Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kärsitkö unettomuudesta? Heräiletkö öisin? Heräätkö kuudelta? Eikö uni vain tule? Minulla on vastaus kaikkeen: mene mökille.

Tuumailen täällä parhaillaan, että jos mökillä asuisi, olisiko univelat kuitattu for good. Onko Lapinjärveläisillä  unilääkettä juomavedessä? Nukkuvatko he ja muut keskellä luontoa elävät ihmiset yönsä kuin tukit?

Me olemme nukkuneet. Olemme olleet uupuneita kymmeneltä ja heränneet aamulla yhdeksältä. Tänään vasta kymmeneltä. Minni saapui pesueensa kanssa tänne yökylään ja tuskaili kuinka lapset heräävät varmasti kuudelta. Minä rauhoittelin, että ehei, nyt olemme mökillä. Ja niin hekin heräsivät seuraavana aamuna vasta puoli yhdeksän.

Ulkoilma ja rauha. Sekä se, että olen kaukana työminästä. Yrittäjänä pää on työmoodissa 24/7. Vaikkakin nykyään pystyn lepäämään suht hyvin viikonloppuisin. Kunnon irtautumiseen vaaditaan poistuminen kotinurkilta. Kun tietää, ettei tarvitse olla missään huomenna, eikä ylihuomenna, unen laatu paranee hirmuisesti.

Jos asuisin maalla, olisin työminässäni kiinni samalla tavalla kuin kaupungissa. Enkä usko, että hiljaisuus enää  tietyn ajan jälkeen parantaisi unen syvyyttä. Ulkona oleminen ja touhuaminen ovat myös varmasti tehneet tehtävänsä tällä reissulla. Sekä lupa olla vain. Mökkimoodi sopii minulle ja sieluni himoitsee sitä. Sieluni tarvitsee rauhaisaa maalaiseloa muutaman kerran vuodessa.

Yritän viedä Lapinjärveltä mukaani kaupunkiin palasen verkkaisuutta ja hyvää unta. Varmuudeksi täytän myös juomapulloni heidän hanavedellä.

0

 

Mökillä ollaan oltu lähellä luontoa; jalat kutisevat mäkäräisten suudelmista, hämähäkkejä putoilee pyyhkeiden välistä, paljaat varpaat hipovat järven pohjassa olevia kiviä, suussa maistuu metsämansikka ja nenässä tuoksuu metsä. Suomen suvi on antanut meille muutamassa päivässä kaiken muun paitsi raekuuron. Olemme paistatelleet päivää rintaliiveissä, pidelleet sadetta mökissä peiton alla, kauhistelleet ukkosen jyrinää sekä kuvanneet järveen heijastuvaa sateenkaarta.

Maalla luonto on läsnä koko ajan. Olen haaveillut omasta mökistä jo vuosia. Vaikka maalaiselämä ei tässä elämäntilanteessa kiinnosta täyspäiväisesti, voin kuvitella kuinka rikkaaksi ihmisen tekee luonnon lomassa asuminen. Onneksi meillä Suomessa on mahdollista sukeltaa lähimetsiin ja pitää huolta siitä, että kaupunkilaiset lapsemme eivät täysin vieraannu luonnosta. Tällä retkellä meillä on mukana vielä minua rutkasti viisaampi äitini, joka opettaa kasvilajeja ja kertoo Aapolle kuinka metsämansikoista saa paljon vitamiineja.

Tuoksun savulta, istun puusaunan löylyssä silmät kiinni, käyn kaupassa katsomatta peiliin (pahoittelut siitä Lapinjärveläisille), tuijotan taivaalle ja ihastelen rauhaa ympärilläni (kun lapset tuijottavat pädejään). Tämä on mökkielämää ja tätä suosittelen ihan kaikille.

Kuuntelin muuten Nadia Reidin – The Way It Goes kappaletta, kun selasin kuviani muutamalta viime päivältä. En pidä itseäni kummoisena kuvaajana, mutta kun kuvissa on läheisiäni, niissä on toki valmiiksi tunnelataus. Musiikin voima on mieletön ja tuo kuviin aina aivan uuden lisämausteen. Ihan itku tuli simmuun ja sydäntä kuristi. Olen aika onnekas. Myös siinä mielessä, että saan nauttia lomaviikkoa Suomen suvessa.

