantaa hänet. Siihen kai se pahispoikien ihannointi liittyy..

Seuraavalle kaudelle esitänkin toiveen: enemmän Montanaa ruutuun!

4

Se on jälleen kolmas heinäkuuta. Vuosi on 2018 ja pikaisen laskutoimituksen mukaan täytän 33 vuotta. Ikäkriisistä ei ole tietoakaan, rakastan kasvojeni ryppyjä, en odota ihan vielä kuolevani ja tuntuu, että on kivaa olla juuri tässä. En tosin myönnä olevani keski-ikäinen. Olen nuori aikuinen, joka odottaa nelikymppisyyttä ja ikäkriisiä.

Kehokriisi on kyllä olemassa. Vähän liiankin pehmeät kurvit ja kaksoisleuka ovat itse aiheutettuja ja torun niistä itseäni kovinkin usein. Naururypyt ovat osa minua ja kertovat söpösti eletyistä vuosista, mutta se kaikki muu.. Roikkuvat silmäluomet, couperosa iho, polvien rikkinäiset nikamat.. Ihmeellisiä näppylöitä, laajenevia luomia, särkevät ranteet, outoja hajuja, tippuvia hiuksia ja hikoilua. Hyi. Kun pysähtyy miettimään kaikkia iän mukana tulleita kehovaivoja, luulee kuolevansa huomenna.

Syntymäpäivänä niihin ei keskitytä. Päiväni alkoi itkulla ja raivon vallassa. Olin päättänyt nukkua pitkään ja herätä hyvin levänneenä ja onnellisena. Kai tuumi muuta. Ulkona satoi ja hän päätti herättää minut kyytiä pummaillen klo 7.45. Kun minä herätän hänet alkuyöstä, on lähellä, etten saa nyrkistä. Aamuisin tilanne on toisin päin. Nyrkeiltä kuitenkin säästyttiin ja ajoin hänet asemalle unenpöpperössä. Kävelin hakemaan kaupasta reilun kilon herneitä, rasian vadelmia, kilon pensasmustikoita ja Omar-pussin. Tein ihanan salaatin ja olen muutaman tunnin työrupeaman jälkeen nauttinut olostani yksin.

Sadepäivä tuli kuin tilauksesta. Tämä heinäkuun tyttö palvoo sadetta ja se tukee päivän melankolista fiilistä. Onnitteluviestejä on tipahdellut puhelimeen ja olen katsonut elokuvan.

 

Tämän ikäisenä syntymäpäivä tosiaan on yksi päivä muiden joukossa. Jotain spesiaalin tuntuista siinä kuitenkin aina on. Kuin uusivuosi, laskenta lähtee alusta. Mahdollisuus elää jälleen vuoden vanhemmaksi. Kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Kasvattaa ja kehittää uraa. Kasvattaa lapsiaan paremmin. Vuoden päästä olen taas viisaampi. Vuoden päästä voin olla kuollut rintasyöpään. Miettikääpä sitä! Vuodet vierii nopeasti, mutta onhan se pitkä aika. Yksi päivä, yksi sekunti voi muuttaa kaiken. Sitä kun alkaa pohtimaan, on nopeasti kehokriisin lisäksi ikäkriisikin täällä.

Päätin, että tänään en halua tavata ketään. Synttärikemut lauantaina toivat ystävät yhteen ja ilta naurattaa edelleen. Kello ruksuttaa sekunteja eteenpäin ja vaikutan olevan hengissä sekunnista toiseen. Ehkä tänään ei tapahdu mitään mullistavaa suuntaan tai toiseen. Saan olla onnellinen, melankolinen mököttäjä, tuijottaa telkkua ja nauttia sadepäivästä kera kermatoffeen.

 

 

11

Helpoiten puet poikaystävän niin, että ostat vaatteet ja käsket sen käyttää niitä. Hänellä ei tarvitse olla omaa tahtoa ensin, kyllä se siitä sitten huomaa, että vanhat itse valitut vaatteet ovat ummehtuneita.

No ei vaan! Kailla on ihana tyyli, joka oli suht hallussa kun tavattiin. Toki minun kevyt ohjaus oikeaan suuntaan on toisinaan paikallaan ja se otetaan lämmöllä vastaan. Kai ei mielellään lähde vaatekauppaan ilman minua ja kun hän esittelee jotain tuotosta, näkee hän kulmakarvojeni asennosta, palauttaako hän vaatekappaleen rekkiin ASAP!

Rakastan vaatteita! En itse voi pukea mitä vain päälle, koska body issuet vain pahenevat. (Lihon lihoamistani.) Mutta Kaille menee lähestulkoon kaikki vaatteet. Täten voin shoppailla hänelle! En oikeastaan tiedä mitään parempaa. Se oli kyllä vale, mutta aika ihanaa se on. Varsinkin, kun hän on vaikuttanut aina olevan vaatehankinnoistani mielissään.

Viimeisimmäksi sain valita Kaille kuteita VAI-KØ:lta. Heidän Earth-malliston releet ovat 100% luomupuuvillaa ja jos jostain (mun lisäksi), niin ekologisuudesta tuo boikkis välittää. Innostusta ei voinut olla huomaamatta, kun paketti saapui. On jokseenkin ihanaa, että hän myös nauttii siitä, että tyyli on kohdillaan ja vaatteet ovat osa persoonaa. Oli kyseessä sitten vaatekappaleen muoto, väri tai se mitä materiaalilapussa lukee.

Fiilisteltiin pehmeitä VAI-KØ:n vaatteita Berliinissä, missä muuallakaan kuin Berliinin muurilla (East Side Gallery). Mallina oleminen ei Kaille ole kovinkaan luontevaa, mutta mahtavia otoksia tuli! Enkä minä malta olla katselematta näitä. On se kuuma. Vaatteilla tai ilman. Huh huh. Kyllä tuota pukee mielellään.

VAI-KØ:n nettikaupasta voit hankkia itsellesi tai siipallesi näitä ihanuuksia. Siellä olis yks villapaita odottamassa klikkiä ostoskoriin.. 

7