Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Sen sijaan, että pelaisi varman päälle etelän auringossa, kannattaa ottaa mukaan seikkailumieltä, uhmata säätä ja matkustaa koto-Suomessa. Ennen Lapinjärven mökkeilyä ja tämän päivän Tampereen reissua me suuntasimme Itä-Suomeen. Mummi mukaan ja suolle!

En varsinaisesti rakasta seikkailuja. Tykkään pelata varman päälle, mutta olen yrittänyt tietoisesti muuttaa tätä puolta itsessäni. Tarvitsen silti usein sitä joka kannustaa ja puskee, tällä reissulla motivaattorina toimi äitini.

Ennen Haminaa poikkesimme reitiltä ja ajoimme Valkmusan kansallispuistoon Pyhtäälle. Kokemus oli upea. Valitan usein, että Suomen luonto on niin nähty. Koen, että koivikkojen ja mäntymetsien loputtomassa suossa auttaa vain Lapin maisemat. Ja sitten! Jotain erilaista löytyi täältä etelästä, Valkmusasta. Sieltä löytyi Lappi.

Pojat juoksivat pitkospuita kahden kilometrin lenkin verran. Ilma oli juuri sopiva, aavalla tuuli ihanan virkistävästi. Maisema vaihtoi suosta vehreään ruohikkoon, jonka joukossa oli ylipainoisia sisiliskoja mielinmäärin! Kun aurinko paistoi, suosta nousi kosteutta ja kainalot hikosivat.

Pienen hien saattelemana saavuimme Haminaan. Aapo rakastui ympyräkaupungin karttaan ja kulki se kädessä koko visiitin ajan. Löysimme kirpputorin, ruokailimme Kamu:ssa Bastionin holveissa ja kävimme läpi jokaisen pienen puodin. Äitini osti linnunpöntön. Perus.

Aloimme aistia sateen saapuvan ja suuntasimme Kotkan puolelle kotimajoitukseen. Elopellon Anu oli meitä vastassa, laittoi mökkimme saunan lämpiämään ja toi meille mehua. Sähköttömässä mökissä oli tunnelmaa, etenkin kun sade alkoi hakata ikkunoita. Kynttilän valossa tunnit kuluivat nopeasti ja vitsailimme sähköttömyydellä silmien ummistamiseen asti.

Elopellossa satoi vettä kaatamalla myös herätessämme ja juoksimme mökistämme aamupalalle huvimajaan. Täysillä masuilla hyvästelimme kanat ja Anun perheen. Kotkan merikeskus Vellamo odotti meitä köysineen, jäänmurtaja Tarmoineen ja Suomen rautatieverkoston historiakatsauksella. Siinä sai tutkia miten kaupunkimaisema on muuttunut sadassa vuodessa. Tämä olikin Aapon suosikki koska nappia painamalla junat sai liikeelle.

Museossa on useita näyttelytiloja ja sieltä löytyi myös pomppulinna-teos jonka joukkoon pääsi! Siellä könytessämme tuumailimme kuinka hölmöä, ettei tuollaisia ole joka paikassa! Museossa on mieletön määrä meriliikenteeseen liittyvää tietoa ja historiaa, minua liikutti etenkin postikortit joita merimiehet ovat lähettäneet rakkaimmilleen mantereelle.

Hittimestaksi muodostui kuitenkin Maretarium, tuo Itämeren sankarit paljastava meriakvaario. Sukeltaja hyppäsi suureen altaaseen ruokkimaan kaloja, hauki oli syönyt kaverinsa ja mökötti yksin nurkassa, akvaarion puodista kalafanin mukaan lähti valtava jättilohi. Katsottavaa riitti ja meininki oli erilainen kuin eksoottisessa Sealifessa. Realistisempi, koska Itämeri on meidän meremme. Jos on paikalla oikeaan aikaan, tapaa myös Hanna hauen.