 

0

Pienessä kylässä olet outo ulkopuolinen tai täysillä inessä skenessä. Tällaisen mielikuvan sain vietettyäni vapaaehtoistyöpäivää Lapinjärven kirjastolla. Koen tulevani kaikkien kanssa toimeen, mutta haluanko elää kylässä jossa kaikki tuntevat kaikki ja usein vielä tietävät toistensa asiat?

Ennen Lapinjärvelle tuloa minulla oli käsitystä ajatuksistani ja ne osoittautuivat oikeiksi; en ole yhteisöihminen. Haalin lähelleni ihmisiä joista pidän ja tekemistä josta pidän. Olen maailman huonoin osallistumaan vanhempainiltoihin tai tarjoamaan auttavaa kättäni talkoissa. En pidä yhteisöistä. Pidän omasta yksiköstäni ja sinne valikoiduista tyypeistä. Läheisilleni voin sanoa suoraan, huonona päivänä kauppajonossa en jaksa sosialisoida.

Yhteisötoiminta tekee minusta välittömästi introvertin. Haluan mahdollisimman kauas ja nopeasti. Luulen kuitenkin, että pieni kylä jossa yhteisö ei pelaa yhteen hiileen, on pian entinen pitäjä. Kuntaliitoksissa ynnä muissa muuten jäädään jalkoihin, eikä uusia ihmisiä saada kylään jollei se ole elinvoimainen. Ihmiset ja heidän yhteisöhankkeensa tekevät kylistä elinvoimaisia. Näin on toki isommissakin kaupungeissa, mutta paine osallistua ja olla aktiivinen ei kohdistu joka toiseen asukkaaseen. Minun on siis parempi pysyä kaupungissa, täten voin vain nauttia toisten aktiivisuudesta.

Aktiiviset yhteisöt varmasti pelastavat monia. Suurella osalla on sisällään tarve tehdä ja touhuta muiden kanssa. Ihmiset joilla ei ole ystäviä tai perhettä, saavat varmasti yhteisöstä oman perheen. Onneksi siis meistä ihmisistä on moneksi ja toivottavasti mahdollisimman moni löytää paikkansa.

Lapinjärven kirjastossa pääsee osaksi yhteisöä nopeasti. Samassa talossa toimii kaikille vapaa työhuonetila, jolla on oma emäntä. Kirjastosta löytyy tällä hetkellä myös Verner Thoménin näyttely. Lapinjärvellä paljon maalannut taiteilija oli Helene Schjerfbeckin oppipoikia. Kirjaston henkilökunnan kanssa pääsee myös keskustelemaan varmasti asiasta kuin asiasta, kunhan vain avaa suunsa. He vastaanottivat minut halaten ja juttelu siirtyi siitä sulavasti Suomen sisällissodan kauheuksiin. Vanhainkodin ruokalassa seurasin kuinka puolitutut juttelivat uusista asumisjärjestelyistä. Tammiset ja Haloset ovat hänen seinänaapureitaan, vastapuoli toki tiesi keistä on kyse ja millaisia persoonia perheistä löytyy.

Ulkopuoliselle tiiviit yhteydet ovat toisinaan myös harvinaista luksusta. Gilmoren tytöt -henkinen toiminta on ainakin täällä totta. Kun et saa jotain kiinni puhelimella, joku on hänet juuri nähnyt ja voit juosta perään!

1

Saavuimme neljä tuntia sitten Lapinjärvelle. Meidät on kutsuttu tänne pohtimaan miltä kaupunkilaisesta tuntuu maalla eläminen. Majailemme viikon verran Lapinjärven kunnan mökissä.

Ensimmäinen tunne oli koti-ikävä. Yritän aina uudessa paikassa asettua äkkiä taloksi, täällä tajusin, että yritän torjua sillä koti-ikävää. Olen aina ikävöinyt. Kasvoin samalla pihalla sukulaisteni kanssa, joku aikuinen oli aina maisemissa. Vanhemmistani toisella oli arkisin vapaapäiviä ja toinen tuli ihan viimeistään kuudelta kotiin. Kotona oli aina joku.

Ala-asteella karkasin kaveriltani kotiin juuri ennen kuin piti mennä nukkumaan, kuvitteellisen vatsakivun takia. Kun lähdin viidennellä luokalla viiden päivän leirille, löysin itseni itkemästä hysteerisesti vessasta. Kahdeksantoista-vuotiaana muutin lapsuudenkodistani poikaystäväni kanssa yhteen, kahden kilometrin päähän. Ikävöin fyysisesti oireillen kaksi kuukautta. Kun boikkis oli iltavuorossa poljin koulusta entiseen kotiini, kaivoin vanhempieni sängystä äitini yöpaidan ja nuuskutin sitä.

Kun tänään ikävän tunne iski, petasin ensimmäisenä pedit. Omat lakanat vieraassa paikassa saavat ihmeitä aikaan. Sen jälkeen tyhjensin kasseista vaatteet kaappiin, asetin kirjapinon yöpöydälle ja nostin läppärin esiin. Spotify päälle, makkarat grilliin ja nyt teekuppi kädessä tuijotan maljakossa olevia niittykukkia miettien, että kyllä tämä tästä.

Maalla tai kaupungissa, tärkeintä minulle on asettuminen. Omat tuoksut, omat tavarat, oman reviirin merkkaaminen levittämällä hygieniatuotteet vessan hyllylle, nostamalla pyyhkeet naulakkoon. Antaa tulla Lapinjärvi, olen valmis!

1

 

Sanotaan, että lapsien kanssa tehdyn lomamatkan jälkeen aikuinen tarvitsisi itselleen vähintään viikon loman. Sanonta piti jälleen kutinsa, mutta se ei tarkoita, että loma olisi mennyt mitenkään pieleen tai että se olisi ollut henkisesti raskas.

Kaksi sinkkuäitiä neljän lapsen kanssa lomaili Kroatiassa oikein leppoisissa tunnelmissa. Olimme suunnitelleet loman uima-altaan ympärille ja näin myös teimme.

 

 

Mikä sitten väsyttää lasten kanssa reissatessa?
Uudet tilanteet. Jatkuva huolehtiminen mahdollisista hukkumisista milloin uima-altaaseen, milloin uuteen pitäjään. Jokapäiväinen pohtiminen ruokapaikasta, ennen kuin kaikilla on verensokerit liian alhaalla. Uudet ruoat, uudet ihmiset ja ihan vain ihmisten ilmoilla oleminen 24/7.

Milloin varot, ettei lapsi kaada kaupassa matkamuistoja repullaan, milloin varot ettei hän törmää hotellin aamupalalla kaakao-mukinsa kanssa yllättävään tolppaan. Milloin huolehdit vuorilla leviävästä metsäpalosta kun katsot oman hotellin aulassa olevia evakuoituja.

 

 

Kukaan täysijärkinen ei matkustaisi lasten kanssa, ellei kaikki se huoli ja stressi palkitsisi. Kun muistelen omaa lapsuuttani, ulkomaanmatkat tulevat välittömästi mieleen. Se miten vanhempani ovat avartaneet maailmaani reissuilla, on ollut lapsuudessani mahtavinta.

Kun näet omat lapsesi nauttivan ja huutavan ”VAU, KATSO!!” lukemattomia kertoja päivässä, kysyvän outoja kysymyksiä merestä, pähkäilevän ilmastoa ja tuumailevan eri valuuttoja, tuntuu siltä että reissu on kaiken sädön ja sähläyksen arvoinen.

 

 

Säädön ja sähläyksen keskelle mahtui kaksi toimitusjohtajaa jotka tuijottivat onnellisina tyhjyyteen ja lukivat kirjoja kun lapset pullikoivat. Siihen mahtui onnea, paljon suukkoja, naurua ja hupsuja tilanteita. Milloin meinasi lähteä kentältä mukaan Kanadan valuuttaa, toisten matkalaukut, milloin kaupan kassakaapin hälytys soi lasten toimesta, milloin naamat olivat aivan suklaajäätelössä.

Meidän neljä lasta leikkivät koko porukalla, pareina, yksin. Leevi viiletti cruiserilla Pokemonien perässä, Niilo kannoillaan. Neela ja Aapo kantoivat uusia pehmoystäviään ja rupattelivat rannalla heitellessään kiviä. Uima-altaalla oli koko ajan meneillään joku leikki. Minni nautti jättirenkaassa lilluen ja minä sukeltelin Leevin kanssa.