Kuin tilattuna sää selkeni ja pääsimme pullalle ja jätskille Tulikukkoon.

Luonnon suhteen jotain erilaista löytyi myös Kotkasta. Kaupunki yllätti minut puistorikkaudellaan. Kumpuileva Sapokan vesipuisto sisälsi niin montaa eri kasvia, että olin ällistynyt. Turhat natsimaiset istutukset olivat poissa ja luonto sai kasvaa rauhassa ja valloittaa kauneudellaan koko puiston.

Kotimaassa matkatessa on mielestäni enemmän varaa seikkailulle. Ulkomailla sitä tapahtuu itsestään, mutta Suomessa voit mokailla ja mennä rennommin uusin paikkoihin. Aina löytyy apua, liikenne on turvallista ja kaikki puhuvat samaa kieltä. Suomessa uskaltaa tehdä odottamattomia päätöksiä, koska ei ole esimerkiksi lentoaikataulujen varassa, voi suunnitelmia muuttaa jouhevammin. Etenkin julkisilla matkatessa myös eko-pisteet kertyvät! Vaikka luonto pysyy usein samana ja sää saattaa yllättää pirullisesti, loman tuntu on läsnä heti kun pakkaa kamat ja hyppää autoon!

 

0

Kärsitkö unettomuudesta? Heräiletkö öisin? Heräätkö kuudelta? Eikö uni vain tule? Minulla on vastaus kaikkeen: mene mökille.

Tuumailen täällä parhaillaan, että jos mökillä asuisi, olisiko univelat kuitattu for good. Onko Lapinjärveläisillä  unilääkettä juomavedessä? Nukkuvatko he ja muut keskellä luontoa elävät ihmiset yönsä kuin tukit?

Me olemme nukkuneet. Olemme olleet uupuneita kymmeneltä ja heränneet aamulla yhdeksältä. Tänään vasta kymmeneltä. Minni saapui pesueensa kanssa tänne yökylään ja tuskaili kuinka lapset heräävät varmasti kuudelta. Minä rauhoittelin, että ehei, nyt olemme mökillä. Ja niin hekin heräsivät seuraavana aamuna vasta puoli yhdeksän.

Ulkoilma ja rauha. Sekä se, että olen kaukana työminästä. Yrittäjänä pää on työmoodissa 24/7. Vaikkakin nykyään pystyn lepäämään suht hyvin viikonloppuisin. Kunnon irtautumiseen vaaditaan poistuminen kotinurkilta. Kun tietää, ettei tarvitse olla missään huomenna, eikä ylihuomenna, unen laatu paranee hirmuisesti.

Jos asuisin maalla, olisin työminässäni kiinni samalla tavalla kuin kaupungissa. Enkä usko, että hiljaisuus enää  tietyn ajan jälkeen parantaisi unen syvyyttä. Ulkona oleminen ja touhuaminen ovat myös varmasti tehneet tehtävänsä tällä reissulla. Sekä lupa olla vain. Mökkimoodi sopii minulle ja sieluni himoitsee sitä. Sieluni tarvitsee rauhaisaa maalaiseloa muutaman kerran vuodessa.

Yritän viedä Lapinjärveltä mukaani kaupunkiin palasen verkkaisuutta ja hyvää unta. Varmuudeksi täytän myös juomapulloni heidän hanavedellä.

0

 

Mökillä ollaan oltu lähellä luontoa; jalat kutisevat mäkäräisten suudelmista, hämähäkkejä putoilee pyyhkeiden välistä, paljaat varpaat hipovat järven pohjassa olevia kiviä, suussa maistuu metsämansikka ja nenässä tuoksuu metsä. Suomen suvi on antanut meille muutamassa päivässä kaiken muun paitsi raekuuron. Olemme paistatelleet päivää rintaliiveissä, pidelleet sadetta mökissä peiton alla, kauhistelleet ukkosen jyrinää sekä kuvanneet järveen heijastuvaa sateenkaarta.

Maalla luonto on läsnä koko ajan. Olen haaveillut omasta mökistä jo vuosia. Vaikka maalaiselämä ei tässä elämäntilanteessa kiinnosta täyspäiväisesti, voin kuvitella kuinka rikkaaksi ihmisen tekee luonnon lomassa asuminen. Onneksi meillä Suomessa on mahdollista sukeltaa lähimetsiin ja pitää huolta siitä, että kaupunkilaiset lapsemme eivät täysin vieraannu luonnosta. Tällä retkellä meillä on mukana vielä minua rutkasti viisaampi äitini, joka opettaa kasvilajeja ja kertoo Aapolle kuinka metsämansikoista saa paljon vitamiineja.

Tuoksun savulta, istun puusaunan löylyssä silmät kiinni, käyn kaupassa katsomatta peiliin (pahoittelut siitä Lapinjärveläisille), tuijotan taivaalle ja ihastelen rauhaa ympärilläni (kun lapset tuijottavat pädejään). Tämä on mökkielämää ja tätä suosittelen ihan kaikille.

Kuuntelin muuten Nadia Reidin – The Way It Goes kappaletta, kun selasin kuviani muutamalta viime päivältä. En pidä itseäni kummoisena kuvaajana, mutta kun kuvissa on läheisiäni, niissä on toki valmiiksi tunnelataus. Musiikin voima on mieletön ja tuo kuviin aina aivan uuden lisämausteen. Ihan itku tuli simmuun ja sydäntä kuristi. Olen aika onnekas. Myös siinä mielessä, että saan nauttia lomaviikkoa Suomen suvessa.

 

0

Pienessä kylässä olet outo ulkopuolinen tai täysillä inessä skenessä. Tällaisen mielikuvan sain vietettyäni vapaaehtoistyöpäivää Lapinjärven kirjastolla. Koen tulevani kaikkien kanssa toimeen, mutta haluanko elää kylässä jossa kaikki tuntevat kaikki ja usein vielä tietävät toistensa asiat?

Ennen Lapinjärvelle tuloa minulla oli käsitystä ajatuksistani ja ne osoittautuivat oikeiksi; en ole yhteisöihminen. Haalin lähelleni ihmisiä joista pidän ja tekemistä josta pidän. Olen maailman huonoin osallistumaan vanhempainiltoihin tai tarjoamaan auttavaa kättäni talkoissa. En pidä yhteisöistä. Pidän omasta yksiköstäni ja sinne valikoiduista tyypeistä. Läheisilleni voin sanoa suoraan, huonona päivänä kauppajonossa en jaksa sosialisoida.

Yhteisötoiminta tekee minusta välittömästi introvertin. Haluan mahdollisimman kauas ja nopeasti. Luulen kuitenkin, että pieni kylä jossa yhteisö ei pelaa yhteen hiileen, on pian entinen pitäjä. Kuntaliitoksissa ynnä muissa muuten jäädään jalkoihin, eikä uusia ihmisiä saada kylään jollei se ole elinvoimainen. Ihmiset ja heidän yhteisöhankkeensa tekevät kylistä elinvoimaisia. Näin on toki isommissakin kaupungeissa, mutta paine osallistua ja olla aktiivinen ei kohdistu joka toiseen asukkaaseen. Minun on siis parempi pysyä kaupungissa, täten voin vain nauttia toisten aktiivisuudesta.

Aktiiviset yhteisöt varmasti pelastavat monia. Suurella osalla on sisällään tarve tehdä ja touhuta muiden kanssa. Ihmiset joilla ei ole ystäviä tai perhettä, saavat varmasti yhteisöstä oman perheen. Onneksi siis meistä ihmisistä on moneksi ja toivottavasti mahdollisimman moni löytää paikkansa.