 

 

Minnin kanssa on hyvä olla. Olimme paljon hiljaa, koska tarvitsimme molemmat sitä. Juorusimme kun siltä tuntui ja suunnittelimme lomaa päivä kerrallaan. Seikkailimme bussilla viereiseen kylään, meinasimme lähteä saarihyppelylle ja purimme toisillemme kun omat lapset kiukuttelivat.

Ensimmäisenä päivänä altaalla mietimme, että tällaisessa perhehotellissa pitäisi olla neljän hengen kokoonpanolla. Isä, äiti ja lapset. Minuutissa tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että tämä on meidän perhe. Ystävä-perhe. Me ollaan rohkeita naisia kun lähdetään lasten kanssa lentäen toisaalle, huolehdimme yksinämme kaikesta. Katselimme myös ympärillemme tarkemmin. Näimme parisuhteita joita katsoessamme olimme erittäin onnellisia, ettemme ole sellaisissa. Liian moni näytti olevan aika yksin. Me nautimme lomasta ja meidän jengistä, voiko parempaa olla!

 

2

Meillä oli vallan tapahtumarikas Skidit Risteily Silja Symphonylla! Tekemistä oli niin paljon, että piti karsia jyvät akanoista. Matkasimme Ruotsiin, joten onneksi meillä oli kaksi iltaa aikaa laivalla touhottaa menemään!

Aina kun on mahdollista lähteä poikien kanssa reissuun, lähden. He ovat mainiota reissuseuraa, ainakin yleensä. Tällä kertaa reissussa oli hieman äkäinen esiteini, mutta kun hän sai kulkea omia reittejään, ilman suurempaa draamaa selvittiin! Tuskailen toisinaan sitä, että olen perheen ainoa aikuinen, pakkasinkin reissulle mukaan Leevin kummitädin, Sannan. Kun matkassa on kaksi aikuista, huoli vähenee puolella. Voi myös käydä vessassa raijaamatta koko kompaniaa mukanaan. Sekä tärkein; minullakin on juttuseuraa kun pojat pullikoivat poreammeissa ja pallomeressä.

Olemme osallistuneet Skidit Festareille ja pidän hirmuisesti järjestäjien tyylistä järjestää lapsille aktiviteetteja. Skidit Disko täytti laivan suht kookkaan tanssilattian lapsilla ja aikuisilla. Lauloimme täysiä Antti Tuiskua ja JVG:tä DJ Orkidean tahtiin, superb!

Aapo joi litroittain maitoa (hemmetin edullista, 1€ per lasi!), Leevi veteli kanssani kokista. Nautimme Sannan kanssa myös aidoista mansikoista tehdyt mansikkamargaritat, sekä join lasillisen kuohuviiniä viimeisenä iltana kun odottelimme lapsia pallomerihuumasta. Miten oivaa, että Silja Landissa pystyi niin tekemään!

Ruokailimme perinteisiin laivatyyliin Buffetissa ja olin erittäin yllättynyt Silja Linen tarjonnasta. Kuten kuvista voi huomata, tarjonta oli tätä päivää ja monipuolista! Lapset eivät toki syöneet jännityksissään juuri mitään. Aamupalalla kaikille löytyi mieluisaa mutusteltavaa. Silloin tosin haaveilin Ellenin kakusta, olisin voinut syödä sitä sata palaa!

Loikkasimme myös Ruotsin mantereelle, vierailimme muutamassa lempparipuodissani Söderillä ja dallasimme keskuskadulla. Tyhjensimme Monkin ja Weekdayn. Lapsille Tukholma oli tällä reissulla melko tylsä, mutta viivyimme myös Åhlensin leluosastolla ja BR Lelussa.

Lasten kanssa risteily on kivaa, etenkin kun on hirmusti tekemistä! Sitä Skidit Risteily todella tarjosi ja kun siihen lisäsi vielä Silja Linen omat hupsutukset lapsille, oli illat täynnä. Lisäsimme soppaan vielä kylpyläosuuden, eihän sitä voinut olla kokeilematta! Kolme poreallasta ja lastenallas viihdyttivät meitä ja virkistivät Tukholman kävelysession jälkeen.