Lapinjärven kirjastossa pääsee osaksi yhteisöä nopeasti. Samassa talossa toimii kaikille vapaa työhuonetila, jolla on oma emäntä. Kirjastosta löytyy tällä hetkellä myös Verner Thoménin näyttely. Lapinjärvellä paljon maalannut taiteilija oli Helene Schjerfbeckin oppipoikia. Kirjaston henkilökunnan kanssa pääsee myös keskustelemaan varmasti asiasta kuin asiasta, kunhan vain avaa suunsa. He vastaanottivat minut halaten ja juttelu siirtyi siitä sulavasti Suomen sisällissodan kauheuksiin. Vanhainkodin ruokalassa seurasin kuinka puolitutut juttelivat uusista asumisjärjestelyistä. Tammiset ja Haloset ovat hänen seinänaapureitaan, vastapuoli toki tiesi keistä on kyse ja millaisia persoonia perheistä löytyy.

Ulkopuoliselle tiiviit yhteydet ovat toisinaan myös harvinaista luksusta. Gilmoren tytöt -henkinen toiminta on ainakin täällä totta. Kun et saa jotain kiinni puhelimella, joku on hänet juuri nähnyt ja voit juosta perään!

1

Saavuimme neljä tuntia sitten Lapinjärvelle. Meidät on kutsuttu tänne pohtimaan miltä kaupunkilaisesta tuntuu maalla eläminen. Majailemme viikon verran Lapinjärven kunnan mökissä.

Ensimmäinen tunne oli koti-ikävä. Yritän aina uudessa paikassa asettua äkkiä taloksi, täällä tajusin, että yritän torjua sillä koti-ikävää. Olen aina ikävöinyt. Kasvoin samalla pihalla sukulaisteni kanssa, joku aikuinen oli aina maisemissa. Vanhemmistani toisella oli arkisin vapaapäiviä ja toinen tuli ihan viimeistään kuudelta kotiin. Kotona oli aina joku.

Ala-asteella karkasin kaveriltani kotiin juuri ennen kuin piti mennä nukkumaan, kuvitteellisen vatsakivun takia. Kun lähdin viidennellä luokalla viiden päivän leirille, löysin itseni itkemästä hysteerisesti vessasta. Kahdeksantoista-vuotiaana muutin lapsuudenkodistani poikaystäväni kanssa yhteen, kahden kilometrin päähän. Ikävöin fyysisesti oireillen kaksi kuukautta. Kun boikkis oli iltavuorossa poljin koulusta entiseen kotiini, kaivoin vanhempieni sängystä äitini yöpaidan ja nuuskutin sitä.

Kun tänään ikävän tunne iski, petasin ensimmäisenä pedit. Omat lakanat vieraassa paikassa saavat ihmeitä aikaan. Sen jälkeen tyhjensin kasseista vaatteet kaappiin, asetin kirjapinon yöpöydälle ja nostin läppärin esiin. Spotify päälle, makkarat grilliin ja nyt teekuppi kädessä tuijotan maljakossa olevia niittykukkia miettien, että kyllä tämä tästä.

Maalla tai kaupungissa, tärkeintä minulle on asettuminen. Omat tuoksut, omat tavarat, oman reviirin merkkaaminen levittämällä hygieniatuotteet vessan hyllylle, nostamalla pyyhkeet naulakkoon. Antaa tulla Lapinjärvi, olen valmis!

1

 

Sanotaan, että lapsien kanssa tehdyn lomamatkan jälkeen aikuinen tarvitsisi itselleen vähintään viikon loman. Sanonta piti jälleen kutinsa, mutta se ei tarkoita, että loma olisi mennyt mitenkään pieleen tai että se olisi ollut henkisesti raskas.

Kaksi sinkkuäitiä neljän lapsen kanssa lomaili Kroatiassa oikein leppoisissa tunnelmissa. Olimme suunnitelleet loman uima-altaan ympärille ja näin myös teimme.

 

 

Mikä sitten väsyttää lasten kanssa reissatessa?
Uudet tilanteet. Jatkuva huolehtiminen mahdollisista hukkumisista milloin uima-altaaseen, milloin uuteen pitäjään. Jokapäiväinen pohtiminen ruokapaikasta, ennen kuin kaikilla on verensokerit liian alhaalla. Uudet ruoat, uudet ihmiset ja ihan vain ihmisten ilmoilla oleminen 24/7.

Milloin varot, ettei lapsi kaada kaupassa matkamuistoja repullaan, milloin varot ettei hän törmää hotellin aamupalalla kaakao-mukinsa kanssa yllättävään tolppaan. Milloin huolehdit vuorilla leviävästä metsäpalosta kun katsot oman hotellin aulassa olevia evakuoituja.

 

 

Kukaan täysijärkinen ei matkustaisi lasten kanssa, ellei kaikki se huoli ja stressi palkitsisi. Kun muistelen omaa lapsuuttani, ulkomaanmatkat tulevat välittömästi mieleen. Se miten vanhempani ovat avartaneet maailmaani reissuilla, on ollut lapsuudessani mahtavinta.

Kun näet omat lapsesi nauttivan ja huutavan ”VAU, KATSO!!” lukemattomia kertoja päivässä, kysyvän outoja kysymyksiä merestä, pähkäilevän ilmastoa ja tuumailevan eri valuuttoja, tuntuu siltä että reissu on kaiken sädön ja sähläyksen arvoinen.

 

 

Säädön ja sähläyksen keskelle mahtui kaksi toimitusjohtajaa jotka tuijottivat onnellisina tyhjyyteen ja lukivat kirjoja kun lapset pullikoivat. Siihen mahtui onnea, paljon suukkoja, naurua ja hupsuja tilanteita. Milloin meinasi lähteä kentältä mukaan Kanadan valuuttaa, toisten matkalaukut, milloin kaupan kassakaapin hälytys soi lasten toimesta, milloin naamat olivat aivan suklaajäätelössä.

Meidän neljä lasta leikkivät koko porukalla, pareina, yksin. Leevi viiletti cruiserilla Pokemonien perässä, Niilo kannoillaan. Neela ja Aapo kantoivat uusia pehmoystäviään ja rupattelivat rannalla heitellessään kiviä. Uima-altaalla oli koko ajan meneillään joku leikki. Minni nautti jättirenkaassa lilluen ja minä sukeltelin Leevin kanssa.

 

 

Minnin kanssa on hyvä olla. Olimme paljon hiljaa, koska tarvitsimme molemmat sitä. Juorusimme kun siltä tuntui ja suunnittelimme lomaa päivä kerrallaan. Seikkailimme bussilla viereiseen kylään, meinasimme lähteä saarihyppelylle ja purimme toisillemme kun omat lapset kiukuttelivat.

Ensimmäisenä päivänä altaalla mietimme, että tällaisessa perhehotellissa pitäisi olla neljän hengen kokoonpanolla. Isä, äiti ja lapset. Minuutissa tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että tämä on meidän perhe. Ystävä-perhe. Me ollaan rohkeita naisia kun lähdetään lasten kanssa lentäen toisaalle, huolehdimme yksinämme kaikesta. Katselimme myös ympärillemme tarkemmin. Näimme parisuhteita joita katsoessamme olimme erittäin onnellisia, ettemme ole sellaisissa. Liian moni näytti olevan aika yksin. Me nautimme lomasta ja meidän jengistä, voiko parempaa olla!

 

2

Meillä oli vallan tapahtumarikas Skidit Risteily Silja Symphonylla! Tekemistä oli niin paljon, että piti karsia jyvät akanoista. Matkasimme Ruotsiin, joten onneksi meillä oli kaksi iltaa aikaa laivalla touhottaa menemään!