 

Päivä Tukholmassa risteilyistä löytyy lisäinfoa täältä: http://www.tallinksilja.com/fi/web/fi/paivatukholmassa-risteily-helsingista

Laivamme sivut:
http://www.tallinksilja.fi/silja-symphony

Kiitos Silja Line yhteistyöstä!

 

0

 

Tällä viikolla juhlin julkkareita, oikein kaksi kertaa. Tiistaina julkaistiin Modernia Maakuntaruokaa ja torstaina Eat Cake! Olen ihastellut sen jälkeen pöydälläni olevaa maljakkoa jossa sojottaa värikäs leikkokukkien lajitelma.

Modernia Maakuntaruokaa oli pitkä, mutta antoisa projekti. Ollaan reissattu maakunnissa, kuvattu ruokaa kallioilla tuulen tuivertaessa, lennetty Lappiin könöttämään porojen keskelle. Kiroiltu, naurettu, laulettu! Matkassa oli muutama tuskan taival, mutta aina ne on selätetty ja tiesimme koko ajan, että tästä tulee jotain suurta ja upeaa!

Modernia Maakuntaruokaa on läpileikkaus Suomen luontoa, suomalaisia ja etenkin suomalaista ruokaa. Kirjan 95 reseptiä ovat herkullisia ja kauniilla tavalla uudistettuja. Niiden, sekä ruokakuvausten stailauksesta vastasi projektin myötä ystäväkseni muovautunut, Juuli Hakkarainen. Olen syönyt vuoden ajan Juulin keitoksia ja on aivan pakko kaavailla uusia yhteisiä projekteja, en pärjää ilman hänen kokkailujaan!

Ja niin.. Siitä kirjasta tuli sitä mitä kaavailtiin: kerrassaan upea. Se noudattaa satokauden kulkua, lipuu keväästä kevääseen. Yhdeksäntoista maakuntaa, liki kolmesataa sivua herkullisia maisemia, mielettömiä ihmisiä ja maukasta ruokaa!

Maakuntien menuja voi sekoitella, kenties kulkea ruoan kautta Etelä-Karjalaan isovanhempien luokse. Tarjota helsinkiläisille ystävilleen kotikuntansa safkaa. Olen yhtä mieltä Juulin kanssa siitä, että nyt on viimeinen hetki pelastaa maakuntien herkut. Juuli on fressannut vanhoja hittejä ja tuonut ne tähän päivään yrttien ja mausteiden myötä. Kirjassa on varmasti jokaiselle jotakin ja reseptit ovat helppoja. Ei outoja valmistusvälineitä ja jokaisen voi loihtia yksiönkin keittiössä.

Kirja on osa Suomi 100 -prokkista ja tämä onkin oiva, ajaton opus juhlavuoden kunniaksi.

Tällä hetkellä kirjan voi tilata TÄÄLTÄ.

0

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos olet jotenkin missannut pilkut ja peilit somessa, se on pieni ihme! Yayoi Kusama ja hänen näyttelynsä In Infinity Helsingin Taidemuseo HAM:ssa, on ollut kaikkien huulilla, liki ähkyyn asti.

Kulturelli äitini raahasi minut ja kuopukseni kurkkaamaan pallotaidetta livenä.Tutkailimme Aapon kanssa netistä edellisenä iltana Yayoin töitä ja Aapo ei meinannut pysyä housuissaan! HAM oli täynnä väkeä keskellä keskiviikko päivää! Tutkimme näyttelyssä tarkasti värejä ja pallohuoneet olivat hitti! Loputtomiin jatkuva peili-installaatio vakuutti myös nuoren herran. Museokaupasta Aapo löysi Kusama-kirjan ja mummi osti hänelle elämänsä ensimmäisen oman taidekirjan. Junamatkalla kotiin Aapo selaili opusta ja kertoi meille mitkä kirjan työt löytyivät näyttelystä ja mitkä eivät.

HAM:ssa on käynyt ennätyksellinen määrä ihmisiä. On ihanaa, että taide kiinnostaa ja Yayoi on saanut ihmiset liikkeelle. Yayoi on vuonna 1929 syntynyt japanilainen nykytaiteilija ja hänen elämänsä ja matka taiteilijaksi on varsin mielenkiintoinen. Yayoista löytyy Areenasta erittäin mielenkiintoinen dokumentti, jossa hän maalaa sadan työn kiertävää näyttelyä. Tahti on liki taulu päivässä. Kusama on uskomaton mummeli ja hän kertoo maalaavansa kunnes kuolee, pensseli kädessä. Yayoi on myös mielenterveyspotilas. Hänelle taide on kaikki kaikessa, Kusama pakenee pakkomielteitään ja sairauttaan omaan maailmaansa. Ilman taidetta hän tuskin olisi elossa.

Ähkylle on luvassa helpotusta, Yayoin IN INFINITY poistuu HAM:sta 22. tammikuuta! Mikäli pilkuista on vajetta ja löytyy halu tutustua mielettömän taiteilijan elämäntyöhön, suosittelen pikaisesti suuntaamaan viimeisen viikon aikana HAM:iin. Tätä ei voi missata.

3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ystäväni ovat parhaillaan Balilla. He olivat olleet kohteessa noin 12 tuntia, kun ensimmäiset blogipostaukset täyttivät somen. Ihailtavaa ja kadehdittavaa. Minä olin matkalla syyskuussa ja eilen tartuin reissukuviin.

Matkani oli erilainen. Olin viikon reissussa täysin yksin. Toki olen ollut työmatkoilla itsekseni, mutta lomamatka on aivan eri juttu. Olin tuumaillut reissuun lähtemistä jo jonkin aikaa, mutta jokin minua pidätteli. Stressasin rahasta, kohteesta ja ajankohdasta. Heinäkuussa aloin olla niin poikki, että päätin lähteä reissuun, no matter what.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiesin täysin mitä halusin matkaltani. Hotelli rannalta, jotta voin maata rannalla ja altaalla helposti stressaamatta, että joku pöllii tavarani kun olen luonnon omissa aalloissa. Halusin hyvän, ilmastoidun hotellin koska olin lähdössä rentouttavalle lepolomalle ja minun piti nukkua yöni hyvin ja turvallisesti. Olen kaukana seikkailevasta reppureissaajasta. Hotellista piti löytyä myös toimiva wifi. Minulla ei ollut aavistustakaan kuinka paljon saattaisin ahdistua yksin hotellihuoneessa, joten verkon piti vörkkiä!

Halusin maahan jossa en ole ennestään ollut. On satoja kohteita joihin haluaisin vierailulle, mutta tahdon ensin löytää puolisoni tai suunnitella matkan ystäväni kanssa. Niihin kohteisiin ei pidä mennä yksin, ne matkamuistot pitää jakaa toisen kanssa. Aikomuksena oli makoilla altaalla, uida ja lukea. Edes syöminen ei ollut ykkös prioriteettina, eikä kaupungin tarvinnut antaa mitään. Päädyin Kreikkaan, Kreetan Plataniakseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lamaannuin vielä kertaalleen, kun tajusin kuinka hemmetin kallista on matkustaa yksin. Aurinkomatkat ja Finnmatkat tarjosivat hävettävän huonoa palvelua yksin matkustavalle ja lopulta tulosta tuotti Apollomatkat. Löysin avuliaan asiakaspalvelun kautta sopivan kohteen, ylitin matkabudjettini parilla sadalla, mutta löysin kohteen ja neljän tähden hotellin jotka vastasivat kaikkiin odotuksiini.

Kun lentokone nousi ilmaan, tilasin kuohuviiniä ja tapas-lautasen. Kurkin ikkunasta taivaalle ja tirautiin muutamat kyyneleet. Kaipaan sitä toista puoliskoa, mutta olen ylpeä itsestäni, uskallan elää. Lähdin reissuun yksin, jätin kaiken ja vaikka kyse oli vain viikon reissusta, moni ei koskaan tee tätä irtiottoa. Moni ei uskalla, moni ei halua. Minulla olisi ollut parikin mahdollista matkakumppania, mutta minä halusin lähteä yksin. Tämä reissu piti tehdä. Kaipasin lepoa, totaalinollausta ja sen tein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Söin muutamia kertoja ravintoloissa ja koin pientä ahdistusta kun ihmiset tuijottivat minua, jonka neljän hengen pöytään ei liittynytkään seuralaisia. Siemailin viiniä, tuijottelin ihmisiä ja flirttailin tarjoilijoille. Viinilasin jälkeen en enää välittänyt kyselevistä katseista ja päätin, että kaikki kelaavat minun olevan rohkea itsenäinen nainen, eikä säälittävä yksinäinen muija.