Aina kun on mahdollista lähteä poikien kanssa reissuun, lähden. He ovat mainiota reissuseuraa, ainakin yleensä. Tällä kertaa reissussa oli hieman äkäinen esiteini, mutta kun hän sai kulkea omia reittejään, ilman suurempaa draamaa selvittiin! Tuskailen toisinaan sitä, että olen perheen ainoa aikuinen, pakkasinkin reissulle mukaan Leevin kummitädin, Sannan. Kun matkassa on kaksi aikuista, huoli vähenee puolella. Voi myös käydä vessassa raijaamatta koko kompaniaa mukanaan. Sekä tärkein; minullakin on juttuseuraa kun pojat pullikoivat poreammeissa ja pallomeressä.

Olemme osallistuneet Skidit Festareille ja pidän hirmuisesti järjestäjien tyylistä järjestää lapsille aktiviteetteja. Skidit Disko täytti laivan suht kookkaan tanssilattian lapsilla ja aikuisilla. Lauloimme täysiä Antti Tuiskua ja JVG:tä DJ Orkidean tahtiin, superb!

Aapo joi litroittain maitoa (hemmetin edullista, 1€ per lasi!), Leevi veteli kanssani kokista. Nautimme Sannan kanssa myös aidoista mansikoista tehdyt mansikkamargaritat, sekä join lasillisen kuohuviiniä viimeisenä iltana kun odottelimme lapsia pallomerihuumasta. Miten oivaa, että Silja Landissa pystyi niin tekemään!

Ruokailimme perinteisiin laivatyyliin Buffetissa ja olin erittäin yllättynyt Silja Linen tarjonnasta. Kuten kuvista voi huomata, tarjonta oli tätä päivää ja monipuolista! Lapset eivät toki syöneet jännityksissään juuri mitään. Aamupalalla kaikille löytyi mieluisaa mutusteltavaa. Silloin tosin haaveilin Ellenin kakusta, olisin voinut syödä sitä sata palaa!

Loikkasimme myös Ruotsin mantereelle, vierailimme muutamassa lempparipuodissani Söderillä ja dallasimme keskuskadulla. Tyhjensimme Monkin ja Weekdayn. Lapsille Tukholma oli tällä reissulla melko tylsä, mutta viivyimme myös Åhlensin leluosastolla ja BR Lelussa.

Lasten kanssa risteily on kivaa, etenkin kun on hirmusti tekemistä! Sitä Skidit Risteily todella tarjosi ja kun siihen lisäsi vielä Silja Linen omat hupsutukset lapsille, oli illat täynnä. Lisäsimme soppaan vielä kylpyläosuuden, eihän sitä voinut olla kokeilematta! Kolme poreallasta ja lastenallas viihdyttivät meitä ja virkistivät Tukholman kävelysession jälkeen.

 

Päivä Tukholmassa risteilyistä löytyy lisäinfoa täältä: http://www.tallinksilja.com/fi/web/fi/paivatukholmassa-risteily-helsingista

Laivamme sivut:
http://www.tallinksilja.fi/silja-symphony

Kiitos Silja Line yhteistyöstä!

 

0

 

Tällä viikolla juhlin julkkareita, oikein kaksi kertaa. Tiistaina julkaistiin Modernia Maakuntaruokaa ja torstaina Eat Cake! Olen ihastellut sen jälkeen pöydälläni olevaa maljakkoa jossa sojottaa värikäs leikkokukkien lajitelma.

Modernia Maakuntaruokaa oli pitkä, mutta antoisa projekti. Ollaan reissattu maakunnissa, kuvattu ruokaa kallioilla tuulen tuivertaessa, lennetty Lappiin könöttämään porojen keskelle. Kiroiltu, naurettu, laulettu! Matkassa oli muutama tuskan taival, mutta aina ne on selätetty ja tiesimme koko ajan, että tästä tulee jotain suurta ja upeaa!