Kreikkalainen ruoka ei tehnyt minuun vaikutusta ja muutaman köykäisen salaatin jälkeen tyydyinkin syömään paljon hotellilla ja nautiskelin iltaisin kaupasta ostettuja antimia huoneessani. Kaipasin päivääni yhden aterian tuhdin hotelliaamiaisen lisäksi ja vaikka useana iltana suunnittelin syöväni kaupungilla, löysin itseni leipäpalan ääreltä huoneesta. Kuumassa ei niin nälätä.

Useat päivät toistivat samaa kaavaa. Aamupala yhdeksältä hotellilla, oman loossin varaaminen altaalta tai penkin varaaminen rannalta. Lukemista, lepoa, rasvailua, juomista. Loppuiltapäivästä lököttelyä ja peseytymistä huoneessa, kuuden aikaan kaupungille. Nukuin melkein joka yö vähintään yhdeksän tuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ilmat hellivät, poltin selkäni ja jalkani heti ensimmäisenä päivänä, toki. Aurinkorasvan ja hoitavien aloeverojen levittäminen olikin yksi ärsyttävimmistä asioista joita yksin matkustava kohtaa. Onneksi olen suht venyvää sorttia ja äheltämisen jälkeen löysin kulmat joista sain levitettyä rasvat koko selkään.

Olen viileän ilman ihminen, mutta halusin lomalle lämpimään. Nautin kuumasta kun ei tarvitse tehdä mitään, lapset eivät hötkyile vierellä ja saan pulahdella altaaseen tai mereen kun siltä tuntuu. Meri kuohusi ensimmäiset kaksi päivää aivan älyttömästi, punaiset liput olivat salossa. Kuvaillessani aaltoja, hotellin työntekijä tiesi kertoa tuulen tyyntyvän ja kolmantena päivänä niin tapahtui. Merivesi oli mieletöntä, pitkän tauon jälkeen. Niin lämmintä, niin puhdasta, niin keinuttavaa. Itkin onnenkyyneliä kun tuijottelin ulapalle. Kävin meressä joka päivä.

Pääsin testaamaan myös Apollomatkojen retken viimeisenä iltana, vierailimme Elafonissin vaaleanpunaisella hietikolla. Matkasimme bussilla vuoriston läpi toiselle puolelle saarta, katsoimme auringonlaskun ravintolassa kallion kielekkeellä ja nautimme kreikkalaista perinneruokaa upeissa maisemissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kokemus oli voimaannuttava. Tunsin yksinäisyyttä kerran, vaikka olin hotellillani ainut yksin matkustava ihminen. Olin perheiden, nuorien parien ja eläkeläisryhminen ympäröimä. Viihdyin omassa seurassani, luin kaksi kirjaa ja ison kasan lehtiä. Kuuntelin musiikkia ehkä kerran, kävin kaksilla Tinder-treffeillä. Treffejä olisi ollut vaikka joka illaksi, mutta en jaksanut. Halusin olla yksin. Tilasin rannalla kiwi- ja mansikkamargaritoja sekä ranskalaisia. Nauroin useasti ääneen, kun luin Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävää ja taas sain kummaksuvia katseita. En välittänyt!

Matkustin bussilla Haniaan 10 kilometrin päähän, kävelin vanhassa kaupungissa ja söin puiden katveessa. Join complimentary snapsin Rakea viinipullon lisäksi ja lähetin menetetylle elämäni rakkaudelle viestin. Hymyilin paljon, itkin onnesta. En ikävöinyt kotiin. Juttelin pitkään nahkakaupan omistajan kanssa ja silittelin hänen uutta kissanpoikasta. Ostin tuliaisia pojille ja vanhemmilleni. Tuumailin, että Kreikasta ei tule uutta suosikkikohdettani, mutta Santorinille haluan vielä joskus rakkauslomalle.

Viikko oli liian lyhyt aika. Uupumukseni olisi vaatinut aivokuollutta toimintaa ainakin kaksi viikkoa, mutta en valita. Onneksi lähdin , oli joka pennin arvoinen reissu. Näin vuoden lopussa Kreikan meri on häilyvä muisto vain ja sieluni kaipaa uudelle matkalle. Kenties seuraavaksi ystävien voimin.

24