Modernia Maakuntaruokaa on läpileikkaus Suomen luontoa, suomalaisia ja etenkin suomalaista ruokaa. Kirjan 95 reseptiä ovat herkullisia ja kauniilla tavalla uudistettuja. Niiden, sekä ruokakuvausten stailauksesta vastasi projektin myötä ystäväkseni muovautunut, Juuli Hakkarainen. Olen syönyt vuoden ajan Juulin keitoksia ja on aivan pakko kaavailla uusia yhteisiä projekteja, en pärjää ilman hänen kokkailujaan!

Ja niin.. Siitä kirjasta tuli sitä mitä kaavailtiin: kerrassaan upea. Se noudattaa satokauden kulkua, lipuu keväästä kevääseen. Yhdeksäntoista maakuntaa, liki kolmesataa sivua herkullisia maisemia, mielettömiä ihmisiä ja maukasta ruokaa!

Maakuntien menuja voi sekoitella, kenties kulkea ruoan kautta Etelä-Karjalaan isovanhempien luokse. Tarjota helsinkiläisille ystävilleen kotikuntansa safkaa. Olen yhtä mieltä Juulin kanssa siitä, että nyt on viimeinen hetki pelastaa maakuntien herkut. Juuli on fressannut vanhoja hittejä ja tuonut ne tähän päivään yrttien ja mausteiden myötä. Kirjassa on varmasti jokaiselle jotakin ja reseptit ovat helppoja. Ei outoja valmistusvälineitä ja jokaisen voi loihtia yksiönkin keittiössä.

Kirja on osa Suomi 100 -prokkista ja tämä onkin oiva, ajaton opus juhlavuoden kunniaksi.

Tällä hetkellä kirjan voi tilata TÄÄLTÄ.

0

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos olet jotenkin missannut pilkut ja peilit somessa, se on pieni ihme! Yayoi Kusama ja hänen näyttelynsä In Infinity Helsingin Taidemuseo HAM:ssa, on ollut kaikkien huulilla, liki ähkyyn asti.

Kulturelli äitini raahasi minut ja kuopukseni kurkkaamaan pallotaidetta livenä.Tutkailimme Aapon kanssa netistä edellisenä iltana Yayoin töitä ja Aapo ei meinannut pysyä housuissaan! HAM oli täynnä väkeä keskellä keskiviikko päivää! Tutkimme näyttelyssä tarkasti värejä ja pallohuoneet olivat hitti! Loputtomiin jatkuva peili-installaatio vakuutti myös nuoren herran. Museokaupasta Aapo löysi Kusama-kirjan ja mummi osti hänelle elämänsä ensimmäisen oman taidekirjan. Junamatkalla kotiin Aapo selaili opusta ja kertoi meille mitkä kirjan työt löytyivät näyttelystä ja mitkä eivät.

HAM:ssa on käynyt ennätyksellinen määrä ihmisiä. On ihanaa, että taide kiinnostaa ja Yayoi on saanut ihmiset liikkeelle. Yayoi on vuonna 1929 syntynyt japanilainen nykytaiteilija ja hänen elämänsä ja matka taiteilijaksi on varsin mielenkiintoinen. Yayoista löytyy Areenasta erittäin mielenkiintoinen dokumentti, jossa hän maalaa sadan työn kiertävää näyttelyä. Tahti on liki taulu päivässä. Kusama on uskomaton mummeli ja hän kertoo maalaavansa kunnes kuolee, pensseli kädessä. Yayoi on myös mielenterveyspotilas. Hänelle taide on kaikki kaikessa, Kusama pakenee pakkomielteitään ja sairauttaan omaan maailmaansa. Ilman taidetta hän tuskin olisi elossa.

Ähkylle on luvassa helpotusta, Yayoin IN INFINITY poistuu HAM:sta 22. tammikuuta! Mikäli pilkuista on vajetta ja löytyy halu tutustua mielettömän taiteilijan elämäntyöhön, suosittelen pikaisesti suuntaamaan viimeisen viikon aikana HAM:iin. Tätä ei voi missata.

3